Kaikkein viisain ihminen ei kritisoi mitään

Uskontoa ja mitään asiaa ylipäätään.

Näin pystyt välttämään konfliktit.

Toki jonkun mielipiteen voi ilmaista mutta mielestäni netti on nykyaikana liian liberaalinen eli vapaa.
Sananvapaus on hyvä asia mutta olen huomannut myöhemmin sen että moni käyttää sitä lyömäaseena ihmisiä ja heidän aatteitaan vastaan.
Sitten joku hullu Breivikin kaltainen saa kiksit täältä nettimaailmasta, etsii kaikenmaailman pommit jne...
yleinen vihanlietsonta lisää vain entisestään uhkaa.

Eikö oma henkilökohtainen usko ole myös riittävä?? miksi pitää päteä Uskon asioissa??

Ainoa asia mitä minä kritisoin on kiusaaminen.
36142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

ei mitää huonoa sanottu, mutta oikeita profeettoja syytettiin ja jopa vihattiin, sillä ei tahdottu kuulla parannussaarnaa, samoin kävi Herralle Jeesukselle ja apostoleilleen, sillä tämä maailma ei tahdo tulla totuuteen sillä tekonsa ovat pahoja, mutta joka tulee totuuteen ja tekee parannuksen saa sielulleen pelastuksen, kun pysyy siinä. Jumalan tahdon tekeminen tietää tässä maailmassa vainoja muodossa tai toisessa sillä elämme langenneessa maailmassa ja nyt jopa niinkuin Nooan ja Sodoman ajan päiviä kun pahuus on suurta muodossa tai toisessa, ennenkaikkea ahneudessa ja epäuskossa Luojaa ja Jeesusta ja valtakuntaansa kohtaan, sillä maailmallisuus on vihollisuutta Jumalaa vastaan, vaikka edes uskovat eivät sitä tahdo ymmärtää, vaikka on selvästi opetettu, ongelma on siinä että mielistellään totuuden esilläpitämisen sijaan.

Äänestä
  • Oikeita profeettoja syytettiin. Oliko Baruch Spinoza oikea profeetta?


    " ... 27. heinäkuuta 1656 Spinoza julistettiin ”suureen pannaan” (cherem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi ..."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza

    Äänestä

  • tämmöinen kysymys kirjoitti:

    Oikeita profeettoja syytettiin. Oliko Baruch Spinoza oikea profeetta?


    " ... 27. heinäkuuta 1656 Spinoza julistettiin ”suureen pannaan” (cherem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi ..."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza

    todistus Jeesuksesta (Yeshuasta). Tietysti myös Jeesus tulee tuntea Raamatun ilmoituksen mukaan eli lihaan tulleeksi Immanueliksi. En osaa sanoa voisiko olla Jumalan profeetta ilman että todistaa Jeesuksesta, mielestäni ei. Jumala voi kuitenkin vuodattaa Henkensä kenen tahansa päälle ja sitten henkilö voi profetoida tilanteen mukaan, mutta tietysti Jumalan Hengessä profetoivan tehtävä on rakentaa Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauden menestymistä, mutta voi olla myös henkilökohtaista johdatusta.

    Äänestä

  • Profetian Henki on kirjoitti:

    todistus Jeesuksesta (Yeshuasta). Tietysti myös Jeesus tulee tuntea Raamatun ilmoituksen mukaan eli lihaan tulleeksi Immanueliksi. En osaa sanoa voisiko olla Jumalan profeetta ilman että todistaa Jeesuksesta, mielestäni ei. Jumala voi kuitenkin vuodattaa Henkensä kenen tahansa päälle ja sitten henkilö voi profetoida tilanteen mukaan, mutta tietysti Jumalan Hengessä profetoivan tehtävä on rakentaa Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauden menestymistä, mutta voi olla myös henkilökohtaista johdatusta.

    Raamattu sanoo, että väärän profeetan tunnistaa mm. siitä, että hänen ennustuksensa ei toteudu. Alla olevassa osoitteessa eräskin toteutumaton ennustus...

    http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

    Äänestä

  • Profetian Henki on kirjoitti:

    todistus Jeesuksesta (Yeshuasta). Tietysti myös Jeesus tulee tuntea Raamatun ilmoituksen mukaan eli lihaan tulleeksi Immanueliksi. En osaa sanoa voisiko olla Jumalan profeetta ilman että todistaa Jeesuksesta, mielestäni ei. Jumala voi kuitenkin vuodattaa Henkensä kenen tahansa päälle ja sitten henkilö voi profetoida tilanteen mukaan, mutta tietysti Jumalan Hengessä profetoivan tehtävä on rakentaa Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauden menestymistä, mutta voi olla myös henkilökohtaista johdatusta.

    Tässäkin yksi, jonka lauseita paavi julisti harhaoppisiksi:

    http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Tätä kannatti odottaa 700 vuotta/HS20090722SI1KU03rid

    Kiinnostavaa.

    Äänestä

  • treee684e65e65e65ee6 kirjoitti:

    Raamattu sanoo, että väärän profeetan tunnistaa mm. siitä, että hänen ennustuksensa ei toteudu. Alla olevassa osoitteessa eräskin toteutumaton ennustus...

    http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

    voivat toteutua yli kahden ja puolen vuosituhannen päästäkin, joten aika vaikea on koetella ihmisen Jumalan aikatauluissa näitä. Toki voi toteutua paljon nopeamminkin. Varmasti on totta, että Jumalasta lähteneet toteutuvat ja ovat myös totta, ellei sen toteutuminen ole ehdollinen esimerkiksi parannukseen tai luopumukseen.

    Tärkeintä jokaiselle on vastaanottaa ja anoa ja janota Jumalan vanhurskautta Pyhässä Hengessä, amen, todistukseksi Jeesuksesta ja valtakunnastaan ja hyvän hedelmän tuottamisessa, amen.

    Äänestä

Höpöhöpö. Harvinaisen typerää sanoakaan, ettei mitään saisi kritisoida. Vääryyksiä saa ja pitääkin saada kritisoida. Myös uskontoja.

Äänestä
  • joo ehkä järkevä kritisointi on hyvästä mutta jos se menee väärin perustein kritisointiin niin ei oikein.

    Yleensä kuitenkin kannatan sopua ja rauhaa ihmisten välillä ja pitäisi paremmin sietää asioita.

    Jos on aihetta kritiikkiin niin sen saa myös sanoa.
    Se riippuu paljon siitä onko kritiikki oikea vai väärä.

    Esim jos annan kritiikkiä ihmisille jotka kiusaa niin se on tietenkin oikeaa kritiikkiä.
    JA jos kritisoin maailman suvaitsemattomuutta niin se on oikea kritiikki.
    Väärä kritiikki on mennä tuomitsemaan muitten Uskontoja vääriksi jne.
    Väärin on mennä tuomitsemaan Ateisteja.
    Väärin on tuomita Juutalaisia.
    Väärin on tuomita hyviä ihmisiä.
    Hitler oli paha mielenvikainen koska tapatti ihmisiä, ei ole väärin kritisoida häntä.
    Tunnen silti jopa empatiaa hitleriä kohtaan koska hän koki nuoruudessaan pahoja asioita.
    Joku jopa sanoi että Hitler oli hyvä perheenisä, herkkä ja tunteellinen
    mutta kukaan ei voi puolustaa hänen tekojaan mitä teki joten jos joku puolustaa hänen tekojaan niin hän on ilkeä.

    Äänestä

Totta vitussa asioita saa kritisoida, ja pitääkin saada, siihen sananvapauskin perustuu. Se onkin sitten aivan eri että onko monien asioiden kritisoinnista oikeasti kenellekään yhtään mitään hyötyä. Mahdolliset haitat ja hyödyt kannattaa aina punnita ennenkuin avaa turpaansa. Jumalaa kiinnosta todellisuudessa paskan vertaa se kuka kritisoi häntä tai mitäkin uskontoa. Ehdoton rakkaus perustuu siihen että sielusi valitsi sen mitä haluaa kokea jo ennenkuin syntyi tänne, tämä tarkoittaa että Jumala kyllä tietää jo etukäteen mitä halusit kokea tässä elämässä. Sielu etsii myös negatiivisiä kokemuksia, kaikki kohtalot toimivat harmoniassa ja täten Hitler on myös taivaassa.

Äänestä
  • niin tarkoitankin fiksumpaa kritisointia, mutta jos se menee suvaitsemattomuuden puolelle niin en tykkää ja jos syntyy isoja riitoja niin se on lapsellista.

    Sananvapaus on hyvä asia mut jos sitä käyttää lyömäaseena niin se ei ole oikein.
    HUOMAA TÄMÄ MYÖS.

    Jos ihmiset hyväksyisi paremmin toisten näkemyksiä Uskonnoissa ja Politiikassa esim niin ei syntyisi konflikteja, mm Terrorismin välttäminen.
    JA Breivik on yksi esinerkki suvaitsemattomasta ihmisestä ja myös mielenvikainen.
    Sitten yhtä lailla tuomitsen nettikiusaamisen ja kiusaamisen tietsikan ulkopuolella.

    Äänestä

Yksin Jeesuksessa ja antamassaan elävässä Sanassaan ja Pyhässä Hengessä.

Äänestä

Löysit sitten tavan ylimielisesti nostaa itsesi ihan kaikkien ylipuolelle.

Äänestä
  • Eipä tuo Juha82 juuri muuta teekkään kun yrittää nostaa itsensä kaikkien yläpuolelle kertomalla kuinka liberalistinen hän on, ettei vain olisi huono itsetunto kun noin pitää itselleen vakuutella asioita?

    Äänestä

  • ruma ruumarotta kirjoitti:

    Eipä tuo Juha82 juuri muuta teekkään kun yrittää nostaa itsensä kaikkien yläpuolelle kertomalla kuinka liberalistinen hän on, ettei vain olisi huono itsetunto kun noin pitää itselleen vakuutella asioita?

    en ole nostamasa itseäni muitten yläpuolelle mutta se on totta että kuulun parhaimpien ihmisten kastiin koska en ole ilkeä.

    Ihminen jakautuu hyviin ja ilkeisiin.
    Mitä vikaa siinä on jos itseään "mainostaa" vähän ja etsii muita hyviä tyyppejä netistä, nettikavereita siis????

    En ymmärrä kommenttiasi alkuunkaan.

    Ihminen on tasa-arvoinen kaikkien kanssa, tiedän tuon mutta esim kiusaajat ei ole hyviä , yhtä hyviä kuin me muut.
    ja sama pätee tietenkin muihinkin hulluihin, kuten terroristi sun muut kamalat tyypit.

    Käsität jotain nyt väärin....Sorry tarkoitus ei ole olla kaikki oikeassa tietävä Juha82222 mutta jossain asiassa minäkin olen oikeassa hehe.

    Äänestä

  • tarkoitan kaikkia ihmisiä jotka samaa nmieltä kanssani.

    Äänestä

  • Juha822222 kirjoitti:

    tarkoitan kaikkia ihmisiä jotka samaa nmieltä kanssani.

    Eli RAUHAA JA SOPUA MAAILMAAN, yleensä näillä puheillamme jotka harrastaa näitä saattaa olla vaikutusta joihinkin ihmisiin jotka heltyy hieman.

    Mm sain aikaan sen että 5 4 nimimerkkiä käyttävä tyyppi lopetti hänen ilmanaikaisen nipottamisen ja TT6 jääkiekkopalstoilla.
    Myös 5 4 on kiusannut mua historiassa täällä Suomikeskustelu24:ssä.
    Nyt malli on toinen kun piti takoa järkeä hänen päähänsä, että mistä elämässä on oikein kysymys.

    KUNNIOITUKSESTA JA SUVAITSEVAISUUDESTA ON PITKÄLTI KYSYMYs.
    KUN NÄITÄ EI OLE IHMISESSÄ NIIN SYNTYY SOTIA, HENKISTÄ KIUSAAMISTA, FYYSISTÄ KIUSAAMISTA JA TAPPOJa.
    Ja puhdas ilkeys ajaa tappoihin ja kylmätunteisuus.

    Äänestä

  • Juha82222 kirjoitti:

    en ole nostamasa itseäni muitten yläpuolelle mutta se on totta että kuulun parhaimpien ihmisten kastiin koska en ole ilkeä.

    Ihminen jakautuu hyviin ja ilkeisiin.
    Mitä vikaa siinä on jos itseään "mainostaa" vähän ja etsii muita hyviä tyyppejä netistä, nettikavereita siis????

    En ymmärrä kommenttiasi alkuunkaan.

    Ihminen on tasa-arvoinen kaikkien kanssa, tiedän tuon mutta esim kiusaajat ei ole hyviä , yhtä hyviä kuin me muut.
    ja sama pätee tietenkin muihinkin hulluihin, kuten terroristi sun muut kamalat tyypit.

    Käsität jotain nyt väärin....Sorry tarkoitus ei ole olla kaikki oikeassa tietävä Juha82222 mutta jossain asiassa minäkin olen oikeassa hehe.

    ihmisten kesken kuvaa: jako totuudellisiin ja valheellisiin, sillä Jeesus on Totuus, ja muut on valhetta rinnallaan, ihan konkreettisesti vaikka ensisijaisesti Jumalan valtakunnan ja vanhurskauden suhteen, mutta totuudellisesti elämme Jumalassa, mutta Jumalan valtakuntaan päästäksemme syömään elämän puusta, meidän tulee syntyä vedestä ja Hengestä, niinkuin Jeesus on opettanut.

    Äänestä

  • Juha82222 kirjoitti:

    en ole nostamasa itseäni muitten yläpuolelle mutta se on totta että kuulun parhaimpien ihmisten kastiin koska en ole ilkeä.

    Ihminen jakautuu hyviin ja ilkeisiin.
    Mitä vikaa siinä on jos itseään "mainostaa" vähän ja etsii muita hyviä tyyppejä netistä, nettikavereita siis????

    En ymmärrä kommenttiasi alkuunkaan.

    Ihminen on tasa-arvoinen kaikkien kanssa, tiedän tuon mutta esim kiusaajat ei ole hyviä , yhtä hyviä kuin me muut.
    ja sama pätee tietenkin muihinkin hulluihin, kuten terroristi sun muut kamalat tyypit.

    Käsität jotain nyt väärin....Sorry tarkoitus ei ole olla kaikki oikeassa tietävä Juha82222 mutta jossain asiassa minäkin olen oikeassa hehe.

    jako myös : hyviin ja huonoihin ihmisiin, mutta hyvää voimme totuudellisesti tuottaa vain Jumalassa ja Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä, samoin valkeus on totuutta Jumalassa. Huonot eivät ole tahtoneet tulla Jumalan totuuteen eli valkeuteen ja näin hedelmänsä on huonoa, ja epäusko ja rakkaudettomuus ja toivottomuus on osansa, vaikka eivät sitä itse tiedostaisikaan mielensä paatumuksessa eli pimeydessä eli valheessa.

    Ihmisten elämän merkitys on Jumalan elävä lapseus, amen.

    Äänestä

  • Juha822222 kirjoitti:

    Eli RAUHAA JA SOPUA MAAILMAAN, yleensä näillä puheillamme jotka harrastaa näitä saattaa olla vaikutusta joihinkin ihmisiin jotka heltyy hieman.

    Mm sain aikaan sen että 5 4 nimimerkkiä käyttävä tyyppi lopetti hänen ilmanaikaisen nipottamisen ja TT6 jääkiekkopalstoilla.
    Myös 5 4 on kiusannut mua historiassa täällä Suomikeskustelu24:ssä.
    Nyt malli on toinen kun piti takoa järkeä hänen päähänsä, että mistä elämässä on oikein kysymys.

    KUNNIOITUKSESTA JA SUVAITSEVAISUUDESTA ON PITKÄLTI KYSYMYs.
    KUN NÄITÄ EI OLE IHMISESSÄ NIIN SYNTYY SOTIA, HENKISTÄ KIUSAAMISTA, FYYSISTÄ KIUSAAMISTA JA TAPPOJa.
    Ja puhdas ilkeys ajaa tappoihin ja kylmätunteisuus.

    jokaisen ihmisen keskeisin kysymys on JEESUKSEN RISTISTÄ ja sen merkityksestä ja oman ristinsä kantamisesta.

    Äänestä

SE miksi väitän että viisain ihminen ei kritisoi mitään, tarkoittaa pitkälti sitä ettei synny konflikteja
mutta esim Eduskunnassahan ei tulisi mitään jos kenelläkää ei olisi mielipiteitä.
Mutta maailma on paha paikka, ja nykyään jos alat olemaan esillä paljon kaikkialla mielipiteinesi niin saat äkkiä vihamiehiä itsellesi.

Periaatteessa mun ei pitäisi saada vihamiehiä tämän ketjun avauksen takia koska asiani ajaa hyvää asiaa periaatteessa.

Mun mielestä ihmisen TÄYTYY OLLA SUVAITSEVAINEN ja tämä pätee paljon myös ketjun avauksen pointtiini.
NÄIN, kyllähän minä olen oikeassa tässä asiassa.

Suvaitsevaisuus on erittäin tärkeä asia, mm Jumala rakastaa Suvaitsevaisia ihmiisiä eikä ei-suvaitsevaisia ja Jumala vihaa myös turhanpäiväisiä isoja riitoja.

Äänestä
  • totuutta ja vihaa valheita, Jumala rakastaa totuudellista rakkautta ja vihaa viharikoksia, Jumala rakastaa Elämää ja vihaa kuolemaa, joka myös viimeisenä vihollisena kukistetaan. Autuaat ne ihmiset jotka rakastaa Jeesusta tekemällä tahtoaan niinkuin on opetettu koko Raamatussa ja Pyhän Hengen kautta pyhitetään ihmiselle, amen.

    Äänestä

Kaikkea kohtaan ei todellakaan pidä eikä tarvitse olla suvaitsevainen, enkä nyt puhu pelkästään murhaajista. Minä en jaksa olla suvaitsevainen itseriittoisia ihmisiä kohtaan, ymmärrän kyllä sen jos ihmisellä on huono itsetunto, hän tekee ketjun jossa yrittää ajaa jotain liberalististä ajattelumallia käyttäen esimerkkinä itseään ja omaa kuvitteellista hyvyyttään.

Ensimmäisenä tietysti mieleen herää että mistä kyseistä henkilöä on kiusattu. Onko kiusaaminen ollut niin pahaa että hän vielä vuosien jälkeen yrittää eheyttää itseään netin keskustelupalstoilla, mainostamalla ihmisille kuinka hyvä hän onkaan. Myös se tulee mieleen että hyötyisikö hän todella siitä yhtään mitään vaikka hän löytäisikin netistä omasta mielestään hyviä ihmisiä(eli samoja arvoja kannattavia kuin hän itse) joiden kanssa jauhaa scheisseä.

Suvaitsevaisuus ei ole lähellekään aina se paras vaihtoehto, esimerkiksi maahanmuuttoon on mielestäni aivan ok suhtautua hyvinkin kriittisesti, enkä edes ihmettele miksi jotkut ihmiset ovat hyvinkin rasistisia ja ylpeitä siitä, kun katselee vaikka näitä rikostilastoja suomessa.

Jos taas heitetään joku politiikkaan liittymätön ihan arkipäiväinen käytännön esimerkki, niin kaikilla meillä on varmasti kokemuksia ihmisistä joiden kanssa ei vaan halua hengailla. Joku palloilemassa kokoajan ympärillä ja luulee olevansa hyväkin kaveri, tälläisistä takiaisista on hyvin vaikea päästä eroon ennenkuin oppii suvaitsemattomuutta.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin huumorintaju ja rauhallisuus, joku vittuilee niin asialle voi myös nauraa, tai vittuilla ihan läpällä takaisin. Kaikkea tarvi ottaa henkilökohtaisesti, sillä kaikkein heikoimmat ihmiset ovat niitä jotka ottavat kaiken aina tosissaan ja loukkaantuvat kaikesta pienestä ja turhasta paskasta.

Suvaitsemattomuus on myös usein erittäin hyvää huumoria.

Toivottavasti ymmärsit mitä hain takaa. Kumpikaan ei ole itsessään pahasta, kaikki riippuu tilanteesta ja siitä kuinka hyvät perustelut ihmisellä on suvaitsemattomuudelleen tai suvaitsevaisuudelleen.

Äänestä

Netti on nykypäivänä melkeinpä ainoa paikka jossa uskaltaa puhua vapaasti. Olen eri mieltä tuosta asiasta. On toki viisautta olla hiljaa kun niin vaaditaan mutta viisautta on myös osata ilmaista omat mielipiteensä asioista. Sananvapautta saatetaan toki käyttää lyömäaseena (sillä mm. perustellaan joskus omaa suvaitsemattomuutta yms) mutta sitä kannattaa käyttää kunhan osaa perustella kantansa ja on varmistunut faktoista. Itsekin syyllistyn toisinaan puhumaan tyhmyyksiä mutta pyrin aina korjaamaan virheeni. Vielä pahempia typeryyksiä saattaa kuitenkin aiheuttaa sanavapauden puuttuminen. Joskus on hyvä puhua suunsa puhtaaksi. Jos ihminen ei jotain kestä niin sitä kun hänen oikeuksiaan rajoitetaan ja se vasta väkivaltaa lietsookin.

Uskonasioista kiisteleminen ei aina välttämättä ole "pätemistä". Usko on tunteellinen asia ja herättää tietysti kiistoja ja onkin hyvä että nykyään jokainen saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta mihinkään. Itsekin uskon tuon henkilökohtaisen uskon riittävän mikäli ei koe löytävänsä itselleen sopivaa uskontoa/käsitettä uskonnosta. Oma käsitteeni asiasta on että en myönnä enkä kiellä. En koe kuuluvani ateisteihin enkä uskovaisiin.

Kiusaamista täytyykin kritisoida mutta kannattaa myös erotella mikä on kiusaamista ja mikä ei. Kritiikki ei ainakaan. Toki voi olla myös väärin esitettyä kritiikkiä. Kaikenlaista kritiikkiä täytyy kuitenkin netissä keskustellessa otettava vastaan. Eihän kenestäkään ole varmaankaan mukava ottaa vastaan minkäänlaista negatiivista kritiikkiä mutta siihen täytyy kuitenkin suhtautua asiallisesti. Tietysti lapselliseen morkkaukseen voi mielestäni kuitata jotain nokkelaa. Enempiä ei kannata ruveta sauhuamaan. Manitsemasi "Parhaat Ihmiset"-ryhmä on siinä mielessä mielenkiintoinen että sellaista ei ole olemassa. Jokaisessa on hyviä ja huonoja piirteitä. Kukaan ei ole yksinkertaisesti "Paha". Näin ollen kukaan ei voi olla "Paras Ihminen". Et siis sinäkään. Jokaisessa meissä on vikoja ja erityisominaisuuksia. Jokainen osaa jotakin mitä toinen ei.

Äänestä
  • kyllä kiusaajat on pahoja ja narsistit.
    olen heitä paljon parempi.

    Äänestä

Itseasiassa aika paska ketju. Mitä yrität hakea takaa tuolla idealismillä, että kaikkien ihmisten tulisi olla suvaitsevaisia?

Ensinnäkin sinä elät hyvin yksiuloitteisen kuuloisessa maailmassa, jos olet sitä mieltä että kaikki suvaitsemattomuus tulisi lopettaa ihan tosta vaan.
On myös hyvin naivia kuvitella että yhteiskunta toimisi ilman minkäänlaista suvaitsemattomuutta.

Voit toki ajatella että olisi hyvä jos edes suurinosa meistä olisi totaalisen suvaitsevaisia, mutta sekin menisi pieleen. Suvaitsevaisuus on usein myös nöyristelyä, minä en ainakaan pyllistele sellaisten asioiden edessä, jotka ovat mielestäni ihan perseestä.

Äänestä
  • kyllä suvaitsevaisuus lisää onnea elämään ja mahdollistaa asioiden paremmin toteutumisen työelämässä kun kuunnellaan kaikkia ihmisiä ja hyväksytään kaikkki ja niistä ammennetaan roolimallit, esim eduskunnassa on paljon mielipiteitä joista pitää kaikkien mielipiteistä tehdä asiat toteutettavaksi.
    Presidentiksi kannattaa valita ihminen joka on suvaitsevainen, humanisti.

    Jos on suvaitsevainen niin se vähentää myös sotia ja henkistä väkivaltaa ja silloin maailma olisi paljon onnellisempi paikka asua koska kiusaamista ja sotia olisi vähemmän.
    Perusongelma on ihmisyydessä, en vihaa ihmisyyttä en ole niin pitkällä mutta joku tolkku pitäisi ihmisillä olla etteivät suvaitsemattomuuden takia ala vihaamaan eri ryhmiä jne, joku järki pitää tunneasioissakin olla.

    Maailma olisi KYLLÄ parempi paikka jos ihmiset olisi enemmän suvaitsevaisempia.

    Kritiikki on ok, mutta vihan lietsonnalla se ei johda mihinkään ja kaikenmaailman kapinointi mellakat on syvältä takapuolesta.
    Siksi pitää olla joku kontrolli aina yhteiskunnassa, mm nettimaailma jossa on paljon kiusaamista ja rasismia mikä pitäisi kytkeä pois kovin keinoin.

    Sananvapaus on hieno asia mutta viimeistään silloin se menee pieleen kun aletaan käyttää sitä lyömäaseena . (: ): ):

    Suvaitsevaisuudella kunnioitamme toista ihmistä mikä on tärkeä asia ihmisyydessä.
    Vaikka olisimme eri mieltä toisen kanssa niin kunnioitus on syytä pitää eikä haukkua häntä heti tyhmäksi.


    Myös virheet on inhimillisiä, kukan ei oo täydellinen.

    Parasta on kritisoida rakentavassa mielessä ja kritisoida asioita MITÄ PITÄÄ KRITISOIDA ja ei kiusaamistyylillåä jossa ei kunnioiteta toista yhtään.

    Esim jos kritisoin sitä että suvaitsemattomuus on yleistä maailmassa niin olen aivan oikeassa siinä.
    Ja jos kritisoin että Suvaitsemattomuus on huono asia niin kritiikkin on OIKEA EIKÄ VÄÄRÄ.
    Aivan selvä asia.

    Äänestä

  • Hyviä asioita pitää suvaita
    huonoja asioita kuten kiusaaminen tai tappaminen tai huumeiden käyttä ei saa suvaita ja hyväksyä.

    Näinhän se menee eikö??

    Äänestä

  • Juha822222 kirjoitti:

    Hyviä asioita pitää suvaita
    huonoja asioita kuten kiusaaminen tai tappaminen tai huumeiden käyttä ei saa suvaita ja hyväksyä.

    Näinhän se menee eikö??

    Kaikki on edelleen kiinni edelleen siitä mikä tapahtumat aiheuttaa. Voit toki listata jotain omasta mielestäsi negatiivisiä asioita joita kenenkään ei pitäisi koskaan toteuttaa.

    Sinähän toteutat juuri nyt sitä mitä vastaan olet.
    Mikään asia ei ole itsessään negatiivinen, ei tappaminen, ei kiusaaminen, eikä varsinkaan huumeidenkäyttö. Sinä voit sanoa suoralta kädeltä että ne ovat negatiivisiä, mutta mikä vittu sinä olet niitä tuomitsemaan ilman sen parempaa tietoa kyseisistä asioista?

    Jos joku haluaa esimerkiksi rentoutua tai edistää henkistä kasvuaan vetämällä päihteitä, ei koskaan aiheuta muille ongelmia sillä asialla, niin miksi vitussa minun pitäisi tuomita se silloin negatiivisena asiana?

    Murha onkin sitten hankalampi juttu, mutta ei mielestäni sekään ole aina väärin. Kuolemantuomio murhaajille on ihan "silmä silmästä" Myös oikeutettu kostaminen. Itsepuolustukseksi on kanssa ihan ok tappaa, tietyissä tilanteissa.

    Kiusaaminen on enemmän sellainen primitiivinen ominaisuus, lähinnä lapset kiusaavat tarkoituksella, ja kiusaaminen on monesti hyvin tulkinnanvaraista. Tämäkin asia liittyy enemmän siihen luonnonvalintaan, heikkoja on aina sorrettu ja tullaan aina sortamaan, näille asioille nyt vain ei voi mitään. Sekin voi olla hyväksyttävää jossain tietyissä yhteyksissä, kaikki riippuu motiivista.

    Äänestä

Niin jos kiusaaja kiusaa minua niin mulla on oikeus kiusata takaisin
mutta sun ei ole oikeus kiusata ketään ilman syytä sillä SIITÄ PITÄISI RANKAISTA KOVALLA KÄDELLÄ.

Kolmesta varoituksesta kiusaaja lentäisi ulos koulusta, työpaikasta tai netistä, onko hyvä idea????
tämä parantaisi maailmaa, itsemurhat vähenisi ja kiusaajat ehkä oppisi lopulta ja tulisivat järkiinsä.

Uskon kovaan malliin että kiusaajia pitää koulutttaa näin.
Olen entinen kiusattu ja mul o tää mielipide vaan, huomatkaa vain minun mielipide.
Ei siis yleinen. (:

Kostaminen ei ole oikein, mutta itsepuolustaminen on oikein.
Parasta olisi kait silti käyttää järkeä ja lähteä karkuun mutta itsepuolustustilanteessa viisain tekee niin että se tyrmää tappajalta tajun kankaalle, soittaa Poliisit ja asia on ohi sillä lailla.
Vaikka itsepuolustukseksi tappaisit murhaajan joka yritti sut niitata niin saatat joutua sakkoihin ja jopa linnaan koska Oikeudessa ei välttämättä uskota sinua.
Tää on se huono puoli näissä asioissa ): ):

Siis korjaan mun ketjunavaus ei ollut maailman parhaasta päästä, kyllä kritiikkikin on ok.

Äänestä
  • Oikeus? Kuka senkin sitten määrittelee, lain mukaan monikaan asia ei ole oikeutettua. Jos joku on taas niin herkkä että oikeasti kiusaantuu internetissä, niin parempi lopettaa täällä käyminen kuin taistella tuulimyllyjä vastaan, sitäpaitsi sillä verukkeella että kaikenlainen nettikiusaaminen pitää saada lopetettu, päästään TAAS kerran salakavalasti rajoittamaan ihmisten oikeuksia sillä verukkeella että he itse siitä muka jotain hyötyisivät. Sananvapaus menee kaiken edelle, ja on täysin järjenvastaista edes yrittää valvoa internetiä niin totaalisesti, että kaikki "kiusaajat" joutuisivat johonkin vastuuseen, sillä se ei tule onnistumaan.

    Jos et sattunut tietämään, niin kolmesta varoituksesta ihminen lentää ulos työpaikasta. Tässä on tietysti sana sanaa vastaan, usein painetaan villaisella, eikä välttämättä voida(kaikissa tapauksissa kannatakaan) uskoa sitä osapuolta joka kokee kiusaantuvansa.

    Peruskoulusta taas olisi kohtuutonta potkia ketään kolmesta kiusaamisesta, sillä sitten todella suuri prosentti porukasta tosiaan potkittaisiin mäkeen, joka varmasti heittäisi myös itsemurhatilastot kattoon(huomaa, että sinä ajattelet tätä kiusatun subjektiivisestä näkökulmasta nyt)
    Eli ei ole hyvä idea.

    Sopiva itsensäpuolustaminen on tulkinnanvaraista. Kostaminen ei ehkä ole yleensä järkevää, mutta oikein ehkä monessakin tilanteessa. Taposta saa AINA tuomion jos jää kiinni, oli se sitten itsepuolustusta tai ei(no poikkeuksena tietysti sota)

    Mielestäni on hyvä asia että ihmisillä on myös tervettä suvaitsemattomuutta, niin minulla kuin varsinkin sinulla(sehän se vasta äärimmäistä onkin haluta että kaikki ajattelisivat kuten itse ajattelee)

    Äänestä

Kyllä tyhmempikin tajuaa milloin toista ihmistä loukataan/kiusataan.

Mun mielestä se kasvattaa kiusaajaa jos se potkaistaan ulos systeemistä.
Kiusaajat on kuitenkin pahoja yleensä, eivät kaikki pohjimmiltaan mutta on olemassa todella pahoja ihmistyyppejä jotka nauttii todella jos hän pystyy loukkaamaan toisen tunteita ja nämä kiusaajat haluaisi kiusatun tekevän itsemurhan.

Karsimalla yhteiskunnasta pois kiusaajat on hyvä idea, se lisää onnellisuutta ja ehkä nää pois potkitut kiusaajat myös parantaa tapojaan jatkossa????

Terve suvaitsemattomuus, jos ei suvaitse kiusaamista NIIN SE ON OIKEIN.
Kysymys on siitä että mitä suvaitset ja mitä et suvaitse.
En väitä olevani maailman ainoa ihminen joka on oikeassa tässä asiassa mutta Suomen laissakin esim rikoksen tekeminen ei ole oikein ja oikeutettua ja sama koskee ihmisoikeuskysymyksiin, että ei ole oikein nujertaa toista henkisesti joten OLEN OIKEASSA.

Tummia ihmisiä en morkkaa, he on hyviä aivan kuten me vaaleatkin.
Pitää olla suvaitsevainen, mutta ei pidä olla suvaitsevainen kiusaajille ja muille rikollisille.
Mutta kun rikollinen joutuu vankilaan niin silloin hänellä on mahdollisuus tehdä parannus, ehkä kenties tulemalla Uskoon???? , tai muuten ottaa itseään niskasta kiinni.


ELÄMÄSSÄ ON PITKÄLTI KYSYMYS SÄÄNNÖISTÄ JA OIKEUDENMUKAISUUDESTa.
VIHAAN KAIKKEA EPÄPOIKEUDENMUKAISUUTTA.

EIKÄ OLE VÄÄRIN JOS MÄ SANON TÄSSÄ KETJUSSA ETTÄ OLEN OIKEASSA MIELIPITEITTENI KANSSA.

Jos kehitetään nettiin systeemi jossa pitää antaa sähköpostiosoite niin se ois hyvä idea ja sillä tavalla kiusaajat jäisi kiinni.
Pahimmat kiusaajat ainakin saisi mun puolesta heittää "tunkiolle" internetistä koska he aiheuttaa pahaa hallaan ihmisiin ja se on hyvin yleistä että nettikiusaamisen takia ihmisiä sairastuu henkisesti ja ihmiset tekee myös itsemurhia ilkeiden nettikirjoitusten takia.

Tässä ketjussa en havaitse vielä minuun kohdistuvaa henkistä väkivaltaa.
Jos huomaisin jotain niin ilmoittaisin heti Youtuben pomoille jotka ehkä poistaisi asiattoman ja ilkeän kommentin(olen tehnyt näin usein täällä ja saanut pois monia ilkeitä kommentteja, hyvä niin se parantaa ilmapiiriä).


En tarkoita että kaikkia asioita pitäisi kontrolloida mutta haloo, joku kontrolli pitää olla yhteiskunnassa.
Mun puolesta ihmiset saa ryypätä ja itseasiassa tunnen paljon empatiaa juoppoja kohtaan ja ihmiset saa polttaa tupakkia mutta huumeisiin ei saa mennä ja siitä Poliisit, Oikeus rankaisee myös.

Näin se vaan menee ihmiset, valitan.

Äänestä

Tuleehan sieltä ne omatkin värit pikkuhiljaa pintaan joita vähän niinkuin tässä yritin hakea. Myönsit itsekkin olevasi äärimmäisen suvaitsematon(en sitten tiedä huomasitko sitä itse)

"Kyllä tyhmempikin tajuaa milloin toista ihmistä loukataan/kiusataan."
Aika jännä juttu jos se on noin ilmiselvää aina, silti sitä joudutaan psykiatrien/psykologien ja kaikkien muiden ammattilaisten kanssa pohtimaan jatkuvasti.

Sähköpostiosoite tietoon, eli hyvästi anonyymeille? Tällä holhousyhteiskunnalla on kuule jo nyt niin vakaa ote meidän palleista että jos sille annetaan vielä enemmän valtaa alkaa tarkkailemaan ihmisiä, niin tässä tapahtuu äkkiä suuri harppaus siihen että tätä valtaa tullaan käyttämään valtion taholta, vielä enemmän väärin kuin sitä käytetään nyt.
Onhan meillä tietysti jo nyt kaikki facebookit sun muut sivustot joihin pahaa aavistamattomat ihmiset pistävät kaikki mahdolliset tietonsa.

"Tummia ihmisiä en morkkaa, he on hyviä aivan kuten me vaaleatkin."

Mikä on rasismia? Ei minulla ainakaan sinänsä ole mitään ulkomaalaisia vastaan(somaleja lukuunottamatta), mutta olen ehdottoman kriittinen maahanmuuton suhteen, mielestäni tänne ei tule ottaa enempää kuin täällä jo nyt on. Maahanmuuttajien kasvava määrä on iso lovi budjetissa, myös mm. raiskaustilastot kertovat karua kieltä siitä kuinka hyvin he tänne kotiutuvat.

"Pitää olla suvaitsevainen, mutta ei pidä olla suvaitsevainen kiusaajille ja muille rikollisille."

Mitä ovat muut rikolliset? Onko rikos automaattisesti pahasta? Onko lain rikkominen mielestäsi poikkeuksetta väärin?
Tekstistäsi saa sen kuvan että luotat sataprosenttisesti ihmisiin joilla on paljon auktoriteettiä. Maailman pahimmat rikolliset kuuluvat korruptoituneeseen eliittiin jolla on rahaa ja valtaa, sinä haluat antaa valtiolle absoluuttisen vallan tarkkailla ihmisten tekemisiä.

Tämä sinun kovan kontrollin säätelemä yhteiskuntasi alkaa kuulostamaan hyvin fasistiselta. "En nyt tarkoita että kaikkia asioita pitäisi kontrolloida" (vaikka luettelinkin juuri kuinka kontrollia ei ole lähellekään tarpeeksi)

Mitä sinä valitat? Sitä että olet mielestäsi oikeassa koska subjektiivinen näkemyksesi tuosta idealismistäsi on se, että olet absoluuttisen oikeassa? En väitä ettetkö voisi olla joissain asioissa(ainakin teoriassa) oikeassa, mutta ei tuo nyt ihan loppuun asti mietityltä kuulosta.

Valitan, mutta omasta mielestäni ideaasi ei voida toteuttaa, sitä ei tarvitse toteuttaa, ja luojan kiitos, se ei tule toteutumaan ikinä.

Äänestä

Niin se on oikein olla suvaitsematon kiusaajia kohtaan ja muita rikollisia kohtaan.
(:

Aina viimeinen sana minulla LOL. (:

joo mut joo, tavallaan oot oikeessa ja tavallaan oot väärässä.
ei silti mitään, hyvä että keskustelu pysyy suht uomissaan
ettei tuu mitåän typerää "narsistista" riitelyä vaan pysyy kuitenkin
hyvyys tallella, eikä pikkupiru pääse meissä valloilleen.
Jokaisessa meissä asuu omanlainen pikkupiru kait, eihän kukaan hitto oo täydellinen, mutta toiset on luonnoltaan pahempia kuin toiset.

Kiitos kommenteistasi.

Äänestä
  • Kiusaajat tekisi itsemurhia jos ajetaan pois yhteisöstä.
    Niin mutta kuinka monta itsemurhaa kiusaajat ovat aiheuttaneet kiusatuille????
    Ja tekisivätkö välttämättä itsaria, nii-in????
    Toisaalta he aiheuttaa kiusatuille itsareita samalla lailla.
    Ainakin onnellisuus lisääntyy kiusatuille jos ne saa olla koulussa/työpaikassa jossa heitä ei kiusata.
    Tää Suomi muuttuisi pikkuhiljaa TODELLISEKSI HYVINVOINTIVALTIOX, SAMOIN KOKO MAAILMA JOS TÄHÄN MAAILMAAN AJETAAN OIKEUDENMUKAISTA SYSTEEMIÄ.
    Oikeudenmukaisuus ja Individualismi kunniaan.

    Kyllä mielestäni sen täytyy olla kiusaaja joka ajetaan mieluummin pois koulusta esim eikä suinkaan toisinpäin vaikka on ollut yleensä malli jossa kiusattu ajetaan pois koulusta jos sitä kiusataan mikä on moraalisesti väärin tietenkin.

    Äänestä

  • Juha822222 kirjoitti:

    Kiusaajat tekisi itsemurhia jos ajetaan pois yhteisöstä.
    Niin mutta kuinka monta itsemurhaa kiusaajat ovat aiheuttaneet kiusatuille????
    Ja tekisivätkö välttämättä itsaria, nii-in????
    Toisaalta he aiheuttaa kiusatuille itsareita samalla lailla.
    Ainakin onnellisuus lisääntyy kiusatuille jos ne saa olla koulussa/työpaikassa jossa heitä ei kiusata.
    Tää Suomi muuttuisi pikkuhiljaa TODELLISEKSI HYVINVOINTIVALTIOX, SAMOIN KOKO MAAILMA JOS TÄHÄN MAAILMAAN AJETAAN OIKEUDENMUKAISTA SYSTEEMIÄ.
    Oikeudenmukaisuus ja Individualismi kunniaan.

    Kyllä mielestäni sen täytyy olla kiusaaja joka ajetaan mieluummin pois koulusta esim eikä suinkaan toisinpäin vaikka on ollut yleensä malli jossa kiusattu ajetaan pois koulusta jos sitä kiusataan mikä on moraalisesti väärin tietenkin.

    Jos nettiä alettaisiin tuolla tavalla valvomaan niin veikkaan että pian oltaisiin erästä Juhaakin kyytsäämässä hourulaan...

    Äänestä

  • Juha822222 kirjoitti:

    Kiusaajat tekisi itsemurhia jos ajetaan pois yhteisöstä.
    Niin mutta kuinka monta itsemurhaa kiusaajat ovat aiheuttaneet kiusatuille????
    Ja tekisivätkö välttämättä itsaria, nii-in????
    Toisaalta he aiheuttaa kiusatuille itsareita samalla lailla.
    Ainakin onnellisuus lisääntyy kiusatuille jos ne saa olla koulussa/työpaikassa jossa heitä ei kiusata.
    Tää Suomi muuttuisi pikkuhiljaa TODELLISEKSI HYVINVOINTIVALTIOX, SAMOIN KOKO MAAILMA JOS TÄHÄN MAAILMAAN AJETAAN OIKEUDENMUKAISTA SYSTEEMIÄ.
    Oikeudenmukaisuus ja Individualismi kunniaan.

    Kyllä mielestäni sen täytyy olla kiusaaja joka ajetaan mieluummin pois koulusta esim eikä suinkaan toisinpäin vaikka on ollut yleensä malli jossa kiusattu ajetaan pois koulusta jos sitä kiusataan mikä on moraalisesti väärin tietenkin.

    Suomi muuttuisi tuon sinun aatteesi ansiosta uudeksi natsi-saksaksi. Kukaan ei voi hyvin yhteiskunnassa jossa valvotaan kaikkia ja kaikkea. Ajattelet liikaa tunteella käyttämättä järkeä juuri ollenkaan. Tuleekos tähän dystopiaasi mukaan vielä täydellinen mielipidekielto? Kaikkien on ajateltava samalla tavalla kuin Juha. Jos et ajattele olet kiusaaja ja sinut heitetään selliin? Teoriassa jotkut asiat tuossa ideassasi voivat pitää paikkansa mutta käytännössä tuo ei toimi alkuunkaan. Tiivistettynä tuo ideasi menisi suunnilleen näin "Tässä minun yhteiskunnassani kaikki saavat olla minun arvojeni mukaisesti vapaita mutta heitä tarkkaillaan koko ajan ja jos joku on eri mieltä minun OIKEISTA arvoistani tai osoittautuu minun mielestäni PAHAKSI on häntä rankaistava meidän HYVIEN ihmisten turvallisuuden vuoksi." Huomaat varmaan jo miksi tämä systeemisi ei toimi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Juha822222 kirjoitti:

Uskontoa ja mitään asiaa ylipäätään.

Näin pystyt välttämään konfliktit.

Toki jonkun mielipiteen voi ilmaista mutta mielestäni netti on nykyaikana liian liberaalinen eli vapaa.
Sananvapaus on hyvä asia mutta olen huomannut myöhemmin sen että moni käyttää sitä lyömäaseena ihmisiä ja heidän aatteitaan vastaan.
Sitten joku hullu Breivikin kaltainen saa kiksit täältä nettimaailmasta, etsii kaikenmaailman pommit jne...
yleinen vihanlietsonta lisää vain entisestään uhkaa.

Eikö oma henkilökohtainen usko ole myös riittävä?? miksi pitää päteä Uskon asioissa??

Ainoa asia mitä minä kritisoin on kiusaaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu