Pankkikortteja kopioitu useissa paikoissa
Poliisi otti kiinni kaksi epäiltyä
Keskiviikko 21.9.2011 klo 17.59
Miehet asensivat pankkiautomaatteihin kopiointilaitteita Helsingissä ja Lahdessa.
Poliisi on ottanut kiinni kaksi romanialaismiestä epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta.
Pankkikortteja on kopioitu useissa paikoissa Helsingissä ja Lahdessa. Miehet onnistuivat varastamaan rahaa tileiltä.
- Kuulusteluilla ja muilla toimenpiteillä selvitämme miten laajasta toiminnasta on kyse, tutkinnanjohtaja Kari Niinimäki kertoo.
Poliisi epäilee, että miehillä on rikoskumppaneja ulkomailla, joille he ovat saattaneet lähettää pankkikorttitietoja.
- Toistaiseksi on epäselvää, miten paljon tietoja on lähetetty eteenpäin ulkomaille,
Parhaiten kortin kopioinnilta voi suojautua suojaamalla kädellä näppäimistöä kun painaa tunnusluvut pankkiautomaatilla. Korttien tietojen varastaminen on kaksivaiheinen tapahtuma, jossa kortin magneettinauha pitää saada kopioitua. Lisäksi pitää saada tunnusluku, jotta tiedoilla voi nostaa rahaa ulkomailla.
- Usein pankkiautomaateissa on pieni huomaamaton kamera, joka tallentaa tunnusluvun kun sitä näppäillään.
Niinimäen mukaan suurin osa pankkiautomaateista, johon kopiointilaite on asennettu, sijaitsevat kaduilla.
- Harvoin niitä missään syvällä ostoskeskuksissa on.
ltalehti.fi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.