Kylkikipuja

Mikäköhän mulla mahtaa olla kun on kylki ollu jo n. kk. kipeä. Alussa luulin, että lihas on vaan venähtäny tai jotain sinnepäin. Kipu tuleekin lihasten alta eli kylkiluista tai sisäelimistä.
En ole kolauttanut kylkeäni mihinkään. Sängyssä ei pysty kääntymään ja syvään hengittäminenkin sattuu.
822785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sulla se kipu oikean lapaluun alla? Tuntuu eniten takana mutta jotenkin myös edessä?
Minulla on näin, ja ajattelin kyllä että siellä on lihasjumi mutta ainahan sitä pohtii muitakin vaihtoehtoja.

Äänestä
  • kipuja oli myös hieman selän puolella juuri lapaluun alla. Enää ei. Nyt tuntuu vain kyljessä. Eiköhän tästä lääkäriin lähretä

    Äänestä

on sellainen sisäelin, jonka vaivat tuntuvat kyljessä. Minulla munuaiskivikipu tuntui alkuun valtavalta krampilta kyljessä, mutta tuska kyllä yltyi niin kovaksi, että sairaalaan oli pakko mennä.

Äänestä

Kivut ovat niin monimuotoisia ja voivat johtua monesta jutusta, ilman lääkärin selvitystä ei sitten taas voi mitään pätevää kipupaikasta kellekään sanoa. Kivun aiheuttaja voi joskus olla ihan eri asiakin kuin missä se tuntuu.

Mutta sisuskaluista yleisesti ja siitä miten ne kipuilevat:

Munuaiset: Alaselkä ja usein kyljet. Yksilöllistä, toisilla tuntuu kovakin kipu vain selässä ja toisilla myös navan kohdalla kyljissä. Riippuu tietenkin siitäkin mistä vika johtuu ja luonnollisesti voi tuntua toispuolisenakin jos kipu tulee esim. vain toisesta. (Itse asiassa jos nyt TÄYSIN maallikkona sanoo niin kuulostaisi vähän munuaiskivulta jos nyt olet "varma" ettei ole lihaskipua. Munuainen voi olla todella kipeä ja ei tarvi pahaa vikaa olla kun kumartelu, hipaisukin, nukkuminen ym. tulee tuskalliseksi)

Maksa: Oikea kylki, ei kauheasti leviä minnekään, aika paikallista. Vatsalla tietty ja selän puolellakin voi tuntua mutta aika paikallinen kipu juuri siinä kohdassa jossa maksa sijaitsee.

Haima: Kipu, jonka varmasti tuntee jos pahemmin on vikaa tai ärtynyt joka tuntuu ylävatsassa ja säteilee aika yleisesti kylkien kautta selkään ns. vyökipuna. Voi kuitenkin tuntua monenlaisena muunakin vatsakipuiluna, aika hankala elin. Yleensä kuitenkin ylävatsalla ja sen tienoilla.

Paksusuoli: Oikean kyljen puolella myöskin ja aiheuttajasta riippuen voi olla asentokipua, kipua jos kohta esim. painuu jostakin syystä tai siihen tarpeeksi koskee. Tai sitten jattkuvaa, ihan syystä kiinni. Useimmiten vain jos suolisto ärtyilee niin silloin on monenmuunkinlaista vatsaoireilua.

Sydän: Aika monenlaisia kiputuntemuksia mutta useimmiten puristavaa tai tylppää, joissakin sairauksissa ja kohtauksissa pistävää. Mutta sydän nyt on sellainen että kyllä jokainen aikahyvin sen kivut ja ongelmat itse erottaa.

Jos nyt jotain sanoo lopuksi niin kyllä kipin kapin lääkäriin, oli nyt sitten ihan kuitenkin kylkiluustakin tms. vaarattomasta johtuva ongelma niin eiköhän kuukausi nyt ala olla jo sellainen aika kärsiä että mieluusti itsekin jo selvittää.

Äänestä
  • lääkärissä saman asian takia ja käski syödä särkylääkkeitä muutaman päivän ja että se on lihas revähtymä ja jos ei mene ohi muutamass päivässä niin tulla takas.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    lääkärissä saman asian takia ja käski syödä särkylääkkeitä muutaman päivän ja että se on lihas revähtymä ja jos ei mene ohi muutamass päivässä niin tulla takas.

    Kävin lääkärissä eikä se osannut sanoa mitään, ei edes epäillyt mitään. Koskaan ennen ei ole ollut mitään kylkikipuja. Alkoi yöllä enkä aamulla meinannut ylös päästä. Lääkäri paineli kylkiä ja kuunteli keuhkoja. Sitten se määräsi kipulääkettä ja sanoi että tule huomenna uudestaan jos jatkuu. Toivottavasti menee ohi?

    Äänestä

kivut

Äänestä

itellä kanssa oli kova yskä ja flunssa, nyt toinen kylki/rinta on ollut kipeä viikon ajan, vihjoo kun liikkuu ja kääntyy sekä yskiessä sattuu.

Kai tuo joku revähdys on näiden juttujen perusteella? Lähinnä hyödyttääkö lääkärissä käynti mitään jos lääkettä ei ole olemassa? Tuleeko sairaslomaa jos on ruumiillisessa työssä? En haluaisia saikulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipeä kirjoitti:

Mikäköhän mulla mahtaa olla kun on kylki ollu jo n. kk. kipeä. Alussa luulin, että lihas on vaan venähtäny tai jotain sinnepäin. Kipu tuleekin lihasten alta eli kylkiluista tai sisäelimistä.
En ole kolauttanut kylkeäni mihinkään. Sängyssä ei pysty kääntymään ja syvään hengittäminenkin sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu