Uskonnot on vaikuttaneet ihmisten elämään aina, aiheuttaneet sotia, nälänhätää, erimielisyyksiä, sortoa ja semmoset ku juutalaiset sai aika kovaa turpaan tossa jokunen vuosi sitten.
Aika hauskaa vaan ajatella miten paljon pelkkä mielikuvitus aiheuttaa päänsärkyä.
Aika hauskaa vaan ajatella miten paljon pelkkä mielikuvitus aiheuttaa päänsärkyä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei me vaadita mitää todisteita, me ei vaa jakseta uskoa.
Vaikka uskonnon päätarkotus on vaa syödä sitä vettä ja leipää ja rukoilla pilviä niin aika paljon se on verta vuodattanu. Sais joutaa noi raamatut ja muut koraanit uusio käyttöö vaik vessapaperiksi, uskon siihen, että se on niitten alkuperäinen tarkotus.
Tämä asenteellisuus on tullut tutuksi. Vessapaperiksi kaikki kirkossa kuultu.
Ei voi kun ihmetellä tätä älyn joutilasta aikaa
Mitä kirkoissa kuultavalla ja älyllä on tekemistä keskenään? Mainitse edes yksi kirkoissa julkituotava asia, jota ihminen välttämättä tarvitsee tai josta on jonkinlaistakaan iloa tai hyötyä. Edes yksi.
Aloittajalle
Kyllä. Esim seksuaalisuus ja seksi oli hyvä juttu suomessakin ennen kristinuskon saapumista. Kristinusko monopolisoi sen ja käytti sitä oppimattoman kansan syyllistämiseen ja ahdistuksen luomiseen. Tuli asiasta joku radio-ohjelmakin, jossa asiaa oli tutkittu.
Mitä kristinuskoon perustuvasta seksuaalikäyttäytymisestä on enää jäljellä?
Ei juuri mitään ja sekin mikä on vielä jäljellä on vapaaehtoista ja sitä pidetään naurettavana. Raamattu kehoittaa ihmisiä korkeaan seksuaaliseen moraalin vain siksi, koska se suojelee ihmistä.
Jos ihmiset ottaisivat seksuaalikäyttäytymisen mallin raamatusta häviäisivät mm. kaikki sukupuolitaudit maailmasta. Myös monelta sydänsurulta vältyttäisiin.
"Mitä kristinuskoon perustuvasta seksuaalikäyttäytymisestä on enää jäljellä?"
Lestaatiolaisten ja muiden herätysliikkeiden piireissä sitä kristillistä seksuaalietiikkaa taidetaan edelleen harrastaa (toinen toistaan karmeammin seurauksin)..
"Raamattu kehoittaa ihmisiä korkeaan seksuaaliseen moraalin vain siksi, koska se suojelee ihmistä."
Ovatko tällaisia esimerkkejä raamatun "ihmistä suojelevasta" "korkeasta seksuaalisesta moraalista" kenties sellaiset surullisen kuuluisat kirjassa mainitut tilanteet kuin vaikkapa raiskauksen uhrin pakkonaittaminen raiskaajalle, Lootin yritys antaa tyttärensä väkijoukon raiskattavaksi ja oma myöhempi lastenteko näiden tyttärien kanssa, (miesten) moniavioisuus, orjien pakkonaittaminen, Jaakob rakastelu vaimonsa orjatarren kanssa perillisen toivossa, tai vieraan miehen raiskaamaksi joutuneen vaimon määräminen teloitettavaksi..?
"Jos ihmiset ottaisivat seksuaalikäyttäytymisen mallin raamatusta häviäisivät mm. kaikki sukupuolitaudit maailmasta. Myös monelta sydänsurulta vältyttäisiin."
Tästä en voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, ettet sinä ole joko itse koskaan lukenut raamattua kannesta kanteen, tai sitten olet autuaasti unohtanut sieltä kaiken joka ei itseäsi miellyttänyt.
Raamatun läpimätä ja umpisairas seksuaali"etiikka" on nääs kyseisen kirjan vastenmielisimpiä piirteitä..
""Mitä kristinuskoon perustuvasta seksuaalikäyttäytymisestä on enää jäljellä?"
Lestaatiolaisten ja muiden herätysliikkeiden piireissä sitä kristillistä seksuaalietiikkaa taidetaan edelleen harrastaa (toinen toistaan karmeammin seurauksin).."
Tiedätkö mitä on kristinuskoon perustuva seksuaalinen käyttäytyminen? Ei se ole kristinuskoon perustuvaa seksuaalikäyttäytymistä mitä jotkut itseään kristityksi kutsuvat sanovat sen olevan, vaan sen löydät raamatusta. Tällaista se on ateistien kanssa kun eivät ota selvää mitä raamatussa kerrotaan, vaan uskovat kaiken mitä ihmiset sanovat ja tekevät.
"Ovatko tällaisia esimerkkejä raamatun "ihmistä suojelevasta" "korkeasta seksuaalisesta moraalista" kenties sellaiset surullisen kuuluisat kirjassa mainitut tilanteet kuin vaikkapa raiskauksen uhrin pakkonaittaminen raiskaajalle, Lootin yritys antaa tyttärensä väkijoukon raiskattavaksi ja oma myöhempi lastenteko näiden tyttärien kanssa, (miesten) moniavioisuus, orjien pakkonaittaminen, Jaakob rakastelu vaimonsa orjatarren kanssa perillisen toivossa, tai vieraan miehen raiskaamaksi joutuneen vaimon määräminen teloitettavaksi..?"
MIten vanhan liiton juutalaisia koskevat säädökset liittyvät kristinuskoon?
Vanha liitto oli lain liitto. Uusi liitto on armon liitto.
"Jos ihmiset ottaisivat seksuaalikäyttäytymisen mallin raamatusta häviäisivät mm. kaikki sukupuolitaudit maailmasta. Myös monelta sydänsurulta vältyttäisiin."
Tästä en voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, ettet sinä ole joko itse koskaan lukenut raamattua kannesta kanteen, tai sitten olet autuaasti unohtanut sieltä kaiken joka ei itseäsi miellyttänyt.
Raamatun läpimätä ja umpisairas seksuaali"etiikka" on nääs kyseisen kirjan vastenmielisimpiä piirteitä.. "
Tarkoitatko että sukupuolitaudit johtuvat raamatun mukaisesta seksuaalikäyttäytymisestä?
Jos raamatun läpimätää ja umpisairasta seksuaalietikkaa ei olisi, niin sukupuolitautejakaan ei koskaan olisi ollutkaan?
''Jos raamatun läpimätää ja umpisairasta seksuaalietikkaa ei olisi, niin sukupuolitautejakaan ei koskaan olisi ollutkaan?''
Hyvinkin mahdollista, jos ei sukurutsaa sallittaisi Raamatussa, Adamin ja Evan kakarat ei olisi sekstailleet keskenään, eikä sukupuolitautejakaan olisi. Näin siis Raamatun mukaan
"Ei se ole kristinuskoon perustuvaa seksuaalikäyttäytymistä mitä jotkut itseään kristityksi kutsuvat sanovat sen olevan, vaan sen löydät raamatusta."
Kuten tuossa itse mainitsin niin raamatusta löytyy mm. sukurutsaa, pakkoavioliittoja, moniavioliittoja, naisten yleistä alistamista ja kaikkea muuta sairasta, mikä ei todellakaan edistä ihmisten tervettä seksuaalista kanssakäymistä..
"MIten vanhan liiton juutalaisia koskevat säädökset liittyvät kristinuskoon?"
Siten että ne löytyvät juurikin sieltä mainostamastasi raamatusta, joka on teidän kristityiden eikä juutalaisten "pyhä kirja".
Jeesuksenne vieläpä sanoo siinä "pyhässä kirjassa" aivan selvästi ettei hän tullut "lakia kumoamaan vaan toteuttamaan" ja ettei "laista katoa yksikään kirjain", joten on aivan turha puhua paskaa mistään vanhasta ja uudesta liitosta..
"Tarkoitatko että sukupuolitaudit johtuvat raamatun mukaisesta seksuaalikäyttäytymisestä?"
En vaan tarkoitan että raamatussa esitetty seksuaalikäyttäytyminen on sairasta ja tiettyjen ihmisryhmien alistamiseen yllyttävää. Tämä ei minusta liity välttämättä sukupuolitautien olemassaoloon millään suoralla tavalla, vaan käytin sitä lähinnä alleviivatakseni kuinka naurettava oli sinun väitteesi siitä, että raamatun ohjeet muka poistaisivat maailmasta sukupuolitaudit saati ehkäisisivät sydänsuruja..
"Jos raamatun läpimätää ja umpisairasta seksuaalietikkaa ei olisi, niin sukupuolitautejakaan ei koskaan olisi ollutkaan?"
Luultavasti sukupuolitauteja olisi, mutta ilman raamatun satuja levittäviä saarnamiehiä (jotka esimerkiksi demonisoivat kondomeja ja vastustavat ehkäiseviä rokotteita) niitä vastaan olisi huomattavasti helpompaa tarjota hoitoa ja miljoonien ihmisten kuolemiselta niihin olisi pelkästään viimeisten parinkymmenen vuoden sisään voitu välttyä..
Ja muistaakseni noi papitkaan eivät olleet sen "puhtaampia" kuin pakanatkaan, vaan kyllä niille viina ja ilmeisesti myös lasten takamus kelpasi (ja taitaa kelvata edelleen). Ero hihhulin ja ateistin välillä onkin siinä että ateisti ei tarvitse satuhahmja moraalinsa tueksi.
Kyllä te uskontolaiset jaksatte jauhaa näistä elämänarvoista, mutta emmä mitää pilipali huru-ukkoo ja sen kymment käskyy tarvii rakastamiseen.
Ihmiset uskoo jotta voisivat tapella niiden kanssa jotka eivät usko,
eikös se kirkko ole sitä muiden ihmisten käännyttämistä "uskoon"?
Tämähän on aivan selvä juttu!
Kirkko on esimmäinen maailmanlaajuinen suuri huijaus joka on jatkunut vuosisadat nykypäivään!
Tämä tai nämä henkilöt jotka sen keksivät saivat todella onnistuneesti ihmiset uskomaan asioihin jotka eivät edes ole olemassa! Voi näitä hyvä uskoisia olevaisia.
Ja vaikka nykypäivänä! Ihmiset tuhlaa aikaansa sellaiseen mikä ei edes ole olemassa, sotii ja vaikka kuolee "uskon" puolesta!
Ei usko anna voimia elämälle, se on vain illuusio, itse kehitelty.
Miettikää mitä ihmiskunta saisi aikaan sen sijasta että uskoisi olemattomaan
Se olemattomaan uskominen ei tuota mitään. Mutta olevaiseen uskominen tuottaa aina jotain. Naisenkanssa ainakin, saat tai et.
South Park oli oikeassa jälleen. Maailma vaan ihmettelee eikä kehtaa myöntää.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/peruna-juuttui-takapuoleen---pastori-sairaalaan/art-1288339573179.html
Peruna juuttui takapuoleen - pastori sairaalaan
EI VOI OLLA; siis toi on aivan yliluonnollista, nyt kyllä alan uskomaan jumaliin kun peruna jopa juuttuu pastorin perseeseen, aivan uskomatonta, USKONTO ROKKAA! tollasta ei ateismin maailmassa tapahu.
Raamattuhan EI KIELLÄ pistämästä pottua pannuhuoneeseen, joten se on meidän uskovaisten moraalissa sallittua.
Kristinusko seurannaisvaikutuksineen on syvältä. Nätisti sanottuna.
Uskonto on kyllä tuskaa... Joka kerta ku mä edes ajattelen sitä tulee paha olo.
Uskonto on kyllä tuskaa...Joka kerta ku mä edes ajattelen elämää ilman Jeesusta tulee paha olo.
Joka kerta ku mä ajattelen niitä ihmisiä jotka on mennyt tähän uskonto juttuun mukaan, mä meen siis aina ihan kyyneliin. Miten joku edes kehtaa huijata näitä avuttomia ihmisolentoja :,(