Taas joutuu puhumaan tästä, vaikka ei aina jaksaisi, nimittäin yhä näkee pätkiä bodareita saleilla ja kadulla ja se suoraan sanottuna etoo ja etoo.
Mikäs iinä on, että tällaselle pätkälle ei ole voitu suoda edes aivoja. Valmiiksi lyhyt lyhentää itseään entisestään tekemäälä raskaita kyykkyjä ja mavea (välilevyt painuu kasaan pysyvästi), visuaalinen olemus lyhenee sekin kun leveyttä tulee lisää. Kävely muuttuu yleensä pingiviinikävelyksi, sitä nopeammin mitä lyhyempi on. Valehtelematta olen usemman naisen kuullut juttelevan kuinka he säälivät näitä "pikkupätkiä" kun he yrittävät paikata pituutta bodaamalla, mutta lopputulos on ainoastaan huvittava. Mikä on, missä on järki!! Aivon pitäis olla normaali-ihmisen luokkaa, eikö sitä itsetuntoa voi yrittää rakentaa jotenkin muuten kuin pilaamalla jäljelläkin oleva pituus leventämällä itseään ja näyttämällä entistä typerämmältä. ottakaa nyt järki käteen ja lopettakaa ylenmääräinen bodailu, pelatkaa vaikka sählyä tai harrastakaa jotain muuta lajia missä lihakset eivät kasva, v1tuttaat uollaset pellet, varsinki roinaavat pätkät, siinä ihmismuodoista alhaisin. Järkeä ihmiset, järkeä. Ei ole mikään synti syntyä lyhyeksi eikä sille kukaan (muutamaa koulukiusaajaa lukuunottamatta) naura, jos siitä asiasta ei itse tee numeroa hommaamalla ylisuuret lihakset. Pyydän kauniisti, lopettakaa bodaaminen pätkät.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hienoa, pitkästä aikaa hyvä teksti vakavasta aiheesta. Itseäni etoo erityisesti roinaavat bodarit joilla on kalu aina vähintään 30% erektiossa. Täten heidän kalunsa näyttää varsinkin lyhyen vartaloon suhteutettuna todella suurelta. Nämä roinapätkät eivät yleensä peittele pyyhkeellä sukupuolielimiään kävellessään suihkuun vaan antavat sen heilua vapaana. Todella etova näky meille normimiehille, jotka peittävät kalunsa pyyhkeellä suihkuun kävellessään ja pitävät muutenkin suikukussa ollessaan huolta, että noin 95% ajasta penissen edessä on seinä eikä uteliaat katseet.
Ei maailmassa ole yhtä kuvaa oikeasta.
Aasiassa 170 cm mies on jo pitkä, eli kirjoitit vain yhden ihmisen näkemyksen asiaan.
Ei elämää haittaa vaikka olisi 170 cm ja vahva kuin härkä.
Miten elämäsi olisi parempi jos lyhyet olisivat laihoja kuin maratoonarit?
Jaahas sielä taas jälleen kerran joku kateellinen bodarin urallaan epäonnistunut hintelä hujoppi provoilee..No vastaanpa huvikseni,kun satun kuulumaan osittain kohderyhmään.
Salilla tulee käytyä, vaikka pituutta on jotain 170cm. Käyn siellä, koska se on mukava harrastus. Takuulla treenaisin vaikka olisin parimetrinen. En meinaa odottaa seuraavaan elämään tehdäkseni asioita joista pidän.
Ja kyllä tuolla salilla käy kaiken mittasta porukkaa. Minkähän pituutta ne hujopit sitten kompensoivat,jos muka salilla ei voi omaksi iloksi käydä...
Teen myös isoilla painoilla raskaita kyykkyjä ja maastavetoja. Ei haittaa jos vaikka vähän painuu välilevyt. Ei se parin sentin lyheneminen minua haittaisi, kunhan ei loukkaantumisia tule. On niitä tärkeempiäkin asioita kuin joku pituus..
Harrastan ohessa muutakin urheilua, pyöräilyä, hiihtoa, lenkkeilyä, jne.
Lihaksia on kohtuullisesti. En kyllä edes ole pyrkinyt itseäni väkisin turvottamaan, lähinnä yleisvoimaa olen hakenut. Näytän lähinnä sellaiselta urheilulliselta atleetilta. Kyllä vaan naisille tunnun kelpaavan oikein hyvin, vaikka treenailen, joten saan rauhassa jatkaa kuntoilua entiseen malliin..
Meillä puututtiin asiaan kun normaalit miehet alkoivat vaihtaa saliaan ja osa sai pahointivointikohtauksia reenien aikana. Nykyään meillä on ovensuussa sellanen 173cm mitta, samanlainen kuin tivolilaitteissa. Jos ei pään yläosa yllä siihen 173cm niin ei mitään asiaa salille. Kiitos Timolle, automaattinen pätkäntorjuntapatteri nousee molemmin puolin kohdetta ja tulittaa 10 sek. sarjatulta. Yleensä pätkä juoksee tämän jälkeen kuin juutalainen zyclonia nähdessään,eikä uskalla enää lähestyä salia. Nyt on isot pojat olleet tyytyväisiä, Make ei enää yökkäile ja osa porukasta on tullut takaisin. Illalla reenataan ja sitten meillä on kiitos Sampon tehty pukkaritiloihin sellanen viiden hengen tellinki, missä miehet voi olla rentona puolittain makuuasennossa optimaalisessa panoasennossa ja 5 topparia sitten asemiin.
Meidän salilla on ovessa sellanen lukko, joka aukeaa vain yli15cm kalun omaaville.
Seisova muna täytyy laittaa siihen ja laser mittaa sen. Ei pääse kuka tahansa sotkemaan hommia.
Meidän salilla laserleikkuri leikkaa kaikki kaikki tasapitkiksi 15 centtiin.
Pätkän kohtalo on kiillottaa pitkän kalju, nimittäin vitsi buahahahahaha, naurakaa saaatana!!!
Mä teen yhä saman minkä aina: katson pätkien yli salilla. Koko ajan. Ehkä ne yrittää sönkätä siellä alhaalla jotain "moi" tai muuta ankeeta, mutta mä elän hieman eri maailmoissa.
No enpä minäkään sinua kahtele. vituttaa kun kaikenmaailman heinäseipäät käy salilla heilumassa meidän oikeiden miesten seassa. Näyttää suorastaan vaaralliselta se joidenkin kyykkäily koivet linkussa heiluen, ei koskaan tiedä mihin suuntaan se kaatuu painojen kanssa.