Toisen uskon vallitsemista tapahtuu !

* Halutaan määritellä kuka on milläkin tasolla uskossaan. Tarkoitan nyt oikeasti uudestisyntynyttä ja seurakunta yhteisössä vaikuttavaa jäsentä. Vaikka Raamattu selkeästi opettaa, että ei pitäisi asettaa kompastusta veljen/siskon eteen, vaan paremminkin auttaa selvitymään elämän karikoista.

* Paavalikin sanoi, että Ei niin, että haluaisimme vallita uskoanne, vaan paremminkin edistää uskoanne, näin vapaasti muistista.
41118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Joopa joo teitä hellareita.Vai uskon taso Mitä uskon tasoa tarkoitat,lainatitoa ,raamatun tuntemus tai raamatun ymmärrys?

Äänestä
  • Uskon taso merkitsee helluntailiikkeessä että ovat paljon parempia ja arvokkaampia kuin mitä muut esim.kirkon uskovaiset joita he halveksuvasti katsovat.
    Tämä on seurannut helluntailaisia sen harhaliikkeen alusta alkaen ja sitä näkemystä ei pysäytä liikkeen piirissä tapahtunut seksuaalinen toimintakaan.

    Äänestä

  • * Siinäpä se, ei pitäisi ollakkaan mitään erottavia tasoja uskovien välilä. On vain uskossaan kasvaneita, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Puhuuhan Raamattu, "vahvasta ruosta ja maitoruosta, mikä kenellekkin parhaiten sopii, kaikkien kyllä tulisi kasvaa uskossaan, ja päästä syvempään Kristuksen tentemiseen, siinä on se kasvu, ei niin kuin usein aatellaan, että se on arvoasteikko? Jos puhut kielillä, että sen perusteella olisit parempi, tai muuten "oppineempi", kuin hän joka ei puhu kielillä. Sitä se ei suinkaan ole. Jos jostain tasoista voi yleensäkkään puhua, niin se on yksinomaan siinä, miten sisäisessä yhteydessä olet Kristuseen. Ja sehän tietää ulkoisessa elämässä, esm. että "saa" olla kaikkien palvelija? Haluatkohan todella siihen, ei tarkoita, että jaat HPH:ta, yksinomaan, vaan palvelet todella seurakuntaa kakonaisvaltaisesti, peset vaikka vessoja, ja mitä sitten ikinä seurakunta voi sinulta palveluksia odottaa. Siinä on kasvun paikkaa, haluatko kasvaa uskossasi?

    Äänestä

"Tarkoitan nyt oikeasti uudestisyntynyttä ja seurakunta yhteisössä vaikuttavaa jäsentä"

Tarkoitat siis ryhmää johon et itse välttämättä kuulu.
Sanopas tuo Paavalin kohta Raamatusta, jotta voidaan tarkistaa se.

Äänestä
  • Tässä tämä kohta on:

    2.Korinttolaiskirje 1
    24 "ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne; sillä uskossa te olette lujat."

    Nyt pitää Mohikaanille antaa tunnustusta että hän tulkitsee tuon kohdan oikean tuntuisesti. Ehkä tuon 'vallita'-sanan kohdalle Raamattuun sopisi paremmin hallita- sana?!

    Tällä nettipalstalla on vallinnut kieltämättä sellainen hallitsemisen hinku, että kuka täällä saa ja millä tavalla mielipiteitään esittää. Arvostelu toisten miielipiteistä on ollut enemmän painostavaa ja moittivaa kuin nostavaa ja kannustavaa, Tuossa jakeessa Paavali on antanut hyvän esimerkin nostavasta ja kannustavasta tyylistä.

    Äänestä

Mohikaani on ensimmäisiä kivet käsissään valmiina kivittämään sen mikä on Kristuksen omaa.
Kristuksen omaa ovat ne uskovaiset jotka luterilaisina tunnustavina uskovina julistavat Kristuksen sanaa, mohikaanillekin.
Tämä näyttää että mohikaanin usko ei ole Jumalasta vaan toisesta lähteestä jos sanoisin sen olevan helluntailahkon kasteen voiteleman kirouksen tuote niin siihen kaikki lutherilaiset uskovaiset sanovat aamenensa!!!

Äänestä
  • * Huomenta eenokki 12, sieltä sitä tulee tulikiven katkuista kaunaa ja katkeruutta ,muille kuin ikioikeaoppisille luterilaisille:) KRISTUKSEN OMAA ON PERIAATTEESSA KOKO IHMISKUNTA, HÄN LUNASTI OMISTUSOIEUTENSA RISTINSÄ VEREN KAUTTA, JOKAINEN JOKA USKOO, SAA SYNNIIT ANTEEKSI, HÄNEN NIMENSÄ JA RISTILLÄ VUODATETUN VEREN KAUTTA, pYHÄN HENGEN OSALLISUUDESSA.
    * Mutta, se on saatavissa henkohtaisen uskon kautta. Jeesus sanoo, "Joka TAHTOO, tulkoon ja juokoon elämän veden lähteesä." Vauva ei osaa, ei voi, ei käsitä, ei ole mahdollista vaatia vauvalta, mitä Jeesus sanoo, että pitää tehdä. voidakseen päästä taivaan altakuntaan.
    * Mutta onneksemme ja siitä kiitos Herralle Jeesukselle, ettei vauvan tarvitsekaan tehdä yhtään mitään, ei uskoa, ei mennä kasteelle, vaan on Kristuksen lunastyön perusteella taivas kelpoinen SELLAISENAAN, juuri äidin kohdusta tullut, ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa, miksi siis jonkun teologin pitäisi vauva valella maallisella vedellä, kraanasta otetulla kovalla vedellä, ei teologian koulusta valmistunut ole pyhempi, kuin se, että vauva on Jumalan silmäterä ihan luonnostaan, siinä Kristuksen lunastus työssä on taatusti vauvan perisynnit sovitettu, ja omia syntejä hänellä ei vielä voi olla, siksi vauva on putipuhdas ja Jeesuksen ansion perusteella taivaan omaisuutta.
    * Kunhan varttuu, ja oppii tietämään hyvän ja pahan, silloin hän on vastuussa itsestään Jumalalle, mutta ei vauvana.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Huomenta eenokki 12, sieltä sitä tulee tulikiven katkuista kaunaa ja katkeruutta ,muille kuin ikioikeaoppisille luterilaisille:) KRISTUKSEN OMAA ON PERIAATTEESSA KOKO IHMISKUNTA, HÄN LUNASTI OMISTUSOIEUTENSA RISTINSÄ VEREN KAUTTA, JOKAINEN JOKA USKOO, SAA SYNNIIT ANTEEKSI, HÄNEN NIMENSÄ JA RISTILLÄ VUODATETUN VEREN KAUTTA, pYHÄN HENGEN OSALLISUUDESSA.

    Vauvakaste ei ole sama kuin aikuiskaste. Vauvakasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi eikä sillä ole sitä merkitystä kuin aikuiskasteella.
    Tuosta aloituksesta sitten senverran että oletko miettinyt oletko oikeassa seurakunnassa jos siellä täytyy laittaa jäsenet paremmuusjärjestykseen.
    Ei ole ollenkaan normaalia tuollainen. Tuollainen seurakunta ei ole Jumalasta.

    Äänestä

  • 30+4 kirjoitti:

    * Ei ole Raamatun opettama tuollainen kaste, jossa vain liitetään seurakuntaan. Miksi vauvan pitäisi olla seurakunnan jäsen? Tai sinun tapauksessasi kirkon kirjoissa, nykyään voi olla siviilirekisterissä, sama asia.
    * Enkä suinkaan tarkoittanut, että PITÄÄ olla eri tasoja, päinvastoin, eri arvostus jonkun perusteella seurakunnassa on pahasta, eikä ole Kristusen mielenlaadun mukaista.
    * Vanhassa liitoss oli Israelissa ILMESTYSMAJA, sitä ympäröi akasiapuusta tehdyt laudat, ja jokainen lauata oli tasan yhtäpitkä, se kertoo Uudenliiton Kristuksen, joka on todellinen Ilmestysmaja, ihmisten keskellä,seurakunta jäsenet on nuo akasiapuusta veistetyt, aksiahan on mahdollismman okainen ja kirosyinen puu ja kovaa, joka kuvaa hyvin vanhaa luontoamme, jonka vain Kristus yhteys voi "höyltä" suoraksi ja toisten lautijen rinnalle sopivaksi. Ja jos jossain, niin täällä palstalla on todella tätä akasiapuu ainesta, me kaikki olemme, jotka sanomme itseämme uskovaisiksi.
    * Ei millään pahalla, mutta piikkäimpiä ovat luterilaiset, sen huomaa eenokin kirjoituksista, en moisti siitä, se on Martin Lutherin syy, hän puhuu kaikesta mikä ei hänen mielestään ole oikeaoppista, mahdollisimman karkeaa ja halveksivaa ja tuomitsevaa kieltä, ja hänhän on luterilaisille puolijumala.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Huomenta eenokki 12, sieltä sitä tulee tulikiven katkuista kaunaa ja katkeruutta ,muille kuin ikioikeaoppisille luterilaisille:) KRISTUKSEN OMAA ON PERIAATTEESSA KOKO IHMISKUNTA, HÄN LUNASTI OMISTUSOIEUTENSA RISTINSÄ VEREN KAUTTA, JOKAINEN JOKA USKOO, SAA SYNNIIT ANTEEKSI, HÄNEN NIMENSÄ JA RISTILLÄ VUODATETUN VEREN KAUTTA, pYHÄN HENGEN OSALLISUUDESSA.
    * Mutta, se on saatavissa henkohtaisen uskon kautta. Jeesus sanoo, "Joka TAHTOO, tulkoon ja juokoon elämän veden lähteesä." Vauva ei osaa, ei voi, ei käsitä, ei ole mahdollista vaatia vauvalta, mitä Jeesus sanoo, että pitää tehdä. voidakseen päästä taivaan altakuntaan.
    * Mutta onneksemme ja siitä kiitos Herralle Jeesukselle, ettei vauvan tarvitsekaan tehdä yhtään mitään, ei uskoa, ei mennä kasteelle, vaan on Kristuksen lunastyön perusteella taivas kelpoinen SELLAISENAAN, juuri äidin kohdusta tullut, ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa, miksi siis jonkun teologin pitäisi vauva valella maallisella vedellä, kraanasta otetulla kovalla vedellä, ei teologian koulusta valmistunut ole pyhempi, kuin se, että vauva on Jumalan silmäterä ihan luonnostaan, siinä Kristuksen lunastus työssä on taatusti vauvan perisynnit sovitettu, ja omia syntejä hänellä ei vielä voi olla, siksi vauva on putipuhdas ja Jeesuksen ansion perusteella taivaan omaisuutta.
    * Kunhan varttuu, ja oppii tietämään hyvän ja pahan, silloin hän on vastuussa itsestään Jumalalle, mutta ei vauvana.

    Raamattu puhuu Kristuksen omasta ja maailma on Hänen vihollisensa joka Kristusta, hänen omaansa..tunnustavia lutherilaisia ja muita uskovia vainoaa.
    Mohikaanikin joskus vainoaa..Kristuksen omaa.
    Vauva otetaan kasteessa Jumalan sanan kautta liittoon Jumalan kanssa jossa pyhässä kasteen liitossa siihen sisältyen vauvalle on määrätty kristillinen opetus ja huolenpito että vauva syntyisi uudesti ylhäältä hengen kautta, kuten minäkin kauan sitten.
    Emme tuomitse lasta jos hän vauvana tai lapsena kuolee vaikka kastamattomanakin, mutta lapsilta ei saa evätä kastetta sillä se kuuluu lapsillekin.
    Kasteessa perisynti annetaan anteeksi ja näin lapsi on pesty pyhällä Raamatullisella kastevedellä puhtaaksi.
    Tätä kastetta ja uskoa me lapsillemme opetamme.
    Miten muuten mohikaani selittää pakanoiden mm. muslimien lasten perisynnin poistamisen?

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    Niin puhuu Raamattu ja kirkko puhuu toista sekä sen kannattajat. Kyseessä on pelkkä kirkollinen rituaali, joka perustuu Jumalan sanan soveltamiseen, jotta se näyttää ihmisten silmissä uskottavalta.
    Sellaista se kirkon touhu on.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Ei ole Raamatun opettama tuollainen kaste, jossa vain liitetään seurakuntaan. Miksi vauvan pitäisi olla seurakunnan jäsen? Tai sinun tapauksessasi kirkon kirjoissa, nykyään voi olla siviilirekisterissä, sama asia.
    * Enkä suinkaan tarkoittanut, että PITÄÄ olla eri tasoja, päinvastoin, eri arvostus jonkun perusteella seurakunnassa on pahasta, eikä ole Kristusen mielenlaadun mukaista.
    * Vanhassa liitoss oli Israelissa ILMESTYSMAJA, sitä ympäröi akasiapuusta tehdyt laudat, ja jokainen lauata oli tasan yhtäpitkä, se kertoo Uudenliiton Kristuksen, joka on todellinen Ilmestysmaja, ihmisten keskellä,seurakunta jäsenet on nuo akasiapuusta veistetyt, aksiahan on mahdollismman okainen ja kirosyinen puu ja kovaa, joka kuvaa hyvin vanhaa luontoamme, jonka vain Kristus yhteys voi "höyltä" suoraksi ja toisten lautijen rinnalle sopivaksi. Ja jos jossain, niin täällä palstalla on todella tätä akasiapuu ainesta, me kaikki olemme, jotka sanomme itseämme uskovaisiksi.
    * Ei millään pahalla, mutta piikkäimpiä ovat luterilaiset, sen huomaa eenokin kirjoituksista, en moisti siitä, se on Martin Lutherin syy, hän puhuu kaikesta mikä ei hänen mielestään ole oikeaoppista, mahdollisimman karkeaa ja halveksivaa ja tuomitsevaa kieltä, ja hänhän on luterilaisille puolijumala.

    Ei sen tarvitse ollakkaan Raamatun mukainen, miksi pitäisikään.
    Ja miksi käyttää siviilirekisteriä jos kuuluu johonkin seurakuntaan johon voi liittää myös lapsensakin. Kaste on erittäin kaunis ja tärkeä asia. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun tapahtumaan, ei varsinkaan viralliseen ja virastomaiseen siviilirekisteröimiseen. Mitä yhteistä on siviilirekisteröinnillä ja kirkollisella arvokkaalla toimituksella. Ei mitään. Olen ollut kummin muodossa myös rekisteröimässä lasta siviilirekisteritoimistossa. Erittäin kuiva ja kylmä tapahtuma. Vähän sama kuin olisi käynyt pankkiautomaatilla. Siitä ei jäänyt mitään kauniita muistojakaan.

    Siinäpä se onkin, minkä ihminen kokee kauniiksi, on pelkästään omassa sisimmässä koettu tunteellinen kokemus. Siihen ovat pyrkineet kirkot ja uskonnolliset järjestöt, jotta ulkoisesti kaste saadaan näyttämään pyhältä ja kokemaan tunteellisesti kauniilta.
    Kirkon kaste on eräs instituution keksimä rituaali, joka ulkoisesti näyttää kauniilta, mitä se todellisuudessa pitää sisällään, se on täysin eri asia.
    Tämä jae kuvaa hyvin tuollaista toimintaa:

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

    ei ole syytäni että olen M.Lutherin kaltainen suustanikin. M.Luther ei ole puolijumalakaan vaan miksi kunnioitamme häntä johtuu yksinomaan hänen opetuksistaan jotka kaikki ovat keskittyneet Kristuksen ympärille.
    Kyllä lutteri on myöntänyt joskus olleen sellainen.."törköturpa" olisihan hän osannut kirjoittaa asiallesemminkin.

    Jokos se mohikaani höylää ruumislankkuja itselleen vai kuinkas on asian laita?
    ps. usein luterilaiset uskovaiset ovat pelkureita josta nyt mainittakoon.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Tuo Matt. 23:27 ei sovi kastetapahtumaan joka on kaunis niin sisältä kuin ulkoakin. Tuossa tilaisuudessa ei ole mitään rumaa eikä epäpyhää eikä ulkokullattua. Tuossa tilaisuudessa annettua nimeä me kannamme koko elämämme ajan. Likaisen tuosta hienosta tapahtumasta saa vain likainen mielikuvitus jonka keskellä on tuo viaton vauva joka saa siinä nimensä.

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    ei ole syytäni että olen M.Lutherin kaltainen suustanikin. M.Luther ei ole puolijumalakaan vaan miksi kunnioitamme häntä johtuu yksinomaan hänen opetuksistaan jotka kaikki ovat keskittyneet Kristuksen ympärille.
    Kyllä lutteri on myöntänyt joskus olleen sellainen.."törköturpa" olisihan hän osannut kirjoittaa asiallesemminkin.

    Jokos se mohikaani höylää ruumislankkuja itselleen vai kuinkas on asian laita?
    ps. usein luterilaiset uskovaiset ovat pelkureita josta nyt mainittakoon.

    * Martin Luther ja sinä eenookki, ette tunne oikein Raamattua, eikä ole Kristuksen mieltä. Paavali kehoittaa, " Olkoon puheenne SULOISTA, suolalla höystettyä," lutterilla sinulla on pelkkää karvasta vettä, jota lähteistänne kumpuaa, kun samasta lähteestä ei voi tulla molempia, makeaa ja suolaista. Eenokki menee nyt Herransa eteen, ei lutteri-herran, vaan taivaan Herran, pyytää ja anoo viisautta, jota Jumala on luvannut antaa soimaamatta, nöyrälle, uudestisyntyneeelle, miten sinun uudestisyntymisen todellinen laita on, sanoista sitä ei löydä, niin karkeaa ja katkeraa vihaa on sanastosi.

    mohiksen tulisi ymmärtää että en puhu omiani enkä kerro ihmeistä ja merkeistä valhetellen vaan siten kuin ne ovat tapahtuneet.
    Onhan niiden kautta Herra osoittanut karismaattisuuden ja lahkolaisuuden olevan perkeleestä ja ne jotka ovat minua syyttäneet ovat perkkeleen porukkaa.
    Tarkoitan lähinnä väärät luterilaiset ja karismaattiset lahkohenget( ev. lut)
    Luther kyllä on opettanut puhumaan lahkolaisille( paatuneille lähinnä) kuin vihaiselle koiralle, mutta jos on joku tietämätön tai hapuileva uskossaan sellaiselle me puhumme rauhallisesti ollen heitä kohtaan suloisen ystävällinen.
    Vai sanot ettei Martti Luther tiennyt Raamattuansa?
    Mikä mieli sinussa vaikuttaa onhan palstalla siitä puhuttu sangen runsaasti.
    Minun todistajani on Herra joka on ihmeitten ja merkkien kautta vahvistanut käsitykseni opeista ja armosta ja kenen kanssa Hän on.
    Siis Herra on sanassaan ja sakramenteissaan enkä minä ole mikään muu kuin armon kerjäläinen kuten tunnusti olavansa M.Lutherikin.
    ps. enhän minä halua mohikaanin joutuvan helvetin tuleen vaan puhun niin jos oikeaksi sen havaitsen.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Martin Luther ja sinä eenookki, ette tunne oikein Raamattua, eikä ole Kristuksen mieltä. Paavali kehoittaa, " Olkoon puheenne SULOISTA, suolalla höystettyä," lutterilla sinulla on pelkkää karvasta vettä, jota lähteistänne kumpuaa, kun samasta lähteestä ei voi tulla molempia, makeaa ja suolaista. Eenokki menee nyt Herransa eteen, ei lutteri-herran, vaan taivaan Herran, pyytää ja anoo viisautta, jota Jumala on luvannut antaa soimaamatta, nöyrälle, uudestisyntyneeelle, miten sinun uudestisyntymisen todellinen laita on, sanoista sitä ei löydä, niin karkeaa ja katkeraa vihaa on sanastosi.

    Miksi Mohikaani sie taas tuomitset muiden uskon?
    Onko sinun puheesi aina hillittyä ja suloista?
    Ei ole.Olet ottanut tuomitsijan roolin.
    Se ei kuulu sinulle,vaan jumalalle.

    Äänestä

  • 30+4 kirjoitti:

    Ei sen tarvitse ollakkaan Raamatun mukainen, miksi pitäisikään.
    Ja miksi käyttää siviilirekisteriä jos kuuluu johonkin seurakuntaan johon voi liittää myös lapsensakin. Kaste on erittäin kaunis ja tärkeä asia. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun tapahtumaan, ei varsinkaan viralliseen ja virastomaiseen siviilirekisteröimiseen. Mitä yhteistä on siviilirekisteröinnillä ja kirkollisella arvokkaalla toimituksella. Ei mitään. Olen ollut kummin muodossa myös rekisteröimässä lasta siviilirekisteritoimistossa. Erittäin kuiva ja kylmä tapahtuma. Vähän sama kuin olisi käynyt pankkiautomaatilla. Siitä ei jäänyt mitään kauniita muistojakaan.

    * " Ei sen tarvitsekaan olla Raamatun mukainen." Tämä on paras puollustus vauvakasteeesta, totta, jos ei kerran ole uskossa ei tarvitse eikä pidäkkään ottaa kastetta. Ja vauvahan ei muutenkaan kykene siihen, kun ei hänellä voi olla henkohtaista uskoakaan, ja usko on kasteen aiheuttaja, ensin usko, sitten kaste, ja vauvallehan tämä on utopinen ja täysin MAHDOTON tila, uskoa Jeesukseen ja tedä PARANNUS, ei voisi älyttömämpää väitettä, vauvakasteen raamatullistamiseksi!
    * Mutta tuolla periaatteella, " Ei sen tarvitsekkaan olla Raamatullinen," se on kirkon kaste, ei Raamatun opinmukainen, se pitäis vaan kirkon taholta myös tunnustaa ja tehdä selväksi, että se on KIRKON laatima kaste, jolla saadaan vauvat jäseniksi valtion kirkkoon veroja maksamaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    Miksi Mohikaani sie taas tuomitset muiden uskon?
    Onko sinun puheesi aina hillittyä ja suloista?
    Ei ole.Olet ottanut tuomitsijan roolin.
    Se ei kuulu sinulle,vaan jumalalle.

    * No älähän nyt leahimn, missä ja ksoka ja ketä olen tuominnut, et varmaan tiedä etkä osaa erottaa asioita, koska tuomitaan tai muuten puhutaan eri uskonnoista, sinä ainakin olet ja haluat olla Mohikaanin tuomari ja oamtunto. Sellainen sinä olet, ja minusta haluat tehdä tuomarin. En ole ikinä ketään tuominnut, ota tämä nyt haaviisi, selvitä ensin asiat itsesikanssa, että mikä on tuomitsemista ja mikä ei.
    * Jos sanon, että vauvakaste ei pelasta, ei suinkaan ole tuomistsemista, vaan väärän uskon ja luulon pois karsimista totuuden rinnalta. Koska Raamattu vain voi määrittää, mikä usko pelastaa, ja se on Raamatussa kirjoitettu niin selkeästi, että sen voi "Juostessa lukea" Niin sen on Jumala tarkoittanut, että jokaikinen voi sen ymmärtää. Ymmärrätköhän sinä, joka tuomitset esm. h-herätyksen joksikin kulttiuskonnoksi, mitä sillkin tarkoitat, ei ole minulle selvinnyt, mutta näin sinä tuomitset itse työnäsi muut uskovat, mikä muuten itse olet? ortodoksi ei sano mitään, vain kirkon nimi, mitä sinä todella uskot ja mihin?

    Äänestä

Vauvakasteessa vauveli otetaan evl-kirkon ja kansainvälisen kirkon jäseneksi. Mitä tulee siihen oikeaan Jeesuksen seurakuntaan, ei ihminen nimitä itse itseään siihen, niinkuin täällä uskonnolliset ihmiset tekevät.
He luulevat olevansa Kristuksen seurakunnan jäseniä, kun rakennuksen ulkoseinässä lukee "Helluntaiseurakunta"
He ovat siis uskonnollisen järjestön jäseniä, eikä se ole sama asia kuin Kristuksen valitsema todellinen seurakunta. Siinä se harha ja ero on.

Äänestä

Kannattaa muuten lukea Fraks Mangsin kirja "Toimiva yhteys". Siinä kirjassa tulee selkeästi esiin toimiva, uudestisyntyneitten Jumalan lasten yhteys keskenään. Vaikkakin joitakin poikkeavuuksia näkemyksissä on, mutta olemme silti saman Isän lapsia ja matkalla taivaan maahan, kunhan kuljemme Jumalan Sanan viitoittamaa tietä. Minuakin on väitetty harhaoppiseksi tällä palstalla. Kuitenkin pitäydyn vain Raamatun opetuksiin ja tuon sitäesille myös toisille. Niin uskoville kuin ei uskovillekin. Siunausta Mohikaani! Nykyiasin kirjoituksiasi on kiva lukea ! Jatka samaan malliin!

Äänestä

Jassoo, että Franks Mangis opettaa mitä pitää uskoa ja miten pitää toimia ollakseen Jumalan lapsi. Ehhei hyvät ystävät. Sellainen on kaukana Jumalan lapsesta, joka uskoo ihmisiä eikä Jeesuksen sanaa ja opetusta.

Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka todella uskoivat Häneen ja Hänen sanaansa.
Joh. 8:31
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

Ei Jeesus sanonut, että te olette matkalla taivaaseen kun teidät kastetaan EVL-kirkon ja kansainvälisen kirkon jäseneksi. Niin toimii kirkko, lueppas tästä, minä lainaan:

***Kaste on tärkein kirkollisista toimituksista, ja kirkon jäseneksi voi tulla vain kasteen kautta. Kaste on uskonelämän perusta.***

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/33CF08DD8BE85D7EC2257022003E2FBD?OpenDocument&lang=FI

Vauvakasteessa vauvasta tulee kirkon jäsen ja annetaan nimi, ei muuta.

Äänestä
  • >>Vauvakasteessa vauvasta tulee kirkon jäsen ja annetaan nimi, ei muuta.
    Tämän allekirjoitan. Juuri näin se on. Kaikki muu tulee sitten aikanaan itsekunkin kohdalle jos on tullakseen. Tässä kasteessa ei vielä mitään muuta tapahdu.

    Äänestä

Uskovainen ei ole vapaa, ei ole, sillä mittamiehet ovat jatkuvasti kyttäämässä toisten elämää ja sanomassa miten saa elää ja miten toimia, ettei ole loukkaukseksi toiselle.

Menepä esim. pubiin, ja seurakuntalaiset huomaavat sinut, olet merkitty mies ja huono uskovainen, näin se menee.

Usko on vakio, mutta kyttäystapa vaihtelee kyttääjän mukaan.

Sanotaan että " vapaat " suunnat, mutta mistä ovat vapaita kun toisia holhotaan.??

Äänestä
  • Uskova voi mennä pubiin aivan vapaasti. Raamattu jopa kehoittaa siihen.
    Jos joku katsoo vähän vinoon, niin ei siitä tarvi välittää.

    Mark.16:15

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Uskova voi mennä pubiin aivan vapaasti. Raamattu jopa kehoittaa siihen.
    Jos joku katsoo vähän vinoon, niin ei siitä tarvi välittää.

    Mark.16:15

    ettet vain siellä pubissasi tapaisi itse mohikaania "hehton" tuoppi kourassa tai puustellia "jodlaamassa?
    Voihan siellä pubissa käydä mutta se loukkaa toisia uskovaisia.
    Parempi hörpätä kellarissa melanctonin kanssa kun ei olisi pahennukseksi muille.

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    ettet vain siellä pubissasi tapaisi itse mohikaania "hehton" tuoppi kourassa tai puustellia "jodlaamassa?
    Voihan siellä pubissa käydä mutta se loukkaa toisia uskovaisia.
    Parempi hörpätä kellarissa melanctonin kanssa kun ei olisi pahennukseksi muille.

    Eihän uskova käy pubissa ryyppäämässä, vaan ihan muulla asialla.
    Jumalan asialla uskova on pubissakin. Kyllä sieltä saa kahviakin ja muuta alkoholitonta juomaa.
    Ei uskovien pidä närkästyä siitä, jos veli tai sisar nähdään menevän pubiin.
    Ei ihme, ettei evankeliumi leviä, jos tälläinen mieli on.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Eihän uskova käy pubissa ryyppäämässä, vaan ihan muulla asialla.
    Jumalan asialla uskova on pubissakin. Kyllä sieltä saa kahviakin ja muuta alkoholitonta juomaa.
    Ei uskovien pidä närkästyä siitä, jos veli tai sisar nähdään menevän pubiin.
    Ei ihme, ettei evankeliumi leviä, jos tälläinen mieli on.

    Mitenkäs Jari-Pekka on, jos minä käyn juomassa yhden pitkän kylmän pubissa. Kenelle minä olen siitä selityksen velkaa ? Vai olenko kenellekään?

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Mitenkäs Jari-Pekka on, jos minä käyn juomassa yhden pitkän kylmän pubissa. Kenelle minä olen siitä selityksen velkaa ? Vai olenko kenellekään?

    Et lappix ainakaan minulle ole mitään selityksiä velkaa. Mulla ei yksinkertaisesti ole varaa tuomita ketään, eikä mistään.
    Muuten olutta on alkoholittomanakin ja ihan yhtä hyvää on kuin muutkin.
    Itse en ole koskaan tykännyt oluesta, musta se on tosi pahaa.
    Sitä kyllä aikoinaan tuli juotua liikaakin, mutta ei maun takia, vaan sen vaikutuksen takia. Samaa voi sanoa viinasta, tosi pahaa.
    Viimeksi olen maistanut alkoholia ehkä noin neljä vuotta sitten.

    En toki tarkoittanut kysyä sinulta jari-pekka, vaan kysyin ihan yleisellä tasolla.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    En toki tarkoittanut kysyä sinulta jari-pekka, vaan kysyin ihan yleisellä tasolla.

    Lappix, kysyit siis yleisellä tasolla. Mitenkäs tuohon voi vastata sitten yleisellä tasolla tai millä tavalla pitäisi vastata? Vastasin omalla tasollani :)

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Mitenkäs Jari-Pekka on, jos minä käyn juomassa yhden pitkän kylmän pubissa. Kenelle minä olen siitä selityksen velkaa ? Vai olenko kenellekään?

    * Et ainakaan sillä kirkasta Kristusta, ei ole sovelista kaljoitella, jos ja kun tunnustaa uskoa julkisesti. Omatuntosi ei ole parantunut Kristuksen veren kautta, jos voit käydä kapakoissa " pikiä kylmiä huurteisi kittaamassa. " Voit käydä pubeissa, ihmisiähän siellä on, mutta et voi kitata olutta , jos uskoasi tunnustat.
    * Voitko kitata olutta ja tuoppi kädessä todistaa ristillä kuolleesta, verensä vuodattaneesta, ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta ?

    Äänestä

Ihminen ei saa olla itsenäinen uskova, sillä käytäntö on osoittanut että tosi usko on kollektiivista omaisuutta ja sen huomaa mittamiehistä.

He arvioivat oletko tosi uskis.

Äänestä
  • Tuo on kyllä kummallista, että ei saisi olla vapaa uskovana.
    Jos Jeesus olisi nyt täällä ja eläisi ihmisen kaltaisena meidän keskellämme, niin kieltäisimmekö Jeesustakin menemästä pubiin?

    Äänestä

Jeesus ei mahtuisi nykyuskisten joukkoon, ei mahtuisi, sillä niin steriilejä ovat.

Jeesus asusteli, eli ja oli publikaanien, porttojen ja roskasakin kanssa ja istui häissä pubin puolella ja teki lisää viiniä kun se loppui.

Äänestä
  • Sä et varmaan vastannut tässä mulle, en tiedä, mutta vastaan tähän kuitenkin.
    Jos jollakin on hyvä kikka, millä näissä keskusteluissa pysyy kärryillä kuka vastasi kenelle, niin kertokoon. Sähköpostista ei ole apua tähän. Viive on liian pitkä.
    Tuo on totta mitä kerroit. Jeesus oli aina siellä, jossa Häntä tarvittiin.
    Jopa sellaisissa paikoissa, joissa oli mahdollista juopua. Pubissakin uskovan on mahdollista juopua, mutta uskovan ei tietysti pidä juopua. Uskova voi kyllä juoda myös alkoholia, ei siinä mitään pahaa ole. Mutta ei pidä juopua. Kyllä minäkin olen alkoholia nauttinut tietyissä tilanteissa, mutta en ole juopunut.
    Viimeksi firman juhlissa, jossa juhlittiin alueurakan voittoa. Tarjottiin kaikille pieni konjakkigrogi, josta kohteliaasti en kieltäytynyt. Tarjottavaa oli kyllä myöhemmin lisää, mutta siitä minä jo kieltäydyin, mutta vaikka kaverit eivät kieltäytyneet, niin en silti tuntenut oloani vaivaantuneeksi. Ei minua vaivannut se ollenkaan, että olin mukana silti juhlimassa. En tietenkään kaikessa heidän malliinsa, mutta olin mukana.
    Ei Jumala tee meistä tekopyhiä fariseuksia.
    Sä voit olla mukana monissakin tilaisuuksissa. Jumala on asettanut sinulle rajat, joiden puitteissa elää. Jumala ei eristä uskovia.
    Minua puhutteli suuresti tässä taannoin SK.n yleisön osastolla ollut kirjoitus. Ihan uskomattoman ihmisen kirjoitus. Se meni jotenkin näin;

    "Missä te uskovat olette? Mitä te pelkäätte? Tulkaa kertomaan, jos teillä on jotakin asiaa. Tulkaa baareihin ja kapakoihin. Mitä te pelkäätte? Vai oletteko te linnoittautuneet niihin bunkkereihinne(rukoushuoneet). Tulkaa ja kertokaa."

    Monet on närkästyneet siitä, että Jeesus teki jopa viiniä häissä. Miksi? Jeesus ei tehnyt sitä juopumus tarkoitukseen, vaikka tiesikin, että joku voisi siitä juopua. Jeesus olikin sellainen, joka ei lähestynyt ihmisiä lain kautta, vaan Hän pyrki siihen, että ihminen itse tajuaisi oman tilansa ja kääntyisi ennenkaikkea mieleltään Jumalan puoleen. Tämähän on se kääntymys, se parannus, joka meidän tulisi tehdä. Me emme muuta itseämme Jumalalle kelpaavaksi, vaan me kelpaamme Hänelle sellaisena kuin olemme ja Jumalan tehtävä on muokata meistä astia jaloja töitä varten.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Sä et varmaan vastannut tässä mulle, en tiedä, mutta vastaan tähän kuitenkin.

    * Jari-pekka, olen ajatellut samaa, että pitäis olla jokin "kikka", millä sais vastattua oikealle nimimerkille. Tuli tuossa mieleen, että jos kirjoittaisi aiana viestin alkuun, että esm. niikuin nyt sinulle tämän osoitin, nimimerkki heti alkuun, kelöle haluaa vastata.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Jari-pekka, olen ajatellut samaa, että pitäis olla jokin "kikka", millä sais vastattua oikealle nimimerkille. Tuli tuossa mieleen, että jos kirjoittaisi aiana viestin alkuun, että esm. niikuin nyt sinulle tämän osoitin, nimimerkki heti alkuun, kelöle haluaa vastata.

    Joo Mohis. Pitäis olla joku keino, vaan ei taida olla muuta kuin se, että laittaa vastaukseensa selvästi sen kenelle se on osoitettu. Itse sitä joskus ehdotin, mutta ei ole itsekkään sitä tapaa tullut sitten aina käytettyä.

    Äänestä

Jos Jeesus olisi tuntemattomana ihmisenä maan päällä ja menisi pubiin keskustelemaan evankeliumista asiakkaiden kanssa, niin eiköhän tämän päivän fariseukset olisi heti mustamaalaamassa.
He luokittelisivat miehen epäuskoiseksi ja syntiseksi, eikä Hän millään sopisi uskonnollisten muottien sisäpuolelle, koska järjestöt ovat itse ne rakentaneet.

Äänestä

On kuten " lappix " mainitsi, Jeesus ei mahtuisi mukaan ja lisäisin että uskikset ovat niin steriilejä, hienohipiäisiä niuhottajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mohikaani_27 kirjoitti:

* Halutaan määritellä kuka on milläkin tasolla uskossaan. Tarkoitan nyt oikeasti uudestisyntynyttä ja seurakunta yhteisössä vaikuttavaa jäsentä. Vaikka Raamattu selkeästi opettaa, että ei pitäisi asettaa kompastusta veljen/siskon eteen, vaan paremminkin auttaa selvitymään elämän karikoista.

* Paavalikin sanoi, että Ei niin, että haluaisimme vallita uskoanne, vaan paremminkin edistää uskoanne, näin vapaasti muistista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu