Kävelin kadulla usvaisessa meressä, jossa ihmiset vaelsivat kuin autiomaassa. Ajattelin sinua. Yhtäkkiä kuului kuin kapteenin huuto laivan kannella ja huomasin kodittoman miehen huutelevan bussipysäkillä. Hänen kätensä heiluivat kuin karuselli joka on täynnä lapsia. Mies myi kurkkuja, porkkanoita ja retiisejä. Hinta oli kuulemma hyvä. Ajattelin sinua.
Samassa bussi hyppäsi kuin kenguru pysäkille ja paukautti ovensa auki kuin mies joka kulkee takki auki. Ihmiset vaelsivat kuin autiomaassa bussin ovista sisään ja ulos. Katsoin väenpaljouteen ja ajattelin sinua. Yhtäkkiä näin valkeahohtoisen olennon joka kutsui minua. Kysyin kuka sinä olet. Hän vastasi: ajattelin sinua. Sieluni pakahtui.
Samassa bussi hyppäsi kuin kenguru pysäkille ja paukautti ovensa auki kuin mies joka kulkee takki auki. Ihmiset vaelsivat kuin autiomaassa bussin ovista sisään ja ulos. Katsoin väenpaljouteen ja ajattelin sinua. Yhtäkkiä näin valkeahohtoisen olennon joka kutsui minua. Kysyin kuka sinä olet. Hän vastasi: ajattelin sinua. Sieluni pakahtui.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei huono tarina.
Heitän tähän perään yhden oman tarinan ja linkin toiseen, jos joku viitsii kuunnella.
Kaupungin valot
Usvan läpi kaupungin kerrostalot näyttävät epämuodostuneilta hökkeleiltä. Kaduilla kulkee autoja, joiden valot ovat niin mystisiä, että komerossa asuva kummitus, jota lapsena pelkäsin, tuntui naurettavalta.
Katuvaloissa ei ollut vartta: ne roikkuvat ilmassa kuin olisivat putoamaisillaan märkään asfalttiin. Suuriksi kasvaneet valopallot heiluvat kauhuelokuvamaisesti katujen yläpuolella. Märän asfaltin tuoksu tunkeutuu lupaa kysymättä sieraimiin. Ihmisiä tulee ja menee, mutta niillä ei ollut kasvoja.
Yhtä äkkiä näen sinut kaupungilla.
Olet siellä ja sielusi palaa kuin kaupungin valot, mutta sielusi ei pala minulle, vaan elämän juoksukilpailulle, jossa haluat voittaa palkinnon. Tulet vastaan valoissa – et näe minua. Tulet vastaan kapakoissa – et etsi minua. Haluat voittaa palkinnon, etkä huomaa minua.
Pakenin huoneistooni säälimään itseäni ja lopulta nukahdin. Heräsin postiluukun kolahdukseen. Jäähyväiskirjeesi leijui lattialle kuin perhonen. Siinähän se olla möllötti ja odotti, että noukkisin sen lattialta ja lukisin, mutta en voi. Sieluni palaa, enkä millään voi.
Tuli ilta ja menin ulos.
Kerrostalojen valot loistavat mystisesti epämuodostuneiden rakennusten kyljistä. Kaupungin äänet kuulostavat musiikilta, jossa on vain yksi sointu. Ihmiset kiirehtivät liikennevaloissa jonnekin. Illalla he löytävät itsensä kapakoista naureskelemasta. kapakkaan minäkin päädyin, vaikka et huomaa – en kestä tätä – sieluni palaa.
Baarimestari heittelee pulloja kuin jonglööri.
Kaikkialla on kasvottomia ihmisiä, jotka yrittävät hukuttaa mitättömyytensä rekyylinaurun alle. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa, minulla ei – sieluni palaa.
Tulet vastaan kadulla. Ohitat minut.
Pysähdyt ja käännyt katsomaan. Minua ei enää ole. Sieluni ei enää pala: se on kuollut.
http://www.youtube.com/watch?v=cDrVEVmPftE
"Sieluni ei enää pala: se on kuollut."
Kerrankin olet oikeassa.
Kun uskovaisilla ei ole koskaan mitään oikeaa asiaa sanottavana, niiden pitää sepustaa tuollaisia säälittäviä vuodatuksia, joilla yritetään vedota tunteisiin.
Mikä estää sinua kirjoittamasta paremmin ja laittaa sen sitten tänne meille säälittäville uskovaisille luettavaksi?
Miksi sinä vanha ikäloppu äijä pidät profiilissasi jotain nuoruudenkuvia 70-luvulta?
http://www.nyyrikkilehti.fi/yhteystiedot.htm