Ravintola syrji vammaista.

Q-ppa-

Lauantain piti olla juhlapäivä 19-vuotiaalle Kalle Havumäelle. Hyvä ystävä oli tullut Rovaniemeltä asti ja pojat olivat suuntaamassa keikalle Helsingin Nosturiin. Päällimmäisenä illasta jäi kuitenkin mieleen pettymys, kun helsinkiläinen ravintola käännytti pojat tylysti oveltaan.

Keikkaa ennen Havumäki ja hänen ystävänsä olivat käyneet syömässä hampurilaiset ja juomassa limsaa hampurilaisravintolassa. Alkoholia ei kumpikaan ollut nauttinut.

Kun Mokoma-yhtyeen keikkaan oli vielä aikaa, päättivät nuoret mennä istumaan hetkeksi Nosturia vastapäätä sijaitsevaan Hemingway's-ravintolaan. Ravintolan ovella Havumäki hieman kompasteli, kuten hänellä vammastaan johtuen on joskus tapana. Ravintolan työntekijä oli huomannut kompuroinnin ja tulkinnut nuorten miesten olevan humalassa.

- Hän oli sanonut, että sisääntulo oli sen verran haparoivaa, että te ette ole tervetulleita tänne, kertoo Kallen äiti, TV1:n uutistenlukija Marjukka Havumäki.

74

1809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hovimies.

      Ravintola syrji kuninkaallisia.

      Lauantain piti olla juhlapäivä 35-vuotiaalle Ruotsin kuningasparille. Kaarle Kustaa ja Silvia olivat tulleet Tukholmasta asti ja pari oli suuntaamassa kohti Silvian entistä kotikaupunkia, Heidelbergiä. Päällimmäisenä illasta jäi kuitenkin mieleen pettymys, kun saksalainen ravintola käännytti kuninkaalliset tylysti oveltaan.

      Matkaa ennen Kaarle Kustaa ja hänen puolisonsa olivat käyneet syömässä hampurilaiset ja juomassa limsaa hampurilaisravintolassa. Alkoholia ei kumpikaan ollut nauttinut.

      Kun kuningattaren vanhaan kotikaupunkiin lähtöön oli vielä aikaa, päättivät Kaarle ja Silvia mennä istumaan hetkeksi Heidelbergin lähellä sijaitsevaan ladenburgilaiseen Zum Goldenen Stern -ravintolaan. Ravintolan ovella Kustaa olisi halunnut varata pöydän, kuten ravintolakäytännöistä johtuen on usein tapana. Ravintolan työntekijä ei ollut kuitenkaan tunnistanut kuningasta vaan tulkinnut vanhan pariskunnan olevan taviksia.
      - Hän oli sanonut, että ravintola oli silloin sen verran täynnä ja ei minulla ole aikaa lukea naistenlehtiä päivät pitkät, että he eivät olleet tervetulleita sinne, kertoo työntekijän mies, Zum Goldenen Stern -ravintolan omistaja Schwellenberger.

      • SS-299

        No sakemanneillahan on pitkä historia tuon syrjinnän osalta jo 30-luvulta.


    • 609

      Kompurointi koitui kohtaloksi.

    • Törkeää!!

      Sovittelusta tuli farssi.

      Havumäen perheelle tuli lehden kautta viesti Hemingway'sin ja Restel Ravintoloiden puolelta. Sen mukaan 19-vuotiaalle Kalle Havumäelle haluttiin esittää julkinen anteeksipyyntö.

      Äiti, uutistenlukija Marjukka Havumäki teki suuren työn suostutellessaan Kallen tapaamiseen. Tämä kun oli ilmoittanut, ettei aio enää astua jalallaankaan kyseiseen ravintolaan.

      Havumäen mukaan Restel Ravintoloiden toimialajohtaja pyysi kuitenkin anteeksi ennen kaikkea vain häneltä eikä hänen pojaltaan.

      - Anteeksipyyntö oli hirveän väkinäinen. Se tuntui siltä, että hänen täytyy nyt viran puolesta tällainen toimenpide suorittaa, että häly laskisi, Marjukka Havumäki kertoo.

      Toimialajohtajan mukaan kyseessä oli väärinymmärrys: Restel ei syrji, ja Kallen ovelta käännyttänyt tarjoilija ei tiennyt hänen kehitysvammastaan. Havumäen mukaan tarjoilija kyllä ymmärsi tilanteen.


      Havumäen mukaan tapaaminen päättyi jäätävään tunnelmaan.

    • on se!

      Surullista!

    • 16 + 13

      Kyllä on sairas maailma!

      • 2+18

        niinpä, maailma on täynnä sairaita vammaisia


      • Joni-?=
        2+18 kirjoitti:

        niinpä, maailma on täynnä sairaita vammaisia

        Ainakin tämä palsta.


    • Tapani-78å

      Kyllä minun mielestäni täällä pitäisi kohdella kaikkia tasapuolisesti eikä alkaa tuollalailla vammaisia halveeraamaan.

      • JVG-ONH

        Kyllä. Voi piru noiden portsareiden kanssa!


    • katri-leena

      voi ei :( kamalaa :(( en voi uskoa että tällaista voi tapahtua suomen kaltaisessa sivistyneessä hyvin vointi valtiossa :((( eikö poliisi tee mitään??? järkyttävää!! :(

      • Raimo-Repomies

        Poliisille tarvitaan selkeästi lisää määrärahoja.


      • 54w6gbzzb3w
        Raimo-Repomies kirjoitti:

        Poliisille tarvitaan selkeästi lisää määrärahoja.

        se on prkl RAUNO Repomies.


    • NYMMO314

      AI SUOMI=HYVINVOINTIVALTIOKO?????? MIKÄ VAIVAA RAVINTOLA SYRJII?? KAPITALISMI EI TOIMI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Wille Bät&Ryyd

        Mene sinä kommari Pohjois-Koreaan ja kerro kuinka hyvin siellä asiat toimii!!


      • Senkin sika!
        Wille Bät&Ryyd kirjoitti:

        Mene sinä kommari Pohjois-Koreaan ja kerro kuinka hyvin siellä asiat toimii!!

        No ei siellä ainakaan ravintola syrji vammaista!!!


      • Allah-Uho 0
        Wille Bät&Ryyd kirjoitti:

        Mene sinä kommari Pohjois-Koreaan ja kerro kuinka hyvin siellä asiat toimii!!

        Taidat olla natsi.


    • SAMPUUUUU

      vitun katainen ja kokoomus perkele!

    • Mies 48 kajanista

      vitsi fasistisest kommurit pfft ei mitää tolkkua...
      tässä tapauksessa eläminen jatkuu ja kalle luultavasti Kalle havunen menestyy räppi muusikkona!!

      • loppu syrjinnälle!

        Varmasti Kalle menestyy mutta on tämä siltikin törkeää rasismia!


    • 18+7

      kallen räp paras räp musiikki ei syrji ketäään!

    • gffffffffffjhfcd

      g

    • Haloinen3

      Missä viipyy Halosen irtisanoutuminen tästä??

      • h.moilanen.

        Eihän hänellä ole osaa eikä arpaa tähän.


      • tuhmewfc
        h.moilanen. kirjoitti:

        Eihän hänellä ole osaa eikä arpaa tähän.

        Olihan se maan presidentti tapahtumien aikaan!


      • äly hoi,,,
        tuhmewfc kirjoitti:

        Olihan se maan presidentti tapahtumien aikaan!

        Luuletko, että presidentillä riittää aikaa moisien tyhjänpäiväisten uutisten kommentointiin, ääliö?


      • huolestunut6463
        äly hoi,,, kirjoitti:

        Luuletko, että presidentillä riittää aikaa moisien tyhjänpäiväisten uutisten kommentointiin, ääliö?

        Ei vammaisen syrjiminen mikään pikku-juttu ole! Sellaista ei pidä tapahtua Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa! Mietippä miten tähän suhtaudutaan ulkomailla? Suomen maine menee tietysti!

        Vammaisuus on vakava asia ja havumäki tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Mieti jos oma lapsesi olisi vammainen!


      • joku roti tähän
        huolestunut6463 kirjoitti:

        Ei vammaisen syrjiminen mikään pikku-juttu ole! Sellaista ei pidä tapahtua Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa! Mietippä miten tähän suhtaudutaan ulkomailla? Suomen maine menee tietysti!

        Vammaisuus on vakava asia ja havumäki tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Mieti jos oma lapsesi olisi vammainen!

        Taidat itse olla ASENNEvammainen!


    • Huolestunut Havumäki

      Tämmöinen toiminta loppuu nyt alkuunsa, kuinka ravintola voi valikoida asiakkaansa vamman perusteella? Vaadin ravintolan omistajan edesvastuuseen tällaisesta teosta. Edes MAKEdoniassa ei ole tällaiseen ryhdytty

    • koo havis

      oli tosii kiva tehä räppi pissi elokuvan
      t. koo havumäki

    • L-mie§

      Tässä haisee nyt palaneen käryä, kun koira on haudattuna. Kuinka Hemingway's voi toimia näin törkeästi?

    • 9+9

      tämä on persujen syytä.........aivan törkeetä

      • kj

        sikamaista päästää vammainen ulos häkistä.


      • jk
        kj kirjoitti:

        sikamaista päästää vammainen ulos häkistä.

        sikamaista päästää häkki ulos vammaisesta


    • itku pilli
      • poke-9927

        Mutta se ei saa perustua tuollaiselle syrjinnälle.


    • Ylen kaikki vajaita

      Odotatko Yleltä muka jotain realistista?

      Suomen Yleisradio eli Yle on suurten muutosten edessä koska Yle ei ole enää kuin ennen. Tänään Yle on kuin kahden kerroksen väkeä. Skitsofreenisen sekava laitos joka on ristiriidassa jopa itsensä kanssa. Alakerran väki käyttää ajattelutoimintaan alapäätä ja yläkerran väki, se vähemmistö jolla on vielä aivonrippeitä jäljellä, heidän aikansa menee alakerran tuulenhuuhtomien perseitten pyyhkimiseen. Täällä kerromme vihdoin totuuden omasta suusta joten ole hyvä.

      Mitä Yle sanoo? valehtelemme pääuutisemme ja täytämme ruudun urheilulla
      koska urheilu-ohjelmien teko on alan edullisinta , vai luulitteko että alkaisimme ihan helmiä sioille syöttämään oman suun huutaessa ruokaa, lisäksi kärsimme kärsii vuosittain tuntuvia sanktioita tekijänoikeusrikkomuksista, ja johan Mikael Jungner antoi esimerkkiä miten pöllitään Frangie G to Hollywoodin tuotantoa, Siis se sama Jungner joka salasi kaikki vuodet totuuden Ylen epävakaudesta ja yritti vielä keinotellen muokkailla tilinpäätöstietoja kunnes sai potkut persuksille ja pestin SDP:n konttorirotaksi.
      Ennen lähtöään Jungner teetti myös itselleen yhteiskunnan piikkiin kalliin vaalimainoksensa Ylen B-rapussa eli TV2:ssa.

      Todellisuudessa pistimme ukon pihalle kokoomusvoimin kun ensimmäiset uhat oikeusjutuista tähän tökeröön dokumenttiin liittyen alkoi ravistella taloamme.

      Tyhmät,sokeat ja kuurot äänestivät Yleltä erotetun Jungnerin nauttimaan vielä Arkadianmäen täyshoitoa. Epävakaan ja epäsosiaalisen, poliittisesti täysin noviisin ihmisen joka ensitöikseen poistatti työhuoneensa ovet aloitettuaan Sosiaalidemokraateissa.

      Niin mitä muuta Ylestä? Yrittämme kunnostautua uuden toimitusjohtajan luotsaamana mutta laitosmainen dinosauruksemme tarvitsee raskaampaa stailia vaikka se maksaisikin kuin ympäripyöreää smalltalkingia ja kevyttuotteiden esittämistä Kiviseltä joka lupaa kuitenkin parannusta.

      Kummallinen byrokratiamme ja johtomme poliittiset virkanimitykset ovat myös herättäneet kummastusta koko kansassa joten älä ihmettele. Älä avaa kanavaamme sillä uutisemme eivät edes pidä paikkaansa vaan valehtelemme minkä sielu sietää.

      Niin se Ylen sanominen? Meillä ei ole arvoa koska Ylelle on samantekevää mitä ruudusta työntää. Meille lähetteleekin amatöörit ja kylähullut halpakameroillaan ottamiaan rantakuvia ja kotivideokokoelmia matkoiltaan koska meillä ei ole velvoitteita ohjelmien laadusta niinkuin kaupallisilla kanavilla joiden on pidettävä taso yllä jo pelkästään mainostajien takia. Olemmekin siis painotuotteissa ilmaisjakelulehtiin verrattava harrastelijoitten heikko ilmaisukanava. Tästä esimerkkinä typerä puoli seitsemää- ohjelmamme mikä ei kerää katsojia vaikka toimittajamme tekisivät tyhmempiäkin tempauksia

      Väite että Yle on hevosmiesten tietotoimisto pitää kutinsa. Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Duunareillamme ei ole varaa käydä solariumissa mutta solariumiahan ei tarvita erottuakseen joukosta.

      Työntekijämme on alipalkattuja mutta mikäs sen hauskempaa kuin teettää likaiset työt hanttipalkoin tyhmillä.

      Yle on käytännössä mainosradio on totta vaikka laki kieltää Yleltä mainostamisen ja kohtuuttomat hankkeet. Kun kaupalliset kanavat esim MTV3 esittää asiakkaitten mainokset rehdisti mainosaikaan olemme pilkkoneet mainokset ohjelmiemme kerroksiin ja uutisiin.

      Parhaiten tämän havaitsette ilman visuaalista silmää esimerkiksi vaalien alla.

      mitättömän pienipalkkaiset duunarimme kohentelevat mitättömiä itsetuntojaan veistelemällä toisistaan kuvitteellisia satuja mm. internetin Wikipediaan mikä ei ole todellisuudessa muuta kuin nettiportaali ja keinotekoinen virtuaalikorvike sellaisille mitättömyyksille jotka eivät tule koskaan pääsemään oikeisiin ja virallisiin painettuihin Ensyklopedioihin tiedoillaan taidoillaan tai vuoden pääuutisaiheena. Ylen kolhot järjestävät myös itse kutomiaan "kilpailuja" mm. Prix Europa ja Prix Italia, jonka tuomaristoissa on omat edustajamme ja päättävät tietysti itse kabinettien savuisissa ja konjakintuoksuisissa hämyissä että heidän ohjelmansa on se "paras".

      Henkilökuntamme on yhtä vanhaa kuin historiamme. Emme tarvitse nuorennusleikkausta koska imagomme tulisi silloin kyseenalaiseksi.

      Uutta ja lohduttavaa tietoa ehkä teille on myös se että Yle pilkotaan lähivuosina, hyvinkin nopeasti. Asia hoidetaan sisäpiirin tietojen mukaan ulkopoliittisesti. Ja Pasilan mielenterveyden ongelmajätelaitos kutistuu kokoon että sen entisen paksumahaiset pamput vetävät jo nyt herneitä neniinsä elleivät joudu kihtivikaisina homoina ennenaikaiselle eläkkeelle:)

      Meille se täällä Ylessä on hankala paikka koska sen lisäksi että menetämme ilmaisen omenan talon puolesta yövuorossa ja puuron aamuvuorossa ja joudumme ehkä oikeisiin hommiin oikeille kaupallisille televisiokanaville
      http://yle-yleisradio.blogspot.com

    • klj

      onko soini pitänyt puolueelleen puhuttelun?
      milloin halonen antaa lausuntonsa?
      kreikkaa on tuettava, jotta vastaavaa ei tapahtuisi...
      suomen on heti liityttävä natoon...

    • :( :(

      tajusin juuri että kaikk on tulessa :(

    • hölmöt esimiehet

      Haparoiva sisääntulo on aiheuttanut mullekin ongelmia. Portsari ei ole päästänyt sisälle koska olen kävellyt vähän horjuen johtuen korkokengistäni. En ole ollut humalassa, koska olen ollut autolla liikenteessä ja pyrkinyt sisälle ravintolaan jo alkuillasta. Portsari ei jututtanut minua ollenkaan, eikä kysellyt olenko vammainen tai terve. Jos olisi jutellut kanssani tai puhalluttanut minut, niin olisi nähnyt etten ole humalassa, Olisin näyttänyt että korkokengistä johtuen hieman toinen jalka horjahti.

      Portsareiden esimiehet sääntöineen ovat huonoja asiakaspalvelijoita. Heidän tulee kouluttaa portsareita. Mielestäni sisäänpääsyä ei voi estää, jos käytös ei ole huonoa. Kuinka vammat todistetaan - pitääkö olla joku todistus vammoista mukana? Jos on liikuntavamma jalassa? Liikuntarajoitteinen? Pitääkö olla hihamerkki liikuntarajoitteesta? Kuinka vammaisuus tulee todistaa? Kuinka vammainen saa olla? Saako selvinpäin horjahtaa?

      • tyyny5

        itse kannatan kaikille vammasille pakollisia hihamerkkejä


      • ilman korkojakin

        juuri niin, saako selvinpäin horjahtaa??

        Ei ole itseä käännytetty ovelta koskaan, mutta palaisin asiaan varmasti jos niin käy. En käytä alkoholia ja kärsin huimauksesta, vaikka ihan
        perus bilettäjältä näytän.

        Joku pieni luettele aakkoset/ kävele suoraa viivaa- testaus sietäis olla eikä heti estää sisäänpääsy. HÄIRIKÖT kai on tarkotus pitää pois, eikä huppeliset tai vähän kömpelöt


    • junttu89

      Kauheaa!

    • huupo998

      Menestystä havumäelle ahdasmielisistä persuportsareista huolimatta!

    • kallehavumagi

      Tervetuloa meille! Minä olen Kalle
      Havumäki, esittelee harvinaisen kohtelias
      16-vuotias nuori mies itsensä kädestä
      pitäen, ja ohjaa haastattelijan peremmälle
      punaiseen puutaloon. Kahvipöydän
      ääressä odottelee äiti, tv:stä tuttu Ylen
      uutistoimittaja Marjukka Havumäki.
      Käpylän yläasteen harjaantumisluokalla
      opiskeleva Kalle, tunnettu myös
      taitelijanimellään Mc Pikku K, kuuluu
      helsinkiläiseen kehitysvammaisten räppäriryhmään
      Resisposseen. Se on yksi
      erityisryhmille musiikkiopetusta antavan
      Resonaarin 15 yhtyeestä.
      Kalle aloitti musiikkiharrastuksensa
      pianotunneilla, mutta vilkkaan pojan
      keskittymiskyky ei riittänyt niihin. Resonaarista
      häntä kysyttiin bändihommiin
      neljä vuotta sitten.

      http://www.helsinkimissio.fi/getfile.php?tid=487

      • vajaaakkkiii

        OIKAISUJA:

        Piirtelyt apukoulun pulpetinkanteen ja vammaislapsien päivähoitolan opettajan pöytään. Yritti opetella pianonsoittoa mutta eihän siitä mitään tullut kun puuttuu aivoista tietty osa. Omasta mielestä aloittanut pianonsoittoa mutta pianon on ottaneet pois opettajat mahdollisten aineellisten vaurioiden torjumiseksi.
        Bändihommiin ollisi halunnut mutta riittävän sopivaa samanhenkistä ei ole löytynyt. Nolla miikä nolla mutta antaa yrittää.

        Jätkästä ei ole edes South parkin vajakkivitsiksi


    • ruma vajakki

      Ravintola saa edelleen valita asiakkaansa ja ihan naaman perusteella

    • er675

      ei pidä paikkaansa.Kannatta tutustua asiaan paremmin.

      • herää pahvi

        Ravintola saa maineensa takia valita asiakkaansa se on jämpti


    • a-le

      Ravintola EI saa valita asiakkaitaan syrjinnän perusteella. Syrjintää vastaan on oma lainsäädäntönsä. Ravintola saa toki valita asiakkaansa, mutta esim. rotuerottelu ei ole Suomessa laillista. Ei siis pidä paikkaansa, että ravintola saisi vapaasti valita asiakkaansa.

      Toisekseen, Hietalahden Heminqways-baarissa ei ole portsaria, vaan tiskin takana työskentelee 1 tai 2 tarjoilijaa. Yleensä baarissa on yksinäinen naismyyjä. Ymmärrän, että hän saattaa olla herkkä heittämään ulos miespuolisia humaltuneelta vaikuttavia asiakkaita, koska tällainen työ on ajoittain turvatonta. Tässä tapauksessa vaan hutkittiin ennen kuin tutkittiin ja siksi on tärkeää, että asia tuli julkisuuteen.

      • VAAARIIIS

        Mistään syrjinnästä ei ole ollut kysymys. Jos asiakkaan naama ei sovellu ravintolan imagoon niin portsarilla on oikeus poistaa variksennäköiset ilmestykset pois pelottamasta muita maksavia asiakkaita karkuun näin se on


      • tutkiva tutkii

        Asiakas on käyttäytynyt huomiota herättävällä tavalla eikä ole pystynyt esittämään todisteita että on CP-vammainen. Ravintola on tulkinnut hänet normaaliksi juopuneeksi kahjoksi ja pistänyt pihalle. Kerro vaihteeksi missä kohtaa on tapahtunut syrjintää?

        ja "julkisuuden tärkeys". Sitä sellaista ei tässä tapauksessa ole olemassa. Poika oli heti soittelemassa äitilleen ja iltapäivälehdille saadakseen ilmaista mainosta eikä mitään muuta.


      • ExVamma
        tutkiva tutkii kirjoitti:

        Asiakas on käyttäytynyt huomiota herättävällä tavalla eikä ole pystynyt esittämään todisteita että on CP-vammainen. Ravintola on tulkinnut hänet normaaliksi juopuneeksi kahjoksi ja pistänyt pihalle. Kerro vaihteeksi missä kohtaa on tapahtunut syrjintää?

        ja "julkisuuden tärkeys". Sitä sellaista ei tässä tapauksessa ole olemassa. Poika oli heti soittelemassa äitilleen ja iltapäivälehdille saadakseen ilmaista mainosta eikä mitään muuta.

        Kai vammaisila on joku vammaiskortti aina mukanansa jolla saa ilmaiset ruoat ja viinat, ilmaiset taksimatkat, majoituksen hotellissa jne.


    • kjlkjlkjlkjlk

      No voi hellanlettas! Kyllähän nyt ravintolahenkilökunnan oli pitänyt tästä vammasta tietää vaikkei Kalle-poju siitä vaivautunutkaan kertomaan. Paljon parempi mennä itkemään medialle. Ei sitten tullut mieleen että jos lauantai-iltana saapuu ravintolaan ja kompastelee jo ovella, voi henkilökunnalla herätä epäilyksiä hoippujan suhteen. Jos ei tullut niin olisiko kannattanut jäädä burgerimestaan iltaa viettämään.

      Sosiaalipornoa kansalle.

      • PERUSPERSU666

        HIRVEÄÄ SUOMI paska VALTIO PERSUT NATSEJA


      • Salaam Aleikum

        Miten arvostettu ravintola pystyy tunnistamaan yhden tavallisen Kalle Virtasen tai Havumäen? Ei tarvitsekaan eikä mitenkään


    • asdasasdasaa

      SEPPO!

    • 16+18

      Mistä ravintolan portsari voi tietää että kyseinen kompuroija olikin vammainen muusikko? Kyllä minutkin käännytettäisiin ravintolasta samalla lailla jos alkaisin kompuroimaan ovella.

      • sssssss1111111

        Rap-musiikin esittäminen on nyt vähän kyseenalainen taiteenlaji musiikissa


    • torvpostila

      Ravintola saa valita asiakkaansa.

      Siinä ei ole mitään syrjivää jos ravintolassa on selvä ohje, että humalaisia ei päästetä sisälle. Jos pojan vammaisuus on sellaista, että kompuroi kun humalainen, poken tehtävä ei ole päätellä erikseen, että kyseessä on vamma.

      Todennäköisesti poke ei siis ole syrjinyt vammaista, vaan kieltänyt humalaisen sisääntulon.

      Taas joku ammattiloukkaantuja ollut vauhdissa.. huoh.

    • suleima leikkuu

      Siis kohteenako oli nosturi, sehän on hinttiluola. Kaikkia sikaloita niitä suomenniemelläkin on.

      • lepakon paska(guano)

        Se mikään hinttiluola ole. Taidat itse olla katkera kaappihinuri, B-rapun poika!


    • markokorjairs

      lauantaiko juhlapäivä, paskat.......

      • con-sikaniskat

        No piti olla mutta toisin kävi! Kiitos natsi-portsarin.


    • Munkkisaaren asukas

      Kyllä on julkeaa toimintaa kerrassaan!. Ettäs kehtaavat! Itse en aijo astua jalallakaan enää kyseiseen ravintolaan.

      • 18+8

        hyvä!!! pysy poissa niin täällä on yksi vajakki vähemmän.
        eräällä historian henkilöllä oli täydellinen vastaus tähän vajakki ongelmaan.


    • Pohojanmaan pehtoori

      Meirän ravintolahan on porttikielto mustalaisita ja kompastelijoilta jämpti niin

      • Op-0000

        Tuo on laitonta, senkin natsi! kerropa ravintolan nimi ja sijainti, niin ilmiannan sen viranomaisille.


      • N,Mikkonen
        Op-0000 kirjoitti:

        Tuo on laitonta, senkin natsi! kerropa ravintolan nimi ja sijainti, niin ilmiannan sen viranomaisille.

        Kyllä tämä on ihan fasismia ja natsismia, tuttua jo Mussoliinin ja Hitlerin ajoilta!


    • vasenlaita__

      Aivan sairasta. Suomi on poliisivaltio.

    • mage-betteri botgugelgga

      Ebin juddu viljami :D mä bosdaan dän judun yliladalle :DD
      609 uu

    • mage-betteri botgugelgga

      Ebin juddu viljami :D mä bosdaan dän judun yliladalle :DD
      609 uu

    • Vammaiset kuriin

      Hyvä että vammaiset pidetään kurissa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6524
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3900
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3315
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      381
      1792
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1053
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe