Viime vuosien hengellinen liikehdintä on saanut
runsaasti karismaattisuuden piirteitä. Tätä on
esiintynyt hillitymmässä muodossa erilaisissa
sanan ja rukouksen illoissa ja villiintyneemmässä
muodossa monien vapaiden suuntien ylläpitämissä
tapahtumissa. Päivien puheenaihe on maallisen
regimentin ulkopuolellakin ollut Nokia, tosin
kovin erilaisen langattoman yhteyden
näkökulmasta. Äärimmäisiä esimerkkejä taas ovat
tarjonneet ulkomaiset vieraat, jotka ovat
kaadelleet hallikansaa katsomoittain.
Monien mielestä karismaattisuus on lieveilmiöistä
huolimatta tuonut mukanaan todellista hengellistä
uudistusta. Sellaista ei voine epäillä, mikäli
toiminta on johtanut ihmiset Kristuksen syvempään
tuntemiseen, toisin sanoen syvempään synnin ja
armon tuntoon. Myös herännyt into Raamatun
ahkeraan lukemiseen on hyvänä merkkinä
myönteisestä kehityksestä. Katson kuitenkin, että
ns. karismaattinen liikehdintä – mikäli näin
yleinen termi sallitaan – on tullut tiensä
päähän. Se elää nyt vedenjakajalla.
Liikehdinnästä puuttuvat sekä eron tekeminen
sielullisen ja hengellisen välillä että aito
henkien erottaminen. Nämä kaksi eivät sitä paitsi
ole kaukana toisistaan. Ilman seurakunnan
tervettä harkintaa ja teologien tarkkaa
kritiikkiä mikään hengellinen toiminta ei voi
edistyä hyvin. Siksi onkin tarpeen kysyä, mikä
pelastaisi karismaattisuuden. Miten voidaan
säilyttää sitä, mikä on hyvää, ja jättää pois
sellainen, mikä johtaa ihmiset ahdistukseen,
turhautumiseen ja lopulta kristinuskon
hylkäämiseen? Muutama teesi selventää asiaa.
1. Arvostelu täytyy sallia. Sen lisäksi siitä
tulee oppia. Raamatun tärkein ohje on, että
jokaista opettajaa ja julistajaa tulee arvioida.
Kaikki itsensä korottaminen on pahasta. Olemme
liian kauan kuulleet väitteitä, että itse itsensä
johtajiksi korottaneet henkilöt
väittävät puhuvansa Jumalan tai Jeesuksen
arvovallalla. Sellaista arvovaltaa ei Raamatun
mukaan ole kellään yksittäisellä ihmisellä.
2. Sanoma täytyy saada selväksi. Jos julistaja ei
julista Kristusta, vaan vain muuta hyvää ja
kaunista, kuten henkilahjoja ja mahtavia
ilmiöitä, hän ei puhu totuuden evankeliumia.
Jumalan Sana on kuin kaksiteräinen miekka. Se on
lakia ja evankeliumia. Se murtaa synnin
hallitsemat ihmiset ja asettaa heidät syntisten
Vapahtajan eteen. Jumalan voima tulee
täydelliseksi heikkoudessa. Kaikki tästä
poikkeavat käsitykset evankeliumista ovat vääriä
ja hylättäviä.
3. Kaatamisen täytyy loppua. Esirukousjonojen
kaatamisesta on tullut sielullinen sakramentti.
Vaikka tällaisella erikoisella tapahtumalla olisi
jossain erityistapauksessa ehkä joskus ollutkin
merkitystä Jumalan siunauksen välittämisessä,
nykyisessä Hengen markkinoinnissa sitä ei enää
ole. Kaatuminen ei ole Jumalasta, vaan se on
sielullinen tapahtuma. Tämä täytyy uskaltaa sanoa
ääneen. Kaatamisen on loputtava, ja painopisteen
on siirryttävä ihmisten todelliseen
sielunhoitoon. Jos niin ei tapahdu,
karismaattinen liikehdintä romahtaa ja vie monia
mukanaan.
4. Raamattu täytyy nostaa esille. Ihmisiä on
liian kauan hämätty erilaisilla sanomilla ja
profetioilla, joita ei kukaan arvostele.
Seurakunnan opettaminen on jätetty omien
sisäisten kokemusten kuvailemiseksi.
Tunnevaltaisella julistuksella on riepoteltu
kuulijoita milloin sinne, milloin tänne. Tämän
tilalle täytyy asettaa vankka raamattuopetus.
Karismaattisten iltojen vetäjät ovat velvollisia
aloittamaan säännöllisen Raamatun opettamisen
seurakunnissaan. Jumala on sitoutunut Sanaansa.
Tämä on pieni vallankumous.
runsaasti karismaattisuuden piirteitä. Tätä on
esiintynyt hillitymmässä muodossa erilaisissa
sanan ja rukouksen illoissa ja villiintyneemmässä
muodossa monien vapaiden suuntien ylläpitämissä
tapahtumissa. Päivien puheenaihe on maallisen
regimentin ulkopuolellakin ollut Nokia, tosin
kovin erilaisen langattoman yhteyden
näkökulmasta. Äärimmäisiä esimerkkejä taas ovat
tarjonneet ulkomaiset vieraat, jotka ovat
kaadelleet hallikansaa katsomoittain.
Monien mielestä karismaattisuus on lieveilmiöistä
huolimatta tuonut mukanaan todellista hengellistä
uudistusta. Sellaista ei voine epäillä, mikäli
toiminta on johtanut ihmiset Kristuksen syvempään
tuntemiseen, toisin sanoen syvempään synnin ja
armon tuntoon. Myös herännyt into Raamatun
ahkeraan lukemiseen on hyvänä merkkinä
myönteisestä kehityksestä. Katson kuitenkin, että
ns. karismaattinen liikehdintä – mikäli näin
yleinen termi sallitaan – on tullut tiensä
päähän. Se elää nyt vedenjakajalla.
Liikehdinnästä puuttuvat sekä eron tekeminen
sielullisen ja hengellisen välillä että aito
henkien erottaminen. Nämä kaksi eivät sitä paitsi
ole kaukana toisistaan. Ilman seurakunnan
tervettä harkintaa ja teologien tarkkaa
kritiikkiä mikään hengellinen toiminta ei voi
edistyä hyvin. Siksi onkin tarpeen kysyä, mikä
pelastaisi karismaattisuuden. Miten voidaan
säilyttää sitä, mikä on hyvää, ja jättää pois
sellainen, mikä johtaa ihmiset ahdistukseen,
turhautumiseen ja lopulta kristinuskon
hylkäämiseen? Muutama teesi selventää asiaa.
1. Arvostelu täytyy sallia. Sen lisäksi siitä
tulee oppia. Raamatun tärkein ohje on, että
jokaista opettajaa ja julistajaa tulee arvioida.
Kaikki itsensä korottaminen on pahasta. Olemme
liian kauan kuulleet väitteitä, että itse itsensä
johtajiksi korottaneet henkilöt
väittävät puhuvansa Jumalan tai Jeesuksen
arvovallalla. Sellaista arvovaltaa ei Raamatun
mukaan ole kellään yksittäisellä ihmisellä.
2. Sanoma täytyy saada selväksi. Jos julistaja ei
julista Kristusta, vaan vain muuta hyvää ja
kaunista, kuten henkilahjoja ja mahtavia
ilmiöitä, hän ei puhu totuuden evankeliumia.
Jumalan Sana on kuin kaksiteräinen miekka. Se on
lakia ja evankeliumia. Se murtaa synnin
hallitsemat ihmiset ja asettaa heidät syntisten
Vapahtajan eteen. Jumalan voima tulee
täydelliseksi heikkoudessa. Kaikki tästä
poikkeavat käsitykset evankeliumista ovat vääriä
ja hylättäviä.
3. Kaatamisen täytyy loppua. Esirukousjonojen
kaatamisesta on tullut sielullinen sakramentti.
Vaikka tällaisella erikoisella tapahtumalla olisi
jossain erityistapauksessa ehkä joskus ollutkin
merkitystä Jumalan siunauksen välittämisessä,
nykyisessä Hengen markkinoinnissa sitä ei enää
ole. Kaatuminen ei ole Jumalasta, vaan se on
sielullinen tapahtuma. Tämä täytyy uskaltaa sanoa
ääneen. Kaatamisen on loputtava, ja painopisteen
on siirryttävä ihmisten todelliseen
sielunhoitoon. Jos niin ei tapahdu,
karismaattinen liikehdintä romahtaa ja vie monia
mukanaan.
4. Raamattu täytyy nostaa esille. Ihmisiä on
liian kauan hämätty erilaisilla sanomilla ja
profetioilla, joita ei kukaan arvostele.
Seurakunnan opettaminen on jätetty omien
sisäisten kokemusten kuvailemiseksi.
Tunnevaltaisella julistuksella on riepoteltu
kuulijoita milloin sinne, milloin tänne. Tämän
tilalle täytyy asettaa vankka raamattuopetus.
Karismaattisten iltojen vetäjät ovat velvollisia
aloittamaan säännöllisen Raamatun opettamisen
seurakunnissaan. Jumala on sitoutunut Sanaansa.
Tämä on pieni vallankumous.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen osittain kyllä aivan samaa mieltä kanssasi
esim. arvostelusta (siis huom! Pyhän Hengen
johdattamana), Raamatun esiin nostamisesta ja
selkeydestä, mutta hyvinkin paljon erimieltä
kaatumisesta. On totta, että siitä on tullut
väärällä tavalla jonkinlainen "merkki" jota
odotetaan ja aina kaatuminen ei tapahdu Jumalan
voimasta vaan ihmisestä itsestään, mutta kuinka
voit sanoa että "kaatamisen täytyy loppua"?
Silloinhan neuvot itse Jumalaa. Vai luuletko,
että saarnaajat kampeavat aina rukoiltavat
lattiaan? Se on kyllä Jumalan työtä. Itsekin
kaatumisen kokeneena tiedän, että kun Jumalan
voima todella koskettaa niin siinä menee kyllä
joskus jalat alta ilman omaa kontrollia. Se
johtuu vain siitä, että meidän kirkastamaton
ruumiimme ei ole tottunut kokemaan Jumalan voimaa
ja kirkkautta. Sitä joskus vain kaatuu koska ei
yksinkertaisesti pysy pystyssäkään! Jos kokemus
on aito, ei sitä voi tulla vain sanomaan että sen
on loputtava. Jos me olemme herkkiä ja janoamme
Jumalan voiman kosketusta, me voimme kaatua
vaikka yksin kotonamme.
Mielestäni täytyisi kuitenkin korostaa, ettei
kaatuminen ole mikää mittari. Itse olen kokenut
Jumalan koskettavan voimakkaasti myös ilman
kaatumista. Sitä paitsi uskon, että Jumala ei tee
väkivaltaa kenellekään, ja siten Hän ei
kyllä "väkisin kaada" sellaiseta henkilöä joka
suhtautuu siihen hyvin pelokkaasti tai
varauksellisesti tms. Tiedän monia jotka ovat
tulisia uskovia mutta eivät siitä huolimatta
useinkaan kaadu rukoiltaessa. Sen ei pitäisi olla
kynnyskysymys meille kenellekään sen enempää
vastaanottajille kuin sivustakatselijoillekaan.