Palvelu palaa takaisin huoltoasemille.

St1 tuo palvelun bensiinimittareille. Ensi vaiheessa palvelutankkaus on otettu käyttöön 16 pääkaupunkiseudun Shell-asemalla. Kaikkiaan palvelutankkaus otetaan tämän vuoden aikana käyttöön 58 Shell- ja St1-jakeluasemalla ympäri Suomen.

Uusi palvelukonsepti toimii siten, että Shell Palvelutankkaus -asemilla on maanantaista lauantaihin kello 10-18 paikalla Palvelumestari-nimikkeellä koulutettu asiakaspalveluun erikoistunut yleismies. Hän avustaa autoilijaa tankkauksessa, tarkastaa öljyt ja täyttää pesunestesäiliön.

Palvelumestarin palvelujen käyttö ei maksa asiakkaalle mitään, mutta hän antaa asiakkaalle poletin, jonka kassalle antamalla asiakas voi maksaa yhden euron suuruisen palvelulisän laskua maksaessaan. Palvelurahan maksaminen on vapaaehtoista.
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/palvelua-shellista

Joskus 1950-60 -luvuilla vielä sai tuollaista palvelua huoltoasemilla, ja nyt sitten palataan takaisin vanhaan, hyvään käytäntöön. Vielä kun saisi korjaamot takaisin huoltoasemille.
201087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vähintään kaksi tarvitsee palkata letkunvarteen joten melkoinen kuluerä... näkyy suoraan hinnoissa. Vaikka letkupojille maksettaisiin hikiset 1800e/kk niin kokonaiskustannukset nousevat 7000e/kk.

Äänestä
  • hinnoissa. Vertaile vaikka itse.

    Äänestä

  • Jos olet köyhä, niin älä autoile. Letkuapinalle 1800 on aivan liikaa. Tehköön työt tipeillä.

    Äänestä

  • Tämä selvä kirjoitti:

    Jos olet köyhä, niin älä autoile. Letkuapinalle 1800 on aivan liikaa. Tehköön työt tipeillä.

    temmattua löpinää. Taidat olla kilpailevan huoltamon pitäjä? Jokainen pystyy itse omalla silmämunallaan mulkaisemaan bensan hinnat niillä asemilla, joilla palvelumestarit toimivat ja sitten vertailemaan edelliskuukauden hintoihin tai muihin asemiin. Hinta ei ole noussut senttiäkään.

    Äänestä

  • Täysin tuulesta kirjoitti:

    Kannattaa kävellä, jos bensan hinta on niin oleellinen. En ole tiennyt moneen vuoteen mitä se maksaa. Kassalla oleva orja on kertonut aina hinnan. Rahaa on, niin ei sitä satasia jaksa seurata.

    Äänestä

  • Tämä selvä kirjoitti:

    Kannattaa kävellä, jos bensan hinta on niin oleellinen. En ole tiennyt moneen vuoteen mitä se maksaa. Kassalla oleva orja on kertonut aina hinnan. Rahaa on, niin ei sitä satasia jaksa seurata.

    Totta. En ole itsekään katsonut polttoaineen aikoihin. Muovikortin kun tunkee masiinaan ja sattuu vielä muistamaan tunnuslukunsa niin aina saa tankin täyteen. Ihan yksi lysti vaikka kolminkertaistaisivat sen polttoaineen hinnan. Eipähän olisi niin paljon turhia autoilijoita jonossa.

    Sikäli on sama vaikka pistäisivät pakollisen palvelumaksun lisäksi. Siinä saisi samalla lasinpesun ja konepellin kiillotusta, mahdollisestio vielä tupakat autoon tuotuna ja sytytettynä.

    Äänestä

  • mercxedes + tippi kirjoitti:

    Joo sama juttu. Mopolla ajelen ja visiiri on aina p a s k ai n e n kun noi kaulusjupit roiskii ohiajaessaan. Mutta eipä tarvii huoltiksillakaan vilkuilla hintoja. Nykäisen pussihousujen taskusta vanhan pussukan ja läväytän nipun oravannahkoja eli seteleitä tiskiin. Ei tarvii jupista. Tippiä voisin antaa 50 euroa per tankkaus, ei tunnu missään.

    Äänestä

Voi olla melkoinen kilpailuvaltti kyllä.

Äänestä

Aivan mahtava palvelu mielestäni, tällaista kyllä kaivattiinkin. Oikeaa palvelua pitkästä aikaa :)

Äänestä
  • Nostosta.

    Äänestä

jotain vanhasta ajasta tuodaan takaisin.

Äänestä

Kesämökkini ulkohuussin sisäseinä on vuorattu vanhoilla mainoksilla, jotka on sinne aikoinaan otettu 1950-60-lukujen Apu- ja Seura- lehdistä. On tupakkamainoksia, automainoksia, viinamainoksia - ja yksi, jossa Esso (siis Esso, ei Shell), mainostaa hyvää palveluaan, lasinpesua, öljyjen tarkastusta jne. 1950-luvulla.

Äänestä

Itse olen palvelumestarina Shellillä töissä ja jos haluatte antaa oikeasti hyvästä työsuorituksesta tippiä niin antakaa se euron kolikko meille suoraan. Tuosta 1€ poletista firma nimittäin riistää 50 senttiä itselleen.

Toisaalta meillä on minimikiintiöt, joiden pitää täyttyä eli ellei tarpeeksi moni asiakas palauta kyseistä polettia niin parhaassa tapauksessa saamme potkut.

Äänestä
  • duunarin osa.

    Äänestä

  • Kova on kirjoitti:

    duunarin osa.

    Mut aika on kusipää firmakin. Kirjottais niihin poletteihin, että firma vie puolet. Hienoa mainostaa "Jos olet tyytyväinen palveluuni" jne. jne. ja antaa asiakkaalle se kuva, että hän antaa hyvästä palvelusta palvelumestarille/tankkaajalle euron ja siitäkin firma riistää puolet.

    Äänestä

Kyllä täällä meillä palvelu toimi vielä 90luvullakin,asema oli
muistaakseni kesoil,mittareilla oli kyllä kyltti "itsepalvelu"
mutta omistaja tuli aina juosten paikalle, tankkasi, pesi lasit ja
tarkisti öljyt.
Asemalla oli myös korjaamo, minä vai soitin että tämä romu ei
taas toimi ja niin auto haettiin ja laitettiin kuntoon, ei taida
toimia enää, omistaja on vaihtunut.

Näin naisihmiselle se oli suuri apu kun en autoista ymmärtänyt
juuri mitään,enkä nyt enää ajakaan,mutta monet haluaisivat
tuota palvelua vieläkin,niin että hyvä juttu, euro palvelusta ei ole
paljon.

Äänestä

Avaus tehty 24.9.2011 13:19. Vieläkö palvelu toimii?

Äänestä
  • kuin junan kissa.

    Äänestä

  • sinulta, joka itse olet palvelumestari ja blogin pitäjä. Paljonko jää palkkaa käteen kuukaudessa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Shellistä. kirjoitti:

St1 tuo palvelun bensiinimittareille. Ensi vaiheessa palvelutankkaus on otettu käyttöön 16 pääkaupunkiseudun Shell-asemalla. Kaikkiaan palvelutankkaus otetaan tämän vuoden aikana käyttöön 58 Shell- ja St1-jakeluasemalla ympäri Suomen.

Uusi palvelukonsepti toimii siten, että Shell Palvelutankkaus -asemilla on maanantaista lauantaihin kello 10-18 paikalla Palvelumestari-nimikkeellä koulutettu asiakaspalveluun erikoistunut yleismies. Hän avustaa autoilijaa tankkauksessa, tarkastaa öljyt ja täyttää pesunestesäiliön.

Palvelumestarin palvelujen käyttö ei maksa asiakkaalle mitään, mutta hän antaa asiakkaalle poletin, jonka kassalle antamalla asiakas voi maksaa yhden euron suuruisen palvelulisän laskua maksaessaan. Palvelurahan maksaminen on vapaaehtoista.
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/palvelua-shellista

Joskus 1950-60 -luvuilla vielä sai tuollaista palvelua huoltoasemilla, ja nyt sitten palataan takaisin vanhaan, hyvään käytäntöön. Vielä kun saisi korjaamot takaisin huoltoasemille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu