Aikuisviihdettä

Netissä on luettavissa monenlaista hiukan arvelluttavaa materiaalia. Aikuistumassa olevien lasten vastuullisena vanhempana olen tietysti pyrkinyt aina silloin tällöin tutustumaan varsinkin tuohon netin pornotarjontaan, jotta voisin moisesta varoittaa varsinkin teini-ikäistä poikaani. Mitä sitä isä ei tekisi poikansa eteen?

Netissä on mm. tarjolla monenlaista miestenlehteä, joiden antiin tutustuminen johdattelee ajatukset helposti pois läksyistä - ainakin niin käy helposti arjen pikkuaskareiden, päivänpolitiikan, talousuutisten, veroilmoituksen ja vaimon jättämän ostoslistan kanssa. Moista materiaalia analysoidessani tein kuitenkin jännittävän löydön: eräs noista miestenlehdistä - joskaan ei millään muotoa se kiinnostavin - on "kristillinen miestenlehti" (wtf???) Tosimies!

No, en antanut tuon "kristillisen" hämätä liikaa - tietäisittepä mitä olen nähnyt - joten tietenkin moiseen lehteen piti tutustua ja mitäpä tulikaan vastaani... palstallakin usein nimenä esiintyvän tailteilijan, postikorttimaalarin, Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon Varajohtajan Kimmo Pälikön haastattelu!

Tunnelmakin siitä toki hieman laski, mutta itse asiassa tuo on ihan hauskaa luettavaa. Ei Pälikkö mitään evoluutiosta tajua, mutta menköön nyt kevennyksenä ja varoittavana esimerkkinä. Onhan Pälikkö sentään kirjoittanut kaikkien aikojen huonoimman ja epärehellisimmäm luonnontiedettä käsittelevän suomenkielisen teoksen (”Kehitysopin kulisseissa”).

http://www.tosimies-lehti.fi/juttu110_2.html

Kiinnitäkääpä muuten huomioita käytettyyn terminologiaan ja teemoihin.

Playboyssakin on muuten ihan hyviä artikkeleita, esim. vuonna 1963 lehdessä julkaistiin Malcolm X:n legendaarinen haastattelu.

13

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dslk4423k

      Toimittaja Kyynäräinen ja taiteilija Pälikkö ovat selvästi "luovan työn" ammattilaisia.

    • jb

      Kimmo käytti hyvin yksinkertaista kieltä lehden lukijakuntaa ajatellen, mutta argumentit sinänsä olivat paikkansapitäviä.

      Eihän kukaan todellinen biologi ole enää pitkiin aikoihin väittänyt että simpanssi ja ihminen olisivat 98 % yhtä.
      Nykyarviot liikkuvat siellä 50-60 % luokassa.

      • asianharrastaja

        Sivullisille sivuhuomautus, että jb-multinilkin jutuissa prosentti on samanlainen mittayksikkö kuin metri. Trollatakseen hän tekeytyy luulemaan, ettei prosentteja voi laskea useammalla eri tavalla.

        On ihan järjellinen laskutapa, jolla ihmisen ja simpanssin perimän yhtäläisyys oli ja on edelleenkin 98 %. Muitakin laskutapoja on ja paljon.

      • . . . . . . . . ..

        "Kimmo käytti hyvin yksinkertaista kieltä lehden lukijakuntaa ajatellen"

        Lukijakuntahan koostuu hyvin yksinkertaisista ihmisistä (kristityistä). Kaikkein yksinkertaisin on kuitenkin itse kielenkäyttäjä Pälikkö.

    • naavi

      Perimä ei ole yhtäläinen kuin sen "ulkoinen asu". Toiminnan tulos ratkaisee.
      Yhtäläinen perimä saa aikaan yhtäläisen lopputuloksen!
      Lopputuloksen ollessa näinkin erilainen ei voi puhua yhtäläisestä perimästä.
      Eihän meilläkään edes sinun kanssasi perimämme ole yhtäläistä.

      • Katsokaas nyt ihmiset: tuolta se näyttää, kun ripari-isonen yrittää puhua jostakin itselleen ihan liian vaikeasta asiasta.

      • Peruskoulutettu

        "Lopputuloksen ollessa näinkin erilainen ei voi puhua yhtäläisestä perimästä."

        Ihmisen ja simpanssin "suunnaton erilaisuus" kreationistien silmissä johtuu kahdesta asiasta:
        1. Itserakkaudesta.
        2. Huonosta biologian tuntemuksesta, joka tuntuu olevan kreationisteille sääntö

        Huvittavaa tässä samankaltaisuus / erikaltaisuus keskustelussa on se, että toisaalta eräskin fundamentalisti täälä väitti, että kaikille (samana luomispäivänä) luoduilla vesieläimillä on "tiettyjä yhteisiä rakenteita", jotka osoittivat niiden olevan samana päivänä saman luojan toimesta luotuja.

        Tarkemmin tivatessa tämäkään kretiini ei osannut nimetä yhden ainokaista kaikille vesieläimille yhteistä rakennetta, joka erottaisi ne maaeläimistä. Nikki kauppasi "kiduksia" ja muuta soopaa, mutta tulos jäi samanlaiseksi oman yleissivistymättömyyden esittelyksi, kun vaikkapa nimimerkki a/jb:n "tietenkin kaikkien eläinten veri on punaista" nolot möläytykset.

        Eli samalla kun ihmisen ja simpanssin tavatonta identtisyyttä ei haluta nähdä (nimea ne luut, joita meillä on, mutta simpansseilla ei?), niin samalla yritetään nähdä yhteisiä "rakenneosia" sielä missä niitä ei ole? Todellisuutta on mahdotonta sovittaa pronssikaudelta periytyvään syntymyyttiin sortumatta vääristelyyn ja karkeaan valehteluun.

      • buahhahhaaaaa
        Peruskoulutettu kirjoitti:

        Täälläpä aikoja sitten Illu väitti syntyneensä kiduksilla varustettuna. Kidusten olemassaolon hän tuolloin koulupoikana perusteli (järkevänä miehenä) tarvinneensä äitinsä sikiövedestä happea kaapatakseen.

        http://www.youtube.com/watch?v=TWfph3iNC-k

      • buahhahhaaaaa kirjoitti:

        Kas, toistat vanhaa valhettasi jo ainakin kolmatta kertaa. Tuossa viite erääseen kertaan, kun sinut tuosta käräytettiin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8474484#comment-40071939

        Mutta hei, kreationismi elää valheesta.

      • Peruskoulutettu
        buahhahhaaaaa kirjoitti:

        Täälläpä aikoja sitten Illu väitti syntyneensä kiduksilla varustettuna. Kidusten olemassaolon hän tuolloin koulupoikana perusteli (järkevänä miehenä) tarvinneensä äitinsä sikiövedestä happea kaapatakseen.

        http://www.youtube.com/watch?v=TWfph3iNC-k

        Tämähän on fundamentalistien perusstrategia: kun valhetta toistaa kyllin taajaan, niin jossain vaiheessa sen toivotaan muuttuvan todeksi. Ei muutu.

        Ilmeisesti ei sinulla ollut valheiden lisäksi mitään muuta sanottavaa?

      • Peruskoulutettu kirjoitti:

        Tämähän on fundamentalistien perusstrategia: kun valhetta toistaa kyllin taajaan, niin jossain vaiheessa sen toivotaan muuttuvan todeksi. Ei muutu.

        Ilmeisesti ei sinulla ollut valheiden lisäksi mitään muuta sanottavaa?

        "Tämähän on fundamentalistien perusstrategia: kun valhetta toistaa kyllin taajaan, niin jossain vaiheessa sen toivotaan muuttuvan todeksi. Ei muutu."

        Veikkaisin, että tässä on kyse Mortonin demonista, joka estää tätä fundamentalistia muistamasta, ettei hän edellisilläkään kerroilla kyennyt näyttämään tuollaista kirjoitusta.

      • buahhahhaaaaa
        illuminatus kirjoitti:

        Kas, toistat vanhaa valhettasi jo ainakin kolmatta kertaa. Tuossa viite erääseen kertaan, kun sinut tuosta käräytettiin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8474484#comment-40071939

        Mutta hei, kreationismi elää valheesta.

        Sinulle (löysäksi)puolustukseksi voin sanoa, että en ole 100% varma että se olit juuri sinä.
        Mutta kyseinen juttu oli muutama vuosi sitten ainakin melkein samaa nimimerkkiä käyttäneen kirjoittajan viestinä.
        BTW.Mutta hyvin sinä lentää osaat, eiksjeh?

        http://www.youtube.com/watch?v=TWfph3iNC-k

      • buahhahhaaaaa kirjoitti:

        Sinulle (löysäksi)puolustukseksi voin sanoa, että en ole 100% varma että se olit juuri sinä.
        Mutta kyseinen juttu oli muutama vuosi sitten ainakin melkein samaa nimimerkkiä käyttäneen kirjoittajan viestinä.
        BTW.Mutta hyvin sinä lentää osaat, eiksjeh?

        http://www.youtube.com/watch?v=TWfph3iNC-k

        Ai, että "löysäksi puolustuksekseni" sinä et olekaan enää varma.

        Minäpä kuule olen. Haista vittu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3774
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3169
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2375
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      1990
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1642
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1621
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe