Elämä tässä ja nyt

Enpä muuta osaa sanoa, kuin että eilinen on jo eletty, huomisesta ei tiedä, on siis elettävä tässä olevassa ajassa.

Vuorokausien sisältö lie jokaisella omanlaisensa, omilla tarpeillaan ja edellytyksillään. Silti se on elämää, jota voi elää vain nyt.

Saatoinhan väärinymmärtää aloituksen.

Itse en usko, että hetkemme ovat määrätyt. Miksi meille muuten olisi omaa tahtoa ja järkeä suotu. Silloinhan voisi olla yrittämättä mitään, jos kerran kaikki on jo käsikirjoituksessa.

No olihan tämäkin, juuri kun ajattelin vielä kirjoittaa, kun toinen nukkuu aterian jälkeen niin olikin Ruuneperillä hieman samankaltaisia ajatuksia!

Ehkä on noin kun sanot, enkä hetkeäkään usko ruuvien irronneen, vaan jos jokin tuntuu siltä, on se uskottava.

Istuin juuri ja meditoin juuri tunteista, kuinka niitä pitäisi kuunnella itsessäänkin. Oma äitini oli hyvinkin radikaali keskusteluissaan. Jos asia ei mennyt oikein hän keskeytti heti! Toinen ei silloin ollut ehkä kypsä näkemään kokonaisuutta vielä, eikä tienyt mihin mikin johtaa, mutta ymmärrys tulee usein jälkeenpäin.

Ihmissuhteissa se onkin ihan ratkaisevaa kyetä heti sanomaan: ei, noin en ole kokenut, noin en ole edes ajatellut!.Silloin se vastapuoli herää omista ennakkoluuloistaan ( ehkä :) ja yhteisymmärrys saavutetaan.

Näinkin kauan mukana olleena on joutunut kokemaan kärjistyneitäkin selvittelyjä, jolloin tuntuu kuin oma rehellinen mielipide on hautautunut väsyneenä kuin risuiseen pusikkoon, josta ei selvää saa!

Onneksi on vuodet myös tuoneet luottamuksen, kaiken kuitenkin selviävän tavalla tai toisella parhain päin.

En tiedä liittyykö nämä ajatukset ihan aloitukseen, mutta piti vain kertoa miten koen.

Yksi esimerkki oli hiljattain, kun tein kompromissin, vaikka suututtikin, kun olin mielestäni ihan oikeassa vastauksessani Tinat'ille, koskien Norjan joukkomurhaa.

Tavallaan tuntui hyvälle siivota silloin juttukopista omenapuunlehvät, joista niin pidin kun ne tuoksuvat niin raikkaille omenille.

Muistuupa taas mieleeni --jostain syystä ---muistan äitiäni joka on ollut jo kauan kuolleena .---Niin se asian ydin oli , Äiti oli hyvin tarkka iltapesusta ja ,saipua oli sotaaikana kultaakin kalliimpaa.--sitä ei saanut turhaan käyttää. Hän seurasi minun pesuani ja sanoi että ,ei saa haaskata sitä saipuaa niihin käsiisi niin paljoa --johonka sanoin : enhän voi likasilla käsillä pestä itseäni Äiti kehui että olin kovin viisas .
Se sitten on jäänyt mieleen vaikka ei loppujen lopuksikaan asia ollut niin kovin merkittävä.
Mutta se on tärkeää, että saa tunnustusta .
Nykyään ei saa muut tunnustusta kuin urheiliat, Harvoin edes hyvät työmiehet saa muutakun kehoituksen lisätä vauhtia.

Meillä tehtiin uudet raput tänne asutusalueelle ,tämä paikka kun on sellaisen mäen päällä ,ja jokapuolelta pitäisi päästä kulkemaan jalan myös-
Rapuista tuli Superhienot ---Kaiteetkin oikein molemmin puolin ,ja se Kivetys minkä sivuille taittoivat oli tosi hieno .
Minä seurasin joka päivä kuinka työ oli tosi vaativaa, Rappusten valmistuttua pääsin sanomaan tekiöille , että työ on hieno ,aivan kuin Taideteos , ja säilyy varmaankin ainakin 100 vuotta hyvässä käytössä.
Huomas kuinka miehet olivat tosi hämmästyneitä , kun joku huomaa heidän kädenjäljen.

Noin on hyvä. Tunnustus pitää antaa jos on aiheellista.

Sitoutuminen omaan tekemiseen näkyy täällä palstallakin. Me olermme rekisteröityneitä, jotka osaavat

Otahan nyt Ruune se konjakkipullo esille ja pidä akateeminen vartti pullon seurassa.

Miksi minun pitäisi siirtyä "pullon seuraan". Sinäkin näet, jokaisessa menneessä elämäsi hetkessä kaiken. Tekemistesi jälkiä voidaan muutttaa tai tuhota. Kaikki ne ovat kuitenkin olleet ainoita toteutuneita asioita elämässäsi.

Ota nyt pullo esiin ja mieti!

Kyllä Ruune on filosofi, ihan totta. Halaukset sullen Ruune.

Tässä ja nyt ! Hyvä on joskus mennä hetken vietäväksi tai vieteltäväksi, koska mikään muu ei varmaan harmittaisi elämän ehtoolla niin kuin elämätön elämä.

Tänään aamupäivällä savustettiin saaressa niukahkoa siikasaalista. Mukana verkoilla oli 9-vuotias tyttärenpoika. Lämpimät savusiiat tuoksuivat vastustamattomilta, ja minä suunnittelin, miten kutsuttaisiin tyttären koko perhe syömään - laittaisin rosollia , koska äiti niin siitä tykkää ja hunajaporkkanoita, koska isosisko niitä rakastaa, ja jälkkäriksi omenapiirakkaa, koska se on isän herkkua...9-vuotias sanoi totisena : minä tykkään näistä savusiioista lämpimänä. Eväsleipää oli vielä, melkein puolet saaliista jaoimme me kolme siinä auringonpaisteisella rantakalliolla, loput poika sai viedä tuliaisena kotiinsa.

Lapset osaavat elää tässä ja nyt. Lasten aika on tänään, se meidän pitäisi aina muistaa, taloudellisesti niukkoinakin aikoina. Moni muu asia joutaa odottaa.

Ihan eri asia on "kaikki minulle heti !"

Meilläkin oli tänään nuorin lapsenlapseni pistäytymässä. Tulevat aina sunnuntaina iltapäiväkahville, kun tietävät, että mummilla on aina jotain leivottua.

Lapsi popsi pullaa, omenapiirakkaa ja pikkuleipiä. Päälle sitten mehua. Lopulta sanoi, ettei enää jaksa, vaikka kuinka yrittäisi.

Sitten vaivihkaa kuiskasi mummin korvaan, että laittaisitko loput mukaan. En nyt ihan loppuja, mutta hieman mukaankin lupasin laittaa.

Poika oli ylen tyytyväinen. Mikäpä se mummia ilahduttaisi enemmän kuin että
tarjoilut maistuvat ja että kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä.

Ruuneperi aloitti ketjun sanomalla, että elämä tässä ja nyt. Niinhän se on. Menneitäkin on mukava välillä muistella ja tulevastakin unelmoida, mutta kyllä
meidän elämämme on ennalta noin suurinpiirtein määrätty. Voi aina suunnitella elämää eteenpäin, mutta sanoa sitten, että niin tehdään, jos Luoja suo.

Luojan huomaan on helppoa jättäytyä.

Fatalistin lie helppo elää, kaikki mitä sattuu, on ennaltamaarättyä. Teki, mitä vain.
Minulle liian helppo elämänkatsomus. Elämä vaatii selkärankaa.

Vain yrittämällä saa, mitä haluaa. Muuten jää paitsi.
Mutta, tulkaamme kukin uskollamme autuaiksi.
Kaikila on varmasti omaa yrityshaluaan.

Vai emme ole?

Ruune aloitti, että emme ole näyttelijöitä. Minusta me olemme "näyttelijöitä" mitä suurimassa määrin. Kuka enemmän kuka vähemmän. "Vieraskoreus" jopa pakottaa sellaiseen. Jossakin tehävässä joutuu vähän siistimään alkukantaista itseään, jotkut tykkäävät näytellä "menestymistään" suurellisemmaksi, kuin mitä onkaan, joskus aivan tyhjäkin kasvaa loistoon.

Kun konjakkipullosta oli puhetta, niin tuleepa mieleeni, että kun sitä nauttii riittävän annoksen, kaivautuu sieltä esiin usein se alkuperäinen ihminen ilman koristeluja, eikä siihen näytä auttavan muodollinen sivistyskään. Primitiivireaktioksihan ne nimittää tilaa, jossa kauniit kuorrutukset katoavat. Rikostilastoistakin löytyy ihmeellisiä kertomuksia.

Kohtalonusko(fatalismi) onkin helppo ratkaisu. Koska kaikki on kerran ennalta kirjattu, eihän siihen enää tarvita muuta kuin ammattilainen , joka avaa ne tiedot. Ennustajiahan on valilla panna. Tämä vaativa homma kai on tuottoisaakin. Niin...mikähän arvo tietämiseen liittyy, kun kuitenkin kaikki on päätetty?

Voihan jotkut rajat nähdä ja ymmärtääkin, joiden sisällä luultavasti kaikki tulee tapahtumaan. Ei ne kuitenkaan estä "aisan yli potkimista" hyvässä tai pahassa. Vertauskuvana voi katsella suoraa maantietä, kilometrin päässä se jo näyttää pieneltä polulta, jota myöten pitää yrittää pahemmin horjahtelematta kävellä. Niin se ikäkin tekee, konjakkia kestää vähemmän.

Ei kai se aloittajan "pääruuvi" ole kokonaan irronnut. Jos se nyt väliin vähän lokettaa, se ei suurempi haitta ole, eikä edes kovin harvinaistakaan. Päinvastoin, liian kireällä oleva ruuvi ahdistaa ja supistaa aivojen toiminta tilaa. Eiköhän sillä liene suunnilleen sama vaikutus, kuin liian kiristävällä pipolla.

Olen käynyt pyhäkouluni aikoinaan, opetettut Raamatun kertomukset, tiesin Gennesaretin järven, Jordan-joen, Samarian ja Galilean sejä Juudean...

Mikään ei muuttanut turvautumistani Jumalaan, Taivaan Isään, jolta koin saavani apua vaikeissa tilanteissa koulukaupungissani. Hänen kanssaan kuljin silloin pienenä.

KIrkkohistoria on ollut minulle se vastenmielisin aine koulussa.
Augustinuksen predestinaatio-oppi, joka pohjautui Paavalin kirjeen 5.:teen lukuun ja siellä vielä yhteen lauseeseen oli mielestäni niin väärin kuin vain olla voi.
Eihän silloin ihmisen ahkeruudella ja kunnollisuudella ystävällisyydellä ja hyvyydellä olisi ollut mitään väliä!

En ole sen jälkeen ennaltamääräämisoppia miettinyt.

Kun sen nyt täällä toitte tietoisuuteeni uudelleen, en edelleenkään voi siihen uskoa.
Myöskin syntien anteeksiantaminen johonkin ''lunastukseen'' uskomalla tuntuu pakanauskontojen opilta, ei meidän.

Ajatelkaahan ihmistä, joka olisi todella syyllistynyt joihinkin sellaisiin synteihin, mistä Anneli Aueria epäillään,
sitten hän alkaisi uskoa niin sanotusti, ja saisi kaikki syntinsä anteeksi.

Ei ole minun juttuni tuollainen.

Edelleen vain uskon Luojaan ja olen kiitollinen omista juuristani.
Siellä opetettiin: "Jokainen on oman onnensa seppä!"

ja "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!" sekä

"Ahkeruus kovankin onnen voittaa!" ja

"Jolla on paikka paikan päällä, sillä on euro euron päällä!"

ja "Autuaampaa on antaa kuin ottaa!"

Näillä mennään!

Iloista maanantaita! Mooi!

Tässä kaunis virsi jonka sanat on kirjoittanut A-M Kaskinen, ja sävel on Pekka Simojoen (voisin sitä sanoa omakseni koko ajatusmaailmaltaankin):

1.
Kiitos, Jumalamme,
kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät,
loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta
työstä isien,
kiitos isänmaasta
ja kohtaloista sen.

2.
Sovinnossa meidän
suo maata rakentaa,
että jokaiselle
se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme
siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa
ja viisautta jaa.
3.
Herra, Pyhän Hengen
suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme
ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että
meistä jokainen
oman paikan löytää,
käy työhön iloiten.

4.
Rukoilemme rauhaa
myös koko maailmaan,
että kaikki kansat
pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat
mielet avartaa,
että ymmärrämme:
on yhtä koko maa.

Tuota en ollut ennen ajatellutkaan omassa uskonkäsityksessäni.
Luin tuon kohdan, johon viittasit. Täytyy todeta, että ymmärsin sen tarkoituksen täysin (mikäli ihminen kykenee )

Minusta sen hienous piileekin siinä, täydellisyys uskoon antautumisella. Se vaatii niin paljon, puhdasta ehdottomuutta, mutta mitä voi Jumalalta odottaakaan muuta?

Sen sisin sanoma on kuitenkin se mihin ihminen pyrkii, onnistumatta aina, mutta ne hetket, jolloin on siihen yltänyt, on antanut jotain niin tärkeää, jota ilman ei eläisi sisäisesti.

Ehkä me koemme jokainen omien ominaisuuksiemme mukaan.

Palaan taas kaksiviikkoa sitten päättyneeseen kuntoutusjaksoon Kiljavan kuntoutus laitoksessa. Siellä kaikki meni ihan hyvin, siitä varmaan oli apua minullekkin.
Siellä oli kerran viikossa pappi laulattamassa näitä "potilaita",minäkin kerran sattumalta istuin jo valmiiksi kahviossa, jossa kyseinen pappi laulatti siellä olijoita.
Ensimmäiseksi hän aloitti mielestäni kauniin virren.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
häntä ihana enkeli kotihin vie
Jne.
Virren loputtua hän kysyi mitä ajattelette tästä, minäkin sanoin kaunis virsi ja kauniit ajatukset, mutta en mitenkään voi näihin sanoihin uskoa, katsokaa mailman lapsia, miljoonia kärsii nälästä ja kuolevat ruuan puutteeseen, heitä käytetään hyväksi jopa papit sitä tekevät. Pappi ei mitenkään kommentoinut puhettani. Minun oli pakko lähteä pois tilaisuudesta.

Kyllähän minullakin varmaan joku ruuvi löysällä on,tuskin pudonnut kuitenkaan.
Olen aina uskonut oikeudenmukaisuuteen vaikkei sekään näytä aina toimineen.

Mutta nämähän ovat vain minun ajatuksiani, ter: Late

> Noh, meijän ope pani videolta pyörimään pääsiäisen alla ristiinnaulitsemisen
ja sanoi, että jos ei uskalla katsoa, niin menee kirjastoon lukemaan kirjoja.
Tytöt lähti kirjastoon, mutta ei yksikään poika. Se oli karseeta katsottavaa, kun
naulat lyötiin kämmenen läpi.

Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että samuuden illuusion luoma näköharha identiteettien kohtaamisrajapinnassa asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Jämpti on!

Elämässä asiat voivat vaihtua paljon tässä ja nyt-- ex suomalainen musiikki ei kiinnosta voi olla muukin sen suuntainen.