Maahanmuuttokriittiset Väyrysen takana

Lukuisilta Sisulaisilta ystäviltäni ja kansallismielisiltä olen kuullut,
että maahanmuuttokriittiset ovat sankoin joukoin järjestäytymässä
äänestämään Paavo Väyrystä.

Väyrysen kannatus on huimassa nousussa. Timpsukka ja Pate
käyvät tiukan taiston toisen kierroksen paikasta Salea vastaan.
2080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Toivottavasti Kiviniemi ei tue liian innokkasti Väyrystä. Se syö Väyrysen äänisaalista.

Äänestä

Ovatko homppelifoorumilaiset siis vihaisa Halliksen kummisedälle, kun setä hiukan ojensi pojua?

Ja nyt siis mennään kostetaan sedälle äänestämällä jotain toista. Aika söpöä.

Pieni mutka tuossa ajatuksenmatelussa kuitenkin on. Väyrynen on EU-kriittinen kuten Soini, ja päinvastoin kuin Hallis. Mitenkään erityisesti maahanmuuttokriittinen. "Monikultuurikriittisyydestä" puhumattakaan. Sille ei Paavo anna mitään arvoa edes ääntenkalastelumielessä.

Ei ole helppoa olla opetuslapsi kun johtaja sekoittaa pyhän asian omaan egonsa pönkittelevään sekoiluun.

Äänestä
  • "Väyrynen on EU-kriittinen kuten Soini, ja päinvastoin kuin Hallis."

    Tärkeä seikka. Tämä pitää aina muistaa. Länsimielinen, russofobinen ja epäilemätä Väyrystä kohtaan vanhoja kylmän sodan aikaisia kaunoja kantava Halla-aho on aiemmin tunnustautunut sekä EU- että NATO-myönteiseksi. Halla-ahohan on vaatinut jopa sotilasjunttaa valtaan siinä tapauksessa, että EU-maiden kansat alkavat kapinoida eurovallanpitäjiään vastaan. Halla-aho on valinnut puolensa vaikka kannattajat eivät sitä kunnolla käsitäkään.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Väyrynen on EU-kriittinen kuten Soini, ja päinvastoin kuin Hallis."

    Tärkeä seikka. Tämä pitää aina muistaa. Länsimielinen, russofobinen ja epäilemätä Väyrystä kohtaan vanhoja kylmän sodan aikaisia kaunoja kantava Halla-aho on aiemmin tunnustautunut sekä EU- että NATO-myönteiseksi. Halla-ahohan on vaatinut jopa sotilasjunttaa valtaan siinä tapauksessa, että EU-maiden kansat alkavat kapinoida eurovallanpitäjiään vastaan. Halla-aho on valinnut puolensa vaikka kannattajat eivät sitä kunnolla käsitäkään.

    Halla-aho russoFOBINEN?? Millä planeetalla asut? Russofiili paremminkin, väitellyt slaavilaisista kielistä. Ja sivari.

    Noissa homppelienssien porukoissa yleensäkin ihaillaan venäjää koska siellä on kovia poikia kurittamaan muslimeita.

    Äänestä

Miksi he Väyrystä äänestäisivät? Sehän puhuu vain lämpimikseen ja turvatakseen mahdolliset tulevat edut (veroton palkka, ilmainen asunto). Jos Väyrynen on joskus puheissaan viitannut maahanmuutoasioihin, sen hallitsemattomuuteen ja siihen miten ne vievät paljon rahaa, ei sillä ole todellista merkitystä. Se on populismia pahimmillaan ja sanottu vain äänten kalastamiseksi. Vaalien alla puheet vain paranevat.

Äänestä
  • "Maahanmuuttokriittiset" ovat ryhmäajattelijoita ja laumasieluja, jotka äänestävät sen mukaan mitä Jussi Halla-aho käskee. Eli jos Halla-aho asettuu Väyrystä vastaan, mikä on todennäköistä Halla-ahon länsimielisen, russofobisen ulkopoliittisen asenteen vuoksi, jokaisen "maahanmuuttokriittisen" on tehtävä samoin, koska oman lauman ulkopuolelle joutumisen rangaistusta pahempaa he eivät osaa kuvitella.

    Äänestä

Väyrynen nousee gallupeissa raketin lailla. Oli sitten syy siihen mikä tahansa.
Uuden Suomen kyselyssä oli eilen ykkösenä.

Äänestä
  • .

    ei ole mikään häpeä äänestää Väyrystä ja säästää Soini puolueen kannalta parempiin tehtäviin

    .

    Äänestä

  • Äänestäjät pitää hauskaa hänen kustannuksellaan ja antaa gallupeissa toiveita uudesta työpaikasta. Toisella kierroksella Väyrynen palautetaan takaisin omalle paikalleen, ettei tulisi uutta keputsunamia. Suomi ei ole vieläkään toipunut Vanhasen ajasta.

    Äänestä

  • Huonot ajat kirjoitti:

    Äänestäjät pitää hauskaa hänen kustannuksellaan ja antaa gallupeissa toiveita uudesta työpaikasta. Toisella kierroksella Väyrynen palautetaan takaisin omalle paikalleen, ettei tulisi uutta keputsunamia. Suomi ei ole vieläkään toipunut Vanhasen ajasta.

    .

    ymmärtääkseni Väyrysellä ei ollut juuri mitään tekemistä mainitsemasi henkilöymän puuhastelujen kanssa

    .

    Äänestä

  • Joo mut:.!1#?%+ kirjoitti:

    .

    ymmärtääkseni Väyrysellä ei ollut juuri mitään tekemistä mainitsemasi henkilöymän puuhastelujen kanssa

    .

    Kertoo aika paljon, että kansa luottaa paljon enemmän jopa Väyryseen kuin Soiniin. Soinikaljauskossa olevat eivät Isä Timon onneksi sitä huomaa, vaan jakavat toljottelevat toreilla Timpan teininaamoja rukkaset savessa. Voi hyvänen aika.

    Äänestä

  • Timo hyrrätakki kirjoitti:

    Kertoo aika paljon, että kansa luottaa paljon enemmän jopa Väyryseen kuin Soiniin. Soinikaljauskossa olevat eivät Isä Timon onneksi sitä huomaa, vaan jakavat toljottelevat toreilla Timpan teininaamoja rukkaset savessa. Voi hyvänen aika.

    Soini ei pärjää takinkääntöjen määrässä Väyryselle.

    Äänestä

  • Väyrystä lupa äänest kirjoitti:

    .

    ei ole mikään häpeä äänestää Väyrystä ja säästää Soini puolueen kannalta parempiin tehtäviin

    .

    Ilman muuta äänestän Väyrystä. Pate on porukan pätevin ja suhtautuu nuivasti
    maahanmuuttoon.

    Äänestä

  • Hervannan Hende kirjoitti:

    Ilman muuta äänestän Väyrystä. Pate on porukan pätevin ja suhtautuu nuivasti
    maahanmuuttoon.

    Soinia äänestävät pressavaaleissa lähinnä vain he, jotka tahtovat hänet pois persujen puheenjohtajan paikalta. Edes Tiina vaimo ei usko Timpan mahdollisuuksiin, siksi antoi luvan ryhtyä ehdokkaaksi.

    Äänestä

  • Väykky johtaa kirjoitti:

    Soini ei pärjää takinkääntöjen määrässä Väyryselle.

    Ei ehkä vielä, kun on niin paljon nuorempi kuin Väyrynen. Väyrynen oli jo politiikassa kun Soini vielä taputteli p**kaa lattiaan. Mutta Soini kirii hyvää vauhtia kiinni Väyrystä tässä takinkääntöasiassa.

    Äänestä

Mitenkäs persut pärjäis ilman Soinia?

Äänestä

Median mukaan edes Soinin vaimo ei tue miestään pressavaalikampanjassa. Pelkkää kusetusta Soinilta koko vaalitouhu siis taas kerran?

Äänestä

Onkohan Niinistö edes toisella kierroksella? Tuskin, kunhan päästään arvokeskustelun vauhtiin.

Äänestä
  • Keskusteleeko Isä Timo kaljalaaduista? SMP:n konkurssiherra ei ainakaan taloudesta ymmärrä mitään.

    Äänestä

╭ ⌒ ╮BIENVENUE
http://www.hiawang.com/
Il est le meilleur site en ligne.
ont des choses moins chères et plus de bien.
Meilleure qualité, meilleure réputation, les services de Best
Nous acceptons le paiement PAYPAL
VOUS NE DEVEZ PAS MANQUER!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.walden kirjoitti:

Lukuisilta Sisulaisilta ystäviltäni ja kansallismielisiltä olen kuullut,
että maahanmuuttokriittiset ovat sankoin joukoin järjestäytymässä
äänestämään Paavo Väyrystä.

Väyrysen kannatus on huimassa nousussa. Timpsukka ja Pate
käyvät tiukan taiston toisen kierroksen paikasta Salea vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu