Harvojen ja valittujen kaste.

Filippus 14

On turha väittää että alkuseurakunnassa kaikki olivat uskossa ja minkälaisia käsityksiä heillä saattoi olla?
He tosin uskoivat Filippusta, miten Jumala sanansa kautta lupaa pelastaa ihmisen Kristuksen kautta ja mitä kaste antaa ihmiselle?
Mutta niin silloin kuten nykyisin ne jotka ovat Evankeliumia uskoneet ja ovat suuriäänisesti iloinneet armosta ja Jumalan rakkaudesta.
Mutta he ovat iloinneet väärällä lihallisella tavalla sillä he eivät uskoneet Filippusta että Vapahtajan pitää ehdottomasti päästä sydämeen asumaan pyhitykseksi ja vanhurskaudeksi.
Eivät kaikki silloin jos tuskin nykyäänkään kukaan ei tahdo tulla sanan tekijäksi vaan järkeillään kuinka pitkälle voin mennä etten joutuisi kenenkään tuomitsemaksi.Nämä jotka eivät ole sydäntään puhdistaneet luullen vain että
armo ja vanhurskaus asuu sanoissa eikä sydämessä jonne Jeesus haluaa tulla asumaan.
Kastealtaatkaan eivät ole muuttaneet sydäntä vaikka kuinka on vakuuteltu uskon ja uudestisyntymisen ihanuudesta.
Se olikin lihallista iloa ja epävarmuus asuu sydämessä siellä lisääntyen vaikka muille näytetään jonkinlaista sydämen palavuutta.
Lahkot ovat kaikki täynnä haureutta ja synnillistä menoa niin sanoisin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petovalta

      Mihinkään seurakuntaan, ei pitäisi koskaan kuulua muita kuin uskovia.

      Nekin jotka eivät halua luopua synneistään (myös lesbot ja homot) , tulisi Raamatun mukaan erottaa seurakunnasta, jottei pahuus pääse leviämään, ja jotta synnintekijä ymmärtäisi kääntyä ja tehdä parannuksen.
      Joissakin valtionkirkoissa näiden annetaan kuitenkin toimia jopa pappeina ja piispoina!!!

      >>1.Korinttolaiskirje:
      5:1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
      5:2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
      5:3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
      5:4 - sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen -
      5:5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
      5:6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
      5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
      5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
      5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
      5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
      5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
      5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?

      5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." >>

      • Filippus 14

        homot ja lesbot sekä muut julkisen synnin harjoittajat ja jotka puolustelevat syntejä tulee ehdottomasti erottaa uskovien yhteydestä ja hyljätä saatanan haltuun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2219
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1319
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      810
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe