Saksan lentoaseen taistelu ja tuho

Hitler ja Göring ynnä muu Luftwaffen johto ei halunnut kuunnella nuorta kenraaliaan, vaan pakotti Luftwaffen nousemaan torjuntaan säästä ja taistelunjohdon hajanaisuudesta huolimatta. Jo keväällä -44 Dolfo järkeili että päiväpommitukset saadaan loppumaan vain aiheuttamalla amerikkalaisille tarpeeksi kovat tappiot yhden päivän aikana. Jos Luftwaffe pystyisi ampumaan alas 400-500 pommikonetta päivässä olisi USAAFin pakko pysähtyä. Jo tuolloin hän ehdotti että noustaan torjuntaan vain hyvällä säällä keskitetysti ja koulutetaan samalla lentäjiä sen sijaan että haaskataan koneita ja lentäjiä huonon sään vuoksi. Ylin johto silti vaati että torjuntaan noustaan säästä ja tappioista välittämättä.

Loppukesällä myös Erich Hartmann oli sanonut suoraan Hitlerille että huonossa säässä ja hajanaisin voimin on voimien haaskausta. Tiedä sitten oliko tällä vaikutusta mutta pian sen jälkeen Gallandille annettiin periksi ja hänen annettiin koota keskitetty 12 Gruppen ja 3000 hävittäjän joukon. Hävittäjiä oli yllin kyllin, mutta lentäjistä oli huutava pula ja heitäkin koulutettiin kuumeisesti.

Marraskuun puolivälin tienoilla kaikki alkoi olla valmista. Polttoainevarastot oli uudelleenjärjestetty ja taistelunjohto iskussa. Uusia koneita runsaasti reservissä ja ohjaajia koulutettuina. Enää puuttui sopiva hetki ja sää. Mutta ennen kuin hetki koitti puuttui ylin johto taas peliin. Koneita ja lentäjiä haaskattiin Ardenneilla ja vielä enemmän Operaatio Blodenplattessa. Niinpä tämäkin suunnitelma valui hiekkaan. Galland hermostui ja arvosteli kovaan ääneen OKL:n tekosia, joutui epäsuosioon ja syrjäytettiin virastaan. Dolfo oli pitkään ja kovaan ääneen vaatinut Me 262 käyttöön hävittäjänä ja niinpä hän pian löysikin itsensa komentamassa JV 44, Sirkus Gallandia, ja päätti sotansa lentämällä sotalentoja kenraalina niin hankasti lobbaamansa suihkuhävittäjän ohjaimissa.

Olisiko Dolfo sitten onnistunut kunnianhimoisessa tavoitteessaan? Ehkä, ehkä ei, mutta tuolla joukolla olisi varmasti saatu aikaan epämiellyttävä yllätys USAAFille. 300:nkin pommarin ja lukuisten hävittäjien menetys yhtenä päivänä olisi saattanut olla riittävä isku. Pieni tauko olisi varmasti tullut. Smamankaltaiset menetykset seuraavassa yrityksessä ja pommitukset olisi ollut pakko lopettaa. Pommarissa kun menee kerralla aina 10 miestä.

propelli kirjoitti:

Hitler ja Göring ynnä muu Luftwaffen johto ei halunnut kuunnella nuorta kenraaliaan, vaan pakotti Luftwaffen nousemaan torjuntaan säästä ja taistelunjohdon hajanaisuudesta huolimatta. Jo keväällä -44 Dolfo järkeili että päiväpommitukset saadaan loppumaan vain aiheuttamalla amerikkalaisille tarpeeksi kovat tappiot yhden päivän aikana. Jos Luftwaffe pystyisi ampumaan alas 400-500 pommikonetta päivässä olisi USAAFin pakko pysähtyä. Jo tuolloin hän ehdotti että noustaan torjuntaan vain hyvällä säällä keskitetysti ja koulutetaan samalla lentäjiä sen sijaan että haaskataan koneita ja lentäjiä huonon sään vuoksi. Ylin johto silti vaati että torjuntaan noustaan säästä ja tappioista välittämättä.

Loppukesällä myös Erich Hartmann oli sanonut suoraan Hitlerille että huonossa säässä ja hajanaisin voimin on voimien haaskausta. Tiedä sitten oliko tällä vaikutusta mutta pian sen jälkeen Gallandille annettiin periksi ja hänen annettiin koota keskitetty 12 Gruppen ja 3000 hävittäjän joukon. Hävittäjiä oli yllin kyllin, mutta lentäjistä oli huutava pula ja heitäkin koulutettiin kuumeisesti.

Marraskuun puolivälin tienoilla kaikki alkoi olla valmista. Polttoainevarastot oli uudelleenjärjestetty ja taistelunjohto iskussa. Uusia koneita runsaasti reservissä ja ohjaajia koulutettuina. Enää puuttui sopiva hetki ja sää. Mutta ennen kuin hetki koitti puuttui ylin johto taas peliin. Koneita ja lentäjiä haaskattiin Ardenneilla ja vielä enemmän Operaatio Blodenplattessa. Niinpä tämäkin suunnitelma valui hiekkaan. Galland hermostui ja arvosteli kovaan ääneen OKL:n tekosia, joutui epäsuosioon ja syrjäytettiin virastaan. Dolfo oli pitkään ja kovaan ääneen vaatinut Me 262 käyttöön hävittäjänä ja niinpä hän pian löysikin itsensa komentamassa JV 44, Sirkus Gallandia, ja päätti sotansa lentämällä sotalentoja kenraalina niin hankasti lobbaamansa suihkuhävittäjän ohjaimissa.

Olisiko Dolfo sitten onnistunut kunnianhimoisessa tavoitteessaan? Ehkä, ehkä ei, mutta tuolla joukolla olisi varmasti saatu aikaan epämiellyttävä yllätys USAAFille. 300:nkin pommarin ja lukuisten hävittäjien menetys yhtenä päivänä olisi saattanut olla riittävä isku. Pieni tauko olisi varmasti tullut. Smamankaltaiset menetykset seuraavassa yrityksessä ja pommitukset olisi ollut pakko lopettaa. Pommarissa kun menee kerralla aina 10 miestä.

Jälleen syyllinen hitler...

LaD kirjoitti:

Jälleen syyllinen hitler...

Ei välttämättä kuitenkaan Hitler yksin ollut syyllinen. Hitler vaati tuloksia Göringiltä ja Göring alaisiltaan. Kun toivottuja tuloksia eli pommitusten loppumista ei tullutkaan Göring haukkui lentäjät pelkureiksi. Göring ei oikeastaan kokoa sodan aikan ollut kykenevä komentamaan ilmavoimia, hän oli juuttunut täysin WW I:een. Älyttömät vaatimukset kulkivat ketjussa alaspäin ilman että riittävän moni olisi niitä kyseenalaistanut. Lentäjät sitten maksoivat niistä hengellään.

propelli kirjoitti:

Ei välttämättä kuitenkaan Hitler yksin ollut syyllinen. Hitler vaati tuloksia Göringiltä ja Göring alaisiltaan. Kun toivottuja tuloksia eli pommitusten loppumista ei tullutkaan Göring haukkui lentäjät pelkureiksi. Göring ei oikeastaan kokoa sodan aikan ollut kykenevä komentamaan ilmavoimia, hän oli juuttunut täysin WW I:een. Älyttömät vaatimukset kulkivat ketjussa alaspäin ilman että riittävän moni olisi niitä kyseenalaistanut. Lentäjät sitten maksoivat niistä hengellään.

yksivaltias. Hän teki strategiset päätökset oman harkintansa mukaan. Virheet menevät hänen piikkiinsä.
Tosin on muisettava, että 1938-1940 Hitler teki useita oikeaan osuneita ratkaisuja sotilaiden vastustuksesta huolimatta. Niillä hän hankki ylivertaista auktoriteettia kenraaleihin nähden. Toisaalta purnareille annettiin yksinkertaisesti potkut.

propelli kirjoitti:

Ei välttämättä kuitenkaan Hitler yksin ollut syyllinen. Hitler vaati tuloksia Göringiltä ja Göring alaisiltaan. Kun toivottuja tuloksia eli pommitusten loppumista ei tullutkaan Göring haukkui lentäjät pelkureiksi. Göring ei oikeastaan kokoa sodan aikan ollut kykenevä komentamaan ilmavoimia, hän oli juuttunut täysin WW I:een. Älyttömät vaatimukset kulkivat ketjussa alaspäin ilman että riittävän moni olisi niitä kyseenalaistanut. Lentäjät sitten maksoivat niistä hengellään.

Totta molemmat. Voimme siis yhtyä myäs siihen, että hitlerin olisi pitänyt pysyä poissa itse sodankäyntiin puuttumisesta ja keskittyä suuntalinjoihin, mitä hän oli siihenkin mennessä tehnyt? siilipuolustushan oli hitlerin idea, ja se johti täysin turhiin menetyksiin

Hitler oli ehdoton kirjoitti:

yksivaltias. Hän teki strategiset päätökset oman harkintansa mukaan. Virheet menevät hänen piikkiinsä.
Tosin on muisettava, että 1938-1940 Hitler teki useita oikeaan osuneita ratkaisuja sotilaiden vastustuksesta huolimatta. Niillä hän hankki ylivertaista auktoriteettia kenraaleihin nähden. Toisaalta purnareille annettiin yksinkertaisesti potkut.

En kiistä Hitlerin yksin valtiutta, mutta mikäli OKL:n muu johto olisi asettunut Gallandin taakse olisi tämä pommitusten torjuntastrategia/ taktiikka todennäköisesti muuttunut Hitleristä huolimatta.

propelli kirjoitti:

Hitler ja Göring ynnä muu Luftwaffen johto ei halunnut kuunnella nuorta kenraaliaan, vaan pakotti Luftwaffen nousemaan torjuntaan säästä ja taistelunjohdon hajanaisuudesta huolimatta. Jo keväällä -44 Dolfo järkeili että päiväpommitukset saadaan loppumaan vain aiheuttamalla amerikkalaisille tarpeeksi kovat tappiot yhden päivän aikana. Jos Luftwaffe pystyisi ampumaan alas 400-500 pommikonetta päivässä olisi USAAFin pakko pysähtyä. Jo tuolloin hän ehdotti että noustaan torjuntaan vain hyvällä säällä keskitetysti ja koulutetaan samalla lentäjiä sen sijaan että haaskataan koneita ja lentäjiä huonon sään vuoksi. Ylin johto silti vaati että torjuntaan noustaan säästä ja tappioista välittämättä.

Loppukesällä myös Erich Hartmann oli sanonut suoraan Hitlerille että huonossa säässä ja hajanaisin voimin on voimien haaskausta. Tiedä sitten oliko tällä vaikutusta mutta pian sen jälkeen Gallandille annettiin periksi ja hänen annettiin koota keskitetty 12 Gruppen ja 3000 hävittäjän joukon. Hävittäjiä oli yllin kyllin, mutta lentäjistä oli huutava pula ja heitäkin koulutettiin kuumeisesti.

Marraskuun puolivälin tienoilla kaikki alkoi olla valmista. Polttoainevarastot oli uudelleenjärjestetty ja taistelunjohto iskussa. Uusia koneita runsaasti reservissä ja ohjaajia koulutettuina. Enää puuttui sopiva hetki ja sää. Mutta ennen kuin hetki koitti puuttui ylin johto taas peliin. Koneita ja lentäjiä haaskattiin Ardenneilla ja vielä enemmän Operaatio Blodenplattessa. Niinpä tämäkin suunnitelma valui hiekkaan. Galland hermostui ja arvosteli kovaan ääneen OKL:n tekosia, joutui epäsuosioon ja syrjäytettiin virastaan. Dolfo oli pitkään ja kovaan ääneen vaatinut Me 262 käyttöön hävittäjänä ja niinpä hän pian löysikin itsensa komentamassa JV 44, Sirkus Gallandia, ja päätti sotansa lentämällä sotalentoja kenraalina niin hankasti lobbaamansa suihkuhävittäjän ohjaimissa.

Olisiko Dolfo sitten onnistunut kunnianhimoisessa tavoitteessaan? Ehkä, ehkä ei, mutta tuolla joukolla olisi varmasti saatu aikaan epämiellyttävä yllätys USAAFille. 300:nkin pommarin ja lukuisten hävittäjien menetys yhtenä päivänä olisi saattanut olla riittävä isku. Pieni tauko olisi varmasti tullut. Smamankaltaiset menetykset seuraavassa yrityksessä ja pommitukset olisi ollut pakko lopettaa. Pommarissa kun menee kerralla aina 10 miestä.

Eikös tuo sää ollut sitten sama amerikkalaisille?

mutta kun kirjoitti:

Eikös tuo sää ollut sitten sama amerikkalaisille?

Oli kyllä, mutta huonosta säästä hyötyi hyökkääjä. Jos Saksassa pilvet roikkuivat alhaalla piti hävittäjien nousta ensin pilvikerroksen läpi. Sää pilvien yläpuolella on tietysti kirkas ja siellä vaanivat USAAFin hävittäjät. pilvikerroksen läpi nousseet saksalaiset olivat helppoa riistaa ja taktisesti epäedullisessa asemassa. Paljon saksalaisia ammuttiin alas tällaisissa tilanteissa.

Taas laskeutuessa piti mennä pilven läpi, ja ilman tarkaa tietoa omasta sijainnista vaara törmätä johonkin oli suuri, ja usein törmättiinkin.

propelli kirjoitti:

En kiistä Hitlerin yksin valtiutta, mutta mikäli OKL:n muu johto olisi asettunut Gallandin taakse olisi tämä pommitusten torjuntastrategia/ taktiikka todennäköisesti muuttunut Hitleristä huolimatta.

päätä yleensä mikään kääntänyt. Jos hän antoi periksi, niin vasta silloin, kun mikään muu ei ollut mahdollista ja vahinko oli jo tapahtunut.

Galland kuvaa asiaa hyvin muistelmissaam samoin Manstein.

"Saksan sanotaan menettäneen kaikkiaan yli 94 000 lentokonetta. "

Siinä lienee maassa tuhotut mukana. Kun jenkit menettivät 18 000 konetta, britit arvattavasti lähes saman verran ja NL 88 000, niin Lufwaffen saldo jäänee voitolle? Muistetaan vielä Puola, Ranska ja pikku maat. Tosin NL:n konetappioista lähes puolet johtui teknisistä vioista.

Jo -43 Saksa oli ilmassa alivoimainen 7:1 ja tilanne paheni koko ajan.

Gallandinkin muistelmat on tehty -55.

olivat myös valtavat. Jenkit menettivät kaikkiaan noin 40 000 konetta niissä. Varmaan myös henkilöstöä. Se kertoo toisaalta jenkkien koulutuksen suurisuuntaisuudesta.

Tuloksena oli ilmanherruus molemmilla sotanäyttämöillä. Se alkoi P-Afriakasta
-42 lopussa. Jenkit toivat 5 rykmenttiä hävittäjiää ja 2 pommittajia brittien aavikkoilmavoimien lisäksi. Tuloksena oli nopeasti ilmanherruus Välimerellä ja Italiassa, joka kesti sodan loppuun. Suhde oli lopulta 30:1 lännen hyväksi.