Mahtaisiko Niinistölle löytyä lautasta?

Koska ylivilkas mielikuvitus on ihmisen halvin huvitus, esitän kotisohvateoreettisen jokerikysymyksen:
- Jos Sauli Niinistö tulisi valituksi tasavallan presidentiksi ja jos sitten piakkoin tai hiukan myöhemmin Niinistön presidenttikauden aikana Timo Soini tulisi Suomen pääministeriksi, niin mitenkähän siinä asetelmassa valtakunnan perustuslain tulkitsijat ja päätöksentekijät suhtautuisivat yhteen tai kahteen lautaseen EU:n huippukokouksissa? Saattaisiko olla mahdollista havaita siinä tilanteessa, että eihän oikeastaan tarkemmin tarkasteltuna olekaan mitään laillista estettä tasavallan presidentin osallistumiselle EU-huippukokouksiin?

9

82

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • /Tutkain

      Miksi? Sehän on pääministerin posti.

    • W.Leiriniekka

      Joopa joo, arvoisa "Tutkain"! Suomen Nato-jäsenyyden puuhaajat ovat kohta 12 vuoden ajan rakentaneet saartomuuria nykyisen tasavallan presidentin vaikuttamismahdollisuuksien vähentämiseksi. Rohkenen esittää epäilyolettamuksen, jonka mukaan tasavallan presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on yhteydessä siihen, että presidentti Halonen ei lukeudu Nato-jäsenyyden kannattajiin.

      Kokoomuslainen Sauli Niinistö edustaa ymmärtääkseni Kokoomuksen yleistä linjaa, jonka mukaan Suomi olisi saatava Naton jäseneksi tavalla tai toisella. Saattaa käydä aikaisempien ennakointien vastaisesti jopa niin päin, että Nato-jäsenyyttä kannattava Niinistö tulisi valituksi tasavallan presidentiksi. Silloin siinä tilanteessa Nato-jäsenyyden kannattajat kaiken todennäköisyyden mukaisesti pyrkisivät tulkitsemaan presidentin valtaoikeuksia mahdollisimman laajoiksi. Halosen kauden typistämispyrkimyksistä siirryttäisiin presidentin valtaoikeuksien laajentamispyrkimyksiin. Tämä pyrkimys ilmeisestkin korostuisi, jos kuka tahansa Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuva henkilö nousisi pääministeriksi, esim. Timo Soini.

      Valtapolitiikka on raakaa peliä eikä siinä hempeillä varsinkaan jos ja kun takana vaikuttaa Iso Raha, mikä mahti lienee myötävaikuttamassa Suomen Nato-jäsenyyden edistämisaskareessa.

      Jos taas Timo Soini tai Paavo Väyrynen valittaisiin tasavallan presidentksi ja Halosen seuraajaksi, niin on odotettavissa, että Suomen tasavallan presidentiltä pyritään edelleen poistamaan valtaa niin paljon kuin mahdollista. Perustuslakia muuttamallahan se tapahtuisi. Yksi perustuslain muutos ja siinä yhteydessä tasavallan presidentin valtaoikeuksien kavennus on parhaillaan viimeistelyä vaille valmiina eduskunnassa. On kiinnostavaa nähdä "lykkääntyykö" kyseinen lain muutos presidentin vaalien yli, jolloin uuden presidentin nimi on tiedossa? Jos Niinistö valitaan presidentiksi, kyseinen perustuslain muutos saattaakin raueta "epäajankohtaisena".

      • Koroljov

        "Suomen Nato-jäsenyyden puuhaajat ovat kohta 12 vuoden ajan rakentaneet saartomuuria nykyisen tasavallan presidentin vaikuttamismahdollisuuksien vähentämiseksi."

        Totta. Natottamisen lisäksi toinen motiivi on länsimaisen "kansainvälisen yhteisön", pankkiirieliitin finanssivallan ja eurobyrokratian oikeuksien puolustaminen Suomen kansallisia oikeuksia vastaan. Presidenttihän on viimeinen edusmies, joka Suomen kansalla noihin ylikansallisiin mahteihin nähden on vielä jäljellä, nyt kun Suomen eduskuntakin on pelkkä kaukana muualla tehtyjen päätösten paikallinen kumileimasin.

        "Rohkenen esittää epäilyolettamuksen, jonka mukaan tasavallan presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on yhteydessä siihen, että presidentti Halonen ei lukeudu Nato-jäsenyyden kannattajiin."

        Totta kai Halosen nuiva suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja Natoon sekä hänen halunsa ylläpitää luottamuksellisia suhteita Venäjään on yksi tekijä tässä.

        "Halosen kauden typistämispyrkimyksistä siirryttäisiin presidentin valtaoikeuksien laajentamispyrkimyksiin."

        En ole varma, tahdottaisiinko Niinistön tukijoiden taholta tällaista poikkeusta viimeisen parin vuosikymmenen aikana noudatettuun johdonmukaiseen, Suomen kansan mielipiteen ja etujen vastaiseen linjaan. Hallitushan niinistöläisillä on joka tapauksessa hallussaan.

        "Valtapolitiikka on raakaa peliä eikä siinä hempeillä varsinkaan jos ja kun takana vaikuttaa Iso Raha, mikä mahti lienee myötävaikuttamassa Suomen Nato-jäsenyyden edistämisaskareessa."

        Suomen koko nykyinen poliittinen eliitti on ostettu ja "länsitetty" paljon täydellisemmin kuin Suomen neuvostoaikainen "suomettunut" eliitti koskaan.

        "Tämä pyrkimys ilmeisestkin korostuisi, jos kuka tahansa Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuva henkilö nousisi pääministeriksi, esim. Timo Soini."

        Soini on Nato-asiassa osoittautunut hoipertelijaksi eikä vankkumattomaksi periaatteen mieheksi:

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/20353-soini-onkin-nato-mies

        "Jos taas Timo Soini tai Paavo Väyrynen valittaisiin tasavallan presidentksi ja Halosen seuraajaksi, niin on odotettavissa, että Suomen tasavallan presidentiltä pyritään edelleen poistamaan valtaa niin paljon kuin mahdollista."

        Jos esittämäsi Suomen tämänhetkisen valtaeliitin kauhuskenaario toteutuisi, eliitti ryhtyisi varmasti äärimmäisiin vastatoimiin kaikilla rintamilla. Eri asia on se, tahtooko Soini olla Väyrysen pääministeri. Epäilen, että Soini haluaisi Niinistön pääministeriksi.


    • Enter Tainment

      Koroljohvi täällä taas elementissään :

      "Suomen koko nykyinen poliittinen eliitti on ostettu ja "länsitetty" paljon täydellisemmin kuin Suomen neuvostoaikainen "suomettunut" eliitti koskaan."

      "Länsitetty", siis Suomi kuuluu aina länteen eli on osa vapaata maailmaa, idän etuvartio, "takana länttä ja Eurooppaa, varjelen vartija sitä".

      Mutta kommuistin mielestä kuuluminen länteen on paha asia, pitäisi kuulua Venäjään, ikiaikaisen vainolaisen valtakuntaan.

    • Äskettäin Jaakko Iloniemi arvioi tarpeelliseksi täsmentää tilannetta ja ehdotti, että EU-kokouksissa Suomen tasavallan presidentti olisi mukana silloin, kun käsiteltävänä on EU:n suhteisiin muihin maihin liittyviä asioita. Siis esim. EU:n ja Venäjän tai USA:n tai Kiinan tai Intian tai Brasilian, jne. suhteet kuuluvat luontevasti Suomen tasavallan presidentin ulkopoliittiseen toimenkuvaan.

      Nykyinen presidenttimme Tarja Halonen on jo hyvän aikaa sitten ehdottanut, että olisi hyödyllistä katsoa presidentin valta-aseman toimivuus myös siinä tilanteessa, jossa presidenttinä on joku muu kuin Halonen. Nyt näyttää siltä, että perustuslakia ollaan muuttamassa ennen "Halosen jälkeisen aikakauden alkamista". Sikäli mikäli tuo perustuslain muutos saa sinetin eduskunnassa.

      En voi vastustaa kiusausta kommentoida arvoisan Enter Tainmentin käsitystä Suomen sijainnista. Olen jo aikaisemminkin monessa yhteydessä todennut, että Suomi sijaitsee keskellä omaa ympäristöään ja meidän on hyvä olla myönteisessä vuorovaikutuksessa kaikkien naapureittemme kanssa kaikkiin ilmansuuntiin. Toivottavasti joka taholla on jo hoksattu, että Neuvostoliitto lakkasi olemasta liki kaksi vuosikymmentä sitten. Nykyinen itänaapurimme Venäjä on järjestelmältään meille merkittävästi otollisempi naapuri kuin mitä CCCP oli. Oman geopoliittisen sijaintimme määrittely ja tajuaminen on meidän itsemme tehtävä. Ei meidän tarvitse alentua, sortua reuna-alueen rooliin, ellemme itse sitä halua, vaikka ulkomailta katsottuna meille "ulkosyrjän statusta" serveerattaisiinkin.

      • Niinpä juuri....

        Elämme tässä ympäristössä, emmekä voi sitä muuttaa, meidän pitää aina sopeutua siihen. Ei se tarkoita mitään nöyristelyä mihinkään suuntaan, vaan reaalipolitiikan toteuttamista kaikkien osapuolten kanssa.
        Venäjän kanssa tulemme toimeen vuosi vuodelta paremmin, kyllähän Venäjänkin poliittinen taito ja tahto kehittyvät jatkuvasti.


    • Juha82222

      Olemmeko enään EU:ssa jos EU kaatuu??

    • lobbbari
    • Tuo Lobbarin linkki kertoo ajasta, jolloin meillä Suomessa alkoi EU-valtavirtauksen aikakausi. Yksityisomisteisten mediakustantamojen kimppakampanjointi oli tavallaan inhimillistä, sillä kuuluivathan silloiset lehtitalojen pomot siihen samaan talouselämän sisäpiiriläisjoukkoon, joka ajoi Suomen Eu-jäsenyyttä väellä, voimalla ja Isolla Rahalla. Kun mukaan tulivat vielä virkamieseliitti ja Esko Ahon johtama hallitus sekä Yleisradio, niin on oikeastaan hämmästyttävää, kun kansanäänstyksessä v.1994 "Ei"-äänien osuus nousi sentään hiukan yli 43 prosentin. Koko kansaa ei kyetty aivopesemään. Katumusta voisi harjoitttaa myös Yleisradio, joka lupamaksun maksajien rahoittamana mediana olisi ollut velvoitettu noudattamaan tasapuolisuutta koko kansakunnan mediana, mutta Yleisradiokin oli mukana "Kyllä"kampanjoinnissa. Se oli häpeällistä Yleisradiolle. Menneisyyden taakasta ei ole helppoa karistaa harteiltaan, varsinkaan kun EU-myönteisyys jatkuu median valtavirtauksena. Ajankohtainen kysysymys: Mahtaisiko tänä aikana v.2011 valtamedian hommiin päästä toimittaja, joka työhakemuksessaan kertoisi suhtautuvansa Eu- ja Nato-asioihin kriittisellä silmällä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe