Paluu menneisyyteen

qq

Voimannosto on muuttunut vuosien saatossa. Ennen ei käytetty mitään apuvälineitä ja tulokset olivat kovia. Mielestäni nyt kannattaisi ottaa nuo entiset säännöt käyttöön ettei voimailu ole välineurheilua vaan puhdasta voimaurheilua.
Löysin tuollaisia tuloksia netistä.

"1983 voimanoston SM-kilpailuissa oli kärjen osalta edellisen vuoden uusinta. Aatos Nevanpää oli parantanut yhteistuloksen 950 kiloon. Jussi Kantola oli jälleen parantanut omia ennätyksiään ja sijoittui toiseksi yhteistuloksella 935 kiloa. Jalkakyykystä nousi nyt hienosti 360 kiloa, penkkipunnerruksesta 240 kiloa sekä maastonostosta 330 kiloa. Kilpailussa kolmanneksi jätettiin Pauli Mollberg yhteistuloksella 930 kiloa. Huimia rautoja ajalta jolloin ei ollut mitään penkki / nostopukuja. Oli vain kylmää rautaa ja kovasti SISUA."

15

2011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rawest power

      voimatasot eivät ole entisajoista kehittyneet mihinkään,200 kiloa penkiltä
      ilman kureliivejä edelleen kova sana ja 250 kiloa mieletön rauta jonka
      vain kourallinen ottaa t-paita 'apunaan'!
      Itse en anna minkäänlaista kreedittiä näille 'väline voimailijoille',RAW on ainoa
      tapa mitellä levytangon kanssa voimia,ennen,nyt ja AINA!

    • Penn & Teller

      Jep. Ihmiset eivät ole kehittyneet mihinkään 80-luvun jälkeen kuten yleisurheilussakin nähdään. 300kg raaka penkki tuli jo 70-luvulla.

    • Kisanostaja jo sillo

      Entiset säännöt käyttöön...? Mitä tuolla tarkoitat? Nykyään kun ei saa kikkailla esim.korollisilla kengillä, kuten 80-luvulla...

    • qq

      Toki voi laittaa korolliset kengät, voi lainata vaikka äidiltä jos selka ei tarpeeksi kaarru ilman kantapäiden nostamista maasta. Tuo ei mielestäni ole ihan samanlainen huijaus itseään kohtaan kuin on paidat ja asut, ne auttavat sata kiloa tai nyt on tullut ilmi että jopa yli 150kg.

      Parempi tietysti olisi sääntö jossa noston olisi tapahtuttava samoja arkipäiväisiä vaatteita ja kenkiä käyttäen mitä ihmiset yleensä pitävät yllään. Ei penkkipaitaa ole kellään päällä salin ulkopuolella mutta korkeampi pohjaisia kenkiä joskus näkyy. Kengistä voi olla 15kg hyöty?

      • Pikku-A

        Voe ristus-mikä huijaus se on itseään kohtaan käyttää samoja varusteita kuin muut? Raakakisoja on erikseen-nykyisin jopa sellaisia, joihin doping-testattavat voivat osallistua.

        "ne auttavat sata kiloa tai nyt on tullut ilmi että jopa yli 150kg."...tai sitten ei yhtään mitään. On nähty TUHANTEEN kertaan joku 150 pompulla ottava raakapenkkaaja, joka ei saa itkemälläkään paidalla merkistä ylös 170kg...paidalla pitää OSATA nostaa.

        "Kengistä voi olla 15kg hyöty?"...totta helvetissä koroista on hyötyä, mitä kovemmalla kaarella aikoo nostaa.


    • Kosminen nauraja

      Nykyään on sekä Raw että varustenostajille omat kisansa.

      Jos joku tollo ei tätä vielä tiedä !

    • qq

      Joo, sen kyllä myös huomaa:)

      Ihmisten tulee ymmärtää ettei oikeasti siellä omallakaan salilla ole 220kg penkkipunnerrustuloksen tehnyttä miestä kovinkaan usein.

      Varustenostajat ovat varustenostajia joita en voi paljon arvostaa, lähinnä oman egon pönkitystä kokohomma. Kivaa kikkailua mutta hyödytöntä.

    • RAAKAA VOIMAA
    • ei patin pattia
    • alle 200kg

      ei toss oo 200kg

      • yli 200kg

        Olet oikeassa, tuossa onkin enemmän.


    • ridiculousshirt

      Suomesta löytyy monia yli 300 kiloa kureliiveillä punnertavaa joiden perusVOIMA
      ei riitä punnertamaan 200 kiloa ilman vermeitä!
      Täs aiemmassa videossa se nähää-oikeeta VOIMOO!

      • Pikku-A

        No sitten listaa esiin niistä IPF-nostajista, jotka kykenee nostamaan yli 300kg paidalla, mutteivat 200kg raakana(oletan että salinostona, eikä merkistä)-kiitos.


      • Iso-Ö
        Pikku-A kirjoitti:

        No sitten listaa esiin niistä IPF-nostajista, jotka kykenee nostamaan yli 300kg paidalla, mutteivat 200kg raakana(oletan että salinostona, eikä merkistä)-kiitos.

        http://www.youtube.com/watch?v=37Z2PHlOBOY


    • liitto kuin liitto

      mikä helvatin 'ipf',onko se ainoa liitto..puhun IHMISISTÄ jotka nostavat,ilman
      poliittista tms vakaumusta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2995
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      34
      1392
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1247
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      988
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      57
      901
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      717
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      713
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      654
    Aihe