Eilen tuli ykköseltä normandia dokumentti, jossa haastateltiin sitä tyyppiä, joka oli pistellyt MG-42 kylmäksi aimokasan Jenkki imperialisteja. Mitä se oli pistellyt menemään, 12000 laukausta seitsemässä tunnissa. Ai niin, ja sitten vielä karbiinilla 50 laukausta, joista hänen omien sanojensa mukaan ainoastaan viisi ohi, korkeintaan.
Jätkä on tosiaan pistänyt porukkaa kylmäksi!
Jätkä on tosiaan pistänyt porukkaa kylmäksi!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Katsoin itse myös tämän mielenkiintoisen ohjelman. Täytyy kyllä kunnioittaa 20-vuotiasta sälliä, kun on niin hallitusti onnistunut nakuttamaan "ihmissaha" MG-42:lla seitsemän tuntia tappavan tarkkaa tulta. Ja sen jälkeen vielä karbiinilla mallia -98 (
piippu kestä, vai miksi pitää olla vaihtopiippu mukana.
Aseen piippu kuumenee, kun ammutaan pitkäjaksoisesti sarjatulta. Piippu muuttuu helposti valkohehkuiseksi, jolloin ilmenee vaaratilanteita, esim. patruuna voi räjähtää piipussa. Lisäksi kun ammutaan tuhansia ja tuhansia luoteja muutaman tunnin sisällä, varmasti piipun rihlat kuluvat ja piippu väljistyy; osumistarkkuus heikkenee. Lisäksi piippu voi käyristyä vähän.
Dokumentin mukaan suurin osa (n.75%) jenkkien tappioista Omaha Beachillä oli tämän Severlohin aiheuttamia, ja ensimmäisen maihinnousupäivän kokonaistappioistakin (siis muutkin kuin Omaha mukaanluettuina) noin neljäsosa meni hänen piikkiinsä. Hän ampui viimeiset tunnit yksin koko jenkkiarmeijaa vastaan (sillä lohkolla), kun muut natsit olivat jo lähteneet livohkaan.
Tässä huomataan, kuinka tehokas preussilaisen kasarmikurin kokenut kk-ampuja on ollut. Koulutus on varmasti ollut rankkaa ja tehokasta. Tähän kun vielä summaa sen aikaisen saksalaisen sotateollisuuden taidonnäytteen eli nopeasti massoittain sarjatuotannossa tuotetun MG-42:n, niin tulos on juuri tämä.
Saving private Ryan -elokuvan alkukohtaus antaa varmasti melko todentuntuisen kuvan tapahtumista, vaikka mukana on kuitenkin jenkkien perinteistä patriotisimi-teemaa.
Se oli vähän niinku sakemannien Sven Tuuva. Vain suuremmassa mittakaavassa.Sano.
Jos olisi ollut useampi Severlohin kaltainen ampuja niin olisi jenkit jääneet tulematta!
Mieshän ampui kuin Rokka konsanaan! Mutta kaikenkaikkiaan siis kuitenkin ihan turhaan lahdattiin nuoria miehiä tässä järjettömässä maihinnousussa. Olisi pitänyt olla parempi pehmitys sellaiseen kohtaan missä mennään maihin vedestä käsin.
... ei ole kuitenkaan saanut sankarin mainetta, kuten tarkk'ampuja Erwin König yli 400 osumallaan... Ehkä konekiväärillä on liian helppo saada suuria lukumääriä, kuten tykillä tai lentokoneella?
Unohtaa ei sovi myöskään tässä yhteydessä mainetta "niittänyt" S. Häyhä, joidenkin lähteiden mukaan 542 kaadollaan (miltei kaikki avotähtäimellä)... mutta kuka ihme on Suko Kolkka, joka ampui talvisodassa yli 400 vihollista?
sulo oli tai siis on kiistelty snaipperi, ampuko vai eikö. Tiedä häntä.
... tietoa Sulo Kolkan rintamakokemuksista ei löytynyt, muuta kuin että hän oli urheiluselostaja ja kirjoitti kirjan "Viimeinen voitelu. Kertomuksia suomalaisten suururheilijain keskittäytymisestä tärkeisiin kilpailuihin." 1934.
Taisi kaikki olla vain Sulon tarinointia...
http://www.snipercentral.com/snipers.htm
http://www.sodatkuvina.cjb.net/forum/showmessage.php?type=&msg=24&p=
guuglesta löytyy paljon keskustelua aiheesta, saattaapi olla radiotoimittajan keksintöjä tai sitten toimittajan kaima joka on kylmännyt vihulaisia ison liudan. Monissa tilastoissa on venäläisiä isot liudat huimilla tapoilla, mahtanevat olla suuren ja mahtavan propagandaa.
Häyhä teki kaatonsa talvisodassa. Sodan viime päivinä haavoittui pahasti.
Taas tuo Rokka-sketsi otetaan mukaan. Haloo! Tuntematon sotilas on fiktiota. Se on romaani. Romaanin henkilöt ovat keksittyjä vaikka tiettyjä yksityiskohtia saattaa johonkin joskus eläneeseen ihmiseen olla.
Tuntematon sotilas on muutenkin täynnä stereotyyppejä ja samanlaista kuvausta eri maiden sotilasyksiköiden elämästä on kuvattu lukemattomissa romaaneissa. Sanalla sanoen tuntematon on aivan surkea romaania eikä ansaitse sitä mainetta mitä sillä on.
Tuosta sakusta vielä sen verran, että mainitussa ohjelmassa se amerikkalainen heppu ihmetteli että saku ei pyytänyt anteeksi sitä että oli ampunut konekiväärillä maihinnousseita joukkoja. Miksi ihmeessä olisi pitänyt?
Eikös se ollut niin, että hänen esimiehelleen oli tuotu ne 12000 kutia? Sitä en muista, että saiko hän kulutettua kaikkia niistä, mutta taisi itse jäädä sinne kentälle, kun piti paeta pesäkkeestä. On se kuitenkin ollut kauhea paikka, kun katsoo tähtäimen lävitse, että miehiä tulee tuhansia ja nousualuksittain miehiä kuolee hetkessä.
"On se kuitenkin ollut kauhea paikka, kun katsoo tähtäimen lävitse, että miehiä tulee tuhansia ja nousualuksittain miehiä kuolee hetkessä."
Suurvaltojen näkökulmasta on ykshailee kuinka monta miestä saa surmansa. Yksilön näkökulmasta on se kauheaa. Kuvittele itseäsi vastaavaan tilanteeseen....
Sitä mie täsä justiinsa meinasinkin. Eikös se siinä dokumentissa sanonut jotain, että hänen pomonsa oli kauhistellut asiaa.
Niin se vaan on että "kasvoton" kuolema on helpompaa tehdä ja sakemannitkin ei tahtoneet saada kk ampujia "joukkokohtauksiinsa" ja piti
kehittää kaasukammiot...
Sama tilanne toistui vapaussodan loppulahtauksissa ja Stalinin vainoissa, ei ollut oikein halukkaita ampujia!
Aika jannä että historiaan on jääny tuollainen muutaman sotilaan lahtaaminen tuolla "biitsillä" kun samana päivänä liittoutuneitten pommituksissa saksasssa ja ranskassa kuoli tuhansia siviileitä. No siviiliuhrit ei ole vissiin muistelemisen arvoisia (paitsi natsien tappamat).
Jossakin mättää luvut tosi paljoan!
week's fighting casualties had mounted to 5,846 of which 1,225 were killed in action; more than half of these casualties came in the first day
Mistä ne saatiin ne 2000 kaatunutta?
Vai laskeeko jenkit kotiinpäin tässäkin?
http://www.army.mil/cmh-pg/books/wwii/100-11/100-11.htm
http://www.army.mil/cmh-pg/books/wwii/100-11/ch9.htm
CONCLUSION
AT 0125 ON 13 JUNE, V Corps received instructions from First Army, immediately communicated to subordinate units, which had the effect of marking the end of the Omaha beachhead operation (Map No. XVI). For the time being V Corps was to hold in its present positions, employing aggressive action by strong patrols to keep the enemy uncertain of our intentions. The First Army's offensive effort was concentrated on the right flank, where VII Corps continued its drive toward Cherbourg. XIX Corps was to become operational at noon, 14 June; consisting of the 30th and 29th Divisions, its missions was to secure and enlarge the CarentanIsigny corridor. First Army's instructions were confirmed by V Corps Field Order No. 5, published at 2100 on 13 June. The operations already under way on 13 June, in the Caumont and Hill 192 sectors, had been allowed to proceed during the day; the effect of Field Order No. 5 was to stop the effort toward Hill 192 at the positions reached that evening.
Starting from the smallest of footholds on D Day, V Corps had in one week driven inland 15 to 20 miles on a broad front. Junction had been firmly established with Allied forces on both flanks. The crisis of the whole operation had come at the very start, when unexpected enemy strength was met at the beach and the American troops had been called on for their utmost effort. Thereafter, the task of V Corps became progressively easier; the German 352d Division was pushed south at increasing speed and given no time to organize a defense. V Corps' advance had halted by decision of the higher command in view of overall tactical considerations. Its mission of capturing an adequate beachhead had been achieved.
In the course of a week's fighting casualties had mounted to 5,846 of which 1,225 were killed in action; more than half of these casualties came in the first day. Heaviest losses had fallen to the 29th Division, with 2,440 for the period; the 1st Division had 1,744 casualties, and the 2d Division 855. Enemy prisoners amounted to about 2,500, and casualties of the 352d Division had reduced that offensive unit to a shadow of its former strength.
Weeks of hard fighting were ahead, but the foundation for the final success of the Allied campaign in France had been firmly set. Scene of one of the hardest assault landings in military history, Omaha Beach was now part of a solid base for offensive operations which three months later reached the borders of Germany.