Kokoous tukee äärioikeistoa turussa? Persujen pelossa.

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä(kok) on saanut jo kaksi luottamuksellista selvitystä maahanmuutajien aiheuttamista kustannuksista ja kummatkin selvitykset ovat vuotaneet rasisti valtuutettu Olavi Mäenpäälle, joka on vuotanut ne julkisuuteen, ennen aikojaan.

Koko homma haiskahtaa suurelta teatteri esitykseltä!
Kyseiset tutkimukset eivät ylipäätään olisi voineet pysyä salassa ja on itsestään selvää, että ko tutkimukset pitääkin olla julkisia, eli tavallaan Olavi on toiminut aivan oikein julkaistuaan tutkimukset blogissaan.

Sen sijaan asiakirjan vuotajan/vuotajien motiivit ovatkin olleet aivan jotain muita kuin Mäenpään? ja selvää on, että asiakirjat Mäenpäälle antaneet tahot eivät ole voineet olla vapauspuolueen jäseniä.

Mäenpäälle haluttiin antaa selvästi Wikileaks paljastajan rooli ja jokainen voi tykönään miettiä, että miksi?

Koko teatteri esitys on mennyt täydestä kansalle ja siitä tyyli pisteet esityksen tekijöille!!!
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mä en Ala@ kirjoitti:

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä(kok) on saanut jo kaksi luottamuksellista selvitystä maahanmuutajien aiheuttamista kustannuksista ja kummatkin selvitykset ovat vuotaneet rasisti valtuutettu Olavi Mäenpäälle, joka on vuotanut ne julkisuuteen, ennen aikojaan.

Koko homma haiskahtaa suurelta teatteri esitykseltä!
Kyseiset tutkimukset eivät ylipäätään olisi voineet pysyä salassa ja on itsestään selvää, että ko tutkimukset pitääkin olla julkisia, eli tavallaan Olavi on toiminut aivan oikein julkaistuaan tutkimukset blogissaan.

Sen sijaan asiakirjan vuotajan/vuotajien motiivit ovatkin olleet aivan jotain muita kuin Mäenpään? ja selvää on, että asiakirjat Mäenpäälle antaneet tahot eivät ole voineet olla vapauspuolueen jäseniä.

Mäenpäälle haluttiin antaa selvästi Wikileaks paljastajan rooli ja jokainen voi tykönään miettiä, että miksi?

Koko teatteri esitys on mennyt täydestä kansalle ja siitä tyyli pisteet esityksen tekijöille!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu