Tulossa olevien kuntaliitosten pelossa kirjoittaa Vasabladetin Mynttä, että uuskaarlepyyläiset kunnanpoliitikot tekevät kiireellisiä ratkaisuja suomeruotsalaiset rahan pelastamiseksi. Koska poliitikot pelkäävät, että edessä on tulossa vaikkapa pakkoliitoksia suurelta osin suomenkielistenkin kuntien kanssa niin kunnan nykyinen omaisuus täytyy turvata millä keinolla hyvällä ruotsinkieliselle väestölle.
Nyt poliitikot tekevät kiireellistä työtä yhtiöittämällä kunnan omistamia toimintoja ja yrityksiä ja jakamalla osuuksia kunnan asukkaille. Näinollen kunnalla liittyessään yhteen vaikkapa Pietarsaaren kanssa jossa on melkein fifty-fiftytilanne kieliryhmien välillä ei olisi mitään omistettavaa koska kaikki entinen omistus on siirretty yhtiöratkaisun myötä kuntalaisille, siitä on siis tullut "yksityistä" omaisuutta. Näin menetellen ruotsalainen raha olisi pelastettu ruotsinkielisille itselleen, nerokasta vai?
Toinen vaihtoehto on tietenkin omaisuuden siirto verovapaaseen säätiömuotoiseen omistukseen ja jonka tuotto menisi ainoastaan ruotsinkielisen väestön hyvinvoinnin turvaamiseen.
Sähkölaitokset, vesilaitokset, puhelinlaitokset jne. olisivat tämän siirron kohteena.
Jos tällainen kuntaliitos sitten toteutuisi niin Uusikaarlepyy tulisi tyhjätaskuisena Pietarsaaren kanssa yhteiseen uuteen kuntaan vaikka yksityiset asukkaat olisivatkin sikarikkaita suuria omistajia laitosten yhtiöittämisen jälkeen.
Säätiöt verotuksen piiriin niin suurin kikkailuongelma poistuu!
http://www.vasabladet.fi/Ledare/Story.aspx?linkID=173388

Vastaukset 1
Vanhimmat
Svekologiikan mukaan suomalaisten verorahoista kuuluu suruille vähintään oma osuus, mutta käytännössä yli sen.
Surujen verorahat taas kuuluvat vain heille itselleen!
Näin tämä keinotekoinen kaksikielisyys toimii käytännössä.
Ei ihme, että svekosurut puolustavat sitä henkeen ja vereen!