Oikeus totesi Matti Vanhasen jääviksi RAY:n jupakassa

Valitettavasti vain ministeririkoksen syytekynnys ei ylittynyt.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei syytettä RAY:n jupakassa, ei syytettä Nuorisosäätiön jupakassa. Käsittämätöntä möhlintää. Kansa kuitenkin huomasi epärehelliseksi, luottamusta ei ole. Turha mennä yhteisöpäiville puhumaan, kun kukaan ei usko.

Äänestä

Mikä oikeus on todennut? Syytöntä ei syytetä, mutta Mönkäre, Halonen, Lipponen ja Heinäluoma saavat pian kovennettua.

Äänestä

Ei se ollut oikeus, vaan perustuslakivaliokunta. Syytettä ei kuitenkaan nostettu koska ministerillä on korkeampi syytekynnys kuin tavallisilla ihmisillä. Siksi Vanhanen pääsi kuin koira veräjästä.

Äänestä

Miten perustuslakiavaliokunta sen totesi. Millon ja missä?

Äänestä
  • "Vanhanen jakoi esteellisenä tukea Nuorisosäätiölle. Hän vältti valtakunnanoikeuden, koska syytekynnys ei ylittynyt".

    Äänestä


  • Perustuslakivaliokunta esittää yksimielisesti, että entistä pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) vastaan ei nosteta syytettä valtakunnanoikeudessa. Valiokunta katsoo, että Vanhanen on rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta menettely ei ole ollut törkeän huolimatonta, eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.

    Äänestä

  • 7.10.2010 11:14 | Kommentit
    A A

    STT

    Kynnys nostaa syyte ministeriä vastaan virkavelvollisuuksien rikkomisesta on korkeampi kuin tavallisissa rikosjutuissa. Jälkimmäisissä riittävät todennäköiset syyt.

    Syyte voidaan nostaa vain, jos ministeri on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai muutoin virkatoimessaan menetellyt selvästi lainvastaisesti.

    Tämä tarkoittaa sitä, että ministeriä ei voida viedä valtakunnanoikeuteen, jos hänen menettelynsä rikkoo hänen velvollisuutensa vain vähäisessä määrin.

    Korkeampaa kynnystä perustellaan sillä, että se on tarpeellinen poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamiseksi.

    Äänestä

  • guywefywe kirjoitti:

    7.10.2010 11:14 | Kommentit
    A A

    STT

    Kynnys nostaa syyte ministeriä vastaan virkavelvollisuuksien rikkomisesta on korkeampi kuin tavallisissa rikosjutuissa. Jälkimmäisissä riittävät todennäköiset syyt.

    Syyte voidaan nostaa vain, jos ministeri on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai muutoin virkatoimessaan menetellyt selvästi lainvastaisesti.

    Tämä tarkoittaa sitä, että ministeriä ei voida viedä valtakunnanoikeuteen, jos hänen menettelynsä rikkoo hänen velvollisuutensa vain vähäisessä määrin.

    Korkeampaa kynnystä perustellaan sillä, että se on tarpeellinen poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamiseksi.

    Ministerien syytekynnystä on alennettava, että saavat syytteen siinä missä muutkin. Vanhanen oli kuin Berlusconi. Molemmat sekoilivat tietoisesti, mutta selittivät olleensa epätietoisia. Vanhasen selitykset haisivat, mutta löytyi niitä jotka uskoi ja pelasti sen.

    Poliittinen järjestelmä pitää rassata läpi niin Suomessa kuin maailmallakin, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan. V-tuttaa olla tunnollinen veronmaksaja samalla kun poliitikkovalehtelijat saavat etuoikeuksia.

    Jos poliitikot olisivat rehellisiä, ei korkeampaa syytekynnystä tarvittaisi.

    Äänestä

Rikoksen tunnusmerkit täyttyi Vanhasenkin kohdalla. Tätä ei voi hyvällä omalla tunnolla kiistää paatuneinkaan kepulainen.

Äänestä

Asia tuli myös todetuksi!!!

Äänestä
  • "Valiokunta katsoo, että Vanhanen on rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan".

    Millainen tuomio tuollaisesta voisi maksimissaan tulla?
    Ymmärsinkö oikein, että Vanhasta suojeli syytteeseen joutumiselta se, että hän oli ministeri teon tapahtuma-aikana?

    Äänestä

Mönkäre, Mönkäre, Mönkäre
Guzenina, Guzenina, Guzenina

Äänestä

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.


"Torstaina ilmestyneessä muistelmateoksessa ei kerrota tarkkaa ajankohtaa, milloin Kekkonen puuttui Haminan tapahtumien julkaisemiseen. Dosentti Martti Häikiön arvion mukaan se ajoittui 1960-luvun lopulle ja 1970-luvun alkuun. Silloin Kekkonen oli myös vasemmiston presidenttiehdokkaana.

Dosentti Martti Häikiö sanoo jo vuosia pohtineensa kysymystä, mikä sai Kekkosen suhtautumaan kielteisesti vapaussodasta kirjoitteluun."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hatti-Vatti kirjoitti:

Valitettavasti vain ministeririkoksen syytekynnys ei ylittynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu