PS:n vastainen kampanja kääntyy PS:n eduksi

Perussuomalaiset ovat mielipidevainon kohteita ja vihapolitiikan uhreja. Sen huomaa koko ajan kaikesta. Perussuomalaisvastainen mediakampanja on käynnissä 24/7. Harva se päivä roskalehdistö laatii uuden PS-aiheisen kohulööpin. Hyysäri-Hesarin toimittajat suoltavat uusia vihakirjoituksia perussuomalaisista jatkuvalla syötöllä. Puna-Ylen PS-vastainen rumputuli ei hellitä hetkeksikään. Rikkana vihaajien rokassa ovat lukemattomat vihervasemmistolaiset blogikirjoittajat, joiden ainoa varsinainen aihe tuntuu olevan PS:n ja erityisesti Jussi Halla-ahon mustamaalaaminen. Valtaeliitin lakeijat yrittävät kaikkensa. Mutta turhaan! Kaikki kääntyy lopulta perussuomalaisten hyväksi, kaikki sataa viime kädessä perussuomalaisten laariin.

Kaikkien suomalaisten kuuluisi kiittää perussuomalaisia, ja yhä useampi jo kiittääkin. Perussuomalaiset ovat laajentaneet suomalaisen sananvapauden aluetta. Perussuomalaiset ovat ottaneet puheeksi kysymykset jotka aiemmin olivat tabuja, asiat joista ei rohjettu avoimesti julkisuudessa keskustella: EU-liittovaltion salaliitto, euroalueen kriisi, velkatalouden kupla, maahanmuuton ongelmat, islamisaation uhka, pakkoruotsin kustannukset, kaksikielisyyden järjettömyys. Perussuomalaiset ovat näistä asioista esittäneet kovia, jopa äkkijyrkkiä mielipiteitä, mutta ne ovat eliitin kauhuksi osoittautuneet suomalaisten hiljaisen enemmistön, Suomen kansan moraalisen enemmistön mielipiteiksi. Perussuomalaiset ovat antaneet tuolle enemmistölle sen tarvitseman äänen, joka ei enää vaikene - koskaan.

Perussuomalaiset uskaltavat, muut eivät. Perussuomalaiset toimivat, muut eivät. Perussuomalaiset-puolue edustaa paljon suurempaa osaa Suomen kansasta kuin vain omia äänestäjiään. PS on poliittisesti ja historiallisesti Suomen viimeinen toivo. Antaa nykyisen hallituksen, Kataisen ja sixpackin epäonnistua. Antaa Suomen poliittisen eliitin kerta kaikkiaan tuhota oma maineensa ja uskottavuutensa, viimeiset rippeetkin. Sen jälkeen kun jokainen näkee wanhojen puolueiden sataprosenttisen epäonnistumisen, suomalaiset ovat valmiita luovuttamaan vallan PS:lle, antamaaan PS:lle oikeudet panna maan asiat kuntoon, tarvittaessa kovallakin kädellä, jopa poikkeuksellisinkin valtuuksin.

Perussuomalaiset ovat valmiita ottamaan TOTAALISEN, TÄYDELLISEN VASTUUN. Keillään muilla ei ole samaa rohkeutta. Siksi PS valitaan valtaan, siksi PS voittaa lopulta.
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kun eivät äänestäjät oikein ymmärrä Rydman-Halla-ahon linjaa. Tämän linjan ihmiset liittoutuvat jopa radikaalin Islamin kanssa ajaakseen ns. kulttuurimarxismin alas. Ja USA:n äärioikeisto hyötyy taloudellisesti ja ideologisesti.

Äänestä
  • USA:n jutuilla ei ole mitään tekemistä Suomen tilanteen kanssa. En ymmärrä mitä ihmeen salaliittoteorioita yrität esittää. Suomessa nyt vain on kyse siitä, että maahanmuutto pitää saada hallintaan. Ettei enää pakolaisia tänne, kiitos. Eikä halpatyövoimaakaan. Että islamisaatio täytyy pysäyttää. Että pakkoruotsi ja kaksikielisyys on lopetettava. Että äärivasemmistolaisten ja muslimien terrorismi on potentiaalinen uhka. Tätä mieltä myös on se suomalaisten "hiljainen enemmistö" josta avaaja puhuu.

    Kulttuurimarxilaisuus sinänsä on ihan todellinen ja olennainen ilmiö. Sehän on valtaideologia Suomen yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa. Siksi Halla-ahokin joutui jättämään akateemisen työympäristön. Akateemista maailmaa hallitsee vaarallinen totalitarismi, joka kaiken lisäksi heijastuu muualle yhteiskuntaan. Se on tämän perussuomalaisten vastaisen vihapolitiikankin taustalla. Suomen eliitti pelkää Suomen kansaa.

    Äänestä

  • persujen voima kasvaa..... HILJAA MUTTA VARMASTI

    Äänestä

Huvittavaa on se, että vasemmisto on täysin tiettyjen keinottelijoiden ym narussa..

Äänestä

Ehkä persujen kannattaisi vähän vilkaista peiliin? Jos siellä olisi jotain tuttua, jonka vuoksi ihmiset eivät oikein tykkää persuista? Ei siihen mitään kampanjaa tarvitse kuvitella. On ihan luonnollista, että ihmiset tuntevat vastenmielisyyttä puheitanne ja politiikan tapaista keinotteluanne kohtaan.

Persut eivät ole "vihapolitiikan uhreja", vaan räksyttämällä ja käyttäytymällä kaiken aikaa asiattomasti saavat muut inhoamaan itseään. Persut täyttävät keskustelupalstat puoluetoimistosta masinoidulla vyörytyksellä. Eikö se muka ole vihapolitiikkaa kaikkia muita kohtaan?

Sinunkin kirjoituksesi on yhtä ja samaa toisten haukkumista. Mitä tuohon muka pitäisi vastata?

Jos ei halua kohulööppejä, ei pidä antaa niihin aihetta.

EU-kriisi on olemassa oleva tosiasia, jonka toteamiseen ei persuja tarvittu. Siksi tuolla on pari VASTUUTA KANTAVAA puoluetta mennyt tuleen, jotta SUOMI selviäisi kriisistä pienillä vaurioilla - vaurioita Kreikan töppäilystä joka tapauksessa tulee jokaiselle Euroopan maalle, se on selvä. Kun tajusivat tilanteen, persut livistivät oppositioon piipittämään, ja moittivat sieltä nyt niitä, jotka tekevät. Ei ole monella kanttia tuollaiseen hävyttömyyteen.

Xenofobiasi ja rasismisi on jostain niin syvältä, että en viitsi edes kommentoida. Vai että oikein "islamisaatio" ja "kaksikielisyyden järjettömyys".

Persut eivät uskalla mitään. Eivät edes mennä hallitukseen. Ja se on hyvä.

Persut tuhoaisivat Suomen talouden, kansallisen yhtenäisyyden (jolla tarkoitan lähinnä niin sanottua Talvisodan henkeä, en mitään etnistä homogeenisuutta, jota täällä ei ole ikinä ollutkaan) ja suhteet ulkomaihin, jos heillä olisi liikaa valtaa.

Onneksi suomalaisten valtaosa on älykkäämpää kuin sinä.

Äänestä
  • Jahas! puna-rasisti se siellä mäkättää pas-kat taas housuissa.

    Äänestä

  • "Sinunkin kirjoituksesi on yhtä ja samaa toisten haukkumista."

    Keitä Suomen mediassa haukutaan, ivataan, pilkataan, panetellaan, epäinhimillistetään, suorastaan dehumanisoidaan? Perussuomalaisia. Halla-ahoa. Hakkaraista. Monia muita, jotka ovat äänestäjien valtuuttamia kansanedustajia ja joiden pitäisi nauttia parlamentaarista loukkaamattomuutta.

    "Xenofobiasi ja rasismisi on jostain niin syvältä, että en viitsi edes kommentoida. Vai että oikein "islamisaatio" ja "kaksikielisyyden järjettömyys"."

    Nykyisten tilastotietojen (joita maahanmuuttokriittisellä Hommafoorumilla on paljon käsitelty) mukaan Suomi muuttuu vääjäämättä ennen pitkää islamilaiseksi. Jos ollaan passiivisia loppuun saakka. Jos maahanmuuttokehitykselle ei tehdä mitään. Jos Suomen muslimien suurempaan syntyvyyteen ei puututa. Jos Suomessa ei tehdä päätöksiä siitä, millaisen maan haluamme tämän lastenlapsiemme aikana olevan. Halla-aho ei halua heidän olevan muslimeja, jotka noudattavat sharia-lakia. Tuskin sinäkään.

    Äänestä

  • tapa itses- kirjoitti:

    Jahas! puna-rasisti se siellä mäkättää pas-kat taas housuissa.

    Voi ressukka, etkö tiedä edes mitä rasisti tarkoittaa?

    Ja aina vaan ne kakka-asiat kiinnostaa. Niin kuin keskivertopersua ainakin.

    Äänestä

  • STOP vihapolitiikka kirjoitti:

    "Sinunkin kirjoituksesi on yhtä ja samaa toisten haukkumista."

    Keitä Suomen mediassa haukutaan, ivataan, pilkataan, panetellaan, epäinhimillistetään, suorastaan dehumanisoidaan? Perussuomalaisia. Halla-ahoa. Hakkaraista. Monia muita, jotka ovat äänestäjien valtuuttamia kansanedustajia ja joiden pitäisi nauttia parlamentaarista loukkaamattomuutta.

    "Xenofobiasi ja rasismisi on jostain niin syvältä, että en viitsi edes kommentoida. Vai että oikein "islamisaatio" ja "kaksikielisyyden järjettömyys"."

    Nykyisten tilastotietojen (joita maahanmuuttokriittisellä Hommafoorumilla on paljon käsitelty) mukaan Suomi muuttuu vääjäämättä ennen pitkää islamilaiseksi. Jos ollaan passiivisia loppuun saakka. Jos maahanmuuttokehitykselle ei tehdä mitään. Jos Suomen muslimien suurempaan syntyvyyteen ei puututa. Jos Suomessa ei tehdä päätöksiä siitä, millaisen maan haluamme tämän lastenlapsiemme aikana olevan. Halla-aho ei halua heidän olevan muslimeja, jotka noudattavat sharia-lakia. Tuskin sinäkään.

    Hommafoorumi on rasistinen, lähes rikollinen roskasaitti, jolla ei pitäisi olla olemassaolon oikeutta minkään maan nettisivuilla.

    Pyydän modea poistamaan tekstin, johon viittaan. Siksi tämä teksti tulee eittämättä viittaamaan väärään kohteeseen. Anteeksi sitä.

    Äänestä

  • sääli sua pientä kirjoitti:

    Voi ressukka, etkö tiedä edes mitä rasisti tarkoittaa?

    Ja aina vaan ne kakka-asiat kiinnostaa. Niin kuin keskivertopersua ainakin.

    Suomessa on paljon rasisteja, jotka vihaavat suomalaisia ja suomalaisuutta, vaikka tämä on suomalaisten maa, jossa puhutaan suomea. Osa Suomen suomalaisvastaisista rasisteista on äärivasemmistolaisia, osa punavihreitä, osa ruotsinkielisiä, osa maahanmuuttajia, osa muslimeja... Miksi suomalaisilla ei saisi olla oikeus omaan maahan? Keiltä se on pois? Suomi suomalaisille, muut maat omille kansoilleen - eikö siitä voi lähteä?

    Äänestä

  • voivoivoivoivoivoivo kirjoitti:

    Hommafoorumi on rasistinen, lähes rikollinen roskasaitti, jolla ei pitäisi olla olemassaolon oikeutta minkään maan nettisivuilla.

    Pyydän modea poistamaan tekstin, johon viittaan. Siksi tämä teksti tulee eittämättä viittaamaan väärään kohteeseen. Anteeksi sitä.

    "Hommafoorumi on rasistinen, lähes rikollinen roskasaitti, jolla ei pitäisi olla olemassaolon oikeutta minkään maan nettisivuilla."

    Ilmoittauduit suomalaisen sananvapauden viholliseksi heti kättelyssä. Tämä selvä. Tiedämme kummalla puolella rintamalinjaa olet. Hommaa ei ole missään instanssissa määritelty rasistiseksi. Sen sijaan mielestäni sinä syyllistyt rasismiin solvaamalla Hommaa rasistiseksi.

    "Pyydän modea poistamaan tekstin, johon viittaan."

    Miksi äärivasemmisto ei kestä vääriä mielipiteitä (TM). Koska ne osuvat liian arkoihin paikkoihin, liian hyvin kohdalleen? Sananvapaus on totalitaristeille myrkkyä. Ihmiset äänestävät perussuomalaisia, koska PS puolustaa mielipiteen vapautta nyky-Suomessa.

    Äänestä

  • Pro sananvapaus kirjoitti:

    Äärivasemmistosta en tiedä, sinun täytyy varmaan kysyä joltain äärivasemmistolaiselta. Minä olen kuitenkin sitä mieltä että jotkut hommafoorumin tekstit ovat täysin verrattavissa siihen, että huumediileri mainostaisi avoimesti tuotteitaan hesarissa tai pedofiilirinki pitäisi kuvakauppaa kioskissa rautatieasemalla.

    Äänestä

George W. Bush käytti Texasissa jo 1994 samaa propagandaa, jota äärioikeisto käyttää nyt Suomessa.

Äänestä
  • Perussuomalaiset on keskustalainen ja vasemmistolainen puolue. Jos väittää perussuomalaisia äärioikeistolaisiksi, syyllistyy sekä kunnianloukkaukseen että kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, sikäli kuin lakia tunnen. Kannattaisi tämän palstan törkykirjoittelijoidenkin vähitellen ottaa nämä asiat huomioon.

    Äänestä

  • STOP vihapolitiikka kirjoitti:

    Perussuomalaiset on keskustalainen ja vasemmistolainen puolue. Jos väittää perussuomalaisia äärioikeistolaisiksi, syyllistyy sekä kunnianloukkaukseen että kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, sikäli kuin lakia tunnen. Kannattaisi tämän palstan törkykirjoittelijoidenkin vähitellen ottaa nämä asiat huomioon.

    Kukaan ei kerro näille ihmisille, että, Helmsin-linjalla ns. oma vasemmisto eli kulttuurimarxismi on pahempi uhka kuin Islam.

    Äänestä

Persut - puskamölisijöiden poliittinen ongelmajätelaitos - ei muuta - valitettavasti.

Äänestä
  • Jos perussuomalaiset ei voita, lapsillasi ei ole tulevaisuutta. Mietipä sitä.

    Äänestä

  • PS: on pakko voittaa kirjoitti:

    Jos perussuomalaiset ei voita, lapsillasi ei ole tulevaisuutta. Mietipä sitä.

    Persut ja Soini ei ole tehneet vielä mitään ihmeellistä. Puhuneet ovat kovasti kyllä. Älkää tehkä Soinista Jumalaa ennen kuin näette, mihin hän pystyy. Niin Leninkin lupasi suut, silmät täyteen ja mitä tuli. kansa ei saanut toivottua parannusta. Kyllä jokainen uudistusta haluava osaa puhua.

    Valitettavasti puhuminen on halpaa. Teoistaan mies tunnetaan. Joku varmasti sanoo, ettei Perussuomalaisia otettu hallitukseen, joten tekoja ei voi näyttää. Perussuomalaiset jäivät itse pois. Kukaan ei heitä häätänyt neuvotteluista.

    Äänestä

Lapsemme syövät leipää, eivät jytkyä. Näin se on jatkossakin. Mietippäs persu sitä.

Äänestä
  • NÄYTTÄÄ SE LEIPÄ OLEVAN KOHTA KORTILLA KUN JATKETAAN TÄTÄ EU ELIITIN VIITOITTAMAA TIETÄ KOHTI SUURPÄÄOMAN PARATIISIA...

    Äänestä

kyllä se niin on, että kataisen "uusi maailmanjärjestys 2013 "(tm) on jotakin sellaista, mistä mieluusti kuulisi lisää. googlettakaapa, ja katsokaa video.
joku näistä kokkari-demari-kirjottelijoista voi sitten kysyä puolueensa virkamiehiltä, että mistä asiassa oikein todella on kyse. onhan se vähän hassua, että suuret suunnitelmat toteutuvat parasta aikaa, eikä suomen kansalle ole muistettu kertoa mitään.
NWO:hon viitaten.

vaikuttaa siltä, että nämä 2011 eduskuntavaalit olivatkin sitten viimeiset, missä äänestämisellä on enää mitään väliä. kiitokset kaikille kokkareita äänestäneille.
teitä vedätettiin. kansa kantaa aina vastuun, ei poliitikot.

Äänestä
  • "NWO:hon viitaten."

    Taitaa muuten Halla-ahokin olla ns. väärän lipun operaatio ja oikeasti NWO-miehiä, kun Hallis kerran vaatii sotilasjuntaa kukistamaan kansanjoukot jotka Kreikassa ja muualla uskaltavat kapinoida pankkiireja ja heidän käskyvallassaan olevia poliitikkoja vastaan.

    Äänestä

Kummallista että Perussuomalaisia kohtaan on typeriä syytöksiä.
Emme me ole syyllisiä jalasmökkiin. Emme nipistä lentoemäntää
tai tue milloinkaan verivihollistamme leninistejä ja stalinisteja kgb.

Me olemme täysin puhtaita. Tuemme Suomen puolustamista!
Vihapuheet on kiellettyjä. Perussuomalaiset eivät ole rasisteja.

Älä vaan ikinä kumarra! Saat kaiken jos kumarrat minua, sanoi s.
Raamatussa kirjojen kirjassa. Natotervehdys on paljon rennompi.
Riittää kun heilautamme kättä ja annamme rakkauden hymyn tulla.

On täysin normaalia kuitenkin vihata pahista, joka on paholainen.

Äänestä

Ei syytökset ole typeriä vaan hommalaiset ovat typeriä.

Äänestä

Ruotsinkieliset ovat 6% suomen kansasta ja Pohjanmaalla sekä Ahvenanmaalla on suomen pienin työttömyys joten eivät ainioastaan tienaa ennemmän vaan työttömyys ruotsinkielisillä on puolet suomenkielisistä ja sitten on huippurikkaat ruotsinkieliset instituutit jotka maksaa paljon veroa, joten ruotsinkielisten osuus verotuloista on ainakin helposti 10% jos eipä 20%!

On täysin idiottimaista väittää että ruotsinkieliseen toimintaan laitettu raha on hukattua rahaa, mitä mieltä on sitten närpiöläinen että hänen verorahat menee johonkin kalevala museoon etelä-karjalaan.

Suomi on jo kaksikielinen maa joten sen ylläpitäminen ei maksa paljoa. Kyltit pitää vaihtaa 30 vuoden välin? Muutama pykälä vanhasta laista muuttuu?

Äänestä

Nyt sinun kirjoituksesi ei perustu faktaan! Vaan pääsääntöisesti esim ruosinkieliset rikkaat rahasuvut ovat ulkomailta käsin esim Brysselistä sijoittaneet vuosia Helsingin pörssiin ja näin ollen eivät maksa Suomeen minkäänlaisia pääomaveroja. Eräskin suku ilmoitti vuosia sitten toimivansa näin..

Äänestä

Missä soini - siellä rasisti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomen tulevaisuus kirjoitti:

Perussuomalaiset ovat mielipidevainon kohteita ja vihapolitiikan uhreja. Sen huomaa koko ajan kaikesta. Perussuomalaisvastainen mediakampanja on käynnissä 24/7. Harva se päivä roskalehdistö laatii uuden PS-aiheisen kohulööpin. Hyysäri-Hesarin toimittajat suoltavat uusia vihakirjoituksia perussuomalaisista jatkuvalla syötöllä. Puna-Ylen PS-vastainen rumputuli ei hellitä hetkeksikään. Rikkana vihaajien rokassa ovat lukemattomat vihervasemmistolaiset blogikirjoittajat, joiden ainoa varsinainen aihe tuntuu olevan PS:n ja erityisesti Jussi Halla-ahon mustamaalaaminen. Valtaeliitin lakeijat yrittävät kaikkensa. Mutta turhaan! Kaikki kääntyy lopulta perussuomalaisten hyväksi, kaikki sataa viime kädessä perussuomalaisten laariin.

Kaikkien suomalaisten kuuluisi kiittää perussuomalaisia, ja yhä useampi jo kiittääkin. Perussuomalaiset ovat laajentaneet suomalaisen sananvapauden aluetta. Perussuomalaiset ovat ottaneet puheeksi kysymykset jotka aiemmin olivat tabuja, asiat joista ei rohjettu avoimesti julkisuudessa keskustella: EU-liittovaltion salaliitto, euroalueen kriisi, velkatalouden kupla, maahanmuuton ongelmat, islamisaation uhka, pakkoruotsin kustannukset, kaksikielisyyden järjettömyys. Perussuomalaiset ovat näistä asioista esittäneet kovia, jopa äkkijyrkkiä mielipiteitä, mutta ne ovat eliitin kauhuksi osoittautuneet suomalaisten hiljaisen enemmistön, Suomen kansan moraalisen enemmistön mielipiteiksi. Perussuomalaiset ovat antaneet tuolle enemmistölle sen tarvitseman äänen, joka ei enää vaikene - koskaan.

Perussuomalaiset uskaltavat, muut eivät. Perussuomalaiset toimivat, muut eivät. Perussuomalaiset-puolue edustaa paljon suurempaa osaa Suomen kansasta kuin vain omia äänestäjiään. PS on poliittisesti ja historiallisesti Suomen viimeinen toivo. Antaa nykyisen hallituksen, Kataisen ja sixpackin epäonnistua. Antaa Suomen poliittisen eliitin kerta kaikkiaan tuhota oma maineensa ja uskottavuutensa, viimeiset rippeetkin. Sen jälkeen kun jokainen näkee wanhojen puolueiden sataprosenttisen epäonnistumisen, suomalaiset ovat valmiita luovuttamaan vallan PS:lle, antamaaan PS:lle oikeudet panna maan asiat kuntoon, tarvittaessa kovallakin kädellä, jopa poikkeuksellisinkin valtuuksin.

Perussuomalaiset ovat valmiita ottamaan TOTAALISEN, TÄYDELLISEN VASTUUN. Keillään muilla ei ole samaa rohkeutta. Siksi PS valitaan valtaan, siksi PS voittaa lopulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu