Kuten monet jo varmaankin tietävät, alle 7-vuotiaan lapsen vanhemmilla on subjektiivinen oikeus saada lapselleen kunnallinen päivähoitopaikka. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lapsen vanhemmalla/vanhemmilla on oikeus saada lapselleen kunnallinen päivähoitopaikka elämäntilanteestaan riippumatta; esim. työttömyys ei ole peruste kunnallisen hoitopaikan eväämiselle.
Sinänsä kaunis ajatus kokonaisvaltaisesti ajateltuna. Päätös vahvisti olennaisesti mm. opiskelevien vanhempien asemaa hoitopaikan saamisen suhteen. Päätös toi mukanaan kuitenkin myös epätoivottuja ilmiöitä, joiden merkittävyyttä mielestäni tuskin monikaan poliittinen päättäjä osasi ennakolta täysin arvioida.
Kysynnän lisääntyessä päivähoidosta kunnille aiheutuvat kustannukset nousivat pilviin ja monelle kunnalle tämä oli liikaa; tarjontaa ja sen laatua oli karsittava kustannusten vähentämiseksi. Tämä muodostui ongelmaksi erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa vielä viime keväänä osa vanhemmista joutui parhaimmillaan kuljettamaan lapsiaan vieressä sijaitsevien päivähoitopaikkojen sijasta pitkienkin matkojen päähän, ja esim. sisarusten sijoittaminen samaan hoitopaikkaan ei ollut aina täysin mahdollista idealistisista pyrkimyksistä huolimatta.
Nykyään tilanne ei ole aivan näin huono, mutta ei sitä kovin hyväksikään voi kutsua. Päivähoitopaikan saaminen lähellä sijaitsevasta päiväkodista on edelleen hankalaa. Ratkaisuksi ehdottaisin jaon priorisointia hoidon tarpeen mukaan.
Päivähoitopaikoista päätettäessä tulisi mielestäni ensisijaisesti huomioida perheet, joiden päivähoidon tarve perustuu pätevään syyhyn. Päteviä syitä mielestäni ovat esim. työelämään osallistuminen, opiskelu tai terveydelliset rajoitteet. Perheet, joissa vanhempi tai vanhemmat työttömiä, tai lastaan/lapsiaan kotonaan hoitavat tulisi mielestäni huomioida päivähoitopaikkojen jaossa viimeisenä ja ko. tapauksissa hoitopaikan evääminen kokonaan olisi mielestäni suotavaa, jollei jopa oikeudenmukaista.
Kuntien päivähoidonkustannusten alentamiseksi ja tätä myöten palvelutarjonnan kehittymiseksi haastan jokaisen yllä mainittujen kriteerien mukaisesti "kantamaan kortensa kekoon" ja miettimään tarkkaan lapsensa päivähoidon todellista tarvetta, sekä omantuntonsa mukaan luovuttamaan lapsensa hoitopaikan perheille, jotka paikkoja todella tarvitsevat.
Sinänsä kaunis ajatus kokonaisvaltaisesti ajateltuna. Päätös vahvisti olennaisesti mm. opiskelevien vanhempien asemaa hoitopaikan saamisen suhteen. Päätös toi mukanaan kuitenkin myös epätoivottuja ilmiöitä, joiden merkittävyyttä mielestäni tuskin monikaan poliittinen päättäjä osasi ennakolta täysin arvioida.
Kysynnän lisääntyessä päivähoidosta kunnille aiheutuvat kustannukset nousivat pilviin ja monelle kunnalle tämä oli liikaa; tarjontaa ja sen laatua oli karsittava kustannusten vähentämiseksi. Tämä muodostui ongelmaksi erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa vielä viime keväänä osa vanhemmista joutui parhaimmillaan kuljettamaan lapsiaan vieressä sijaitsevien päivähoitopaikkojen sijasta pitkienkin matkojen päähän, ja esim. sisarusten sijoittaminen samaan hoitopaikkaan ei ollut aina täysin mahdollista idealistisista pyrkimyksistä huolimatta.
Nykyään tilanne ei ole aivan näin huono, mutta ei sitä kovin hyväksikään voi kutsua. Päivähoitopaikan saaminen lähellä sijaitsevasta päiväkodista on edelleen hankalaa. Ratkaisuksi ehdottaisin jaon priorisointia hoidon tarpeen mukaan.
Päivähoitopaikoista päätettäessä tulisi mielestäni ensisijaisesti huomioida perheet, joiden päivähoidon tarve perustuu pätevään syyhyn. Päteviä syitä mielestäni ovat esim. työelämään osallistuminen, opiskelu tai terveydelliset rajoitteet. Perheet, joissa vanhempi tai vanhemmat työttömiä, tai lastaan/lapsiaan kotonaan hoitavat tulisi mielestäni huomioida päivähoitopaikkojen jaossa viimeisenä ja ko. tapauksissa hoitopaikan evääminen kokonaan olisi mielestäni suotavaa, jollei jopa oikeudenmukaista.
Kuntien päivähoidonkustannusten alentamiseksi ja tätä myöten palvelutarjonnan kehittymiseksi haastan jokaisen yllä mainittujen kriteerien mukaisesti "kantamaan kortensa kekoon" ja miettimään tarkkaan lapsensa päivähoidon todellista tarvetta, sekä omantuntonsa mukaan luovuttamaan lapsensa hoitopaikan perheille, jotka paikkoja todella tarvitsevat.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Jääräpäisyys" palkittiin ja toivomusten mukainen hoitopaikka järjestyi. Pieni ihminen vs. byrokratia 1-0 hip hurraa!!
Päivän motto:
Hajoita ja hallitse toimii parhaiten elävässä elämässä.