Paavo Väyrynen on vastenmielinen

Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.

Nato on hyvä (sinne pitää mennä). Myös Tarja Halosta on alkanut natottaa.

Miljardi ihmistä on paikallaan turvassa hyvässä Natossa maailma elvyttää.

Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Timo Soini on parhaimmillaan
oikea Natomies. Jussi Niinistö Nato on parasta. Me olemme vahvoja!

Patton ja Airo olivat täysin oikeassa! Juutalaiset on jo vapautettu ja koko
maailma elvyttää ja pitää elvyttää. Suomi rikastuu Natossa. Nato on hyvä.

Kansat vapautuvat. On hulluutta puolustaa lasten ruoskimista pahuudessa.

Meillä on ja pitää olla maailman uudenaikaisimmat aseet ja oikeat maat.

Joka puolelta yhtä aikaa on paras puolustus. Nato on paras puolustus.
Nato on humanitaarinen. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö*.

Paavo Väyrynen on valittu Suomen vastenmielisimmäksi lukuisia kertoja.

Soini, Lipponen tai Sauli ovat toisella kierroksella. Kaikki kääntyy hyväksi.

Tarja Halonen ei asetu enää ehdolle Natoa vastaan.

Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa (Martti Ahtisaari on hyvä).

Koko vapaa maailma on yhtä. Maailman historialliset tapahtumat vyöryvät
silmiemme edessä. Me emme hyväksy mitään vihapuheita vaan hyvyyden.

http://www.youtube.com/watch?v=88UzCdteq0M

Maailma on yhdistynyt hävittämään pahan. Aivan kuten hyvä johtaja halusi.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ketään ei jätetä köyhäksi. Koittaa uusi huomen!

Me olemme jo siellä rakentamassa tuotantolaitoksia. Nato voittaa pahan.
Ei mikään ole rumempaa kuin vihapuheet. *Hyvä on täydellinen rauhantila.

Nykyisin emme pidä enää juutalaisia vääräoppisina. Kaikilla ihmisillä on
yhteinen Jumala. On väärin tuomita juutalaiset, hekin ovat länsimielisiä.
Kiina ja Japani ovat länsimielisiä. Nerokas Kiina on kansallisvaltiomme.
33273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Paavo Väyrynen ei ole vain pelkästään suomettunut, vaan ennen kaikkea vastenmielinen.

On järjetöntä haluta, että me suomalaiset pitäisimme pahan NL:n tai Putinin marionettiteatterin pystyssä. Suomen elämäntehtävä ei ole hyväksyä pahaa.

Miksi yksi maa yksin kumartaisi pahaa? Ei - pois Väyrynen meistä.

Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Päinvastoin toimimme pahaa Leniniä ja Stalinia vastaan ikuisesti.
Me olemme osa vapaata maailmaa. Kansainvälinen yhteisö (Nato).

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.

Nyt on koko maailma yhtä. Täydellinen (niskalaukauksilla ylläpidetty) kauhea valheenpesä on siirtymässä kansojen jaettavaksi. Tämä juutalainen salajuoni on hyvä. Ketään ei saa jättää yksin tyhmäksi Impivaaraksi.

Vainolainen tahtoo miehittää ja tehdä etnistä puhdistusta:

Ne tahtovat kaataa mun koivuni
kotipeltoni veräjän suusta,
alas maahan mahlat sen juoksuttaa
ja tuohet kiskoa puusta!
Ne tahtovat häijysti hävittää
mun ritvani rakkahimman,
min juurella käkeä kuunnellut oon
keväthetkeni herttaisimman!

Vaan salli en kaataa mun kaunoistain,
kotikoivua kultaisinta,
sen ympäri käyn kuni vartija vain
- ja vahva on vartijan rinta!
Minä soisinko raiskata rakkahintain
ja sen silpoa valkoista vyötä?
Ei! Taistella tahdon ma omastain
ja tehdä tarmolla työtä!

Ja jos minun koivuni kaadettais
väkivalloin ja raakuudella,
niin varmaan sen kaatumus maksettais
minun rintani hurmehella!

Ne tahtovat anastaa aittani mun
ja mun saunani raunioks' raastaa,
ne uhmaavat viedä mun poikani pois
ja heponi ainoan haasta.
ja heittää pirttini kylmilleen
ja jättää auki sen uksen,
ja ryöstää seinältä kanteleen
ja hyllyltä katkismuksen -
Ne tahtovat muuttaa ja musertaa
mitä kalleinta kasvatti syntymämaa.

Ne ilkkuen käskevät valjastamaan
mun varsani varkahan matkaan,
ja ne vaatii mun kieleni vaikenemaan -
Mitä kaikkea vaatinevatkaan!
Sillä niillä on valta ja valtikkuus
ja maallinen mahti ja ruhtinuus...

Mut' Herra on suuri ja väkevä,
ja se päivä on kerran saava,
jona sortajan silmä on näkevä
miten koski sen kirvehen haava,
ja kuinka sen leikkasi sydämeen
ken väkisin viety ois' orjuuteen! - -.

Ja silloin on Suomessa sunnuntai
ja sen pirteissä pyhäinen rauha,
ja käki taas helkkyvi koivussain
ja tuulonen lietsovi lauha.
Ja laajoina laihot ne aaltoaa
ja saunat notkoissa sauhuaa...

Ja silloin itkee mun muistoni vain
sitä mennyttä murhettansa,
kun arkana asteli aurallaan
tämä korven kyntäjäkansa,
ja kuink' oli pilvistä, pimeää
ja ilma niin raskasta hengittää!
(1899 helmikuun manifestin jälkeen)

Äänestä

Koko maailma osallistuu Karjalan jälleenrakentamiseen. Sormenjäljet luonnollisesti täytyy ottaa. Mammuttimaiset siirtoleirit tulee Siperiaan.

Kiina valmistautuu täyttä häkää meidän kansamme kansallisvaltiona.
Kiinalaiset ja puolalaiset sylkevät rikollisen päälle. Tuotantolaitoksia
pystytetään jo. Elintarviketoimituksia jatketaan. Natoa odotetaan siellä.

Venäläinen valehtelu. Julmuus sen kaikissa pirullisissa muodoissa
päättyy ja pitää päättyä. Humanitaarinen Nato puolustaa myös Kiinaa.
KIINA on nerokas keksijäneromme. Juutalainen salajuoni vapauttaa.

AIDS ja tuberkuloosi tappavat hyvin paljon kansojen vankilassa. Paha
voitetaan hyvin helposti. Kansojen on oikeus päästä pahasta. Nato on
täysin puolueeton. Nato puolustaa vapaita vaaleja ja edistyvää Kiinaa.

Rikollinen kansanmurhaaja on maailman vaarallisin terroristi. Pitää
myös muistaa, että hyvä Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Stalin tappoi älymystön, talonpojat, länsimieliset, viisaat ja vapauden
kaipuun. Kirjailijat ja muusikot surmattiin ellei onnistunut pakenemaan.

Tällä hetkellä kauhistuksesta jonotetaan pois. Rakennamme hotellit
ikäänkuin autiomaahan. Stalin ja Lenin hävittivät hyvän infrastruktuurin.
Kansojen vapauttaminen on tärkeää. Köyhyys tulee Sinulta poistumaan.
Kiinalaiset ja Nato ovat siellä. Satelliitit kuvaavat Putinin kaikki liikkeet.

Äänestä

Koko maailma on siis nyt yhdessä ja kaikki haluamme pois vankilan.

Hyvä että koko Karjalakin vapautuu. Vain hullu jäisi tukemaan Putinia.

Vastenmielistä ei saa päästää Putinin tueksi. Maailmaa ei saa rikkoa.

Putinin hampaat on mielenkiintoista tutkia. Tuolikin odottaa Mr. Putinia.
Eikä vain paavo väyrynen. Sadat miljoonat ovat Leninin ja Stalinin uhrit.

Äänestä

Jos kansalainen on ollut lainkuuliainen kaidan polun kulkija koko ikänsä, ja joutuu sitten vaikkapa perättömän ilmiannon seurauksena tutkittavaksi, syyttäjä tekee hänestä vähintäänkin epäillyn vaikkei syytettä nostakaan. Mutta mitä tekevät laillisuudenvalvojat? Mitä on tehnyt oikeuskansleri, mitä eduskunnan oikeusasiamies, mitä oikeusministeri, mitä valtakunnansyyttäjä? Eivät mitään. Oikeusvaltiossa nämä kaikki olisivat jo vähintäänkin joutilaita kehäraakkeja mutta parhaimmillaan telkien takana. Syyttäjä- ja oikeuslaitoksen juristeriaa "valvovat" laillisuudenvalvojat ovat nykymuodossaan täysin tarpeettomia. Ne puuttuvat silloin tällöin muodon vuoksi lillukanvarsiin, että julkisuuskuva säilyy ja kansa luulee niiden olevan valppaita. Kokonaisuus, ns. maan tapa suoltaa oikeusmurhia ja tekee kunnon kansalaisista rikollisia. Pelottavinta tässä on se, että kansa palvoo keskitysleirinsä vartijoita kuin maanpäällisiä jumalia. Esimerkiksi kirjoittajasta tehtiin epäilty, kun yhtiö kumppani teki perättömän ilmiannon valehtelemalla kostoksi laamannille, että hänelle kuuluvan laskun maksuvastuu kuuluu kirjoittajalle. Laamanni siirsi perinnän serkulleen, joka teki rikosilmoituksen. Poliisi ja syyttäjä totesivat ilmiannon perättömäksi, mutta syyttämättäjättämispäätöksen juristerialatinan sanankääntein erään käräjäoikeuden laamanni väänsi oikeusmurha-automaattia ja teki rikoksen uhrista syyllisen eli vieraan velan maksajan. Perintä pyörii kirjoittajan "piikissä" nyt kuudetta vuotta. Perättömän ilmiannon tehnyt pääsi taitavan keimailunsa ansiosta kuin koira veräjästä. Niin pääsi myös vuonna -88 eräs myyntipäällikkö, joka teki työnantajalleen kepulin miljoonapuhalluksen vuoden 1989 vuosi-ilmoittelusopimuksia myydessään. Asian paljastuttua myyntipäällikkö ajoi suoraan kilpailevan lehden palvelukseen. Siviilikorvauskanteen tehtäväkseen saanut asianajotoimisto "unohti" tehtävänsä ja palautti saamansa rahat vasta kun sitä uhattiin rikosilmoituksella, Suomen Tietotoimistolla ja asianajajien liitolla. Eräässä avovankilassa istuu parhaillaan yrittäjä, jonka tuomion oikeellisuus tutkitaan vielä sana sanalta ja rivien väleistäkin. Erittäin suurella todennäköisyydellä koko jutun tutkinta ei siedä päivänvaloa. Kuulustelupöytäkirjojakin kerrotaan sormeillun niiden jo tultua allekirjoitetuiksi. Kun tutkijaparia kuultiin käräjäoikeudessa, toinen tutkija vastasi sormeilua koskevaan kysymykseen: "Onko tähän pakko vastata?" Oikeuden puheenjohtaja vastasi: "Ei." Vääryydentekijät "oikeuslaitoksessa" ja syyttömistä epäiltyjä tehtailevat syyttäjät on saatava vastuuseen niin pian kuin suinkin mahdollista. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan, mikäli kansalaiset luopuvat oikeuksistaan yhden kurjan pahvilautasrokan hinnalla. On ryhdistäydyttävä, sillä sikailu maksaa miljardeja euroja vuosittain kaikkinensa pakkotyöttömyyden ja elinkautisvelkavankeuden sekä moninkertaisesti ylisuuren hallintobyrokratian muodossa. Rahat otetaan sinunkin kukkarosta. Maailman iljettävin ja kallein saippuaooppera on finaalissaan.

Äänestä

Olin jo sekoittaa sinut saman nimen omaavaan Kepun presidenttiehdokkaaseen.
Juttusi kertoo, että olet otsikkosi mukainen!

Äänestä

Paavo Väyrynen väitti rikollisen Leninin ja Stalinin miehityksen olevan
ikuinen. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa) kansojen vankilassa.

Paavo Väyrysen KGB-tausta on rasite. Paavo Väyrynen ja Putin haluavat rikkoa
yhtenäisen hyvän maailman. Vladimir Putinin silmissä lukee Paavo Väyrynen.

Joka puolelta yhtä aikaa on paras puolustus. Nato on paras puolustus.
Nato on humanitaarinen. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö.

Äänestä
  • Mitä lääkkeitä käytät? Ihan mielenkiinnosta kysyn, sisko on sillä alalla töissä.

    Äänestä

  • Kurko Eero kirjoitti:

    Mitä lääkkeitä käytät? Ihan mielenkiinnosta kysyn, sisko on sillä alalla töissä.

    All in One -tuote on valmistettu uusimpien terveysalan tutkimusten pohjalta, ja se sisältää tärkeitä vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja sekä omega-3-rasvahappoja. Näiden aineiden yhdistelmä tekee All in Onesta merkittävän ravintoainelisän ja edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa. Päiväannokset on kätevästi pakattu pikkupusseihin, joita on helppo pitää mukana.
    All in One sisältää kaikki tärkeimmät tarvitsemamme vitamiinit ja mineraalit. Kehomme monimutkaiset järjestelmät tarvitsevat vitamiineja ja mineraaleja. Niiden puute saattaa aiheuttaa häiriöitä kehon tasapainossa, mutta liian suuret annokset eivät myöskään ole hyväksi keholle. Siksi uusi All in One sisältää juuri oikean määrän vitamiineja ja mineraaleja sekä naisten että miesten tarpeisiin. All in One sisältää lisäksi antioksidantteja, A-, C- ja E-vitamiineja sekä seleeniä, joka suojaa soluja.
    Omega-3-rasvahapot ovat äärimmäisen tärkeitä kehon eri toimintojen kannalta. Sekä sydän että aivot hyötyvät niistä, ja ne vaikuttavat mm. muistiin ja keskittymiskykyyn. Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä myös nivelille. Kehomme ei pysty itse tuottamaan omega-3-rasvahappoja eikä myöskään säilyttämään näitä pitkää aikaa. Jos syöt rasvaista kalaa harvemmin kuin kolme kertaa viikossa, tarvitset säännöllisen rasvahappolisän. All in One -päiväannos sisältää 2000 mg:aa kalanmaksaöljyä. All in Onen kalanmaksaöljy on laadultaan lääkinnällistä ja lisäksi luonnollisessa muodossa, eli juuri sellaisena kuin se luonnossa esiintyy.

    – Edut tulevat monesti ilmi vasta ihmisillä, jotka ovat käyttäneet hunajaa vähintään vuoden. Kokemuksen kautta ihmiset huomaavat, että hunaja vaikuttaa vastustuskykyyn, mutta tieteellisiä todisteita siitä ei ole, Lauri Ruottinen selventää.

    Tutkimuspuolella selvitetään parasta aikaa onko hunajasta apua siitepölyallergioiden siedätyshoidossa. Vanhastaan hunajaa on levitetty auringon polttamalle iholle. Hunajalla voi myös lievittää pienten palovammojen aiheuttamaa kirvelyä ja punoitusta.

    Haavojen hoidossa hunajaa on käytetty jo muinaisen Egyptin ajoista, sen antibakteeristen ominaisuuksien johdosta. Hunaja desinfioi ja lievittää kipua. Muutamat suomalaissairaalatkin käyttävät hunajaa haavahoitoon. Hunajan entsyymit hajottavat kuollutta kudosta ja osmoottisen vaikutuksensa avulla hunaja imee haavanestettä itseensä. Hunaja on hyvää etenkin vaikeasti parantuvissa, tulehtuneissa haavoissa.

    Hunaja on ennen kaikkea energialähde. Autiolla saarella hunajan ja veden avulla selviäisi pitkään. Urheilupiireissä hunajaa käytetään esimerkiksi urheilu- ja palautusjuomissa. Hunaja kun sisältää sekä nopeasti imeytyvää glukoosia, että hitaasti imeytyvää fruktoosia. Tämän ansiosta siitä saa kaksivaiheista energiaa. Glukoosi nostaa tehokkaasti veren sokeritasoa ja fruktoosi puolestaan ylläpitää veren sokeritasoa pitempään vakaana. Hunajan vaikutus verensokeritasoon onkin alhaisempi kuin tavallisella sokerilla.

    – Hunajassa on paljon hedelmäsokeria, joka imeytyy maksan kautta ja tulee sillä lailla tasaisesti verenkiertoon. Näin se ei nosta insuliinitasoa ja polta kaikkia hiilihydraatteja elimistössä saman tien. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi urheilijat ovat hunajasta niin kiinnostuneita, selittää Lauri Ruottinen.

    Äänestä

  • Vahvistusta Natoon kirjoitti:

    Tämä pysäytti minutkin perimmäisten asioiden äärelle. Heidän pahuutensa.
    Somalyboy ei ole syyllinen, kun toimittaja toisensa perään surmataan siellä.

    Ne tahtovat kaataa mun koivuni
    kotipeltoni veräjän suusta,
    alas maahan mahlat sen juoksuttaa
    ja tuohet kiskoa puusta!
    Ne tahtovat häijysti hävittää
    mun ritvani rakkahimman,
    min juurella käkeä kuunnellut oon
    keväthetkeni herttaisimman!

    Tulin tänään noin klo. 10.15 metrolla Mellunmäkeen. Vaunussa oli vain
    mustia, joiden ulkonäkö oli somalin. Minä olin ainoa valkoinen ihminen
    Toivoisin ilkivallan loppuvan ja että ketään ei tuomita ihonvärin mukaan.

    Äänestä

Kotkanpesä on nykyään museoitu ja siellä toimii ravintola.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo tervehtivänsä Lipposen mahdollista lähtöä presidenttikisaan ilolla.

http://www.youtube.com/watch?v=H_9h5OVqwOI&feature=related

Vapaudenpatsas on Yhdysvaltain ja New Yorkin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Patsas itse on 46 metriä korkea, mutta jalusta mukaan lukien sen korkeus nousee 93 metriin. Saarelle pääsee New Yorkista lautalla. Ensimmäiset lautat lähtevät aamulla kello kuusi. Patsas on ontto, ja sen sisäänkin pääsee. Vastoin yleistä käsitystä ylhäällä patsaan lampussa tai päässä ei ole ravintolaa ja jalustassa pidetään nykyisin museota, jossa ravintola ja alkuperäinen soihtu sijaitsee.

KYLLÄ!

Äänestä
  • Ryssä on vain julma miehitys! Meillä on piiritystilanne ryssän ympärillä.

    Äänestä

Kylläpä virolaiset osaavat hyvin suomea!

Äänestä
  • Urho Kaleva Kekkonen oli puhdas Nato. Hän teki kaikkensa jotta saatanan valtakunta (vain pelkkä rikollinen miehitys rus) loppuisi. Suomi sai Naton
    vuonna 1949. Tällä hetkelläkin todellisuudessa kaikki lyövät yhdessä putinia.
    -
    Suomella on aina ollut sopimukset Naton kanssa. NL oli vain roskaväen rikos
    ihmiskuntaa kohtaan. saatanan valtakunta rus ryssä on paha ja pitää lopettaa!

    Äänestä

  • Kekkonen, Airo ja Patton olisivat heti halunneet yhdessä hävittää Putinin.
    Lenin,Putin,Stalin siellä on meidät suomalaisetkin muurattuna metron seiniin
    ja jyrättynä maantien pintaan. Pitää aina muistaa, että rus on vain rikollinen.
    Kaikki Supermarketit omistaa Länsi (me). Aadolf Hitler voitti pirullisenhullun
    paholaisen kiduttaja neuvostoliiton niskalaukaiset kom. NL HÄVISI MEILLE!

    Äänestä

  • TäytyyKuuluaNatoon kirjoitti:

    Kekkonen, Airo ja Patton olisivat heti halunneet yhdessä hävittää Putinin.
    Lenin,Putin,Stalin siellä on meidät suomalaisetkin muurattuna metron seiniin
    ja jyrättynä maantien pintaan. Pitää aina muistaa, että rus on vain rikollinen.
    Kaikki Supermarketit omistaa Länsi (me). Aadolf Hitler voitti pirullisenhullun
    paholaisen kiduttaja neuvostoliiton niskalaukaiset kom. NL HÄVISI MEILLE!

    NL hävisi! = KYLLÄ!

    Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa)!

    Äänestä

Väyrynen kuitenkin aina kehuu Natoa hyväksi! Puolustusvoimille tulee Natossa tietysti vain lisää voimaa. Koko maailman moderni kalusto ja kaikki osaaminen.

Äänestä
  • All in One -tuote on valmistettu uusimpien terveysalan tutkimusten pohjalta, ja se sisältää tärkeitä vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja sekä omega-3-rasvahappoja. Näiden aineiden yhdistelmä tekee All in Onesta merkittävän ravintoainelisän ja edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa. Päiväannokset on kätevästi pakattu pikkupusseihin, joita on helppo pitää mukana.
    All in One sisältää kaikki tärkeimmät tarvitsemamme vitamiinit ja mineraalit. Kehomme monimutkaiset järjestelmät tarvitsevat vitamiineja ja mineraaleja. Niiden puute saattaa aiheuttaa häiriöitä kehon tasapainossa, mutta liian suuret annokset eivät myöskään ole hyväksi keholle. Siksi uusi All in One sisältää juuri oikean määrän vitamiineja ja mineraaleja sekä naisten että miesten tarpeisiin. All in One sisältää lisäksi antioksidantteja, A-, C- ja E-vitamiineja sekä seleeniä, joka suojaa soluja.
    Omega-3-rasvahapot ovat äärimmäisen tärkeitä kehon eri toimintojen kannalta. Sekä sydän että aivot hyötyvät niistä, ja ne vaikuttavat mm. muistiin ja keskittymiskykyyn. Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä myös nivelille. Kehomme ei pysty itse tuottamaan omega-3-rasvahappoja eikä myöskään säilyttämään näitä pitkää aikaa. Jos syöt rasvaista kalaa harvemmin kuin kolme kertaa viikossa, tarvitset säännöllisen rasvahappolisän. All in One -päiväannos sisältää 2000 mg:aa kalanmaksaöljyä. All in Onen kalanmaksaöljy on laadultaan lääkinnällistä ja lisäksi luonnollisessa muodossa, eli juuri sellaisena kuin se luonnossa esiintyy.

    – Edut tulevat monesti ilmi vasta ihmisillä, jotka ovat käyttäneet hunajaa vähintään vuoden. Kokemuksen kautta ihmiset huomaavat, että hunaja vaikuttaa vastustuskykyyn, mutta tieteellisiä todisteita siitä ei ole, Lauri Ruottinen selventää.

    Tutkimuspuolella selvitetään parasta aikaa onko hunajasta apua siitepölyallergioiden siedätyshoidossa. Vanhastaan hunajaa on levitetty auringon polttamalle iholle. Hunajalla voi myös lievittää pienten palovammojen aiheuttamaa kirvelyä ja punoitusta.

    Haavojen hoidossa hunajaa on käytetty jo muinaisen Egyptin ajoista, sen antibakteeristen ominaisuuksien johdosta. Hunaja desinfioi ja lievittää kipua. Muutamat suomalaissairaalatkin käyttävät hunajaa haavahoitoon. Hunajan entsyymit hajottavat kuollutta kudosta ja osmoottisen vaikutuksensa avulla hunaja imee haavanestettä itseensä. Hunaja on hyvää etenkin vaikeasti parantuvissa, tulehtuneissa haavoissa.

    Hunaja on ennen kaikkea energialähde. Autiolla saarella hunajan ja veden avulla selviäisi pitkään. Urheilupiireissä hunajaa käytetään esimerkiksi urheilu- ja palautusjuomissa. Hunaja kun sisältää sekä nopeasti imeytyvää glukoosia, että hitaasti imeytyvää fruktoosia. Tämän ansiosta siitä saa kaksivaiheista energiaa. Glukoosi nostaa tehokkaasti veren sokeritasoa ja fruktoosi puolestaan ylläpitää veren sokeritasoa pitempään vakaana. Hunajan vaikutus verensokeritasoon onkin alhaisempi kuin tavallisella sokerilla.

    – Hunajassa on paljon hedelmäsokeria, joka imeytyy maksan kautta ja tulee sillä lailla tasaisesti verenkiertoon. Näin se ei nosta insuliinitasoa ja polta kaikkia hiilihydraatteja elimistössä saman tien. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi urheilijat ovat hunajasta niin kiinnostuneita, selittää Lauri Ruottinen.

    Äänestä

  • Kekkonen on Nato kirjoitti:

    All in One -tuote on valmistettu uusimpien terveysalan tutkimusten pohjalta, ja se sisältää tärkeitä vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja sekä omega-3-rasvahappoja. Näiden aineiden yhdistelmä tekee All in Onesta merkittävän ravintoainelisän ja edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa. Päiväannokset on kätevästi pakattu pikkupusseihin, joita on helppo pitää mukana.
    All in One sisältää kaikki tärkeimmät tarvitsemamme vitamiinit ja mineraalit. Kehomme monimutkaiset järjestelmät tarvitsevat vitamiineja ja mineraaleja. Niiden puute saattaa aiheuttaa häiriöitä kehon tasapainossa, mutta liian suuret annokset eivät myöskään ole hyväksi keholle. Siksi uusi All in One sisältää juuri oikean määrän vitamiineja ja mineraaleja sekä naisten että miesten tarpeisiin. All in One sisältää lisäksi antioksidantteja, A-, C- ja E-vitamiineja sekä seleeniä, joka suojaa soluja.
    Omega-3-rasvahapot ovat äärimmäisen tärkeitä kehon eri toimintojen kannalta. Sekä sydän että aivot hyötyvät niistä, ja ne vaikuttavat mm. muistiin ja keskittymiskykyyn. Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä myös nivelille. Kehomme ei pysty itse tuottamaan omega-3-rasvahappoja eikä myöskään säilyttämään näitä pitkää aikaa. Jos syöt rasvaista kalaa harvemmin kuin kolme kertaa viikossa, tarvitset säännöllisen rasvahappolisän. All in One -päiväannos sisältää 2000 mg:aa kalanmaksaöljyä. All in Onen kalanmaksaöljy on laadultaan lääkinnällistä ja lisäksi luonnollisessa muodossa, eli juuri sellaisena kuin se luonnossa esiintyy.

    – Edut tulevat monesti ilmi vasta ihmisillä, jotka ovat käyttäneet hunajaa vähintään vuoden. Kokemuksen kautta ihmiset huomaavat, että hunaja vaikuttaa vastustuskykyyn, mutta tieteellisiä todisteita siitä ei ole, Lauri Ruottinen selventää.

    Tutkimuspuolella selvitetään parasta aikaa onko hunajasta apua siitepölyallergioiden siedätyshoidossa. Vanhastaan hunajaa on levitetty auringon polttamalle iholle. Hunajalla voi myös lievittää pienten palovammojen aiheuttamaa kirvelyä ja punoitusta.

    Haavojen hoidossa hunajaa on käytetty jo muinaisen Egyptin ajoista, sen antibakteeristen ominaisuuksien johdosta. Hunaja desinfioi ja lievittää kipua. Muutamat suomalaissairaalatkin käyttävät hunajaa haavahoitoon. Hunajan entsyymit hajottavat kuollutta kudosta ja osmoottisen vaikutuksensa avulla hunaja imee haavanestettä itseensä. Hunaja on hyvää etenkin vaikeasti parantuvissa, tulehtuneissa haavoissa.

    Hunaja on ennen kaikkea energialähde. Autiolla saarella hunajan ja veden avulla selviäisi pitkään. Urheilupiireissä hunajaa käytetään esimerkiksi urheilu- ja palautusjuomissa. Hunaja kun sisältää sekä nopeasti imeytyvää glukoosia, että hitaasti imeytyvää fruktoosia. Tämän ansiosta siitä saa kaksivaiheista energiaa. Glukoosi nostaa tehokkaasti veren sokeritasoa ja fruktoosi puolestaan ylläpitää veren sokeritasoa pitempään vakaana. Hunajan vaikutus verensokeritasoon onkin alhaisempi kuin tavallisella sokerilla.

    – Hunajassa on paljon hedelmäsokeria, joka imeytyy maksan kautta ja tulee sillä lailla tasaisesti verenkiertoon. Näin se ei nosta insuliinitasoa ja polta kaikkia hiilihydraatteja elimistössä saman tien. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi urheilijat ovat hunajasta niin kiinnostuneita, selittää Lauri Ruottinen.

    voi pitää kansanäänestyksen ja paljastaa ettei rikollinen putin ole ihminen

    Äänestä

  • Suomi kuuluu Natoon! Jokaisella kiinalaisella on leppymätön viha
    (kaikilla ihmisillä on) imetty jo äidinmaidossa venäläisiä kohtaan!
    -
    PUTINIn KANSSA EI JUTELLA HÄN ON PAHIN IHMINEN MAAILMASSA.
    Venäläiset surmaavat aina koko ajan ihmisiä (yöllä tulee koputtaja).
    -
    Venäjällä 100 miljoonaa ihmistä näkee nälkää (saatanan valtakunta).
    Puolustusliitto Nato ja Suomen VAPAUSSOTA 1918 pelastavat meidät.

    Äänestä

Länsiväylän päätoimittaja A-P Pietilä sivaltaa pakkoruotsittaja-Lipposen puheita. Törkypuheistaan tunnettu Lipponen tunnetaan myös nimellä ryssänputki-Lipponen, koska hän lisäsi venäläisten vaikutusvaltaa rakentamalla heidän kanssaan kaasuputken Itämerelle. A-P Pietilä sivaltaa Lipposta

http://www.tamperelainen.fi/blogi/221001-hapeaako-lipponen-myos-sinua

Paavo Lipposen (sd.) mielestä kansalaisten antama äänivyöry perussuomalaisten Jussi Halla-aholle on häpeä.

Minkä porukan häpeä on, että työväenliike on kutistunut pienpuolueeksi?

Häpeästä huolimatta kansan mielipide vaikuttaa siihen, että ilman työpaikan tavoittelua tapahtuvaa maahanmuuttoa rajoitetaan.

Toimeentulotuen ja lapsilisien maksamista vähennetään vierastyöläisten perheille, jotka eivät asu Suomessa.

Kela maksaa lapsilisiä ulkomaille yli 10 miljoonaa euroa vuodessa ja pääkaupunkiseudun kaikesta toimeentulotuesta menee neljäsosa pelkästään työttömille maahanmuuttajille.

Rajojemme valvontaa lisätään. Hornetien on tunnistettava ilmatilanloukkaajat myös ylityövapaiden aikana.

Vihreä energiapolitiikka on konkurssissa, kun edullisinta on käyttää saastuttavinta energiaa eli kivihiiltä. Perheet ovat maksaneet turhaan energiaveroja ilmaston parantamiseksi.

LUE LISÄÄ
http://www.tamperelainen.fi/blogi/221001-hapeaako-lipponen-myos-sinua

Äänestä

Urho Kekkonen oli täydellinen puolustusliitto Naton ja Suomen Vapaussodan edustaja.
Hän tuki aina avoimesti Natoa ja pyllisti ikuisesti rikollisille venäläisille (NL). NL hävisi!

Äänestä

NL hävisi jo meille (siis myös Adolf Hitlerille)!
Koko maailma pyllistää rikollisille venäläisille!

PAAVO VÄYRYNEN ON IDIOOTTI!

Yhtenäinen hyvä maailma kaikki piirittää saatanan valtakuntaa rus yhdessä.
Kiina on hyvä! Kiinalaiset imevät jo äidinmaidossa leppymättömän vihansa
ryssää kohtaan. Kyllä kelpaa kun murhaaja lenin/putin/stalin ovat rikollisia
ja me hypimme tasajalkaa ryöväri murhaaja ukkeli putin päällä. Nato on Me.

Äänestä
  • Espoon Timo hyppii tasajalkaa rikollisen putinin päällä ja pyllistää
    NISKALAUKAUKSELLE (yöllä tulee koputtaja) RUS. Meillä on Nato.

    Äänestä

Kiina on hyvä! Kiinalaiset imevät jo äidinmaidossa leppymättömän vihansa
ryssää kohtaan. Kyllä kelpaa kun murhaaja lenin/putin/stalin ovat rikollisia
ja me hypimme tasajalkaa ryöväri murhaaja ukkeli putin päällä. Nato on Me.

Äänestä

Espoon Timo taas pyllistää maailman pahimmalle ihmisille hullu putin.

Äänestä
  • Espoon Timo pyllistää yötä päivää paholaiselle!

    Äänestä

  • TäytyyKuuluaNatoon kirjoitti:

    Espoon Timo pyllistää yötä päivää paholaiselle!

    Hunajassa on paljon hedelmäsokeria, joka imeytyy maksan kautta ja tulee sillä lailla tasaisesti verenkiertoon. Näin se ei nosta insuliinitasoa ja polta kaikkia hiilihydraatteja elimistössä saman tien. Tämä on itse asiassa yksi syy miksi urheilijat ovat hunajasta niin kiinnostuneita, selittää Lauri Ruottinen.
    -
    Kiina inhoaa kaikkia ryssiä!

    Äänestä

  • Hyvä on jatkuvat viisaiden pyllistää rikolliselle russia.
    Me emme tarvitse rikosta ihmiskuntaa kohtaan ryssät.

    Äänestä

Putin on vain mielisairas murhaaja jonka me hirtämme aivan innoissaan.
Venäjä on vain rikos ihmisyyttä kohtaan, keskitysleiri, kaatopaikka, varas.
(vain miehitetty tärvelty alue rus)

Äänestä

Hyvä Jukka, muista tämä. Kaikki mustat haluavat hyvää elämää USA:ssa.
Nämö haluavat tappaa putinin, kuten mekin kaikki, jotka olemme tietoisia!

Tämä pysäytti minutkin perimmäisten asioiden äärelle. Heidän pahuutensa.
Somalyboy ei ole syyllinen, kun toimittaja toisensa perään surmataan siellä.

Ne tahtovat kaataa mun koivuni
kotipeltoni veräjän suusta,
alas maahan mahlat sen juoksuttaa
ja tuohet kiskoa puusta!
Ne tahtovat häijysti hävittää
mun ritvani rakkahimman,
min juurella käkeä kuunnellut oon
keväthetkeni herttaisimman!

Tulin tänään noin klo. 10.15 metrolla Mellunmäkeen. Vaunussa oli vain
mustia, joiden ulkonäkö oli somalin. Minä olin ainoa valkoinen ihminen
Toivoisin ilkivallan loppuvan ja että ketään ei tuomita ihonvärin mukaan.

Äänestä
  • paavo väyrynen on vastenmielinen

    Äänestä

Paavo Väyrynen irvistää hyvälle elämälle (LÄNSI) ja kusee vastatuuleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kekkonen Nato kirjoitti:

Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi.

Nato on hyvä (sinne pitää mennä). Myös Tarja Halosta on alkanut natottaa.

Miljardi ihmistä on paikallaan turvassa hyvässä Natossa maailma elvyttää.

Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Timo Soini on parhaimmillaan
oikea Natomies. Jussi Niinistö Nato on parasta. Me olemme vahvoja!

Patton ja Airo olivat täysin oikeassa! Juutalaiset on jo vapautettu ja koko
maailma elvyttää ja pitää elvyttää. Suomi rikastuu Natossa. Nato on hyvä.

Kansat vapautuvat. On hulluutta puolustaa lasten ruoskimista pahuudessa.

Meillä on ja pitää olla maailman uudenaikaisimmat aseet ja oikeat maat.

Joka puolelta yhtä aikaa on paras puolustus. Nato on paras puolustus.
Nato on humanitaarinen. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö*.

Paavo Väyrynen on valittu Suomen vastenmielisimmäksi lukuisia kertoja.

Soini, Lipponen tai Sauli ovat toisella kierroksella. Kaikki kääntyy hyväksi.

Tarja Halonen ei asetu enää ehdolle Natoa vastaan.

Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa (Martti Ahtisaari on hyvä).

Koko vapaa maailma on yhtä. Maailman historialliset tapahtumat vyöryvät
silmiemme edessä. Me emme hyväksy mitään vihapuheita vaan hyvyyden.

http://www.youtube.com/watch?v=88UzCdteq0M

Maailma on yhdistynyt hävittämään pahan. Aivan kuten hyvä johtaja halusi.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ketään ei jätetä köyhäksi. Koittaa uusi huomen!

Me olemme jo siellä rakentamassa tuotantolaitoksia. Nato voittaa pahan.
Ei mikään ole rumempaa kuin vihapuheet. *Hyvä on täydellinen rauhantila.

Nykyisin emme pidä enää juutalaisia vääräoppisina. Kaikilla ihmisillä on
yhteinen Jumala. On väärin tuomita juutalaiset, hekin ovat länsimielisiä.
Kiina ja Japani ovat länsimielisiä. Nerokas Kiina on kansallisvaltiomme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu