Ruohon kylväminen jyrkkään ojaan

Tässä on taas kunnan puolesta joku tehnyt tietöitä. Nyt kun on sitten asfaltit pinnassa niin eikös lisätä multaa ja täysin hyödyttömiä ruohonsiemeniä kasvamaan pientareelle. Jyrkkyys ja syvyys tuossa ojassa on sitä luokkaa, etten mitään kohtaa saa ruohonleikkurilla leikattua. Selän ja niskavamman takia en voi käyttää mitään siimaleikkuria tuossa asennossa, että mennään ojan pohjalle ja sieltä nostetaan laite yläviistoon.
Toinen vaihtoehto on, että kuljen polvillani tiellä ja siimailen mitä yllän leikata. Ei kiitos.

Olin jo vuosia lisäillyt perennoja ja poistanut rikkaruohoja. Nyt taas joutuu myrkyttämään koko ojan kun niitä siemeniä on näköjään roiskittu menemään.

Sitähän mä tässä ehkä ihmettelen, että miksei kaupunki voisi ottaa näissä "hoidettavissa" ojissa yhteyttä puutarhaosastolle. Sieltä osaisivat ehkäpä kertoa, että joku muu kuin ruoho näihin jyrkkiin rinteisiin ja ojiin. Voishan sitä tietty asukkaaseenkin hiukan ottaa yhteyttä jos näkee, että kukkia on oja täynnä.

vituttaa kun tulee laitettua rahaa tuohon ojaan ja joutuu muutenkin sängyn pohjalle aina puuhastelun jälkeen. On meinaa veemäiset asennot.
Jos yhdelle sanookin, että jätä tuo kohta noin niin toinen tulee ja hoitaa "jätetyn työn".

Ruohonsiemenet pois käsistä pliiis. Ruoho tappaa hirveästi nuoria pensaita ja puita. Ei koskaan ruohoa pensaiden tai perennojen tyvelle tai lähelle. Perenna on kukka, jonka maanpäällinen osa kuolee talveksi. Keväällä taas pukkaa uutta vartta.
3462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Urakoitsija tykkää ruohosta. Se peittää kaikki epätasaisuudet ja sitoo luiskan. Näyttää hyvältä.

Rakennuttaja tykkää ruohosta, se kun on helppo suunnitella ja halpa. Kunnossapitäjien murheista ei juuri kukaan välitä rakennusvaiheessa.

Nämä on vähän liian pieniä asioita isolle kunnalle...

Äänestä

Yksi perenna maksaa 5-10 euroa. Näitä kun ostaa 500-1000 niin kyllä ottaa päähän kun olishan tuolla rahalla voinut per*een pyyhkiä. Osaan kyllä lisätä kasveja jakamalla ja pistokkaista. Silti on hyvä laittaa niitä isompiakin kasveja paikalleen

Ruoho ei ole hienoa jos multaa on vain 5cm. Kuivan paikan perennat taas kukoistaa ja kiinnittää maan jyrkässä paikassa.

Puutarhurina aikanaan jouduin korjaamaan useita kerrostalojen istutuksia. Talonrakentajat kun tekevät myös niitä helppoja ja edullisia istutuksia, joita kukaan ei hoida istutuksen jälkeen. Suurin osa puista ja pensaista kuolee juuri siihen, että ruoho kylvetään sinne tyvelle. Ruohon juuret yltää hyvinkin 30cm syvyyteen ja uusi kasvi jää siinä kilpailussa toiseksi.

Puutarhurina näen ihan liikaa "hyvän näköisiä" nurmia.

Halvemmaksi olisi nytkin tullut kun olisi jäänyt siemenet kylvämättä. Nythän olen jo tuhonnut niistä sen mitä pystyy ja jatkoa seuraana kesänä. Vasta kun ruoho on tapettu ehkä kesäkuuhun mennessä, pääsen istuttamaan uusia perennoja. Ei ole halpaa eikä helppoa mutta paljon kauniimpaa ja myöhemmin ei tarvitse hoitaa yhtään.

On vaarallista keikkua jyrkillä rinteillä vaikkei olisi kropassa mitään vikaakaan. Tässä asiassa toivoisi sitä järjen käyttöä. Kuka haluaa liukastua luiskassa ruohonleikkurin tai trimmaajan kanssa? Haluaako muutenkaan liukastua moisessa paikassa?

Toisekseen noin jyrkkä paikka ei näy juuri muille kuin vain meidän omaan ikkunaan.
Tulipahan päätä auottua.

Äänestä

Kato urakoitsija ajattelee että rakennuttajan valvoja näkee sen paikan just sen hetken kun työ otetaan vastaan. Eipä siinä sen pitemmälle ajatella. Ihan vaan sen hetken varalle heitetään heinät, ettei tartte tehdä mitään kalliimpia operaatioita.

Olen pahoillani, ei nämä systeemit toimi oikein hyvin yksilön kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruohon vihollinen kirjoitti:

Tässä on taas kunnan puolesta joku tehnyt tietöitä. Nyt kun on sitten asfaltit pinnassa niin eikös lisätä multaa ja täysin hyödyttömiä ruohonsiemeniä kasvamaan pientareelle. Jyrkkyys ja syvyys tuossa ojassa on sitä luokkaa, etten mitään kohtaa saa ruohonleikkurilla leikattua. Selän ja niskavamman takia en voi käyttää mitään siimaleikkuria tuossa asennossa, että mennään ojan pohjalle ja sieltä nostetaan laite yläviistoon.
Toinen vaihtoehto on, että kuljen polvillani tiellä ja siimailen mitä yllän leikata. Ei kiitos.

Olin jo vuosia lisäillyt perennoja ja poistanut rikkaruohoja. Nyt taas joutuu myrkyttämään koko ojan kun niitä siemeniä on näköjään roiskittu menemään.

Sitähän mä tässä ehkä ihmettelen, että miksei kaupunki voisi ottaa näissä "hoidettavissa" ojissa yhteyttä puutarhaosastolle. Sieltä osaisivat ehkäpä kertoa, että joku muu kuin ruoho näihin jyrkkiin rinteisiin ja ojiin. Voishan sitä tietty asukkaaseenkin hiukan ottaa yhteyttä jos näkee, että kukkia on oja täynnä.

vituttaa kun tulee laitettua rahaa tuohon ojaan ja joutuu muutenkin sängyn pohjalle aina puuhastelun jälkeen. On meinaa veemäiset asennot.
Jos yhdelle sanookin, että jätä tuo kohta noin niin toinen tulee ja hoitaa "jätetyn työn".

Ruohonsiemenet pois käsistä pliiis. Ruoho tappaa hirveästi nuoria pensaita ja puita. Ei koskaan ruohoa pensaiden tai perennojen tyvelle tai lähelle. Perenna on kukka, jonka maanpäällinen osa kuolee talveksi. Keväällä taas pukkaa uutta vartta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu