Urpilaisen vakuuttava esiintyminen!

Jutta Urpilaiselle täytyy antaa täysi tunnustus siitä, että hän juuri vaalien alla petrasi valtavasti esiintymistään puoluejohtajana ja sittemmin valtiovarain ministerinä linja on vain vahvistunut. Hyvä niin, vai onko sittenkään?
Omat vanhat vakiokannattajat hän ehkä saa vakuuttuneiksi, mutta sillä ei petosta kuitenkaan muuteta totuudeksi.
Syy puolueen kannatuksen laskuun voi kyllä enemmänkin olla surkeassa pressaehdokasvalinnassa.
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>Omat vanhat vakiokannattajat hän ehkä saa vakuuttuneiksi, mutta sillä ei petosta kuitenkaan muuteta totuudeksi.>

Valhe ei muutu totuudeksi vaikka sitä miten kovasti toistaa. Urpilainen ja myös ulkoministeri Erkki Tuomioja lupasivat ennen vaaleja ja vielä vaalien jälkeen että Kreikkaan ei mene Suomesta enää mitään rahaa, jos sille ei saada täysiä vakuuksia. Täydet 100% vaakuudet.

Täysiä vakuuksia ei ole saatu missään tapauksessa!

Työllä ja tuskalla tienattua lastemme rahaa ja perintöä on lähetetty Kreikkaan ja muihin tuhlarimaihin SDP:n siunaamana.

Äänestä
  • Kiitos avartavasta ja muistinpalauttavasta linkistä.
    Tällaista se politiikka on. Takit ovat kääntyneet sixpäk hallituksen viidellä puolueella täysin. Kokoomuksenhan ei tarvitse köyhää kansaa kosiskella, niin se on saanut tovereiden nutut nurin ja marssii keisarin "uusissa" vaatteissa.
    Perus-suomalaisilla on takki myös oikeinpäin ja kansalaiset alkavat nähdä totuuden.

    Äänestä

Puolueen eurooppalainen linja ja oman maan sisällä puolueen kannatuksen suojeleminen tietysti vaatii häneltä tällaista toimintaa ja se häneltä luonnistuu hyvin.
Mutta kieroilu on sittenkin kieroilua. Jos rehellisellä toiminnalla ei kannatus säily, niin ei sitä silloin ole ansaittukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuumailija. kirjoitti:

Jutta Urpilaiselle täytyy antaa täysi tunnustus siitä, että hän juuri vaalien alla petrasi valtavasti esiintymistään puoluejohtajana ja sittemmin valtiovarain ministerinä linja on vain vahvistunut. Hyvä niin, vai onko sittenkään?
Omat vanhat vakiokannattajat hän ehkä saa vakuuttuneiksi, mutta sillä ei petosta kuitenkaan muuteta totuudeksi.
Syy puolueen kannatuksen laskuun voi kyllä enemmänkin olla surkeassa pressaehdokasvalinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu