Jungner: Kymppitonni kuussa täyttää elämän perustarpeet

Mikael Jungnerin mukaan kymppitonnin kuukausitulot ja miljoona pankkitilillä riittävät täyttämään elämän normaalit tarpeet, kertoo Talouselämä.


Siinä vaiheessa kun palkkaa tulee kuukaudessa kymppitonni ja pankissa muhii millin potti, menettää raha Jungnerin mukaan merkityksensä.

Millainen palkka riittää täyttämään perustarpeesi?

SDP:n puoluesihteeri sanoo, että kymppitonnin kuukausipalkka ja miljoonan euron omaisuus pankissa riittävät täyttämään elämän normaalit tarpeet. Jungnerin mukaan tämän tason saavutettuaan raha menettää merkityksensä.

Jungner antaa Talouselämän haastattelussa myös omat vinkkinsä siihen, miten palkkaansa voi korottaa.

Jungner kehottaa hakeutumaan työhön, jossa saa kovan palkan sijaan omistusosuuksia. Yksi vinkki on vaihtaa työpaikkaa, sillä mojovin palkankorotus tulee yleensä vaihdon yhteydessä.

Jungner kehottaa vaihtamaan taloa, jos työntekijänä johdetaan huonosti. Hänen mukaansa huono johtaminen on äärimmäisen vaarallista. Jungner haluaisikin johtajuusoppeja jo alakoulun opetussuunnitelmaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100814537013_uu.shtml
2025855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 202

Vanhimmat

No eipä tässä maassa sitten kovin montaa ihmistä ole jonka palkka riittää täyttämään edes perustarpeet.. Mitähän jos jungnerin pitäisi elää 200e/kk kuten monet työttömät?

Äänestä
  • Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    Äänestä

  • jungner työnsä tehny kirjoitti:

    Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    Mulle on yks vi*un maku, vaikka nämä jungnerit eläisivät lehmänp*skalla!

    Äänestä

  • jungner työnsä tehny kirjoitti:

    Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    Sullahan on monen vuoden kokemus tuosta "loisimisrahasta". Olet oikea työttömän stereotyyppi - koko ajan humalassa ja tongit roskiksia.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Sullahan on monen vuoden kokemus tuosta "loisimisrahasta". Olet oikea työttömän stereotyyppi - koko ajan humalassa ja tongit roskiksia.

    Ei tartte tonkia roskiksia: sossu maksaa mulle sekä muille sompuille hyvät rahat vuoden mittaan.
    Eikä mulla ole tarvetta olla humalassa. Kehonrakentajalle ei näet viina sovi.

    Äänestä

  • jungner työnsä tehny kirjoitti:

    Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    pöljähä sie oot kun tommosia kirjotat.työtön on työtön omasta tahdostaan riippumatta,sille kuuluu työttömyys korvaus,täysimääräisenä ja asumis tuet ym tuet,että jäisi rahaa elämiseen minä ainakin maksan verot ajallaan että rahaa riittää maksaa työttömyys korvaukset ja kreikan kriisit,sitä varten jokainen meistä niitä veroja maksaa.maksa verot parempi mieli ja niin maalima pelastuu.eihän se työtön saastuta kun ei oo varaa ajella duuniin ja saastuttaa.

    Äänestä

  • junkkeri punkkerissa kirjoitti:

    Mulle on yks vi*un maku, vaikka nämä jungnerit eläisivät lehmänp*skalla!

    Muistetaampa tuo kehuminen ensi vaaleissa Mikael ulos ja ihmiset valitaan.Mutta ei sillä rahalla taida naiset pysyää ei mene taas kauan kun eroaa, kyllä kovin lähellä avustajaa kuleksii.Ollaan onnellisia kun on työtä jos kellä viellä on ja lämmintä .Vaikka sillä nyt mammonaa olen ihan varma ettei mukaansa arkkuun saa.On kyllä niin leuhka mies että ei minua sai rahallakaan selvinpäin pitäs olla nukutettuna jos minun sänkyyn pääsisi.Ja jos hieman kehun itseäni niin en häpeäisi yhtään itseäni ulkomuodolla hänen vaomonsa rinnalla.Tälläisiä kirjottaja ei ole itsensä kanssa sinut, joka kehuu ja käskee kieroudella tienaamaan.

    Äänestä

  • jungner työnsä tehny kirjoitti:

    Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    Siksi koska se on Hoopenikka siannussija. Siksi! Ai työttömän arvo on yhteikunnalle nolla? Taiat olla Jungerin lesbokaveri.

    Äänestä

  • 2 aikuisen äiti kirjoitti:

    Muistetaampa tuo kehuminen ensi vaaleissa Mikael ulos ja ihmiset valitaan.Mutta ei sillä rahalla taida naiset pysyää ei mene taas kauan kun eroaa, kyllä kovin lähellä avustajaa kuleksii.Ollaan onnellisia kun on työtä jos kellä viellä on ja lämmintä .Vaikka sillä nyt mammonaa olen ihan varma ettei mukaansa arkkuun saa.On kyllä niin leuhka mies että ei minua sai rahallakaan selvinpäin pitäs olla nukutettuna jos minun sänkyyn pääsisi.Ja jos hieman kehun itseäni niin en häpeäisi yhtään itseäni ulkomuodolla hänen vaomonsa rinnalla.Tälläisiä kirjottaja ei ole itsensä kanssa sinut, joka kehuu ja käskee kieroudella tienaamaan.

    Ettehän te pöljät viime vaaleissakaan ymmärtäneet omaa parastanne, vaan menitte äärioikeiston kahden kokoomuksen Petosjytkyn ansaan, että heilahti. Nyt sitten maksellaan monikansallisten pankkien lainoja, takuita ja vakuuksia kansan selkänahasta tienaamilla verovaroilla.

    Jospa seuraavissa vaaleissa älyäisitte oman parhaanne ja äänestäisitte Vasemmistoa.

    Äänestä

  • Vasemmiston Nousu kirjoitti:

    Ettehän te pöljät viime vaaleissakaan ymmärtäneet omaa parastanne, vaan menitte äärioikeiston kahden kokoomuksen Petosjytkyn ansaan, että heilahti. Nyt sitten maksellaan monikansallisten pankkien lainoja, takuita ja vakuuksia kansan selkänahasta tienaamilla verovaroilla.

    Jospa seuraavissa vaaleissa älyäisitte oman parhaanne ja äänestäisitte Vasemmistoa.

    puolueet siellä hallituksessa oikein istuu.

    Äänestä

  • Olisit kouluttautunut sinäkin. Ei kukaan ota nykyään tommosia 8-luokalta koulun lopettavia hommiin. Ne ajat oli ennen ja silloinkin pääsin tsuppariksi kauppaan.

    Äänestä

  • Vasemmiston Nousu kirjoitti:

    Ettehän te pöljät viime vaaleissakaan ymmärtäneet omaa parastanne, vaan menitte äärioikeiston kahden kokoomuksen Petosjytkyn ansaan, että heilahti. Nyt sitten maksellaan monikansallisten pankkien lainoja, takuita ja vakuuksia kansan selkänahasta tienaamilla verovaroilla.

    Jospa seuraavissa vaaleissa älyäisitte oman parhaanne ja äänestäisitte Vasemmistoa.

    Ai mää luulin että se Arhinmäki ja ne muut sen kaverit on vasemmistolaisia....ei kyllä uskois kun kattelee. Samanlaisia porvareita niistä kaikista tulee kun vähän annetaan valtaa, olkoon vaikka mitä sossuja. Ja junknerilla voi pyyhkiä sanonko minkä.

    Äänestä

  • 2 aikuisen äiti kirjoitti:

    Muistetaampa tuo kehuminen ensi vaaleissa Mikael ulos ja ihmiset valitaan.Mutta ei sillä rahalla taida naiset pysyää ei mene taas kauan kun eroaa, kyllä kovin lähellä avustajaa kuleksii.Ollaan onnellisia kun on työtä jos kellä viellä on ja lämmintä .Vaikka sillä nyt mammonaa olen ihan varma ettei mukaansa arkkuun saa.On kyllä niin leuhka mies että ei minua sai rahallakaan selvinpäin pitäs olla nukutettuna jos minun sänkyyn pääsisi.Ja jos hieman kehun itseäni niin en häpeäisi yhtään itseäni ulkomuodolla hänen vaomonsa rinnalla.Tälläisiä kirjottaja ei ole itsensä kanssa sinut, joka kehuu ja käskee kieroudella tienaamaan.

    En hirveästi arvosta Jungneria mutta ihmettelen hieman teidän useimpien sisälukutaitoa tai paremminkin ehkä luetun ymmärtämistä.Eihän kyseinen herra kehuskele millään tienaamisella eikä yllytä ketään epärehellisiin toimiin saati sitten että sanoisi itse omistavansa noin paljon.Jungnerhan kertoo esimerkin avulla milloin raha menettää merkityksensä ja näin varmaan onkin pääsääntöisesti.Poikkeuksia tietysti on kuten Nalle Wahlroos ja moni muukin äärioikeistolainen ökyrikas.Heille rahanhimo on pohjaton sairaus ja vaatii lisää ja lisää mammonaa koko ajan.Uskoisin itselleni käyvän juuri noin mikäli omistaisin miljoona euroa pankissa ja tienaisin kymppitonnin kuussa ettei rahalla olisi enää suurta merkitystä.Pointtina kuitenkin koko tässä jutussa ja ilmeisesti tätä myös MJ tarkoitti on se että tavallisista,jopa köyhistä oloista lähtöisin oleville kyseiset summat olisivat rajapylväs huolettomuuteen.

    Äänestä

  • Microsofitlla töissä kirjoitti:

    Olisit kouluttautunut sinäkin. Ei kukaan ota nykyään tommosia 8-luokalta koulun lopettavia hommiin. Ne ajat oli ennen ja silloinkin pääsin tsuppariksi kauppaan.

    Ei nykyajan ihminen käy 12 vuotta koulua, hankkiakseen jonkun kamalan valkoi-
    sen kotsan, sellainen on jo muinaisjäänne. Moderni ihminen hakeutuu pakol-
    lisen peruskoulun jälkeen, suoraan työelämään valmistavaan koulutukseen.

    Tollaiset kotsan tavoittelijat ovat eilisen lapsia.

    Äänestä

  • Vasemmiston Nousu kirjoitti:

    Ettehän te pöljät viime vaaleissakaan ymmärtäneet omaa parastanne, vaan menitte äärioikeiston kahden kokoomuksen Petosjytkyn ansaan, että heilahti. Nyt sitten maksellaan monikansallisten pankkien lainoja, takuita ja vakuuksia kansan selkänahasta tienaamilla verovaroilla.

    Jospa seuraavissa vaaleissa älyäisitte oman parhaanne ja äänestäisitte Vasemmistoa.

    Mitä vasemmistoa? Jos vasemmisto istuu samassa hallituksessa sdp:n ja kokoomuksen kanssa, mikä se on? Pyrkyri.

    Äänestä

  • jungner työnsä tehny kirjoitti:

    Miksi jungnerin pitäisi elää jollain 200 euron loisimisrahalla? Työttömän arvo yhteyskunnalle on pyöreät nolla ja kaiken kukkuraksi näille vielä maksetaan loisimisesta.

    eiköhän tuo jungnerkin ole kupannyt(muiden poliitikkojen ym valtion laitosten turhat johtajat) valtion kirstusta, joten hänenkin hyöty yhteiskunnalle on nolla, tappio tosin muutaman tuhannen työttömän verran kuussa...

    Äänestä

Että oikein miljoona pankissa ja 10 000e kuukaudessa että pärjää.. Kyllä on pahasti vieraantunut elämästä nämä johtajat ja päättäjät.

Äänestä
  • Tottahan se puhui. Ei välttämättä tarkoittanut itseään vaan kokemuksella sillä tienasi ennen 160000

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.

    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa. Kivinen aloitti Ylen toimitusjohtajana sunnuntaina.

    Äänestä

  • Tämän takiahan aina kansanedustajien ja nyt presidentinkin palkkaa nostetaan että tulevat toimeen eikä tarvi nälkää nähdä kun ihminen ei vähemmällä voi selvitä.

    Kumma vain että "kansanedustaja"-nimikettä kantaa juuri nämä ihmiset jotka haluavat aina saada entistä isomman palkan itseään vähemmillä tuloilla elävien perusduunareiden verorahoista. Jossain vika?

    Äänestä

"Sosialisti" avasi juuri sielunsa meidän nähtäväksemme.

Yhhyh.

Äänestä

pistetään toi mulkero ens vaaleissa ulos

Äänestä
  • Kuminaama jungner ei tiedä mitä 40 vuotta paskatöitä tehnyt eläkeläinen saa eläkettä, mistä noita mulkeroita tulee.

    Äänestä

  • papparainen,,, kirjoitti:

    Kuminaama jungner ei tiedä mitä 40 vuotta paskatöitä tehnyt eläkeläinen saa eläkettä, mistä noita mulkeroita tulee.

    Ja kansa äänestää näitä tolloja!
    Eli sitä saa, mitä tilaa.

    Äänestä

  • kannattaa laittaa ja moni muu.Kok ja keskustan ja sdpn väestä.Olen niin pettynyt heidän politikkaan ..

    Äänestä

  • KANNATETAAN!

    Äänestä

  • papparainen,,, kirjoitti:

    Kuminaama jungner ei tiedä mitä 40 vuotta paskatöitä tehnyt eläkeläinen saa eläkettä, mistä noita mulkeroita tulee.

    Menisit kouluun.
    Demarille saa olla kateellinen, mutta semmoiselle joka perii muutaman sata miljooona tekemättä mitään ei saa.

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.

    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa. Kivinen aloitti Ylen toimitusjohtajana sunnuntaina.

    Äänestä

  • Logiikka hoi!! kirjoitti:

    Menisit kouluun.
    Demarille saa olla kateellinen, mutta semmoiselle joka perii muutaman sata miljooona tekemättä mitään ei saa.

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.

    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa. Kivinen aloitti Ylen toimitusjohtajana sunnuntaina.

    Aika moni yliopistossa opiskellut on jäänyt työttömäksi myös.
    Jos on hyvä ammatti ja tekee hommia niin kyllä sillä hyvin pärjää.

    Äänestä

  • papparainen,,, kirjoitti:

    Kuminaama jungner ei tiedä mitä 40 vuotta paskatöitä tehnyt eläkeläinen saa eläkettä, mistä noita mulkeroita tulee.

    Niin, mistä noita mulkeroita oikein tulee?

    Äänestä

impotententti , eturauhassyöpäinen sossu.

Äänestä

Miksi hän on elänyt meidän verovaroilla koko elämänsä, eikä ole koskaan tehnyt työtä.

Äänestä
  • Oli sen nimisessa firma töissä kuin MICROSOFT.
    Omistaako Suomen valtio Microsoftin?

    Äänestä

  • Kyl pitäis jättää TV. lupa maksamatta. Ei ole yle köyhä jos tollaisia palkkoja
    maksaa kaikenlaisille mulkeroille.

    Äänestä

Ja tuollaisen rotan näköisen pisipään mielestä yle:stä kannattaa maksaa.Eipä vaihtunut työpaikka oleellisesti, demarien käsikassara ylen pasilan pääkallonpaikalta demareiden kabinettiin arkadianmäelle.

Äänestä

Kannattaa siis hankkiutua loisimaan ison firman johtoon omistusosuuksilla, siinä Jungnerin neuvo köyhille.

Äänestä

Taas huomataan, missä maailmoissa eliitti elää.

Äänestä
  • Hehheh! Saitko perjantaina potkut töistä?

    Äänestä

  • Kiitos samoin. Ei sulla taida siellä kuntouttavassa työtoiminnassa niin hääviä olla. Mutta jos ei pysty tai kykene oikeisiin hommiin, on osoitteeksi määrätty kuntouttava työtoiminta.
    Ja se katkeroittaa, jos mikä...

    Äänestä

  • Eikö ota eteen?

    Äänestä

  • haesta sinä pölöjä,taka piäs ta työnnä koko nuppi sinne niin mualima pelastuu tommosia sammakoita piästät suust loekkimaa.

    Äänestä

  • Piilotyötön ahertaja kirjoitti:

    Kiitos samoin. Ei sulla taida siellä kuntouttavassa työtoiminnassa niin hääviä olla. Mutta jos ei pysty tai kykene oikeisiin hommiin, on osoitteeksi määrätty kuntouttava työtoiminta.
    Ja se katkeroittaa, jos mikä...

    MITÄ HELVETIN VIKAA ON KUNTTOUTTAVASSA TYÖTOIMINASSA?
    Tulet se sinäkin vanhaksi ja raihinaiseksi ajan myötä , usko vaan, niin se elämä menee, saat parkinsonin niin siihen loppuu sunkin hommas

    Äänestä

On se aika epeli!

Äänestä
  • tiällä on toenen epeli,kolomessa pankissa rahat ku ei yhtee pankkii sopina,muutama milli pörssissä lissee,kohta kaapataaa nokia meijä amerika puhelin yhtiön kanssa,sitte myö myyvää kalliila osake salakut eiku köllötellää.milliä tulloo lissee.sit myö pojat tilataa sakuloelt bulmann mersut suurin mitä valamistettaa,myö lähetää pyytää siikoja,huvilalle,meil on sähköt mikrot diki tvt,oma peltihalli ja puun korjuu konneet että semmone epeli.

    Äänestä

Suomeksi sanottuna täys mullkku.

Äänestä
  • Kateus vie järvestäkin kalat !! Onneksi on Lauri Kivinen mies paikallaan. Ja pitää kravattia nukkuessaankin.

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.

    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa. Kivinen aloitti Ylen toimitusjohtajana sunnuntaina.

    Äänestä

Ei keittiötyöläisen palkoilla elätetää enää edes yhtä henkeä. Painu junkkeri hevonvittuun saatana!

Äänestä

Siinä vanha eturauhanen työntää Soinin vaalivankkureita hartiavoimin!

Äänestä
  • mooseksen vaunuja se työntää.

    Äänestä

  • totta mooses kirjoitti:

    mooseksen vaunuja se työntää.

    -Suuri suu vaatii levet hartiat sanoi Mooses kaislakorissa vetten päällä.

    Äänestä

Jugner on tyyppiesimerkki siitä ettei Lipposen mainitsemia perinteisiä arvoja enää kunnioiteta. "Jaa ettäkö kohtuutonta? So fucking what?"

Äänestä

Oikeassahan se on! En voi väittää etteikö se olisi aika kiva tilanne,
10te tulot, milli pankissa ja mukava,kaunis nuorempi vaimo!

Kymppitonnin kuukausiliksa on Jungnerin mukaan taso, jonka jälkeen rahalla ei ole mitään väliä.

Varmaan aika lähellä totuutta

Äänestä
  • Ja se on ikävä kyllä huomattu, ettei rahalla ole mitään väliä. Sen verran surutta nämä jetset-poliitiokot syytävät rahaa kankkulan kaivoon.

    Ehdotankin täten, että jokaisen kansanedustajan palkka ministereitä ja kanistereita myöten lasketaan 2000€/kk jotta se rahanarvon käsite alkaisi hiljallen taas juurtumaan sinne päänuppiin.

    Onhan se selvä, että kun millään ei ole mitään väliä, niin se on sitten sama menikö tuonna miljardi vai miljoona, so what? Että kiitos vaan tästäkin oi demarit!

    Äänestä

  • Löyhäpäistä menoa kirjoitti:

    Ja se on ikävä kyllä huomattu, ettei rahalla ole mitään väliä. Sen verran surutta nämä jetset-poliitiokot syytävät rahaa kankkulan kaivoon.

    Ehdotankin täten, että jokaisen kansanedustajan palkka ministereitä ja kanistereita myöten lasketaan 2000€/kk jotta se rahanarvon käsite alkaisi hiljallen taas juurtumaan sinne päänuppiin.

    Onhan se selvä, että kun millään ei ole mitään väliä, niin se on sitten sama menikö tuonna miljardi vai miljoona, so what? Että kiitos vaan tästäkin oi demarit!

    Lasketaan palkka 800.n euroon kk.ssa. Sen saan itse. Yksineläjä, talossa sähkölämmitys ja voin sanoa, että talvella on kotona kylmä.
    Ikäni tein töitä ja pelottaa ensi talvi!

    Äänestä

  • Mökin kylmäke kirjoitti:

    Lasketaan palkka 800.n euroon kk.ssa. Sen saan itse. Yksineläjä, talossa sähkölämmitys ja voin sanoa, että talvella on kotona kylmä.
    Ikäni tein töitä ja pelottaa ensi talvi!

    Jos olet ikäsi tehnyt töitä, niin etkö osannut paremmin hoitaa talouttasi. Rahan käyttöä pitäisi opettaa jo ala-asteella.

    Ja mitä Jungneriin tulee, niin eihän se mitään rehvastele, vaan kertoo totuuden. Lehtihän oli Talouselämä, ei sitä kukaan alle kymppitonnin tienaava tilaa.

    Äänestä

Hyppäis paskatäplä suohon, vi..un pallinaama.

Äänestä
  • Sieltä Helssingin ydinkeskustasta on soille pitkä matka ja jos vielä on suunnistustaito hukassa, niin...

    Äänestä

Siinä teille "Työväen puolueen edustaja" noita ne on SDP:n edustajat suurituloisia. Enemmän oikealla kuin Kokoomus. Helkutin hyvä tuo Jungerin esiintulo näin vaalien edellä, niin tiedetään ketä äänestetään vaaleissa.

Äänestä
  • mieku rikastuin niin en ennee iänestä,ku kapitalisteja,suuret tulot suuret mänöt ja suuret verohelpotukset.kaek on suurta myös puhheet.et sil viisii......

    Äänestä

oliko hyvä viesti menikö perille toimitukseen.

Äänestä

Junger paljasti juuri omaisuutensa määrän ja kuukausipalkkansa.

Äänestä
  • Aloittajalle 100 pysty peukkua, kun toi näkyviin mitä SDP loppujen lopuksi on äärioikeistopuolue kovimman jälkeen. Nyt meidän on vain hankiuduttava eroon noista ääriliikeistä Paavon ohjeiden mukaan

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Aloittajalle 100 pysty peukkua, kun toi näkyviin mitä SDP loppujen lopuksi on äärioikeistopuolue kovimman jälkeen. Nyt meidän on vain hankiuduttava eroon noista ääriliikeistä Paavon ohjeiden mukaan

    Varmaan riittää .
    Sitten olisi jo vehkeestä jos se EI riittäisi .

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Aloittajalle 100 pysty peukkua, kun toi näkyviin mitä SDP loppujen lopuksi on äärioikeistopuolue kovimman jälkeen. Nyt meidän on vain hankiuduttava eroon noista ääriliikeistä Paavon ohjeiden mukaan

    Tuosta Paavosta juohtui mieleen, että ukonroikale saa ainakin kolme varmaa ääntä: ukko itse äänestää sekä tytärtään nuorempi eukko Hiltusen Päkä sekä tämän Cecilia-tyttö.
    Ne Paten penikat ovat vielä niin nuoria, ettei ikä riitä papparaista äänestämään.

    Äänestä

  • Penikkatautinen. kirjoitti:

    Tuosta Paavosta juohtui mieleen, että ukonroikale saa ainakin kolme varmaa ääntä: ukko itse äänestää sekä tytärtään nuorempi eukko Hiltusen Päkä sekä tämän Cecilia-tyttö.
    Ne Paten penikat ovat vielä niin nuoria, ettei ikä riitä papparaista äänestämään.

    kyllä tommosten eläkeläis,huru ukkojen pitäis antaa nuoremmille ja edustaville ihmisille,työt joha se kävelee sillee että tarvii trollaattorin kun köpöttää iha hassusti.jos tommone huru ukko on presitentti ei enää mitään uskottavuutta koko suomella.kttokee naapuri poekia venäjältä mallia presitentin mallia,ossooko tuo huru ukko ees ratsastoo suatikka mönkkärillä aijoo,täytys olla jonkinlainen kuupper testi prewssalle ettei sinne mittää trllaattori ukkoja piästetä.silloin se suomi lähtis nousuu ku mikki kentästä.

    Äänestä

  • trollaattori mooses kirjoitti:

    kyllä tommosten eläkeläis,huru ukkojen pitäis antaa nuoremmille ja edustaville ihmisille,työt joha se kävelee sillee että tarvii trollaattorin kun köpöttää iha hassusti.jos tommone huru ukko on presitentti ei enää mitään uskottavuutta koko suomella.kttokee naapuri poekia venäjältä mallia presitentin mallia,ossooko tuo huru ukko ees ratsastoo suatikka mönkkärillä aijoo,täytys olla jonkinlainen kuupper testi prewssalle ettei sinne mittää trllaattori ukkoja piästetä.silloin se suomi lähtis nousuu ku mikki kentästä.

    Eipä ole pelkoa, että tuo kahdeksatta kymmenettä käyvä taatto on seuraava pressa. Demarien rahat menevät haaskuuseen, kun tuon "lobbarin" päästivät ehdokkaaksi. Kova on vanhuksella kuitenkin päästä framille.

    Äänestä

monta demariii, jol on monta bemariiii!

Äänestä
  • tiäl on demari jolla on kolome mersuu.entäs sulla......

    Äänestä

  • mercedes bents kirjoitti:

    tiäl on demari jolla on kolome mersuu.entäs sulla......

    KUI SÄ VIITSIT NOIN HUONOIL AUTOILLA AJAA ?

    EI ENÄÄ IKINÄ MERSUA. 1 riitti..

    Äänestä

Demarit köyhän asialla? Siis oikeasti, demarien ylintä johtoa:

Jutta.U => Hallintoneuvoston kokouspalkkiot kuuluu ottaa vaikkei ole paikallakaan.

Mikael. J => 10 000€/kk riittää mulle, kiitos kannattajat.

Paavo. L => Venäläisiltä saa mukavasti liksaa.

AY rahat mahtuu kyllä taskuihimme.

Äänestä

Upsista.

Äänestä

Minulle riittää myös 12000 euroa kuukaudessa juuri ja juuri mutta asuntoa ei ole ollut vara velä ostaa. Jungner on kyllä oikeilla linjoilla palkan suhteen.

Köyhät työläiskommarit onneksi pärjäävät pienemmällä palkalla ja he ovat tyytyväisiä mitä saavat anteliailta työnantajiltaan.

Jos palkka ei riitä niin ainahan valittaja voi alkaa yrittäjäksi vuolemaan kultaa!

Äänestä
  • Laitappas se kiljupöntön kansi kiinni. Sä elät taas jossakin fantasiamaailmassa.

    Äänestä

  • mie suan 13500e kuukaudessa mutta pitää asua vuokralla,kun ei oo varaa ostaa omaa,kun ei oo ku pari milliä pankissa sano että ei riitä vielä uuden asunnon rakentamisee,pittää siästee lissee.jos se rakennus oikeus sitten tulis.

    Äänestä

Onpa aivan erikoista, että mies, joka on demaripuolueen kansanedustaja, päästää suustaan tuollaisia.
Koko puolue pitää liittää kokoomukseen, niin ehkä sitten Jungnerin puheet tulevat oikeasta tuutista. Ei ole ihme, että puolueen kannatus kuivuu edelleen, kun puolueessa on tuollaisia älyn jättiläisiä.
Päinvastoin hänenkin tulojaan pitäisi supistaa entisestään, että saataisiin tämä helvetinmoinen valtionvelka pienenemään.

Äänestä

Semmosta se on, kun kansa ei osaa lukea juttuja tai ymmärrä niiden sisältöä.

Nähtävästi kukaan täällä kommentoinut ei ymmärtänyt, että Jungner kritisoi johtajien suuria palkkoja ja viittaisi, että 10k / kk milli pankkitilillä pitäisi kyllä riittää ja enempää ei kukaan tarvitse. Hän siis viittasi suurituloisten palkkojen leikkaamiseen eikä siihen, että vain tuolla tulotasolla ihminen pystyy elämään.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Äänestä
  • populismia populismia.Tuskin junger olisi valmis omaa palkkaansa pienentämään.Tienaa varmaan itsekin lähes 10 000 e/kk. ja paljonkohan mahtaa olla rahaa pankkitilillä?

    Äänestä

voi vidu tuota kierohuulijungeria!!!!Että osaa olla tyhmä! Tyypillinen sossu: ajattelee muka työväen parasta ja toisaalla puhuu paskaa.

Äänestä

Mul.kku mikä Mul.kku... Kannattaisi sitten artikuloida tarpeeksi selvästi että normaali työssä käyvä ihminenkin ymmärtää, poliitikkojen pitäisi muutenkin opetella puhumaan selvää kieltä.

Äänestä

Jos minulla olisi noin ruma "pärstä" niin enpä kehtaisi ulos mennä ilman alkon kassia. Olisiko liikaa pyydetty jos tuon pallinaaman kuvaa ei mediassa näytettäisi.

Äänestä

Perusturva markkinraha, vai mikä se on nimeltää, saan sitä, ja on hyvin rittänyt
asun omistus asunnossa mutta yhtiövastike on 180 , eli yli tonni suomen rahaa
,jää säästöönkin.
kyllä junger tietää että silläkin pärjää, on tottunut vain isompaa rahaan

Äänestä
  • Sä et oo tottunu mihinkään muuhun ku homosteluun.

    Äänestä

  • Tämä on totuus kirjoitti:

    Sä et oo tottunu mihinkään muuhun ku homosteluun.

    Sähän sen hookkanina tiedät.

    Äänestä

  • kyl siä et tiiä mittää.työttömyys korvaus yli 55 vuotiaill kun verot on otettu jää 411e kussa.siitä asumis kustannukset ruoka ym laskut,ei jiä ku rupia persisee.eu ruokaapu kassit ku hakkoo nii sua ees kaurapuuroo.nyt pöljä ey on muuttamassa ruokaavun maitojauheeksi tee siitä puuroo,alle 55vuotias sua 70e kuussa kun on verot otettu,jos pöljä et uso tuu kattoo kela laput,ja tiliotteet.

    Äänestä

Onneksi ei ole noita demareiden ongelmia. Saa rauhassa pohtia näitä maallisempia asioita, kuten miten saan kahden tonnin nettopalkan riittämään asuntolainan, auton ja viishenkisen perheen menoihin.

Kuun puoleen väliin mennessä pitäis jostain vielä taikoa kolmesatkua lisää, että saa kaiken maksettua tässä kuussa. Lopun kuukautta voikin sitten taas hyvillä mielin todeta, että JEE!! \o/ tästäkin kuukaudesta selvittiin.

Ehkä se raha sitten joskus ennen eläkettä tai kuolemaa menettää merkityksensä. Riittäs vaan nyt sitä terveyttä, että jaksais kiertää tahkoa tarpeeks pitkään:|

Äänestä
  • raha menettää arvonsa kun on 2 metriä multoo piällä.minun harras toiveeni ku joudun manan maille että laittasvat majorin mukkaa,niin syvää monttu ei oo ollut ettei myö majurin kanssa oes ylö tultu.

    Äänestä

  • Kun sais itsekin 2000 € kuussa nettoa, niin tekis jo ihmeitä.

    T. yksin asuva.

    Äänestä

Verottaja pitäisi teilata, koska tämä paska nyppii rahojamme, kuin stadilaishomot kullikarvojaan!

Äänestä

Helppo on Jungnerin huudella, etenkin kun on OMA MAHA TÄYNNÄ...

Äänestä
  • on oma napa lähellä ja lämpö tärkiä.kunhan minulla menee hyvin muista viis.

    Äänestä

  • napa nöyhtö kirjoitti:

    on oma napa lähellä ja lämpö tärkiä.kunhan minulla menee hyvin muista viis.

    Niin ja LIPPONEN ON PÖLJÄ !!

    Äänestä

Ottakaa selvää asioista. Kyllä tyhmiä on helppo vedättää. En ole mikään Mikael-fani, mutta lause oli otettu täysin erilleen asiayhteydestään.
Siellä joku idioottitoimittaja nauraa taas partaansa, kun sai Jungnerin näyttämään ökyrikkaalta lesoilijalta.
Eikä mielikuva häviä vaikka asiaan tulisi korjauskin joskus...

"MikaelJungner Mikael Jungner
TE:ssä sanoin, että 10 000/kk isompi palkka ei juuri lisää motivaatiota ja siksi niissä ei järkeä. "
"@pyllyukko Ymmärrän. Joo, ei ollut omista tuloista tai säästöistä kyse. Miljoona tilillä on haave vain ;)"

Äänestä
  • "MikaelJungner Mikael Jungner
    TE:ssä sanoin, että 10 000/kk isompi palkka ei juuri lisää motivaatiota ja siksi niissä ei järkeä. "


    Mutta Lauri Kiviselle näköjään tuo:

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle (KOKO) hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.
    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa.

    Äänestä

Ihan oikeassa tuo on. Tuon pitäisi ehdottomasti olla maksimipalkka, minkä kukaan voi saada. Loput sitten yhteiseen hyvään, jos enemmän rahaa tulee.

Mutta ärsyttävä kommentti tuo on. Ehkä hänen olisi pitänyt sanoa, että tuo summa riittää YLELLISEENKIN elämään, ei normaaliin elämään. Tai muussa tapauksessa aika harva suomalainen elää normaalisti. Ja mainittakoon, että työttömät ja opiskelijatkaan eivät elä normaalia elämää, sillä normaalin elämän pitäisi olla työssäkäyntiä. Vaan eipä siivooja saa noita summia edes työpaikkaa vaihtamalla. Enemmin vähemmän tulee, kun ei saa ikälisiä koskaan.

Äänestä

Junger keksi ihan ensitöikseen vaalilauseen: demari ajaa bemarilla, eikö se jo
kerro minkäsortin sosialisti hän on. Lipposen entinen apuri ja sieltä asenteensa
saanut, kuten myös Urpi ja Kumpula ja tietenkin Lipposka. Demarina menestyy
kun vain mielistelee Lipposta, toisinajattelijat jäävät unholaan.

Äänestä

Junger, sinä vi-tun reptiliaani!!! Olet kuin huono raha, kulumallakaan tuosta linnunpläsistäsi ei pääse eroon!! V''''n LOKKI!

Syöpä näköjään aivoissa jo? Menehdy!

Äänestä

Eipä tuo sanonta ole M. Jungerin oma viisaus!
Kertokaa mollaajat mikä on teidän itse kuinkin OMA käsityksenne siitä, kun olette vanhuksena vaipoissa muiden autettavana? Mikä on se summa, jolla voitte palkata hoitajan, kun sellaisen tarvitsette?
Amerikkalainen kirjailija Robert T. Kiyosaki on useassa kirjassaan tuonut esiin tulonjakautumisen malleja, joita on yhteiskunnissamme.
Hän pohtii ja tuo esiin malleja, miksi jotkut menestyvät ja toiset tallaavat paikoillaan.
Yleensä nämä mollaajat kuuluvat niihin, jotka eivät laita rikkaa ristiin asioiden korjaamiseksi.
Toiset ovat visionisteja ja TEKEVÄT jotain asioille! Kun he jonnkin uuden ilmiön kertovat - seuraa rähisijöiden joukko "viisauksineen".
Kuten nyt tässä.

Pohtikaapa vaikka miten itse järjestätte oman vanhuutenne? Fakta on, ettei yhteiskunta pysty takaamaan kunnon eläkettä. Olisiko siis itsekin tehtävä jotain?
Se tekeminen ON mahdollista, kunhan vain tarttuu ojennettuun käteen - purematta sitä! Jos kiinnostaa ....
Jungner aloitti oikean ajatusmallin keskusteluun! Hyvä!

Äänestä

Niinpä niin. Jungner toi esille sen mitä demarit ajavat takaa. Avo bemarit ja iso kassi rahaa mukaan kyllä se sitten toimii. Työttömät ja pieneläkeläiset ei taida ihan päästä noihin lukemiin. Tosin kohta olemme kaikki työttömiä tai toistemme hoivaajia, koska arvoisat edustajat ovat jo pitkään tehneet työtä, että hyvin monet virmat voivt hakeutua halpojen työkustannusten maihin. Tarkoitan kun ovat järjestelleet mahtavia avustuksia, niin niiden turvin on hyvä tehdä tie selväksi vaikka Kiinaan tai Intiaan. (Salkkom mm. lähti ja moni muu virma on tehnyt samoin) Täällä periferiassa ei eläkohta kuin sudet ja karhut .

Äänestä

Hän ei ikävä kyllä puhunut pelkästä maksimipalkasta, vaan antoi lukijoille 5 asiakohdan vinkkilistan, jolla jokainen voi päästä kymppitonnin kk-palkalle ja saada miljoonaomaisuuden. Jokainen voi lukea Talouslehdestä mitä ko. vinkit oikein pitävät sisällään.

Herran mielestä meidän pulliaisten pitäisi yksinkertaisesti vaihtaa työpaikkaa, jos nykyinen ei maksa tarpeeksi. Lisäksi pitäisi keskittyä siihen mitä osaa parhaiten, eikä olla vain ahkera.

Mielenkiinnosta haluaisin tietää, kuinka tuo voisi kohdallani onnistua, kun kohta 50 v yksinhuoltajana ja jonkin aikaa työmarkkinoilta poissaolleena kukaan ei enää kutsu minua edes työhaastatteluun. Lisäksi olen valitettavasti kouluttautunut julkisen sektorin sosiaalipuolelle, jossa ei edes laitoksen johtaja saa 10 000 euron palkkaa!

Pitäisikö siis kaikki palvelualojen pienipalkkainen työ lopettaa Suomessa, jotta jäljelle jäisivät vain ne 10 000 euron liksat? Kuka syöttäisi herra Jungneria aikanaan vanhainkodissa, tai kuka vaihtaa hänen lapsensa vaipat päiväkodissa? Kuka imuroi hänen työhuoneensa lattian ja tekee ruuan hänelle ravintolassa? Kuka myy hänelle vaatteet ja leikkaa hänen tukkansa? Ilmeisesti nuo mitättömät työt voisi yhtä hyvin pyyhkäistä pois maanpäältä, eivätkä niiden tekijät ansaitse samanlaista arvostusta kuin viisinumeroista kk-palkkaa nauttivat.

EI voi muuta kuin pöyristyneenä ihmetellä, miten poliittinen eliitti on erkaantunut arkitodellisuudesta Suomessa. Nuo pienituloiset ihmiset ovat olleet SDP:n äänestäjiä ennen, mutta nyt moni varmaan siirtyy protestina perussuomalaisten kananttajiksi. Ainakin itse koin, että norsunluutornin herra halveksii kaltaistani ahkeraa, mutta ilmeisesti sitten rikastumiskyvytöntä köyhää. Jotenkin otin sen hyvin henkilökohtaisesti ja loukkauksena. Ajatella että nimenomaan työväenpuolue nöyryytti työväkeä noin!

Toisessa ketjussa joku ehdotti, että kun kerran Jungnerilla on talousasioihin noin helpot ja selvät ratkaisut, niin eiköhän hänet kannattaisi lähettää Kreikkaan pistämään maan asiat kuntoon siellä. Että olisi suorastaan itsekästä pitää sellaista neroa täällä Suomenmaalla. Täytyy sanoa, että kuulostaa hyvältä idealta.

Äänestä

V...u mikä ääliö, en ikinä enää äänestä SDP:tä muka työväenpuolue pahimpia oman edun tavoittelijoita saa hakea.

Äänestä
  • En oo eläissäni kertaakaan äänestänyt näitä demaritolloja.

    Äänestä

Jaa että kymppitonni riittää ihan hyvin ,,no tähän on tultu että tuommoset pellet päättää meän rivikansalaisten asioista vittu mitä tekstiä kun normi perhe joutuu tulemaan toimeen alle kahen tonnin kuukausituloilla ja ei jää kyllä kirstun pohjalle MITÄÄN

Äänestä

Asiasta voidaan olla montaa mieltä mutta tosiasia on ettei tulevaisuudessa
pärjää muut kun omistava luokka, eli tulot tulee yrityksien omistajille.
Työt vähenevät länsimaista ja yhä suurempi osuus on konehommaa eikä sitä
kaikille riitä.

Äänestä

Onkin niin helppoa rikkaan sanoa että "hakeudu töihin tällaiseen ja tällaiseen paikkaan" ..suurimmalla osalla ihmisistä ei vain ole tällaista pirun helppoa lähtökohtaa, ja noita kalliimman palkan paikkoja on Suomessa älyttömän harvassa. Ylennyksiä tai korotuksia ei anneta millään irveellä koska suuremmilta tahoilta häviää siten rahaa. Mieti nyt vähän Junkku normaalin kansalaisen näkökulmasta.

Olisikin mukavaa jos kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus tällaiseen "normaalien tarpeiden" rahoitukseen.

Äänestä

joopa joo, minä JOUDUIN sairauseläkkeelle MS-taudin takia, olen nyt reiliu viiskymppinen ja kk tuloni puhtaana 967e, ei käy katteeks Jungnerin palkka, mut kyllähän se vähän kirpasee!!

Äänestä
  • sulla menee paremmin ku mulla.oon kohta kuus vuotta siras työkyvytön 100 prosenttisesti.minun pitää kelan vaatimuksesta kirjoittaa päiväraha anomkseen.väärin työtön työtön.vaikka olen sairas mutta kela vaatii kirjoittamaan väärin työtön,saan 411e kuussa käteen että on se väärin ku virkalaitos vaatii kirjoittamaan väärin,lääkärit ympäri suomea kirjoittaneet että olen sairas työkyvytön 100 prosenttisesti

    Äänestä

  • sairas työtön sairas kirjoitti:

    sulla menee paremmin ku mulla.oon kohta kuus vuotta siras työkyvytön 100 prosenttisesti.minun pitää kelan vaatimuksesta kirjoittaa päiväraha anomkseen.väärin työtön työtön.vaikka olen sairas mutta kela vaatii kirjoittamaan väärin työtön,saan 411e kuussa käteen että on se väärin ku virkalaitos vaatii kirjoittamaan väärin,lääkärit ympäri suomea kirjoittaneet että olen sairas työkyvytön 100 prosenttisesti

    Voi teitä Ystäviä!
    Osaat sentään kirjoittaa, joten taidot ovat riittäviä.
    Ihminen ITSE asettaa omat rajansa. Kietäytyy uskomasta.
    Kieltäytyy ohjeista! Ja mistä ohjeista?

    Ratkaisuja menestymiseen ON!
    Menestyminen on jokaisella omansalainen.

    Ota yhteys, niin katsomme mitä juuri Sinun menestymisesi on.
    Kumpi autaa paremmin: Ilmoittaa vain olevansa ainoa oikeassa olija -
    Vaiko Tehdä jotain?

    Ota yhteys, niin katsomme sinulle tien saada sen mistä unelmoita ja oikeasti haluat!
    [email protected]

    Terveisin Analytico

    PS Tiedän kokemuksesta, ettei monikaan uskalla ottaa tätä selväksi!
    Mutta JOS kerran OIKEASTI haluaa - hän viestii.
    Kiitos

    Äänestä

  • Mutta Junger ei ole vastuussa sinun tuloistasi (967e). Siellä on 8 vuotta ollut KOKOOMUS-KESKUSTA hallitus.

    Äänestä

No Huu huu V...... Apina.............

Äänestä

Kuka toi homo on?

Äänestä

Sitä niin kaikki todellisuustaju hämärtyy, kun liksan maksaa SDP ja Suomen valtio. Mistäs ne rahat muualta tulevat kuin veronmaksajan kukkarosta.

Äänestä

Demarit ovat Suomen oikeistolaisin puolue, tässähän se tulee myös hyvin esille.
On työväestöllä edustajat....pthyi...

Äänestä

onko tämä se mies joka sai potkut yleltä.ainaki samanlaisen sian nökönen,päässyt tietenkin jälleen sikalättiin,syö varmaan kaukalosta

Äänestä

Tälläinen vedättäminen on nyt juuri tulossa tiensä päähän. Yrityksiä kaatuu ja työntekijöille hyysätään koko ajan lisää palkkaa.Ei aina voi kaikki vain nousta, vaan katto rupee tuleen vastaan monella alalla ja kuka sen on saanut aikaan. ? On vielä matalapalkka-alojakin, mutta tälläiset esimerkit ovat erittäin huonoja. Pitäis määritellä max palkka esim 5000€kk niin maailma pelastuisi.

Äänestä
  • Mieluummin omaisuuden katoksi vaikka 5miljoonaa, mitäs siitä sais maailman kaikilta miljonääreiltä ja miljardööreiltä... biljoonia biljoonia.

    Omistajaluokassa ne rahat ovat eikä palkkatyöläisten tileillä!

    Äänestä

Katainen on aivopessyt Jungner-poloisen, kun tuollaisia sammakoita päästelee.

Äänestä
  • Tai iltalehti on aivopessyt sinut?
    Junger tarkoitti, että YLI 10000 menevällä palkalla EI OLE ENÄÄ MERKITYSTÄ


    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.
    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa.

    Äänestä

Katainen tai sitten Andy McCoy...;), mutta eiköhän Jungnerin vaimolla lie parempi maku? kuin pyykkimummolla, joten rahaa palaa..

Äänestä

Kappas kun taas "sattumalta" katosi plussat lähes koko ketjusta.. Aika huvittaa menoa suomi24 hinttareilla.

Äänestä

DEMARI!
DORKAT ÄÄNESTÄÄ DEMAREITA!, NE REPII MILJOONANSA DUUNAREIDEN SELKÄNAHASTA!!

Äänestä
  • OHHOH! Eiköhän ne kapitalistit edelleen revi miljoonansa duunareiden selkänahasta.
    Eihän Jungner tai moni muukaan demari omista yrityksiä.

    Kyllä olisi Suomessa edes ihan simppelille talousopetukselle tarvetta!

    Äänestä

Häntä äänestäneet ovat umpityhmiä.

Äänestä

Tottahan toi puhuu.
Jos noihin tuloihin pääsee ei tarvitse enää perse hiessä miettiä mistä saa lisää.
Vähemmälläkin pärjää, mutta toi on sitä luokkaa tulona ettei sitä pysty normaali elämisellä tuhlamaan.

Onkohan täällä kihisemässä sama porukka joka ymmärsi Halla-Ahon tankki kommentin väärin, nyt ymmärtämässä Jugneria väärin.

Äänestä

Vähän samaa mieltä tuppaan olemaan. No meillä ei tosin ole miljoonaa pankkitilillä vielä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa.

Palkkaa me kaksi nelikymppistä saamme kuussa käteen yhteensä noin 9200 euroa; kai se vastaa suunnilleen tuota Jungnerin kuvaamaa 10 000 euron palkkaa yhdelle henkilölle (Jungner luultavasti tarkoitti bruttotuloja).

Tälle tasolle kun pääsee, niin rahaa on sen verran että se ikäänkuin menettää merkityksensä. Tavallisessa kaupassa ei ole yhtään tavaraa mitä emme voisi ostaa jos haluaisimme. Ruokakaupassa ei ikinä tarvitse katsella mitään hintoja; ostaa mitä tekee mieli. Jos tulee minkäänlainen pienikin kipu tai särky, niin ei muuta kuin suoraan yksityiselle lääkärille.

Äänestä
  • Keneltä sä varastat ?

    Äänestä

Mun viesti poistettiin. Mutta olen edelleen sitä mieltä että Junger on Hoopenikka siannussija, jolla ei oo mtn v i t u n käsitystä siitä mitä on olla keskivertokansalainen tuloiltaan ja tienata 1000-3000euroa/kk. Hävetköö koko lutka!

Äänestä
  • Olet oikeassa Sick! Keskiverto on keskiverto,kuten kerrot.
    Kyse onkin Haluatko olla keskiverto? Teetkö kaiken kuten 'kaikki muutkin'?

    Ei varastamalla pitkälle potkita, Arvoisa ZXZ!

    Sillä pärjää, että auttaa toisiakin pärjäämään!
    Kuten sinä autat saksalaisia pärjäämään käymällä saksalaisen kaupassa!

    Rabbe Grönblom myi viinaa tarjoilijana - auttoi ravintolan omistajaa pärjäämään!
    Perusti oman Kotipizzan. Nyt auttaa kotipizzayrittäjiä saamaan tuloja.
    Jos tällainen yrittäjä ei saa tuloa, ei saa Rabbekaan!
    Konsepti on käytettävissä, kuten teki Heikki Salmela Hesburgerin.
    Kuten teki Picnic'n perustaja. Kuten teki Bill Gates. Niin teki Steven Jobs!

    Kaikki olivat ihan ns taviksia! MIKSI siis tyytyä narisemaan?
    Kun sinuakin AUTETAAN varmasti siihen, minkä Sinä pidät tärkeänä itsellesi ja läheisillesi!
    Kenen neuvoja Sinä kuuntelet?
    Ihminen ITSE rakentaa ne rajoitteensa! JOS oikeesti haluat muutoksen OMAAN elämääsi, ole hyvä ja kysy lisää:
    [email protected]

    Äänestä

  • Analytico kirjoitti:

    Olet oikeassa Sick! Keskiverto on keskiverto,kuten kerrot.
    Kyse onkin Haluatko olla keskiverto? Teetkö kaiken kuten 'kaikki muutkin'?

    Ei varastamalla pitkälle potkita, Arvoisa ZXZ!

    Sillä pärjää, että auttaa toisiakin pärjäämään!
    Kuten sinä autat saksalaisia pärjäämään käymällä saksalaisen kaupassa!

    Rabbe Grönblom myi viinaa tarjoilijana - auttoi ravintolan omistajaa pärjäämään!
    Perusti oman Kotipizzan. Nyt auttaa kotipizzayrittäjiä saamaan tuloja.
    Jos tällainen yrittäjä ei saa tuloa, ei saa Rabbekaan!
    Konsepti on käytettävissä, kuten teki Heikki Salmela Hesburgerin.
    Kuten teki Picnic'n perustaja. Kuten teki Bill Gates. Niin teki Steven Jobs!

    Kaikki olivat ihan ns taviksia! MIKSI siis tyytyä narisemaan?
    Kun sinuakin AUTETAAN varmasti siihen, minkä Sinä pidät tärkeänä itsellesi ja läheisillesi!
    Kenen neuvoja Sinä kuuntelet?
    Ihminen ITSE rakentaa ne rajoitteensa! JOS oikeesti haluat muutoksen OMAAN elämääsi, ole hyvä ja kysy lisää:
    [email protected]

    Liian suuret palkat ovat syynä siihen, että mikään ei kannata. Postit lopetetaan
    pikkupaikkakunnilta, yritykset siirtyvät itäisiin maihin, ym. Palkkaa pyydetään li-
    sää, hinnat nousevat. Ei mitään järkeä.

    Äänestä

  • zxz. kirjoitti:

    Liian suuret palkat ovat syynä siihen, että mikään ei kannata. Postit lopetetaan
    pikkupaikkakunnilta, yritykset siirtyvät itäisiin maihin, ym. Palkkaa pyydetään li-
    sää, hinnat nousevat. Ei mitään järkeä.

    Mutta kuka muistaa vielä AHNEET AHTAAJAT !!
    Ja 3-vuorotyötä tekevät paskiaiset ...paperityöläiset.


    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.

    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa.

    Äänestä

Miula on tilillä 72 e ja vuokra pitäs maksaa. Kuka antaa minulle tuon kymppi donan lahjoituksena että voin maksaa menoni?

Äänestä

Onko Jungner upporikas miljardööri?

Äänestä

Herää ihan yksinkertainen? Mitä merkittävää Junger on tehnyt tai aikaan saanut?
Noinkin pienellä palkalla kun hällä itsellä sattuu olemaan?
Se olisi aika ISO kysymys monelle muullekkin eli kaikille?

Äänestä

tuolle!
Se on vaan sosiaaliremokraattia esittävä kapitalisti tää jukneeri.

Äänestä

Frangie goes to hollywood pelleilyt katsottiin läpi sormien, sitten tuli epäselvyydet Ylen tilinpäätöksen kanssa, osa jäi vaatimaan vielä Mikkeliltä selvitystä kakkosella teettämästään vaalivideosta Ylen piikkiin, eikä kukaan ole jäänyt kaipaamaan Sossujen työhuoneen poistettuja ovia. Paljon on pikkumiestä päästetty mutta loppuvuodesta kun huasteloopimies käy piipahtamassa pasilantorneissa katsellaan sitten taas kuulumiset kun selvitellään kuka on ollut Ylen vastuullinen 2005-2008 välisenä aikana.

Äänestä
  • notta sosiaalidemari kantas vastuuta, sallinet hymyillä.
    No kantaahan se, muiden piikkiin kuten aateoppi kannustaa.

    Äänestä

Ei ihme että YLE:ltä katosi jengiä kun herra Jüngner oli johdossa.
Paraskin johtaja:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))) ja ääneen lausuttuna "so fucking what".

Äänestä
  • Onneksi on nyt Jungerin tilalla Kivinen jolle nostettiin liksaa annetaan bonuksia.

    Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.
    Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa.

    Äänestä

Työläinen saa äkkiä emännän sekä muksuja. Eikä ikinä tuu näkemään kymppitonneja tahi miljoonia, kuin herrojen puheissa aiheuttamistaan ongelmista yhteiskunnalle. Äläkä vaan pyydä palkkaa lisää olet ruokottoman ahne. Jos on saanut lähdössä satametriä etumatkaa ja vaki työn (kolmivuoro) eikö se jo riitä. Kyllä junger työläisistään huolen pitää.

Äänestä

Onpa erikoista sanoa et ei ole rahalla merkitystä kun on tarpeeksi ja riittää perustarpeisiin niin ja niin paljon. Tosi on et Jetset - poliitikot vetääkin kansan verorahat surutta kankkulan kaivoon nuilla asenteilla.
Pohjanmaalla on menestyneitä huom! täysin omilla jutuilla rikastuneita yrittäjiä ja nautin itsekin heidän onnestaan mutta tuo mitä Junger väittää on ihan täyttä höpö höpö hommaa , on siinä meillä kallis mies ja kalliimmaksi tulee. Pohojanmaalla on onneksi mielenrauha ja monet jutut ilmaisia.

Äänestä

Henkilökohtaisesti en usko, että miljoona 'leikkirahaa' leikkipankin tilillä tekee immuuniksi millekään. Ainoastaan saattaa herättää miljoonkerholaisten mielenkiinnon, jotta nappaavat toiselta miljoonan. Maailma on mielestäni melko turvaton paikka yhteiskunta-asemasta riippumatta ja erikoinen 'näkymätön' taistelu on kaikilla tasoilla käynnissä.

Äänestä

Pahasti on kaverilla todellisuudentaju haussa.
No, onneksi meitä alle 1400e nettoavia on yli 98% väestöstä, että näin. Ja unohtakaa typerät ja harhaanjohtavat brutot, ne on nettoa mitä käteen jää poerkele.
Ja 1400e netto riittää kun unohtaa turhakkeet ja keskittyy olennaiseen, eli elämään. Alle tuon pärjää myös, muttei mainiosti.

En voi ymmärtää mitä järkeä on maksaa kenellekään yli 2000 nettoa, puhumattakaan 10 000 euron rahaläjästä, miljoona ekua tilillään? Ei järjen häivää tälläisessä epäreilussa, epätasa-arvoon asettamisessa. Vai missä pihvi? Onko tälläisellä pascalilla tarkoitus?

Ajatelkaa että kaikki ne jotka päättävät asioistamme, tienaavat rajusti yli oman tarpeen ja kasvattavat tilipussiaan joka loppujen-lopuksi periytyykin sitten suvulleen jne. Tälläinen suku (järjestö) ei köyhdy koskaan ja köyhät pidetään köyhiinä.

Raha on epäreilu elementti ja verot yksinomaan kaikkien köyhien omaisuuden riistämistä.

Kreikan surullisenkuuluisaan"tukipakettiin" voitaisiinkin pumpata näitä rahan merkityksen menettäneiden ylimääräisiä, vai miten se raha sen merkitytksensä sitten muka menettää??????

Äänestä

Ei voi muuta sanoa kuin, että onko nämä demarit kaikki tulleet aivan mielipuolisiksi. Hyvästi.

Äänestä

Mulla jos olisi ylimääräistä rahaa, niin antaisin tuolle tyypille mikä on sen näköinen kuin ei olisi ylähampaita!

Äänestä

Eepä oo ihme jos entistentyöväen puolueiden kannatus putoaa. Tuollaiset puheet Täysin Idioottimaisia. Joka alallahan Normaalityölaisellä, Pois lukien tollaiset IDIOOTIT. Suomen ay.Määrittelee ns. Peruspalkan, joista Työn antajat kyllä pitää kiinni. Tietysti Joku Narsisti voi saada enempi kun osaa perseen nuolun.

Äänestä

Kuinka tyhmiä suomalaiset oikein ovat? Luetaan otsikko joka on sensaatiolehtien tyyliin aivan muuta kuin haastateltavan ajatukset.. En tod. ole mikään demarifani vaikka Jungneria tässä puolustankin. Ottakaa asioista selvää lukemalla artikkelit kokonaan ja silti kyseenalaistamalla lukemanne koska media ei todellakaan ole puolueeton Suomessakaan.

Äänestä

Hetkinen....Jungner vaihtoi työpaikkaa yleltä sdp,ehen.
Tulipa roima korotus.
Oliko salakuljettaja Ulf Sundqvistin rahoista vielä jäljellä miljoona pankkiin ?????

Äänestä
  • Jungnerin palkkahan oli jossakin lehdessä, muistaakseni jotain 7000/kk.

    Äänestä

ehdotan seuraavaa. eduskuntatalon eteen pystytetään 5 (viisi) kappaletta hirsipuita. sitten, aivan samoin kuin bb:ssä, tai tanssii tähtien kanssa, kansa äänestää 5 (viisi) ministeriä, toimitusjohtajaa, tai ihan ketä vaan saamaan ansionsa mukaan. suorana, primetimenä lauantai-iltana. muuttuiskohan meno, sikailu, pöffäily veronmaksajien rahoilla alta kuukauden? veikkaisin että kyllä.

Äänestä

Niinpä...tyäkkäri laitto mulle sitten sellasen jutskan että en saa työttömyysturvaa ennen kun olen ollut vähintään 3kk työssä tai koulutuksessa, ja nyt toivon et sossu maksaa mun vuokrat...ja kelasta tulee 250e asumistukea millä pitäisi maksaa laskut ja joskus myös ruokaa saada pöytään....pitää alkaa elämään 20e/viikko suunnitelmalla jos haluaa saada ruokaa mahaansa joka päivä....eli valmisruokaan siirryn minä....vitun Jugner saa painuu vittuun!!!

Äänestä

Junger on kädetön lapanen, jolla ei yksityis sektorilla olisi mitään saumaa saada muuta kuin tsupparin duuni. SDP (lue kommarikusettajat) on onneksi järkännyt hänelle suojatyöpaikkoja. Ensin valtion omistamaan YLE:oon ja äänestjien jättäessä uppoavan laivan SDP:een puoluesihteeriksi.
Puusilmät äänestivät tämän Hjalliksen näköisen kuminaaman Rduskuntaan.
Nyt vesseli kuittaa käteen about sen 10000e.
YLE järjesti kultaisen kädenpuristuksen, varmaan sen millin joka tilillä pullistelee.

Mitäkö tehdä?
Avata silmät ja huomata ettei Suomi tarvitse kyseistä heppua.

Äänestä

Ei ole ku puoli miljoonaa pankkitilillä eikä tule kymppitonnia kuussa tilille. Miten helvetissä mää ny pärjään? Häh?

Äänestä

Ja ei vittu pal kiinnosta hakee töitä ku toi vitun tyäkkäri laittaa paskaa niskaan saaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Haistakaa vittu kaikki tyäkkäris saatana!!!!!!!!!!! Vitut mää en hae duunii ennen ku saan työttömyysturvan tilille, istun konee 24/7 tekemättä mitään, sitten kun turva tulee mun tilille alan taas hakemaan töitä....

Äänestä
  • Äärioikeiston Petosjytkyläiset nyt syyttelevät muita, kun itse eivät ole saaneet muuta, kuin rahanmenoa kansalle aikaan. Soini aukoo suutaan, kuin kala kuivalla maalla oppositiossa, että Katainen saa taata pankkien tulevaisuuden. Sama puolue jaettuna kahdeksi Kok=Persut.

    Äänestä

  • Petosjytky haisee kirjoitti:

    Äärioikeiston Petosjytkyläiset nyt syyttelevät muita, kun itse eivät ole saaneet muuta, kuin rahanmenoa kansalle aikaan. Soini aukoo suutaan, kuin kala kuivalla maalla oppositiossa, että Katainen saa taata pankkien tulevaisuuden. Sama puolue jaettuna kahdeksi Kok=Persut.

    Turpa kiinni sinä ristillinen ruotsinkielinen sossukepulainen vasemmisto p*s*a!

    Mulla on peruskauniina Suomalaisena kymppitonnin kuukausiliksa. Vain millin omaava puolisokanditaatti ilman avioehtoa puuttuu. Onkos ehdokkaita?

    Äänestä

VAI NIIN

Äänestä

asialla oleva pärjää alipalkattuna?

Jos poika,, miehestähän ei voi puhua,,annettuaan kolmellesadalle lopputilin kuittaa aiheen "so fucking what"-kommentilla, niin ehken tuo ei ole paras osaaja sanomaan johtamisesta yhtikäs mitään.
Sosiaalidemareiden keulaan nyt pääsee kuka hyvänsä jonka "tyhjä" pää kestää puhua ihmisillle peetä tuo ah niin ihana bestwisser-hymy naamalla. Taitaa olla puoluehymy johtajan ja kuvassa esiintyvän kasvoilla.
Ei tuo ihan tyhmä ole kun tajuaa pyytää, idiotismistahan tuolle maksavaa voisi soimata.
Tyypillinen sossu, teki tai jätti tekemättä, sama raha ja mieluummin pikkusen tykö,,,muiden piikkiin tietysti.
Noilla leu-oilla tulee toki möläyteltyä paljon muutakin pehmeätä, kuvasta päätellen se kymppi on liikaa tuon ruuansulatuskyvylle:))))))

Äänestä

Tässä taas näkee miten kaukana polittiset päättäjät on tavallisten ihmisten elämästä. Monelle kymppitonni vuodessa on enemmän lähellä totuutta.

Äänestä

Hei.
Mitenkäs kuvittelet pärjäävän eläkeläisen 1000 € tuloilla, mistä se maksaa kaikki sähkö, vesi, asunto kulut ja velat, sekä pitäisi vielä syödäkkin.

Äänestä

perkele, mihin me tarvitaan näitä PASKIAISIA (poliitikkoja)?? Mihin?

1000 vuoden päästä, nauretaan demokratialle, aivan kuten me nauramme LÄÄNITYSLAITOS-järjestelmälle :)

Annamme parhaiden vuosiemme valua hukkaan,kun annamme näiden sontaläjien tuhlata 80- luvun ja 90-luvun nuorten aikuisten tulevia eläkerahoja....

Äänestetään tyhjää ja mellakoidaan,perkele!! halonenkin saatana,,vitun mummo

Äänestä

Suhteellista.

Itselleni 2200€ / kk ja muutama tonni tilillä jemmassa riittää hyvin elämän perustarpeisiin ja ylimääräiseen "luksukseen". Perustarpeita ovat siis ruoka, hygienia ja suoja.
Kaikki muu on extraa.
Ei tarvitse ajatella rahaa vaikka ei sitä kymppitonnia kuussa saakkaan.
Vaimon kanssa yhteiset tulot ovat jotain 3800/kk nettona ja tolla rahalla maksetaan asuntolaina, vastikkeet, sähköt, puhelimet, netti, tv-lupa, vesi, ruoka, vaatteet yms ja säästöön jää silti ylimääristä jolla sitten voidaan kävästä vaikka etelän lämmössä jos mieli tekee.

Junger on tuossa asiassa väärässä että jos tienaa kymppitonnin kuussa ja tilillä milli niin raha menettää merkityksen. Päin vastoin
Tunnen pari kaveria jotka tienaa enemmän kuin kymmpitonnin kuussa, tilillä on rahaa kuin rosvopääliköllä, omaisuutta on taloissa, veneissä, osakkeissa jne. mutta ei riitä ei! Heidän koko elämä pöyrii rahantekemisen ympärillä, suorastaan fanaattisesti. Eli enemmän rahaa ja mammonaa = enemmän ahneutta.

Jos joku voittaa lotossa 10 miljoonaa, on ensimmäinen neuvo sijoittaa rahat johonkin josta saa hyvän tuoton. Eli 10 miljoonaa ei riittänytkään vaan pitää alkaa sitä sijoittamaan voiton toivossa....

Kannattaa ehkä keskittyä siihen elämään rahan sijasta.

Äänestä

Kunnon demari?
Ei mitään tajua eläman realiteeteistä nykysuomessa.
Ei ihme, että äänestäjät kaikkoaa.

Äänestä

Onhan tämä todella rienaavaa puhetta demareilta. Hallitusdemarit hehkuttavat suureen ääneen, että peräti 120 euroa on annettu kaikkein vähempiosaisille kuukaudessa ja samaan aikaan toinen demari hehkuttaa, että kymppitonnilla voi perustarpeet tyydyttää. Vaikka tällainen olisi leikkiä tai mitä muuta tahansa, ei pitäisi suustaan päästää tuollaista, ei edes Jungnerin, vaikkei häntä enää kukaan tosissaan otakaan.

Äänestä

Ei välttämättä tarvitse opiskella vuosikausia tienatakseen, voi ryhtyä pienyrittäjäksi ja tienta enemmän kuin ministerit.

Äänestä

Jungner sanoi Talouselämän jutussa, että kymppitonnin palkan jälkeen palkan suuruus ei enää ole tärkeä motivoiva tekijä. Sen jälkeen kaikenlaista on näköjään pantu hänen suuhuinsa. Kannattaa aina lukea alkuperäinen teksti, mutta turha kai sellaista on toivoa. Terveisiä vain Iltalehden polititiseen toimitukseen, joka pisti tämän "keskustelun" liikkeelle

Äänestä

Kokeilisi Junger alle tonnilla, kuten minä tulen toimeen perheeni kanssa. Pakko on tietysti tehdä pimeää työtä ja varastaa ruokaa pikkukauppojen bioroskiksista, mutta elätän perheeni. Vaikka on pienestä tulosta haittansakin: lapset ja lapsenlapset häpeävät eivätkä kehtaa tunnustaa(lue tunnistaa) enää minua ja 11 lastenlastani eivät kehtaa pitää yhteyttä.
Jungerin kannattaisi miettiä, mitä sammakoita suustaan päästää. Jutuista huomaa, että kaveri on menettänyt yhteyden demaripomona myös tavalliseen kansaan ja sen kurjuuteen. Että kehtaa!
Niin kuin minä, on myös Junger saanut asemansa keinottelemalla. Minä yrittämisen, yhteiskunnan koston kautta. Yhteiskuntamme kostaa, ei auta yrittäjää vaikka olisi kuinka pätevä! Koska olen ollut yrittäjänä yli 45 vuotta, olen saanut "suomalaisen "yrittäjäpalkinnon" eli iänikuisen velkavankeuden! Junger on vastaavasti poliittisena jonglöörinä saanut asemansa ja 10 000 euron peruselämiseen riittävän palkkansa keinottelemalla sopivien tuttujen ja puolueen vanavesissä aitojen matalimpien kohtien yli.
Olemme ehkä molemmat yhtä älykkäitä, mutta minä en ole poliittinen keinottelija tai jonglööri. Olen ollut vain tavallinen suomalainen pienyrittäjä, jota yhteiskuntamme rankaisee pitkästä yrittämisen urasta!

Äänestä
  • Voih.kaukana on tämä sossu ihmisten arjesta.Sosiaalidemokraatit alas.

    Äänestä

  • KÖYHÄT kirjoitti:

    Voih.kaukana on tämä sossu ihmisten arjesta.Sosiaalidemokraatit alas.

    Jaa ! Ja ketä tilalle, kokoomuslaisia vain ??

    Äänestä

Helppoahan on Jungerin yhteiskunnan elättinä aukoa päätään , ensin sai palkkaa Yleltä , ja nyt kansanedustajana , molemmat maksetaan verorahoista ja kummassakaan hommassa ei ole yhteiskunnalle mitenkään hyödyksi.

Äänestä
  • Raukka ei pärjää pienemmällä palkalla:)voi.voi..Luottokortit vinkuu vaan ja suut korvat täynä velkaa.Se sitä rikkautta.Onnex mä pärjään reilun tonnin palkallani tosi hyvin .Eikä ole velkaa ja asun omakotitalossa.

    Äänestä

  • Mutta ENNEN YLEN PESTIÄ. Työpaikan nimi oli MICROSOFT!
    Omistaako suomen valtio microsoftin ??

    Äänestä

Nää on niitä oman oksansa sahaajia ja vielä väärältä puolelta, näyttipähän todellisen luonteensa, vähempiosaisten asianajaja, ei muutakuin mahdollisimman paljon itelle --- nuolkoot köyhemmät näppejään.

Äänestä

Tuolle sateenhakkaamalle töyhtöhyypälle 9e/päivä ylläpitokorvauksessakin on puolet liikaa.

Äänestä

Oikeansuuntainen summa.

Äänestä

Miljoona tarkoittaa yhtä suurta pankkitiliä kuin minun 100vuoden eläkkeeni!
Saan nettona n.10000 /vuosi eläkettä.

Äänestä

ON niitä joitakin ihmisiä, jonka naama ilmestyy televisioon, niin alkaa heti alkaa v-tuttaa, ja yksi on tuo Jungeri,,,,,ja vielä kun se jotain suustaan päästää niin on päivä pilalla....

Äänestä
  • Runkkarin sais hirttää siimalla suoran....Mitä vitsii

    Äänestä

Herrat ja poliitikot ovat köyhdyttäneet tavallisen kansan kohonneilla veroilla,maksuilla, ym..sitten yksi kenopää tulee vielä elvisteleen.

Äänestä

vitun rikkaat paskat. Ette osaa tehä mitään järkevää. Ryöstätte vaan rahat muilta ja sit tuutte tänne leijuu ? Ajan teiän päältä paskalla maasturilla.

Äänestä

Joskus ei kannata ajatella ääneen. Joo, jos mullakin olisi 8.5 tuhatta euron palkka, ja puolisoni töissä, ei ole pieniä lapsia, ehkä saisin sen miljoonan.
Herätys, hyvä mies.

Äänestä

Jokaiselta keskivertodemarilta löytyy milli tililtä ja 10-donaa kuussa tilipussissa.

Äänestä

Kukahan ajais mun päältä maasturilla? Olisin onnellinen jos sen joku tekis. Ei tarttisi enää riutua tässä harmaassa paskassa yhtään enempää. Ei raha tuo onnea vaikka sitä olis paljon.

Äänestä

Mutta jos kaikilla olisi se miljoona tilillä ja 10 000e kuussa, mitäköhän tälle maapallolle kävisi? räjähtäisi kappaleiksi kun kaikki lomailisivat ja ostelevat kaiken maailman turhuuksia. Ihmiselle tekee hyvää olla köyhä ja kamppailla joka päiväisestä leivästä. ei tästä muuten tulisi mitään. Kumminkin me kaikki kävellään samalla maapallolla eikä täältä kukaan pääse piiloon mihinkää miettikääs idiootit sitä!!

Viisasta on ajatella tulevien sukupolvien selviytymistä, eikä elää nyt tässä hetkessä siitähän tässä elämässä on kysymys selviytymisestä. 99% ihmisistä vaan ei sitä ole vielä tähänkään päivään mennessä oikeen tajunnut.

Äänestä

No ennen juger sai 16 500e /kk nykyään vaan 7 000k.
Ansiotuloa oli 2005 - 170 484e.

Mun mielestä Junger on ihan oikeassa. Suomessa kaikki on prk kallista ja on aina hyvä olla jonkinlainen puskuri rahasto. Pelkästään asuntoon menee 700k plus muut hilut päälle.

Kun pääsee neuvostoliittokuutiosta ja lidlistä eroon niin elämää pystyy focusoimaan aivan uudella mentalliteetilla.

Ei raha tuo onnea mutta kyllä se helpottaa.

Äänestä

Olen samaa mieltä, enkä lue ketjua. Nyt jokainen vaihtamaan työpaikkaa!
Muuten, hyväksi johtajaksi synnytään, työkalut voi opetella.

Äänestä

Jungnerilla joku Napoleon-kompleksi? Taitaa äijä kuvitella itsestään liikoja ja vituttaahan se kun naama on rumempi mitä normaalilla ihmisellä perse.

Äänestä

Eduskunnassa istuu 200 edustajaa, joilla ei ole mitään käsitystä ns. taviksen saati huono-osaisen ihmisen elämästä. Siksi kai Suomessa saa jatkua "köyhät kyykkyyn" -mentaliteetti. Oikealla asuntopolitiikalla saataisiin mm. vuokrat ja asuntojen hinnat kohtuullisemmiksi, jos vain poliitikot haluaisivat, ym. ym.

Äänestä
  • Koettakaa hyvät ihmiset herätä ja valita ei rikkaita eduskuntaan

    Äänestä

Kohta palaa kyllä suomalaisilla hermot, enää ei auta radioaaltomanipulaatio pitämään Universumin energiakanavaa suljettuna.

Tällaiset Jungnerin tapaiset nilkit pitää laittaa vastuuseen rikoksistaan Suomen kansaa kohtaan.

Äänestä

No hänen täytyy järjestää kaikille samat tulot kun hänellä itsellään.
Harmittaa, että rikkaat kehtaavatkin retostella suurilla tuloilla, eivätkö he ymmärrä että köyhää ottaaa päähän tuollaiset asiat.
.
Minä saan eläkettä 750 kk:ssa, eikä ole alennuksista puhettakaan.

Äänestä

Jätkälle ei näköjän riittänyt että mähläsi Ylellä ja teetti vielä vaalifilminsäkin valtion maksettavaksi nyt pitää leuhkia kuukausipalkalla mihin pääsee kuka tahansa betoninraudoittaja parin lisävuoron kuutamokeikalla kuukausittain

Rääpäle ja inisijä koko Marsu Wagner

Äänestä

Jungnerilla on naisellinen sielu eli tajuntakin (so.jumalan sielunlaki),pitääkö hänen
elättää mutsinsakin?

Äänestä

Onneksi tilalle vaihdettiin KOKOOMUSKAVERI jolle nosterttin liksaa..

Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.
Päälle on luvassa myös bonuksia. Kivisen edeltäjälle Mikael Jungnerille maksettiin huomattavasti vähemmän, 16000 euroa kuussa.

Mutta palstaääliöt ei ymmärä lukemaansa, mitä Junger tuolla tarkoitti: ETTÄ 10000 yli ei tarvi enään kellekään maksaa...

Äänestä

On tuossa hyvä Paavoa lykätä persiistä..

Äänestä

Olen samaa mieltä Jungerin kanssa!

Kyllä kymppitonnilla kuussa yksinäinen mies pärjää ihan hyvin ja varmaan naisetkin pärjäävät.

Köyhille annan vinkiksi vain että ei ne suuret tulot vaan pienet menot ovat avainasemassa.

Suomessa ei oikein voi rikastua palkkatyöllä ja suosittelenkin yrittämistä jos haluaa enemmän pätäkkää.

Äänestä
  • Suomessa rikastuu vain rikollisin keinoin, homo-Jungner on oiva esimerkki siitä.

    Äänestä

Mihin laittaisit ennemmin rahat? Miksi kotimaata ei suosita ja esim. Parkkislaisia ja ei parkkis ole ainoastaan vanhojen sairaus. Kannattaa sekin huomioida, potilaita on jopa huomattavasti alle 20v ja siitä ylöspäin. Elämänsä alun kokonaan opiskelleita ja sitten todetaan Parkkis mitä tehdä? Sopeutua on joka poliitikon suussa vastauksena. Terveyden huollossa ei edes huomioida miten Parkkista pitää hoitaa, koska ei tiedetä. Miettikää !!!........... Sitä on kuin junan alle jäänyt! Elämä ei ole tasapuolista.
Onneksi on ihmisiä tai ainakin yksi, joka ajattelee Parkinson taudin saaneiden puolesta. Parkinson, mikä se on? Kuunnelkaa Parkinson humppa ja muita Elämässä mukana olevaa cd levyä. Siellä on Tarja Lunnasta, Kari Vepsää, Souvareita, Anne Mattilaa, Charles Plogmania, Aki Hietalaa, Kari Halmetta, Jannika B Ym...

Parkinson Tuki Musica Ry

www.parkinsontuki.fi

Äänestä
  • Niin.... Eihän Parkinson potilaita huolita, eikä Parkinson - Liittoakaan Vaalikeräys listoille. Missä tasa-arvo? Katsokaa edes visio/tavoite, mikä on www.parkinsontuki.fi Mitä he tekee, kuinka moni poliitikko pistää rahojaan asian eteen ja tulisi ajatuksen taakse, eikä ajattelisi omaa hyötyään. Ajatelkaa lähimmäisiä ja sairaita, edes joskus. Kuinka moni tietää teistä, Mikä tämä tauti on ja kuinka pirullinen seuralainen myös tämä Parkinson ja seuraa kuin hai laivaa kipujen ja kovia tuskia tuoden. Eikä mikään paranna, vain lääkkeet hieman helpottaa. Parkinsontuki asunnot ovat tavoite ajattelevalla ystävälläni. Ota niskasta itseäsi kiinni ja tule katsomaan mitä on olla Parkkis. Heitä on kaikkialla suomessa.

    Äänestä

Lain mukaan pitäisi jäädä määrätyn verran ja sossu maksaa erotuksen. Ikävä kyllä minun on pakko tehdä jossain rupufirmoissa töitä euron päiväpalkalla tai tukiani leikataan 40%.

Vuokrien jälkeen pitäisi mielestäni jäädä ihmiselle kuin ihmisille ainakin 1000 euroa elämiseen käteen. Näin ei kuitenkaan ole.

Äänestä

Juuri ja kymppitonni riittää perustarpeisiin kuussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihanasti pihalla kirjoitti:

Mikael Jungnerin mukaan kymppitonnin kuukausitulot ja miljoona pankkitilillä riittävät täyttämään elämän normaalit tarpeet, kertoo Talouselämä.


Siinä vaiheessa kun palkkaa tulee kuukaudessa kymppitonni ja pankissa muhii millin potti, menettää raha Jungnerin mukaan merkityksensä.

Millainen palkka riittää täyttämään perustarpeesi?

SDP:n puoluesihteeri sanoo, että kymppitonnin kuukausipalkka ja miljoonan euron omaisuus pankissa riittävät täyttämään elämän normaalit tarpeet. Jungnerin mukaan tämän tason saavutettuaan raha menettää merkityksensä.

Jungner antaa Talouselämän haastattelussa myös omat vinkkinsä siihen, miten palkkaansa voi korottaa.

Jungner kehottaa hakeutumaan työhön, jossa saa kovan palkan sijaan omistusosuuksia. Yksi vinkki on vaihtaa työpaikkaa, sillä mojovin palkankorotus tulee yleensä vaihdon yhteydessä.

Jungner kehottaa vaihtamaan taloa, jos työntekijänä johdetaan huonosti. Hänen mukaansa huono johtaminen on äärimmäisen vaarallista. Jungner haluaisikin johtajuusoppeja jo alakoulun opetussuunnitelmaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100814537013_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu