en oikein osannut mitään muuta kautta alkaa
käsittelemään tätä asiaa, koska päässäni en sitä
selväksi saa.
ajattelin, että vaikka mun täytyisikin selvittää
tämä itseni kanssa. ja mahdollisesti se pitäisi
tehdä yksin, niin silti kaipaisin mielipiteitä..
uskon, että tässä ryhmässä on monen aatteen
kannattajia, ja siksi tänne eksyinkin.
mutta pidemmittä puheitta siirtyisin itse asiaan.
en tiedä tarkalleen mistä voisin aloittaa, mutta
yritän parhaani mukaan saada tekstistäni
ymmärrettävän.
eli, n. vuosi sitten elämässäni tuntui olevan
ongelmia enemmän, kuin olisin voinut kuvitella.
joka ilta ruokoilin jumalalta apua tilanteeseeni,
ja aina vaan tuntui pahemmalta. tuntui kun en
saisi minkäänlaista yhteyttä jumalaan johon
uskoin. uskoin siis syvällä sisimmässäni. enkä
millän tavalla sitä tuonut esiin. mutta harvoin
sitä mielestäni kielsinkään. aloin pelätä
kaikkea, tunsin olevani tulossa hulluksi ja
menetin kokoajan uskoani.
nyt olen n. puolen vuoden ajan miettinyt mihin
uskoa, vai uskoako mihinkään. lopetin rukoilun,
en koskaan halua mennä sisälle mihinkään paikkaan
joka liittyy kristinuskoon. olen jopa alkanut
miettimään pahan olemassaoloa, eli siis lähinnä
kiinnostunut onko tämä niinkutsuttu saatana sitä
mitä kuvitellaan. olen jopa miettinyt, että jos
tämä on se jumalan vastakohta, niin osaisiko se
sitten minua auttaa. paremmin mulla on mennyt sen
jälkeen, kun uskostani luovuin, enkä ole edes
harkinnut että palaisin tuohon olotilaan,
toisaalta silti mietin.. olisiko se sittekin se
oikea ratkaisu.. olen miettinyt yhteydenottoa
johonkin suuntaan, mutta minusta tuntuu kuin
jokin estäisi minua, tai etten vain itse
pystyisi.. alan olla epätoivoinen tämän kanssa..
tuntuu kun haluaisin vaan paeta kaikkea ja
kaikkia, olla yksin pimeässä.
jo tänne kirjoittaminen tuntui saavutukselta,
mutta nyt alkaa ahdistaa..
nyt tuskin pystyn tätä tekstiä jatkamaan, olo
tuntuu niin sekavalta. alan vain uskoa, että jos
johonkin kuulun niin se on pimeys..
auttakaa mua, olkaa niin kilttejä.
käsittelemään tätä asiaa, koska päässäni en sitä
selväksi saa.
ajattelin, että vaikka mun täytyisikin selvittää
tämä itseni kanssa. ja mahdollisesti se pitäisi
tehdä yksin, niin silti kaipaisin mielipiteitä..
uskon, että tässä ryhmässä on monen aatteen
kannattajia, ja siksi tänne eksyinkin.
mutta pidemmittä puheitta siirtyisin itse asiaan.
en tiedä tarkalleen mistä voisin aloittaa, mutta
yritän parhaani mukaan saada tekstistäni
ymmärrettävän.
eli, n. vuosi sitten elämässäni tuntui olevan
ongelmia enemmän, kuin olisin voinut kuvitella.
joka ilta ruokoilin jumalalta apua tilanteeseeni,
ja aina vaan tuntui pahemmalta. tuntui kun en
saisi minkäänlaista yhteyttä jumalaan johon
uskoin. uskoin siis syvällä sisimmässäni. enkä
millän tavalla sitä tuonut esiin. mutta harvoin
sitä mielestäni kielsinkään. aloin pelätä
kaikkea, tunsin olevani tulossa hulluksi ja
menetin kokoajan uskoani.
nyt olen n. puolen vuoden ajan miettinyt mihin
uskoa, vai uskoako mihinkään. lopetin rukoilun,
en koskaan halua mennä sisälle mihinkään paikkaan
joka liittyy kristinuskoon. olen jopa alkanut
miettimään pahan olemassaoloa, eli siis lähinnä
kiinnostunut onko tämä niinkutsuttu saatana sitä
mitä kuvitellaan. olen jopa miettinyt, että jos
tämä on se jumalan vastakohta, niin osaisiko se
sitten minua auttaa. paremmin mulla on mennyt sen
jälkeen, kun uskostani luovuin, enkä ole edes
harkinnut että palaisin tuohon olotilaan,
toisaalta silti mietin.. olisiko se sittekin se
oikea ratkaisu.. olen miettinyt yhteydenottoa
johonkin suuntaan, mutta minusta tuntuu kuin
jokin estäisi minua, tai etten vain itse
pystyisi.. alan olla epätoivoinen tämän kanssa..
tuntuu kun haluaisin vaan paeta kaikkea ja
kaikkia, olla yksin pimeässä.
jo tänne kirjoittaminen tuntui saavutukselta,
mutta nyt alkaa ahdistaa..
nyt tuskin pystyn tätä tekstiä jatkamaan, olo
tuntuu niin sekavalta. alan vain uskoa, että jos
johonkin kuulun niin se on pimeys..
auttakaa mua, olkaa niin kilttejä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Voisit vaikka laittaa kätesi ristiin ja esittää
sanatarkasti tuon ongelmavyyhden Jumalalle. Ja
kun teet sen sydämestäsi, niin saat varmasti
avun. Uskonpa, että koet taakkasi huojentuvan jo
rukouksesi aikana. Kaikkihan me joudumme hyvinkin
usein monenlaisten epäilyjen verkkoihin, mutta
muuta ulospääsyä en ainakaan ole itse löytänyt
kuin Jeesuksen. Hän ei heitä luotansa yhtäkään,
joka Hänen tykönsä tulee.
Siunausta ja puolestasi rukoillen:
Mrv
olen yrittänyt rukoilla, mutta aina kun sen teen
tunnen valtavaa ahdistusta. tunnen että minun ei
pitäisi niin tehdä.. tuntuu juuri kuin minun ja
jumalan välissä olisi muuri.. olen miettinyt myön
papin kanssa keskustelemista.. mutten tiedä
auttaisiko sekään.. en oikein tunnu saavan
itseäni liikkeelle..
Japanilainen konsti:
Kirjoitat kaikki syntisi ja tuskasi paperille.
Sitten poltat ne syntisi ja pahanolosi taivaan
tuuliin.
Helpottaa ehkä enempi jos teette porukalla, sitten
pitää valvoa ja rutata paperit ettei toiset näe
ja panna esim. rutussa kirjekuoreen ja yhteiseen
notskiin lykätä tuleen.
Poissa silmistä-poissa mielestä.
Jos ei auta, niin katso että sokeritasapainosi on
kohdallaa, syö riittävästi. Ehkä kuppi kahvi
auttaa.
Jos ei auta,
niin sitten ammattiauttajien pakeille. Soitto
terveyskeskukseen, niin ohjaavat
henkilön luo, joka kuuntelee (toivottavasti
neuvovat).
terv. Mr. K.A.Tikkanen-san
olen kiitollinen siitä että kommentoit, mutta en
voi katsoa tuota neuvoa käteväksi.
ensinnäkään en tunnista syntejäni, saati sitten
muista. muuta en varmaan viimeaikoina ole
tehnytkään.
mutta kiitos kuitenkin
Panet sen eka kirjoituksen tästä, jossa tunnustat
pahan olon tai/ja luulet tulevasi sekaisin,
paperille ja poltat sen.
Voi myös kuvata piirroksena, maalauksena,
alitajuisena symbolisena maalauksena (tussaat
ristiin rastiin mustan verkon kuvaamaan sekavaa
oloasi) ja
poltat ne paperit.
Tai oikeastaan olet aika paskiainen. Tuo on tosi
typerää horinaa jolla sekoitetaan jo valmiiksi
seonneen ihmisen päätä lisää.
Satuolennot ja mielikuvitusolentojen palvonta ei
auta mitään.
jos et saa asiaa selväksi päässäsi niin neuvon,
että hiljennyt. tarkastele asioita, havainnoi.
kirjoita näkemiäsi asioita ylös, mitä olet
kokonut, miten ne ovat sinuun vaikuttaneet. se on
yksi tapa saada hahmotettua omassa mielessäsi,
millainen elämäsi omasta mielestäsi on.
päivänkirjan pitäminen auttaa joitakin, voi olla,
että pidät päiväkirjaa, mutta kannattaa keskittyä
johonkin.
esittämäsi tapa menettää uskonsa on varmasti
melko yleinen. sitä tapahtuu ilmeisesti niin
paljon, että siitä on tullut jossain määrin
stereotyyppinen. hieman vastaavalla tavalla kuin
se, että ankeista perheoloista kasvava lapsi on
ongelma-aikuinen, vaikkei näin lainkaan
välttämättä ole. asia vain sattuu olemaan niin,
että sinä itse määrittelet itsesi, mukaanlukien
uskosi. jos jokin uskossasi ei toimi, se pistää
kyseenalaistamaan. se ei tarkoita, ettetkö voisi
edelleen uskoa siihen asiaan, mutta olet ns.
henkisesti varpaillasi, valppaana.
saatana ei ole sen kummempi kuin jumala. jos
kiellät jumalan, siinä sivussa menee saatana.
ihmisillä tuntuu olevan jollain tavalla
iskostunut ajatustapa, että jos ei jumalaan usko,
niin sitten siihen toiseen. mutta ei saatana ole
edes vaihtoehto.
jos tunnet vetoa kristilliseen pimeyteen, tunnet
vetoa yhtälailla kristilliseen valoon, jumalaan,
ehkä saatanaan, ehkä kirkkoon, ehkä kristittyihin
itseensä. mikäli sinun tekee pahaa puhua asiasta
muiden ihmisten kanssa, neuvon puhumaan yhden
ihmisen kanssa, joka ajattelee eri tavalla kuin
kristitty. löydät eri tavalla yhteyksiä muihin
uskoviin, erilaisiin tarkoituksiin. jossain
siellä välimaastossa olet itse, mutta kuten joku
fiksu joskus on sanonut: "vaikeinta on tuntea
itsensä." siinä on itseasiassa eräiden itämaisten
filosofioiden päätavoite, ja miksi? siksi, että
jos et tunne itseäsi, et voi millään tietää
myöskään sitä, mihin todella uskot. ihmisen
ensisijainen tiedonlähde, tie uskoon on oma
kokemus. jos rukoilusi auta, vaikuttaisi
ilmeisesti sinustakin, ettei se rukoilu auta.
joku muu voi rukoilla puolestasi ja se voi auttaa
tai sitten ei. joka tapauksessa luot kaikenaikaa
elämääsi itsellesi, et kenellekään muulle. samoin
teet uskosi kanssa. jos rukoilu ei auta, lopeta
rukoilu. jos kirkossakäyminen ahdistaa, älä käy
kirkossa, mutta mieti kuitenkin, miksi se
ahdistaa. itse olen ateisti, mutta käyn kirkossa
aika ajoin. vapaudu sellaisista ajatuskuvioista,
jotka ahdistavat ja tuntuvat väärille, mutta
koita myös hahmottaa, että miksi ne tuntuvat
väärille. siinä on paljon työtä. jonain päivänä
olet vielä kirkas, timantti.
Hieno juttu. Olet hieno ihminen:-)
Sinusta voi oikeasti olla apuakin.
En ole ammattiauttaja joten seuraava menee kategoriaan "ystävälliset neuvot tavalliselta tossunkuluttajalta". Ensiksi; yleisti pahaan oloon suosittelen iisisti ottamista, hämärää, hiljaisuutta tai rauhallista musikkia ja lämmintä teetä. Kuuntele musiikkia, itke jos itkettää, mene peiton alle ja halaa tyynyä jos siltä tuntuu.
Minulla ei ole ollut uskonkriisiä. Minä vain tajusin jossain vaiheessa etten usko niin kuin ev.lut. kirkko opettaa. En ole ateisti sen paremmin kuin teistikään, olen ikään kuin jossain välimaastossa. Enemmän idealisti kuin materialisti. Agnostikko, ehkä. Mutta voisin määritellä sen näinkin: Minä uskon hyvyyteen.
En tiedä varmasti totuutta maailman olemuksesta tai mikä uskonto tai näkemys on lähimpänä oikeaa vastausta. Sensijaan minä tunnen sisimmässäni mikä minusta on hyvää, ja toimin (no, ainakin yritän) edistääkseni sitä. Minä uskon, että se on tärkeä asia, ja että minä voin tehdä jotain sen hyväksi.
Kokeile miettiä mikä on sinusta hyvää ja oikein. Minkälaisen maailman sinä haluaisit? Millaisia pieniä asioita voisit tehdä paremman maailman eteen? Yksi ihminen ei voi korjata kaikkia maailman vääryyksiä, mutta minä uskon että yksikin hyvä teko kannattaa. Etsi oma tapasi tehdä hyvää.
Megaluokan kliseitä, aivan, mutta en tiedä miten tuon paremminkaan sanoisi. Ja tietysti tällaisia asioita on helppo sanoa kun ei ole itse vaikeuksissa, mutta jokseenkin tällaisella visiolla varustettuna olen elänyt viimeiset n. 2-3 vuotta, johon on sisältynyt vaikeitakin aikoja.
Olen huomannut, että elämänfilosofiani muistuttaa aika paljon zen-buddhalaisuutta. ZB:ssa ei ole pyhää kirjaa tai yleensä mitään dogmikokoelmaa. Se on "käytännönläheinen" ja perustuu omakohtaiseen sisäiseen kokemiseen (ja on hankala selittää, joten jotain yhteistä täytyy olla...). Lue kirja "Zen ja jousella ampumisen taito", kirjoittanut Eugen Herrigel (muistaakseni) niin jotain pitäisi selvitä.
Loppubonuksena haluaisin tarjota hyvää luettavaa ja kuunneltavaa. R.A. Salvatoren Musta haltia -trilogia on erittäin hyvää filosofialla sävytettyä fantasiaa, ainakin minulle jotenkin "uplifting" lukukokemus. Mietiskely/tunnelmamusiikkia: Vangelis, Kitaro, William Orbit, Moby, Avaruusromua(Radiomafia torstaisin klo 22-00)
Ajattele, mietiskele, lue, rentoudu. Toivottavasti tämä suhteellisen sekava viesti auttaa sinua jotenkin (koska taas tuli valvottua liian myöhään...). Ja käänny ihmeessä ammattiauttajan puoleen jos alkaa tuntua liian pahalta. Hyvää jatkoa ja hyvää yötä.
kiitos kaikista noista neuvoista, kunnioitan
jokaista vastausta ja olen erittäin kiitollinen
jokaisesta niistä.
yritän parhaani mukaan selviytyä, ja kiitän jo
etukäteen koska uskon että neuvoistanne on
jokatapauksessa jonkinasteista apua.
kiitos.
Vaikka olen miehinen mies, suoraan sanoen itkin
kun luin kirjoitustasi. Se oli melkein kuin
omasta elämästäni silloin joskus. Olen
nuoruudessani tutkinut idän uskontoja, hypnoosia,
välillä olen ollut "ateisti". Herätykseen tulin
28 vuotiaana. Ja tulin uskoon (oikeammin
sanottuna usko tuli minuun) vuotta myöhemmin.
Koin kuitenkin aluksi vaikeitakin pelko ja
ahdistustiloja. Tätä kesti ehkä vuoden pari.
Ajattelin jopa uskosta luopumista. Olen
jälkeenpäin ajatellut, että ne johtuivat
nuoruuden ajan sekoiluista pimeyden voimien
kanssa, jotka eivät halunneet päästää otettaan
minusta. Oma tahtoni oli kuitenkin selvä: Halusin
niistä eroon. Löysin jatkuvasti Raamatusta
lohdutusta ja rohkaisua. Yksi lempilauseitani
Sanasta onkin: Jaakobin kirje: 4:7 "Olkaa siis
Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa
perkelettä, niin se teistä pakenee". Ja nyt
ymmärrän myös mikä on ihmisen suurin onni
Psalmit: 73:28 "Mutta minun onneni on olla
Jumalaa lähellä". Kuulun itse tällä hetkellä sekä
ev.lut.srk:aan että Helluntaiseurakuntaan. Muista
kuitenkin, että kuuluminen/liittyminen johonkin
ei sinänsä ratkaise mitään. Sinun on
uudestisynnyttävä, eikä se ole ihmiselle
itselleen mahdollista. Se edellyttää herätystä
eli etsikkoaikaa. Johanneksen evankeliumi:
6:44 "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei
Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä".
Suosittelisin, että kertoisit ongelmasi myös
www.netmission.fi keskustelupalstalla. Siellä
olen lukenut aivan erinomaisia ja lohdullisia
vastauksia (ei tietenkään kaikki. Mikähän olisi
asia, jota ihminen ei osaisi pilata) ja
vastauksia esim. Sinulla nyt oleviin ongelmiin.
Olen antanut ylläpidolle sähköpostiosoitteeni,
jos haluat kirjoittaa minulle. Voimia ja
siunausta Sinulle!
kirjoituksessasi kerroit pelko- että
ahdistustiloista. itselläni on ollut niitä.
suurin ihmetyksenaihe itselläni niissä lie se,
etten itse tiedä lainkaan mitä pelkään.. en osaa
määritellä pelkoani. sitä on tutkittu myös
psykiatrin avulla.
Sinuna soittaisin oman tai naapuriseurakunnan
päivystävälle papille (tai laittaisin jollekin
tietylle sähköpostia), ja joko sopisin
keskusteluajankohdan tai, jos haluat pysyä
nimettömänä, keskustelisin hänen kanssaan
puhelimitse.
Vanha hengellinen viisaus väittää, että juuri
silloin, kun ihmisellä on vaikeinta ja
masentavinta, juuri silloin ihminen tulee itse
niin kriittiseksi, ettei enää usko, että Jumala
kuulee rukouksia.
Samoin, hengellisessä elämässä tulee kausia,
jolloin ihminen ikään kuin jää pimeään, kadottaa
Jumalan. Tästä on esimerkiksi psalmien kirjassa
monia tekstejä... ja itse Jeesus ristillä huusi:
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!
Siksi on tärkeää, ettei anna omille tunteilleen
ylivaltaa, vaan takertuu kristinuskon vanhaan
perintöön ja lukuisten esirukoilijoiden
kokemuksiin: Jumala kyllä kuulee, ja kuulee jo
ennen kuin huudat apua. Voit siis olla
turvallisella mielellä. Sinua ei ole hylätty.
Älä siis ajattele, uskotko Jumalan olemassaoloon
vai et. Älä usko niitä kristittyjä, jotka vaativat
tekemään äkkipäätä "ratkaisun". Usko on lahja, ota
rennosti...
Toinen vaihtoehto on tietysti soittaa esim.
Auttavaan puhelimeen ja keskustella omasta
tilanteesta, ja mahdollisti sitten hakeutua
maallisen puolen tukipalvelujen puoleen, esim.
oman kunnan mielenterveystoimisto voisi olla hyvä
lähtöpiste!!
Siunausta, muistan sinua.
Rukoileminen ahdistaa ja tuntuu, että olen
pimeässä montussa, YKSIN.
vastaan sinulle vain ihan fiilisten pohjalta, tämä
on vain minun totuuteni, sinulle se voi olla
jotakin aivan muuta.
Saatana on todella olemassa, kuten JUmalakin. MIkä
heidän eronsa on? Saatana on paha, Jumala hyvä.
Siitä seuraa monenlaista: esimerkiksi Saatana ei
ole sinulle rehellinen, hän antaa sinun luulla
olevasi pomo, vaikka oletkin taluusnuorassa.
Toisinpäin: Jumala antaa vapaan tahdon, koska
rakastaa. Jumala antaa sinulle valinnan vapauden.
JUmala, itse asiassa, antaa sinulle kaiken mitä
tarvitset.
Miksi sitten on paha olla ja ahdistaa? Jumala ei
tule pakolla kenenkään elämään. Ehkä me molemmat
olemme vielä niin kesken, ettemme kestäisi JUmalan
läheisyyttä. Ehkä emme ole valmiita siihen vielä.
en minä ainakaan edes halua olla.
Mä muistan sua rukouksessa, muista säkin mua.
Ja muista: Rukous on puhetta Jumalan kanssa, ei
Jumalalle. Kuunteleminen on vaikeaa, mutta mieti,
miten sen voisit tehdä - missä voisit kuulla
Jumalan äänen?
se on, että saatanakin on joskus ollut yksi
jumalan enkeleistä, joka vain kateuden ja
pahuuden takia halusi olla yhtä suuri kuin
jumala. jos käsittelisin asiaa uskovan kannalta,
sanoisin varmaankin, että saatana ei koskaan voi
pystyä siihen mihin jumala, ei koskaan olla niin
suuri jarakstava. vaikka tällä oma valtakunta
niin sanotusti olisikin, mutta eihän kukaan ole
tietääkseni väittänyt, että kaikki valoisa
kuuluisi jumalan- ja kaikki pimeä saatanan
valtakuntaan. kiitän sinua neuvoistasi, mutta
pelkään pahoin etten vieläkään ole valmis
puhumaan papille, vaikka sitä olen jo yli vuoden
harkinnut. minussa on jo lapsesta asti aistittu
pahuus, miten siitä nii vain pääsisin.. monesti
olen kieltänyt jumalan, mutta myöntänyt
saatanan.. miten tuota voisin ikinä saada
anteeksi. kiitos kun lupasit muistaa minua
rukouksissasi, arvostan sitä todella paljon.
toivon myös sinun pääsevän järjestykseen, ja
toivon että kaikki vielä sinunkin kohdallasi
selviää. kiitos.
Olet luopunut uskostasi... huono juttu. Voin
sanoa että se saatana on ihan todellinen, eikä se
halua sulle muuta kuin kuolemaa ja tuhoa.
Elämässä on pahoja aikoja. Niitä on ollut
mullakin, mutta en ole Jeesuksesta päästänyt
irti. Se on ainoa turvakallio joka ihmisellä on.
Uskotko?
Jeesus odottaa sua vieläkin, se odottaa sua kädet
ojennettuina sua kohti. Jos haluat, voit juosta
Hänen syliinsä koska vain. Siinä sylissä voi
totisesti itkeä itkunsa jua murheensa. Siinä
sylissä on sulle AINA paikka, tuntui miltä
tahansa.
Siunausta sulle, mä rukoilen puolestasi.
ilmeisesti hyvin vahvasti uskova ihminen.
tekstiäsi lukiessani toivoin voivani ajatella
kuin sinä, ja uskoa siihen mihin sinä näet
oikeaksi uskoa. mutta niin helppoa se ei ole..
kiitos kuitenkin tästä, ja lupauksestasi. ehkä
vielä jonain päivänä ymmärrän täydellisesti mitä
tekstilläsi tarkoitit.
vastaat muille, muttet mulle? :-P
olen pahoillani. ei ole ollut tarkoitus jättää
ketään huomioimatta. muistan kyllä että kirjoitit
ja kiitän sinua siitä.
anteeksi epäkohteliaisuuteni.
olipa mielenkiintoisia juttuja täällä. harmi,
että nää aiheet juoksevat niin nopeesti pakoon,
kun palstalle ilmestyy kokoajan joitain "turhia"
juttuja, muutaman lauseen heittoja, jotka vois
kyllä tehdä vaikka livechatissa, tai jossain ihan
muualla. joo, aiheeseen. ihmiset kaipaa
persoonallisuutta, yksilöitä, ystäviä
ympärilleen, sama koskee myös maailmankatsomusta,
suurin osa ihmisistä joutuu/haluaa nähdä
maailmassa persoonallisen ja näin ollen
konkreettisemman syyn, kuin persoonaton elämä,
josta puhut. tuo kaikkiallinen elämä on
varmaankin joko vaikeampi tajuta, tai sitten se
johtuu mielenlaadustamme. alkuperäisen kysymyksen
kysyjä lähinnä haluaa varmaan
keskustelukumppania, näkemyksiä, ehkä samanlaisia
kohtaloita, jotta ei tarvitsisi tuntea olevansa
täysin yksi. me tarvitsemme tukea toinen
toisiltamme, ja siinä asiassa normaalisti vuoroin
vieraissa käydään. joskus näkee myös niitä, jotka
tahtovat tuolla tavalla horjuttaa mahdollisesti
muiden ihmisten uskoja (siis viittaan
alkuperäisen kysymyksen esittäjän tapaa tuoda
esille asia. "ehkä paha on se joka osaa auttaa
paremmin").
joka tapauksessa mitä muutakaan tämä kaikki
ilmentää kuin ihmisen epätoivoa, etsintää, halua
tietää, kokea jne... tärkeintä mitä minun
mielesätni tuolla ihmisellä on sydämessään, on se
asia mitä hän varmaankin kutsuu tuskaksi. se on
itse ikuisen elämän merkki. eihän timanttikaan
itsestään synny, vaan mielettömän kovassa
paineessa =)
rakkain terkuin:
käytit hyviä vertauksia kuin timantti joka syntyy
kovassa paineessa. tuntuu kuin olisin kuullut
saman aiemminkin, mutta aina vaan tunnen
ymmärtäväni kaiken paremmin.
kiitos.
Pidähän katse auringossa ja kylvä hyvään maahan
se mitä elämässäs saat. Take Care.
Onko parempi olo? Haluatko vielä kysyä jotain?
Minäkin olen ajatellut tuota uskosta luopumista,
olen vain sanonut itselleni että: "Nyt riittää,
minä luovun uskostani".
Kuitenkin aina kun olen luopunut uskostani niin
Jumalan hyvyys vetää minua langennutta puoleensa.
Olen kyllä saanut kokea että miltä tuntuu olla
tuhlaaja poika, tarkoitan Jeesuksen vertausta
joka kertoi uskosta pois langenneesta. Uskosta
luopuminen on avannut minun silmäni, nimittäin,
sitä että kuinka rakkaita ja tärkeitä jotkut
asiat voivat ollakaan ei yleensä huomaa ennen
kuin ne on menettänyt. Aina kun olen luopunut
uskostani niin olenkin jäänyt kaipaamaan uskoa,
tuntuu kuin olisin luopunut omasta kodistani ja
kaikista minulle rakkaista ihmisistä.
Kun sitten ahdistus iskee ja olen luopunut
uskostani niin kun aionkin laittaa käteni ristiin
rukoillakseni niin ajattelenkin: "Hetkinen, enhän
minä ole enää uskovainen!", mieleni täyttää
silloin yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne.
Mutta kun uskon niin voin olla varma siitä että
en ole yksinäinen vaikka olisinkin yksin, enkä
ole turvaton vaikka olisinkin hädässä ja
ahdistuksessa.
Et ole ainut, minäkin olen saanut olla monen
moisessa ahdistuksessa ja kärsimyksessä jo
nuoruudesta saakka. Sinun ei tarvitse pelätä
mitään kun uskot, onhan Jumala sinun turvanasi ja
takaa sinulle hyvän tulevaisuuden tapahtui sitten
mitä tahansa niin Jumala kyllä pitää huolen
omistaan. Luota vain ja usko Jumalaan, hän
järjestää kaiken niin ettei sinun tarvitse pelätä
mitään, ei edes kuolemaa.
Usko ja luota Jumalaan, sillä kun luotat ja uskot
Jumalaan niin sinulla ei ole mitään menetettävää.
Nosta päätäsi, kun uskot niin mikään ei ole
esteenä sinulle. Jumala lohduttaa murheellista,
muista Jeesuksen sanat: "Autuaita ovat
murheelliset, sillä he saavat vielä iloita"
Älä murehdi jotta kuinka sinä pääsisit siitä ja
siitä ongelmasta pois, vaan usko. On niin
lohdullista kun ihmisen ei pidä itse päästä
mistään ongelmastaan pois vaan Jeesus tekee sen
meidän puolestamme. Ja muista että kun uskot niin:
Vaikka olisit yksinäinen niin et silti ole
yksinäinen. Vaikka olisit hädässä ja
ahdistuksessa niin et silti ole turvaton. Vaikka
olisit kuoleman partaalla niin olet silti
voittanut itsellesi elämän. Vaikka koko maailma
katoaisi niin sinä et silti katoa!
ymmärsin kyllä vertauksesi, olen joskus lukenut
raamattua, jonka opit vain eivät minun päähäni
asti kulkeudu. eli siis vaikka aloittaisin
lukemaan mielenkiinnolla, lopulta minua alkaa
turhauttamaan. joko se, etten ymmärrä kaikkea,
tai sitten se että en kestä kuinka hyvää
ylistetään. ehken ole oikea ihminen noin
sanomaan, mutta tunnen sen tulevan jostain
sisältä.
johtunee myös siitä, että minulla ei ole koskaan
ollut ketään joka välittää. enkä tiedä osaankio
välittää itsekään, jokainen hyvyydentunne, tuntuu
polttavan minut sisältä. pelkään rakkautta ja
välittämistä. en vain osaa antaa, tai ottaa
vastaan sitä. siinä lie yksi syy miksi pelkään
ottaa jumalan kutsua vastaan.
mut kiitos sinulle.
ymmärsin kyllä vertauksesi, olen joskus lukenut
raamattua, jonka opit vain eivät minun päähäni
asti kulkeudu. eli siis vaikka aloittaisin
lukemaan mielenkiinnolla, lopulta minua alkaa
turhauttamaan. joko se, etten ymmärrä kaikkea,
tai sitten se että en kestä kuinka hyvää
ylistetään. ehken ole oikea ihminen noin
sanomaan, mutta tunnen sen tulevan jostain
sisältä.
johtunee myös siitä, että minulla ei ole koskaan
ollut ketään joka välittää. enkä tiedä osaankio
välittää itsekään, jokainen hyvyydentunne, tuntuu
polttavan minut sisältä. pelkään rakkautta ja
välittämistä. en vain osaa antaa, tai ottaa
vastaan sitä. siinä lie yksi syy miksi pelkään
ottaa jumalan kutsua vastaan.
mut kiitos sinulle.
Tilaa jokin uskonnollinen lehti. Itselleni tulee
Sanansaattaja. Aluksi en sitä kovin paljon
lukenut, mutta pikkuhiljaa yhä enemmän ja nyt
syrjäyttänyt Hesarin ajallisesti. Teksti on
helpommin ymmärrettävää kuin Raamatussa.
Jopas vain oletkin sekaisin.
Sulla ei taida olla paljon kavereita? Sulla
pitäisi lähteä vaikka judoon tai johonkin muuhun
harrastukseen jossa tapaisit paljon uusia
ihmisiä ja saisit ajatukset muualle.
Ja sitten sulla pitäisi jutella ihan
tavallisten ihmisten kanssa uskonnostasi. EI
uskovaisten kanssa, ne on itse yhtä sekaisin.
Sulla on ollut mielikuvituskaveri, jota olet
rukoillut. Onpa kumma ettei tilanne sillä
parane. Mielikuvituskaverit on kivoja, mutta
jos puhut niille päivittäin,eli höpötät
itseksesi, alat seota aika hyvää vauhtia.Eli
tarvitset oikeita ihmisiä ympärillesi, ei
satuolentoja.
Jos tämmöinen kirjeenvaihto auttaa niin minä
voin ainakin sulle jutella. Parempi tämäkin kuin
rukoilu.
onpas hienoa saada neuvoa myös ihmisiltä jotka
ajattelevat toisella tavalla kuin uskovaiset.
itse olen asian kutakuinkin noin käsittänyt,
mutta silti haluan uskoa että jumala ei ole
mielikuvituskaveri.
oikeassa olet siinä, että ihmiset ympäriltäni
ovat kadonneet ehkä se on oma syyni, mutta niin
on käynyt.
kiitos kommentistasi.
Jos haluat itsellesi jumalan kehittää, ota
ainakin joku oma kiva versio eikä kristinuskon
tai muunkaan olemassaolevan uskonnon jumalaa.
Kun tiedät itse sen keksineesi, tuskin ahdistut
siitä enää niin pahasti. Jos olet yksinäinen,
voit jutella sille ja vaikka pyytää siltä apua
ja neuvoja, kunhan muistat aina että se on
mielikuvituskaveri.
Ja niitä oikeita kavereita kannattaa alkaa
hommaamaan. Jos et vielä ole löytänyt jotain
upeaa harrastusta itsellesi niin nyt alat
etsimään kiireen vilkkaa asioita joilla täytät
vapaa-aikasi. Suosittelen kamppailulajeja,
siellä tuppaa olemaan aika fiksuja ja kivoja
ihmisiä yleensä. Ja siellä on pakko olla
sosiaalinen, tulee sitä tervettä kontaktia ja
vuorovaikutusta ihmisten välillä.
Täällä on jotkut kehoittaneet puhumaan papeille
sun muuta, mulla tekis mieli vieläkin kehoittaa
välttään semmoista. Oma mielikuvituskaveri on
kivempi kuin jonkun toisen keksimä.
Kyllä sulla velä elämä voittaa, onnea
matkaan! :-)
Jos haluat itsellesi jumalan kehittää, ota
ainakin joku oma kiva versio eikä kristinuskon
tai muunkaan olemassaolevan uskonnon jumalaa.
Kun tiedät itse sen keksineesi, tuskin ahdistut
siitä enää niin pahasti. Jos olet yksinäinen,
voit jutella sille ja vaikka pyytää siltä apua
ja neuvoja, kunhan muistat aina että se on
mielikuvituskaveri.
Ja niitä oikeita kavereita kannattaa alkaa
hommaamaan. Jos et vielä ole löytänyt jotain
upeaa harrastusta itsellesi niin nyt alat
etsimään kiireen vilkkaa asioita joilla täytät
vapaa-aikasi. Suosittelen kamppailulajeja,
siellä tuppaa olemaan aika fiksuja ja kivoja
ihmisiä yleensä. Ja siellä on pakko olla
sosiaalinen, tulee sitä tervettä kontaktia ja
vuorovaikutusta ihmisten välillä.
Täällä on jotkut kehoittaneet puhumaan papeille
sun muuta, mulla tekis mieli vieläkin kehoittaa
välttään semmoista. Oma mielikuvituskaveri on
kivempi kuin jonkun toisen keksimä.
Kyllä sulla velä elämä voittaa, onnea
matkaan! :-)
tuskin mielikuvituskaveria kehittämään alan,
mutta voisin sen puoleen alkaa pitää yhteyttä
niihin ihmisiin jotka ovat jääneet vähälle
huomiolle. sillä tämä kaveri- ongelma ratkaistaan.
kiitos vaan vielä sulle
Keppo suositteli judoa tai kamppailulajeja yleensä. Kannatan, olen ollut noin kuukauden ajan aikidon peruskurssilla ja se tuntuu ihan mukavalta lajilta. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Mukavia ihmisiä, ainakin siinä seurassa missä minä treenaan. Vahva filosofinen (ei uskonnollinen) perusta: yleistä peace-meininkiä, ei kilpailua, ei aggressiivisuutta, ei hyökkääjän "eliminointia" (vaan hyökkäämisen turhaksi osoittamista). Tekniikat ovat "pyöreitä", etupäässä heittoja, lukkoja ja hallintaotteita, ja niissä käytetään hyväksi vastustajan voimaa.
Kannattaa kokeilla! Judo on ehkä parempi valinta, jos haet "tavallista urheilua" (judon henkinen puoli ei ole länsimaissa esillä) tai haluat kilpailla. Ja tietysti vaikka mitä muutakin on olemassa...
Suomen Aikidoliiton sivuilta, www.finland-aikikai.fi, löytyy tiedot suomen aikidoseuroista. Lisätietoa aikidosta löytyy esim. osoitteesta www.aikiweb.com (tai vaikka menemällä katsomaan aikidoharjoituksia). Www.e-budo.com on melko sivistynyt(lue: valvottu) keskustelufoorumi jossa voit kysellä harrastajilta näistä lajeista (esim. uutisryhmä rec.martial-arts ei ole kovinkaan sivistynyt).
Onnea kaverien metsästykseen ja hyvää yötä!
olen kyllä harrastanut itsepuolustus- ja
kamppailu lajeja, mutten oikein saanut niistä
mitään ja lopetin.
mutta kiitos tästäkin neuvosta, voisinhan
tietysti aina yrittää uudelleen.
Millaisia lajeja olet harrastanut? En minäkään katso saavani esim. potkunyrkkeilystä mitään, siksi aloitinkin aikidon ;-) Ja yksi peruskurssilaisista pettyi aikoinaan karateen, mutta tuntuu pitävän aikidosta.
Monissa lajeissa tuntuisi olevan "verta, hikeä & kyyneleitä" -mentaliteetti: treenauksen pitäisi olla mahdollisimman kovaa. Aikidon perustaja Morihei Ueshiba sen sijaan kehotti harjoittelemaan aikidoa iloisesti. Ja minun seurassani tosiaan ON hyvä tunnelma. Kukaan ei elvistele vyöarvollaan, edistyneemmät auttavat meitä onnettomia aloittelijoita eivätkä edes naura jne. :-)
Jonkinlaisen itsepuolustustaidon voi saavuttaa nopeamminkin ja tehokkaampaakin kuntoilua on olemassa. Ei haittaa minua. Aikido on vain jotenkin kivaa. Puolentoista tunnin liikunnallinen todellisuuspakotrippi mukavien ihmisten kanssa, ilman kilpailua ja suorituspakkoa.
Sori jos tämä tuntuu tyrkyttämiseltä, ei ole tarkoitus. Toivoisin vaan että kokeilisit...
ymmärrän jos olet itse innostunut lajista ja
pidät siitä, että tahtoisit muille saman
elämyksen. harrastin karatea jonkin aikaa,
vyöarvokseni jäi oranssi. kirjoituksesi kyllä
saivat minut kiinnostumaan taas, en vain tiedä
miten saisin itseni lähtemään mukaan, mutta
voisinhan tietysti tarkkailla tilannetta.
kiitän sinua vielä kerran, uskon että tämä
saattaa olla yksi seuraavista "toimenpiteistäni".
muuten, yks laji vaan vielä noiden pehmeitten
sarjaan, johon kannattaa tutustua, Taiji. Lähes
jokapaikkakunnalta löytyy nykyään alan
harrastajia, yleensä harrastajat ovat myös
keskusteluntaitoisia ja melkeimpä innokkaita
sellaisia :)
Taiji (toinen kirjoitusasu: tai chi) on varmaan myös kokeilemisen arvoinen. Minun tietääkseni Suomessa harrastetaan enimmäkseen taijin ns. lyhyttä muotoa joka ei sisällä itsepuolustustekniikoita ja jota tehdään yksin (=ei parin kanssa). Eräänlaista "henkistä voimistelua" siis, mutta kuulemma terveellistä ja mukavaa sekin.
Taijin ns. pitkästä (alkuperäisestä) muodosta käytetään yleensä lajin koko nimeä taijiquan (tai chi quan), ja sen väitetään olevan hyvin tehokas itsepuolustusmuoto - jos jaksaa harjoitella *todella* pitkään... Sekä aikidossa että taijiquanissa on "sisäisen voiman" (ki/chi/qi) käsite, mutta tekniikoissa ei ole juuri yhtäläisyyksiä (paitsi pehmeys).
näistäkin teksteistä saa lukea,lähes jokainen
uskoon hurahtanut on kokenut jonkiin asteen
henkilökohtaisen kriisin,ennen uskoontuloa.
Tälläinen henkilö onkin helpoin uhri,näille
helluntailaisille ja muille lahkolaisille.
Uhri on helppo manipuloida liikkeeseen mukaan ja
maksumieheksi,kymmenykset pois.
Olet kertomasi mukaan keskustellut psykiatrin
kanssa,joten sinulla todennäköisesti on jo jokin
tautiluokitus?
On ilmeistä,että tämä sairaus vaivaa sinua
nytkin,tai on pahentunut,vaikkei sairauden tunneta
olisikaan.
Siksi kehoittaisin ottamaan yhteyttä,psykiatriisi
tai hoitopaikkasi lääkäreihin.
Noiden uskovaisten juttuihin mukaan lähteminen
todennäköisesti pahentaisi tilannettasi.
Toivon,että apu löytyy pian.
olen kyllä käynyt psykiatrilla, mutta ainut
luokitus sairaudeksi oli depressio.
eli siis jos se on kyseinen sairaus joka minua
vaivaa, niin jo pelkästään uskominen siihen että
on jokin joka auttaa helpottaa.
luulenpa että tässä asiassa en oikein osaa sen
kummemmin kommenttiisi vastata, mutta kiitän
sinua siitä.
nuo kuvailemasi jutut ole just depistä?
Siihen löytyy lääkitys,kuten varmaan tiedät?
Olisiko aika tarkistaa lääkitys ja annostus?
kiitos vaan mielipiteestä. enpä silti usko ihan
lääkkeiden voimaan itseäni.
lääkkeet eivät olekkaan uskonasia,tuo muuhan taas
on sitä.
Usko mihin huvittaa,mitä sitten valitat?
uskon mihin huvittaa. todellakin niin teen.
kiitos vaan kommentistasi.
Kertomuksesi, ja varsinkin sen loppuosa paljastaa, että sinulla on ainakin tällähetkellä aika pahoja mielenterveydellisiä ongelmia jotka eivät välttämättä omin avuin aukene!
Älä missään tapauksessa lähde etsimään apua mistään saatananpalvonnasta, äläkä muustakaan hengellisestä hömpästä, sillä joudut vain ojasta allikkoon ja vajoat vielä syvemmälle mielenterveydellisiin ongelmiin!
Psykiatria on ainut pelastuksen tiesi! Sen ei välttämättä tarvitse olla meille tuttua länsimaista psykoterapiaa, joka on pitkäjänteistä ja epävarmaakin!
Kerron erään keinon johon Sinun kannattaa suhtautua vakavasti! On olemassa itämainen psykoterapian muoto, joka ei liity mihinkään hengelliseen tai uskonnolliseen! Se perustuu meditaatioon jossa paha ihmisen sisältä ajetaan ulos! Ihmiset meditoivat ensin, sitten hyppivät huutavat, jotkut itkevät! Ensin se tehdään tietoisesti, mutta jossain vaiheessa se muuttuu alitajunnan ohjaamaksi! Olen itse nähnyt kerran kun sellainen ilmiö on lähtenyt käyntiin eräällä naisella meditaatiotilaisuudessa! Itämailla ko. metodia käytetään paljon! Se on tehokas ja täysin vaaraton!
Ota yhteyttä johonkin meditaatiota harjoittavaan seuraan ja kysy heiltä tarkemmin! Älä valitse mitään kallista seuraa, se ei ole merkki laadusta, vaan rahastuksesta!
Uskon, että neuvoani noudattamalla saat mielenterveytesi takaisin ja elämääsi onnen!
jos olet käsittänyt asian noin, niin voin heti
tehdä yhden korjauksen. eli siis: en todellakaan
aio palvoa mitään/ketään. en jumalaa, en
saatanaa. uskominen ja palvominen ovat kaksi eri
asiaa.
mielenterveyteeni viitaten, voisin kyllä pitää
tuoitakin ehdotusta varteenotettavana, ehkä juuri
sen mielenterveyteni häiriön takia. en siis tiedä
tuon tapaisesta "touhusta" mitään, mutta aika
normaalilta manaukselta se kuulostaa. mutta
kiitos kommentistasi.
Hei!
Kirjotuksesi kosketti todella syvään. Olen
lukenut samanlaisia kommenteja aiemmin ja vaikka
itselläni ei ole paljoakaan asiasta kokemusta,
toivottavasti osaan ja voin edes vähän rohkaista.
Kirjotit jossain kohden jääneesi paitsi rakkautta
ja läheisyyttä ja jotenkin kokevasi vaikeaksi
ottaa lämpöä vastaan. Tiedän tunteen. Itse olen
myös joskus kärsiny siitä. Onneksi vaimoni on
tuonut minuun jo vähän enemmän kykyä rakastaa ja
kykyä oppia pitämään toisen läheisyydestä mutta
meneehän siihen aikaa, ei tapahdu
hetkessä...niinkuin ei Raamatun sanoman
aukeaminenkaan, ole avoin ottamaan vastaan Jeesus
elämääsi, mutta älä stressaa, asiat kyllä
selvenee.
"joka ilta rukoilin jumalalta apua tilanteeseeni,
ja aina vaan tuntui pahemmalta. tuntui kun en
saisi minkäänlaista yhteyttä jumalaan johon
uskoin. aloin pelätä kaikkea, tunsin olevani
tulossa hulluksi ja menetin kokoajan uskoani."
Varmasti sinusta on tuntunut hyvin pahalta.Muista
kuitenkin, että se että haluat yleensä tukeutua
Jumalaan on merkki siitä, että Jumala kutsuu
sinua, haluaa rakastaa, lohduttaa ja rohkaista
sinua. Jumala ei koskaan halua tehdä sinulle
mitään, mikä on pahaksi. Ehkä oma tuska ja
mahdollisesti se Jumalan vihollinenkin haluaa
estää sinua rukoilemasta, koska siitä juuri
voisit apua saada. Ehkä jos pelot ja muut
valtaavat hirveästi mielen on paikallaan myös
jutella jonkun kristityn sielunhoitajan tai muun
alan ihmisen kanssa. Se usein auttaa kun saa
toisen näkökantaa mukaan. Mutta muista, Jumala ei
ole hylännyt eikä koskaan voisi hylätä sinua,
koska hän rakastaa jokaista. Ongelma on usein se
että me olemme hylänneet hänet ja usein
uskovinakin meidän voi olla vaikeaa kuulla hänen
äätään kaiken mekkalan ja tunteiden keskellä.
Jumala ei tuo sinuun pelkoa! Se tulee joko
itsestäsi, kokemuksista tai sitten sieltä
muualta. Mutta ole rohkea Jumalan voima voittaa
kaiken pelon.
"olen jopa alkanut miettimään pahan olemassaoloa,
eli siis lähinnä kiinnostunut onko tämä
niinkutsuttu saatana sitä mitä kuvitellaan. olen
jopa miettinyt, että jos tämä on se jumalan
vastakohta, niin osaisiko se
sitten minua auttaa."
Niin, silloin kannattaa kysyä, mistä lähteestä on
halusi lopettaa rukoilu ja kääntyä toiseen
suuntaan? Ymmärräthän mitä tarkoitan? Uskon että
Saatana on todellinen mutta kukaan ei koskaan ole
saanut apua häneltä, "Hän on tullut vain
tappamaan ja tuhoamaan" (Joh 10:10). Älä etsiydy
niihin piireihin, ne tuhoavat sinusta sen halun
elämään ja Jumalaan joka sinulle on annettu ja
sitovat yhä voimakkaammin pelkoon lopulta. Tietty
aluksi saattaa helpottaa tunteita Saatanakin,
mutta lopulta ei auta vaan tuhoaa.
"paremmin mulla on mennyt sen
jälkeen, kun uskostani luovuin, enkä ole edes
harkinnut että palaisin tuohon olotilaan"
Ehkä tunteellisesti, mutta onko todella niin että
muutenkin menee paremmin? En halua sitoa sinuun
mihinkään tuskaan mutta jos oikein ymmärrät
uskon, se poistaa pelkoa ja antaa rakkautta
hyväksyä itsensä armahdettuna sellaisena kuin on.
Ja joskus suurimmat voitot tulevat kun tuskan käy
läpi, sen olen elämässä huomannut. Silloin
päästään itse ongelman ytimeen. Hyvän olon
etsintä ei aina ole hyväksi jos asiat jää
selvittämättä. Ja voit luottaa että et ole yksin.
Jeesus rakastaa sinua ja vaikka et aina koekaan
häntä, hän silti on olemassa. Joskus oma
näkökykymme vain on vajavainen. Varmasti kaikki
uskovat jotka lukivat kirjoituksesi rukoilevat
puolestasi.
"tuntuu kun haluaisin vaan paeta kaikkea ja
kaikkia, olla yksin pimeässä."
Älä jää kuitenkaan yksin pyörimään, silloin asia
saa usein suuremmat mittasuhteet.
"alan vain uskoa, että jos
johonkin kuulun niin se on pimeys.."
Älä usko tuommoista! Vaikka olisit masentunut,
aina on olemassa suunta ja se on ylöspäin ja
parempaan...Rukoilen puolestasi, toivon että saat
seuraa kenen kanssa jutella ja että Jumala
todella koskettaisi sinua ja puhuisi Raamatun
kautta sinulle. Muista se, että jos Jumala on
uhrannut poikansa, jotta sinun on hyvä olla, hän
ei voi olla rakastamatta sinua. Aina se ei vaan
tapahdu taikaiskusta
Rukouksin ja muutenkin muistaen!
erittäin kiitollinen siitä että olet yrittäny
auttaa minua, ja kertonut kantasi siihen mitä
minun pitäisi tehdä.
uskon kirjoituksesi rohkaisevan, mutta en
kuitenkaan koe olevani niin rohkea että kaiken
pystyisin käymään läpi. tuntuu kun tämä olisi
oikea olotila.. tuntuu että kuulun tähän missä
olen..
jos saatana tuo mukanaan kuolemaa, miksi se ei
ole voinut ottaa minua mukaansa?
ei Saatana ole ottanut sinua mukaansa, koska
sinua varten on varattu parempi suunnitelma.
Elämä, joka voisi olla vapaa kaikista turhista
peloista. Varmasti asiat saattavat olla vielä
niin vaikeita, että niistä on hankalaa puhua, osa
ehkä unohtuu ja paranee itsestäänkin ja ehkä
sitten joskus kun kokee olevansa valmis
selvittämään ne muutkin niin niistä vapautuu, älä
turhia hätäile, kaikki aikanaan, usein kypsyminen
vaikeissa asioissa vie paljon aikaa ja
kärsivällisyyttä. Siltä ainakin itsestäni on
tuntunut. Ehkä asioiden pukeminen sanoiksi vaikka
paperille auttaa ja rukouskin ihan rauhassa ilman
mitään pakonomaista rimpuilua.
Mutta älä jää pyörimään synkkiin ja tuhoisiin
ajatuksiin. Elämä on kuitenkin aina elämisen
arvoista ja oikein oivallettuna suunnattoman
suuri lahja. Vaikka ehkä koet että kukaan ei osaa
eikä halua sinua auttaa, niin olet hyvin tärkeä.
Älä heitä elämääsi hukkaan, jo kaikki sinulle
vastanneet ovat todistaneet sinun arvokkuuttasi
ihmisenä, yksilönä ja juuri sellaisena kuin olet.
Hyvää jatkoa sinulle ja rukoilen Jumalan
muuttavaa kosketusta elämääsi. Vaikka elämässä on
välillä vaikeeta, niin IStillBelieve in God ;)
Hän kyllä auttaa ja en nyt tarkoita tällä mitään
käännytyspuhetta, älä huoli. Usein vain ihmisten
avun pettäessä, löytyy jopa suurempi,
kaikkivaltias ja rakastava apu.
Aurinkoista viikonloppua ja kaikkea hyvää kuka
oletkin !!