Jumalan seurakunta

W.L. Turku

SELVITYS JUMALAN SEURAKUNNASTA

1 Kor. 12:27. 1 Tess. 2:14. 1 Kor. 1:2. 1 Timot. 3:15.

Jumalan seurakunta koostuu jokaisella paikkakunnalla niistä ihmisistä, jotka ovat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä. Joh. 3:3-5. ME kuulumme Jeesukselle. Olemme Hänen laumansa. Meidät on kastettu upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Apt. 2:38. 8:16. 10:48. 19:5. 22:16. Kol. 3:17.
Jeesus on Ainoa Pelastaja, jonka ympärille kokoonnumme!
”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella!” Matt. 3:11. Apt. 1:5,8. 8:14-17. 10:44-48.
Jumala katsoo ylhäältä ja näkee jokaisella paikkakunnalla vain yhden Jeesuksen verellä lunastetun seurakunnan. Meidän tulee nähdä samoin. Hän on asettanut paikkakunnan rajat seurakuntansa rajoiksi. Muita alueellisia rajoja ei ole. Raamattu ei tunne esim., että seurakunnalla voisi olla valtakunnallinen keskusorganisaatio. Mm. seurakuntavirat annettiin paikkakunnittain. Tiitus 1:5. Ilm. 1:11. Efes. 4:11. Apt. 14:23. 20:28.
Opinlähteemme on pelkästään Raamattu ja sen esittämä apostolinen usko alkuperäisessä muodossaan.
Jos sattuisi tilanne, että joku opettaisi kokouksessamme ohi Raamatun, niin sellainen ei olisi Jumalan seurakunnan oppia. Seurakunnan oppi ei määrity sen mukaan, mitä vajavaiset ihmiset kokouksessa puhuvat. - Opetuksemme lähde, Raamattu, on muuttumaton! –
JA HUOM! Jumalan seurakunnassa ei ole ns. ideologista sananopettajaa (opin suuntauksesta päättäjää), joka olisi oikeutettu vaatimaan hänen opetuksiaan noudatettaviksi. – Esim. Luterilaisessa kirkossa on ideologisena opettajana Luther, adventismissa Ellen G. White, branhamilaisuudessa Branham, lestatadiolaisuudessa Lestadius, jne. – Tässä toiminnassa emme tahdo pitää esillä ihmisnimiä tai uskonsuuntia, paitsi niitä, jotka tulevat eteemme Raamatun sivuilta; sekä nyt elossa olevat Jumalan palvelijat.
Raamatullisessa seurakuntatoiminnassa opettajan viran saaneiden veljien tulee opettaa uskovaisia pysymään apostolien ja profeettain opetuksissa, alkuperäisessä kristinuskossa, ei omissa tai oppi-isiensä ihmisopeissa. Efes. 2:19-22 ja 4:11-15. – Alkuaikana kaikki uudet uskoon tulleet ohjattiin apostolien opetuksen piiriin: ”…He pysyivät apostolien opetuksessa..” (Apt. 2:42). Samoin tulee edelleen toimia. Sananopettajat opettavat srk.lle alkuperäisen kristinuskon sanoman. Ja kaikki uskossa olevat yhdessä opettavat niitä opetuksia sittemmin uusille uskoon tulleille! Kol. 3:16.
Jumalan seurakunnan toiminta ja opetus ei siis perustu tämän ajan ihmisten mielipiteisiin; eikä heidän yhteisesti tekemiinsä päätöksiin tai kirjoitettuihin uskontunnustuksiin. Meidän uskontunnustuksemme on vain Raamattu. ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu!” 1 Kor. 4:6. Ilm. 22:18,19.
Olemme Jeesuksen ja HÄNEN opetustensa ympärille kokoontunut lauma, ”jotka avuksi huutavat Herramme Jeesuksen Nimeä!” (1 Kor. 1:2) ilman muita nimiä.
Kirkkojen- ja kirkkoisien opetukset eivät kuulu seurakuntaamme. Sivuutamme KAIKKI apostolisen ajan jälkeen syntyneet uskonsuunnat oppeineen! Olemme palanneet aikaan, jolloin ns. kristillisiä kirkkoja uskontunnustuksineen ei vielä ollut!
Jatkamme apostolista uskoa! 1 Joh. 2:24.
Seurakunta kaikkine oppeineen oli valmis noin vuonna 100 jKr. Senaikainen linja on Jumalan seurakunnan toiminnassa. Silloin ei ollut erottavia epäraamatullisia nimikylttejä ja jäsenkortistoja yms., jotka ovat hajaannuksen elementtejä. Luuk. 10:20.
Jumala tahtoo, että jokaisella Hänen omallaan on tämä YKSI KASVU- ja TOIMINTAPAIKKA. Pyhä Henki on sitten johdattava meille lisää kokouspaikkoja tarpeen mukaan. Kaikille riittää tilaa!

”… Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” Efes. 4:29-32. Joh. 13:34-35. 17:23.

Nämä opetukset pätevät Sinunkin paikkakunnallasi!
__________________________________________________- _________

36

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • W.L. Turku

      :

      Tilaisuudet SINUA VARTEN:
      - su 16.00 seurakunnan pääkokous
      - ke 14.00 – 18.00 avoimet ovet / keskusteluiltapäivä
      - pe 18.00 uskossa olevien valtakunnallinen rukoustunti

      Seurakuntatila,
      Läntinen Pitkäkatu 33
      20100 Turku
      [email protected]

      TERVETULOA kauempaakin!
      PS. Turun Läntisellä Pitkäkadulla oleva seurakuntatoiminta tapahtuu raamatullisen yhteysperiaatteen pohjalla. Tälle perustalle kutsumme kaikkia seurakuntalaisiamme, jotka vielä kuuluvat hajaannuksen periaatteella toimiviin nimikyltti-uskonsuuntiin.

      Siunausta MEILLE!


      --------------------------------------------------------------------------------

      • Muutama kysymys sinulle Weijo.
        Oletteko te perustaneet tuon yhteisön, seurakunnan, joka on nimeltään "Jumalan seurakunta"? Onko se seurakunta, joka voidaan löytää nimen perusteella ja jolla on osoite ja omat toimitilat? Onko teillä pyrkimys erottautua muista seurakunnista? Onko se teidän yhteisönne? Liitytäänkö tähän yhteisöön?


    • Te eksytte.

    • totuus totuus

      Ei kukaan väitä vastaan aloituskirjoituksen raamatullisuutta. Se on totuus.

    • Tervetuloa!

      OLET MATKALLA – MUTTA MINNE?

      Jos aiot matkata esimerkiksi Turusta Helsinkiin, on sinun noustava Helsinkiin menevään junaan tai bussiin. Et pääse Helsinkiin , jos nouset Tampereelle menevään junaan. Virhevalinta johtaa väärään päämäärään. – Saman periaatteen mukaan toimii ikuisuus-matkasi. Mikäli aiot päästä perille Jumalan valtakuntaan on Sinun astuttava Taivas-kotiin vievään Junaan.
      Jeesus on Ainoa oikea Tie, Totuus ja Elämä!
      Kun olet antanut elämäsi Hänelle, olet astunut sisälle ikuisuuteen johtavaan junaan. Älä myöhästy!
      Ilman yhteyttä Hänen kanssaan et voi päästä perille.
      Saat yhteyden Jeesukseen, kun otat Hänet vastaan henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi ja syntiesi sovittajaksi! Hän sovitti syntisi ristillä verellään ja kuolemallaan. ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi.” Jesaja 53:5. Hän rakastaa Sinua ja tahtoo ottaa Sinut mukaansa siunauksen matkalle! Matkalippu on maksettu Golgatan ristillä! Apt. 22:16. Ota siis vastaan lahjasi!

      Seurakunnan Yhteyspaikka Turussa Sinua varten,
      Läntinen Pitkäkatu 33. (lähellä Rautatieasemaa).
      ke 14.00-18.00 avoimet ovet/ keskusteluiltapäivä.
      Nettisivut: http://www.Jeesus-on-Herra.com
      E-mail: [email protected]

      .

    • Valmis.
    • Parannuksen tehnyt

      Kasteen voi toimittaa itse kasteella käynyt joka on tullut uskoon ja tehnyt parannuksen synneistään. Synneissä elävä ei voi toimia kastajana (esim. homo, tupakoitseva, alkoholia käyttävä yms.). Kirkkoon kuuluva ei myöskään sovellu kastajaksi.
      Parannuksen tekoon kuuluu kirkosta eroaminen.
      Ja parannuksen voi tehdä vain ihminen itse.
      Sinä.

      • Kaikkien tulisi tehdä parannus ja jokapäivä,myös kirkossa olevien ei ainoastaa sieltä eroavat.
        Kasteen itse toimitus se on jo uutta,seurakunnan paimenelle kuuluu kastamien,kolmiyhteisen jumalaan.


      • vajavainen armahdett

        Taitaa olla aika vajavaisten paikka kuitenkin. Jos armoa ei olisi, ei yksikään pelastuisi. Hurskauteenkin voi "hukkua" tulee tiukka sisäpiiri ja vihtahousu on aina vaanimassa, hurskaimmassakin paikassa.Mitäs ne Fariseukset olivat, vaelsivat hurskaasti. Jos rakkaus syntistä kohtaan uupuu, mitä virkaa uskovista?


      • Uudestisyntynyt
        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.Joh 3:5.
        Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa. Joh 3:3.
        Kuulun edelleen kirkkoon tosin sen on muututtava !


    • suomen maassa
    • hih hih hoo

      no mut
      olipa saarnaa
      huhuhuh
      siinä sai kyytiä lutkulaiset

    • Enemmän totuutta
    • Jumalan T.
    • Parempi totuus
    • sax o phone

      Aikalailla ainakin nämä "Jumalan seurakunnat", ynnä "Kuninkaan soturit" tuntuvat keskittyvän mm. epäkohtien etsimiseen, uskonsuuntien parjaamiseen, eikä evankeliumin saarnaamiseen. Tuntuu että yhteyden perustus on olla ulkopuolella suunnista ja juuri keskittyminen muiden arvostelemiseen, eikä Kristukseen Jeesukseen juurtuminen ja sanoman eteenpäin vieminen sielujen pelastumiseksi. Kaiken tuon keskellä ei huomata että itse ovat yksi LIIKE muiden joukossa =/

      Hyvää päivää vaan.

      Tämä huomio tuota samaa touhua reilun kymmenisen vuotta seuranneenna siellä sun täällä. Suo siellä, vetelä täällä.

      Tämän kirjoituksen jälkeen tod.näk. todetaan uskonnolliseksi väärähenkiseksi tai riivatuksi Rooman hengessä, ellei molemmiksi. =)

      • trum p. etti

        Hyvin kirjoitit, täydellistä seurakuntaa ei löydy maan päältä.

        Toki jotkut ovat enemmän pielessä kuin toiset. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ei erinimisiin seurakuntiin kuulumalla.


    • Hyvää vaan

      Luin laitetut linkit. Ei niistä voi sanoa kuin hyvää.

      Joku sekoitti virheellisesti Kuninkaansoturit lahkon Jumalan seurakuntaan.

      • JeesusHALLELUJA!

        Jumalan Seurakunta toimii kokonaisvaltaisen Jumalan Sanan mukaisesti, pelkkä oikea nimi ei vielä takaa sitä, että toiminta olisi aitoa sekä Raamatun mukaista. Kaikki yhteisöt, jotka kantavat Jumalan Seurakunnan nimeä eivät ole samaa mieltä keskeään, kannattaa lukea vaikka tämä linkki: http://www.sanansaattaja.com/JUMALANSEURAKUNTA.htm


      • JeesusHALLELUJA!
        JeesusHALLELUJA! kirjoitti:

        Jumalan Seurakunta toimii kokonaisvaltaisen Jumalan Sanan mukaisesti, pelkkä oikea nimi ei vielä takaa sitä, että toiminta olisi aitoa sekä Raamatun mukaista. Kaikki yhteisöt, jotka kantavat Jumalan Seurakunnan nimeä eivät ole samaa mieltä keskeään, kannattaa lukea vaikka tämä linkki: http://www.sanansaattaja.com/JUMALANSEURAKUNTA.htm

        Tuolla sivustolla lukee mm. näin:
        MIKÄ ON JUMALAN SEURAKUNTA - MITÄ RAAMATTU SIITÄ OPETTAA:

        1 / JUMALAN SEURAKUNTA KOOSTUU YKSILÖISTÄ JOTKA OVAT UUDESTISYNTYNEET

        Jumalan Seurakunta koostuu uudestisyntyneistä Jumalan lapsista, jotka turvautuvat Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön - ja pyrkivät Pyhän Hengen voimassa elämään Raamatullisten arvojen mukaisesti. Jumalan Seurakunnassa tulee jäsenten välillä vallita aito lähimmäisen rakkaus, aivan kuten Jeesus opetti: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh.13:35). Rakkauden tulee ilmetä käytännössä, aivan kuten Apostoli Paavali on kirjoittanut: " jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa." ( 1 Kor.12:26).

        2/ JUMALAN SEURAKUNNAN TULEE OLLA PUHDAS

        Jumalan Seurakunta ei saa suvaita minkäänlaista vääryyttä keskuudessaan, siitä kirjoitti Apostoli Paavali seuraavaa: "Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1 Kor.5:9-13)

        3/ JUMALAN SEURAKUNNAN JOHTAJIEN TÄYTETTÄVÄ SEURAAVAT KRITEERIT

        Jumalan Seurakuntaa voivat johtaa vain sellaiset veljet, jotka täyttävät Apostoli Paavalin asettamat kriteerit: "Seurakuntapalvelija olkoon YHDEN VAIMON MIES, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva." (1 Tim.3:12), "seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, OIKEAMIELINEN, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, ETTÄ OLISI KYKENEVÄ sekä neuvomaan terveellä opilla että KUMOAMAAN vastaansanojain väitteet." (Tiit.1:7-9), "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, YHDEN VAIMON MIES, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, TAITAVA OPETTAMAAN, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, EI RIITAISA, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä JOS JOKU EI OSAA HALLITA OMAA KOTIANSA, KUINKA HÄN VOI PITÄÄ HUOLTA JUMALAN SEURAKUNNASTA?" (1 Tim.3:2-5)

        4/ JUMALAN SEURAKUNNAN TOIMINTAA TULEE SÄÄDELLÄ VAIN RAAMATTU

        Jumalan Seurakunnan toimintaa tulee säädellä yksin Raamatun kokonaisvaltainen ilmoitus, aivan kuten Apostoli Paavali on kirjoittanut:""Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" ( 1Kor.4:6). Seurakunnan johtajat ovat tässä asemassa erittäin tärkeässä roolissa, aivan kuten Apostoli Paavalin seuraava teksti osoittaa: "seurakunnan kaitsijan...tulee pysyä kiinni OPINMUKAISESSA, luotettavassa SANASSA, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaan sanojain väitteet." ( Tit.1:7).

        MITÄ JUMALAN SEURAKUNTA EI OLE (tämä kannattaa lukea ajatuksella)

        Jos yhteisössä ei jäsenten välillä toimi aito rakkaus (jos yhteisössä on katkeruutta, vihaa sekä panettelua - jos yhteisössä suvaitaan syntiä (esim. huoruus, ahneus jne.) - jos yhteisön johtajat eivät täytä Raamatullisia kriteerejä (esim. ovat avioituneet monta kertaa vaikka puolisot vielä elävät) - jos yhteisössä toimintaa ei säätele puhtaasti Raamatun kokonaisvaltainen oppi - jos yhteisön johtajat eivät ole kykeneviä opettamaan taitavasti Jumalan Sanaa eivätkä pysty kumoamaan vastaan sanojien väitteitä Raamatun teksteillä: TÄLLÖIN KYSYMYKSESSÄ ON LAHKO, joka harhaanjohtavasti väittää olevansa jotakin muuta kuin todellisuudessa on. Edellä mainitut ilmiöt eivät kuulu aidolle Jumalan Seurakunnalle.

        Ps. Jokainen tutkiskelkoon sydämessään millaiseen yhteisöön hän kuuluu. Kannattaa muistaa olla rehellinen Pyhän Jumalan edessä - Hän näkee sydämen.


    • Linkki Iltalehteen

      Saako rikollinen petosten tekijä ja varas opettaa?

      • asfasdfasdffgjf

        Kuningas Daavid teki huorin ja tappoi Batseban miehen saadakseen Batseban itselleen; Suomessa hän olisi joutunut vankilaan ja kuitenkin Daavidin opetuksia esim. psalmeissa luemme tänäkin päivänä.

        Saulus Tarsolainen tapatti Jeesukseen uskovia; Suomessa hän olisi joutunut vankilaan ja kuitenkin luemme hänen kirjeitään (Paavalin kirjeet).

        *Joten kyllä, jos rikollinen on tehnyt elämässään parannuksen niin ehdotomasti hänen opetustaan jos se on Raamatullinen tulee lukea.

        Nimimerkille linkki iltalehteen: oletko sinä uskossa? Kirjoituksesi mukaan saa sellaisen käsityksen että et ole koska et ymmärrä Raamatullista käsitystä armosta.


    • Auta meitä Jeesus!

      Kolmesta luotettavasta lähteestä tullut tieto, ettei Marko Lind ole Jumalan seurakunnassa. Kuninkaan sotureilla hän tarkoittaa olevansa itse kuningas ja muut ovat kuninkaan sotureita.

    • Pasi Markkula
    • Jeesuksenherraudessa

      Kristityt onnistuvat Jumalan valtakunnan työssä pysyen puhtaasti ja rehellisesti Raamatun opetuksissa ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Vain sellaisessa ilmapiirissä ihmiset voivat löytää tien sisälle Jumalan armoon ja rakkauteen. Tässä Hengen virrassa pysyen pysymme itse Totuuden tiellä.
      ”Täyttykää Hengellä!” (Efes. 5:18,19.) –kehotus kuuluu kaikille!

      ”… vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman ja te tulette olemaan minun todistajani…” Jeesuksen todistajia. Apt.1:8. ”…Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” Matt.3:11. Room. 5:5.

      Sinäkin saat täyttyä Pyhällä Hengellä. Apt. 2:38; 10:44-48. Jumala tahtoo sinulle hyvää! Saat alkaa puhua uusin kielin ja ylistää Jumalaa. Lupaus on annettu kaikille. Luuk.11:13. Apt. 2:38. 1 Kor. 12:31. 14:2,5. Apt. 19:1-6.
      Pyhä Henki on oleva Puolustajasi syntisen ja nurjan maailman keskellä. Joh. 14:26; Apt.2:40. Hän johdattaa Sinut kaikkeen totuuteen. Joh.16:13. Ja totuus on tekevä Sinut vapaaksi. Joh. 8:32. Olet pääsevä tämän elämän jälkeen Taivaaseen, rakkaan Herrasi Jeesuksen luo. Room. 8:1.

      Älä anna minkään estää sinua ottamasta vastaan Pyhän Hengen kastetta. Uskonnolliset selittelijät kyllä tahtovat estää oikeita Jumalan lapsia saamasta henkikastetta. ”Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen Voiman. Senkaltaisia karta..” 2 Tim. 3:5.
      He ”pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” Room. 16:17-18. ”Senkaltaisia karta.”
      He selittelevät mm., että olet saanut henkikasteen muka jo uskoon tulossa. Se on valheoppi, joka saa sinut lopettamaan etsinnän. Mutta älä lopeta etsintääsi ennen kuin OLET SAANUT Pyhän Hengen tulikasteen, ja armolahjat alkavat toimia!

      Jeesuksella ja Hänen Sanallaan olkoon elämässämme kaikki valta!
      Joh. 5:19-47. 14:21-24. 17:17.

      Uskomme Jeesukseen Raamatun opettamalla tavalla.

      ”…että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.” 2 Piet.3:2.

      ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu, ettette asettuisi toinen toistanne vastaan!.” 1 Kor. 4:6. ”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella!” Matt. 3:11.

      ”Nimi, jolla Häntä kutsutaan, on Jumalan Sana!” Ilm. 19:13.
      ______________________________

      [email protected]

      http://www.Jeesus-on-Herra.com
      _______________________________

    • turhkulainen
    • Totuus tekee vapaaks

      Jumalan seurakunta on uudestisyntyneet uskovat.
      Ja kaste on uskovien kaste, uskoontulon jälkeen.
      Tämä on Raamatun linja.
      Ei laitoskirkoille !!

    • kaihoniemi

      Lut. kirkon sekä muiden kirkkojen (katolinen sekä ortodoksi) kannattajat sanovat, että uskovien kastetta opettavat sanovat kasteen olevan kuuliaisuuden askel tai kuuliaisuuden teko ja että se on omavanhurskautta.

      Uskovien vesikaste, eli vesikasteelle meno uskoontulon jälkeen on Raamatun opetuksen mukaan uskon kuuliaisuutta sekä vanhurskautta eikä suinkaan omavanhurskautta.

      Room 16:25, 26: Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
      mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,

      Raamattu opettaa, että evankeliumi on julistettu uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi. Uskon kuuliaisuuteen kuuluu tietenkin myös vesikasteelle meno uskoontulon jälkeen.

      Apt 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

      Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

      Kun he olivat tulleet uskoon, niin he ottivat kasteen uskon kuuliaisuuden seurauksena. Kaikki mitä uskova tekee mistä Jumalan sana opettaa on vanhurskautta ja uskon kuuliaisuutta kun se tehdään Pyhän Hengen voimassa. Uskovien kaste on kuin onkin uskon kuuliaisuuden teko, joka ei nouse lihasta vaan Jumalan armosta sekä Jumalan sanan opetuksesta.

      Ensin julistettiin evankeliumia ja kun he Jumalan armosta uskoivat evankeliumin niin heistä tuli uskovia. Uskoontulon jälkeen he ottivat uskovina vesikasteen, kuten Raamattu opettaa. Näin he uskovina toimivat uskon kuuliaisuuden mukaan kun he ottivat vesikasteen. Vesikaste on Raamatun mukaan uskon kuuliaisuutta, koska se otetaan uskoontulon jälkeen, kuten Raamattu sen selkeästi opettaa.

      1 Piet 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

      Uskova on valittu Jumalan armosta kuuliaisuuteen ja kasvamaan kuuliaisuudessa armon ja rauhan kautta, johon kuuluu myös Raamatullisen vesikasteen ottaminen.

    • Armo kuuluu kaikille

      "Emme voi emmekä saa julistaa armoa ja synninpäästöä ihmiselle ennen hänen omaa tietoista valintaa syntielämän hylkäämisestä ."

      Näin raamatun vastaisesti sanoo kolminaisuuden kieltäjä tuomari Weijo tuolla kotisivuillaan. Rukoillaan kaikki, että tuo omavanhurskauden per ke le irroittaisi tuostakin miehestä otteensa. Kyllä Jeesus Kristus on sovittanut kaikkien velat Golgatalla. Hänen Veren voima on saarnattava kaikille, kaikki ei sitä valitettavasti vastaanota. Tuomitseminen on Jeesuksen tehtävä, ei kylväjien.

    • tempart

      En viitsi lukea enempää pilkkapuhettasi. Ihminen ei ole vajavainen, vaan Jumalan luomus. Raamattu on ihmisen ja elukoitten uudelleenkirjoittama roskakasa, jossa on jäljellä vain yksi viesti joka on totta ja merkitsee paljon - elämä Kristuksen kautta. Jeesuksenne "persoonineen" voitte kuopata ihan rauhassa, hän ei siitä kolmantena päivänä nouse vaikka kuinka ruikutatte haudan äärellä. Elävä Jumala on vihastunut tekoihinne eikä sääliä enää tässä vaiheessa tätä leikkiä tunne.

    • Totuus ei muutu .
    • Oikeaa totuutta
    • Kenen seurakunta?

      Tiedän kyllä että kaikista pelastuneista koostuva seurakunta on Jumalan seurakunta, mutta en usko että Weijo Lindroos on se Jumala. Enkä usko sitäkään, että Weijon ympärille rakennettu seurakunta olisi taivaan Jumalan seurakunta, eihän Jumala jaa kunniaansa ihmisen kanssa, ei edes suuren ihmisen kanssa.

    • body

      "Jumalan seurakunta"
      Kyllä se on ihan tavallisista ihmisistä koostuva yhteisö, ihan tavallisista pulliaisista koostuva porukka ja siinä on turha taivastella.

      Ette ole yhtään pyhempiä vaikka kuinka taivastelisitte, sillä täällä ajassa liha hallitsee ja mieli vie ja kuvitelmat kukoistavat.

    • Herran palvelija

      Tutustukaa allaolevan linkin kautta kirjoituksiin, jotka kertovat, mikä on Jumalan seurakunta.

      http://www.Jeesus-on-Herra.com

      Lukekaa myös Raamattua. Kirjoitukset sisältävät paljon Raamatunkohtia, jotka selventävät asiaa. Älkää lukeko hutaisten, koska sellainen lukeminen ei johda mihinkään. Lukekaan ajatuksen ja ajan kanssa, ei sis kiirehtien.

      Linkin kautta muutamia hyviä kirjoituksia:

      Todellinen Jumalan seurakunta

      Alkuperäinen kristinusko

      Baabelin porttouskonto

      Tuossa kolme hyvää kirjoitusta. Sivuilta löytyy muitakin hyviä kirjoituksia, joita kannattaa lukea.

    • rauhaa1

      Tehkää parannus ja tulkaa vain rauhanyhdistykselle seuroihin jos taivaaseen haluatte. Älkää antako ihmisten eksyttää teitä. Jumalan valtakunta kulkee sydämmestä sydämmeen, se ei ole rajattu rakennuksiin eikä seurakuntiin. Tulkaa pois minäminäitseitse uskosta armon valtakuntaan Raamatun mukaiseen uskoon. Weijonkin pitää tehdä parannus. Kuten meidän kaikkien muidenkin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe