Evoluutio on nimitys sellaiselle tapahtumakokonaisuudelle luonnossa jonka tapahtumista ei voi saada kokonaisvaltaista tietoa.
Luonnonvalinta on yhtäläinen sanahirviö, joka kertoo tapahtumien syyt yhtä selkeästi kuin sanoo auton viaksi ikääntymisen ja käytön aikaansaaman rappeutumisen.
Luonnonvalinta on yhtäläinen sanahirviö, joka kertoo tapahtumien syyt yhtä selkeästi kuin sanoo auton viaksi ikääntymisen ja käytön aikaansaaman rappeutumisen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kreationismi on hyvä osoitus uskonnollisuuden narsistista asennetta lisäävästä vaikutuksesta ihmisessä. Kreationisti ei osaa asettaa itseään ja ihmistä siihen paikkaan, mihin se maailmankaikkeudessa ja sen historiassa kuuluu - meidän merkitys maailmankaikkeudessa on tasan nolla.
Uskonnollisuus nostaa ihmisen roolin maailmankaikkeuden tarkoitukseksi, ja kreationistit etunenässä nostavat itsensä nöyrien tieteeseen maailmankuvansa perustavien ihmisten yläpuolelle. Tieteeseen maailmankuvansa perustavat ymmärtävät oman häviävän pienen roolinsa maailmankaikkeudessa. Tätä uskovat eivät ymmärrä.
Tuo on pääpiirteissään totta.
Siksi kristityt ovatkin jalompia kuin evokit.
Meiltä löytyy jopa ihmisyyttä joka vailla eläimellisyyttä, toisin kuin apinoiksi itsensä mieltävillä evokeilla jotka ottavat käytöstapansa eläinmaailmasta.
Kristityn joka suhteessa moraalisesti oivallisempi elämäntapa tuottaa paljon enemmän onnellisuutta ja itsekunnioitusta kuin kaikenlaisessa pahuuden loassa rypeminen joka on evokkien elämäntapa.
Onkin mielenkiintoista että jos kristillisyys ja uskovaisuus tuottaa moraalia, että se ei kuitenkaan ole koskaan näkynyt käytännössä millään tavalla. Papit käyttävät seksuaalisesti hyväkseen lapsia (monissa uskonnoissa), vankilat on täynnä kristittyjä ja muita uskovia, eri merkkiset uskovat käyvät eri merkkisiä sotia keskenään (myös kristityt), eikä monikaan kristitty suuntaus lisää tasa-arvoa, vaan päinvastoin hurraa eriarvoisuuden nimiin ja omaan erikoisasemaan Jumalan edessä.
Missä se moraali näkyy, jota kuvittelet kristillisyyden ilmentävän? Täällä todellisuudessa kun sitä ei näy.
"Missä se moraali näkyy, jota kuvittelet kristillisyyden ilmentävän? Täällä todellisuudessa kun sitä ei näy. "
He kuvittelevat tekopyhyyden ja farisealaisuuden ilmentävän inhimillisen moraalin puolia.
»He kuvittelevat tekopyhyyden ja farisealaisuuden ilmentävän inhimillisen moraalin puolia.»
Käyttännössä he ovat edelleen sitä samaa porukkaa, joka tuomitsi ja ristiinnaulitsi Jeesus nasaretilaisen.
Mieluummin sentään loassa kuin hirvinaudanpaskassa.
Ja he todennäköisesti tuomitsisivat ja ristiinnaulitsisivat Jeesuksen 'uudelleenkin', jos olisi vain mahdollista.
Apo pitää kyllä siitä huolen että kristitty on mokatessaankin kuitenkin moraalisempi kuin hän.
Tässäpä tämän ääriuskonnollisen roskaväen "moraali" tulikin ihan pähkinänkuoressa.
Oikein sanottu, "tämän".
Minusta katsoen tuon!
Me uskomme, kun itse kerroit.
On sinussa vielä ainesta parempaankin!
"Luonnonvalinta " on yksi niitä aputermejä, joita on pitänyt keksiä muitakin sen jälkeen kun joku kaalipää sai ajatuksen kehitysopista. Oppiahan on koko sen elinajan todisteltu pelkästään näillä mielikuvituksellisilla ja keksityillä käsitteillä ja aputermeillä varsinaisen todisteketjun puuttuessa.
Jälleen yksi valehteleva kretarditollo syytämässä ripulipaskaansa! Kuinka arvokkaana pidät "uskoa" jota joutuu puolustamaan jatkuvalla valehtelulla?