Hyvästi Viipuri

Isoisäni, joka oli paikanpäällä kesäkuussa 1944 ja näki omin henkilökohtaisin silmin punalipun liehuvan Viipurinlinnan tornissa, kun se joukko-osasto johon hän kuului perääntyi kesäkuun lopussa kaupungin ohitse kertoi myöhemmin, että vaikutti sitä ettei Suomen armeija edes yrittänyt pitää Viipuria hallussa.

Tuskin ankaran vastarinnan tuloksena olisi ollut muuta kuin tuhoutunut kaupunki ja tuhansia kaatuneita suomalaisia sotilaita, mutta se olisi osoittanut jälkipolville ainakin sen, että alueella oli erityinen merkitys.


"On parempi unohtaa menneet ja ajatella, että näin tässä olisi kuitenkin käynyt"

MarttyyriMallari-TTt

4

138

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viipurimme

      No, vaikka se olisi haltuumme saatu, olisi se kuitenkin taas menetetty alueiden luovutuksen yhteydessä. Suomi teki minkä pystyi. Pieni maa, pienet resurssit suurta maata vastaan. Viipuri on kaunis suomalainen kaupunki ja voin olettaa millainen se olisi jos vielä Suomelle kuuluisi.

    • Viipuri....

      Viipuri on edelleen aivan samalla paikallaan tänäänkin, ei se mihinkään ole karannut.
      Viipuria on kunnostettu viime vuosina merkittävästi ja kunnostetaan edelleen. Uusia rakennuksia rakennetaan erityisesti lähiöihin.

      Tosiasia on se, että Viipuri olisi menetetty rauhanteossa riippumatta siitä, olisiko vihollinen vallannut sen vai ei.

    • Jorma K.

      Peipohjan Finnoililla on myynnissä Jorma-pierukaasua teräspulloissa!

    • karjalainen evakko

      Mitä hyötyä siitä olisi ollut, että Suomen armeija olisi pistänyt hanttiiin Viipurissa?

      Puna-armeija olisi tuhonnut koko kaupungin eikä olisi mitään mitä kannattasi mennä ihailemaan.

      Onneksi Viipurista luovuttiin taistelutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2097
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      30
      1172
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      148
      901
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      856
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe