Armahduslaki valkoisille 1918

pääosin jo -18. Vuoden lopussa oli pakkotyölaitoksissa enää 6 700 kapinallista pahimmasta päästä. 55 000 oli armahdettu. Valtionhoitaja Mannerheim armahti lopuista vielä 2000 ennen eroaan heinäkuussa.

Ottaen huomioon että se sinun rakas Neuvostoliitto pyrki levittämään myrkkyään vielä Ukonkin kuoleman jälkeen oli tarpeellista pitää porukkaa leirissä. Eikä se "sosialismi yhdessä maassa" Joenkaan aikaan merkinnyt mitään. Antikainen joka jäi kiinni 1934 oli Al-Qaida Kominternin miehiä. Voi vain kuvitella minkälaisia voittoja Dimirtovin roskasakki olisi saavuttanut jos punaiset olisi päästetty vapaaksi ennen vuotta 1927. Pikku hiljaa vapautettiin ja tarkistettiin kuka oli Raoul Palmgrenin kaltainen sekopää ja kuka ei.

30.4. Mannerheim varoitti punaisia ryhtymästä murhiin, ryöstöihin ja murhapolttoihin. Hän muistutti, että valkoisilla oli jo yli 30000 vankia, joita kohdeltiin inhimillisesti. Samalla hän kuitenkin totesi valkoisten rankaisevan kuolemalla jo vangiksi otettuja ja myöhemmin saatavia vankeja, jos punaiset eivät hänen varoitustaan tottele.
lähde http://www.uta.fi/laitokset/historia/suomi80/v18v18.htm
Siis punikkiä ei voitu armahtaa, kun ne on siellä panttivankeina, että muut eivät tekisi vastarintaa valkoisille.

totelleetkaan. Silti pääosa eli noin 63 000 vankileireille pannuista kapinallisista armahdettiin. Mannerheim itse armahti valtionhoitajana jäljellä olevista
6 700:sta 2 000.

Se kertoo todella jotain hänen suhtautumisestaan vankeihin. Kumman vaiettu on historiassa tämä punavankien massavapauttaminen, jo 1918 aikana 55 000.

Ei kukaan arvostanut noita maanpetturipunikkeja, jotka asein kaatoivat maailman edistyksellisimmän demokratian verisesti ryssien avulla.
Punikit olivat silloiselle valtaväestölle lähinnä ihmisjätettä, joka tuli siivota mahdollisimman pian pois pahentamasta elinolosuhteita.

Sitäpaitsi Sankarit armahdetaan aina!

Kaikenlaista kuulutettiin, mutta kyllä se yleisin menetelmä oli: Ammutaan paikalla.

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:

Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla.

Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.

Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla.

Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.

Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle.

Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa.

Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi.

Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla.

Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana.

Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan.

Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle.

Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.

Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa.

Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa.

Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta.

Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.

Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.

Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.

Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi.

Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918.

G. Mannerheim.

Vuonna 1918 jätettiin täysin johtajien harkinnan varaan otettiinko vankeja lainkaan!

Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

"Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan."

Yleensä vangit siis ammuttiin paikalla... johtajan harkinnan mukaan.