Torvelo "kumppani"

hiiri♣

Eräällä miehellä on kesken avioero(vaimo muutti heti pois), jonka hän itse haki. Minut hän pyysi "tukemaan" häntä.

Kuinka ollakkaan jossain vaiheessa meille tuli joku "suhde" vaikkei me seurustellakkaan. Silloin tällöin sexiä harrastettiin, mutta minäpä en nauttinut siitä, joten päätin lopettaa sexisuhteemme. Mies kuitenkin olisi halunnut jatkaa sexisuhdettamme, mutta kun kerran päätin ettei käy niin ei käy.

Kumma juttu, että mies kuitenkin ikävöi minua jos ei nähdä toisiamme ja väitti, että välittää minusta paljon. Mies ei kuitenkaan osannut antaa hellyyttä minulle vain sexi olisi kelvannut.

Olen yrittänyt sanoa hänelle, että hän pärjää jo ilman minua, ja että jatkan tästä eteenpäin yksin. Mies ei kuitenkaan tajua vaan haluaa ottaa yhteyttä lähes joka päivä ja haluaa nähdä minut usein jne.

Miehellä on selvästi pää sekaisin ja minä en halua selvitttää hänen päätään.

Eräs ystäväni suositteli minun unohtamaan koko mies.

Pääsenkö eroon tuosta miehestä(?), kun näyttää ihan siltä ettei meistä tule yhtään mitään.

ps. en halua että hän on riippuvainen minusta.

3

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei
      sinun kannattaisi ravistaa mies pois ajatuksistasi, sillä minusta näyttää siltä, että itsekin olet hieman ihastunut hänen miehisyyteensä.

      valitettavasti en näkisi teillä mitään yhteistä. tottakai mies haluaa seksiä kanssasi, se oli hänelle helppoa ja nautinnollista. kuka nyt sellaisesta vapaaehtoisesti luopuisi?

      mutta muuten ette saa toisistanne mitään irti. kannattaisi lyödä kantapäät yhteen ja huikata viimeisen kerran "adios".

      t: Keskiyö

      • hiiri♣

        Hei,

        Hyvä juttu, sillä juuri äsken tuli mieleeni, että minulla ei ole enää ikävä häntä enkä taida enää olla ihastunutkaan häneen.

        Onneksi mies ei ole soitellut minulle viikkoon, tosin hän näkee kyllä minut ihan pakosti lähes joka päivä.

        Mä tässä eräänä päivänä räjähdin hänelle ja ilmeisesti se meni perille. ;-))

        Kiitos ja kumarrus! :-)


      • hiiri♣

        ....Jatkoa.

        Hän otti yhteyttä tänään minuun ja kyseli miten jakselen.

        Voi ei, taidan taas tuntea jotain häntä kohtaan. Eli niin kuin sanoit, että emme pääse irti toisistamme taitaa pitää paikkansa.

        Kiitos!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe