Minun kauppani on lopullisesti tehty PP-autoliikkeiden kanssa. Enkä kyllä suosittele sitä muillekkaan.
Aluksi palvelu oli ystävällistä ja jne. Mutta kauppakirjojen kirjoituksen jälkeen palvelu oli enemmän kuin ala-arvoista.
Autossa ilmeni jos jonkinlaisia vikoja takuu aikana.(Auto oli käytetty ja myyjä lupasi neljän kuukauden takuun. Myyjä ei noteeranut millään tavalla lain määräämää puolen vuoden takuuta). Tästä huolimatta jouduin riitelemään ja uhkaamaan myyjää kuluttaja-asiamiehelle asian viemisestä sekä ottamaan yhteyttä myymäläpäällikköön saadakseni asian hoidettua niin kuin kuului ainakin osittain.
Tämä vei aikaa ja hermoja.
Myymäläpäällikkö myönsi alaisensa virheet, muttei tehnyt asialle yhtään mitään.
Omalla rahalla jouduin osan vioista korjaamaan ja osan maksoi autoliike. Mikäli en olisi omaa rahaa käyttänyt niin viat olisivat todennäköisesti vieläkin korjaamatta ja auto ajo kelvoton. Autoliikkeen tekemät korjaukset oli ala-arvoisia. Olen ne joutunut myöhemmin omalla kustannuksella korjauttamaan.
Lisäksi autoa oli fiksattu niin hyvin, että maalipinnan sekä auton muut viat alkoivat ilmenemään vasta 2-4 kuukautta ostamisen jälkeen.
Myyjä on hyvin tunnettu asiakkaiden huonosta kohtelusta ja pompottelusta.(Myyjässä ei ole ikinä vikaa, vaan ja ainoastaan asiakkaassa).
Minä en vain sitä tiennyt juuri kaupunkiin muutettuani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä se sellainen "pp-autoliike" on? Vastaa, että osaan varoa.
PP-autoliikkeellä on laaja myymäläketju ympäri Suomea.
Kyseinen autoliike sijaitsee pikku kaupungissa länsi-suomessa.
En viitsi paikkaa mainita. En ala enää yhtään riitelemään kyseisen myyjän tai liikkeen kanssa.
Kierrän kyseisen liikkeen kaukaa ja toivon, että mutkin sen tekevät tai ainakin välttyvät samalta ruljansilta.
Kyseisen myyjän tavanneet arvaat/tietävät mistä autoliikkeestä on kyse.