Ilkka kertoo tänään, että täälläkin paljon kalabaliikkia aiheuttanut 3000 euron lasku Prssikahvilan hoitamatta jätetystä ilmastoinnista tuli maksamaan kaupungille käräjien kautta 15 000 euroa.
Halituksessakin asiaa piti kolmeen kertaan käsitellä ja vielä kolmanellakin kertaa yksi kokoomuksen ääni oli sitä mieltä, että laskua ei pidä maksaa. Kaiken kaikkiaan juttu oli huonoa mainosta lapualaiselle päätöksenteolle.
Halituksessakin asiaa piti kolmeen kertaan käsitellä ja vielä kolmanellakin kertaa yksi kokoomuksen ääni oli sitä mieltä, että laskua ei pidä maksaa. Kaiken kaikkiaan juttu oli huonoa mainosta lapualaiselle päätöksenteolle.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vastustaja maksakoon laskun ( Typerät kokkarit )
Kaupungilta meni käräjäkuluihin siis 12 000 euroa. Olisihan senkin rahan voinut panna Prässikahvilan ilmastoinnin parantamisrahastoon.
Voitaneen kysyä tältä innokkaimmin käräjille asiaa ajaneelta kokoomuslaiselta valtuutetulta että "kannattiko".
Parempi olisi kysyä vastustamisen perusteluja. Siitä voisi päätellä kannattako moista poliitikkoa äänestää jatkopaikalle.
Poliitikko p......n on tiensä päässä
Persuissa on tilaa.
ja pian on vaalit
Harrastelijakokoomuslaisten tyhymyyttä, Kaitsun pitäisi vähän kattoa keltanokkien perähän
Kuka niitä naruja vetelee ellei kokoomuksen vahva mies?
Vahvakaan mies ei eheri joka noviisia erikseen paapomahan. Eikö nuo ny opi, ku oppirahoja maksellahan.
Onneksi sentäs virkavalta on puolueeton. Lapualla ei saa muuten oikeutta, vaan vahvat jyrää heikot.
Toivottavasti nyt Tiitut maksaa myös henkilökunnalle,
hehän tässä on lämmöstä kärsineet jos kutkaan
Henkilökunnan "maksu" on niin ja niin monta minuuttia vapaa-aikaa joka liian kuumassa vietettyä työtuntia kohti. Se on työaikalainsäännösten määräys. Kun työntekijä on vapaalla, työnanataja menettää työtekijän työpanoksen.
Vaaditko siis työnantajaa maksamaan henkilökunnalle kaksinkertaisesti siitä, että kaupunki ei viitsi korjata kahvilan ilmanvaihtoa? Älä viitti!
Työntekijän olisi pitänyt saada vapaata, mutta ei saanut.
Työnantajan pitäisi huolehtia työntekijän hyvinvoinnista ja
antaa hänelle kuuluvat vapaat.
Lakisääteiset ja erikois tilanteista johtvat, eli juuri nämä.
Jos ei vapaana, niin sitten rahana.
Työntekijöillä paremmat tiedot vapaista, kun työnantajalla.
Aivan tavallista.
No, sittenhän asiasta keskusteleminen kuuluu viedä toiseen paikkaan. Ei se täällä selkiä.
Asiasta voi ihan hyvin tiedottaa ja keskustellakin täällä. Siitä voi myös yleistää ja aihetta voi laajentaa, tyhmätkin voi julistaa tyhmiksi, arvostelukykyiset viisaiksi, ansiottoman omaneduntavoittelijat paljastaa.