Olen nelikymppinen kauniiksikin kehuttu naimaton nainen, joka en ole tähän asti onnistunut löytämään sitä unelmieni prinssiä eli komeaa, hyvin toimeentulevaa, huskasta ja katolista miestä. Olen siis yksi niistä sinkuista, joiden elämää on vatvottu tällä palstalla ihan kyllästymiseen asti.
Tässä iässä pitää alkaa hyväksyä jo elämän realiteetit. Vaikka löytäisin miehen jo huomenna, on biologinen kelloni lähellä jo ikää, jossa lasten saaminen olisi epävarmaa tai jopa mahdotonta. Ystäviltäni olen kuullut miten yli nelikymppisten ensisynnyttäjien raskaudet ovat vaikeita.
En halua kuitenkaan näivettyä sinkkuna koko elämääni tai päätyä ns. vanhaksipiiaksi. Olen ajatellut entistä useammin vihkiytyneeksi neitsyeeksi ryhtymistä. En usko, että se olisi varsinaisesti kutsumus, koska onhan normaalia, että naimaton katolilainen elää selibaatissa. Neitsyenä en olisi enää sinkku, vaan kirkollinen asemani olisi kunnossa.
Miten ihmiset suhtautuisivat tällaiseen neitsyeeseen? Pelkään saavani osakseni nauruja, pahanpuhumista selän takana tai halveksuntaa. Asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten en edes tunne kunnolla Helsingin seurakuntia. Onko siellä tilaa tällaiselle elämälle?
Tässä iässä pitää alkaa hyväksyä jo elämän realiteetit. Vaikka löytäisin miehen jo huomenna, on biologinen kelloni lähellä jo ikää, jossa lasten saaminen olisi epävarmaa tai jopa mahdotonta. Ystäviltäni olen kuullut miten yli nelikymppisten ensisynnyttäjien raskaudet ovat vaikeita.
En halua kuitenkaan näivettyä sinkkuna koko elämääni tai päätyä ns. vanhaksipiiaksi. Olen ajatellut entistä useammin vihkiytyneeksi neitsyeeksi ryhtymistä. En usko, että se olisi varsinaisesti kutsumus, koska onhan normaalia, että naimaton katolilainen elää selibaatissa. Neitsyenä en olisi enää sinkku, vaan kirkollinen asemani olisi kunnossa.
Miten ihmiset suhtautuisivat tällaiseen neitsyeeseen? Pelkään saavani osakseni nauruja, pahanpuhumista selän takana tai halveksuntaa. Asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten en edes tunne kunnolla Helsingin seurakuntia. Onko siellä tilaa tällaiselle elämälle?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Parasta sinun on olla tavallinen sinkku ja viis veisata siitä mikä kirkollinen asemasi on.
Muitten ihmisten naurut ja pahanpuhumiset saa jättää omaan arvottumuuteensa olipa valintasi mikä vain.
Elämäsi on omasi, älä tanssi liikaa muiden pillin tahtiin, edes kirkon ja muiden katolilaisten.
Kasvatuksesi on luultavasti ollut alistava. Ryhdistäydy jo.
Olen elänyt yksin selibaatissa ja seurakuntayhteydessä koko sen ajan.Alkuun minulle sanottiin, että yksinäisyys voi olla siunaukseksi. Vuoden selibaatin jälkeen aloin sairastella.Lihakseni olivat aivan jumissa ja sain paineista sydämen rytmihäiriöitä.Lisäksi olin kiukkuinen ja sisimpäni oli tunneköyhää.Aloin pitää rakastuneita hölmöinä ja parisuhteessa roikkuvia heikkoina.Se ei ole oikein ajateltu.Toivon, että löydät hyvän miehen,kyllä perhe-elämä aina yksinäisyyden voittaa.
Unohdin mainita,että olen luterilainen ja valitsin sinkkuelämän avioeron jälkeen.Totesin, miten järkeviä Paavalin ohjeet avioliitosta olivat.Minulla oli lapsi,jonka jätin miehelle,niinkuin kaiken muunkin.Ajattelin, että miehellä on antaa hyvät taloudelliset lähtökohdat lapsellemme.Mies avioitui uudelleen ja minä olin uuden perheen maksumies.Minulle alkoi tulla avioliittotarjouksia uskovilta,fiksuilta miehiltä.Kunnioitan naista, joka pystyy pitämään tällaisena aikana itsensä puhtaana noin kauan! Mutta naisena voin vakuuttaa, ettei tässä mailmassa ole mitään niin ihanaa,kuin pitää vastasyntynyttä vauvaansa sylissä.Toivon sinulle siunausta,mihin ratkaisuus sitten päädytkin.Olet varmaan onnellinen.Ihminen ei voi kaivata sellaista,mistä hänellä ei ole kokemusta.
On suunnilleen irvokasta, että kutsut itseäsi "uskonsisareksi", vaikka katolisen uskon ja opetuksen mukaan olet pelkkä eronnut, joka elää susiparina uuden kumppaninsa kanssa. Miten kehtaat edes verrata moista villisuhdetta hengelliseen kutsumukseen saatikka pyhään avioliittoon?
Toistettakoon, että katolinen kirkko tunnustaa vain yhden avioliiton (paitsi silloin, jos on jäänyt leskeksi). Näin opetti Herramme Jeesuksen Kristus, näin opettaa apostolinen traditio, näin opettivat kaikki pyhät ja autuaat, näin opettaa Kristuksen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko.
Jospa jättäiset siis toisten neuvomiset vähemmälle, kun itse kerran elät synnissä.
Elän miten elän,mutta on tyhmää arvostella minua siitä,jos sanon, että Katolilaisuus on oikeassa, kun ei salli avioeroa.Minä luterilaisena olen joutunut kärsimään paljon siitä,ettei minulle ole opetettu sitä! En elä synnissä.En kyllä tiedä, saako Katolilaisuudessa leski mennä naimisiin,mutta niin minä olen tehnyt.Paavalin sanojen mukaan se on sallittua.
Elikä mies,josta erosin on kuollut.En tiedä, onko se teidän mielestänne leskeyttä.
Mitä kuvittelet oikein meidän muiden ymmärtävän, kun itse kirjoitat: "...valitsin sinkkuelämän avioeron jälkeen"?
Sen puolin sinkkuelämä kuin avioero eivät kuulu kristilliseen/katoliseen elämään. Kaikista pahinta on, jos tällaiset ovat tietoisia valintoja, kuten sinun tapauksessasi, sillä sanoithan ihan "valinneesi" sinkkuelämän.
Sinun ei pitäisi käyttää itsestäsi sanaa "leski", sillä olet pelkkä eronnut.
Sinku tulee englannin kielestä single ja tarkoittaa naimatonta ihmistä. Avoliitossa elävää henkilöä ei käytetä sinku-sanaa, koska sellainen on parisuhteessa.
Teillä katolilaisilla on ahdas ja vääristynyt käsitys sinku-sanasta.
"Sinku tulee englannin kielestä single..."
Tarkoitat kai sinkku.
"...ja tarkoittaa naimatonta ihmistä."
Ja tarkoittaa joko naimatonta, eronnutta tai muuten vaan irtosuhteita harrastavaa hupakkoa tai sikaniskaa.
"Avoliitossa elävää henkilöä ei käytetä sinku-sanaa, koska sellainen on parisuhteessa."
Katolinen kirkko ei tunnusta mitään "avoliittoa". Sellaisessa asuvat ihmisparat elävät haureudessa susiparina.
"Teillä katolilaisilla on ahdas ja vääristynyt käsitys sinku-sanasta."
Voi olla. Sen sijaan sinkku-sanan me ymmärrämme täysin oikein.
Ensiksi: älä kuuntele tällä palstalla kirjoittavia paatuneita ja syystäkin katkeroituneita sinkkuja, joilla ei ole pienintäkään aikomusta kääntyä ja alkaa elää katolista elämää. Nämä on niitä samoja pintakatolilaisia, joista on yhdessä tuumin valitettu monissa aiemmissa keskusteluissa.
Toiseksi: "Miten ihmiset suhtautuisivat tällaiseen neitsyeeseen?"
Ilman muuta aidot katolilaiset suhtautuvat syvästi kunnioittaen. Katolisen uskon ja opetuksen mukaan hengellinen kutsumus on KORKEA-ARVOISEMPI kuin avioliitossa eläminen. Toistan tämän mielelläni, vaikka itse olenkin pyhässä avioliitossa.
Kolmanneksi: "Pelkään saavani osakseni nauruja, pahanpuhumista selän takana tai halveksuntaa."
Sellasta tulet kokemaan lähinnä sinkkujen ja muiden ressukoiden taholta. Mutta nämä ovat niitä samoja, jotka nauravat papeille, puhuvat pahaa papeista heidän selkänsä takana ja halveksuvat melkein mitä tahansa aidosti katolista elämää, sillä omahyvyydessään ja materialismissaan heistä itsestään ei ole sellaiseen ollut.
"Asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten en edes tunne kunnolla Helsingin seurakuntia. Onko siellä tilaa tällaiselle elämälle?"
Aidosti katoliselle elämälle on aina tilaa ja sinuun tullaan suhtautumaan syvästi kunnioittaen. On arvokasta, että olet ymmärtänyt, että hengellistä kutsumusta voi vallan hyvin seurata ilman tulipatsaan ilmestymistä tai arkkienkeli Gabrielin vierailua. Riittää, että tahtoo alkaa elää katolista elämää.
"...en ole tähän asti onnistunut löytämään sitä unelmieni prinssiä eli komeaa, hyvin toimeentulevaa, huskasta ja katolista miestä."
Anteeksi nyt pieni kriittinen huomio. Minusta noiden ominaisuuksien pitäisi olla tasan päinvastaisessa tärkeysjärjestyksessä. Jos tuo on ollut tärkeysjärjestyksesi, se taitaa osaltaan selittää, että olet jäänyt naimattomaksi.
"Olen ajatellut entistä useammin vihkiytyneeksi neitsyeeksi ryhtymistä."
Minusta olisi vallan hienoa, jos me saisimme tähän hiippakuntaan kokonaisen joukon suomalaisia vihkiytyneitä neitsyitä. Nykyään meillä on vain yksi, oikein hieno ja fiksu italialaissyntyinen sellainen. Se on katolisena elämänmuotona mitä hienoin ja arvostettavin.
"Pelkään saavani osakseni nauruja, pahanpuhumista selän takana tai halveksuntaa."
Pääkaupunkiseudulla tämä on erittäin todennäköistä eli huomattavasti todennäköisempää kuin muualla Suomessa. Enkä tarkoita uskonnollisia piirejä - suvaitsevaisuus pääkaupunkiseudulla on vain yhdensuuntaista. Uskovaisia yleensä ei suvaita tai suvaitaan huonosti.
Jeesus puhuu niistä,jotka ovat avioon kelpaamattomia.Koko mailma on niin villiintynyt ja ihmiset niin paatuneita,että lähes kaikki ovat jo syntymästään avioon kelpaamattomia.On hienoa, jos maailmasta löytyy vielä uskovia, jotka kokevat olevansa avioon kelpaamattomia Jumalan Sanan tähden.
No, niin saastaa piti tännekin Arpaixin tulla kirjoittamaan.
Kysyvä tekee juuri sen valinnan, minkä kokee oikeaksi, sen jälkeen kun on perusteellisesti ottanut selvää kaikista tähän liittyvistä asioista.
Kaikenlaisesta uskoon liittyvistä asioista saa silloin tällöin pilkkaa osakseen ulkopuolisilta. Siihenhän me olemme jo tottuneet.
Ruloile, äläkä hosu. Siunausta!
Voi apua,
lainaus:
Sen puolin sinkkuelämä kuin avioero eivät kuulu kristilliseen/katoliseen elämään. Kaikista pahinta on, jos tällaiset ovat tietoisia valintoja, kuten sinun tapauksessasi, sillä sanoithan ihan "valinneesi" sinkkuelämän.
*******
On monia ihmisiä, jotka eivät ole puolisoa löytäneet tai heitä ei ole löydetty vaimoksi tai aviomieheksi. Eivät he ole sen huonompia ihmisiä. Jumala rakastaa heitä - heitäkin.
Arpaixin teksti on tyypillistä viettien ja himojen vallassa olevan ihmisen ajattelua. Valitettavan yleistä nuorilla ihmisillä, mutta nykyään entistä yleisempää myös vanhemmissa ikäluokissa. Tunne on siis pelkkä kokoelma himojen ja viettien aikaansaamia reaktioita, jonka tämä ihminen tulkitsee joksikin syvemmmäksi kuten esimerkiksi tunteeksi ja tässä tapauksessa rakkaudeksi. Tälläisellä ajattelulla on seurauksia laajemminkin, mitä kaikkia seurauksia näiden ihmisten on vaikeata huomata kokonaisuuksien hallinnan puutteen vuoksi. Tämän vuoksi uskonnollisuuden positiivisia vaikutuksia ei myöskään havaita. Yleensä syiden ja seurauksien hallinta on näillä "Arpaixeilla" hukassa. Nyky-yhteiskuntaa seuraamalla voi havaita, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa näillä yhä yleisemmässä käytössä olevilla Arpaixin arvoilla.
Aikoinaan nuoret jo 16 tai 17 vuotiaina kokivat naimisiinmenon tärkeänä että ei
myöhästytä junasta ja nuoret miehet ahdistuivat jo 15 vuotiaina että miten valmistautua armeijaan koska 20-kymppinen alkaa olla jo vanha.Katolinen
elämä ja usko on sellaista,että juostaan vähintään sunnuntaina Henkan kirkkoon aamusta että ehditään ripille ja kuulemaan Trevisinin,Sipon tai muun arvostetun papin messu ja sitten mennään reippaina seurakuntasalille kahville,jutellaan,ollaan Elävässä Kristuksessa,käyttäydytään kuin aikuiset ja annetaan voimaa seurakunnalle ja lähdetään vaikka Marian kirkkoon ja sieltä jatkoille katolisten kavereiden luokse ja kun ilta hämärtää ehtii vielä kotona lukemaan ruusukon.Niin ja innostus on niin suuri kun elää Elävän Jeesuksen
rinnalla,että kyllä tekemistä riittää.
Lähimmäisenrakkaus täyttää lain. Älkää tuomiyko ettei teitäkin tuomittaisi
Onko vihkiytymätön neitsyenä/selibaatissa elävä jotenkin alempiarvoinen neitsyt kuin vihitty. Saako vihkiseremoniasta viimeisellä tuomiolla bonuspisteitä?
Valitan kysymykseni tylyä sävyä, kysymyksen esitän vakavissani.
"Onko vihkiytymätön neitsyenä/selibaatissa elävä jotenkin alempiarvoinen neitsyt kuin vihitty."
On alempiarvoinen. Perinteisen katolisen opetuksen mukaan hengellinen kutsumus on korkea-arvoisempi kuin avioliitto.
Vihkiytymätön eli toisin sanoen sinkku, joka elää selibaatissa? Sellaiset voidaan varmaan laskea yhden käden sormin. Sellainen elämä ei ole katolista elämää.