Esivallan pitää kova tuomio saaman

Olen usein miettinyt sitä, mikä oikein on lain todellinen tehtävä tässä ateistisessa ja materialistisessa maailmassa. Tuntuu todellakin siltä, ettei edes lakikaan ole suunniteltu jakamaan oikeudenmukaisuutta.
Laki ei olekaan eettinen, vaan laista tuleekin päinvastoin väline, jonka avulla vallanpitäjät oikeutetusti tai epäoikeutetusti pitävät kiinni vallasta. Laki säilyttää valtaa --rahan valtaa. Miltei poikkeuksetta laki valaa arvokkuutta menneisyyden vääryyksille kohtelemalla niitä ennakkotapauksina sen sijaan, että se synnyttäisi oikeudenmukaisuutta muuttamalla lakia, joka on epäoikeudenmukainen.

Vääryydestä ja moraalista ja rahanahneudesta tulee mieleen usein sellainen asia, että tosiasiassa meillä Suomessa niin kovasti ylistetyt suuret,kaupalliset yritykset eivät yleensä haluakaan palkkalistoille rehellisiä työntekijöitä siksi, että rehellisyys on kunnioitettava ominaisuus, vaan aivan liian usein siksi, että on edullisempaa palkata rehellisiä työntekijöitä kuin varkaita. Ja kuitenkin yhtiön varastelu hyväksytään pelkkänä bisneksenä ja yleensä laki vielä suojelee sitä. Kantelijalle hurrataan, kun tämä ilmiantaa toverinsa, mutta kehut eivät johdukaan siitä, että työtoverit olisivat tehneet väärin varastaessaan, vaan siitä, että ilman ilmiantajaa yhtiö olisi ollut vaarassa menettää osan voitostaan vääriin taskuihin.

Ateististen ja materialististen johtajien etiikka on siis pelkkää teeskentelijöiden ja farisealaisten saarnausta. Kuinka siis tekopyhät ja omahyväiset yhtiöt, jotka petkuttavat, varastavat, aiheuttavat ihmisille vahinkoa rahan ja vallan nimissä, kehtaavat vaatia työntekijän pysyttelevän antiseptisessä eettisessä tyhjiössä yhtiön edun vuoksi?
Sama em. logiikka pätee myös valtiovaltaan(poliittinen eliitti/virkamieskunta) vs. tavallinen, työtä tekevä kansa.

Raha myös erottaa nykyihmisen lähimmäisestään. He eivät ole enää tasaveroisia keskenään. Jokaisella joko on rahaa tai ei ole rahaa. Vastaavasti jokaista joko kunnioitetaan tai ei kunnioiteta, hänet hyväksytään tai häntä ei hyväksytä, häntä pidetään menestyvänä tai epäonnistuneena, hänelle annetaan arvoa tai hänelle ei sitä anneta, hänet arvioidaan moraaliseksi(jos hänellä on rahaa) tai moraalittomaksi(jos hänellä ei ole rahaa). Ateistin/materialistin onnellisuus, menestyminen, tyydytyksen savuttaminen,omanarvontunne,sosiaalinen asema -- kaikki riippuu rahasta.

Itse olen siksikin huomannut, että useimmat ateistit/materialistit ovat tylsimyksiä ja varsinkin rahakkaat erittäin ikävystyttäviä. Tiliotteissa ja rahassa kun ei ole eloa. Rahan ja kulutuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä olevien ihmisten persoonallisuudessa alkaakin yleensä hyvin pian näkyä samaa elottomuutta.

Oolen mieluummin tekemisissä hautausurakoitsijan kuin rahan ja kulutuksen ammattilaisen kanssa. Ja toivon myös tulevien lasteni seurustelevan elävien ihmisten kanssa(uskovaiset) --- työtä tekevien ja luovien ihmisten kanssa, ajattelijoiden ja kamppailijoiden, hämmentyneiden ja joskus jopa harhailevien kanssa. Antakaa tekin lastenne seurustella todellisten ihmisten kanssa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko ateisti rahanahne materialisti ja uskovainen vähään tyytyvä kirppareita kiertävä omaisuudestaan luopuva ja köyhiä auttava hippi joka ei välitä rahasta?

Äänestä
  • "uskovainen vähään tyytyvä kirppareita kiertävä omaisuudestaan luopuva ja köyhiä auttava hippi joka ei välitä rahasta"

    Pitäisi olla, jos he noudattaisivat Jeesuksensa nimenomaista kehoitusta.

    Jostain syystä kristityt eivät muistele koskaan, mitä Jeesus saneli rikkaalle nuorukaiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskis kirjoitti:

Olen usein miettinyt sitä, mikä oikein on lain todellinen tehtävä tässä ateistisessa ja materialistisessa maailmassa. Tuntuu todellakin siltä, ettei edes lakikaan ole suunniteltu jakamaan oikeudenmukaisuutta.
Laki ei olekaan eettinen, vaan laista tuleekin päinvastoin väline, jonka avulla vallanpitäjät oikeutetusti tai epäoikeutetusti pitävät kiinni vallasta. Laki säilyttää valtaa --rahan valtaa. Miltei poikkeuksetta laki valaa arvokkuutta menneisyyden vääryyksille kohtelemalla niitä ennakkotapauksina sen sijaan, että se synnyttäisi oikeudenmukaisuutta muuttamalla lakia, joka on epäoikeudenmukainen.

Vääryydestä ja moraalista ja rahanahneudesta tulee mieleen usein sellainen asia, että tosiasiassa meillä Suomessa niin kovasti ylistetyt suuret,kaupalliset yritykset eivät yleensä haluakaan palkkalistoille rehellisiä työntekijöitä siksi, että rehellisyys on kunnioitettava ominaisuus, vaan aivan liian usein siksi, että on edullisempaa palkata rehellisiä työntekijöitä kuin varkaita. Ja kuitenkin yhtiön varastelu hyväksytään pelkkänä bisneksenä ja yleensä laki vielä suojelee sitä. Kantelijalle hurrataan, kun tämä ilmiantaa toverinsa, mutta kehut eivät johdukaan siitä, että työtoverit olisivat tehneet väärin varastaessaan, vaan siitä, että ilman ilmiantajaa yhtiö olisi ollut vaarassa menettää osan voitostaan vääriin taskuihin.

Ateististen ja materialististen johtajien etiikka on siis pelkkää teeskentelijöiden ja farisealaisten saarnausta. Kuinka siis tekopyhät ja omahyväiset yhtiöt, jotka petkuttavat, varastavat, aiheuttavat ihmisille vahinkoa rahan ja vallan nimissä, kehtaavat vaatia työntekijän pysyttelevän antiseptisessä eettisessä tyhjiössä yhtiön edun vuoksi?
Sama em. logiikka pätee myös valtiovaltaan(poliittinen eliitti/virkamieskunta) vs. tavallinen, työtä tekevä kansa.

Raha myös erottaa nykyihmisen lähimmäisestään. He eivät ole enää tasaveroisia keskenään. Jokaisella joko on rahaa tai ei ole rahaa. Vastaavasti jokaista joko kunnioitetaan tai ei kunnioiteta, hänet hyväksytään tai häntä ei hyväksytä, häntä pidetään menestyvänä tai epäonnistuneena, hänelle annetaan arvoa tai hänelle ei sitä anneta, hänet arvioidaan moraaliseksi(jos hänellä on rahaa) tai moraalittomaksi(jos hänellä ei ole rahaa). Ateistin/materialistin onnellisuus, menestyminen, tyydytyksen savuttaminen,omanarvontunne,sosiaalinen asema -- kaikki riippuu rahasta.

Itse olen siksikin huomannut, että useimmat ateistit/materialistit ovat tylsimyksiä ja varsinkin rahakkaat erittäin ikävystyttäviä. Tiliotteissa ja rahassa kun ei ole eloa. Rahan ja kulutuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä olevien ihmisten persoonallisuudessa alkaakin yleensä hyvin pian näkyä samaa elottomuutta.

Oolen mieluummin tekemisissä hautausurakoitsijan kuin rahan ja kulutuksen ammattilaisen kanssa. Ja toivon myös tulevien lasteni seurustelevan elävien ihmisten kanssa(uskovaiset) --- työtä tekevien ja luovien ihmisten kanssa, ajattelijoiden ja kamppailijoiden, hämmentyneiden ja joskus jopa harhailevien kanssa. Antakaa tekin lastenne seurustella todellisten ihmisten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu