Rakkauden sanoma

Uskon kauneus

Vuonna 1532 espanjalainen valloittaja Pizarro joukkioineen kohtasi sovitussa tapaamisessa inkakuningas Atahuallpan. Pizarron joukkoihin kuulunut pappi (tai munkki) Vincente de Valverde saarnasi inkoille kristinuskoa ja teki heille sitten armeliaan tarjouksen: "kääntykää kristinuskoon ja alistukaa Espanjan kuninkaan Kaarle V:n valtaan, tai inkat kokisivat saman kohtalon kuin faaraon armeija Punaisella merellä Raamatussa".

Inkakuningas ihmetteli kristinuskon järjettömyyttä ja sitä että miksi tässä rauhanomaiseksi sovitussa tapaamistilaisuudessa heti uhataankin sodalla, kuolemalla ja verilöylyllä?. Kun pappi sitten ojensi kuninkaalle raamattuansa ja kysyi vaativasti, kumartaako inkakuningas jumalan sanan edessä, paiskasi suivaantunut lukutaidoton kuningas - mitäpä lukutaidoton mistään kirjoista piittaisi - raamatun maahan todeten sen olevan arvotonta roskaa. (Mikä tietysti olikin täysin oikea arvio muuten kuninkaalta.)

Pappi huusi välittömästi sotilaita käymään käsiksi tuohon "ylimieliseen koiraan" ja Pizarron joukot aloittivat heti silmittömän joukkoteurastuksen, jonka seurauksena tuhansia intiaaneja tapettiin tai ajettiin pakosalle. Espanjalaisilla kun oli käytössään tuliaseita, ratsuväkeä ja miekkoja, joita vastaan heikosti aseistautuneet intiaanit olivat avuttomia.

Rauhan ja rakkauden uskonto oli saapunut Peruun.

3

104

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskis

      Uskovaisten kirjoituksista ilmenee lempeys, myötätunto, rakkaus,nöyryys ja herkkyys. Vastaavaa en ole ateistien kirjoituksissa oikeastaan koskaan täällä havainnut.
      Ateistit haluavat myös riidellä, eivätkä he halua säästä voimiaan asiansa vaatimattomaan, avoimeen ja vakuuttavan rehelliseen esittämiseen.

      Sinäkin "Uskon kauneus" voit pelastua. Jopa sinäkin olet riittävän hyvä. Riittää vain, että käytät ensin voimaasi ja järkeäsi selvittääksesi kuka olet ja sen selvitettyäsi itsenäsi pysyäksesi esiinnyt täällä jatkossa niin rehellisesti kuin pystyt, että sanasi lähtevät sisimmästäsi, viattomasta ytimestäsi, paikasta, jossa lapsen viimeisiä rippeitä vaalitaan.
      Ala myös rukoilemaan ja sano vielä mahdollisimman usein itsellesi,aamuin ja illoin:" Häviämisen ei enää välttämättä tarvitse olla osa elämääni".

    • "Popol Vuh kertoo, miten maailma luotiin: miten vuoret syntyivät, puut iskivät juurensa maahan, miten elämä asetettiin vuorille ja laaksoihin, ja miten pienet ja suuret eläimet saivat asuntonsa ja sopivan ravintonsa. Popol Vuhin jumalat ovat mahtavia mutta erehtyväisiä. Heille on kaikki mahdollista, mutta moni asia on heille outo ja ennen kokematon. Luomisen tulos ei ole itsestään selvä. Se epäonnistuu, siihen tehdään muutoksia, ja yritetään uudestaan. Sen vuoksi jumalat turvautuvat ennustajiin, puhuttelevat heitä kauniisti, pyytävät heitä ilmoittamaan tietonsa.
      Kertomus alkaa maya-yhteisön luomiskertomuksella. Jumalat tekevät ihmisistä useita koeluomuksia, ennen kuin ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Sitten kun ihminen vihdoin valmistuu maissista, se on liian hyvä. Se näkee kaikkialle, tutkii koko maailman kulmiaan myöten. Jumalat pelkäävät asemansa puolesta ja päättävät puhaltaa ihmisen silmiin sumua, minkä jälkeen ihminen näkee vain lähelle. He onnistuvat luomaan olennon, joka ylistää heitä, mutta ei silti ole liian viisas." - Wikipedia

      "On monesti väitetty atsteekkien suhtautuneen alussa espanjalaisiin ystävällisesti, koska asteekit uskoivat Hernán Cortésin olevan ennustusten mukaisesti idästä palannut jumala Quetzalcóatl. Ystävällismielisyys päättyi 1521, espanjalaiset surmasivat monia asteekkiylimyksiä. Lisäksi heidän tuomansa isorokko teki tuhojaan. Espanjalaiset perustivat siirtomaan nimeltä Uusi Espanja ja rakensivat sen pääkaupungin Meksikon vanhan Tenochtitlánin raunioille. Kaupunki sai nimensä mexica-heimosta"

      Wikipedia

    • No onhan se totta,että miekalla ja kidutuksilla uskontoa on viety joka paikkaan.Ihmiset on pakotettu kääntymään.Hernan Cortez sai paljon pahaa aikaan ryöstäessään intiaanien kultaa.Veri siellä virtasi Avuttomat, rauhaa rakastavat intiaanit eivät osanneet odottaa mielipuolista hyökkäystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      170
      1019
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      851
    6. 69
      762
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      73
      687
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    10. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      326
      631
    Aihe