Mä en kestä

Kokemuksesta voin sanoa, että pitää antaa sen tuskan vaan olla. Hiljakseen siihen sopeutuu enemmän ja enemmän. Jokainen itku on käsittelyä eikä taantumista. En itsekään tiedä milloin se lakkaa tuntumasta kokonaan. Ehkä joskus. Sillä on väliä, että siihen sopeutuu jatkuvasti enemmän ja enemmän.

Mulla on taustalla sellaista, että ihastuin ja rakastuin mielestäni todella ihanaan mieheen. En päästä kovin helposti ihmisiä lähelle saati sydämeeni, mutta se mies onnistui jotenkin sinne livahtamaan lupaa kysymättä. Mä en missään vaiheessa uskaltanut tykätä siitä niin kovasti, niin se oli aikamoista nuorallakävelyä sitten itsenikin kanssa. Mä olin sen lähellä aina ihan solmussa sisältä, epävarma ja liian ihastunut. Tykkäsin tosi kovasti sen luonteesta, ajattelin että sovittaisiin yhteen hyvin. Monesti tuntui, että pystytään ymmärtämään toisiamme. Oltiin aina jotekin erottamattomia silloin kun unohdettiin liika vakavuus. Tuo mies oli myös Komea. K-O-M-E-A. Se oli ainut sen huono puoli. Sai jatkuvasti olla vähän mustasukkainen. Mun luonne antaa tosi huonosti periksi mustasukkaisuuden ilmaisua epämääräisessä tilanteessa, koska luulen laittavani itseni alttiiksi ja mieluummin pakenen. Toisaalta olen myös hyvä käsittelemään tunteitani.

Sen miehen lähellä mulla varmaan paistoi naamalla, että olin ihastunut häneen. Mies oli mm. niin seksikäs, että mun oli vaikea olla, koska pelkäsin, että se huomaa, että ajattelen niin ja että hänen pussaaminen pyöri päiväunissani. Enkä olisi mitään sellaista myöntänyt, vaikka olisi kuinka luullut huomaavansa sellaista :)

Mies ei kuitenkaan halunnut alkaa oikeasti seurustella kanssani. Lopulta itsekin ymmärsin, että en tahdo sellaista epämääräistä suhdetta mikä sen miehen kanssa oli. Näiden asioiden tajuaminen sattui kovasti.

Nyt voin olla huojentunut siitä, että mun ei esim. tarvitse koskaan yrittää sopia sen miehen elämään. Se olisi varmaan ollut vaikeaa, koska tunnen itseni aina muutenkin ulkopuoliseksi ja se mies oli niin tärkeä, että olisin halunnut sopia. Monesti ajattelee samoja asioita, että ei siitä suhteesta varmaan olisi mitään tullutkaan. Toisaalta ajatus rakkaudesta ja selviämisestä välähtää myös samoin mielessä.

Pääosin voi silti tuollaisista asioista hakea sitä iloansa.
Mulla on samoin, että juttelemattomuus sen miehen kanssa ahdistaa, mutta samoin tekee jutteleminen. Vieläkin välillä ahdistaa niin paljon, että en voi sietää ajatustakaan hänestä. Toisinaan on yhtä pahasti ikävä.
Tunteet ovat niin vaihtelevat, että tuskin niitä kukaan ymmärtää. Joskus pohdin, että ehkä se mies voisi ymmärtää. Ei meillä vaan tunnu olevan enää haluja puhua toistemme kanssa. Ehkä ei edes ymmärtäisi.

Tuosta kirjoituksesta tuntui, että ehkä kaikki samassa tilassa olevat kokevat joksenkin samoin.

Ruokahalun häviäminen on edelleen kumma asia. Mulla tosiaan voi hävitä ruokahalu aivan täysin jopa kesken syömisen, jos hän tulee jostain asiasta vahvasti mieleen. Ravintolassakin on tapahtunut noin.

Ajan kanssa se siitä silti korjaantuu koko ajan. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

Kiitos kirjoituksestasi. On totta, että nämä kaikki ajatukset kuuluvat tähän prosessiin. Minulla tämä vain alkaa mennä "överiksi". Olen huomannut itsestäni, että ajattelen häntä lähes koko valveillaoloaikani, välillä ajatus unohtuu, mutta kuten sanoit, joku pienikin asia saattaa muistuttaa minua hänestä, ja sen jälkeen kaikki on taas p*skaa.

Kärsin liian vilkkaasta mielikuvituksesta ja liiallisesta mustasukkaisuudesta. Ajattelen välillä, kuinka hän flirttailee jossakin jollekin miehelle ja saan siitä järkyttävän olon, vaikka a) se olisi hänelle täysin oikeutettua, eihän hän ole minun "omaisuuttani", ja b) hän ei välttämättä edes flirttaile jollekin toiselle miehelle.

Olen puhunut asiasta jatkuvasti muutamalle ystävälleni ja pyytänyt heiltä konsultointia. Kaikki ovat sitä mieltä, että jatka hyvä mies eteenpäin, tuo alkaa olla jo säälittävää, maailmassa on muitakin naisia. En vain kykene siihen. Jos sattuisinkin löytämään jonkun, ajatukseni ja sydämeni olisivat kuitenkin tämän toisen luona. Haluan unohtaa kaiken, mutta en kykene. Toivon salaa mielessäni, että jonain päivänä vielä olemme yhdessä. Ikävöin häntä mielettömän paljon ja kaipaan hänen läheisyyttään. Tuntuu, että kukaan muu ei kykene sitä tunnetta minulle tarjoamaan, vaikka asia ei ehkä olekaan niin.

Näiden samojen ystävien mielestä tämä nainen ei edes ole kaunis, päinvastoin! Heidän mielestään vain tukevassa humalassa oleva mies lähtisi hänen matkaansa vaikkapa sieltä ravintolasta. Minä näen hänet silti kauniina, siinä ei ystävien sana merkitse mitään jos rakastan häntä. Olen aivan myyty. Ja palaan siihen vilkkaaseen mielikuvitukseeni, koska ajattelen, että kuka tahansa lähtisi noin upean naisen matkaan.

Kerroin eräälle naispuoliselle ystävälleni, että tällä naisella menee hyvin, hän on tyylikäs, pukeutuu kalliisiin merkkivaatteisiin, ajaa hienoa autoa, jne jne. Tämä sanoi, että se saattaa kieliä myös heikosta itsetunnosta, jota yrittää korjata näillä tuotteilla. En tiedä mitä ajatella tuosta kommentista, mutta kai hänellä naisena saattaa jonkinlainen käsitys asiasta olla.

Voisiko oikeasti olla niin, että hän haluaa olla sinkku, vai johtuuko tämä siitä, että en kelvannut hänelle kuin kaverina. Minä olisin antanut hänen tietää joka ikinen päivä, kuinka rakas hän on minulle ja kuinka ihana hän on. En tiedä onko kirjoittamillani asioilla mitään merkitystä mihinkään, tuntui vain hyvältä kirjoittaa... Tämä kirjoitus saattoi antaa minusta jopa suhteellisen mielipuolisen kuvan, ehkä sitten olen mielipuoli. On kuitenkin täysin totta, että minulle on ehkä kehittynyt jonkinasteinen pakkomielle häneen, hän on mielestäni täydellinen........

Kyllä nuo kaikki kuuluvat siihen, miten se prosessi menee, vaikka tuntuisi menevän liiallisuuksiin. Tuollaista se on kunnes se helpottaa.
Itsekin olen kokenut hyvin samankaltaisia tunteita kuin sinä eivätkä ne todellakaan helpota nopeasti.

Tuossa mustasukkaisuusasiassa on hyvä, että ymmärrät ettei hän ole "omaisuuttasi", mutta kannattaa ymmärtää myös se, että saathan sinä silti olla mustasukkainen. Se on tunne, joka tulee tai ei tule eikä se sitä kysy kenen hän on tai ei ole. Ei nyt ainakaan pidä tuntea pahaa mieltä siitä, että olisi väärin olla mustasukkainen.
Ehkä voisit mieluummin pohtia miksi juuri tuo flirttailuasia tuo niin pahan olon? Jotainhan tuon kuvitelman kautta purkautuu.
Mutta olen samaa mieltä, että tuskinpa sitä tekee, jos kerran halusi olla sinkkuna. Ehkä hänellä ei ole aikaa miehille, jos on kiireinen.
Eivätkä kaikki naiset edes välitä mistään flirttailusta kuin pakon sanelemana. Mitä väliä on jonkun satunnaisen ihmisen huomiolla, josta ei edes välitä?

Ystävät sanovat tuollaista säälittäväksi, koska eivät osaa enää auttaa ja sanoa muuta. Ei se tarkoita, että tuossa jotain säälittävää olisi. Joskus voi mennä kauan irtipäästämisessä ja se on ok.
Hyvä, että puhut. Puhu niin kauan kun siltä tuntuu. Asiat tulevat käsitellyksi ja joku päivä et enää tunne tarvetta ja huomaat päässeesi yli paljon enemmän.

Kyllä kai nuo voivat heikosta itsetunnostakin kertoa. Jotkut ovat sellaisia, että alkavat heti ylisuorittaa elämässään, jos kokevat pettymyksiä itsestään tai muuten. Kaikesta suoriutuminen hyvin on heidän tapansa yrittää korjata huonoa oloa itsestä. Mutta voihan vaatteilla olla muitakin syitä.

Kysyitkö häneltä miksi haluaa olla sinkku? En mitään toivoa halua herätellä, mutta voihan tuollaistenkin päätösten takana olla huono itsetunto. Se että "ei synkkaa" voi tarkoittaa mitä vain. Esimerkiksi tuolla tavalla puhuvat kaverisi eivät ehkä olleet hänelle kaikkein mukavinta ajanviettoseuraa.

Paljon harrastamalla saa ehkä ajatuksia muualle. Hän ei varmaankaan ole lähelläkään täydellistä, mutta olet mieltynyt juuri hänen piirteisiinsä sillä tavalla, että sinusta tuntuu siltä. Samoin minullekin kävi omassa tapauksessa, että tasan tarkkaan hänen piirteensä olivat sellaisia, joihin olin kovin mieltynyt enkä muuta ajatellut. Vieläkin on hyvin vaikea olla muuta mieltä.

Sun pitää miettiä mikä sua auttaa. Voit tehdä paljon asioita. En todellakaan suosittele laastaria, mutta voit aina ottaa hetkeksi sellaisen päästäksesi yli. Se kai joillekin toimii, mutta en kyllä tekisi niin paitsi jossain ihan kuoleman rajamailla. Toisaalta sun sisällä on noin paljon hellyyttä, niin voithan sä yrittää vielä kertoa sitä sille naiselle. Yrittää niin kuin sulkea kaikki mahdolliset ovet, jotta olisi helpompaa olla toivomatta. Ja tuossa vaihtoehdossa pitää siis varautua pettymykseen vaikka muukin on mahdollista. Eikä siinä tarvitse mikään säälittävä olla, vaan voi ajatella olevansa suoraselkäinen ja vahva, kun uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi. Voi myös ajatella, että yrittää rakkaudesta sanoa asiat ja sanoo siten, että toista ei ainakaan ahdistaisi, niin on varmasti sanottu puhtaasta halusta puhua rakkaudella. Voi vaikka valehdella, että jaksaa ihan hyvin jatkaa elämää, vaikka nyt hieman kirpaisee kun niin rakastui. Voihan se olla, että vastaanottajalle ei tarvitsisi edes tuollaista valehdella, mutta jos ei tiedä niin varminta noin. Itse olen tehnyt niin, että olen kertonut noita asioita ja niillä sai sitä tunnetta että yritti ja mikään ei auttanut, joten pystyi hyväksymään helpommin kaiken. Enkä minä itseäni säälittävänä pidä, vaikka todella pahasti rakastuinkin ja kerroin. Ei välittäminen mitään säälittävää ole. Minusta välittämisen voi aina ilmaista ja jokainen varmasti osaa ilmaista sen sillä tavalla, että voi tuntea itsensäkin arvokkaaksi ihmiseksi eikä roikkujaksi jolla ei ole omaa tahtoa ja arvoa. Kaikki kun varmaan hieman sisällään kokevat itsensä sellaiseksi, kun rakastuvat, vaikka eivät sitä olisikaan, vaan ihan arvokkaita ihmisiä.

Mutta puhuminen on ihan hyvä keino, koska joitain vastauksia ehkä kuitenkin kaipaat. Kaikki varmaan tuntevat tuollaisessa tilanteessa samoin. Jää vaan niitä kysymyksiä. Niin jäi minullekin.
Kolmas keino voisi olla maisemien vaihto ja uusi tekeminen.
Neljäs on se ajan kulumisen (ja dementian) odottelu.

Suuri kiitos jälleen vastauksestasi. Lähes jokainen lauseesi osui naulan kantaan. Lähden nyt purkamaan tekstiäsi ylhäältä alas.

Aloitan siitä, että en tunne pahaa mieltä siitä että olen mustasukkainen. Enkä tarkoittanut pelkkää flirttailua, vaan ehkä myös yhden yön seuran hankkimista yms. ja saan siitä kamalan olon, koska alan tuntea, että hän ei pitänyt minua riittävänä itselleen.

Mutta, kuten sanottua, hän tekee järkyttäviä määriä työtunteja ja toivon ja on ihan järkeenkäypää, että asia on niin kuin kirjoitit että hänellä ei ole aikaa kenellekään miehelle, ei vain minulle. Lisäksi olen ymmärtänyt, että kun hän lähtee "radalle", hän lähtee tyttöporukalla ja haluaa vain juhlia ja rentoutua, ei pokata miehiä mihinkään tarkoitukseen. Olen silti sydän syrjällään, että jos sitten tapahtuukin jotain. Mutta toivon, ettei tapahdu... Olet tuossa asiassa luultavasti täysin oikeassa.

On totta, että ystäväni eivät ehkä enää jaksa kuunnella kitinääni, olenhan thenyt niin joka kerta kun olen heitä tavannut. He ovat yrittäneet auttaa, ja saan heiltä kerta toisensa jälkeen typistettynä saman neuvon: unohda se. Aion silti jatkaa; puhuminen tosiaan helpottaa. Ja ovathan he ystäviäni, he kyllä kuuntelevat.

Olen toki samaa mieltä siitä, että ne kalliit tavarat ja vaatteet voivat ehdottomasti tarkoittaa jotain muutakin kuin kertoa huonosta itsetunnosta. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli jota en maininnut aikaisemmissa viesteissä; Kylmä tosiasia on, että kyseessä ei ole kaikkien miesten päiväuni, mutta ainakin minun. Nainen on, ketään arvostelematta, pyöreähkö ja hänellä on muutama "ylimääräinen" kilo kertynyt. Olen ollut havaitsevinani, että hänellä on ollut aikaisemmin "jojoilua". Tämä saattaa kylläkin olla vain sitä vilkasta mielikuvitusta. Joka tapauksessa minä olen aivan rakastunut häneen, haluan vain hänet ja tekisin kaikkeni saadakseni hänet vierelleni.

Olen kysynyt häneltä miksi hän haluaa olla sinkku. Hän ei osaa omien sanojensa mukaan keskustella tällaisista asioista, eikä tiennyt vastausta, mitä epäilen vahvasti. On hän kyllä sanonut, että ei ole varma siitä, onko hän ylipäätään parisuhdeihmisiä. Lisäksi hän on sanonut, että hänellä ei aikaisemmin ole ollut mitään kunnollista parisuhdetta, joku hänellä oli, mutta he eivät seurustelleet, tyyppi vain "jäi kuvioihin". Hän väittää, että minussa ei ole vikaa, vika on kuulemma hänen päässään. Tätä en osaa järkeillä mitenkään, joku asiahan hänen päätökseensä on vaikuttanut... Ja se vielä, että hän ei ehtinyt tapaamaan yhtäkään kaveriani, enkä minä hänen, paitsi yhden. Ja hänen mukaansa tämä nainen on puhunut minusta paljon ja "pelkkää hyvää" hänelle. Tiedä häntä....

"Hän ei varmaankaan ole lähelläkään täydellistä, mutta olet mieltynyt juuri hänen piirteisiinsä sillä tavalla, että sinusta tuntuu siltä. " tuo on niin totta kuin totta voi joku asia olla. En olisi itse osannut muotoilla asiaa osuvammin.

Harrastamiseen minun energiani ei riitä, teen niin vaativaa fyysistä työtä. Käyn katsomassa jääkiekkoa kerran pari viikossa kaverin kanssa, se riittäköön. Silloin pystyn ajattelemaan muutakin.

Olen miettinyt laastarin hankkimista, mutta ensinnäkin se on työlästä ja se ei olisi mahdolliselle laastarille oikein. Ja minä aionkin, kuukauden, parin, ehkä vasta puolen vuoden päästä, tiedustella häneltä uudelleen, voisiko meistä vielä tulla jotain, voisimmeko yrittää, alkaa taas tapailla kuten ennenkin, pitää hauskaa yhdessä. Pelkään kuitenkin, että hän ahdistuu enemmän, mutta se riski on otettava. Tekisin mitä vain saadakseni jälleen nauttia hänen seurastaan... odotan joka päivä häneltä viestiä jossa hän kertoo ajatelleensa asiaa ja tulleensa toisiin aatoksiin. se on kuitenkin vain huuhaata, ei sellaista viestiä tule... Hän on vielä omien sanojensa mukaan ujokin.

Jos tämä tulikin hänelle vain täytenä yllätyksenä eikä hän ollut osannut varautua tähän, ja koki parempana pelata varman päälle. Mutta ensishokissani ehdotin, että voitaisiinko jatkaa vielä tapailua, sain selvän vastauksen: "ei ainakaan heti, se olisi liian ahdistavaa" ja toisen kerran myöhemmin kysyttyäni samaa, hän vastasi: "mitä järkeä siinä enää olisi? sä haluat olla enemmän ku kaveri, ja mä en." tuosta ei voi olla kuin yhtä mieltä.. toivon, että hänen päänsä kääntyy.

Olen itsekin tuota mieltä, että parempi katsoa kaikki kortit, ettei jää mitään tilaa jossittelulle.

Kysymyksiä minulla on vaikka muille jakaa. Mitä vikaa minussa on, miksi en kelpaa juuri hänelle? Kyllä minä jollekin muulle kelpaan mainiosti. Teinkö jotain väärin kun tapailimme? Eteninkö liian nopeasti tai hitaasti? Enkö näyttänyt tarpeeksi kuinka ihana hän mielestäni on? Näitä en viitsi häneltä enää alkaa kyselemään, tiedän, että nuo ahdistaisivat häntä liikaa.

Maisemaa en ole aikeissa vaihtaa. Turvaudun neljänteen keinoon, kunnes koen, että olisi hyvä hetki kysyä häneltä vielä kerran, voiko meillä olla yhteinen tulevaisuus.

Sanonpa nyt tämän vielä. Ei kannata sillä mustasukkaisuudella liikaa vaivata päätä. Se voi olla täysin turhaa ja jos ei ole, niin kokemuksesta voin kertoa, että shokkihoito hoitaa koko mustasukkaisuuden pois kokonaan. Toki tuskan hetken kautta, mutta ei sitä enää koe, jos se menee yli jonkun hetken sietokyvyn. Joten ei sitäkään pidä liikaa pelätä.

Tuollaisia kysymyksiä voi pyöriä päässä ahdistavuuteen asti alkuvaiheessa. Miettii jatkuvasti mitä teki väärin ja olisiko vielä yhdessä jos olisi tehnyt jonkun ihan pienen pienen asian eri tavalla. Turha sellaista on miettiä. Olet ollut oma itsesi ja jos se ei ole jäätä sulattanut, niin se ei ole sinun vikasi. Todennäköistä on, että et olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja haluaisitko todella olla suhteessa, jossa joutuisit koko ajan miettimään miten sinun pitää olla, jotta suhde jatkuu.
Mäkin mietin joskus vastaavanlaista jatkuvasti ja olin todella vihainen itselleni jostain mitä olin muka tehnyt väärin ja ajanut toista pois. Ajan kanssa tajusin, että normaalissa suhteessa toista ei voi ajaa väärillä sanavalinnoilla ynnä muulla pois. Siinä keskustellaan ja kysytään miksi sanoi jotakin, jos ahdistaa. On aina mahdollisuus selittää ja myös korjata väärinymmärrykset.

Painokaan ei välttämättä kerro huonosta itsetunnosta. Tiedän monia, joilla on ylipainosta huolimatta loistava itsetunto. Toki on paljon myös niitä, jotka yrittävät kaikella tavalla nostaa itsetuntoaan ja käyttävät muita ihmisiä hyväkseen, harrastavat yhden yön suhteita yms. Mutta ei huono itsetuntokaan aina oireile.

Luulisin, että laastarisuhteeseen varmaankin löytää jonkun, joka kaipaa myös laastaria. Luulisin, että sellaisia on baarit pullollaan ja ehkä se on sitten vähän vähemmän hyväksikäyttöä, kun se on molemminpuolista.

Tuossa tiedustelussa on hyvä oppia olemaan mm. huumorintajuinen ja kohtelias mutta viileä. Sellainen, että ei oma elämä nyt hänestä kiinni ole, mutta olisi kiva tavata. Liiallinen innokuus voi ahdistaa, jos on ahdistumaan taipuvainen. Mitä joitain tuttuja miehiä tiedän, niin niillä se liika innokkuus yleensä on vienyt alakynteen. Jos nainen on epävarma suhteesta, niin silloin pitää saada tilaa, mutta tietenkin niin, että mies näyttää tykkäävän, mutta ei liian innokkaasti.

Tiedän hyvin mitä käyt läpi ja vannon, että tuo helpottaa, mutta pitää muistaa sitten joskus antaa toisille ihmisille oikeasti mahdollisuus. Itseään ja omaa ajatusmaailmaa pitää avata niin, että ei jää menneeseen.

Tämähän on aivan loistavaa terapiaa. En olisi uskonut että täällä saa näinkin asiallisia vastauksia ja kommentteja. Kiitos jälleen sinulle!

Tänään on ollut hirvittävä päivä. Välillä tuntuu, että elämä voittaa, mutta toisaalta ahdistuskohtauksetkin ovat voimistuneet. Aluksi sattui koko ajan, jonkin verran, nyt aaltoilevasti ja voimakkaammin. Uskon, että ahdistukseen voi kuolla.

Ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla sietokyvyn yli menemisellä. Itse odotan kauhulla oman ahdistukseni "kipupistettä", jos nyt tuntuu jo tältä... Mutta jos sen jälkeen en enää tunne tuskaa, odotan sitä hetkeä innolla.

Tietenkään en haluaisi olla sellaisessa suhteessa jossa joutuisin esittämään jotain muuta kuin mitä olen. Enkä sellaisessa olisi joutunut uskoakseni elämäänkään, jos hän olisi vastannut myöntävästi.

Hänen itsetunnostaan en tosiaan uskalla sanoa mitään, kaikki perustuu vain omiin arvailuihini ja päätelmiini...

Tänään halusin kovasti lähettää hänelle viestin ja kysyä mitä suunnitelmia hänellä oli tälle päivälle, mutta maltoin mieleni. Ensinnäkään se asia ei ainakaan nyt minulle edes kuulu, ja jos hän olisi vastannut esimerkiksi menevänsä juhlimaan, olisi kauheat ajatukset taas vallanneet mieleni. Sitten halusin lähettää hänelle sellaisen viestin, jossa olisin kertonut kuinka ikävöin häntä, olisin viestissä kehunut hänet maasta taivaisiin. Sekin jäi sitten lähettämättä, ehkä onneksi.

Olen päättänyt toimia jommalla kummalla näistä tavoista:

1. Kuten aikaisemmin kirjoitin, kysyn jonkin ajan päästä voisimmeko yrittää uudelleen. Ja teen sen parhaani mukaan huumorintajuisesti ja viileästi... Sen verran itsekin tajusin, että mitä enemmän hössötin, sitä enemmän hän ahdistui. Tosin en ole varma siitä, kestänkö odottaa sinne asti, että koen ajankohdan viestille oikeaksi. Ikävä saa tekemään tyhmiä asioita..

2. Lähetän hänelle edellämainitunlaisen viestin, jossa kerron ikävästäni ja kerron kuinka täydellinen nainen hän mielestäni on, ja saatanpa jopa hienotunteisesti kysäistä sattuisiko hänellä olla yhtään ikävä minua. Ja vastauksesta riippuen lähettäisin tämän viestin jälkeen kohdan 1 kaltaisen viestin.

Todennäköisesti lähetän ykkösviestin joka tapauksessa.

En vain tiedä, kannattaako minun kysyä tätä pikapuoliin vai odottaa hetki. Voi olla, että hän arvostaisi ikävöintiäni ja mielipidettäni hänestä enemmän, jos hän huomaisi että tunnen samoin vielä myöhemminkin... Ja jos saan vieläkin samankaltaisia vastauksia häneltä niin sitten jätän hänet rauhaan, ja hiljaa mielessäni toivon ja odotan sitten hänen yhteydenottoaan.

Mitä mieltä sinä olet? Olenko liian järjestelmällinen ja suunnitteleva? Mitä toimintatapaa sinä ehdotat?

tuttu juttu suosittelen että hukutat tunteesi huumeisiin, esim oxycontinin aiheuttama huumava valveuni olotila voittaa kaiken lihallisen ja hengellisen halun, kyllä se sydän siitä kylmenee aina piikki piikiltä ja sit sitä huomaa olevansa rakastunut aineseen joka ei petä joka ei jätä ja tämä suhde kestää ja rakkaus ei opiaattehin lopu, joten perse ylös penkistä ja kadulle ostamaan kyllä se siitä, itse en enään naistentakia itke, tosin elämänipituus ei varmaan enään kestä yksiäkkään rautahäitä.., luuserit ja heikot jotka itkee rakkaimpiansa perään saisivat rasvata köyden ja hypätä hirteen

ja jos contit on niinkuin luulen kivenalla sun laiselle roomeolle nii alota subutexin vedolla, aine paskaa verrattua oxyconttiin mutta helpposaatavuus ja hamppaat tippuu niin nopiaa että tuskin tarvii sun ressata siitä että naista ikinä enään saisit

Tärkeintähän siinä on se oma tunne ja se, että itse saa tunteen, että yritti ja laittoi ovia kiinni. Ei pidä missään vaiheessa unohtaa tuota. Silloin se oikea vastaus on tehdä niin, mikä tuntuu siltä, että ikävänkin vastauksen jälkeen kaduttaa vähiten eli on ajateltuna tehty. Tekee niin, mikä tuntuu itsestä parhaimmalta, niin siitä saa kaikkein eniten irti. Luultavasti sulle se on tuo vaihtoehto 1, koska se on ensimmäinen vaihtoehtosi.

Molemmat niistä vaihtoehdoista ovat hyviä eikä niissä ole mitään vikaa. Objektiivisestä näkökulmasta katsottuna kumpikaan ei ole virhe, vaan molemmat suloisia. Mutta ehkä se 1. vaihtoehto on parempi ja sun on itsesi hyvä käyttää aikaa sen viestin miettimiseen ja miettiä ennenkaikkea sitä, mitä itse saat siitä irti.

Vähintään mielen perukoilla pitää säilyttää sitä ajatusta, että se ihastus ei ole mikään ensisijainen asia siinä eikä sekään, mitä sille sanoo, vaan se että pääsee itse eteenpäin elämässä ja ei jää mikään kaduttamaan. Yhteydenotto on omaa kehitystä varten. Vannon, että yrittäminen ei kaduta vuosien päästä. Eikä myöskään yrittämisen lopettaminen, jos tuntuu, että oikeasti yritti eikä vaan leikkinyt ja pelleillyt puolivillaisesti. Sellaisen jälkeen osaa myöhemmin katsoa itseään lempeästi ja ymmärtää, että teki tarpeeksi eikä voinut enempää tehdä.

Nuo on todella tuskaisia hetkiä ja muistan erittäin elävästi ne tunteet ja sen kuinka se tuska tuntui todella tappavalta. Mutta tahdonvoimalla ja ajan kanssa sitä vaan selviää. Joskus vuosien päästä voi vähän huvittuneenakin muistella sitä, kuinka munkin piti ottaa ties kuinka monta kertaa yhteyttä ja kaikkea tapahtua, ennenkuin sain lopulta tunteen, että ei enää tarvitse. Ja puolisonikin jopa soitti joskus nuoruudessaan entisen tyttöystävänsä äidille tuskissaan ja puhui heidän erostaan ja että ei halua erota ja haluaa exänsä takaisin, kun oli ensin exäänsä anellut takaisin suoraan. Samoin eräs hieman omalaatuinen ystäväni pari viikkoa sitten jätti erään miehen, jota oli tapaillut, koska mies oli ihastunut hänen omalaatuisuuteensa todella vahvasti ja häntä alkoi se innokkuus ahdistaa. Tämä ystäväni sitten tulikin katumapäälle seuraavana päivänä ja soitti tälle miehelle viisi kertaa ja jätti sen vastaajaan 3 viestiä. Hän kaikenlisäksi ehti toistaa tuon kuvion viikon sisällä 2 kertaa, ennen kuin mies sai tarpeekseen :) Noille asioille voi yhdessäkin nauraa eikä ne enää jälkikäteen ole niin vakavia, vaikka hyvin muistaisikin sen tuskan tunteen. Noita kokemuksia kun on varmaan lähes kaikilla tai ainakin monella. Kaikki eivät vaan kerro niistä. Se on itseasiassa kauhean lähentävää kun voi vaikka ystävien kanssa löytää samoja kokemuksia ja nauraa niille. Siksi on hyvästä se, että hyväksyy itsensä ja voi kertoa asioista muille.

Sun pitää nyt vaan pitää huoli siitä, että käsittelet sitä tuskaa ja samaan aikaan teet asioita, joissa ei tarvitse muistella. Jääkiekko-ottelussa käyminenhän on tosi hyvä juttu. Itsekin muuten kävin katsomassa jääkiekkoa joskus masentuneena ja se kyllä vei ajatukset vain siihen peliin, kun on niin nopeatempoinen laji. Adrenaliiniryöppyjähän siinä saa kunnolla, kun tuomari jättää törkeän taklauksen viheltämättä ja se kismittää kaikkia muitakin yhtä paljon :D yms. Menee ainakin aivot 100 prosenttisesti siihen peliin. Tosin onhan niitä huonojakin pelejä joidenka jälkeen kaikkia vaan vituttaa, mutta ainakin on joku muu ajatus ja vitutus kuin se normaali.

Mulle se ei toiminut, mutta joillekin näyttää eskapismikin toimivan. Eli että katsovat jotain tv-sarjaa pakkomielteisesti ja miettivät vaan sen sarjan tapahtumia, jotta ei tarvitse miettiä omaa tyydyttämätöntä ja huonolta tuntuvaa elämää. Tiedän muutamia ihmisiä, jotka turvautuvat tuohon. Ja voihan se eskapismin lähde olla mikä tahansa, mihin uppoutua.

Järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus ei ainakaan mun maailmankuvan mukaan ole ollenkaan huono asia.

Jokaiselle on oma tapansa selvitä. Tosin sanomattakin varmaan selvää, että huumeet ei ole sieltä parhaimmasta päästä.

Vesku. K

Olen itsekkin kuullut tuon saman klassisen eri naisten suusta "ei sinussa ole vika vaan minussa" Tai perinteinen "ahistus"
Tai sitten se klassinen "ollaan vain kavereita / ystäviä"

Tottakai se vika on juuri sinussa kun et kelpaa.

Aina kun olen tuon kuullut niin olen siinä vaiheessa toivottanut hyvät loppuelämät ja todennut että älä ota yhteyttä.
Naisten ilme on kyllä ollut näkemisen arvoinen kun tuon olen mennyt möläyttämään. Itse kun olen vissiin liiankin suorapuheinen.

Aina vaan selvinnyt monien mutkien kautta jälkeenpäin että minua oli pidetty varalla jos ei parempaa löydy.

Naiset varmaan laittaa tästä miinusta mutta elämä on liian lyhyttä jahkailemaan.

Kyllä se Vesku vielä joku päivä iloksi muuttuu.

Kiitos kun jaksatte lukea kitinääni ja vielä kommentoidakin sitä. Arvostan sitä suuresti.

Tänään en enää kestänyt odottaa vaan kirjoitin hänelle kuinka ikävä minulla häntä on ja kysyin voisimmeko vielä yrittää, katsella mitä tulee. Hän sanoi ettei tiedä miten tuohon pitäisi vastata, ja lähti keskustelusta pois. Laitoin tekstiviestin, jossa pyysin sen verran kunnioitusta että voisimme puhua asiat selviksi.

Hän sanoi, että hänen oli mentävä, mutta on mielestään ilmaissut asian minulle tarpeeksi selvästi, hän tykkää minusta kaverina, mutta muuten tunteet eivät kanssani kohtaa. Ei tämän selvempää vastausta voi saada. En tule ikinä saamaan häntä. Sain hysteerisen itkukohtauksen. Rakastan häntä niin järkyttävän paljon, että en silti tahdo uskoa tätä todeksi vaan ajattelen että jonain päivänä. Niin ei tapahdu, elättelen turhaa toivoa, en tiedä miten selviän tästä, hän on joka ikinen päivä, lähes joka hetki, pisto sydämessäni. Olen täysin hukassa.

Emme juurikaan missään vaiheessa esimerkiksi olleet lähekkäin, ei vietetty yhteisiä öitä, ei suudeltu, ei halailtu.... Olisin noita hetkiä hänen kanssaan halunnut kokea ja olla onnellinen. Nyt sydämeni lyö tyhjää, minulla olisi ollut hänelle niin paljon annettavaa, sydän täynnä rakkautta. Tuntuu, että en voi sitä kenellekään muulle antaa, sydämeni kuuluu vain ja ainoastaan hänelle.

Energiani ei riitä uuden potentiaalisen tyttöystävän etsintään. Olen lyöty mies. En ole sieltä komeimmasta päästä, joten olin p*rkeleen onnekas, kun löysin hänet. Tutustuimme netissä, muttei millään varsinaisella seuranhakupalstalla, en usko sellaisiin. Tänään 19.10.2011 julistan sydämeni kuolleeksi.

Ajatukseni ovat nyt kovin sekaisin. Nyt tuntuu, että yksikin yhteinen yö, ja en olisi näin maassa. Yksi suudelma, yksi halaus edes. Mutta ei... Olen itsekin sen verran ujo, että kun en ollut täysin varma hänen tunteistaan, en tehnyt mitään näihin viittaavaa. En vain kestä ajatusta siitä, että joku hänelle täysin tuntematon tyyppi saa hänestä seksiseuraa mutta minä en saanut edes sitä. Se ei kyllä ollut minulle pääasia, vaan se, että halusin vain olla hänen lähellään ja näyttää hänelle kuinka välitän.

Toivon, että hän ei ole sellainen, että ottaa nyt uuden miehen pyöritykseen. En kyllä käsitä sitä, miksi joku haluaisi olla sinkku. Parisuhteessa saa rakkautta joka päivä vastapuolelta ja siinä tuntee itsensä rakastetuksi. Ajattelin, että nyt minun ei tarvitse viettää pimeitä syys ja talvi-iltoja yksin, ja aina olisin odottanut innolla seuraavaa tapaamiskertaamme.

Olen täysin hajalla, en tiedä miten selviän huomisesta työpäivästä, onneksi kohta on jo viikonloppu... Tuntuu että turhaan edes lähtisin etsimään ketään, minusta varmaan huokuu läpi, että olen umpirakastunut naiseen jota en voi saada. Voisin tatuoida sen otsaani.

Toivottavasti saitte tästä jotain selvää... Sanon vielä kerran, että tukenne on arvossa arvaamattomassa minulle.

"En tule ikinä saamaan häntä. Sain hysteerisen itkukohtauksen. Rakastan häntä niin järkyttävän paljon, että en silti tahdo uskoa tätä todeksi vaan ajattelen että jonain päivänä. Niin ei tapahdu, elättelen turhaa toivoa, en tiedä miten selviän tästä, hän on joka ikinen päivä, lähes joka hetki, pisto sydämessäni. Olen täysin hukassa." Tuo on täysin tuttu tunne. Juuri tuollaisia hetkiä itsellänikin oli. Itkin vain hysteerisesti ja tuntui, että kuolen. Mutta niistä selviää kyllä sen ajan kanssa. Mitenkään maagisesti sitä suurta välittämistä ei varmaan unohda, mutta ei se enää lopulta tuskaa aiheuta eikä pilaa elämää, ei kaduta eikä aiheuta katkeruutta.

Loppujen lopuksi se varmaan on helpompi, että teillä ei ollut liian läheisiä hetkiä. Ehkä se ei tuossa vaiheessa tunnu siltä, mutta olisihan se todella paljon tuskallisempaa ja vaikeampaa erota, jos olisitte ehtineet lähentyä fyysisestikin enemmän. Varmaan se kipu siitä, että ei voinut edes halata voi säilyä mielessä pitkään, mutta sekin ajan kanssa vaimenee. Ja ainakaan me naiset(tai osa naisista) ei todellakaan halua kiirehtiä yhteisiin öihin, jos suhde ei näytä todella varmalta. Ei vaan haluta keräillä sellaisia kokemuksia. Ja eikö se ole hyvä asia kuitenkin, koska sehän voi kertoa, että se sun ihastus ei varmaan kenenkään satunnaisen ihmisen kanssakaan vastaavaa tee.

No ulkonäköhän ei kenenkään arvoa kerro. Pelkästään pinnallisissa seuranhakupaikoissa eli baareissa se on niin. Niitähän voi välttää ja jatkaakin ihmisiin tutustumista vaikka sitten jossain harrastuksessa, yhteisöissä ynnä muussa, mistä luultavasti löytääkin vähän täyspäisempää ja mukavampaa seuraa ja koko seuranhaku ei ole niin raadollista ja yhteen päämäärään keskittynyttä. Kyllä luonteella on suurin merkitys, kun etsii ihmistä, jonka kanssa loppuelämänsä viettää. Ulkonäkö on katoavaa. Jokainen kuitenkin rypistyy joskus.

Vaikea sitä varmaan on niin ajatella, mutta onhan sinkkuudessakin omat puolensa. Parasta siinä on se, että oppii viihtymään itsensä kanssa ja tuntee itsensä itsenäiseksi. Huonoissa suhteissa roikkuvat ihmiset tai suhteista toiseen hyppivät eivät koskaan saa sitä voimaannuttavaa tunnetta itsenäisyydestä. Välillä voi tuntua siltä, että ei jaksa, mutta kun pääsee siitä yli niin on taas entistä itsenäisempi. Sitten on hyvä joskus alkaa seurustellakin, kun tietää olevansa pärjäävä ja ei tule epänormaalin riippuvaiseksi ja pelkää koko ajan yksinoloa. Sinkkuus antaa mun mielestä hyviä eväitä elämälle. Hankit vaikka jääkiekkokanavan, haet kaupasta kaljan ja sipsejä ja katselet sohvalla huopaan kietoutuneena sitä, kun ulkona tuiskuttaa lunta. Tai mikä ikinä sulle sopiikin. Mä tykkäsin kauheasti sinkkuna ollessani juoda kuumaa kaakaota yöllä parvekkeella huopaan kietoutuneena ja katsella ajatuksissani tähtiä. Enkä kaivannut siihen ketään, olin ihan tyytyväinen omaan seuraani.

Tuohon läheisyyden tarpeeseen voi ehkä hankkia vaikka kissan, jos sulla ei lemmikkiä ole ja niistä tykkäisit. Kissa on muuten hyvä esikuva siihen, kuinka joku on itsenäinen ja viihtyy omassa seurassaan. Siihen ei ainakaan voi projisoida omaa yksinäisyyttään. Lemmikkiä silitellessä tulee hyvä olo ja on ainakin joku kotona odottamassa.

Hyvä, että laitoit sille ne viestit. Laita sitten seuraavan kerrankin kun siltä tuntuu joskus jos tuntuu, niin pääset tuossa prosessissa eteenpäin. Nuo itkut auttaa oikeasti käsittelemään sitä asiaa. Mä ainakin itse huomasin, kun joskus päätin lakata itkemästä, vaikka oli huono olo ja esitin vain iloista, niin se nostatti tosi pahasti itsemurha-ajatuksia esiin. Oli paljon parempi itkeä, vaikka siinä joutui sitä tuskaa kokemaan, niin se kumminkin lievitti sitä ajan kanssa.

Senkin vielä sanon, että saatoin itkeä hysteerisesti aamuyöhön asti joskus ja sama tunne oli, että en selviä työpäivästä, mutta jokaisesta selvisin, vaikka välillä silmät turvonneena sinne meninkin. Enkä näin jälkeenpäin enää muista, että ne työpäivät olisi olleet pahoja, mutta sen tunteen muistan, että etukäteen ajattelin, että en selviä, kun oli niin reunalla oleva olo ja itkin vaan.

Helpottaa kummasti kirjoittaa tästä aiheesta, yhtä paljon kuin puhuminen, kiitos tuestasi.

Jotain toivoa selviytymisestä minulle antaa se, että olen kokenut vastaavan tunteen ennenkin eri naisen takia, lähes yhtä voimakkaana. Siitä ei edes ole hirveän pitkä aika. Silloinkin ajattelin, että en koskaan löydä ketään hänen vertaistaan, mutta kappas vaan, tämä kenestä puhun nyt, tuli elämääni. Ei tosin mitenkään "perinteisellä" tavalla, vaan tosiaan sieltä netistä. Suhtaudun aina skeptisesti nettituttavuuksiin, mutta tämä todella vei jalat altani ja sydämen sisältäni. En tahdo enää edes yrittää etsiä netistä ketään, tämä oli se helmi. Salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan.

Olen hiukan eri mieltä kanssasi tuosta, että olisi varmaan ollut vaikeampaa erota, jos olisimme tehneetkin jotain suurempaa. Mutta se johtuu puhtaasti omasta ajattelutavastani ja luonteestani. Sitten olisin ainakin saanut tietää, millaista se olisi ollut. Tämä saattaa kuulostaa sikamaiselta, mutta tällä hetkellä ajattelen, että kun en häntä kokonaan saanut, niin olisinpa päässyt edes osingoille. Olisihan tietysti voinut käydä niinkin, että olisin pettynyt hänen "skillseihin" makuuhuoneen puolella, mutta kuten sanoin minulle olisi riittänyt esimerkiksi se, että vaikka leffaa katsoessamme olisin saanut olla hänen vieressään, pitää hänestä kiinni jne.

Ajatukseni eriää myös tuossa "Ja eikö se ole hyvä asia kuitenkin, koska sehän voi kertoa, että se sun ihastus ei varmaan kenenkään satunnaisen ihmisen kanssakaan vastaavaa tee."

Onhan kyseessä kuitenkin viriili sinkkunainen, ja kyllähän hänkin varmaan haluaa seksiä aika ajoin. Ja kun kerta haluaa olla sinkku, niin ainoaksi vaihtoehdoksihan jää juuri yhden yön jutut.

Olen ajatellut erästä vaihtoehtoa liittyen tähän asiaan, mutta palaan siihen myöhemmin.

Tekstailin hänen kanssaan eilen illalla lisää. Tuon jälkeen kun hän sanoi, että tunteemme eivät kohtaa, kysyin, uskooko hän, voisiko ne vielä kohdata. Hän vastasi että luulisi että olisi tuntenut jo jotain muuta. Kysyin voisiko se johtua siitä, että en ehtinyt osoittaa hänelle läheisyyttä, olla hänelle hellä jne. hän vastasi, että ei tiedä. Kysyin, voisimmeko joskus myöhemmin, kun pöly laskeutuu, aloittaa vähän niinkuin puhtaalta pöydältä, hän vastasi, että hän ei valitettavasti näe meillä muuta yhteistä tulevaisuutta kuin kaverina.

Sen jälkeen kysyin, että pakkohan mussa on jotain vikaa olla, jos ei olisi vikaa niin näin ei olisi käynyt. Hän vastasi, että mussa ei ole vikaa, hänellä ei vaan tullut sellainen pehosia vatsassa-tunne. Sitten mustasukkaisuuksissani kysyin, aikooko hän nyt alkaa etsimään uutta ehdokasta, ja kerroin kuinka tekee pahaa ajatella sitä että hän löytää jostain jonkun ja vie sen jonkun kotiinsa ja...... hän vastasi vain, että aikoo pysyä sinkkuna.

Nyt se tärkein kohta. Kysyin, että jos onnistun unohtamaan tunteeni häntä kohtaan, voisimmeko vielä nähdä toisiamme tulevaisuudessa kavereina. Hän vastasi tähän, että kyllä se onnistuu, ei mitään ongelmaa, kunhan hänen ei tarvitse potea pahaa oloa siitä kun hän ajattelee että haluaisin muutakin kuin kaveruutta ja että hänen ei tarvitsisi miettiä miten käyttäytyy, ettei vaihingossa viestisi jotain muuta.

Tiedän, että jos onnistun unohtamaan tunteeni, ne nousevat heti pintaan kun tapaamme taas. Mutta uskon pystyväni peittämään ne ensi kerralla.

Jatkuuu.....

jatkuu....... Nyt siihen vaihtoehtoon. Pyydän sinunkin mielipidettäsi asiaan, vaikka arvaankin se jo ennalta. Tämäkin saattaa kuulostaa ensinnäkin sikamaiselta, mutta myös itselleni haitalliselta. Jos pystyn peittämään tunteet tätä naista kohtaan, ja kun kerta ollaan molemmat sinkkuja, ja sinkkuna myös todennäköisesti pysymmekin, ainakin minä, niin olen ajatellut ehdottavani tälle jonain päivänä sellaista, että ilman mitään vakavaa, pitäisimme vähän hauskaa yhdessä ja nauttisimme toisistamme vähän intiimimminkin. Vakuuttelisin, että siitä ei tarvitse tehdä mitään isoa numeroa eikä mitään vakavampaa. Saisin ehkä itselleni paremman olon ja kun nuoria vielä ollaan ja molemmilla on tiettyjä tarpeita, niin en näe mitään pahaa tuossa ideassa. Haluaisin antaa hänelle täydellisen nautinnon. Ainoa vaan, että hän ei tule suostumaan siihen. Mitä voin menettääkään? En tiedä. Tämä on vasta suunnittelupohjalla ja voi olla että tajuan myöhemmin että tämä on huono idea.

Mä olen jo kyllästynyt olemaan sinkku. Tiedän, että pärjäisin yksinkin, mutta haluaisin löytää rinnalleni ihanan naisen. Olin taannoin avoliitossa kolmisen vuotta, joten tiedän mitä haluan. Tämä olisi ollut minulle se oikea, sitäpaitsi asetin riman tämän jälkeen niin korkealle, että moni ei sitä ylitä.... jos kukaan.

En halua kotieläintä. Ex-avokkini koiran saan silloin tällöin hoitooni kun hänellä on tärkeä meno. Se riittää.

Itsemurhaa en edes ajattele, en ole koskaan vakavissani ajatellutkaan. Itkettää kyllä vieläkin joka päivä. Se on ihan p*rseestä. Ruoka ei ole maistunut kunnolla kolmeen päivään. Jotain pientä olen syönyt välillä että pysyn hengissä. Kodin kunnossapito on jäänyt taka-alalle. En ole siivonnut varmaan puoleentoista viikkoon, kun ei ole mitään motivaatiota tehdä yhtään mitään. Töissä ahdistaa niin paljon, ettei siitä tahdo tulla mitään. Jos ensi- tai sitä seuraavalla viikolla ahdistaa vielä, haen pari päivää sairaslomaa vatsatautiin. Yöunet ovat jääneet 3-5 tuntiin yössä.

Olen hyvin kiitollinen sinulle jos jaksat vielä kommentoida kirjoituksiani.

Ymmärrän kyllä tuotakin ajatusta, että se läheisyys olisi helpottanut asiaa. Voihan se olla, että olisikin. Toisaalta taas se on tutkittua faktaa, että seksin harrastaminen syventää tunteita. Samoin kaikki muu fyysinen läheisyys, koska ne ovat yhdessä koettua mielihyvää. Myös se tunne sitoumuksesta olisi saattanut tuntua suuremmalta, jos olisitte edenneet sellaiselle tasolle ja sitä kautta ero pahemmalta.
Niin no, juuri tuollaisten "ainakin olisin kaatanut sen" -juttujen vuoksi, naiset ihan syystäkin suhtautuvat miesten motiiveihin usein epäillen :) Ei tuo nyt välttämättä sikamaista ole, mutta ei ehkä kovin luottamusta herättävää... Suuri vaara sekoittaa tuo asia pelkkään valloitukseen ja kaatamiseen.

Ja pahimmassa tapauksessa olisit jäänyt täysin koukkuun häneen makuuhuoneen puolella.

Viriili sinkkunainen voi olla ilman yhden yön juttujakin. Täytyy vaan olla hyvä itsekuri ja vähän asketismimaista perfektionismia. Sitä osaa sitten arvostaa suhteessa olemista oikein olan takaa. Karkkiakin osaa arvostaa eri tavalla karkkilakon jälkeen. Mutta se on ihan yksilöllistä miten noihin asioihin suhtautuu. Eivät kaikki edes lähtökohtaisesti koe saavansa mitään tuntemattomien ihmisten kanssa harrastetusta tunteettomasta panemisesta.

Jos nyt välttämättä haluat tavata häntä, niin ole rento, huumorintajuinen, mukava mutta älä missään nimessä innokas, romanttinen, epätoivoinen tai mitään muuta, mikä viestittäisi mitään häntä ahdistavaa. Älä kysele enää teidän suhteesta. Pyydä hänet vaikka sitten jollain verukkeella katsomaan joskus leffaa. Tai vielä parempi: apua johonkin. Vaikka sitten siten, että leikit vähän häpeilevää ja ilmoitat itsevarmasti olevasi pahoillasi siitä, että otit teidän juttunne lopun hetkellisesti niin raskaasti. Kerrot nauraen, että hävettää kuinka käyttäydyit, mutta nyt sait oman itsesi takaisin ja haluisit kuitenkin olla hänen kaverinsa, koska kavereita ei koskaan ole liikaa ja hän on mukava persoona. Voit vaikka valehdella tarvitsevasi naisen apua jossain tms. Jotenkin tuolla tavalla kuljetat sitä keskustelua ja annat hänen viedä keskustelua eteenpäin. Sitten olet vaan itsepintaisesti hänen kaverinsa. Yrität olla samanlailla kuin vaikka mieskavereidesi kanssa. Et valmistaudu huomioimaan häntä liikaa ja annat hänen määrätä tahdin. Et vilkaisekaan väärällä tavalla. Et kosketa häntä, vaan annat hänen edetä omalla tahdillaan. Jos hän haluaa istua vieressäsi, niin et ole yhtään innoissasi suunnittelemassa yhteenmuuttoa ja makuuhuoneen puolella tapahtuvia, vaan viileän coolisti vastaat vaan hänen eleisiinsä niin kuin et edes ymmärtäisi että olisitte koskaan mitään muuta kuin ystäviä.

Samanlailla kuin arkaa villieläintä lähestytään. Sen luottamus pitää voittaa ja sitä ei voi vaan mennä koskettamaan tai olla kauhean innoissaan, kun se säikähtää. Pitää olla rauhallinen ja pidättyväinen, mutta osoittaa olevansa kiltti ja ystävällinen. Tuota voit kokeilla ja sitten katsoa jos teidän juttu kehittyy siihen suuntaan, että voisitte olla toistenne lähellä ilman mitään pelottavan vakavaa.

Kun eihän se ihastuksesi nyt hetkessä usko, että sulla ei enää ole tunteita ja voit olla kaveri. Sun täytyy osoittaa se ensin ja sitten katsoa mitä tapahtuu. Voisin kuitenkin kuvitella, että ehkä alkaisi sujua ihan hyvin tuota suunnitelmaasi nähden, jos vaan pystyt ensin saavuttamaan tuon rauhallisen kaveruusasteen.

Se pelkkä kaveruuskin voi muuten olla sitä mitä tuossa tahdot (tosin edelleen olen sitä mieltä, että se ei ole hyväksi itsellesi), koska miehistä, jotka käyttäytyvät todella kaverimaisesti ja rauhallisesti voi helpostikin tulla tosi läheisiä ystäviä tytöille. Tavallaan poikaystävän korvikkeita. Erään ystäväni läheinen homoystävä saa olla huoneessa, kun hän vaihtaa vaatteita, pussailevat, leikkivät vitsillä pariskuntaa, ystäväni nukkuu hänen sylissään, mies meikkaa hänet ja ystäväni meikkaa häntä yms. Kaveruudella voi ilmiselvästi päästä läheiseksi, jos se nyt yhtään lohduttaa. Vaikka sullakaan ei tuota homoetua ole, että hieman vaarattoman näyttelemistähän se vaatii. Kaveriinsakin voi kiintyä, niin suosittelisin sellaista pohjaa ennen tuollaista ehdotusta, jos todella haluat hänen lähelleen.

Jos tuo ei tunnu itsellesi sopivalta, niin sitten vain kysyt ajattelemaasi asiaa joskus. Et tosiaankaan menetä siinä yhtään mitään ja saathan ainakin vastauksen, niin ei tarvitse miettiä sitä myöhemmin, että kun ei uskaltanut kysyä. Eikä se nyt niin sikamaista ole, jos siellä todella on jotain välittämistä taustalla eikä jotain täysin objektoivia vääriä syitä.

Olet oikeassa kun sanot, että ero olisi voinut tuntua pahemmalta jos olisimme edenneet tietylle tasolle. Minun on vain vaikea kuvitella tästä vielä pahempaa oloa.

Aikomukseni ei tietenkään ollut vain valloittaa ja kaataa häntä, halusin hänet todella vakavasti ja haluan vieläkin.

"Niin no, juuri tuollaisten "ainakin olisin kaatanut sen" -juttujen vuoksi, naiset ihan syystäkin suhtautuvat miesten motiiveihin usein epäillen :)"

^sama ilmiöhän toistuu esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa. Suosikkijoukkueen hävittyä maalilla, voi kannattaja tuumata: "Yksi maali meille enemmän ja olisimme saaneet pisteen." Ja jos ottelu olisi päättynyt tasan, sama kannattaja sanoisi: "Yksi maali enemmän, niin olisimme voittaneet." Lotossa 4 oikein saanut sanoisi: "Olisinpa saanut edes 5 oikein." Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Tämä ei tietenkään päde jokaiseen ihmiseen, mutta ainakin moniin.

Niin, tämä nainen ei juurikaan puhunut näistä yhden illan jutuista kanssani. Muistan kuitenkin, ensimmäisillä tapaamiskerroilla, puheenaiheeksi tuli aikaisempien seksikumppanien määrä. Molemmilla taisi luku olla siinä 3-4 hujakoilla. Hän kertoi äskettäin, ettei ole ikinä seurustellut "kunnolla", hänellä ei siis ole ollut miesystävää koskaan. Joku hänellä kuulemma oli, mutta "se vaan jäi kuvioihin jonkun yhden illan jutun jälkeen". He eivät siis hänen sanojensa mukaan seurustelleet. En tiedä kauanko he olivat "kimpassa".

Joten paha mennä sanomaan, kuinka villi nainen on kyseessä. Hänen käytöksestään ja luonteestaan olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että ei hän mikään ilolintu ole. Mutta yhden illan juttuja on ollut, ja tulee varmasti olemaankin.

Aion todellakin pitää leipäläpeni ummessa koskien aihetta parisuhde, ja käyttäydyn mahdollisimman jäyhästi. Yritän kuitenkin jutuillani saada hänet vähän pehmenemään, en tiedä miten.

"Kerrot nauraen, että hävettää kuinka käyttäydyit, mutta nyt sait oman itsesi takaisin ja haluisit kuitenkin olla hänen kaverinsa, koska kavereita ei koskaan ole liikaa ja hän on mukava persoona."

^loistavaa, noin teen, mutta tuon nauramisosion jätän väliin, muutenhan hän saattaa luulla etten alunperinkään ollut tosissani.

Olemme jutelleet tänäänkin tietokoneen välityksellä, juttelimme ihan perusasioita, ei mitään ihmeellistä. yritin silti rivien välistä lukea kaikenlaista, siinä suuremmin onnistumatta. Sen käsityksen kuitenkin sain, että hänkin oikeasti haluaa olla vielä väleissä kanssani. Se antaa toivoa paremmasta.

Tosiaan, olen niin cool kuin suinkin pystyn, mutta jos annan hänen koko ajan määrätä tahdin, ei ehdotuksestani tule mitään. Minun pitää kuitenkin jossain vaiheessa, ei todellakaan heti, tehdä se aloite.

Villieläin-vertauskuvasi on aivan loistava. Mistä keksitkään näitä? Nimittäin se jos mikä on totta. Toistan itseäni, mutta minun pitää silti jotenkin yrittää saada ehdotukseni ilmoille jossakin vaiheessa. En itsekään uskoisi, jos joku joka on minuun ihastunut sanoisi yhtäkkiä, ettei enää olekaan. Näin itseasiassa kävi vähän aikaa sitten, en todellakaan uskonut häntä, ja se osoittautuikin lopulta valeeksi.

Teen kaikkeni, jotta saavutan ENSIN sen rauhallisen kaveruusasteen. Sen jälkeen toivottavasti sen yön. Antaisin mitä vaan, jotta saisin EDES nukahtaa hänen viereensä ja herätä samasta paikasta aamulla. Jotenkin ajattelen, että kaverin kanssa voi vielä mennä sänkyyn, mutta ystävän ei. Kaksipiippuinen juttu.

Rakkaustarinoissahan joskus käy niin, että pitkäaikaiset ystävät "löytävät toisensa" ja elävät yhdessä elämänsä onnellisina loppuun asti. Oikeassa elämässä en tiedä ainuttakaan tapausta. Onko pelkkä liian hyvä ystävyys sitten hyvä asia, en tiedä.

Suoraan kysyminen voisi antaa minusta tönkön ja sian kuvan. olen ajatellut esittää asian jotenkin niin, että "olen miettinyt asiaa, ja olen täysin sinut sen kanssa, että olemme vain kavereita, ja kun kerta olemme sinkkuja niin voisimmeko, ilman mitään vakavampaa, nauttia toisistamme vähän läheisemmin"

Ainut parannusehdotus on se, pidä huoli, että siitä ei voi saada sellaista kuvaa, että pelkästään leikit ystävää, kun ainoa tavoitteesi olikin kaataa hänet vääristä syistä. Olisi hyvä, että se kuulostaisi siltä, että olit luopunut sellaisista toiveista hänen suhteensa kun hän niin asiat ilmaisi ja nautit teidän kaveruudesta, mutta yhtäkkiä aloitkin ihan coolisti miettiä tuollaista, koska pidät hänestä ja tilanteenne tuntuu sopivalta. Toki epäilyksiltä varmaan vältyt, kun hoidat sen kaveruusjutun kunnolla, mutta kunhan muistat, että älä kuulosta suunnitelmalliselta playeriltä, joka yrittää kaataa kaikki naiset keinolla millä hyvänsä, niin varmasti hyvin menee :)

Vaikea sanoa myös, että kannattaako puhua aiheesta ravintolaillan päätteeksi vai selvinpäin. Luultavasti kannattaa vaan kuulostella mikä se sopiva hetki olisi. Jos sellaista ei ala tulla, niin sittenhän se pitää joskus vaan sanoa, mutta on hyvin mahdollista, että joku sopiva hetkikin tulee.

En edelleenkään mitään turhaa toivoa halua herättää, mutta koska se sun ihastus tapaili sua jo aikaisemmin ja on ilmaissut, että häntä ahdisti, niin se viileys voi auttaa asiaa ihan silläkin tavalla, että häntä ei ahdista ja ehkä sun ei lopulta tarvitse vihjata tuosta asiasta, vaan voihan se eteneminen luonnollisestikin tapahtua hänen kauttaan. Tuohon ei tietenkään kannata luottaa, mutta kannattaa pitää mielessä kuitenkin. Tosin jos se ihastuksesi on varovainen ja hidas liikkeissään, niin ehkä sun täytyy viedä asioita haluamaasi suuntaan. Hankkiudut vaikka tilanteeseen, jossa olette kaverillisesti katsoneet leffaa yömyöhään asti ja kohteliaasti ehdotat, että voi jäädä yöksi nukkumaan sohvalle jos ei jaksa mennä kotiin tai tarjoudut nukkumaan sohvalla. Samoin voit hankkiutua tilanteeseen, jossa olette ravintolassa josta on esim. lyhempi matka toisen luo ja olette humalassa tms. Älä silti heti ensimmäisestä mahdollisuudesta sano mitään, vaan rakenna sitä luottamusta.

Ja niin kuin niiden villieläintenkin kanssa, niin hyvä keino seurata sitä tilanteen kehittymistä on esim. istua sohvalle ensin ja katsoa mille etäisyydelle hän istuu. Seurailet sitä, miten hän lähestyy sua ja olet itse sitä hieman pidättyväisempi, mutta silti tosi mukava.

Se muuten vielä, että jos teidän kaveruus etenisi tosi läheiseksi ystävyydeksi, niin hän ei ainakaan voisi olla sitä mieltä, että teillä ei synkkaa. Eihän se sellaiseksi muuten etenisi.

Tuo jalkapallo-lotto -ilmiö on kyllä ihan totta :) Väittäisin silti, että se olisi ehkä hieman enemmän miesten piirre. Varmaankin sellaiset yksilöt ovat selvinneet, joita on jo kivikaudellakin harmittanut se, että kun tänään sai metsästettyä vain kaksi jänistä ja seuraavana päivänä sitä pitää pyrkiä parempaan, vaikka se harmittaa edelleen, että silloinkin saa kiinni vain 4 jänistä. Ja sehän on vähän turhankin selvää, että luultavasti myös sellaisten ihmisapinoiden geenit ovat jatkuneet, jotka ovat olleet sitkeitä ja ajatelleet, että kunhan saa tuon ja tuon tyttöapinan kaadettua, niin ei enää harmita niin paljon ne jänikset :)
Kyllä mä ainakin olin kauhean innoissani 3 oikein tuloksesta, kun se oli niin lähellä neljää ja kauhean jännää, kun joskus kerran lottosin. Ja suosikkijoukkueesta vähän riippuu, että voiko olla iloinen 1-2 tappiosta, kun se ei sentään ollut 0-5 tappio kuten yleensä :)

Mutta siis yleisesti ottaen luultavasti itsellesi aika hyödyllinen tuo tunne, että pitää pyrkiä saamaan vielä se vähän parempi tulos tärkeiksi kokemissaan asioissa. Kunhan siis pidät meidän naisten uskoa miessukupuoleen yllä siten, että ihan oikeasti pyrit tuollaisiin asioihin jostain suloisesta halusta, etkä ihan muuten vain jostain ihme syistä, että listalta puuttuu esim. yksi F-kirjaimella alkava nainen ja yksi ruskeasilmäinen kaato. Ei niin :)

Mutta hyvin sulla varmasti menee, kun kuvittelet jumalattaren sijasta sen ihastuksesi vaikka peltomyyräksi ja lähestyt se ajatus mielessä. Jos alkaa joskus lannistuttaa, niin mieti vaikka sitä, että onhan ne sudetkin joskus koiriksi kesytetty.

http://hunsku.blogit.fi/

Toki ensin haluan saavuttaa hänen luottamuksensa. Uskon, että hän tietää, etten ole luonteeltani playeri, jolle hän olisi vain yksi nimi listaan lisää. Kuten lopussa mainitsit, pyrin tähän juuri siitä "suloisesta halusta", se olisi varmasti mahtavaa. Jos en tosissani haluaisi häntä, oloni olisi jo varmasti helpottuneempi, enkä puhuisi asiasta päivittäin ystävilleni ja lähipiirilleni.

Eräs naispuolinen ystäväni taas väittää kivenkovaan, että ei minulla ole mitään mahdollisuuksia tässäkään asiassa, koska tämä nainen ei tunne minkäänlaista vetoa minua kohtaan. Hän mainitsi myös, että jos tämä nainen potee huonoa itsetuntoa, hän saattaa myös hieman häpeillä vartaloaan, ja siksi haluaakin halujen herättyä paljastaa kehonsa jollekin tuntemattomalle vaikka baarista, koska ei tulisi yhden yön jälkeen todennäköisesti enää koskaan näkemään tätä. Minun kanssani asia olisi toisin. Mutta olen toitottanut aikaisemmin tälle naiselle kuinka ihana ja kaunis ja muutenkin täydellinen hän on, niin ei hänen pitäisi minulle itseään hävetä.

Sama ystävä ajatteli myös asiaa tältä kannalta: koska tämä nainen on oikeasti kesän ja kevään aikana kasvanut muutakin kuin pituutta, niin se todennäköisesti myös jatkuu. Nainen ei kuulemma juuri koskaan tee kotiruokaa, koska tekee ruokaa työkseen ja hän ei omien sanojensa mukaan tuo töitä kotiin. Ja jos meistä olisi tullutkin pari, niin hänen ei ehkä mielestään olisi enää tarvinnut näyttää NIIN hyvältä. Ymmärrän tätäkin ajatusta, mutta toisaalta eihän sillä ulkonäöllä ole mitään merkitystä, jos rakastaa. Ja ehkä hän haluaa näyttää hyvältä myös itsensä takia, ei muiden.

En pidä yhtään todennäköisenä, että eteneminen tapahtuisi missään vaiheessa hänen kauttaan, koska hän saattaisi luulla, että antaa toiminnallaan väärän viestin minulle. Eikä hän tapailuaikanammekaan tällaisia merkkejä osoittanut, välillä halusi selkähierontaa, ja hieronnaksi se jäikin. En tiedä, tarkoittiko hän sillä jotain muuta, mutta hyvin näytti pelkkä hieronta riittävän. Olisin voinut sössiä koko jutun, jos olisin hieronut häntä vääristä kohdista.

Yhteisinä leffailtoinakin hän asettui istumaan tai makaamaan toiselle puolelle sohvaa kuin minä. Välillä kylläkin kesken leffaillan, jos hän oli makuuasennossa, otin hänen jalkansa syliini ja kutitin häntä jalkapohjista, hän piti siitä kovasti :D näin meillä... enpähän pääse enää kutittelemaan.

Kuten mainitsin aikaisemmin, hän muutti lausuntoaan siitä "synkkaamisesta" siihen, että hän sanoi, että hänelle "ei tullut niin sellainen tunne, kuten perhosia vatsassa tai jotain". Hän kyllä sanoi, että voimme vielä nähdä toisiamme, ei ongelmaa, mutta en tiedä uskaltaako hän tulla vaikkapa minun luokseni katsomaan elokuvaa jos pyydän, sen voi käsittää jotenkin romanttiseksi pyynnöksi, historiamme takia.

Hän ei kertaakaan juonut itseään ainakaan hirveän kovaan humalaan kanssani, kun olimme ravintolassa. Ei kuulemma kenenkään miehen kanssa ole juonut niin. Joten ilmaisen asian sitten milloin tahansa, hän on ainakin järjissään. Minulle saattaisi olla helpompi sanoa ajatukseni hiprakassa, mutta toisaalta se kuulostaisi varmaan kännipuheelta, olenhan hänelle selvinpäin puhunut monista asioista. Kuten juuri nämä nillitykset jokin aika sitten, kun hän ilmoitti ettei halua mitään vakavaa.

Kyllähän me juttuun tulimme hänen kanssaan, kyllä meillä mielestäni synkkasi. Se johtuikin juuri siitä että hänellä ei ollut sellainen kutkutteleva odotus, toisin kuin minulla.

Takaraivossani jyskyttää koko aika mustasukkainen ajatus, kuinka joku toinen mies saa hänet sänkyseuraksi. Sitten jos ja kun olemme taas ystäviä, en tule kestämään sitä kun hän kertoo löytäneensä jonkun ihanan miehen. En tiedä mitä sitten teen, olen umpikujassa. Mikään ratkaisu ei ole kannaltani hyvä.

Kuluisipa aika siihen asti, kun näemme taas. Odotan sitä suuresti. Rakastan häntä vieläkin, ajattelen koko ajan kuinka mukavaa meillä olisi voinut olla yhdessä. Minulla olisi ollut niin paljon annettavaa.

Never say never, mutta tässä tapauksessa taitaa olla game over. Toivon vain että hän suostuu ehdotukseeni. Haluan antaa hänelle täyden nautinnon, sellaisen, että haluaa samaa jatkossakin ;) se on ainoa oljenkorteni.

Toivottavasti luet tämän vielä ja kommentoit. Eilen en päässyt tietokoneelle, oli pitkä päivä. Kiitos antamastasi tuesta ja mahdollisesta lisätuesta!

Sen kyllä sanon, että pelkkä selkäkipu ei laita pyytämään hierontaa uudemmalta tuttavuudelta.

Tuo vartalon häpeily voi olla noin. Sun kanssa voi olla tullut myös se, että jos hän on kokenut odotuksesi liian suuriksi ja ahdistunut siis siitä. Epävarmuusasioissa voi välillä olla parempi olla kehumatta liikaa, vaikka haluaisikin kovasti ilmaista tykkäävänsä. Ainakin tuollaisessa tilanteessa, missä et ilmeisesti ole nähnyt häntä alasti. Siinäkin siis se viileä suhtautuminen ei luo liikaa paineita ja sitten alastomana vasta olisi parempi ilmaista tuntemuksiaan. Vaikka jokaisen kehon muodot näkyy vaatteiden läpi, niin kyllä niitä silti itse luullaan piilottelevamme niissä.

Tuohon hyvältänäyttämiskommenttiin voi kyllä minusta suhtautua aika varauksella. Toki painoa on vaikeampi tiputtaa, jos sitä on ehtinyt kerätä. Mutta esim. se kuinka paljon tekee ruokaa sinkkuna ei välttämättä kerro parisuhdekäyttäytymisestä mitään. Mä en juuri koskaan sinkkuna jaksanut laittaa itselleni ruokaa. En tosin valmisruokiakaan syönyt, vaan nakersin jotain leivän kannikkaa, jos oli pakko saada energiaa. Sitten taas parisuhde on ihan eri asia, koska on joku josta huolehtia ja jolle laittaa ruokaa. Se muuttaa sen asian kokonaan. Perustelen sen sillä, että kun on ne maitorauhaset rinnassa, niin on varmaan geeneissä jokin toimintamalli, että haluaa ruokkia jonkun toisen, vaikka ei välttämättä itseään. Toki syön nykyään itsekin hyvin ja teen samalla ruokaa itselleni. Että voihan se muuttua. Nuo asiat voi olla aika erilaisia sinkkuna. Itse olen hyvä esimerkki siitä, koska saatoin sinkkuna käyttää päivästä joskus jopa 0 minuuttia syömiseen ja nykyään käytän lähes jokapäivä parisen tuntia ruuanlaittoon ja pidän siitä.

Ja vaikka tekisi työkseen, niin se voi silti parisuhteessa olla eri asia. Mäkin olen joskus opiskelujen välissä tehnyt työkseni viinereitä, eikä se koskaan oikeasti mihinkään leipomisintoon vaikuttanut. Sitä leipoo nykyäänkin siksi, että pystyy tekemään sen niin tehokkaasti ja kun vaan tykkää jälkiruuista. Tietty ihmiset ovat erilaisia. Vastaavissa töissä kuitenkin oppii tehokkuutta ja keittiössä puuhailu on vaivattomanpaa

Itsestään huoltapitäminen on monimutkainen juttu. Ne kalliit vaatteet voi kumminkin viitata toiseen suuntaan. Ainakin itse olen huomannut, että mulla todella hyvä motivaattori vartalosta huolehtimiseen on nimenomaan vaatteet. Mulla on niin vaivalla hankittuja ihania vaatteita, että varmasti haluan aina sopia niihin. Samoin kun pysyy mallinukkekoossa, niin löytää aina haluamiaan vaatteita. Ehkä ihastustasi motivoi se, kun huomaa ettei vanhat vaatteet sovikaan. Ja siis ylipäätään kiinnostus vaatteisiin ehkä ehkäisee sellaista homsuuntumista. Mutta kaikki ovat erilaisia. Yleensä kuitenkin kiinnostus "hyvältä näyttämiseen" on joko ihan oikeaa kiinnostusta tyyliin ja vastaavaan tai miehenhoukuttelemisyritystä. En osaa sanoa kumpaa tuossa tapauksessa, mutta kyllä ne kalliit vaatteet ehkä jostain viestii.

Nyt kun sanoit, niin olenkin samaa mieltä, että älä ainakaan kauhean hiprakassa ole, kun se voi sitten tosiaan kuulostaa kännipuheelta. Se olisi ehkä hyvä, jos humaltuneisuuden/selvyyden tasonne olisi suurinpiirtein sama. Toki voitte varmaan olla hieman humalassakin, kunhan molemmat olette.

Eikä siis tietenkään kannata heti ehdottaa mitään mikä kuulostaa romanttiselta, yritä vaan aloitella keskustelua vaikka siten, että kysyt esim. jotain hänen ammattiinsa liittyvää ja pahoittelet että soitit hänelle, mutta et tunne ketään muuta jolta voisi kysyä ja on akuutti tilanne. Siis esim. joku ruuanlaittoon liittyvä kysymys. Sitten olet vaan kauhean iloinen vastauksesta, kiität ja etkä sillä kertaa sano muuta. Sillä tavalla hän ehkä oppii luottamaan ystävyyteenne.

Tiedät tekeväsi parhaasi ja yritä uskoa, että se riittää. Jos se ei riitä, niin se on sen ajan murhe. Yleensä ihmiset kokee ihan turhaa pahaa oloa murehtimalla etukäteen. Pitäisi yrittää elää hetkessä.

Hieromisesta vielä, että se rentouttaa sitten oikeasti tosi paljon. Etenkin makuuasennossa ihminen on tutkitusti lauhkeimmillaan ja vastaanottavimmillaan. Ehkä se voisi olla hyvä hetki sitten joskus ehdottaa jotain, jos hän vielä itse ehdottaa hieromista. Mutta siis aina sillä tavalla hellästi eikä painostavasti se puhuminen. Siis fyysisestikin eli vaikka rojahdat vaan hänen viereensä ja pohtivasti mietit asiaa niin kuin kaverit voisi miettiä. Sillä tavalla ainakin annat ymmärtää, että hänellä ei ole pelkoa siitä, että antaisi sulle liian rohkeita signaaleja, kun et heti käytä tuollaista hieromistilannetta eduksesi. Ja muutenkin antaa ihan kiltin kuvan, jos osaa hieroa kohteliaasti :) Lisäävät sitä luottamusta tuollaiset asiat. Nuo kutittelutkin on niin söpöjä ja viattomia, että uskon kyllä, että hän ei varmaan heti ensimmäisenä epäile mitään playerijuttuja, mutta kannattaa aina silti pyrkiä sellaista kuvaa välttämään, ihan varmuuden vuoksikin :)

Tuo on kyllä totta, että ei kannata ehkä liikaa kehua toista ennen kuin on kaiken nähnyt. En ole ajatellut asiaa noin, että se saattaa luoda paineita toiselle.

Voi tietysti olla, että parisuhde olisi muuttanut asiaa niin, että tämä olisi alkanut tehdä enemmän itse ruokaa kotona ja alkanut syödä hieman terveellisemmin.

Olen sitä mieltä, että hän on oikeasti kiinnostunut tyylistä, hänellä on kallis elämäntyyli muutenkin, en usko että hän ostelee noita juttuja miesten houkuttelemiseksi, sanoihan hän että ei halua nyt ketään miestä, ja uskon häntä siinä asiassa. Ainakin toivon että asia on niin....

Olen päättänyt, että mikäli mitään erittäin otollista hetkeä ei tule, otan vain pari rohkaisevaa alle ja sitten tiedustelen. En tiedä kylläkään, onko parempi puhua siitä asiasta kasvotusten, vaiko jonkin viestimen välityksellä. Tilanne on varmasti kiusallinen, jos hän torjuu ideani, kuten varmasti tekeekin.

Olemme puhuneet, tietokoneen välityksellä, toisillemme niitä näitä pariin otteeseen. Siinä mielessä asiat ovat jokseenkin hyvin, että hän puhuu myös minulle takaisin vapaaehtoisesti, ei siksi että kyselisin jotain. Tästä tulee minulle pitkä ja tuskallinen prosessi, koska keskustelu hänen kanssaan tuottaa minulle pahan olon lähes poikkeuksetta. Kaikki mitä hän sanoo, kuulostaa minusta juuri oikealle, kaikki mitä hän sanoo tekevänsä, haluaisin tehdä hänen kanssaan. Esimerkiksi kun hän sanoo menevänsä saunaan ja katsovansa telkkaria, tunnen pahaa oloa, kun en voi olla siellä hänen seuranaan. Jos hän sanoo lähtevänsä viihteelle, alkaa ylläni leijua mustasukkaisuuden pilvi, mietin päässäni hänen seuraavaa yötään jne. vaikka mitään tuskin tapahtuukaan.

Minulle on koko elämäni ajan ollut tuo elä hetkessä-aate ollut aika vieras, koska olen luonteeltani hyvin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen. Pidän asioiden suunnittelusta myös pitkällä tähtäimellä. Teen toki parhaani, jotta voisin olla murehtimatta asioita liikaa, mutta etenkin tämä asia on niin ylivoimaisen vaikea minulle, niin en voi itselleni mitään.

Se hierominen oli kyllä erittäin mukavaa myös minun mielestäni, mutta olisi taivaan lahja jos hän vielä ehdottaisi hierontaa. Hän voisi ajatella minun saavan väärän viestin siitäkin. Niin ei siis tapahdu, luulen, että jos ja kun tapaamme vielä jossain, on toimintamme jäyhempää kuin ennen. Varauksellista. Pitää siis keksiä joku toinen tilanne, jossa voisin ehdottaa hänelle ehdotukseni.

Ja jos yhtäkkiä alkaisin rojahtelemaan hänen viereensä, olisi se hänestä varmasti hämmentävää, koska en ennenkään ole tehnyt niin. Ei hän minua playeriksi epäile, kyllä hän minut jo sen verran hyvin tuntee :) toki antaisin mitä vain, jotta voisin vielä tuntea hänet lähelläni... edes sen pienen hetken.

En tiedä kiinnostaako sinua enää lukea tästä aiheesta enempää, mutta haluaisin purkaa sydäntäni myös sinulle aina kun siltä tuntuu, koska annat hyvin järkeviä ja helpottavia vastauksia, kommentteja ja mielipiteitä. Niistä on ollut minulle, usko tai älä, suuri apu tunteitteni hallinnassa. Koska en tiedä käymistiheyttäsi tällä sivustolla, pelkään että menetän kullanarvoisen lukijan ja tukijan. Tänne kirjoittaminen on auttanut suuresti minua, yhtä paljon kuin ystäville puhuminen.

Tän keskustelun pääajatukset tiivistettynä on
-naisen läskien määrä, ulkonäkö ja tyyli,
-petipuuhat naisen kanssa
-se että, joku toinen mies ei häntä saa.

Kestävän suhteen elementit siis!
vähän kuorrutetussa paketissa sama asia aina miehillä. Jos tuolla aikoo vaikutuksen johonkin tehdä, niin töitä saa tehdä tai sitten nainen on typerys.

Olet näköjään vain pikaisesti lukaissut nämä uusimmat viestit tässä ketjussa... haluan sanoa, että pääajatukseni ei tietenkään ole nuo edellämainitsemasi asiat, vaan se, että rakastan oikeasti tätä naista ja olisin tehnyt kaikkeni parisuhteemme eteen, jos sellainen olisi muodostunut...

Eihän siinä suunnitelmallisuudessa mitään vikaa ole. Se on hyvä tapa lähestyä elämää. Olen itsekin joksenkin suunnitelmallinen, mutta yritän parhaani mukaan jättää kaikki ikävät asiat pois ajatuksista, koska niiden murehtiminen vaan vetää olon huonoksi. Ja ihan turhaan kun ei se murehtiminen mitään auta.
Eli siis sekin on mahdollista, että suunnittelee kivoja asioita, ja jättää ikävämmät vähän vähemmälle ja elää hetkessä. Toki joskus joitain ikäviäkin asioita pitää ajatella. Eikä niitä pois mielestä kokonaan saa eikä pidäkään, mutta voi sallia itselleen sen, että elää tätä hetkeä ja on iloinen ja murehtii vaikka hammaslääkäriä sitten tunnin päästä, kun se on eikä nyt. Mä olin lapsena myös tosi paha murehtimaan ja hammaslääkärikin pilasi aina edeltävät 3 kuukautta, kun tiesin että se lähestyy.

Ehkä tuon asian kautta voisit oppiakin sitä hetkessä elämistä, koska jos tuntuu että se vie vaan liikaa energiaa, niin sitä pitää oppia lievittämään.

Yritä löytää kuitenkin hyvää mieltä siitä, että teet asioille jotain, vaikka hänen kanssaan keskustelusta tulisi ahdistunut olo ja prosessi tuntuisi tuskalliselta. Sä kumminkin luot omaa tulevaisuuttasi sillä, että yrität parhaasi ja tiedät mikä tulevaisuudessa tekee sun olon tyytyväiseksi, koska tiedät yrittäneesi. Ja suunnitelmallisen ihmisen uskoisin ainakin vähän piristyvän siitä, että on jokin suunnitelma, johon voi laittaa ajatukset ja energiaansa. On paljon pahempi olla sillä tavalla, että ei voi tehdä mitään eikä ole mitään mihin keskittyisi. Silloin vaan velloo siinä pahassa olossa ilman suuntaa ja tuntuu, että ei voi edes yrittää muutosta. Ainakin sulla on suunta ja olet tarttunut toimeen.

Ja tuo takaisin puhuminenhan on tosi hyvä merkki. Sen perusteella ainakin näyttäisi, että teillä on hyvä pohja sen kaveruuden rakentamiseen ja hän selkeästi pitää sinusta ainakin ihmisenä.

Nuo viestin välityskeinot ovat sellaiset, että niissä on puolensa ja puolensa. Kasvotusten on helpompi reagoida toisen mielentilaan ja sen vastauksen näkee kaikkine eleineen. Sen takia kasvotusten on varmaan parempi keino kuin vaikka puhelimessa. Mutta sitten taas kirjoitetussa viestissä on se etu, että siinä saa mietittyä etukäteen aika tarkasti mitä haluaa sanoa.
Tosin kirjoittaessa pitää muistaa, että vaikka olisi pari rohkaisevaa alla, niin siinä tekstissä ei saa olla yhtään "tämnmöin tyy4rlistä kirnotusta hik" :) Tai vastaanottaja saattaa ehdottaa alkolukkoa viestintävälineisiisi eikä ota kauhean todesta sitä sisältöä.
Mutta siis ei tuolle sanomisen välineelle kannata liikaa painoarvoa antaa, sanomahan se on aina se tärkein ja itse tiedät mikä tuntuu parhaimmalta keinolta.

Jatkuu

Eikä sun kannata mun mielestä ajatella sitä olisiko se tilanne sitten kiusallinen vai ei. Kun jokatapauksessa se on rohkeaa kysyä ja ainakin itse tiedät, että kysyt oikeanlaisista syistä etkä mistään vääristä ja kysyt koska todella haluat. Kyllä tuollainen varmaan aina vähän yllätyksenä tulee ja varmaan hyvä, että sanot jotain muutakin ajatuksistasi. Ja siis varmaan siihen voit asennoitua, että se sun ihastuksesi saattaa ainakin hieman hämmentyä jos ei ole osannut sellaista odottaa. Mutta lähtökohtaisesti kannattaa vaan olla hyvillä mielin, kun se säteilee sustakin ulospäin jos suhtaudut siihen asiaan positiivisella mielellä etkä ajattele, että koko elämä on siitä hetkestä kiinni. Kun ei se ole. Jos teillä on hyvä kaveruus alla, niin uskoisin että tuollaiseen heittoon osaa suhtautua hyvin. Ja parhaimmassa tapauksessa se sun ihastus haluaa samaa. Mutta siis kannattaa siihenkin varautua, että tuollaiseen ei välttämättä osaa sanoa heti jotain jos se hämmentää ja voi olla, että sitä joutuu miettimään hetken. Se tietty riippuu taas niin paljon ihmisestä. Oli se kiusallista tai ei, niin se on sulle hyödyksi koska sitten ainakin tiedät.

Muistan muuten tuon saman tunteen. Siis kun kaipasi sitä toista niin paljon, että tuotti pahaa oloa kaikki pienimmätkin asiat ja kaikki juhlapyhät oli aina paha olla jne. Siis sellaiset asiat, että kukaan ei edes tajuaisi että jostain tosi "mitättömästäkin" asiasta voi olla paha olo, kun ei saa tehdä sitä toisen kanssa. Täytyy vaan yrittää muistaa, että ei se tahallaan tahdo satuttaa eikä luultavasti edes tajua kuinka voi sattua se, että ei saa vaikka sitten saunoa yhdessä. Jotenkin noissahan kulminoituu se tunne, että ei saa olla tarpeeksi osana toisen elämää. Jokin sellainen ulkopuolisuusuuden tunne.
En tiedä auttaako ajatella, että ei se tv:n katsominen ja saunominen yksinäkään niin hienoa ole. Kai jokainen toivoisi, että olisi tuollaiset hetket elämässä sellaisia ihania ja vaikka vähän romanttisia, jos ne ei ajatuksen hetkellä ole läheskään sitä. Varmaan ihmiset voi ajatella, että nuo hetket ei ole omassa elämässään niin tyydyttäviä kuin ne voisi olla ja tietämättään kaikki ihmiset ovat kumminkin vähän samanlaisissa ajatuskuluissa, eikä kenenkään pitäisi kokea pahaa oloa liikaa siksi.

Ja siis tosiaan sillä saat hänet rentoutuneemmaksi seurassasi, että et ollenkaan reagoi mihinkään vahingossakaan tapahtuvaan "signaaliin", olet vaan viileä ja ystävällinen. Sitten hän voi alkaa luottaa siihen, että keskustelette kaikki signaalit puhumalla ja toisen lähellä voi olla fyysisesti rennosti. Kun olet ihan oikeassa, että tuollaisessa tilanteessa se toiminta muuttuu varmasti varauksellisemmaksi ja jäyhemmäksi, mutta tuolla keinoin sitä voi ehkä purkaa. Toki se vie aikaa.

Kiva kuulla, että susta tuntuu, että tämä auttaa vähän :) En tiedä osaanko sanoa mitään järkevää, mutta ainakin osaan samastua noihin tunteisiin. Tietysti voin edelleen kommentoida :) Ihan mukavaa mustakin on jutella näistä asioista, kun ei siitä kuitenkaan niin kauaa ole, kun itsekin olen käynyt samanlaisia juttuja läpi. Tämän viikon tosin syyslomailin, että ehkä oli hieman enemmän aikaa käydä täällä ja varmaan nyt en aivan yhtä usein ehdi, mutta en mä nyt mitenkään kummallisesti täällä käymistä lopeta, että ei siitä huolta. Toki en mikään paras juttukumppani ole, jos akuuttiin hätään tarvitset puhumista, mutta vastaan sitten sitä mukaa, kun täällä käyn ja on sopivasti aikaa vastata :)
Ja siis musta on tosi kiva kuulla toisten ajatuksia. Kun olet tuntemuksistasi kertonut, niin olen oppinut ajattelemaan eri tavalla ja eri näkökulmasta. En esimerkiksi pidä sitä sun "ainakin osingoille pääsy"-ajatusta niin huonona kuin ehkä ennen tätä keskustelua ajattelin :) Vaikka en ehkä tuollaista sanamuotoa käyttäisi, mutta siis näen siinä kyllä sulle itsellesi hyvääkin, niin kuin siis olet kertonutkin. Toivon tietty, että säkin sitten ehkä näkisit myös mun kantaa, että miksi sellaisella voi itseään satuttaakin ja ainakin kokisit, että on laaja näkökulma asiaan. Osaat sitten ainakin varautua hyvin kaikkeen ja asiat sujuu paremmin, kun on etukäteen pohtinut asiat läpi monesta näkökulmasta.

Tulin nyt varmaan vastanneeksi vähän pitkästi, mutta en huomenna olisi ehkä ehtinyt, niin ehkä se voi olla siitä korvaus :)
------
Mä en ehkä aivan ymmärrä miten tästä ketjusta tuollaisen listan sai. Mutta kertonee kai siitä, että mielentila on tulkinnoissa aika avainasemassa. Jos lukijalla on "vihaan miehiä"-fiilis, niin tekstin sisällöllä voi olla vaikea vaikuttaa lukijan tulkintaan.

Totta, suunnitelmien teko ja pienikin toivo paremmasta tässä asiassa auttaa jaksamaan. Sitä en tiedä, mitä teen sitten, jos hän torjuu ajatukseni. Yritän nyt ottaa neuvostasi vaarin ja ajatella, että se on siten sen ajan murhe. Onhan meillä onneksi edessä vielä ainakin muutama kerta jolloin näemme toisemme ja voimme tehdä jotain kivaa yhdessä, vaikkakin vain kavereina.

Kyllähän hän on sanonut monta kertaa, että tykkää minusta kaverina ja haluaa vielä olla väleissä kanssani. Asiat voisivat olla huonomminkin- jos hän olisi esimerkiksi katkaissut välit kanssani kokonaan. Sitä en ehkä olisi kestänyt...

Kyllä olen ajatellut ehkä mielummin kirjoittaa asiani kuin sanoa sen face to face- ellei sitten tule joku erittäin hyvä tilaisuus. Kirjoiteltaessa tulee tosin helposti väärinymmärretyksi- no, saa nähdä, mihin ratkaisuun päädyn. Aika näyttää senkin asian :)

Olen satavarma, että hän tulee hämmentymään aiheesta, eikä välttämättä osaakaan vastata heti millään tavoin, enkä sitä vaadikaan- haluan että hän ei koe olevansa pakotettu vastaamaan mitään. Tosin sitten saattaa käydä niin, että hän ei koskaan vastaakaan mitään, antaa asian vain olla ja yrittää unohtaa sen. Se ei olisi mukavaa ollenkaan.... Mutta kuten sanoit, on hyväksi minulle kertoa kaikki ajatukseni hänelle, muuten en voi itse jatkaa eteenpäin ja jäisi paljon jossiteltavaa.

En minäkään ole sitä mieltä, että hän tieten tahtoen haluaisi satuttaa minua noilla jutuilla. Hänhän vain yrittää keskustella kanssani- niin kuin itse toivoinkin. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Haluan aina kuulla kaiken mitä hänelle kuuluu ja mitä suunnitelmia hänellä on jne. Jotenkin se vain tuntuu pahalta, se on jännä juttu. Emme varmasti ole ainoita, ketä näin on tuntenut/tuntee.

Joo, en missään nimessä aiokaan reagoida mihinkään "signaaleihin", olivat sitten vääriä tai eivät. Ja aikaa olen valmis kuluttamaan tämän asian eteen niin paljon kun tarve vaatii. Se tuottaa kipua ja ahdistusta, mutta se on kestettävä. Mitään hyvää ei koskaan odota liian kauan :)

Mikäpä sen parempi keskustelukumppani kuin joku, jolla on ollut samanlaisia tuntemuksia itselläänkin. Kirjoittelen tähän ketjuun aina kun mieleeni tulee jotain, ja on tosi mukava kuulla, että vastailet vielä minulle. Eipä tässä nyt mikään hirmuinen kiire ole vastailla, pääasia, että vastaat :)

Kiva, jos tästä keskustelusta on ollut sinullekin jotain hyötyä, kuten kerroit että olet ajatellut asioita toisiltakin kanteilta.

Toki olen miettinyt myös, että auttaako se "osingoille pääsy" oikeasti tilannetta, tulisinko oikeasti tyytymään vain siihen, niin kuin väitin. Moni on ollut sitä mieltä, että ei se riittäisi minulle, vaan haluaisin entistä kovemmin enemmän kuin ystävyyttä. Se on hyvin mahdollista ja se olisi kovin haitallista minulle. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että se onnistuisi... Olet täysin oikeassa siinä, että kannattaa varautua kaikkeen.

Tuo ei ollut yhtään liian pitkä vastaus. Jokainen luettu sana auttaa minua käsittelemään tätä asiaa, ja joskus jos pääsen tästä tunteesta yli, voin auttaa muita samankaltaisissa tilanteissa.

Ja tännehän mahtuu meitä käyttäjiä ja mielialoja laidasta laitaan. Kaikilla on oma mielipiteensä- se on eri asia, miten niihin kannattaa suhtautua...

Taas on rankka työviikko edessä. Ei hirveästi motivoi mennä töihin.... pakko kuitenkin yrittää jaksaa, ehkä jonain päivänä asiat ovat paremmin.

Tuollaisen taistelusuunnitelman kanssa kyllä välttää hyvin sitä tuskassa vellomista ja toivotonta oloa, että ei voisi tehdä asioille mitään.

Sulla on koko tuo aika siihen sanomiseen asti myös tavallaan aikaa valmistautua siihen, että esim. olette hetken läheisiä ja sitten pitäisi irtautua. Niin kun saat vähän energiaa siitä, että on jotain mitä suunnitella, niin pystyt paranevan olon avulla aloittamaan sitä tuskaisuuden käsittelyä, mikä siitä on tullut, että ihastuksesi sanoi haluavansa olla kaveri. Tavallaan siis luot itsellesi hyvän ympäristön käsitellä sitä tuskaa, koska luot kuitenkin toiveikkuutta ja tunnetta, että olet tarttunut toimeen asiassa mitä tahdot. Siksikin minusta tuo suunnitelmasi kuulostaa fiksulta ja tilanteeseesi nähden järkevältä.

Mä luottaisin kyllä sun omaan kirjoitustapaan ja uskon lukemani perusteella, että et ole mikään toivoton tapaus niiden väärinymmärrysten suhteen. Kun siis kyllä kirjoittamalla saa sen viestinsä aika hyvin perille. Ja etenkin kun tiedostaa väärinymmärrysten mahdollisuuden. Olen aika varma, että kyllä se noilla eväillä onnistuu. Tietysti sellaiseen aiheen kohdalla ehkä haluaisit painottaa tekstissä kaikkia tärkeitä äänensävyjä, mutta toisaalta ääneen sanottaessakin saattaisi vain kuulostaa hermostuneelta, niin kyllä se kirjoitettu tekstikin on hyvä vaihtoehto ja varmaan sen avulla kuitenkin saa asiansa selkeimmin esitettyä.
Ja siis ne väärinymmärrykset on tosi pitkälti kiinni lukijan mielentilasta. Mäkin joskus silloin huonoissa oloissani olen ollut niin ahdistunut, loukkaantunut ja peloissani, että olen saattanut yhdesä lukemastani lauseesta loukkaantua, vaikka kaikki muu olisi ollut kiltin oloista. Ja vasta myöhemmin olon parannuttua olen tajunnut, että ihmisillä on omat syynsä kirjoittaa jotakin eikä niitä edes välttämättä ole sanottu loukatakseen. Sulla nyt ei onneksi tuollaista ongelmaa ole varmaankaan, että se vastaanottaja olisi teidän suhteen jotenkin todella kosketusarassa tilassa. Etenkin se rauhallinen kaveruus auttaa juuri tuohon vastaanottamiseen, että osaa lukea tekstin siten, mitä siinä oikeasti lukee. Ja siis tuo asia on luultavasti jopa tärkeämpi kuin se, että teksti itse on täysin mietittyä ja sellaista, että sitä ei voi käsittää mitenkään väärin. Kun ne keskinäiset välit on sitä rauhallista kaveruutta, niin se auttaa tulkitsemaan sitä tekstiä rauhallisista lähtökohdista. Eli jos vaikka kirjoittaisit vahingossa jotain, minkä voi tulkita myös väärin, niin toinen tulkitsisi sen silloin sen rauhallisen kaveruuden avulla parempaan suuntaan.
Ja tuo päätee myös siihen kasvokkain keskusteluun.

Ja sun muuten kannattaa miettiä sekin varmaan etukäteen, että millaista se sitten olisi, jos hän vastaisi siihen sun viestiin, että haluaa tehdä ehdottamaasi kavereina. Ja varmuuden vuoksi kannattaa etukäteen miettiä sitäkin, että sellaisessa hetkessä oleminen saattaa tuntua toisesta jotenkin kummalliselta. Kun sitä ei ehkä kotona opi, että kuinka sellaisissa tilanteissa pitäisi olla ja käyttäytyä. Ja itsesi ehkä kannattaa varautua siihen, että ei se varmaan täysin normaalilta tuntuisi kommunikoida. Voisin kuvitella, että tuollaisissa tilanteissa tulisikin yhtäkkiä uusi jää murrettavaksi jonkun yhteisen halun sanallisen ilmaisun jälkeen. Tietty se on aika selvä miten se murretaan ja se on varmaan sitten keskustelua seuraavalla kohtaamisella murrettu eli nopeasti, mutta kuitenkin. Jos osaat itse pysyä rentona, koska olet pitkään ajatellut mitä tahdot, niin se voi saada sen toisen osapuolen päätöstä samaan suuntaan päin.

Hämmennys yleensä vaatii vaan aikaa. Ja siis siksi se kirjoittaminen voi olla helpompi, koska kasvotusten on varmaan vähän painetta vastata heti. Toki kasvotustenkin voi sanoa, että on hämmentynyt eikä osaa vastata heti. Ja varmaan se hämmennys voi aiheuttaa vähän sellaista, että on vaikea muodostaa lauseita ja siksi vaikea vastata. Jos ei oikein ole omasta reagoinnistaan selvillä, niin on vaikea tietää mitä kirjoittaa. Mutta sitä voi vähentää sillä, että rakennat sitä rentoa kaveruutta ja juttelette rennosti asioista, niin että hän kokee sulle puhumisen helpoksi. Ja lukemastani päätellen osaat kirjoittaa ystävällisesti ja helposti lähestyttävästi. Itsekin muuten ajattelin jo, että ehkä olen jo sanonut tyhmiä neuvojani tarpeeksi ja et jaksa enää kuulla niitä, mutta sitten itse kerroit, että se auttaa, että saa puhua, niin tulit paljon helpommin lähestyttäväksi. Kun ei sitä aina viitsi omia ajatuksiaan vaan tuputtaa :)

Tuohon vastauksen saamiseen siis voi vaikuttaa varmaan jonkun verran. Ja siis ylipäänsä tuskin tuollaisia asioita kukaan kauheasti haluaa jättää ilmaan roikkumaan. Asioista keskustelu kuitenkin on sitä ovien aukaisemista ja sulkemista eli eteenpäin kulkemista. Mä olen joskus vuosia sitten jättänyt vastaamatta tekstiviestiin, kun olin törmännyt vahingossa pikaisesti vanhaan koulukaveriini jossain ja se seuraavana päivänä laittoi viestin, jossa kyseli kuulumisia, kertoi että oli hauska törmätä ja pyysi treffeille. Ja siis se vastaamattomuus oli ihan vikatikki. Siitä vaan jäi itselle sellainen tosi ahdistava olo leijumaan päälle. Olisin voinut ihan ystävällisesti vastata, että oli kiva törmätä, mutta en niille treffeille lähde. Mutta siis kummallisen ahdistunut olo siitä jäi. Sen jälkeen olenkin sitten muistanut sen, että oli se asia negatiivinen tai positiivinen, niin puhuminen auttaa aina itseäkin. Mä uskoisin, että tämä asia on aika samalla tavalla kaikilla, koska jotkut kaverini ovat ahdistuneet joskus samasta.
Eli jos se ihastuksesi ei vastaa, niin ainakin sait sen ahdistumaan :D Tuo oli huono vitsi. Ajattelin, että tykkäisit tiedosta, että jonkinlaisen reaktion saisit ainakin aikaan. Tiedän kyllä, että et halua ahdistaa sitä ihastustasi ja uskon että et niin teekään, kun etenet sen rauhallisen kaveruuden kautta.

Haluaisin kauheasti keksiä jonkun positiivisen asian mitä voisi sanoa niistä arkiaskareidenkin sattumisesta, mutta en oikein keksi mitään. Muistaan vaan itsekin kuinka ikävä tunne se oli, niin toivoin että olisin keksinyt jonkun lohduttavan ajatuksen, mutta en vaan keksi.

Olet sisäistänyt hyvin nyt sen viileysajatuksen :) Ei siis tosiaan kannata reagoida hänen lähettämiin oikeisiinkaan signaaleihin. Vasta sitten, jos ovat tosi vahvoja ja toistuvia signaaleja, mutta silloinkin sitä viileyttä säilyttäen. Jossainhan jopa neuvotaan, että jos nainen on miehestä ahdistumaan taipuvainen yms. niin sitä pitää jopa vähän tökkiä ja loukata. Siis vaikka kommentoida, että sillä on ruman värinen paita. Mutta tuo on kyllä jo tilanteilta ja äänensävyiltä niin taitolaji, että en suosittele. Ja jos ihmisestä ei tiedä, niin se voi loukkaantuakin pahasti. Mainitsin varmaan muuten vain tuon, koska en suosittele sen käyttöä.

Hyvä varmaan varautua kaikenlaisiin omiin reaktioihin. Toisaalta aika valmistautua siihen hetkeen voisi auttaa siinä, että et olisikaan enää niin kiinni kaikessa. Mutta kyllä varmasti toisen läheisyys tuo tunneryöppyjä. Ja luulisin, että toisen näkeminen alasti ja ylipäänsä sen salliminen, että toinen näkee itsensä alasti on jotenkin luottamusta luovaa. Väliin ehkää muodostuu jotain erikoista luottamusta. Niin sehän voi alkaa tuntua siltä, että olisi hyvät edellytykset suhteelle ja sitten sattua, jos se ei menisikään niin. Ja luulen myös, että tuollaisessa tilanteessa se rajanveto olisi aika vaikeaa yhden, kahden tai kolmen kerran välillä ja sitten kannattaakin jo tietää millaiset välit teillä tarkalleen mielestäsi tulisi olla.

Mutta luulen, että ymmärrän ehkä jotenkin niitä ajatuksia siinä, jotka sua auttaisi. Siis varmaan esimerkiksi se, että saisit tavallaan oikeuden olla henkilö ihastuksesi elämässä. Teidän välillä olisi ollut jotain aivan selkeää ja sulla olisi ainakin muiden silmissä suurempi oikeus kokea esim. sitä mustasukkaisuutta. Olisit sellainen osa ihastuksesi elämää ja historiaa, jota ei voi pyyhkiä pois. Tavallaan varmaan määrittelisit häntä ihmisenä yhden jaetun elämänkokemuksen kanssa, koska vaikka ette koskaan enää olisikaan tekemisissä, niin kuuluisit niihin ihmisiin, joista tulevat kumppanit haluavat tietää ja joista on kerrottava. Ehkä tuntisit olosi helpommaksi, koska luultavasti nyt koet niin, että ihastuksesi on jättänyt suhun tunteita, joita et saa pyyhittyä pois ja ehkä pelkäät, että hän unohtaa sinut joskus. Sillä tavalla hän ei voisi koskaan pyyhkiä sua pois, vaan olisit selkeä osa hänen elämänsä historiaa, vaikka ette olisi tekemisissä. Ja ehkä sitten tuntisit olosi levollisemmaksi ja tietäisit, että kummatkaan ette voi pyyhkiä toisianne pois. En tiedä ovatko nuo tarkalleen niitä ajatuksia, joita sulla on, mutta arvelisin, että ehkä jotain tuollaistakin miksi se ajatus tuntuu helpottavalta.

Vaikka on se sattumisen mahdollisuus, kun haluaisi lisää eikä välttämättä tapahtuisikaan suhteen etenemistä, niin uskon silti, että se sun oma ajatus on kuitenkin niin vahva, että tiedät tuollaisen kumminkin auttavan enemmän. Ja se on minusta kyllä ihan hieno asia, että kuuntelet itseäsi. Kunhan muistat miettiä ne muut skenaariot ja niidenkin positiiviset puolet.

Se ei varmastikaan auta, mutta noista rankoista työviikoista selvittyään voi joskus muistella niitä, kun on parempi olla. Siitä tulee kummallinen, mutta ihan hyvä olo. Mua jopa naurattaa, kun muistelen, kuinka tosiaan itsekin olin niin väsynyt ja hajalla. Olin kuin mikäkin pandakarhu, kun silmänaluseni olivat ihan käsittämättömän tummat ja olen varmaan näyttänyt ihan joltain haamulta. En jaksanut edes syödä mitään, vaikka joutui silloin töissä välillä nostelemaan kaikkia isoja jauhosäkkejä yms. Ei yksinkertaisesti riittänyt energia syömiseen tai edes syömisen ajattelemiseen. Mutta niin vain siitäkin selvisi. Ja noissa asioissa kyllä tulee se pohja vastaan. Vaikka senkin jälkeen on joskus ollut vaikeaa, niin pohjalle ei ole enää vajonnut. Pakkohan noissa tunneasioissakin on sen sitkeyden kasvettava :) Ehkä meillä molemmilla on vielä joskus sellainen purukumisydän, joka vaan venyy ja paukkuu eikä ikinä pirstaloidu :D

Mitä hemmettiä, olin ihan varma, että tämä oli sen pituinen viesti, että varmasti mahtuu korkeintaan kahteen viestiin loistavasti. Pahoittelut. En ala romaaneja kirjoittamaan muuta kuin näin vahingossa :)

Älä suotta pahoittele. Tämäkään viesti ei ollut lainkaan liian pitkä. Sitä paitsi, osuit jälleen monessa asiassa naulan kantaan.

Olo on alkanut helpottaa pikkuhiljaa. Vieläkin tulee hetkiä, jolloin sydäntä puristaa ja kovaa, mutta enää ei itketä. Se johtunee juurikin siitä, että pettymyksen tilalle on tullut toivo. Siltikin, kun näen hänen olevan tietokoneella, ja alan puhua hänelle, alkaa ahdistamaan. Mutta mieltäni lämmittää se, että hän tosiaan sanoi ettei näe mitään estettä sille, etteikö voitaisi enää nähdä toisiamme. Ja jos se "ensimmäinen" tapaamiskerta menee edes suht hyvin, näemme varmasti uudestaankin. Ja siitä pikkuhiljaa sitten rakentuu se mainitsemasi luottamus ja rentous. Liian pitkään en kuitenkaan aio odottaa- sen virheen tein jo. Voi olla, että nainen tarjosi kaverikorttia siksi, kun en näyttänyt hänelle tarpeeksi ajoissa kuinka paljon pidän hänestä. Ainakin se on yksi mahdollisuus.

Minussa on kuitenkin sen verran pessimistiä, että uskon hänen vastaavan "en tiedä" tai muuta yhtä valaisevaa. Olen miettinyt jo moneen kertaan, millaista se sitten tulisi olemaan, jos hän vastaa myöntävästi. Toki se saattaisi tuntua aluksi kummalliselta, mutta kai siihen tottuisi.

Ja kerro ihmeessä ajatuksiasi lisää, niistä on minulle oikeasti paljon apua.


Alussa eivät arkiaskareet kiinnostaneet tippaakaan, saatoin olla esimerkiksi viikon tiskaamatta astiaakaan. Ajattelin silloin, kuinka mukavaa oli silloin joskus siivota kun oli samalle päivälle tiedossa hänen tapaamisensa minun luonani. Ei ne nytkään hirveästi innosta, mutta asuntoni alkoi näyttää siltä, että täällä olisi räjähtänyt pommi. Asialle oli vaan pakko tehdä jotain. Mutta kyllä se edelleen verkkaista on, se siivoaminen. Ruoka on sentään alkanut maistua jälleen.

Noista tunneryöpyistä sen verran, että olen miettinyt samaa ja olenkin kauhuissani, jos taannun jälleen siihen samaan tilaan, jossa olin esimerkiksi viikko sitten.

Tuo kappale, joka alkaa sanoilla "Mutta luulen..." Joka ikinen sana on juuri sitä mitä tarkoitan. Haluan olla osa hänen elämäänsä, tapahtuipa välillämme mitä tahansa. Sitä pelkään kaikkein eniten, että hän unohtaisi minut. Sitä en voi kuvitellakaan kuinka pahalta se tuntuisi minusta. En olisi voinut tuon paremmin asiaa muotoilla.

Tuo purukumisydän-kommentti oli hauska, sai minut hymyilemään :)

Uutta infoa sen verran, että kun yritin jutella hänelle eilen ja tänään mukavia tietokoneen välityksellä (en uskalla vielä soittaakaan, eikä se olisi hyvä ajatus, hän ahdistuisi varmasti vielä), hän vastaili jotenkin lyhyesti ja tönkösti... se tuntui pahalta. Mutta tiedän, että hänellä oli kiire töihin, ja eilen hän oli varmasti väsynyt. Eikä hän ole koskaan ollutkaan puhelias, kun olemme minkä tahansa viestimen kautta jutelleet. Kasvotusten asiaa kyllä hänellä riittää, pidän siitä kovasti :) onneksi saan nähdä hänet vielä ja viettää aikaa hänen kanssaan.

Siihen toivoon kannattaakin suhtautua ihan positiivisesti. Joskushan ajatellaan, että toivo loisi takapakkia ylitsepääsyssä, mutta olen huomannut, että juuri sellainen tekemisestä ja suunnitelmallisuudesta tuleva toivo on todella hyödyllistä. Jotenkin voimaannuttavaakin, on niin kuin sellainen taistelusuunnitelma.

Oletko miettinyt tuota, että miksi sulle tulee ahdistusta hänen kanssaan puhumisesta? Vai onko se itsellesikään kovin selkeä asia? Toki olet kertonut niitä juttuja, joista tulee paha mieli, mutta miksi se ahdistus tulee jo heti siitä kontaktista? Mä joskus mietin kanssa tuota samaa asiaa ja en oikein omiin tuntemuksiini löytänyt selkeätä selitystä. Nimittäin siis sain välillä varmaan tosi samanlaista ahdistusta ja siten vaan yritin elää sen kanssa. En siis välttämättä mitenkään vältellyt sitä, koska koin paremmaksi niin. Sellaisia ajatuksia löysin, että mua varmaan jotenkin pelotti se, että kun tiesi kuinka se henkilö voi aiheuttaa kaikenlaisia vahvoja tuntemuksia, niin jotenkin alitajuisesti pelkäsin koko ajan, että mitä tuntemuksia taas tänään tulee ja se vei energiaa. Tunsin itseni yleensä jotenkin väsyneeksi, kun alkoi ahdistaa. Sitten toisaalta koin jotain kummaa riittämättömyyttä ja meni kauheasti omaa energiaa siihen, että mietin koko ajan, että tulenko ymmärretyksi väärin ja mitä tapahtuu. Ei tuntunut kovin vakaalta. Ehkä se olisi voitu välttää silloin, jos olisi ollut juuri sellaista rauhallista kaveruutta, josta ollaan puhuttu. Ehkä sullakin voi olla vähän tuota, että sua jotenkin säikäyttää, että se että sen ihastuksesi mieliala voi vaihtua ja koet liian suurta vastuuta siitä. Ajattelet, että olet ollut jotenkin väärin. Vaikka varmaankaan kyse ei ole sellaisesta.
Mutta siis en oikein löytänyt sellaista kunnollista selitystä asialle. Ehkä se jotenkin oli sitä, että kun tykkäsi kauheasti niin stressasikin paljon. Ja sitten se stressi loi ahdistusta. Mutta siis sulla näyttää olevan kyllä asenne kohdillaan, kun kohtaat sitä ahdistusta. Itsekin ajattelin, että käsittelen sitä asiaa mielessäni ja lopulta opin olemaan ahdistumatta, mutta meillä se juttu ei sitten ehkä edennyt ihan niin pitkälle, että olisin ehtinyt oppia sen asian kunnolla.
Tavallaan se ahdistuskin oli oikeastaan tosi positiivinen kokemus, koska oppi jotain sellaisesta tuntemuksesta ja pystyy itseasiassa nykyään sietämään ihmisten välisestä kommunikoinnista välillä syntyvää ahdistusta paremmin, vaikka se ei ihan samanlaista olisikaan.

Itse ainakin suhtaudun omiin tunteisiini aina aika tarkkailevasti. Kun joskus on ollut paha olla, niin olen vaan sitkeästi yrittänyt ajatella, että nyt yritän koko ajan oppia tästä olosta jotain ja seuraavan kerran olen jo vähän viisaampi. Ja tuntuukin, että moni paha olo on sillä tavalla lopulta helpottanut.

Se on kyllä totta, että ei ehkä liian kauaakaan kannata odotella. Itse tiedät parhaiten tilanteesi, ja jos susta tuntuu, että et ehkä tarpeeksi selkeästi näyttänyt tunteitasi, niin uskon että voit hyvinkin olla oikeassa. Ja sittenhän se olisi hyvinkin saattanut mennä niin, että ihastuksesi vähän pettyi, kun alkoi ajatella, että et haluakaan kaveruutta enempää ja sitten päätti minimoida omat pettymykset nopeasti ja ehdottaa kaveruutta ensin ennen kuin sä ehdit. Hyvinkin mahdollista. Mutta tuollaisessakin tapauksessa kannattaa muistaa se, että rauhallisesti ottaminen on yleensä kaikkein paras pohja. Ei tule liikaa paineitakaan, kun asioihin ei ladata liikaa odotuksia.
Tuosta ehkä vielä sen verran, että voi olla ehkä hieman hämmentävää saada ensin kaverisignaaleja ja sitten jotain muuta. Itsehän ymmärrät tunteesi ja mäkin ymmärrän ne, kun olet kertonut mitä teidän välillä on tapahtunut, mutta ihastuksesi saattaa miettiä miksi muutit mieltäsi, vaikka siis et oikeasti muuttanut mieltäsi, vaan et vaan näyttänyt tunteitasi. Niin se ehkä kannattaa selventää, jos vaikuttaa että tulee hämmennystä.

Nyt kun mainitsit asian, niin tuo "en tiedä" on muuten aika inhottava vastaus, kun se jättää asioita liikaa auki. Tosin ehkä siinä tapauksessa vastapuolellekin jäisi vielä hämmentynyt olo, kun asiaa ei olisi käsitelty. Mutta jos hän vastaa tuolla tavalla, niin sittenhän kannattaisi vaan esittää vähän asiaa avaavia lisäkysymyksiä tai jotain. Tai laittaa siihen alkuperäiseen viestiin jotenkin sulavasti se, että ymmärtää ehdotuksen olevan hämmentävä asia, mutta toivoisi että siitä voisi silti keskustella, jotta se ei jää pyörimään päähän ja hämmennä lopulta kysyjääkin. Tai jotain tuollaista.
Totta siis, että sieltä voi varmaan tulla helposti se "en tiedä" mutta se oikeastaan varmaan olisi vaan se ihan ensireaktio ja hämmennyksen ilmaus ja sitten sen jälkeen tulee se oikea vastaus.

Tosi positiivista, että voit myöntää itsellesi, että aina ei jaksa siivota. Sillä saa nimittäin tosi pahan olon, jos vaan ajattelee, että aina pitää jaksaa ja koskaan ei voi olla sellaista hetkeä, että ei jaksa. Mullakin on joskus ollut ihan samanlaista, että ei vain jaksanut ja muistan sellaisenkin hetken, että mummo oli tulossa käymään ja juuri ja juuri jaksoin edes siivota ja tiskaamista en enää ehtinyt tehdä ja ajattelin vaan, että pinoan ne likaiset astiat edes siististi pinoon. Jossain vaiheessa mun sitten piti käydä jossain ja kun tulin takaisin niin mummo istui vaan tyytyväisenä myhäillen sohvalla ja jossain vaiheessa huomasin, että se oli sillä välin tiskannut mun kaikki astiat ja olen saanut kuulla siitä aina sukulaisilta, että pakotin muka vanhan mummomme siivomaan :) Ja siis mullakin tosiaan oli esim. posti sellaista, että en pitkään aikaan jaksanut edes vilkaista, mitä postiluukusta tipahti ja ne jäi kaikki sellaiseksi isoksi röykkiöksi siihen oven eteen. Ja siis muistan kuinka paljon hävetti ja ahdisti, kun joku hieman utelias naapuri jäi joskus siihen rappukäytävään katselemaan, kun tultiin samaa aikaa ja piti avata se ovi ja siinä oli heti ne varmaan kuukausien keräämättömät postit vastassa tursuamassa ovesta. Ehkä mä voin nyt jo nauraa sille, mutta silloin ahdisti. Istuin varmaan häpeissäni posket ihan punaisina sohvalla itkukurkussa, että jonkun piti sekin nähdä :)

Tiedän joitain ihmisiä, jotka ratkaisevat tuon tiskausongelman kuulemma niin, että niillä on vaan yksi tai kaksi lautasta olemassa ja siten ei koskaan kerry tiskivuorta :D En kyllä tiedä onko sekään niin mukavaa :) Mun mielestä tiskaaminen on kyllä tavallaan ihan hauskaa, koska se ei ole mitään kauhean raskasta. Mun inhokkikotitehtäviä on ehdottomasti enemmänkin mattojen tamppaaminen/peseminen. Etenkin märän maton liikuttelu on jotain supertuskaa. Yleensä oikeastaan olenkin aina tahtonut tiskata, koska sitten saa tiskata niin kuin haluaa ja olla huolellinen. Ja olen varmaan, miettinyt, että parempi, että teen sen vaan suoraan itse enkä vahdi vieressä, että tuohon jäi jotain ja veden vois jo vaihtaa jne. :D Enkä varmaan oikeasti kyllä kehtaisi valittaa, jos joku olisi niin kiltti, että tiskaisi, mutta sitä ei ole tainnut vielä tapahtua, paitsi mummo, mutta sen tiskausjälkeä ei kyllä tarvikaan tarkastella :D Tosin nykyään on ollut pakko hommata jo tiskikone, koska ruuanlaitosta tulee niin käsittämättömän paljon tiskiä, että mulla meni aina joka päivä niin paljon aikaa siihen tiskaamiseen, että tuntui tarpeelliselta. Mutta tiskasin varmaan ihan ahkerasti, koska olin ainut, joka oli sitä mieltä, että tiskikone on tarpeellinen vekotin. Noihin jaksamisiin vaan vaikuttaa tosi paljon se oma henkinen olo. Kun on mukava olla, niin jaksaa niitäkin asioita paremmin. Eikä se niin vaarallista ole, jos joskus ei vaan jaksa.
Vaikka onhan siinä tietty se, että sekasotku saattaa olla henkisesti jotenkin sekavaa oloa luovaa. Tai ainakin itse huomaan aina, että on tosi rauhallinen olo, kun ei ole mitään roinaa pöydillä yms. Oonkin varmaan tosi ärsyttävä siivooja, kun siirtelen ja järjestän aina kaiken laatikoihin ja kukaan muu kuin minä ei koskaan muka löydä tavaroitaan. Toisaalta taas musta on kauhean hauskaa, kun koira on yhtäkkiä alkanut kylvää ruokanappuloitaan ruokakuppinsa ulkopuolelle ja se aina piilottelee niitä yhteen sellaiseen pitkänukkaiseen mattoon ja se on ihan sairaan hassun näköistä ja musta tuntuu kerrassaan riemastuttavalta aina vahingossa astua sen piilonappulan päälle :D Että on siinä sotkussakin puolensa, vaikka onkin aina kauhea paine pitää koti siistinä.

Ymmärrän hyvin tuota, että tuntuu varmaan tosi pahalta, jos se ihastus vastailee lyhyesti ja tönkösti, vaikka tietäisi hyvin, että se johtuu kiireestä. Kyllähän se nyt tietenkin tuntuu pahalta. Ja varmasti sen kaveruutenne vahvistuessa saatat oppia tuntemaan häntä sen verran paremmin, että tiedät aina etukäteen paremmin milloin hänellä on kiireistä eikä tarvitse sitten miettiä onko se kiire vain tekosyy. Ja mitä enemmän vietätte aikaa yhdessä, niin sitä enemmän voit oppia luottamaan siihen, että viihdytte toistenne seurassa. Mun mielestä voisit opetella jo vähän luottamaan siihen, koska kyllä se on aika selkeä merkki, että hän tykkää susta ainakin ihmisenä, kun haluaa olla kaverisi ja olla yhteydessä.
Mutta siis ehkä tuo tietokone etenkin on vähän sellainen raskas kapistus, jos on väsynyt ja se voi johtua ihan vaan siitä. Mä ainakin sain tälläkin viikolla oloni niin yksinkertaisesti huonoksi, että aamulla tulikin kiire ja priorisoin hiustenlaittamisen aamupalan edelle (tiedän, olen tyhmä, mutta tärkeysjärjestykseni on tuo :D) ja se syöminen jäi väliin, sitten päivällä oli niin kiire, että en ehtinyt käydä syömässä silloinkaan ja sain hartiani jumiin ja jalkaan rakkulan kävelystä. Sitten olin vaan erittäin väsynyt ja nälkäisyydestä hiukan ahdistunut, kun lopulta pääsin kotiin kauheassa päänsäryssä :) Tiedän sen vielä etukäteen, että ei juuri pitäisi tehdä päivää noin, koska sitten ei ole kiva olla, kun pääsee kotiin. Enkä todellakaan tykkää yhtään olla siten, että antaisin tuollaisen vaikuttaa henkiseen olooni, mutta tuollaisia päiviä kaikilla on varmaan joskus ja ne vaan vaikuttaa. Mä en ehkä kovin ärtyisäksi tule, mutta menen väsyneeksi ja rojahdan vaan suoraan sänkyyn makaamaan ja toivon, että joku maagisesti ilmestyisi hieromaan selkää ja sitten yleensä nukahdan vaatteet päällä siihen ja herään ahdistuneena siitä, että nukahdin kun oli vielä tekemistä :)Ja jos yhtään särkee päätä, niin tietokoneen tuijottelu on vähän ikävää. Ihmiset on erilaisia, mutta tuolla tavoin jokin kiirekin vaikuttaa välillä oloon. Ei välttämättä useasti, mutta mullakin on ehkä kerran kuukaudessa jokin tuollainen päivä, että on vaan ollut liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa ja sitten sillä saa oman olonsa vähän heikoksi.

Tuosta tuli vielä mieleen, että viestimet on kyllä hieman sellaisia, että niiden välityksellä voi tulla vähän väärää "viestiä", jos on vaikka väsynyt. Kasvotusten on helpompi, kun voi aina vaan vaikka hymyillä ja toinen tietää siitä, että ei sille olla vihaisia. Mä ainakin hyvin harvoin olen kenellekään vihainen ja väsyneenäkin kyllä tykkään seurasta, mutta voisin kuvitella, että tulisin helpostikin väärinymmärretyksi jonkin viestimen välityksellä. Kun kasvotusten vaikka vaan hymyilisi ja nukahtaisi toisen kainaloon, kun ei jaksa puhua ja väsyttää.
Tosi hyvä, että tiedostat tuon viestimen vaikutuksen. Kasvotusten voi yleensä ainakin mun mielestä helpommin ilmaista vaikka sellaistaa lämpöistä tunnelmaa, joka normaalisti olisi.


Tuli vielä mieleen, vaikka en nyt turhaa toivoa tahdo herättää, mutta saat ainakin eri näkökulmaa. Se ahdistus ei ehkä kuitenkaan kerro aina kaikkea, koska se on muuttuva asia ja voi johtua myös niistä positiivisistakin tunteista. Mä siinä omassa jutussani koin kyllä joskus tosi suurta ahdistusta. Onneksi se nykyään on lieventynyt jo lähestulkoon pois. Mutta siitä huolimatta, että joskus on kokenut suurtakin ahdistusta, niin jos ajattelen asiaa, niin voin kyllä kuvitella, että jokin tosi positiivinen ja läheinen hetki sen ihmisen kanssa voisi olla ahdistukseton. Pystyn siis silti kuvittelemaan, että hänen koskettaminen saattaisi saada ahdistukseen jäämään ihan muiden tuntemuksien alle. En nyt ehkä viitsi tuota enempää kuvitella ja siihen liittyykin niin paljon kaikkea muuta. Mutta siis vaikka olisi sitä ahdistusta, niin se sun ehdotus kumminkin liittyy sellaiseen hetkeen, jossa sitä ei luultavasti olisi, ainoastaan ehkä jotain positiivista jännitystä korkeintaan.

Oletko pohtinut esim. prosentteina, että mitkä reaktiosi olisivat todennäköisempiä? Voi olla ihan avartavaakin kirjoittaa ne auki, niin että näkee ihan mustaa valkoisella, että miten todennäköisesti reagoisi ja sitten pystyy etukäteen varautumaan niihin.
Mutta sen verran nuo pitää toki osata jättää ajatuksista pois, että jos te joskus pääsette sellaiseen tilanteeseen, mitä toivot, niin silloin voisi olla ehkä ihan hyödyllistä se kyky elää hetkessä. Siis ei todellakaan pidä murehtia, että miltäköhän tuntuu huomenna ja niin edelleen, vaan keskittyy vaan kokemaan kaiken hyvän, mitä siinä hetkessä tuntee.

Äääh, en nyt yhtään ymmärrä miten tästä tuli taas näin pitkä vaikka luulin kirjoittavani ihan siedettävän pitkän viestin :D

Ihan hyvän pituisen viestin kirjoitit.

Olen tosiaan miettinyt, miksi ahdistun pelkästä kirjoittelusta/kirjoittelemattomuudesta (kauhean pitkä sana). Se johtuu osaksi tuosta, mitä kirjoitit. Pelkään, että jos en kirjoita hänelle, ei hänkään kirjoita minulle. Lisäksi pelkään, että kirjoitan jotain väärää, ja sitä että hän kyllästyy kirjoitteluuni. Mutta en voi olla kirjoittamattakaan.

Niin, kai näistä tunteista voi tosiaan jotain oppiakin. Yritän ajatella että se mikä ei tapa, sattuu ihan v---sti. Ja kai se myös vahvistaakin :)

Ja siis tuossa vaiheessa kun sain häneltä pakit, niin messusin hänelle kaikkea maan ja taivaan väliltä, siis kuinka ihana hän mielestäni on jne. Ja sanoin hänelle, että olin ollut tosissani koko ajan hänen kanssaan. Tunteiden jättämättä näyttämisen perustelin ujoudellani.

En tiedä, haluaako hän olla vapaaehtoisesti yhteydessä kanssani, koska kaikki aloitteet ovat tulleet minulta (siis tämän episodin aikana ja jälkeen). Silloin kun tapailimme vielä, niin kyllä hän silloin ehdotteli tapaamista jne. Ja vaikka hän sanoikin, että voidaan nähdä vielä, niin pelkään sitä, että se on hänelle se ja sama näemmekö me toisiamme enää vai emme.

Luin tänään lähettämiäni tekstiviestejä. Alkoi hävettämään aivan mielettömästi, kuinka säälittävä olenkaan ollut. Hyvä kun en armoa anonut. Olen kirjoittanut hänelle muun muassa sen kuinka itkin (siis kirjaimellisesti) hänen peräänsä ja sellaista. Olisin voinut sellaiset asiat jättää mainitsemattakin. Nolottaa.

Oletan, että tarkoitat reaktiotani myönteiseen vastaukseen. En ole prosentteina miettinyt asiaa, mutta karkea arvioni on, että pomppisin kattoon 60%, luulisin olevani taivaassa 40%. Mutta mitä sitten kaiken jälkeen, se on aivan eri asia. Masennus- 15 %. Ei muutosta- 20%. Rakastuminen entistä enemmän- 50%. Jotain muuta, mitä?- 15%.

En tiedä- ja ei- vastaukseen reaktioni olisi pettymys ja epätoivo 100%.

Mutta niin kauan kuin on toivoa, on elämää.

Jotenkin sairaalla tavalla toivon, että ensin hän suostuu ehdotukseeni, ja sen jälkeen petyn häneen siellä makkarin puolella. Eihän se olisi sitten kivaa ollut parisuhteessa, jos kaikki parisuhteen osa-alueet ei toimisi. Kuulostaa sialta, tiedän, mutta sillä tavoin saisin ehkä lopullisen mielenrauhan. Mutta kyllä hän on mielestäni niin seksikäs pakkaus, että tuon voi melkein jättää laskuista pois...

Maailman ihanin nainen. Ei kahta sanaa. Pääsenköhän tästä ikinä kokonaan yli... Jos kävisi ihme ja sattuisin löytämään jonkun kivan tytön jostakin, niin en ole varma pystyisinkö keskittymään vain ja ainoastaan häneen, koska tämä asia kummittelisi mielessäni varmaan koko ajan. Oletko sinä pystynyt unohtamaan sen miehen niin, että pystyisit keskittymään mahdolliseen uuteen täysin?

No mutta ei tuntemuksien kertomista tarvitse hävetä. Sä olet toiminut siinä asiassa täysin oikein itseäsi ajatellen, vaikka olisit sanonut mitä. Kun sulle jäi tunne, että et kertonut tarpeeksi, että pidät, niin korjasit sitä asiaa varmasti sillä, että yritit ainakin kertoa kuinka paljon sattuu. Jos et olisi tehnyt niin, niin saattaisit harmitella sitä, että jäit vaan panttaamaan kaikkia tunteitasi ja se tunne olisi jäänyt sisällesi, että niistä pitää kertoa. Ainahan se ensireaktio saattaa olla vähän sekava ja se on ihan ymmärrettävää. Ja kun kuitenkin sitten nyt olet vähän rauhottunut ja osaat katsoa asiaa siltäkin kannalta, että ehkä ihan sellaisia asioita ei ainakaan kauheassa tunnemyräkässä kannata kertoa ja niistäkin jos puhuu, niin voi rauhallisesti kertoa. Kyllä kaikki varmaan ymmärtää, että ensireaktiot on joskus sellaisia eikä sitä tarvitse oikeasti edes hävetä.

Siinä tunteiden näyttämisessä on kyllä se, että jos ei ala kauheasti ilmaista niitä, niin toinen saattaa luulla, että toinen ei ilmaisisi niitä oikeastaan muutenkaan kovin paljon. Koska sellasiakin ihmisiä on. Ja sitten voi alkaa ajatella, että ei välttämättä haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa ei olisi ollenkaan normaalisti sellaista hyvänäpitoa niiden tunneilmaisujen kautta. Ja siitä saattaa vielä jäädä epäilys, vaikka olisi yrittänytkin kertoa, että on vaan aluksi vähän ujo. Ja sitten se, että pakit saatua tuleekin sitä tunteiden ilmaisua, niin se saattaa vähän vaikuttaa sellaiselta paniikkiratkaisulta, että pakotettuna kyllä ilmaisee tunteita, mutta se ei ehkä kauheasti vakuuta siitä, että arjessakin pysyisi sellaiset lämpimät, hellät ja tunteista avoimet välit yllä. Ja jos ihminen kuitenkin itse pitää rakkauden osoituksia tärkeänä asiana, niin hän saattaa vähän huolestua siitä, että kumppaniksi olisi tulossa sellainen ihminen, joka ei koe ja tee samoin. Vaikka ujous onkin ihan ymmärrettävää, niin tuollaista voi käydä myös mielessä.

Mä en kyllä usko, että kukaan kauhean paljon juttelisi ja haluaisi tavata mistään pakosta. Etkä sä nyt edes kuulosta sellaiselta ihmiseltä, joka mitenkään kovasti vaatisi tai painostaisi, vaikka itsestäsi tuntuisi siltä, niin voin sanoa, että olen tavannut ihmisiä, joiden taso painostuksessa on 100 ja sä et todellakaan tekstisi perusteella tunnu mitään korkeita painostuslukuja hipovankaan. Ja hyvä niin, koska tuskin olet sitä ihastustasi painostanut mihinkään, vaan on omasta halustaan pitänyt yhteyttä. Sinuna luottaisin kyllä siihen, että hän vapaaehtoisesti haluaa pitää suhun yhteyttä, koska jollain tavalla tunnut hänestä mukavalta ja sellaiselta ihmiseltä, johon haluaa olla yhteydessä. Vaikeahan sitä on tietty tietää millä tavalla. Ja mä luulen, että tuo että hän ei ota yhteyttä itse voi johtua siitä, että hänellä on vähän epävarma olo, että kannattaako hänen tehdä niin, kun on sanonut, että haluaa olla kaveri ja sitten saattaisi tulla tosi ristiriitaisia signaaleja ja ei ehkä itsekään tiedä millaisia signaaleja pitäisi antaa. Tai sitten hän on epävarma, että haluatko todella olla häneen yhteydessä, jos hän alkoi ajatella, että et ehkä pidäkään hänestä. Esim. tuollaisia ajatuksia voi olla taustalla siinä.
Enkä mä usko, että ne tapaamiset on hänelle se ja sama, koska jos ne olisi, niin olen kyllä aika varma, että ei hän enää vaivautuisi puhumaan niistä eikä välttämättä pitämään yhteyttäkään. Mutta varmaan jotain epävarmuutta on, koska hän ei enää itse ehdota niitä niin kuin ennen.

Tuosta on kyllä pakko sanoa, että en tietty tiedä kuinka paljon ja millaisia odotuksia sulla on, mutta hieman kyllä luulisin, että seksin harrastaminen sellaisen ihmisen kanssa, johon on pahasti ihastunut on kyllä todennäköisesti vähän turhankin mukavalta tuntuvaa. En ehkä siksi sinuna luottaisi ihan kauheasti tuohon, että se edes voisi olla ihan kauhea pettymys :) Kun on siinä jokatapauksessa ne ihastumisen tunteet mukana, niin varmaan sydän voisi hieman ilmoitella olemassaolostaan ja olla aika innostuneen jännittävä ja utelias olo ja ehkä läheisyyden kaipuukin aika vahvaa. En ainakaan itse voisi kuvitella itsestäni, että tuollaisessa mielentilassa olisin edes kykenevä kokemaan pettymystä läheisyydestä.

Kyllähän tuo nyt ehkä hieman sikamaiselta kuulostaa, mutta ymmärrän kyllä että niin tapahtuminen varmaan olisi sulle ihan hyvältä tuntuva asia, koska auttaisi eteenpäin. Tai ehkä sen voi vielä hyväksyä ei-sikamaisuudeksi, mutta se olisi kyllä aika sikamaista, että jos ehtisit jotenkin pettyä jo ennen fyysistä kontaktia ja jatkaisit silti siihen. Tosin ehkä sen pettymisen olisi pitänyt jo tapahtua. Niin sika ei kyllä sitten kannattaisi olla :D

Tietty tuollaisen asian toimivuus on todella olennaista, mutta muistuttaisin vaan, että saattaa tuntua aika raskaalta jos hän olisikin siellä makuuhuoneen puolella todella ihastuttava ja susta tuntuis, että sopisitte yhteen. Kun silloin sen ihastuksen lisäksi tuollainen tosi olennainen osa parisuhdetta olisikin teidän välillä niin hyvä ja jos sitä parisuhdetta ei sitten kuitenkaan tulisi. Mutta siis varmaan sinne makuuhuoneeseen etenemisen perusteella voi päätellä paljon muutakin hyvin olennaisia asioita ihmisestä niin kuin sellaista, että nauttiiko mielihyvän tuottamisesta toiselle ja haluaako tehdä niin ja ehkä yleensäkin siitä mielenlaadusta, että millä tavoin lähtee tunnelmiin mukaan, onko vahvasti läsnä yhteisissä hetkissä, ja kaikesta muustakin kuten uteliaisuudesta, aktiivisuudesta, leikkisyydestä, nautinnonhalusta ja niin edelleen. Kun siinä varmasti on sekä henkisesti että fyysisesti hyvin alaston.

Tuohon ei- ja en tiedä vastauksiin pitäisi sun itsesi kannalta saada edes sen verran positiivisuutta, että vain 98 prosenttia olis pettymystä ja edes 2 prosenttia tyytyväisyyttä omaan rohkeuteesi, että kysyit ja tyytyväisyyttä, että ei jäänyt jossiteltavaa.
Mutta siis tosi hellyyttäviä ajatuksia reaktioista myönteiseen vastaukseen ja pidän kyllä peukkuja, että se vastaus on sellainen.
Noista seurauksista kannattaa vaan miettiä, että jokaiseen ajatuksen tasolla varautuu, niin eiköhän sellaiset ole ihan hyvät eväät.

Ja kannattaa tosiaan vähän vihjata, että se "en tiedä" ei ole kovin mukava vastaus. Kun kerran olet rohkea ja uskallat kysyä, niin hänen vastauksensakin soisi olevan vähän enemmän asiaa valoittava.

Mä luulen, että sun kannattaisi oikeasti keskittyä vähän tuohon kirjoitusahdistukseen, koska se varmaan vie turhaa energiaa. Kun ei ihmiset on sosiaalisia olentoja, niin perussääntönä voi pitää, että ei ne tuosta vaan kyllästy pitämään yhteyttä ihmiseen, josta pitävät. Ja uskon, että se sun ihastus tuntee sua sen verran, että tietää pitävänsä susta, koska on yhteydessä ja säilyttää teidän välistä yhteyttä. Et varmastikaan voi sanoa ainakaan vahingossa mitään väärää. Ystävyys kyllä joustaa sen verran, että väärinymmärryksiäkin saa tulla ja erimielisyyksiäkin eikä siihen mikään kaadu. Tietty voit varmaan sanoa jotain, jolla saat hänet loukkaantumaan, mutta se on sitten aivan tietoinen valintasi ja tuskin mikään kovin järkevä valinta. Luulen, että pelkäät tuota hänen kyllästymistään ehkä vähän siksi, että sulla on aika raskasta sen oman ahdistuksen kanssa se yhteydenpito. Ehkä olisi hyvä tuon huolehtimisen sijasta yrittää pitää huolta siitä omasta olosta. Kun luulen, että huolehdi hänen suhteensa kuitenkin vähän turhaan.

Onhan se unohtaminen aika pitkä prosessi. Mulla kyllä varmasti auttaa se, että tunnen yrittäneeni silloin joskus ihan tosissani. Toki monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta niitä on turha jossitella. Se tunne, että on yrittänyt helpottaa oikeasti tosi paljon sitä ylitsepääsyä. Se on mulla tavallaan siinä tilassa koko ajan, että alan laittaa sitä taakseni, mutta sitä ei kyllä vielä ole tapahtunut ja luulenkin, että se on oma prosessinsa. Enkä pysty ollenkaan normaalisti keskittymään toiseen ihmiseen. Tai sillä tavalla, että se oma prosessi ja siinä edistyminen määrä aika paljon sitä, mihin on muussa elämässä valmis. Se kyllä edistyy koko ajan, mutta kyllä huomaan sen unohtamisprosessin olevan vielä aika kesken. Mulla on aika erilaisia päiviä. Yleensä jos pysähdyn ja on vähän tekemistä, niin mieleen tulvahtaa niitä asioita. Ehkä sen takia yritän vaan kauheasti puuhastella jotain ja olen yrittänyt keksiä itselleni paljon muuta ajateltavaa ja monesti saankin jo ajatukset muualle, kun alan ajatella, että eihän meidän välillä edes ollut mitään ja puuhailen jotain muuta. Mutta sitten on sellaisiakin päiviä, että se ihminen ei lähde päästä ollenkaan ja jos jokin asia muistuttaa hänestä, niin menen ihan huonoksi. Ja huomaan kyllä siitä ihan selkeästi, että en ole päässyt kokonaan yli ja pitää ottaa omassa elämässä se huomioon.
Aika paljon yritän seurailla omaa oloani ja oikeastaan kaksi mielentilaa siinä on ja toinen on sellainen kummallinen kipu sisällä, että kunpa asiat olisi menneet toisin ja sellainen ihmeellinen ikävän tunne. En osaa oikein sanoa millainen se ikävän tunne on ja en tiedä onko se ehkä vähän sellaista halua olla lähekkäin hänen kanssaan vai mitä. Sitten toinen olotila on se, että ajattelen, että eihän meidän välillä edes ollut mitään ja saan itseni irtautumaan siitä ja voin ihan rauhassa puuhailla kaikkea muuta. Nuo vaihtelee vielä sen verran, että ei ole ainakaan vielä tuo irtautumisajatuskaan ihan ottamassa voittoa, mutta luulen, että ajan kanssa sitten ehkä.
Mutta siis en todellakaan ole tilassa, että pystyisin täysin keskittymään muuhun ja tiedostan sen itse ja elämässä tapahtuvat asiat pysyvät mulla kyllä jatkuvasti sen hallinnan alla, että mitään liian suurta ei voi tapahtua ennen kuin niihin pystyy keskittymään paremmin ja ajatukset hänestä haihtuu.

Niin, voihan se tietysti olla noinkin että parempi kun puhui avoimesti ja kertoi kaikki tuntemukset, niin ainakin hän sai sitten tietää mitä tunsin. Taisin vaan antaa liian vahvan kuvan itsestäni roikkujana, joka ei ymmärrä sanaa ei... no, tehty mikä tehty, mitään ei enää voi tehdä toisin, ehkä hyvä niin.

Jotenkin saan siitä edes vähän paremman olon, kun ajattelen sitä kun hän sanoi että tykkää minusta, vaikkakin vain kaverina ja on valmis vielä tapaamaan. En ole ainakaan kaikkea voinut tehdä ihan väärin :) tuo kuulostaa kyllä järkevältä, kun sanoit että ehkä hän ei ota yhteyttä juuri niiden signaalien vuoksi. Se on hyvin todennäköistä. Lisäksi hänhän on sanonut jo aikojen alussa että hän aloittaa juttelun harvoin.

Noin se tulisi kyllä menemään, että se tuntuisi minusta hyvältä, enkä pettyisi. Niin kuin rakkauden huumassa jättäisin huomioimatta kaikki epämiellyttävät asiat jos sellaisia olisi, ja keskittyisin vain niihin hyviin ja ihaniin asioihin jotka vahvistaisivat ennestään sitä tunnetta, että háluan vain ja ainoastaan hänet. Ja juuri se läheisyyden kaipuu on yksi vahvimmista tuntemuksistani tällä hetkellä. Joka ilta kun menen nukkumaan, poikkeuksetta ajattelen hänet siihen viereeni ja mietin kuinka voisin antaa hänelle hyvänyön suukon ja liimautua häneen kiinni ja nukahtaa hänen hiustensa tuoksuun. ´Nyt alkoi taas tuntumaan pahalta kun aloin ajattelemaan tätä :(

Juttelin yhden kaverin kanssa ja hänellä on käynyt joskus ihan samalla tavalla kuin minulla. Hänellä ja eräällä naisella oli ollut juttua jonkin aikaa, mutta tämä sai naiselta pakit. Hän katkaisi välit naiseen kokonaan kolmeksi kuukaudeksi, kunnes laittoi tälle jouluna viestin "hyvää joulua". Sitten he alkoivat jutella koneella päivittäin, ja hän tunsi samanlaista painetta puhua naiselle kuin minä. Oli vaan pakko puhua. Sitten he alkoivat tapailla jälleen, ja antoivat vaan asian edetä omalla painollaan, eivät puhuneet siitä että he seurustelisivat. Kunnes joku kysyi heiltä, että kauan he ovat seurustelleet, niin he sitten yhdessä päättivät jonkun ajankohdan milloin alkoivat seurustelemaan. He ovat vieläkin yhdessä, näistä tapahtumista on siis vuosi aikaa.

Ensinnäkin hänellä kävi tuuri. Toiseksi, tein tosiaan kaksi virhettä. Ensimmäinen on juuri se, että en näyttänyt hänelle tunteitani mitenkään fyysisesti. Ei oltu lähekkäin leffailtoina jne. Toinen on se, kun ehdotin parisuhdetta. Nykypäivän trendi näyttää olevan se, että ollaan vaan ja sitten jossain vaiheessa sitä vain huomaa että kappas, me seurustellaan. Kysymykseni loi varmaan liikaa sitoutumispaineita. No, vahingosta viisastuu.... mitä mieltä sinä olet?

Teen tosiaan parhaani sen eteen, että meille tulisi rauhallinen ja rento ystävyyssuhde. Vain yläkerran ukko tietää mitä aika tuo tullessaan... mutta niin, olen ajatellut pyytää naista parin tapaamiskerran ja luottamuksen saavuttamisen jälkeen mukaani vaikkapa shoppailemaan minulle vaikka uusia vaatteita. Mitä luulet, olisiko se hyvä ajatus?

Mä en usko, että se muodostuva kuva on välttämättä mikään roikkuja ollut. En näkisi niin. Ehkä enemmänkin olet saattanut vaikuttaa jotenkin sellaiselta, että sun tunteet palaa aika nopeasti aika suurella liekillä ja se vaikuttaa taas siltä, että saatat aina vaan ihastua kaikkiin ihmisiin tutustumatta niihin ensin paremmin ja että ehkä et niin välitä tutustumisesta. En kyllä sitä roikkumista näkisi, vaan enemmän on voinut tulla pelkoa jostain epänormaalista sitoutumistavasta. Joko playerismistä tai sitten sellaisesta, että ihan kuin suhun sattuisi henkisesti tosi paljon ja etsisit vaan jotain lohtua välittämättä tutustumisesta ja siksi sun tunteet syttyisi suuresti tai enemmänkin se paha olo olisi suuri. Enemmänkin se tuollaisia viestejä antaa kuin roikkumista. Mutta sinäänsä positiivista, että nuo asiat on helppo korjata olemalla vaan rauhallinen ja haluamalla tutustua. Ja tuollaiset mielikuvat ovat niin häilyviä, että ei ne pitkäksi aikaa mieleen jää, jos vaan annat itsestäsi vakaampaa kuvaa. Silloin ne kuittautuu mielessä turhaksi epäluuloisuudeksi uutta ihmistä ja sen motiiveja kohtaan.
Eli mitään peruuttamatonta et varmaankaan ole tehnyt ja olet jopa saattanut auttaa asioita sillä, että toit ainakin tunteesi esiin ja sitä ei tarvi murehtia. Ja ehkä tuollainen oli hyväksi, koska jos se vaikka helpottaisi kaikkien muiden tunteiden ilmaisua. Ei varmaan joku pieni tykkäämisen ilmaus enää tunnu niin vaaralliselta sen rinnalla, että olet jo uskaltanut ties mitä vuodattaa sille ihastuksellesi :) Ja voi olla, että tavallaan olet antanut itsestäsi myös positiivisia mielikuvia, kun olet rohkeasti ilmaissut henkilökohtaisia tunteitasi. Ainakin mä pitäisin sitä kumminkin isolta osalta hyvinkin positiivisena piirteenä.
Ja siis loppujen lopuksi selvisit ihan hienosti niissä asioissa. Tosiaan näet sen varmasti jo siitä, että ihastuksesi tykkää susta kaverina. Ei ole pienintäkään epäilystä siitä ettetkö olisi tehnyt paljonkin oikein. Varmasti olet. Maailmassa on nimittäin paljonkin ihmisiä, joista ei tykkää kaverina.

Uskoisin, että häntä voi pelottaa olla aktiivinen juuri niiden signaalien takia ja olla siksi vähän vaikea mieltää miten olla, mutta luulisin, että se voi helpottua ihan vaan silläkin, että se teidän kaveruusluottamus syvenee ja hän uskaltaa olla vähän enemmän oma itsensä miettimättä niin paljon sitä, mitä saattaa viestittää ja onko se sopivaa. Ja tosiaan kannattaa pitää yllä sellaista hyvää keskusteluyhteyttä, koska tuollaisessa tilanteessa on varmasti vaan tosi paljon helpompi, että mahdollisista tuntemuksista saa puhua ja voi olla vähän rauhallisemmin mielin sen kanssa, että pitäisi koko ajan tulkita signaaleja tai lähettää niitä. Mitä syvemmäksi se ystävyys menee, niin sitä helpommin uskaltaa niistä puhua. Enkä mä oikeastaan enää edes usko, että saat sitä "en tiedä"-vastausta, koska se teidän kaveruus syvenee ja hänen on varmaan helpompi puhua sulle.

Tuo on suloinen ajatus :) Miksi alkoi tuntua pahalta se ajatus? Ymmärrän kyllä, että monestakin syystä varmaan. Toivon, että et ainakaan mihinkään pessimismiin vaivu, vaan uskot itseesi ja haaveisiisi. Ainahan sanotaan, että paras tae onnistumisesta on se, että on vahva unelma. Niin sitähän voi ajatella niinkin, että haaveilu on siihen positiiviseen lopputulokseen kuljettava asia, kun se auttaa sua muistamaan millaisesta kokemuksesta tulisit onnelliseksi ja on sun mielen tapa muistuttaa että sen eteen kannattaa tehdä paljon. Niin kuin koko ajan teet.
Musta tuntuu, että sua raastaa jonkin verran juuri sellaiset tunteet, että haluaisit pitää häntä hyvänä. Varmaankin koet vähän syyllisyyttä siitä, että et näyttänyt mielestäsi tarpeeksi tunteita ja haluaisit korjata sen ja näyttää hänelle, että olet rakastava ihminen, jonka lähellä hän olisi rakastettu ja teidän molempien olisi hyvä olla. Jos siinä läheisyyden kaipuussa on paljon sellaista, niin siihen auttaa kyllä ehkä hieman se, että pidät henkisesti hyvänä niin kuin teet, koska haluat olla hänen ystävänsä ja saada hänen olonsa turvalliseksi seurassasi. Ja voisin kuvitella, että sen ahdistumisen haihtumisen jälkeen hän varmaan huomaa, että olet huomaavainen ja mukava häntä kohtaan. Ja etenkin se, että olet kuunnellut häntä, kun hän on kertonut että ahdistaa ja ottanut sen huomioon ja muuttanut käytöstäsi niin, että hänen ei tarvitse ahdistua. Niin luulisin, että alat ehkä hiljaa tuntua turvalliselta henkilöltä ja hän voi rentoutua seurassasi ja sitten ehkä huomata, että voisi haluta kanssasi muutakin.

Tosi hyvä idea ensinäkin pyytää niin kuin puolueettomalle maaperälle. On varmasti helpompi tavata juuri esim. kauppakeskuksessa, ulkona tms. kuin jommankumman kotona tai jossain paikassa, joka viestittää treffejä. Esimerkiksi koirillakin on niin, että niiden on paljon helpompi tutustua puolueettomalla maaperällä, niin uskoisin, että se luo ihmistenkin välisiin suhteisiin jotain positiivista. Ja avun pyytäminen on aina hyvä tapa edetä. Sillä saa toisen tuntemaan itsensä hyödylliseksi, niin antaa sille tavallaan jo etukäteen roolin, jossa se voi olla aika huoletta eikä ole paineita sen tapaamisen laadusta, vaan voi pysyä siinä yleishyödyllisen roolissa tai astua siitä myös pois ja tunnustella teidän välejä ja ehkä edetäkin niissä. Mutta mitään painetta ei ole, koska tapaamisenne tarkoitus ei pidä sisällään liikaa.

Tuli vielä muuten se mieleen, että kun sanoit, että sen ihastuksesi seurusteluhistoria on aika olematon, niin hänhän tosiaan voi pitää seurustelua aika isona asiana ja siksi edetä varovaisesti. Ja siis juuri jonkun aikaa sitten tosiaan juttelin yhden kaverini kanssa, jolla oli vähän samankaltaista ahdistusta kun se hänen tapaamansa mies eteni liian nopeasti, niin juteltiin aika pitkään siitä, kun meidän muut tutut olivat sanoneet hänelle, että mitä turhia ahdistelee, vaan säätää vaan sen tyypin kanssa sen verran kun jaksaa ja vaihtaa sitten seuraavaan, ei se niin vakavaa ole ja hekin tekevät niin. Ja tämä kaverini oli aika ahdistunut siitä ja ajatteli täysin eritavalla ja oli koko ajan huolissaan, että jos hän loukkaa sitä miestä ja haluaisi tapailla vaan rauhallisesti, että ei olisi liikaa paineita ja voisi tutustua. Ja hänestä tuli siis aika vahvasti juuri sellainen juttu esiin, että tavallaan kunnioittaa muita ihmisiä eikä halua antaa olettaa jotain, mitä ei varmasti pysty lupaamaan ja se ahdistus nousi hänelle siitä kun alkoi stressata siitä ihan liikaa ja häntä huolestutti tosi kovasti se, että loukkaisi sitä miestä. Varmaankin tuollaisiin asioihin pitäisi osata vaan suhtautua rennosti, mutta luulen että se sen miehen niin nopeasti syttynyt innostuneisuus oli hänelle niin uusi tilanne, että hän ei osannut suhtautua siihen rennosti, vaan ahdistui. Eikä se hänelläkään miltään sitoutumiskammolta vaikuta, vaan erilaiselta parinmuodostuksen tavalta. Nykymaailma on niin ulkonäkökeskeinen, että tuntuu että melkein odotetaan, että voisi heti sanoa ihmistä tuntematta vaan sen ulkonäön perusteella haluaako seurustella. Monella se ahdistus saattaa tulla nimenomaan siitä, että ei toimi samalla tavoin ja tuntuu, että ei vaan anneta aikaa tutustua ja tykästyä toisen luonteeseen. Ja sitten ristiriitoja syntyy siitä, että saattaa tuntea sisällään, että siinä voisi olla sellainen ihminen, joka on luonteeltaan sitä, mitä on hakenut, mutta ei vaan saa tilaa selvittää sitä, vaan pitäisi heti osata sanoa. Ja varmaan muutenkin toiset on vaan varovaisempia luottamaan niihin positiivisiin tuntemuksiinsa. Mutta erilaisten lähestymistapojen ymmärtäminen varmaan auttaa niin paljon, että nuo alkaa näyttää ihan hassun pieniltä väärinymmärryksiltä.

Eikä siinä mitään väärää ole, että haluaa määritellä suhdettaan ihmisiin ja haluaa tietää missä milloinkin mennään tai mihin on menossa. Epävarmuudessa ei tietenkään pitäisi joutua olemaan. Mutta ehkä joidenkin ihmisten kanssa eteneminen vaan vaatii sellaista yhdessäoloa, että se rauhallinen luottamus toiseen on rakentunut ennen kuin he haluavat määritellä suhteen seurusteluksi. Uskoisin, että epävarmuudessakaan ei tarvitse elää ja asioista voi aina puhua, mutta ehkä sen seurustelumäärittelynkin kanssa voi ottaa rauhallisesti. Ja siis niillä ihmisillä, jotka vaan kaipaavat sitä rentoutta ja mahdollisuutta tutustua, niin ei se tarkoita, että he haluaisivat muitakin tapailla, kun eivät halua määritellä suhdetta seurusteluksi, vaan he vaan tarvitsevat sellaisen tavan edetä niihin määrittelyihin.

Toivottavasti sua auttoi kuulla, että muutkin ovat onnistuneet ja sekin, että heillä on ollut samanlaista painetta vaan pitää yhteyttä, mutta se on sitten johtanutkin siihen, mihin on toivonutkin.
Eikä niillä "virheillään" kannata päätään liikaa vaivata. Mun mielestä asiat on hyvin, jos sä tiedostat, että rauhallisempi lähestymistapa voisi olla parempi ja jos sä todella haluat oikeasti ilmaista niitä tunteitasi hänelle fyysisesti, etkä vain jostain pakosta tekisi niin. Silloin asiat on ihan hyvin :)

Ja tosiaan se fyysinen tunteiden ilmaisu on sitten aika tärkeä, jos sinne asti pääsette. Varmaan itsekin pidät siitä, että sua silitellään, halaillaan, kosketellaan... jne. Ne asiat myös rakentaa vahvasti sitä, että on hyvä vaan olla toisen lähellä.

Juuri näin. Paha olo tulee siitä, kun tosiaan haluaisin pitää häntä hyvänä, mutta kun en voi. Se on kuin hän olisi panssarilasin takana. Sitten vielä ahdistaa se kun en tiedä milloin olisi sopiva aika toimia ja ehdottaa jälleennäkemistä. Siihen pisteeseen on vielä paljolti aikaa, ja joka päivä tuntuu niin pahalta vain odottaa kun ei voi mitään tehdä. Haluaisin vain, että hänellä olisi kanssani kivaa ja hän voisi olla oma itsensä, tuntea sitä turvallisuutta ja olla luottavainen. Sisälläni vellovan rakastumisen takia en tiedä pystyisinkö MINÄ olemaan oma itseni hänen seurassaan.... Ja sitten kun näemme taas, mistä puhuisimme? Mitä tekisimme? Olisiko se kiusallinen tilanne? Tällaisia kysymyksiä pyörii päässäni ja yritän jatkuvasti ratkaista noita asioita. Hyvähän se on yrittää valmistautua jotenkin mutta kun ei koskaan tiedä miten vastapuoli reagoi mihinkin juttuun jne.

Niin ajattelinkin häntä vaateostoksille kanssani vähän niinkuin makutuomariksi tai jotain. Siinähän saattaisi sitten käydä niin, että heti kun hän sanoo, että joku vaate sopii minulle, niin ostaisin sen vaikka en siitä itse pitäisikään :D rakastumisen huumassa.... kai minulla sen verran on omaa tahtoa että noin ei kävisi, tuli vain mieleen :)

Noin tämäkin nainen sanoi yhdessä vaiheessa minulle, että ei halua loukata tai satuttaa minua mitenkään koska välittää. Todennäköisesti tämä nainen ajattelee ihan samoin kuin tuo sinun ystäväsi. Ainakin mitä olen hänen jutuistaan ymmärtänyt. Kun hän koki, että päätös pitää tehdä, niin ahdistui. Hänhän oletti, että ollaan vaan ja katsotaan miten käy, hissukseen. Jälkiviisaana voin tietenkin sanoa, että olisi se minulle käynyt. En vain silloin tuntenut niin, koska olin ihan varma että samalla ajatuksella ollaan liikkeellä.

Auttoihan se vähän kuulla että kaveri onnistui eikä luovuttanut koskaan. Jotenkin vain tuntuu mahdottomalta saavuttaa itse sama tilanne... mutta ihmeitähän tapahtuu kun niitä tehdään.

En tietenkään pakosta näyttäisi hänelle fyysisesti tunteitani, vaan puhtaasti sen takia että haluan tehdä niin :) Olisipa hän nyt täällä.... olisi niin ihanaa käpertyä yhdessä tuonne sohvalle ja katsoa yhdessä telkkaria kun ilta pimenee... se olisi minulle Onnea isolla O:lla.

Kaiholla muistelen niitä aikoja kun aloimme tapailla... silloin olin hyvin hyvin onnellinen. Joka kerta, kun olin menossa tapaamaan häntä tai hän oli tulossa tapaamaan minua, sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla... Se onnellinen odotus, tulisipa kello jo niin ja niin paljon...

Tottakai pidän tuollaisista asioista, ja kuten kirjoitit, haluan kitetytettynä vain sitä, että hänellä olisi hyvä olla lähelläni ja minulla hänen lähellään. Oi voi.... tekee kipeää....

Tämä nyt on vaan mun mielipide, mutta ehkä sä stressaat vähän liikaa? Ainahan se varmaan on niin, että kun on ihastunut niin on vähän vaikea olla oma itsensä ja se vaan ottaa aikaa. Uskon, että kaikki ihmiset jo lähtökohtaisesti suhtautuvatkin niin, että menee hetki ennen kuin oppii tuntemaan toisen ja ennen kuin molemmat rentoutuvat oikeasti toisen seurassa. Ei toisen takia ainakaan kannata siitä stressata. Eikä itsensäkään takia. Musta tuntuu, että mitä kauemmin joutuu itsensä kanssa elämään, niin sitä paremmin oppii hyväksymään vaikka juuri niitä omia ihastumisen oireitaan. Muistan, kun joskus teini-iässä tuntui aivan tappavalta esimerkiksi punastua ja olin varmaan vuosikausia aivan käsittämättömän kateellinen tummaihoisille ihmisille, kun niillä se ei näy niin selvästi :) Nykyään itsensä saa nieleskelyllä jo varmaan ihan helposti ainakin sellaisesta täysin pakokauhuisesta tilasta pois :D vaikka tietäisikin, että omat tunteet ei voisi paremmin enää naamasta näkyä.
Ja varmaan kaikilla ihastuneilla ihmisillä on aluksi ongelmia sen olemisensa suhteen. Mutta ne on ihan normaaleja asioita. Omassa päässähän ne varmaan tuntuu vakavammilta ongelmilta, mitä ne oikeasti onkaan. Mitä nyt itse voisin ainakin itsestäni kuvitella, niin ihastuneena hämmennyn todella nopeasti omista reaktioistani ja ajatukset karkailee vääriin asioihin ja tuijottaisin liian pitkään ja taas hämmentyisin ja punastuisin ja häpeilisin käytöstäni. Mutta ei ne varmaan ole niin vakavia asioita kuin omassa päässään. Ehkä mielellään pitäisi joskus oman ihastuneisuuden enempi omana tietonaan, mutta tosiaan sellainen käytös tuskin on vakavaa josta vaan näkyy metrejen päähän se, että on ihastunut.
Ja ehkä se on vaan kaikilla sitä samaa, että kun on vaikka menossa tapaamaan ihastustaan, niin joutuu koko matkan hokemaan päässään, että "älä näytä niin ihastuneelta, älä näytä niin ihastuneelta, hengitä, älä näytä niin ihastuneelta..." Ja silti se ihastus varmaan näkee ensimmäisestä katseesta tai kuulee ensimmäisestä lauseesta sen kaiken.

Kannattaakin ehdottomasti pitää omasta tahdosta kiinni, mä ainakin tuollaisessa tilanteessa olisin heti niin juonikas, että ehdottaisin esimerkiksi kaikkein kamalinta paitaa, mitä ikinä mistään löytyy ja sitten seuraavilla tapaamiskerroilla olisin kauhean pettynyt, jos se ei olisi päällä ja kyselisin aina että "Laitatko sen sitten sinne ja sinne päälle?" :D Ei kannata antaa mahdollisuutta tuollaiseen :)

Että ehkä on parempi, että pitää aina heti aluksikin omasta tahdostaan kiinni :) Kyllä tytöt kestää, vaikka meidän kanssa ei aina olisi samaa mieltä. Mutta onhan noita hassuja tapauksia. Esimerkiksi olen todistanut sitä, kuinka isäni on yrittänyt pahoinvoivan oloisena opetella syömään tomaatteja (jotka ovat ainoa ruoka-aine, jota se ei voi sietää), koska sen naisystävä tykkää tomaateista ja teki aina tomaattiruokaa ja isäni harjoitteli salaa kotonaan, että sai aina ne tomaattiruuat sitten naisystävänsä läsnäollessa syötyä :D Joo mutta ei siis noin :)

Niin ja siis jos on pelko, että et osaakaan pitää omasta tahdostasi kiinni, niin ehkä itsesi kannalta on turvallisinta pyytää häntä valitsemaan vaan sukkia :) Mutta älä liikaa aikaile, sukkateknologia voi pian olla niin kehittynyttä, että siellä on valikoimassa sellaisiakin sukkia, jotka vaihtavat astuttaessa väriä ja hohtavat jopa kengistä ja soittavat jotain Bonanzan tunnaria aina käveltäessä.
Niin ja vaatekaupoissa on vielä sekin vaara, että hassutuspäälle sattuessaan voi pakottaa toisen sovittamaan vain ihan hölmöjä vaatteita ja sitten vaan aina nauraa katketakseen :) Ja aina vaan naurattaminen ei siinä tilanteessa yhtään auta, vaan luultavasti sovitusuhri olisi lopulta ihan kyllästynyt ja itse vaan näkisi edelleen jokapuolella kaikkia hassuja rusetteja.
Mutta ehkä voit luottaa siihen tapaamisen jännittävyyteen, että ehkä hän ei uskalla pakottaa sua pukemaan päällesi mitään hölmöä, tai ei ensimmäisellä tapaamiskerralla uskalla vielä tulla sovituskoppiin kanssasi, jos et kehtaa tulla niissä hölmöissä vaatteissa ulos sieltä :)

Eikä ihan oikeasti pidä liikaa stressata tai miettiä vastapuolen reaktiota. Ei ne nyt varmaan mitään maailmaa mullistavia ole, kun on jo siihen tapaamiseenkin asti päässyt. Ei sitä juttua normaalilla olemisella mokata voi. Eikä sillä, että jännittää kun on ihastunut. Kun oikeasti on ne muutamat asiat eli rauhallisuus, ystävällisyys ja vaikka johdonmukaisuus, jotka pitää muistaa ja kaikki menee varmasti niiden avulla aivan hyvin. Ei sun tarvitse koko tilannetta hallita ja kontrolloida :)

Sä jatkuvasti luot pohjaa sille, että se tapaaminen on helpompi ihan silläkin tavalla, että olet huomaavainen ja ystävällinen ja annat teidän välejen vahvistua. Kaikkein helpointahan se on silloin, jos olette molemmat vähän ihastuneet toisiinne. Koska silloin kumpikin haluaa, että toisella on hyvä olla ja molemmat antaa lämpimiä signaaleja, kuuntelee toista, hymyilee helposti jne.

Tämäkin on vain mun mielipide eikä välttämättä läheskään kaikkien, mutta jos pääsisitte sellaiseen tilanteeseen, että molemmilla on vähän sellaista ihastusta, niin ainakin mun itseni mielestä ihastuneena olisi ihan kiva vaan olla mitään tekemättäkin. Tai että jotenkin ihastuminen luo sellaista oloa, että tahtoo pystyä nauttimaan vaan siitä toisen seurasta, oli se kiusallista tai ei ja vaikka ihan hiljaakin, jos siltä tuntuisi. Ja se puhuminen varmaan helpottuu jokaisen tapaamisen kanssa vähän. Mutta suosittelisin, että kannattaa pitää aiheet aika kevyinä ja keskustelun taso lempeänä. Itse en ainakaan tahtoisi heti puhua mistään vakavasta tai keskinäisistä väleistä kauhean vakavaan sävyyn.

Sen ystäväni kohdalla oli juuri siten, että hän olisi kauheasti halunnut vaan jatkaa sitä tapailua, mutta rauhallisemmin.

Eikä ne asiat nyt mitään ihmeitä ole :) Vaan sitä, että siellä taustalla on ollut molemminpuolista ihastumista, mutta on ollut vähän eri lähestymistavat, jotka on sitten sitkeällä yrittämisellä ja lähestymistavan tarkastelulla tulleet lähemmäs toisiaan.

Tuli mieleen muuten vielä sellainen asia, että muista pitää mielessä se, että älä menetä sitä rohkeutta, vaikka saatkin varmasti teidän välejä paremmaksi, kun rakennat sitä ystävyyttä. Koska sustahan voi alkaa sitten tuntua siltä, että on se ystävyys menetettävänä. Vaikka ollaankin puhuttu, että ilmaiset asiat niin, että niihin ei ole painetta eikä sitä ystävyyttä laiteta sinne viivalle niiden asioiden kanssa, vaan se voi olla jokatapauksessa. Ainakin musta vähän näyttäisi siltä, että sulle on tullut vähän epävarmempi olo? Kun mietit noita sopivia hetkiäkin aika epävarman oloisena. Tietysti sulla on se toivo menetettävänä, mutta sulla on myös mahdollisuus saada vaikka nuo kaihollasi muistelemat hetket takaisin ja paljon muuta. Etkä varmasti pysty elämään tuossa tilassa loppuelämääsi, niin ei pidä antaa sen epävarmuuden hiipiä liikaa mieleen.

Ja jos nyt niistä sopivista hetkistä jotain sanoisin, niin ainakin itseni perusteella mietittynä sopiva hetki on suurinpiirtein näin:
-välissä on sen verran luottamusta, että toisen kanssa pystyy puhumaan
-on uskoa siihen, että asioihin ei ladata liikaa paineita tai odotuksia
-luottamus siihen, että rauhallisuus pysyy yllä

Teidän kahden ulkopuolella olevat asiat eivät ole niin merkityksellisiä ja sun pitää vaan miettiä teidän välejä. Jos ne on kunnossa, niin kyllä se hetki on sopiva, oli vaikka mitä kiireitä tai muuta, mitä et voisi ennustaa.

Mutta siihen ehkä kannattaa varautua, että se sen hetken jälkeinen keskustelu saattaa olla sellainen, että toinen voi haluta jutella asioista ja edetä sen tapaamisenkin kanssa hitaasti, vaikka siis ehdottomasti haluaisikin tavata.

Pääpointti tuossakin on siis se, että sitä asiaa ei kannata ajatella niin, että annat hänelle paljon aikaa ennen sitä kunnollista lähestymistä ja sitten "kyllä"-vastauksen myötä asiat etenisivät nopeasti, vaan ehkä enemmänkin niin, että kaikissa vaiheissa ennen sitä fyysistä kontaktia nyt ainakin, pitäisi antaa yhtälailla aikaa edetä rauhallisesti, vaikka sen itse ajan ei tarvikaan mahdottoman pitkä olla, jos vaan tunnelma on rauhallinen.

Ja siis ehkä kannattaa etukäteen varautua juuri siihen rauhalliseen etenemistapaan, koska se saattaa sitten hyvinkin olla myös muissakin asioissa ainakin jos nimenomaan seurusteluun olisitte etenemässä. Sellaiset ihmiset etenee ehkä sillä tavalla, että pysähtyvät esimerkiksi suuteluun ja toisen koskettamiseen ja ottavat ehkä seuraavien askeleiden kanssa vähän enemmän aikaa siksikin, että haluavat nauttia siitä hetkestä ja jo pelkästä kosketuksesta, ja tuntea vaikka sen odottavan tunnelman itsessään.

Onneksi haluat ihan oikeasti näyttää tunteesi fyysisestikin, kaikki menee varmasti ihan hyvin. Tuo sohvalle käpertyminenkin kuulosti kauniin onnelliselta ajatukselta :) Eikä se oikeasti niin kaukana ole. Ehkä se panssarilasi on teidän välissä vielä, mutta uskon aidolla tahdolla sen saa välistä pois eikä se vaadi ihmeitä, ehkä vähän rohkeutta ja luottamusta toiseen.

Mutta älä liikaa murehdi niistä asioista, että mistä puhuisi jne. Puhutte vaikka marsuista, ei sen ole väliä eikä sun yksin tarvitse keskustelua ylläpitää. Ja etkö sanonutkin, että hänellä on aina kasvotusten paljon asiaa sulle, niin ehkä sun ei tarvitse olla siitä huolissasi mistä puhuisitte. Ja jos kiusallisia hiljaisuuksia tulee, niin se varmaan ahdistaa molempia yhtä paljon ja ainahan sen tilanteen voi laukaista sanomalla vaikka, että on jo 30 sekuntia ihan tuskissaan yrittänyt keksiä jotain, mitä voisi sanoa, mutta ei keksinyt kuin kengännauhat ja on nyt pakko puhua niistä siihen asti, kun keksii paremman aiheen. Ei se oikeasti ole niin vakavaa. Joskus on kiusallista, mutta se hyvä olo jonkun seurassa tulee siitä, että näkee että se välittää ja yrittää parhaansa mukaan tehdä olon hyväksi. Sellaisen ihmisen seurassa mieluiten ne kiusalliset hetketkin viettäisi :)

Kirjoitin taas vahingossa vähän pitkästi, mutta ehkä se ei hirveästi haittaa :)

Ei ollenkaan haittaa.

Hän on siis tehnyt minulle erittäin selväksi sen, että kavereina pysytään. Suhdetta ei halua missään vaiheessa. Siltikin mielessäni kytee toivon kipinä, vaikka se pitäisi sammuttaa. Mä olen aina stressannut liikaa kaikkea, se on yksi ominaispiirteistäni, pitäisi varmaan opetella olemaan vähän lunkimmin.

Hän asetti sellaisen ehdon, että voimme tavata, kunhan hänestä ei tarvitse tuntua pahalta kun ajattelee, että minä tahdon vakavampaa kuin ystävyyttä. Sehän tarkoittaa miehen logiikalla sitä, että minun on saatava hänet vakuutuneeksi siitä, että minäkin haluan olla vain ystävä, enkä muuta. Lisäksi hän tosiaan toivoi ettei hänen tarvitsisi miettiä mitä sanoo/miten käyttäytyy, jottei anna minulle mitään harhaanjohtavaa viestiä. Hän siis ei ole minuun edes ihastunut.

Tottakai jos on ihastunut toiseen, niin pääasiahan ei ole se, että onko mitään aktiviteettia. Tärkeintä on yhdessä oleminen, ei sitä tekemistä aina tarvitse olla. :)

Mutta se siis tosiaan stressaa, kun en tiedä, miten saisin hänet uskomaan, että haluan olla hänen ystävänsä. Kun en tiedä, mitä hän ajattelee kun juttelen hänen kanssaan. Hänhän voi joka lauseen kohdalla miettiä päässään "sanooko tuo nyt tuon ja tuon asian rakastuneena vai ei". Ja sitten kun ehdotan tapaamista, niin käsittääkö hän sen treffikutsuna vai ihan normaalisti. Nuo ovat ne kaksi asiaa, joista olen hyvinkin epävarma. Kaikki muu on minulle selvää, ainakin suurimmaksi osaksi.

Nyt kun luen kirjoittamaani tekstiä, niin vaikuttaa sulalta hulluudelta elätellä mitään toiveita edes yhdestä yhteisestä yöstä. Näin ovat kaikki ystäväni minulle sanoneet, että ei onnistu. Niistä ihmisistä, kenelle olen tästä asiasta puhunut, sinä taidat olla ainoa kuka on sitä mieltä, että mahdollisuus on. Tosin olen kertonut sinulle enemmän tästä aiheesta kuin kenellekään muulle. Lisäksi osaat ajatella naisen tavoin. Toivon sydämeni pohjasta, että voin todistaa kavereitteni olevan väärässä ja sinun oikeassa.

Sitä mä ihmettelen, että miten sä et kyllästy mun jorinaan :D sulla on teräksiset hermot, koska kaikki muut ovat jo kyllästyneet tähän aiheeseen, paitsi sinä. Ja kuten sanoin, sinulle olen avautunut eniten. Toivottavasti et kyllästy vielä pitkään aikaan, haluan informoida sinua sitten kun tilanteessa tapahtuu jotakin merkittävää!

Jälleen jättimäinen kiitos kärsivällisyydestäsi!

Pitäis varmaan pyyhkiä osa siitä mitä kirjoitin pois, kun joku tuossa sanoikin jo hieman samaa, mitä ajattelin.

En mä oikeastaan muutenkaan ole kovin helposti kyllästyvä, enkä tällä tarkoita, että sä olisit kyllästyttävä, et ole :) Tiedän vaan itsekin tosi hyvin sen, että tuollaisia asioita pyörittelee joka tapauksessa päässään sitten ihan loputtomasti, jos niistä ei puhu. Ja minusta ne on sellaisia asioita, joista on hyvä puhua ja ne ovat myös antoisia sille asiaa kuuntelevalle, koska oppii jotain toisten tavasta ajatella. Itsestä ainakin tuntuu opettavaiselta kuunnella ja kiitos paljon siitä :) Enkä mä vielä ole kenenkään muunkaan avautumisiin kyllästynyt, kun tosiaan vaikka eräs koulukaverinikin kertoo aina miesahdistuksistaan ja lähettää pitkiä sähköposteja naamatusten juttelemisen lisäksi, kun häntä jokin ihmissuhdejuttu painaa. Itsehän mä en koskaan ole osannut jutella kellekään, kun olisi ollut sellainen hetki, että olisi varmasti pitänyt, niin ehkä siksi olen jotenkin sisäistänyt sen puhumisen tärkeyden nyt nykyään.
Eikä siis tarvitse mitenkään siitä huolissaan olla, että kyllästyisin, voin kyllä kuunnella ja vastailla niin kauan, kun susta tuntuu, että haluat mun juttuja kuunnella :) Tosin muutaman viikon päästä mulle tulee aika paljon kiireitä lisää, kun olen jo ajat sitten päättänyt aloittaa koiran kanssa yhden koiraharrastuksen ja se vie varmaan aika paljon aikaa. Ja sen lisäksi aion alkaa normaalien lenkkien lisäksi juosta lenkkejä koiran kanssa heti kun vaan saan aikaiseksi hommattua kunnollisia ulkoiluvaatteita, koska mulle on sanottu nyt aika monelta taholta, että en saa tehdä juoksulenkkejä korkokengissä ja hameessa, jota ehkä itse olisin ajatellut :D Sinäänsä kyllä ehkä hassua, että kun ilmottauduin niihin koirajuttuihin, niin ajattelin, että saanpahan ainakin itseni vierotettua tältä palstalta pois, kun ei jää turhaa aikaa :) No, ehkä sitä ei tapahdu, mutta ei se haittaakaan. Ja siis kyllä mulla varmasti sen verran aikaa jää, että ehdin kirjoittaa, jos haluat vielä silloin jutella etkä itse ole jo kyllästynyt. Toivottavasti tämä ei nyt aiheuta sulle mitään turhaa stressiä, että en muka ehtisikään vastailla, mutta ehdin varmasti, mutta joskus voi olla vähän kiire ja saatan jäädä päälle johonkin kauheaan koirankoulutus olotilaan, kun sattuu olemaan tuollainen itsepäinen rotu, jolle ihmisen pitää olla mielenkiintoistakin mielenkiintoisempi ennen kuin kiinnostutaan tottelemisesta :) Tosin sillä tavalla hypin, kiljun, juoksen ja taion nameja joka hihasta jo nytkin, jotta ollaan koiran kanssa samoissa tavoitteissa, että ehkä se ei nykyisestä juuri eroa, mutta kunhan nyt sanoin.

Mulla on erilainen näkökulma varmaan ihan kokemukseen perustuen. Tiedän loppujen lopuksi muutamankin ihmisen, jotka ovat joskus ahdistuneet tavallaan samankaltaisesti jostain asiasta ja ehkä itsekin olen vähän sen tyyppinen, että saatan ahdistua. Ja noista asioista on ystävien kanssa puhuttu joskus paljonkin. Pitää muuten sanoa sekin vielä, että yleensä miehet ei ota kuuleviin korviinsakaan sitä, että se innokkuus ahdistaa, vaikka sanoisi aivan suoraan ja yrittäisi selittää. Juuri niin kävi sille ystävälleni, josta kerroin. Hän siis tosiaan yritti selittää miksi häntä ahdistaa. Vastapuoli ei siitäkään oikein ymmärtänyt, että heidän tapailunsa olisi voinut jatkua, jos se olisi muuttunut vähän rauhallisemmaksi. Ja tuo ystäväni tuskaili sitä minulle, että kun se mies vaan loukkaantui siitä ja hän oli toivonut, että se auttaisi kun hän selittäisi, että ei ole tottunut innokkuuteen ja se ahdistaa, mutta ei se viesti mennyt perille. Sitten kaverini ehdotti, että he voisivat olla kavereita ja kertoi minulle, että toivottavasti se kaverina tapailu vähän edistäisi asiaa ja veisi sen innokkuuden pois ja sitten he voisivat ehkä ollakin jotain. Mutta se mies päätti lopulta, että ei halua olla kaveri ja oli kaverini mukaan todella torjutun ja loukkaantuneen oloinen ja lopulta lopetti kaverini viesteihin vastaamisen. Ymmärränkin kyllä, että nuo ovat niin herkkiä asioita, että kaikki asiat tulee helposti otettua heti torjumisena. Mutta sulla on mun mielestä tosi hyvä asema, koska näytät tiedostaneen, että se rauhallinen lähestymistapa voisi olla hyväksi, en oikeasti tiedä ainuttakaan tapausta, jossa sen olisi se vastapuoli oikeasti tiedostanut. Ehkä enemmän on tapahtunut sitä, että vastapuoli on sen verran masentunut ja loukkaantunut torjunnasta, että on sen takia flegmaattisempi ja sitten se onkin yhtäkkiä auttanut sitä suhdetta. Mutta noitakin tapauksia on vähemmän eikä ollenkaan niin hyvä keino kun se tiedostaminen ja uusi lähestymistapa.

Tuosta stressaamisesta voi ihan oikeasti päästä eroon. En oikein tiedä miten se on itselläni tapahtunut, mutta se vaan on. Ominaispiirteet eivät häviä, mutta stressaaminen ei ehkä olekaan ominaispiirre, vaan joidenkin piirteiden ilmentymä. Mulla siis ne piirteet jäivät jäljelle, mutta stressi on vähentynyt oikeastaan aika minimiin. Olen kyllä edelleen esimerkiksi itseni suhteen perfektionisti ja asetan aina itselleni todella korkeita tavotteita, enkä edes tajua sitä, vaan teen kauheasti jonkun tehtävän asian eteen ja häpeän sitä, kun se on niin huono ja sitten kun se tehtävä pitää palauttaa, niin saan aina kommentteja, että olen paneutunut asiaan, tehnyt valtavan työn ja pitänyt kovia standardeja itselläni. Enkä edes huomaa sitä. Samoin olen todella täsmällinen ja järjestelmällinen ja jokapaikassa pitää aina olla täsmälleen oikealla kellon lyömällä jne, mutta en jaksa enää stressata siitäkään, kun kaikki kaverini ovat aivan erilaisia ja enkä varmaan ole koskaan nähnyt ainoankaan olevan missään ajoissa. Olen huomannut, että maailmani ei kaadu, vaikka myöhästyisin. Ja kehtaan jopa alisuorittaa omia standardejani. En tiedä onko siinä stressissä jotain sellaista, että tuntuu, että pitäisi pitää kaikki hallinnassa ja hallita kaikkea, mutta ei voi niin stressaa. Samoin ehkä se liian pitkälle ajattelu aiheuttaa sitä.
Tiedän, että tuntuu typerältä jos ei toimi niin, mutta etkö voisi kokeilla ajatella siten, että esimerkiksi nautit niistä käsillä olevista hetkistä ja jos huomenna jokin on huonommin kuin tänään, niin korjaat sitä sitten. Esimerkiksi voit kysellä siltä ihastukseltasi vaikka kuulumisia ilman huolta, koska jos se joku kerta vaikuttaa ahdistuneemmalta, niin hoidat asian sitten eikä se maailmaa kaada. Et voi saada kaikkea menemään juuri siten kuin haluat, vaan aina kaikessa tulee pientä takapakkiakin. Silloin vaan selvitetään se asia siinä hetkessä ja ollaan tyytyväisiä itseensä, että kokonaisuus kulkee eteenpäin. Ehkä keskityt vähän liikaa yksityiskohtiin, koska joka ikisen asian ei tarvitse olla kohdallaan ja mennä täydellisesti. Ei kenenkään elämässä ole sellaista, että kaikki menisi aina täydellisesti ja silti se voi tuntua hyvältä ja asioihin voi olla tyytyväinen.
Mäkin voisin stressata vaikka siitä, että en ole esimerkiksi jaksanut nähdä äitiäni yli puoleen vuoteen enkä ole kuukausiin jutellut ulkomailla asuvalle siskolleni, koska mulla on muutakin niiden edelle menevää tekemistä ja niin niilläkin. Enkä mä stressaa niistä, vaikka joku muu saattaa päivittäin marista asiasta ja yrittää pakottaa soittamaan, mutta osaan olla oma itseni ja tiedän että olen tällainen enkä ota stressiä. Tiedän myös, että voin soittaa, jos joskus siltä tuntuu enkä stressaa siitä, että usein ei tunnu.

Etkö voi itse selventää sitä asiaa niin, että sanot, että se pyyntö ei ole treffikutsu, vaan ajattelit vaan, että voisitte tavata, koska viihdyt hänen seurassaan tms. Tosin kannattaa ehkä vähän pohtia miten sanansa asettelee, koska siinä tavallaan silloin itsekin olettaa, että se voisi olla tulkittavissa treffikutsuksi, ja jos on vaan ystävä, niin ehkä silloin sellainen ei tulisi mieleen. Niin ei mitenkään vahvasti kannata sitä painottaa, vaan heittää se sinne väliin jotenkin.
Ehkä se ei kuitenkaan ole se pääasia, että kuulostaako joku rakastuneelta vai ei ja miksi mikäkin on sanottu. Kun toisesta tykkääminenhän ei ole missään nimessä paha asia. Eikä se ole paha asia edes ystävyyssuhteessa. Oikeastihan on paljon mukavampi olla sellaisen ystävän lähellä, joka tykkää. Ihan niinkin yksinkertaisten asioiden takia, että ei vaikka tule päälle puhutuksi ollenkaan niin paljon, kun toista kiinnostaa kuunnellakin. Niin en katsoisi sitä pääasiaksi, että kuulostatko rakastuneelta vai et, vaan sen, että kuulostatko rauhalliselta vai hyperinnostuneelta ja odotuksia lataavalta. Eikä tuokaan mitään tähtitiedettä ole, että ei siitä stressata tarvitse eikä jokaisen lauseen tarvitse olla kohdillaan. Mielestäni olet tässä asioista kertoessasi kuulostanut ystävälliseltä, rauhalliselta ja jos jossain on näkynyt vähän innostusta, niin se on ollut puettuna aika rauhalliseen muotoon, odotuksia on hieman tuntunut olevan, mutta et ole niitäkään liikaa ladannut. Tuo tekstisi nyt kuulostaa vähän masentuneelta. Rauhalliseen positiivisuuteen kannattaa pyrkiä sitten, kun lähetät hänelle sen tapaamispyynnön.

Tämä on taas tätä naisen näkökulmaa, mutta tuosta että ei tarvitse miettiä miten käyttäytyy ja harhaanjohtavista signaali -sanomisista tulee kyllä sellainenkin kuva, että hän voisi haluta olla lähelläsi jollakin tavalla, josta voisit saada selkeitäkin signaaleja, mutta haluaa vasta tunnustella tilannetta eikä halua, että saat liikaa odotuksia. Tai niin minä ainakin asiaa ajattelisin, että jos hän ei yhtään tykkäisi susta, niin ei myöskään olisi huolissaan siitä, että saat hänestä signaaleja.
Se ystävänä oleminen on hyvä asia, mutta ei siinäkään kannata liiallisuuksiin mennä, koska rauhallinen tykkääminen ei varmaan ketään liikaa ahdista ja jos hän huomaakin haluavansa sun kanssa jotain muuta, niin jos olet ollut liian viileä, niin sen ilmaiseminen voi käydä hänelle liian vaikeaksi. Etenkin kun taustalla on sitä, että teiltä jäi ne fyysiset tunteiden ilmaukset pois ja hän on voinut tuntea sen torjuntanakin. Jos on mahdollisuus, että toinen on tuntenut torjuntaa, niin torjuvissa ja kylmissä eleissä kannattaa olla vähän varovaisempi. Turvallisinta on koko ajan säilyttää sitä ystävällisyyttä ja lämpöä.

Tuon suhteen haluamattomuuden kanssa on niin, että se voi varmasti pitääkin paikkaansa. Ja se voi olla sellainen asia, josta hänen mielensä ei helposti muutu. Mutta uskoisin, että noinkin vakaissa ajatuksissa on silti ihan pientä heittelyä. Tietysti ne sanotaan ulospäin varmemman oloisina, mitä ne oikeasti ovat. Etenkin jos ei haluta aiheuttaa pettymyksiä tai turhia odotuksia. Mutta varmasti niihin ajatuksiin voi tulla ristiriitoja sellaisena hetkenä, kun on hyvä olla toisen kanssa ja saa olla lähekkäin. Sitä tuskin kukaan pystyy arvioimaan kuinka suuria ne mahdolliset ristiriitaiset ajatukset ovat ja johtavatko ne käytännössä eri mielipiteeseen vai eivät. Siitä ajatuksesta kannattaa kyllä itsensäkin lähteä, että jos on tuollainen ajatus, niin se ei ihan hetkessä muutu, vaikka se ei kiveen kirjattukaan ole.
Ja jos sä haluat suhteen sen ihastuksesi kanssa, niin älä todellakaan sammuta toivon kipinää. Vaan pidä siitä ajatuksesta kiinni, mutta älä anna sen häiritä liikaa sitä tunnelmaa, mikä teidän pitää saavuttaa ennen kuin voitte sellaisia asioita miettiä.

Maailmassa saa muutenkin ihan liian paljon sitä viestiä, että ei onnistu jossain jne, niin ihan senkin vuoksi kannattaa aina päättää, että todistaa kaikki vääräksi, hemmetti. Ja oikeastihan se asia on niin, että sinä tiedät asioista enemmän kuin sun kaverit ja jos sulla on yhtään toivonkipinää, niin olet oikeassa, että mahdollisuus on. Kun ketkään muut ei voi kokea asiaa sun (pessimistisin?) silmin.
Sun ystävät voivat myös olla vaan siitä huolissaan, että se yksi yö ei olisikaan sulle hyväksi, vaan menisit entistä masentuneemmaksi siitä, että teidän välit ei olekaan enempää, ja siksi he saattavat torjua sitä mahdollisuutta. Tai sitten he saattavat ylipäänsä ajatella, että eivät tiedä tuollaisen onnistuneen eivätkä usko, että se onnistuu sun kohdalla kun ei muidenkaan elämässä.

Ja siis ehkä se seurusteluun tähtääminen on aika iso vuori kiivettävänä, mutta usko nyt edes siihen yhteen yhteiseen yöhön. Välejänne parantamalla se voi varmasti olla mahdollista, vaikka kukaan muu ei siihen uskoisikaan. Sanon näin, koska tiedän itsestänikin, että ihmisessä on järjellisen tason alla jokin järkeilevätaso, joka saattaa olla sitä mieltä, että aivan järjettömät asiat tuntuvat oikeilta. Jokin taso, joka ei löydä loogisia perusteluita, mutta on silti vahvasti eri mieltä niiden kanssa. Eikä tuollaisia asioita kukaan voi nähdä. Varmasti jotkut ulkoapuoliset voi sanoa, että joku ei koskaan tekisi jotain. Silti sisällä voi olla jokin järjetön taso, jonka mielestä se on juuri se asia, joka on tehtävä. Ja nuo tasot voi edes jotenkin ymmärtää ne ihmiset, joidenka välisistä asioista on kyse. Kaikille muille se on jotain hepreaa. Siksi kannattaa luottaa itseensä, itse tietää asiat paremmin kuin muut.

Siinäkin on pieni ongelma, että tiedostan kyllä hyvin sen että innokkuuteni ahdistaa häntä ja pitäisi tosiaan lähestyä vähän rauhallisemmin. Nyt se on helppo sanoa, mutta auta armias kun alan hänelle juttelemaan. Jostain syövereistä tulee sellaiset paineet, että "pakko sanoa jotain, mutta älä sano mitään väärää, älä sano mitään ahdistavaa, ota iisisti, ota iisisti....." ja sitten alan hädissäni kirjoittelemaan ties mitä. Luulen, että minusta oikein huokuu läpi kaikki se, mitä hän ei haluaisi minusta huokuvan. Saatan olla toki väärässäkin. Flegmaattista tässä asiassa minusta ei saa tekemälläkään.

Kun luin tämän uusimman viestisi, niin tunnen, että oloni on jakautunut tasan kahtia. Kuin taivas ja helvetti. Tunnen suurta helpotusta, kun muistelen sitä hetkeä kun luin hänen kirjottaman tekstin "tykkään susta kaverina" ja jos hän oikeasti tarkoitti sitä, niin eiköhän se ole noin että on mukavampi olla sellaisen ystävän lähellä josta tykkää. Minulla ainakin olisi hänen lähellään mukavaa. Mutta, pimeä puoleni ajattelee, että häntä ahdistaa olla kanssani, koska hän luulee, että minulla on tasan yksi taka-ajatus koko hommassa, nimittäin se, että haluan parisuhteen hänen kanssaan. 50-50.

"Tämä on taas tätä naisen näkökulmaa, mutta tuosta että ei tarvitse miettiä miten käyttäytyy ja harhaanjohtavista signaali -sanomisista tulee kyllä sellainenkin kuva, että hän voisi haluta olla lähelläsi jollakin tavalla, josta voisit saada selkeitäkin signaaleja, mutta haluaa vasta tunnustella tilannetta eikä halua, että saat liikaa odotuksia. Tai niin minä ainakin asiaa ajattelisin, että jos hän ei yhtään tykkäisi susta, niin ei myöskään olisi huolissaan siitä, että saat hänestä signaaleja."

Jälleen sellainen ajattelutapa, joka ei ole käynytkään mielessäni. Tilanne on tässäkin 50-50, mielestäni, sillä ehkä asia on juurikin noin, mutta sitten taas muistelen hänen tekstiään "en näe meillä yhteistä tulevaisuutta muuten kuin kavereina". Mutta tuo kappale on kyllä erittäin järkevä. Luin sen moneen kertaan, ja joka kerta siitä tuli järkevämpi ja järkevämpi. Voi kun minä vain onnistuisin olemaan sellainen ystävällinen ja lämmin kuten kirjoitit. Tosiaan kun aloin ajatella asiaa, niin kun minuun on ollut sellainen henkilö ihastunut josta en itse ole ollut kiinnostunut lainkaan, niin en miettinyt yhtään minkälaisia signaaleja hänelle annoin.

Kaksi viimeistä kappalettasi antoi minulle uskoa ja toivoa. Etenkin tuo viimeinen. Toivon ettei se ole turhaa...

Ehkä sen yhteisen yön jälkeen (mikäli sellainen ylipäätään tulee) hän huomaa, että osaan olla helläkin :) jos se jäi edes osittain siitä kiinni että sitä hellyyttä ei ollut, niin ehkä se olisi jonkinlainen kulmakivi tässä asiassa. Haluaisin olla hänelle niin hellä kuin omalle tyttöystävälle ollaan. Että jos hän alkaisi ajattelemaan siinä niin että "tätä olisi tarjolla enemmänkin jos haluaisin".
Tekisin hänen olonsa todella halutuksi. Enkä nyt puhu pelkästä seksistä vaan muutenkin. Haluan pitää hänestä kiinni, suudella häntä, hänen kaulaansa, silitellä, halailla.. :)

^ tuntui oudolta kirjoittaa tuo viimeinen lause. Ehkä se johtuu siitä että olen mies :D

Onhan siinä sekin, että mitä rauhallisemmin vastapuoli ottaa, niin sitä vähemmän tulee se olo, että tulkitsee sydän kurkussa jokaista sanottua asiaa ja pelkää jatkuvasti ja tulkitsee ne väärin. Voit siksi ottaa ihan rauhassa kaikkien väärin sanomis -ajatusten kanssa, koska jos vastapuoli ottaa rauhallisemmin, niin teidän välissä on tilaa sanoille, eikä ne heti lyö johonkin sisälle ennen kuin se luottamus on kunnolla rakentunut.
Äläkä liikaa murehdi siitä, mitä sanot, kun sustahan tykätään, niin olet vaan oma itsesi eikä se niin vaarallista ole. Kunhan et sano sellaisia asioita, että esim. "kuolen jos me ei aleta seurustella" yms. Ja varmaan pystyt ihan helposti tuollaisia välttämään :) Ei se niin hankalaa ole eikä jokaista sanaa tarvitse miettiä :) Ja sitä voi myös miettiä, että yrittää suhtautua positiivisesti asioihin. Ihan vaikka senkin takia, että jos stressaat liikaa niistä sanomisista ja sua alkaa ahdistaa, niin vastapuoli voi huomata sen ja sille tulee paha mieli sun puolesta, kun ahdistut niin paljon jostain, vaikka tarvetta ei ole ja voisit olla ihan rauhassakin, kun et sä mitään mokaa. Toki siihen hänen kanssaan jutteluun varmaan on vähän painetta, mutta sekin voisi helpottaa, jos ei ihan liikaa miettisi sanomisiaan. Ja voit luottaa siihenkin, että kun annat itsesi tykätä hänestä etkä vaan ajattele, että se on "turhaa toivoa, joka pitää hiljentää", niin susta tulee ihan luonnostaan sitä ystävällisyyttä ja lämpöisyyttä.

Ehkä se onkin niin, että sitä vankkumatonta rauhallisuutta tärkeämpää onkin vaan se, että toinen selkeästi ymmärtää, että olisi parempi lähestyä vähän rauhallisemmin ja ylipäänsä yrittää ottaa sen huomioon. Kun se innokkuus ja joistakin asioista innostuminen on varmasti myös luonteenpiirre ja se voi hyvinkin kaikenlisäksi olla sellainen luonteenpiirre, josta tykkää. Mutta ei vaan itseään kohtaan osaa ihan heti ottaa sitä liikaa innokkuutta vastaan, vaikka yleisesti ottaen näkeekin sen osana sen ihmisen luonnetta ja pitää kyllä siitä ominaisuudesta, mutta ei koe sen toimivan heidän tilanteessaan, koska se hieman ahdistaa siinä alussa.
Omaa luonnettaan ei siis tarvitse peittää, eikä tarvitse yrittää olla toisenlainen ihminen, vaan yrittää omana itsenään olla rauhallisempi ja sun kohdalla se ehkä sitten tarkottaa jotain rauhallisuuden ja innokkuuden yhdistelmää :) Sitä vaan, että eri ihmiseksi ei tarvitse muuttua ja ylipäätään sen asian tiedostaminen voi auttaa paljonkin. Kyllä noista asioista, mitä sanoit varmasti syntyy teidän välille sellaista luottamusta, että hän voi luottaa siihen, että otat hänet huomioon siinä asiassa, vaikka nyt et yhtäkkiä maailman rauhallisimmaksi muuttuisikaan :) Ja se varmasti riittää. Kun susta tykätään itsenäsi, niin ei sitä sun persoonaa toivota hävitettävän.

Ja siis yksi miettimisen arvoinen asia tosiaan on se, että et huomaamattasi ala tehdä niin, että alkaisit peittää itseäsi ja sensuroida sanomisiasi ja oikeita tuntemuksiasi liikaa. Ettei vaan kävisi niin, että uskallakaan enää kertoa vaikka sitten siitä innokkuudesta enää koskaan. Kun tosiaan sitä rauhallisuutta tarvitsee ainakin siihen asti, että olette tutustuneet paremmin ja viettäneet enemmän aikaa yhdessä, ei koko elämäksi. Yritä pitää huoli siitä, että jää kiinni siihen, että sensuroit itseäsi ja mietit aina liikaa mitä sanot. Tämäkin voi kyllä olla vaan mun mielipide, koska olen sillä tavalla aika rauhallinen tai hyväksyvä ihminen, että mulla ei ole kauheasti mitään täydellisyysvaatimuksia ihmisille ja hyväksyn helposti asioita, niin haluan aina, että ihmiset ei peittelisi itseään eikä ainakaan pidemmän päälle jäisi sellaiseen täydellisen esittämiseen kiinni. Tietty sitä tarvii joskus tuollaisissa tilanteissa, jos ahdistaa, mutta mulle ainakin tärkeintä on luottamus, hyvä keskusteluyhteys ja avoimuus ja niistä pitää kiinni olemalla oma itsensä. Ehkä mun ei tarvitse tästä sulle sanoa, kun osaat varmasti kertoa asioista kun haluat. Mutta sitä vaan, että ainakin mä näen asian niin, että luottamus, läheisyys ja avoimuus ovat vastakkaisia täydellisen esittämiselle ja sulkevat aina toinen toistaan hieman pois. Ja mä ainakin sen ensimmäisen vaihtoehdon koen ehdottomasti tärkeimmäksi enkä tarvitse mitään täydellisyyttä, vaan luottamus on mulle sitä täydellisyyttä. Ja uskon kyllä, että ehkä säkin arvostat samanlaisia asioita, koska pyrit sen ihastuksesi kanssa luomaan läheisyyttä, niin halusin vaan muistuttaa, että ei kannata olettaa, että vastapuolikaan kaipaisi sitä "täydellisyyttä". Ehkä et oletakaan niin, mutta halusin vaan muistuttaa, jos se sitä virheidenpelkoa voisi lieventää.

Ymmärrän, että sua ahdistaa, koska tunnet sen itsekin, että olet jollain tapaa hänen punnittavanaan. Sinuna en kyllä olisi kauhean huolissani, jos tällä tavalla ulkopuolisen silmin saa sanoa :) Luulen että se on enemmänkin niin, että hänellä voi olla hankalampi olo, jos on epäillyt susta jotain niin kuin vaikka, että et jotenkin tarvitse fyysisen hellyyden olemassaoloa eikä sua kiinnostaisi sitä antaakaan. Ja sitten jos systemaattisesti näytät osoittavan hänen pelkojaan vääräksi, niin hänellä voi olla hieman sekava olo. Ehkä jopa sellainen, että haluaisi hieman toivoa, että oikeastikin voisi olla vaikka sitä hellyyttä, mutta ei uskalla ihan luottaa siihen. Ja sitten tietysti se, että jos omia epäilyksiä todistetaan jatkuvasti vääräksi, niin on sisäisesti vähän tyhmä olo :D Varmaan tulee ajateltua, että mitä hemmettiä sitä aina oikein epäilee ja sivulauseessa miettii, että pitäisikö siltikin vielä vähän epäillä?

No, ainakin susta voi ajatella myös, että ainoa taka-ajatuksesi on hänen kaatamisensa :D Eikä se ole yhtään sen parempi :D Ei kun oikeasti, en mä usko, että susta tulee mitään tosi selkeitä taka-ajatusviboja. Sulla kuitenkin näyttäisi jotenkin päälimmäisenä olevan sellainen tunne, että haluat viettää aikaa yhdessä, läheisissäkin tunnelmissa. Toki susta voi joskus tulla hieman sellaista, että tuntuu että haluaisit suhteen hänen kanssaan tai että se hänen "kaatamisensa" on tärkeää. Mutta käsi sydämellä sanon, että mun mielestä kumpaakaan ei tule nyt liikaa. Kun niitä tulee, niin ne tulee jotenkin suht. terveen oloisina ajatuksina, että ne ei ole mitenkään painostavia, vaan tuntuvat rauhallisilta. Ja susta tulee hyvin vahvasti se olo, että siinä on kaikkea muutakin kuin nuo kaksi asiaa, ja se on hyvä. Ja siis tuo seurustelujuttu ei oikeasti tule susta kuin ihan vähän hetkellisesti ja mun mielestä se on oikeastaan hyvä, että sitä ihan vähän joskus tulee, koska ehkä se kertoo siitä, että sun tunteet on oikeassa suunnassa, mutta se on myös hyvä, että sitä ei sen enempää tule, koska ette ehkä ole sellaisessa tilanteessa, että voisitte vielä sellaisista kauheasti keskustella. Tai puhuahan voi aina, mutta tuskin siihen osaisi mitään varmaksi sanoa. Enemmän teillä mun mielestä on mietittävänä ne asiat, että haluatteko olla toistenne kanssa sen yhteisen yön.

Kyllä se hellyys varmaan onkin kulmakivi siinä asiassa, koska jos sitä jäi aikasemmin puuttumaan ja siitä on syntynyt epäilyksiä, niin millaisia tuntemuksia se aiheuttaa, että epäilykset todistuvat vääräksi ylipäänsä sellaisessa tilanteessa, joka tuottaa jo muutenkin mielihyvää sen kosketuksen kautta. Kun uskoisin, että kaikenlaiset solmut ylipäänsä aukeaa helpommin sellaisessa hetkessä, jossa pidetään hyvänä. Saati sitten jos ne solmut liittyvät siihen, että ei ole ollut sitä fyysistä läheisyyttä ja sen aiheuttamiin pelkoihin.
Enkä nyt sano, että sekään vielä välttämättä avaisi sitä asiaa niin, että seurustelu tuntuisi jo selkeästi vaihtoehdolta. Vaan ehkä siinä sitten voisi käydä niin, että hänestä saattaisi tuntua siltä, että hän haluaisi olla lähelläsi useammin ja siinä olisi hyvä olla. Ja sitten voi hiljalleen kehittyä se tunne, että sut pitää ehdottomasti saada pidettyä ja sitten vasta voi miettiä sellaista asiaa kuin seurustelu.

En tiedä onko mussa jokin vika, kun olen hieman taipuvainen ajattelemaan, että on hyvä pitää ihmiset vieraina, jotta ei tule liikaa ongelmia esim. unohtamisessa. Mutta olet oikeastaan avannut mun ajatusmaailmaa ja en olekaan yhtä vahvasti samaa mieltä. Oikeastaan ajattelen jopa, että se yhteinen yö voi olla ihmisille hyväksi, koska se poistaa ihan lopullisesti juuri sellaisen vierauden tunteen eikä voi enää koskaan ajatella, että ei juuri edes tunne tuota ihmistä ja itsen ja sen välillä ei ole oikeastaan mitään. Se vierauden poistaminen luo varmaan jotain turvallisuuden tuntua ja sellaista, että jos asioita haluaa joskus käsitellä, niin on helpompi luottaa niihin keskinäisiin väleihin, koska molemmat tietävät päästäneensä toisen niin lähelle ja yhtä lähelle. Mutta en sitten tiedä miltä ihmisistä tuntuu se, että ne ei voi enää ajatella sen henkilön olevan vaan aika satunnainen vieras ihminen, korvautuuko se ajatus sitten jotenkin sillä, että ajattelee että nyt ollaan yhtä kiinni toisissamme eikä kumpikaan koskaan voida unohtaa. Voin kyllä kuvitella, että se tuntuu ajatuksena ehkä jotenkin sellaiselta hassulta ja siltä, että kaikki muut tuntuu vähän ulkopuolisilta, koska ne ei tiedä sitä ajatusta. En kyllä oikein osaa selittää.
Mutta siis olen kyllä nyt viimeaikoina mietiskellyt sitä, kuinka järjetöntä on toistaa samoja kaavojaan ja kuvitella, että mikään vierauden tunnekaan auttaisi oikeasti unohtamaan. Lopulta sitä taas huomaa, että päätyy aina samaan pisteeseen ja koko asia toistaa samaa kaavaa unohtamisen ja lähentymisen kanssa. Tuntuu, että alkaa pikkuhiljaa tuntua, että on järjetöntä jatkaa tuollaista kehän pyörimistä ja ehkä jokin vähän radikaalimpikin askel voisi olla ihan suotavaa. Voihan siihen kehän pyörimiseen joskus kyllästyä, mutta tuskinpa kovin moni tahtoo sellaista odotella. Se, että olisikin päästänyt jonkun osaksi omaa elämäänsä, eikä voisikaan enää unohtaa sitä, vaikuttaa kehän loputtomaan pyörimiseen verrattuna ehkä ihan hyvältäkin vaihtoehdolta. Ainakin olisi yrittänyt kulkea elämässä eteenpäin eikä jäänyt vain pyörimään paikalleen samoihin kaavoihinsa. En tiedä, ehkä muillekin tulee samaa tunnetta, kun elää sitä, että asiat toistaa itseään.

Ja tuosta vielä, että jos sanoo, että ei näe yhteistä tulevaisuutta kuin kavereina, niin sen ajatuksen lähtökohdat voivat olla enemmänkin siinä, että itsellä on hankaluuksia ajatella sitä asiaa ja teidän välit ei ole siinä tilassa, että hän ylipäätään pystyisi miettimään asiaa. Sellaisen tietäminen vaatisi enemmän yhdessä vietettyä aikaa. Kyse ei siis luultavastikaan ole siitä, että hän ei pitäisi susta. Voi aina olla niinkin, että hän selkeästi pitää susta, mutta ei tietty tunne sua vielä niin hyvin, että minkäänlaisia epäilyksiä ei olisi. Ja siis hän vaan voi kokea teidän tilanteenne hieman hankalaksi, kun ei ole ollut sen fyysisen läheisyyden luomaa turvallisuuttakaan.

Niin, ei sitä oikeasti edes ajattele mitä signaaleja antaa, jos ei ole kiinnostunut. Kun taas etenkin silloin, kun on vähän ihastunut, mutta on epävarma tilanteesta, niin silloin sitä miettii jatkuvasti.

En ymmärrä miksi susta on tuntunut oudolta kirjoittaa se viimeinen lause, en edes tuon selityksen kanssa, että olet mies :D Ehkä sitten, jos olisit esim. hänen veljensä tai ehdonalaisvalvojansa niin se saisi tuntua oudolta :D Mutta eikö sen enemmänkin pitäisi tuntua hyvältä, _koska_ olet mies :)
Ymmärsin kyllä, että kyse oli kirjoittamisesta, mutta silti :) No, ainakaan sitä ei ollut outo lukea, mutta johtuuko se sitten taas siitä, että olen nainen :) Voi tätä valovuosien sukupuolikuilua :D

Ja voisin joskus miettiä, mitä on tiivistäminen :)

Tietenkin yritän käyttäytyä mahdollisimman normaalisti, ja ehkä olen onnistunutkin siinä ainakin tähän asti. Toissapäivänä puhuimme jo ihan rennosti niitä näitä, eikä minua ahdistanut. Mutta edelleen, välillä tulvahtelee. Tuosta taka-ajatushommasta sen verran, että en ole hänelle siis tälläisista asioista puhunut enää, että ehkä hänellä on vielä sellainen luulo että haluan vain parisuhteen. Sinulle kun olen kertonut juurta jaksain hänen ja minun sanomisia ja tekemisiä, niin sinä olet ehkä paremmin kärryillä ajatuksistani, mutta hän todennäköisesti ei.

Totisesti toivon, että asiat menee noin kun kirjoitit, että hän alkaisi ajattelemaan että hän haluaisi olla kanssani ja lähellä useammin. Mikään kiire minulla ei olisi minkään vakavamman suhteen, ihan täysin hänen ehdoillaan menisin. Pitäisi vain ottaa se ensimmäinen askel jossain vaiheessa.

Olet ihan oikeassa tuossa kun sanoit että välimme eivät ehkä ole hänen mielestään siinä tilassa että voisi ajatella asiaa vakavammin. En minäkään päätä pahkaa lähtisi mihinkään parisuhteeseen jos en tuntisi toista vielä kauhean hyvin. Toisen tuntemiseen ja oppimiseen menee kyllä enemmän aikaa kuin mitä me tapailimme. Vaikka tapailimmekin noin neljä kuukautta, niin se oli sellaista kerran-kaksi kertaa viikossa tapahtuvaa. Se ei ihan taida riittää. Mutta tässä tapauksessa minusta ainakin tuntuu siltä, että tunnen hänet tarpeeksi hyvin. Mutta sekin on ihan ihmisestä itsestään kiinni. Tiivistettynä - haluan hänen tietävän että hän on mielestäni maailman ihanin nainen. Ei pelkkien sanojen kautta vaan myös haluan osoittaa sen hänelle hellyydellä ja hyvänä pitämisellä. Saisinpa siihen tilaisuuden vielä joku kaunis päivä. Olet valanut minuun sen verran uutta uskoa siihen, että se olisi mahdollista vielä, että toivon kipinä kytee vielä enkä tahdo sitä sammuttaa.

Pahoittelen jos tekstini on vaikeaselkoista, johtunee siitä että viikonloppu vaati veronsa... tässä toivun ja yritän koota itseni taas tulevaan työviikkoon. Kännykänkin hävitin viikonloppuna, harmittaa eniten se kun minulla oli siinä itse ottamiani kuvia hänestä. Katselin niitä aina kun iski hirveä ikävä. No, toivottavasti hän antaa minun ottaa uusia sitten kun näemme taas :)

VESKU !!! Älä nyt loukkaannu, mutta teidän suhde oli varmasti sulle tärkeä ja merkityksellinen, mutta ajattele, että ihmiset ovat 10-20 vuotta naimisissa ja on yhteisiä lapsia ja yhteinen elämä, ja sitten toinen pettää ja tulee ero... mieti miten ne ihmiset selviävät ??? sä selviät tosta haave suhteesta varmasti !!!! nyt uusia naisia katselemaan, toi juttu ei ollu todellinen, joten palaa takaisin tänne sieltä pilvistä jooko ja ala elämään taas !!!! hyvää jatkoa !

Tee hänet mustasukkaiseksi.

Oon vähän väsynyt ja tässä ihan muun pakollisen tietokoneen tuijottelun lomassa vastaan, niin saattaa olla vähän näyttöpäätepäänsärkyistä :)

Mustasukkaiseksi tekeminen ei auta. Hyi, ei sellaista. Sillä ajaa korkeintaan pois, ei kukaan sellaisen vuoksi tule vaan tulee jos on tullakseen. Ja tuskakaan ei ole kiinni suhteiden pituudesta. Lähipiirissä on kumma kyllä niitäkin, jotka ovat olleet lähinnä onnellisia 20 vuotta kestäneen avioliiton hajoamisesta.

En nyt tietenkään tiedä kuinka hyvin ajatukseni vastaavat todellisuutta, kun en ehkä aivan osaa samaistua ikävöintiin, koska elän ainakin nykyään niin vahvasti hetkessä, että en enää ajattele kovinkaan paljon asioita, jotka eivät ole konkreettisia ja elämääni kuuluvia. Joskus satunnaisesti saatan miettiä sellaista, mutta en koe sitä kovin hyödylliseksi. Jotenkin se hetkiin keskittyminen on enemmän itselleni ominaista. Mutta siis ehkä sulle riittääkin lopulta tuo, että olette vähän tekemisissä ja saat siitä jotain pientä hyvää(?) oloa ja lopulta pääsetkin sen olon paranemisen avulla ylitse. En siis tiedä, mutta epäilisin että noinkin voi käydä, jos saat siitä kaveruudesta selkeästi jotakin mitä tarvitset. Sun pitää vaan sitten muistaa mielessä laittaa sellainen piste asioille sen jälkeen, että et enää ajaudu uudestaan samaan tilanteeseen.
Ja siis oma itsensä kannattaisi tuntea sillä tavalla, että osaisi vähän ennustaa omaa käyttäytymistään. Ja osaisi myös nähdä mitkä asiat on itselle hyväksi ja mitkä ei. Koska aina voi olla niinkin, että henkinen lähentyminen ystävyystilanteessa ei yllättäen olekaan hyväksi. Se voi tuoda mm. pelkoja ja lukittaa itseä. Ja se voi tuoda myös kaikenlaisia paineita. Toisaalta voi myös jäädä niin niiden pelkojensa vangiksi, että unohtaa ne asiat, joita oli halunnut kokea silloin, kun sitä ystävyyttä ei ollut. Eli niin sanotusti normaalimmassa tilassa. Se riippuu aivan ihmisestä, mutta joillakin voi olla vähän enemmän uskallusta ja eteenpäin pyrkivää voimaa itsessään silloin, kun toinen on vähän kauempana. Toisilla taas toistepäin.
Mä sanoisin, että sua se ystävyysläheisyys ehkä jopa hieman lamaannuttaa. Itseäni taas etäisyys lamaannuttaa enemmän.
Niin ehkä itsesi kannattaisi ainakin tiedostaa se, että voi hyvin olla, että se kehittyvä ystävyys ei teekään asioita itsellesi helpommaksi, vaikka se hänen luottamustaan sinuun saattaakin hieman lisätä. Ja jos siltä tuntuu, niin ehkä se ystävyyskehitys olisi ihan paikallaan katkaista. Ainakin jos se on selkeästi menossa siihen suuntaan, että pääset sen ystävyyden ja lamaantumisen avulla ylitse haaveistasi, niin toinen voi alkaa saada kiinni siitä kehityssuunnasta ja kokea sen ystävyyden tavallaan jopa hieman yksipuoliseksi ja katkaisee sen sitten oma-alotteisesti. En nyt todellakaan sano, että noin välttämättä kävisi, mutta aika monella naisella on varmasti jonkin verran kokemusta sellaisesta, että joku poika on tosi ystävällinen ja haluaa olla kaveri ja itse siinä sitten pohtii aina sellaista, että ehkä yöllisiin tekstiviesteihin ei tarvitse vastata, vaikka haluaisi olla kohtelias jne. Ja sitten lopulta se ystäväpoika löytää tyttöystävän ja sen jälkeen asiat muuttuvat sekunnissa siten, että enää ei edes morjesteta ja sitten on aina aika hölmistynyt ja hyväksikäytettykin olo ollut, kun on luullut että on vaan kavereita kaikkien kanssa, jotka on ystävällisiä. Ja mä luulen, että hyvinkin monella on tuollaisia kokemuksia ihan jostain yläasteelta lähtien ja poikienystävyyteen suhtautuu oikeasti aina tosi epäluuloisesti ja miettii milloinka ne saa siitä tarpeekseen. Niin kuin se olisi aina jokin hetkellinen täyte jollekin asialle kuten yksinäisyydelle, surullisuudelle tai kaikelle mahdolliselle. En tietty kaikkien puolesta voi puhua, mutta omissakin ystävissä tiedän että monilla on samanlaisia kokemuksia ollut etenkin silloin teini-iässä, jos nyt ei ole jokaista poikaa lähestynyt kaikilla tavoin. Niin se ystävyys on vähän sellainen epäilysherkkä tilanne. En nyt halua mitenkään ahdistaa tällä, mutta sanonpahan vaan, että hieman siinä ystävyystilanteessa voi joutua sellaisen tarkastelulampun alle, että onko siinä siksi, että tarvitsee jotakin ja haluaa vaan ottaa.

Ja siis todellakin ymmärrän sen, että ystävänä sinä tietysti myös annat jotain ja varmasti se menee perille, mutta tuollaisiin asioihin voi kohdistua epäilyksiä ihan vaan siksi, että kaikki muut käyttäytyvät niin ja se voi tuntua vähän sellaiselta leikkimiseltä, jolle on mittakyky vähän täynnä ja siksi syntyy epäilyksiä.

Toki on erittäin hyvä, että haluat ilmaista sitä, että tykkäät hänestä. Se on ystävällistä ja suloista ja varmaan parantaa sitä helpoutta olla sun lähellä, kun ilmaiset sitä hänelle. Mutta ehkä itsesi kannalta sun kannattaisi ajatella, sitä että hän tuskin on mikään maailman ihanin nainen, vaan ihan vain nainen tai eräs nainen, johon olet hieman ihastunut. Tuskin hän niin ihmeellinen on.
Ja siis muutenkin kannattaa ottaa asiat omassa mielessään tosi rauhallisesti. En sano, että et ottaisi, kunhan muistutan. Se on itsensä kannalta parempi, kun ei pääse syntymään mitään kovin pahaa vuoristoratakyytiä ahdistuksesta unelmointiin ja toisinpäin. Ei lataa niille tilanteille liikaa odotuksiakaan, kun ei ihan kauheasti mieti niitä etukäteen. Se ehkä loisi myös sitä rauhallisen ystävyyden tuntua, että sitä heittelyä suuntaan tai toiseen ei tapahtuisi niin paljon. Kun ainahan se menee niin, että jos sitä tapahtuu toisella, niin sitä tapahtuu molemmilla. Se tilanne olisi hyvä saada rauhoitettua siten, että ei olisi mitään ylimääräistä vuoristorata tunnetta, koska ihastuminen jo yksinään ottaa varmasti ihan tarpeeksi mahasta. Ja ehkä olisi hyvä edetä niissä asioissa siten, että olisi vähän vakaampi olo ja päästä vakaampaan ympäristöön.


Mä en vaan usko, että susta tulee kovin vahvasti sitä parisuhdehalua, vaikka et olisikaan puhunut mistään. Tunnut paikotellen sen verran ahdistuneelta, että on vaikea sanoa, mitä susta oikein tulee. Susta siis oikeasti tulee ihan selkeästi sitäkin tunnetta, että hän ahdistaa sua. Ja ihmiset on taipuvaisempia kiinnittämään huomiota sellaisiin merkkeihin kuin muihin ja siksi se vaikuttaa siltä, että mitään parisuhdehaluja ei juurikaan tunnu tulevan läpi. Ja uskon kuitenkin, että ihmiset saa toisesta viestejä vaikka ne puhuisi ihan jostain muustakin. Eri asia tietty onko ne viestit oikein vai vaan jotain mikä välittyy, vaikka todellisuus on toista.

Kännyköiden pitäisi olla vieläkin sellaisia kauheita pölkkyjä niin kuin joskus 90-luvulla, niin ei voisi hävittää niitä ja järveen heittäessäkin kuuluisi kunnon molskahdus. Yksi ystäväni paiskasi juuri hetkellisessä mielenhäiriössä kännykkänsä suutuksissaan järveen ja on tosi monena päivänä tuskaillut sitä mulle, että meni elämä vaikeaksi, kun kaikki numerot hävisi, eikä tietenkään voinut miettiä sitä etukäteen. Mä en onneksi juuri koskaan hävitä mitään, paitsi kerran heitin vahingossa opiskelijakorttini lehtien mukana paperinkeräykseen ja se jäi sille tielle. Ja suutuksissakaan en ole tainnut koskaan viskata kuin kengät menemään. Tosin mun viikonloput meneekin yleensä ihan joidenkin muiden kuin toipumista vaativien asioiden parissa. Tosin voihan kännykänkin hukata vaikka mansikkamaalle.
Mutta ehkä viikonloppujakin voisi viettää siten, että ei olisi ihan niin hukkaamisalttiissa tilassa ja että ei vaatisi ne viikonloput niin kauheasti verojaan. Sun kohdalla kännykän alkolukkokin tarkottaisi lähinnä siis kännykästä lähtevää kaapelia, jolla se on kytketty hukkumisen varalta ranteeseesi. Ja sitten ranteessa olevista mustelmista voit aamulla laskea kuinka monta kertaa olet yrittänyt viskata sen menemään. Tuossakin on varmaan käynyt niin, että olet juovuksissa huomannut ne sen naisen kuvat ja päättänyt heittää puhelimen hevonkuuseen ja aamulla ihmettelet vaan vahingossa hävittäneesi sen johonkin.
Mä en ole koskaan oikein tajunnut sellaista kunnon juopottelua. Ehkä miehille ei sitten toistella jatkuvasti lapsesta asti sitä tai käytännönkin kokemuksen kautta, että aina pitää olla niin järjissään, että osaa varoa vierellä ajavia autoja ynnä muuta. Mutta se kyllä tekee sitten sen, että itse saa aina olla huolehtimassa. Ja en oikein tiedä ymmärrättekö te miehet kuinka hemmetin paljon erittäin humalainen mieshenkilö painaa, kun sitä yrittää lempeästi saada kotiin ja sänkyynsä nukkumaan. Ja kuinka vaikeaa on esim. peitellä, kun toinen ei selkeästikään ymmärrä omaa parastaan ja haluaa nukkua ilman peittoa ja esim. lisää viinaa. Juopotteluun saa aina suhtautua sillä tavalla huokaisten, että saa taas yrittää pitää toista pystyssä ja miettiä kuinka sille saa ensin päälivaatteet päälle ja sitten vielä poiskin suurilla naisen voimilla. Ja kuinka jossain vaiheessa pitää saada vakuuteltua, että nukkuminen olisi tosi paljon kiinnostavampi asia kuin alkoholi.

Ja siihen ensimmäiseen askeleeseen kannattaa sitten suhtautua siten, että se on vaan askel muiden joukossa. Ei sellainen, joka saisi asiat vierimään nopeasti ja hallitsemattomasti. Ei sitä kannata ajatella sen kummempana kuin muitakaan askeleita, koska se ei varmasti sitä olekaan. Ei siis myöskään kannata odottaa, että asiat lähtisivät maagisesti ja nopeasti kulkemaan eteenpäin. Riippuu toki askeleesta, mutta enemmänkin se ensin voisi tarvita keskusteluja aiheesta, jossa molempien ajatuksia pitäisi hieman käydä läpi. Ja sitten pitäisi pohtia milloin voisi nähdä yms. Toki tuo riippuu siitä, miten asian esittää. Ja jos hän sitten kokee, että haluaa olla kanssasi useamminkin, niin sekin on varmasti sellainen hitaasti kulkeva tunne, jos hän on nyt asiasta epävarma. Siis sellainen tunne, että sitä saattaa itsekin hieman tunnustella ennen kuin myöntää sen itselleen ja ennen kuin haluaa puhua siitä sulle. Siis että saattaa haluta tavata uudestaan, mutta ottaa ehkä hieman aikaa ennen kuin se ajatus muuntautuisi sellaiseen muotoon, että hän haluaisi kertoa sen sulle, että hänestä tuntuu siltä, että hän haluaisi olla lähelläsi enemmän. Siis että sellaista omien tuntemustensakin tutkiskelua voi ehkä odottaa. Tai siis pitää odottaa, jotta ei tule liikaa painostaneeksi.
Mutta siis tuohon pitää ihan oikeasti ajatuksissaan asennoitua. Jotta se toisen hitaus ja rauhallisesti eteneminen ei esim. sen yhteisen yön jälkeen tunnu jotenkin siltä, että olisi jotenkin hyväksikäytetty ja että ei olisikaan samoilla ajatuksilla, jos toinen haluaa ottaa hitaasti vaikka sen jälkeistenkin näkemisten kanssa. Tietty parempi, jos ennen sitä olisitte tapailleet ihan rauhassa ehkä tietäen, että siihenkin voitte haluta joskus edetä. Ja pitää varautua siihen, että voi tuntua, että tulee ristiriitaisia signaaleja, jos toisesta voi selkeästi sun seurassa lukea, että se tykkää, mutta sitten se ottaakin muuten aika hitaasti, kun tottakai on erilaista olla toisen seurassa kuin yksinään. Ja vasta yksinään ollessa tuollaisen lähestymisen jälkeen vasta tapahtuu enemmän sitä ajatusprosessia ja ehtii pohtia. Yhdessäollessa vaan nauttii siitä yhdessäolosta eikä ehkä pohdi kaikkea niin paljon. Ja varmasti juuri vaikka se yhteinen yö saattaa lisätä toisen tunteita, mutta se voi vaatia aikaa ennen kuin se haluaa aivan suoraan sanallisesti ilmaista sellaista, vaikka muuten seurassasi huomaisit sen hänen eleistään.

Se on hyvä, että haluat näyttää hänelle tunteitasi hellyydellä ja hyvänä pitämisellä, koska sanat ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika merkityksettömiä ja juuri tuollainen hellyys on ehkä sitä, mikä vahvemmin merkitsee ja voi sitten avata teidän väliltä joitakin lukkoja.

Moni asia tässä maailmassa on vielä mahdollista. Eri asia on se, että kuinka paljon uskoa riittää ja kuinka pitkään toivo vielä kestää. Mutta niiden kanssa paljonkin on hyvinkin mahdollista.

Mä olen niin nukkumaanmenon tarpeessa, että luen nuo sun kirjoittamatta lauseet jo melkein vahingossa niin, että katselit hänen kuvaansa, koska tuli hirveä ikävä. Siis sitä ruskeaa, millä on sarvet ja joka aiheuttaa kolareita. Ja ajattelin, että olipa rumasti sanottu :D Taidan mennä nukkumaan :D Mun tuotteliaisuus kyllä lisääntyy yötä kohden niin rajusti, että en voi alkaa edes yrittää mitään 10:ltä nukkumaan-juttua nyt.
En todellakaan usko, että antaa ottaa uusia, jos kerrot että pitää olla jotain, kun tulee hirveä ikävä tai sikaikävä :D Mene eläintarhaan. Kukaan halua tuollaisia hellyyttelynimiä.

Itselläni oli kesällä lyhyt suhde joka päättyi siihen että en tiennyt haluanko alkaa seurustelemaan joten suurimmaksi osaksi suhde päättyi minun päätöksestäni koska se ei silloin tuntunut juuri oikealta minulle. Syksyn mittaan minulla oli hieman ikäväkin häntä mutta en kokenut tarpeelliseksi ehdottaa että yritettäisiin uudelleen. Sitten eräänä päivänä tämä nainen yllättäen alkoikin seurustelemaan toisen kanssa, ja mitä tapahtuikaan. Siitä päivästä lähtien kun tajusin menettäneeni hänet niin on ollut järkyttävän suuri ikävä häntä ja samalla tajusin eräitä asioita joita ei osannut edes ajatella silloin kun ne olisi pitänyt tajuta. Nyt olen itkenyt hänen peräänsä kaksi kk koska en sillon kesällä tajunnut mikä elämässä on tärkeintä.

Ymmärrän kyllä, että tämä asia on ihan eri kuin pitkä avioliitto joka on päättynyt eroon, mutta kyllä tämäkin tuntuu tosi pahalta. En tiedä, miltä tuntuu kun on erottu noinkin pitkästä avioliitosta, sekin tuntuu varmasti tosi pahalta, riippuen tietysti ihan syistä ja ihmisistä.

En minä halua edes yrittää tehdä häntä mustasukkaiseksi. Haluan olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan. Ja siis se parisuhdehan hänen kanssaan olisi unelmieni täyttymys ja haluan sitä enemmän kuin mitään muuta, mutta eikös se loogisesti ajateltuna ole niin, että ensin olisi hyvä viettää niitä helliä hetkiä yms. yhdessä, jotta sitten tietäisi senkin miten se osa-alue toimisi parisuhteessa. Enkä tässäkään tarkoita pelkkää seksiä, vaan juuri sellaista toisen huomioon ottamista, hellyyttä ja lämpöisyyttä. Sellaisia romanttisia juttuja :)

En voi sille mitään, jos hän uskoo niin, että saisin hänestä tarpeekseni jossain vaiheessa. Se ei pidä paikkaansa. Ymmärrän kyllä pointtisi. Tässä tilanteessahan hän saattaa ajatella niin, että haluan vain pahan oloni pois hänen avullaan. En tosin tiedä sitä, että mikä on hänen käsityksensä olostani juuri tällä hetkellä. Sitä asiaa kun en ole uskaltanut ottaa enää puheeksi, koska hän on sanonut että häntä ahdistaa ajatella tätä asiaa ylipäätään. Niin olen tässä ihan kaverillisesti hänelle kirjoitellut, eikä välillämme ole juuri nyt ainakaan minun mielestäni mitään "skismaa". Skisma on väärä sana, ei kuvaa ollenkaan sitä mitä tarkoitan, mutta en tähän hätään keksi parempaa sanaa. Mutta tosiaan jos tilanne kehittyisi vaikka niin, että kirjoitellaan jonkin aikaa, sitten kun tuntuu oikealta niin kysäisen häneltä että tavataanko, käytäisiin vaikka kahvilla tai haluaako hän katsoa kanssani leffan- jotain tuollaista. Ei mitään sellaista että lähdetkö kynttiläillalliselle. Se shoppailupäiväkin voisi olla ihan kiva idea hänen mielestään, ainoa ongelma vaan se että mitä hän ajattelee minusta juuri nyt. Sillä kaverillisella kirjottelulla pyrin lievittämään hänen mahdollista ahdistuneisuuttaan. Ja sitten jos tapaamme, niin voisin jossain vaiheessa ehdottaa uudelleen, ja katsoa miten tilanne kehittyy. Ja sitten jossain vaiheessa tosiaan voisin ehdottaa vähän läheisempää kontaktia. Haluan tehdä kaikkeni, mutta jos hänellä ei tule samanlaista tunnetta että haluaa enemmän, niin sitten ei voi mitään. Tulen hajoamaan uudestaan palasiksi jos niin käy, mutta sen on kai tapahduttava jos haluan edistyä mitenkään mihinkään suuntaan. Minä tunnen, että hän on minulle se oikea.

Ymmärrän hyvin tuon kirjoittamasi, että kannattaisi ajatella että hän on "vain nainen johon olen ihastunut". Haluaisin ajatella niin, mutta en vain voi. Se olisi hyväksi myös väleillemme, yritän koko ajan parhaani mukaan suitsia tunteitani. Välillä ne vaan saa ylivallan, ja ahdistun. Yritän myös kovasti olla näyttämättä ahdistuneisuuttani hänelle, ja ehkä se on pysynytkin nyt viime aikoina piilossa. Myöskään parisuhdehalujani en hänelle halua näyttää, koska hän nimenomaan sanoi että ainakaan sellaista hän ei nyt halua.

Kännykkäepisodista sen verran, että en heittänyt sitä tahallani mihinkään katseltuani hänen kuviaan, vaan hukkasin sen ravintolaan. Yritin kysellä sitä sieltä, mutta siitä ei ollut havaintoa. Joku on siis löytänyt sen ja ottanut omakseen. Kävin myös löytötavaratoimistossa mutta ei se ollut sielläkään. En koskaan riko enkä hävitä tavaroita tahallani. En minä joka viikonloppu juo, nyt vaan mentiin kavereitten kanssa istumaan iltaa ja kävi inhimillinen moka. En ole ikinä aiemmin hävittänyt kännykkääni. Harmi jos annoin sellaisen kuvan että olen kamala juoppo, en ole :) ja tarkoitin sillä ikävällä siis sitä, että aina kun minulla tuli ikävä tätä naista, niin lievitin/pahensin ikävääni katsomalla hänen kuviaan. Teen niin vieläkin... ne kuvat vain olivat "uniikkeja", itse ottamiani ja hän oli niissä niiiin kaunis! Ja en tietenkään sano hänelle että "anna kun otan sinusta valokuvia joita voin sitten ikävissäni katsella" ehei :D sanon vaikka, että liitän hänen kuvansa hänen nimeensä, että jos hän soittaa tai laittaa viestin niin kuvakin näkyy samalla :)

Niin, kai siitä pitäisi keskustella ensin, että mitä kukakin ajattelee, mutta pelkään että hän ahdistuu siitä eikä sitten ainakaan tahdo mitään läheisyyttä. Että sellainen ohimennen kysäisy olisi ehkä parempi, vai olisiko? En tiedä... Se on vielä mietinnässä, kun ei tässä nyt ole tavattukaan vielä tämän tunne-episodin jälkeen, niin sitä ehtii kait pohtia myöhemminkin. Mitä mieltä olet?

Ja odottamaan minä olen valmis, vaikka pitkäänkin, mitä vain hänen vuokseen. Mitä vain, että saisin hänet. Ja jos viettäisimme yhteisen yön, niin en todellakaan perääntyisi sen jälkeen, ei ole mitään syytä miksi tekisin niin. Voisin sitten ehdottaa vaikkapa uutta leffailtaa, ettei hänelle tulisi sellainen olo että haluan vain yhteisiä öitä häneltä, koska se ei ole lainkaan totta. Se ehkä osoittaisi hänelle sen, että oikeasti haluan olla hänen kanssaan. Mutta sinne on vielä matkaa, se voi olla tavoittamattomissakin, en tiedä, mutta haluan yrittää kaikkeni kuten sanoin.

Enkä minä tarkoittanut tuollaisia hellittelynimiä :( en edes kirjoittanut tuollaisia sika- ja hirvijuttuja. Mutta uskon tajuavani nuo viimeiset lauseesi vitsiksi :)

Omiahan ne valintasi tietysti on, mutta elämä on mulle opettanu että mustasukkaisuus se vaan toimii, ja menettämisen pelko. Itse olen myös joutunu tätä viimeisintä juttua käymään pitkään läpi ja tunnemyrskyt on ollu melko mahtavia. Välillä on ollu voittajafiilis kun tuntuu että on tehnyt juuri oikein ja kaikella todellakin on tarkoituksensa, mutta välillä taas tuntuu niin paskalta kuin olla ja voi koska olen hänet omien virheitteni takia menettänyt. Korostan nyt tässä sitä asiaa että hän alkoi kiinnostaa oikeasti vasta sen jälkeen kun tajusin että olen hänet oman virheeni takia menettänyt toiselle. Tiedättekö miltä se tuntuu? Tiedättekö miltä tuntuu kun nyt ajattelee että hän oli ihan parasta mitä minulla elämässäni silloin oli ja ihan omaa tyhmyyttäni menetin hänet. JA NYT HALUAN HÄNET TAKAISIN!! Tässä omassa tapauksessa sanonta 'omaansa oppii arvostamaan vasta kun on sen menettänyt' pitää kyllä niin paikkansa kuin olla ja voi. Ja tämä ole suunnitelmaa eikä haavetta niinkun teidän viestinne, vaan tämä on todellista elämää!

Ja jos tähän eräältä asiaa käsittelevältä sivulta lainattuun lauseeseen on uskominen, "Mustasukkaisuutta pidetään merkkinä rakkauden olemassaolosta" niin voidaan todeta että jos hän ei mustasukkaisuudellaKAAN sinusta kiinnostu, niin ei hän kiinnostu sinusta ikinä.

Sitten vaan eteenpäin. Itsellä ainakin se edellinen ihastus unohtuu todella äkkiä kun se uusi tulee ajatuksiin. Näin kävi tämän nykyisenkin kanssa. Olin nimittäin nyyhkyttänyt edellisen perään 4 kuukautta kunnes tämä edellä mainittu ihminen astuin elämääni ja sai pääni sekaisin. Nyt on hyvä odotellakkin seuraavaa koska tämä nykyinen ihastuminen on todella epätoivoista ja haluan itsekkin tästä jo eroon.

Järkeviä naisia kun ei ole olemassakaan.

Hankalaa ilmaista kirjoittamalla, että ei ole tosissaan, kun naamatusten sitä on mahdoton olla huomaamatta siitä, että vähintään silmät hymyilee, vaikka hetken yrittäisikin huijata olevansa tosissaan :) En siis ollut tosissani enkä oikeasti epäillyt, että käyttäisit sellaisia hellyyttelynimiä :)
Enpä edelleenkään tiedä tuosta kuvanottamisselityksestä, luulee vielä että tarvitset kuvan, koska unohdat muuten kuka hän on, koska et millään voi muistaa kaikkia naisia yhteystiedoissasi pelkän nimen perusteella :D No ei, mutta kai aina saa epäillä :) Kuulostaa silti hassun dementiseltä ja saa miettimään onko sulla puhelimessa myös esim. jääkaapin kuva tekstillä "jääkaappi" ja kaukosäätimen kuva tekstillä "kaukosäädin" :) No ei, et kuulosta dementoituneelta, mutta älä ihmettele, jos varmistuksen vuoksi joudut joskus vastaamaan aivan satunnaiseen "mikä nimeni on?"-kysymykseen :) Tosin sehän on vaan hyvää harjotusta kaikille mahdollisille "milloin syntymäpäiväni on?" "mitä minulla oli eilen päällä?" ja "minkä väriset silmäni ovat?" -kysymyksille :)

Se on hyvä, että haluat olla hänen kanssaan etkä tehdä mustasukkaiseksi, koska se ei varmaan itseäsikään auttaisi yhtään. Kaikki sellaiset "skismat" pysyy poissa, kun on vaan sitä ystävällisyyttä eikä etenkään mitään mustasukkaiseksitekoyrityksiä.
Sitten kun suhteet etenee, niin sitä mustasukkaisuutta on varmasti ihan tekemättäkin, niin se on vaan hyvä jos suhteen alku on ollut huomioonottava ja ystävällinen, niin on sitten helpompi olla siinä suhteessa ja oma mustasukkaisuuskin tuntuu helpommin käsiteltävältä, kun tietää, että on turvallista olla toisen kanssa eikä se tahallaan riepottele. Niin siinä mielessäkin tuo lähestymistapa, joka sulla on, tuntuu hyvin kestävältä ja sellaiselta, josta voi syntyä vahva suhde, jos on syntyäkseen.
Ja mä ainakin koen sellaisen mahdollisen mustasukkaisuuteni huomioonottamisen suureksi hellyydeksi ja niin varmaan muutkin ihmiset kokee. Positiivinen lähestymistapa on se parhain.

Niin se minustakin on, että niitä helliä hetkiä tarvitsee tietääkseen, että niitä varmasti olisi parisuhteessa ja että tietää sellaisen erittäin tärkeän osa-alueen toimivan. Että saa varmuuden siitä, että sitä huomioonottamista ja hellyyttä ynnä muuta on puolin ja toisin. Ainakin itselleni tuollaisen tietäminen on tärkeää, koska olen sellainen ihminen, joka tulisi erittäin varmasti onnettomaksi, jos suhteesta puuttuisi henkinen ja/tai fyysinen läheisyys. Ja myös jos oma läheisyyden halu voi olla paikoin aika suurta, niin tietenkin haluaa varmistua, että toinen olisi edes jotenkin samankaltainen ihminen. Ja ylipäänsä sen selvittäminen on tärkeää, että ne on toisellekin sellaisia arvoja, joita sekin haluaa vaalia. En tiedä onko tämä vain mun mielipide, mutta ainakin itselleni sen selvittäminen on tärkeää, että sitä läheisyyttä ylipäänsä olisi, mutta myös sen, että se ei jäisi johonkin alkuhuumaan, vaan on sellaista, mikä kuuluisi aina elämään. Sillä tavalla tietysti, että parisuhteestakin pidettäisi aina huolta, jotta sitä hellyyttä voi olla. Siis jotenkin niin, että muut asiat ei vedä siitä aina ohi. En tiedä olenko vaan jotenkin outo, mutta ainakin mä uskon, että haluaisin vaikka kuinka monen kymmenen vuodenkin päästä olevan sellaista esim. että jonkun pikaisen pusun sijasta saisi jäädä vähän pidemmäksi aikaa pussailemaan toista aina kun se tulee kotiin tai itse tulee. Jos oma hellyyden tarve on hieman normaalia suurempaa, niin silloin se tuntuu tärkeältä asialta selvittää ja voi olla että ei halua miettiä parisuhdeasiaa ennen sitä.
Ja se on tietysti yhtä tärkeää, että tietää että suhteessa olisi seksiä ja että se on asia, josta molemmat tykkää ja että suhtautumistapa siihen on positiivinen ja että toinen lähtee mukaan sellaisiin tuntemuksiin ja että on helppo yhdessä päästä siihen tunnelmaan eikä ole sellaista, että toista ei vaan kiinnosta ja on paljon torjuntaa.
Se nyt varmaan on jo tullut aika paljon ennen tuohon tilanteeseen joutumista selväksi, että toinen kyllä miellyttää itseä siinä mielessä ehkä enemmän kuin tarpeeksi.

Saat kyllä niitä epäilyksiä varmasti hälvenemään olemalla vaan ystävällinen itsesi, enkä usko että ne epäilykset mitään todella suuria välttämättä on, mutta niitä voi hieman jyskyttää takaraivossa.
Kyllä sä varmasti voit puhua olostasi hänelle! Sitä vaan, että ehkä hänkin kaipasi vähän sellaista rauhallisempaa lähestymistapaa siihen. Ei varmaan mitään vikaa sillä itse puhumisella, puhuminen on hyvä asia. Mutta sitä miten asiat ilmaisee ehkä voi alkuvaiheessa hieman miettiä ja ehkä hieman vääntää niitä sinne rauhallisuuden suuntaan kuin johonkin muuhun. Kyllä se teidän ystävyyskin jatkuvasti vahvistuu ja se alkaa kestää enemmän kuin ihan alussa. Ja tavallaan olisi hyvä itsekin mennä sen ystävyyden mukana sillä tavalla, että tiedostaisi, että voi puhua sellaisista asioistakin mistä alussa tuli vähän helpommin ahdistuneisuutta. Jotta ei tapahdu sulkeutumisia ja asia etenee myös teidän suhteen kehityksenä. Koska se nyt kuitenkin on etenemässä terveästi oikeaan suuntaan, niin ei tarvitse niin paljon huolehtia siitä, mitä sanoo.
Mutta itse tiedät varmasti mitkä asiat tuntuu siltä, että haluat puhua niistä ja minkälainen keskustelu tuntuu hyvältä.

Mä en usko, että teidän välille muodostuu mitään "skismaa" kun vaan jatkat sitä rauhallista ystävällisyyttä. Oikeasti uskon, että asiat menee ihan hyvin, koska lähestymistapasi on varmaan saanut hänestä ahdistusta pois ja hänestä saattaa tuntua jo useasti ihan vain mukavalta. Kun vain tiedostatte sen, että pientä ahdistusta saattaa joskus putkahtaa, mutta se on aika vaaratonta, koska teidän välinen luottamus kehittyy niin, että saatatte sitten pian huomata aina kulloisenkin ahdistuksen hieman turhaksi ja hetkelliseksi. Ja uskon kyllä, että hänellä on tuon lähestymistapasi ansiosta varmasti ihan hyvä olla.

Juuri tuolla tavalla kysyminen on varmasti oikein hyvä ajatus. Ja nimenomaan juuri tuolla tavalla eikä sinne kynttiläillalliselle :) Olet sisäistänyt sen rauhallisuuden niin hyvin, että ei tuossa ole mitään ongelmaa. Leffan katsominen on muuten siitä ihan hyvä, että jos sua huolestutti se, että onko mitään puhuttavaa, niin siinä voi sitten olla puhumattakin ja voi vaan viettää aikaa toisen lähellä. Jos tuntuu siltä, että olisi helpompi ensin totutella toisen läsnäoloon ilman sen kummempaa puhumista. Älkääkä katsoko mitään hyvää elokuvaa, vaan joku tosi huono, se voi olla lähentävämpi kokemus :D Tietty jokin pelottava elokuva saattaa tehdä sen, että hän saattaa ihan vahingossakin löytää itsensä hyvin pian kainalostasi, mutta voi myös sen tietäen ehkä hieman epäillä pelottavan elokuvan katsomista :) Kahvilla saa kuitenkin pelätä, että kädet tärisee ja kuppi kilisee ja on pian kahvit sylissä :D Mun mielestä ehkä se leffan katsominen on paras ja varmasti aika paineetonta.

Minusta tuo miten rauhallisesti ja päättäväisen oloisesti kirjoitit tuosta, että jos hajoamisen on tapahduttava, niin ainakin se on edistystä johonkin suuntaan, niin se oli juuri sillä tavalla sanottu, mistä ollaan puhuttu. Kun pidät tuon asenteen hänen kanssaan, niin hän ei ahdistu ja oikeastaan todennäköisyys että teidän välit kehittyy hyvään suuntaan, on paljon isompi. Koska tuo vaan nyt kuulosti niin hyvältä asenteelta ja sellaiselta, että hänen on helpompi uskaltaa, kun vastapuoli suhtautuu tuolla tavalla rauhallisesti, mutta silti ilmaisee olevansa tosissaan ja on ystävällinen.

Noihin keskusteluihin mun mielipide on se, että jos on ahdistusta aiheuttavia aiheita, niin keskustelun niistä heti alkuun voisi yhteisellä sanattomalla sopimuksella jättää vähän pois. En usko, että kumpikaan haluaa oikeasti keskustella heti ensimmäiseksi sellaisesta. Se on ihan totta, että ahdistavista aiheista keskustelu saattaa tehdä sen, että hän ei sitten tahdo läheisyyttä. Ainakaan sillä kertaa tai vähään aikaan, ei mikään varmaan tuhoa mitään, kun noin hyvän pohjan rakentamiseen olet käyttänyt aikaa, mutta palauttaa ehkä taaksepäin. Kaikenlaiset vaikeammat keskustelut olisi parempi jättää myöhemmälle. Ja ehkä mieluiten johonkin sellaiseen hetkeen, että voitte jo koskea toisianne ja niistä on vähemmän ahdistava puhua, kun voi samalla hellästi koskettaa. Mutta jostain pienistä tuntemuksista voi ehkä sen verran puhua, että tapaamisehdotukseen hän saattaa tuntea tarvetta sanoa, että "tavataanhan sitten ihan muuten vaan ilman sen kummempia odotuksia ja katsotaan rauhassa" tms. Niin tuollaiset asiat voi joutua vielä varmentamaan hänelle ja hän voi varmistamisen vuoksi vaan haluta vielä niistä sanoa.
Mutta siis pääpaino siinä tapaamisessa on varmasti oltava ihan vaan sillä ajanviettämisellä eikä millään vaikeilla aiheilla. Siinäkin ne teidän välit varmasti ihan luonnollisestikin kehittyy niin, että lähennytte hiljalleen ja sitten on parempi keskustella vaikeista jutuista.

Nuo asiat, joita sanot on tosi rauhoittavia ja hänen on varmasti helppo olla lähelläsi ilman sitä ahdistumista. En oikeastaan olisi uskonut, että ahdistuneisuutta saa noin hyvin pois. Ja se johtuu siitä, että näytät tietävän mitä pitää sanoa ja mistä voi olla epäilyksiä ja jatkuvasti pyyhit niitä pois. On kohteliasta ja huomaavaista haluta osoittaa, että ei halua häneltä vain niitä yhteisiä öitä, se saa ehkä luottamaan suhun hivenen enemmän :) Hänellä kun varmasti on myös tunne, että haluaa susta muutakin, jos sinne asti etenette, vaikka ei ehkä osaakaan määritellä asiaa eikä halua puhua vielä parisuhteesta.

Kuulostan kauhealta epäilijältä kun vähän väliä epäilen sua kamalaksi juopoksi ja puhelimen viskojaksi :D
Kännykät kyllä kuulemma häviää baarista hyvinkin nopeasti, yhdelle tutulle kävi samoin viime vuonna ja sen oli joku ehtinyt ottaa jonkun viiden minuutin sisällä hukkaamisesta, kun hän muisti mihin sen unohti eikä sitä ikinä löytynyt, vaikka kyseli kaikkialta. Kai baareissa jotkut oikein etsivät tuollaisia tavaroitaan tipauttelevia juoppoja :D Uskon kyllä, että et ole juoppo, jotta ei jää epäselväksi :)

Mulla kuvat pahentaa, ei lievennä, tuntemuksia niin paljon, että kestän ehkä yhden kuvan nopean vilkaisun viikossa ja sekin jo tuntuu aina siltä, että ei olisi pitänyt kun ajatukset sekoaa ja jää junnaamaan paikoilleen. Tosin mulla on ehkä tosi pahana se ongelma, että kuva jää verkkokalvolle ja se voi monta päivää tuntua näkyvän edelleen ihan selvästi, kun laittaa silmät kii. Ja menee ehkä se viikko ennen kuin se sumenee. Varmaan tuon vuoksi joudun jatkuvasti keskittymään kaikkeen muuhun, kun on liian eläviä mielikuvia. Esimerkiksi näkeminen jättää ikävää pahentavan kuvien sarjan mieleen. Ehkä sen takia mä tarvisin ikävää lievittämään enemmänkin esim. jotain vaatekappaletta ja se on jo vähän hankalampi keksiä kuin kuvanottaminen, että kuinka ihan huomaamattomasti varastaa esim. toiselta sukan :) Ehkä siten, että piilottaa omansakin ja esittää niiden katoamisesta yhtä ihmeissään olevaa :D Sitten joskus aikojen päästä voi ehkä käydä vaihtokauppa, että antaa sukan takaisin, jos saa vaihdossa vanhan paidan tms. :)

Mua pelottaa jo etukäteen kuinka monen viestin verran mulla oli taas asiaa :)

Tuosta mustasukkaisuudesta sen verran vielä, että se on eri asia, jos ei ole oikein syvällä sisimmässäänkään ymmärtänyt, että tykkää jostakusta tai on ollut sekavat tunteet ja menettämällä ne ovat selkiintyneet. Useimmilla ihmisillä ne on kuitenkin edes sisimmässään sen verran selviä, että ei tarvitse tuollaista avuksi, vaan se vaan satuttaisi. Vaikka siis olisikin epäselvyyttä omiin tunteisiin, niin kyllä siellä jokin osa, joka tietää, että tykkää, varmaan on niin selvä, että tuollaista apua ei tarvitse.

No siis se kuvien ottaminehan on ihan sivuseikka tässä asiassa. Ajattelin vain että olisi kiva jos olisi joku kuva hänestä jota voisin välillä katsella, olinpa sitten missä tahansa.

Kuten olen jossain vaiheessa sanonut, niin asioiden suunnittelu on huomattavasti helpompaa kuin niiden toteuttaminen. Pelkään että menen ihan lukkoon kun pitäisi alkaa ottamaan selvää onnistuisiko se fyysinen läheisyys...

Minäkin haluan, että jos on parisuhteessa niin sitä rakkautta ja hellyyttä riittää myös alkuhuuman jälkeen. Haluan aina näyttää kumppanille kuinka rakas ja tärkeä hän on minulle, ja haluan että minulle tehdään samoin. Mielellään joka ikinen päivä.

En tiedä vahvistuuko ystävyytemme koko ajan, kun en tiedä onko se edes alkanut. Ja kun sanoit että se sitten alkaa kestää enemmän kuin alussa, niin mietin vain kuinka kauan siinä kestää, kun 4 kk tapailun jälkeen emme voineet puhua tästä aiheesta ilman minun saati sitten hänen ahdistumistaan. Olen pannut merkille, että kirjoittaessamme toisillemme hän ei ole ihan oma itsensä vieläkään, sellainen, minkälainen hän oli kun tapailimme vielä. Se ahdistaa minua ihan kamalasti :(

En halua ottaa sitä riskiä, että edes rauhallisesti olostani puhumalla karkotan hänet vaan kauemmaksi. Hän on tehnyt hyvin selväksi että häntä ahdistaa sellaiset keskustelut.

Ja kun sanoit, että on kohteliasta osoittaa ette ole vain yhteisien öiden tarpeessa, niin ensin pitäisi saada se yhteinen yö jotta voisin sen hänelle näyttää. Kuka tahansa voi puhua diibadaabaa ja sitten tehdä toista. Ja se voi olla yksi suuri syy siihen että hän ei halua tehdä niin kanssani.

Mitä tarkoitit muulla, kun kirjoitit että hänellä on varmasti sellainen tunne että hän haluaa muutakin jos etenemme yhteiseen yöhön asti? Itse en usko edes siihen että hän haluaisi edetä edes sinne asti... Tänään on tosi epävarma päivä taas, kysyin häneltä hänen puhelinnumeroaan, hän ei ole vielä antanut sitä, katsotaan antaako. Kun hävitin sen kännykän, niin olen joutunut kaikilta kysymään uudestaan heidän numeroitaan. Jos hän ei anna sitä, niin se kertoo jo aika paljon väleistämme ja hänen tuntemuksistaan. Se olisi kylläkin ristiriidassa kaikkien hänen sanomistensa kanssa, että voidaan nähdä vielä toisiamme ja olla kavereita. Pelottaa siltikin tosi paljon. Tänään hän sanoi että sori, ei jaksa nyt jutella, kun kirjoitin hänelle. Hänellä on ollut pitkä päivä töissä, sen tiedän, mutta kyllä tuo on mielestäni aika paha juttu silti jos ei jaksa muutamaa sanaa vaihtaa :( miksi hän tekee minulle näin :( eikö hän tarkoittanutkaan sitä mitä sanoi? Kirjoitan näitä viimeisiä lauseita pala jälleen kurkussa.......

Kyllä mä oikeasti uskon, että teidän välit kehittyy siten, että asioita voi sanoa enemmän. Eikä se välttämättä tarkoita sitä, että ei koskaan ahdistaisi. Vaan enemmänkin sitä, että se ahdistus ei pelota niin paljoa, koska siitä voi sanoa, että nyt jokin vähän ahdistaa ja voi luottaa siihen, että toinen kuulee sen ja yrittää parhaansa mukaan ottaa asian huomioon. Niin se ei sitten tunnu miltään maailmanlopulta. Ehkä niissä välejen kehittymisessä on juurikin enemmän se luotto siihen, että toiselle voi kertoa siitä, mikä ahdistaa ja se on kiltti ja yrittää ottaa asian huomioon.

Millä tavalla hänen käyttäytymisensä tuntuu erilaiselta kuin ennen? En tiedä ymmärsinkö mitä tarkoitat. Itselleni tulee vaan mieleen, että ehkä jotain heittäytymiskykyä tai jotain sellaista voisi puuttua? Tuollainen johtuu varmasti niistä epäilyksistä ja siitä, että ihmiset ylipäänsä voi kokea vaikeaksi sellaisen tilanteen, jossa on ensin tykännyt josta kusta ja sitten jostain syystä onkin ajatellut, että siitä ei tule mitään ja ne ajatukset on joutunut kuolettamaan, niin niiden ottaminen uudelleen esille voi vaan tuntua vaikealta asialta. Siis tunteita ei välttämättä ole kovin vaikea saada esiin, mutta se asia ja oma suhtautumistapa voi aiheuttaa päänvaivaa. Ja sitten se ehkä keikkuu susta riippumattomasti aina vähän kahden vaiheilla. Toisaalta se voi tuntua juuri oikealta ja hyvältä asialta, mutta toisaalta se saattaa ahdistaa ja tuntua siltä, että ei viitsisi laittaa itseään enää alttiiksi. Siis jotenkin varmaan puuttuu vähän uskoa asioihin. Mikä ei siis missään nimessä ole sun vika, vaan se vaan on sellaista, kun on sellaisia tilanteita, jotka ei ehkä mene ihan niin sääntökirjojen mukaan ja ole tavallisia. En kyllä tiedä tarkoititko tuollaista. Ehkä tarkoitit myös jotain sellaista, että jotain iloisuutta ja teidän välissä olevaa positiivista ja hassua jännitettä sua kohtaan voi puuttua, mikä normaalisti kuuluisi siihen, mutta jos jotain tuollaista puuttuu, niin se johtuu varmasti siitä lievästä ahdistuksesta. Ja se tilanne palautuu normaaliksi oikeastaan varmaankin vain siten, että se panssarilasi jotenkin hajoaa ja se oma ajattelu, luottamus ja kaikki sellainen saa jotenkin ihan uuden alun. Ja se tapahtuu varmasti sillä läheisyydellä. Voihan olla, että tunnut hänestäkin yhtä panssarilasin takana olevalta ja etäiseltä kuin hän sinusta. Ja siitä tulee teidän väliin sitä ahdistusta, joka pitäisi vaan rikkoa. Mutta positiivista on se, että se varmaankin hajoaa aika tehokkaasti jo ihan vaan sillä, että kosketatte toisianne ja olette lähekkäin. Se panssarilasifiilis kyllä tekee tehokkaasti sen, että heiluu vähän puolelta toiselle ajatuksissa ja siinä on sellaista turhaa epävarmuutta ja ahdistusta minkä sellainen etäinen ja epätodellinen olo luo.

Ja siis se ahdistus, mitä teidän välissä on, niin sitä kannattaa pohtia. Uskon, että se etäisyys tekee teille sellaista, että jos on tosi positiivinen ja luottavainen olo, niin se etäisyys saa sen murentumaan kasaa, koska tulee epävarmuutta. Ja luulen, että sua nyt stressaa vähän liikaa se, että itse tekisit tai sanoisit jotain väärin. Mun mielestä sun pitää yrittää miettiä sitä, että hänen olonsa ei ole kiinni siitä, että sanoisit tai tekisit jotain väärin, vaan se leijuu nyt sen tilanteenne vuoksi siinä missä se on. Eikä se varmaan hallitsemattomasti mihinkään poukkoile eikä sitä tarvitse pelätä, että mitä seuraavana ja seuraavana päivänä on vastassa. Kyllä se varmasti heittelystä huolimatta on aika vakaa olotila ja sinä tiedät mistä asioista hänelle tulee joskus ahdistusta, mutta tiedät myös sen, että hän pitää susta ja teidän välit on ihan hyvät eikä niissä ole mitään skismaa nyt. Ehkä enemmän voit vaikuttaa siihen, että kun sua ahdistaa, niin pohdit sitä. Eikö se sunkin ahdistus kuitenkin ole sellaista, että se parempi hetki tulee aina sieltä ja voit joskus olla iloinenkin jostain ja on jopa teidän tulevaisuuteen uskova olo? Ihan yhtälailla se hänen ahdistuksensa voi olla samanlaista, että se aaltoilee.

Mä uskon, että teidän välit on kuitenkin jotenkin paremmat nyt. Ja ehkä te molemmat sisällänne haluatte kuitenkin kohdata sitä ahdistusta, ettekä halua koko elämäänne elää sen otteessa etenemättä mihinkään. Niin varmasti te voitte ahdistuksesta huolimatta päästä asioissa eteenpäin, vaikka se ahdistus kasvaisi välillä pahaksikin.

Ja siis tuntuu kyllä siltä, että ymmärrän ehkä, että sulle on ehkä tullut nyt vähän stressiä siitä, että kun sen fyysisen hellyyden näyttäminen on teidän välejen kannalta tärkeää, niin jos vaan lamaannutkin ja et jotenkin pysty osoittamaan sitä. Mikä on aivan ymmärrettävää, että se tilanne on pelottava. Ja mun mielestä stressaat liikaa, jos mietit sitä liikaa. Ei kukaan varmaan oleta, että kaiken pitää tuntua alussa siltä kuin se tuntuisi sitten, kun on tunnettu 20 vuotta ja ei tarvi pelätä sitä, että tykkääkö toinen varmasti. Ja sehän on yhtälailla teidän molempien asia sitten ehkä edetä siinä asiassa, jos siltä tuntuu. Ei siis ollenkaan vain sun vastuulla. Kyllä hän varmasti koskettaa sua myös, jos hänestä siltä tuntuu. Eikä mikään lamaantuminenkaan varmastikaan haittaa, kunhan yrität pitää sellaisen viestin olemuksessasi, että pidät hänestä ja haluat hänen seuraansa, niin häntä ei sitten ala ahdistaa ja epäilyttää se, onko hänen seuransa epätoivottua. Vai minkälaisia pelkoja sulla on siitä, että pystyisikö sitä fyysistä läheisyyttä osoittamaan sitten oikeasti? Vai onko se enemmän se lukkoon meneminen nimenomaan kysymisessä?

En ehkä tarkoittanutkaan sitä mitenkään määritellyksi, että mitä se muu on. Vaan ajattelin sitä vaan niin, että hänen olonsa voi tuntua sellaiselta, että vaikka se yhteinen yö kanssasi olisi tavallaan myös paljon enemmän. Siis aivan eri asia kuin että olisit joku ihan tuntematon. Ja hänellä voi olla halu tutkiskella omia tuntemuksiaan tai antaa itsensä mennä niiden mukana, tai ylipäätään saada jotain selvyyttä väleihinne. Ja voi hyvin olla, että ajatus sinun olemisesta osa hänen elämäänsä voi myös elää siellä taustalla. Eli vaikka mitään selkeää ei osaisikaan sanoa kuin vasta sitten, niin hänestä voi jo nyt tuntua siltä, että siihen asiaan liittyy selkeästi enemmän kuin pelkkään seksiin ja siksi on hyvä ja turvallinen asia, että susta ei tule sellaista oloa, että se olisi sulle vain sitä. Ja tottakai naisten ajatukset on varmastikin ihan lähtökohtaisesti kaikenlaisia sellaisia puheita epäilevää ja vasta ne teot sitten osoittavat asioiden todellisen laadun. Ja varmasti se hieman tai ehkä paljonkin epäilyttää. Mutta jokatapauksessa en kuitenkaan usko, että susta tulisi sellaista oloa hänelle, että se olisi täysin kylmää toimintaa häntä kohtaan. Varmasti jotain uskoa motiiveihesi on, koska tuskin muuten olisitte tekemisissä edes. Ja vaikka susta tuntuisikin siltä, että haluaisit vaan sen ajatuksen kanssa, että olet ollut osa häntä sillä tavalla, jatkaa elämääsi helpommin, niin se ei tuossa tilanteessanne tunnu mitenkään inhottavalta, vaan on kuitenkin suloisista tunteista lähtöisin oleva ajatus. Voithan tietysti niitäkin sepittää, mutta aika paljon työtä tekisit sitten jonkun ihan hölmön asian vuoksi, jos sillä ei olisi sen kummempaa merkitystä. Niin varmaan olet erottanut itsesi jo ihan selkeästi sellaisista henkilöistä. Ja luulen, että vaikka hänellä olisi hieman epäilyksiä, niin ne on siinä mielessä positiivisia, että hänestä ehkä tuntuu sen verran suhun luottavalta, että haluaa ottaa siitä selvää. Eli ehkä enemmän luottaisi suhun kuin olisi epäuskoa ja se kääntää sen asian siten, että se voi tuntua asialta, johon ehkä haluaisi edetä.

Mulla oli kauhea päivä eilen, vaatteetkin ratkesi :D Myöhästyin puoli tuntia aamulla jostain, vaikka juuri olen sullekin kehunut, kuinka en koskaan myöhästele :D Ja sitten harpoin kai kiireessä sellaisia askelia, että mekkoni sivusauma repesi :D Se on tosi kiva tunne, kun kuulee sellaisen RAKS-ääneen :D No ei se onneksi mennyt niin pahasti, että olisi mitään haitannut sen päivän aikana, tuli vaan uusi halkio :D Tosin ehkä hieman repaleinen ja hitusen ylempänä kuin olisin toivonut :D
Ja nukuinkin jotenkin tosi huonosti, jäin jotenkin pyörimään vaan ajatuksiini, niin anteeksi jos kuulostan jotenkin väsyneeltä. Ehkä en kuulosta, kun ei nyt niin hirveä olo ole, mutta kumminkin :) Oikeastaan se hameenkin ratkeaminen oli vaan hauskaa enkä kuollut myöhästymiseen :)

Ja tuli vielä mieleen, että sen ystävyyden vahvistumiseksi tärkeää on varmasti juurikin se, että sitä ahdistusta opitaan yhdessä sietämään ja käsittelemään. Voin hyvin kuvitella, että edes 4kk:ssa ne keskinäiset välit ei vahvistu kauheasti, jos se ahdistus pääsee aina väliin. Mutta uskoisin, että ne nyt teillä vahvistuu. Voi olla, että on tuota tunnetta, että se ystävyys ja vahvistuminen ei ole kunnolla alkanut, mikä johtuu siitä etäisyyden ja panssarilasifiiliksen olemassaolosta. Mutta kyllä se silti jotenkin vahvistuu. Oikein kunnolla se vahvistuminen alkaa sitten kun taas tapaatte ja vietätte aikaa yhdessä. Teillä kuitenkin on ehkä erilaiset eväät siihen kuin ennen.

Miksi sulle tuli noin epävarma olo? Kyllä sä varmasti voisit yrittää luottaa ihan itseesikin sen verran, että ymmärrät, että susta tykätään. Tuskin sussa on mitään syytä, miksi häntä saattaa se yhteinen yö epäilyttää joskus, enemmän se on se sen asian merkittävyys ja ehkä osaksi olo, että pääsettekö edes koskaan sinne asti, mikä sitä välillä varmaan hillitsee. Voi aivan hyvin olla, että hän kokee ajatuksen miellyttävänä, mutta suhtautuu vähän epävarmasti siihen. Toisaalta voi pohtia, että miksi ette muka etenisi siihen, jos molemmat sitä haluatte. Kannattaa varautua siihen, että ehkä löydätte itsenne vielä siitä tilanteesta.
Se vaan teidän pitää tiedostaa, että se sinne pääsy on täynnä pieniä ahdistuksen hetkiä, mutta jos se lopputulos tai se mitä siitä voi seurata, on tarpeeksi tärkeää itselle, niin pitää vaan valita, että kestää sen ahdistuksen. Jos olisin samassa tilanteessa, niin valitsisin itse varmasti sen, että kestän sitä ahdistusta. Koska ne ahdistusta aiheuttavat asiat tuntuu kuitenkin oikeilta, lopputulos tärkeältä ja elämässä kokee pääsevänsä jokatapauksessa eteenpäin.

Ja miksi muuten pitää aina ajatella heti kaikkein pahinta :) Sä olet kuitenkin alkanut ilmaista hänelle asioita, jotka rauhoittavat hänen oloaan ja saavat sen hyväksi ja varmaan on tullut joitain mielikuviakin niistä. Niin ehkä hän haluaa joskus olla ihan vaan itsekseen hiljaisuudessa ja pohtia niitä asioita ja sitä, mitä tunteita herätät hänessä. Ja ihan positiivisessa mielessä siis.

Ja kyllä sinä nyt varmasti sen hänen puhelinnumeronsa saat, kun olette ystäviäkin. Vaikka kaikille se puhelin ei ehkä olekaan niin mieluisa kommunikointiväline. Mua ainakin stressaa välillä se, että pitäisi muistaa pitää sitä aina mukana. Sua ei ilmeisesti stressaa puhelimen olemassaolo, kun olet sen lahjakkaasti onnistunut unohtamaan hävitykseen asti :D
Kaikki asiat mitä sanoit on sellaisia, että varmasti tuntuu siltä, että haluaisi tietää että onko oikeastikin niin. Siis susta tulee positiivinen kuva. En näe syytä miksei hänkin kokisi niin. Ihan varmasti kokee. Juuri nuo kaikki läheisyysajatukset ja teoilla osoittamiset on ihania. Ja niistä jokapäiväisistä rakkaudenilmaisuista tuli vielä mieleen, että niitä on tärkeä saada senkin vuoksi, että toiseen ihmiseen voi rakastua vahvasti ja välittää siitä ihan pakahduttavuuteen asti, niin haluaa itse ilmaista sitä hellyyttä mitä tuntee, niin sitä haluaa saada takaisin ja tuntea, että ajatukset on samalla tasolla ja tunnetaan samoin. Ymmärrän että sua ahdistaa nyt varmaan se, että saatat pelätä sitä, että teidän tunteet ei ole samalla tasolla, kun hän ilmaisee itseään niukemmin, mutta hän vaan tarvitsee niitä tekoja avautuakseen ja hieman aikaa siihen, jos se vähän epäilyttää ja pelottaa. Mutta sitten kun se avautuu, niin sitten sua ei luultavasti enää ahdista sellainen. Se avautuminen voi ahdistaa nimittäin juuri sen vuoksi, että siellä on vahvoja tunteita. Ja ehkä niiden ilmaisemista pelkää, kun tilanne on epävarma.

Niin tai sitten hän vaan pelkää sitä, että kun on talvi, niin huolehtivana ihmisenä ei voi viedä keneltäkään sukkaa, ettei tarvi olla huolissaan sen jalan jäätymisestä, niin sitten ei tiedä mitenkä kestää ilman susta muistuttavaa sukkaa :D Tai ehkä mä olen ainut, jolla voi olla tällaisia ajatuskuvioita :)
Ja varmaan saisit hänen kuvansa ihan tuonkin selityksen kertomalla, jos sen oikeasti haluat :)

Kun sanoin että hän ei ole ollut oma itsensä, niin tarkoitin sitä, että aina kirjoittaessamme toisillemme minä yritän olla mahdollisimman neutraali ja mukava hänelle. Mutta hän vastailee jotenkin tönkösti ja vaikuttaa jotenkin siltä, että hän olisi mielummin puhumatta kanssani kuin puhuisi minulle. Ei hän sitä numeroaankaan eilen antanut kun kysyin. Sanoin hänelle moi, ja hän sanoi siihen sanasta sanaan näin "moi, sori nyt ei jaksa jutella" ja sen jälkeen oli ihan hiljaa kun kysyin sitä numeroa. Luuleeko hän, että saisin siitä jonkun väärän signaalin jos hän antaa puhelinnumeronsa.

Sen numeronhan saisin vaikka fonectalta, mutta hänen pitää itse haluta antaa se minulle, muuten koko hommassa ei olisi mitään järkeä.

Luulen, että tuo käytös on juuri sitä mitä hän sanoi, ettei halua miettiä miten käyttäytyy ettei anna mitään väärää viestiä. Niin hän nyt haluaa vaikuttaa välinpitämättömältä etten ala ajatella mitään.

Kyllä hän on aina ennen jaksanut edes sen muutaman sanan vaihtaa. Mutta mielestäni nyt parin viime päivän aikana ei ole käynyt mitään sellaista, miksi hänen pitäisi käyttäytyä noin.

Ja tässähän on muodostunut nyt paradoksi, jos asia on noin kuten sanot, että panssarilasi välillämme murtuu jos olemme toistemme lähellä. Paradoksin tilanteesta tekee se, että miten hän voisi haluta olla lähelläni jos hän ei edes halua antaa minulle puhelinnumeroaan saati sitten edes jutella minulle...

Juuri sitä iloisuutta ja positiivisuutta puuttuu. Ja se todennäköisesti johtuukin siitä ahdistuksesta.

Täten en ole enää varma siitä että pitääkö hän minusta edes kaverina. Eräs hyvä naispuolinen ystäväni sanoi, että ehkä hän halusi vain olla kohtelias ja päästä mahdollisimman helpolla sanoessaan niin.

"Mä uskon, että teidän välit on kuitenkin jotenkin paremmat nyt. Ja ehkä te molemmat sisällänne haluatte kuitenkin kohdata sitä ahdistusta, ettekä halua koko elämäänne elää sen otteessa etenemättä mihinkään. Niin varmasti te voitte ahdistuksesta huolimatta päästä asioissa eteenpäin, vaikka se ahdistus kasvaisi välillä pahaksikin."

^molemmat varmasti halutaan päästä elämässä eteenpäin, mutta molemmilla myös todennäköisesti on eri tavoitteet tämän asian suhteen. Hän ehkä haluaisi pysyä tässä tilanteessa että jutellaan ainoastaan tietokoneen välityksellä, kun minulla olisi paljon enemmän mielessäni. En tiedä.....

Lukkoon menemistä tarkoitin, siis jotain sellaista että sitten jos oltaisiin siinä tilanteessa että voisi olla lähekkäin niin sitten kävisikin niin kuin ennenkin että mietin vain että "nyt" mutta sitten alkaisinkin epäröidä ja se tilanne vaan menisi ohi. Tuntuu jotenkin turhauttavalta kirjoittaa nyt tästä kun tuli juuri sellainen olo että tämä on vain pilvilinnaa, ei tästä mitään tule. Hänen eilinen käytöksensä sai minulle hyvin vahvan epävarman olon......

Mulla on vapaapäivä, niin kirjoitan nyt.

Mua kyllä epäilyttää nyt, että sä vaan olet kyllästynyt häneen. Että olet jotenkin tajunnut, että et jaksakaan enää sitä ja yrität nyt pukea sen jotenkin hänen syykseen ja väittää, että hän ei halua ollenkaan.
En edes ymmärrä, että mistä hemmetin käytöksestä oikein puhut. Sellaisestako, että hän ei nyt tuossa seurustelemattomassa vaiheessanne vaan voi viettää 100 prosenttia ajastaan sun seurassa? Etenkään jonkin viestimen välityksellä. Kasvotusten asia olisikin varmaan eri, koska ajanvietto voi olla mitä vaan. Viestimissä se on aina sitä sanallista ilmaisua ja ehkä se vaan ei kaikille sitä luontevinta ole. Vaikka olisikin todella mukava jutella ja tykkäisi siitä, niin kyllä se voi oikeasti väsyttää sen verran, että on hetkiä, kun pitää saada olla juttelemattakin. Mun mielestä tunti-parikin on paljon ja kyllä sitten varmasti haluaa tehdä jotain ihan muuta loput päivästä kuin olla tavoitettavissa tai puhua ja kirjoittaa. Enkä nyt ollenkaan tarkoita, että sun kanssa juttelu ei tuntuisi hänestä kivalta ja hyvältä. Varmasti tuntuu, mutta et saisi olettaa, että hän on läsnä ja käytettävissä sulle jokaikinen hetki. Vasta sitten, kun seurustelette niin tuollaista saisi olettaa. Ja mun mielestä se ystävyyskään ei ole kovin hyvällä pohjalla, jos se ei kestä sitä, että hän ei ole joka hetki tavoitettavissa. Eikä pohja teidän suhteellekaan. Hänen ei pitäisi joutua korjaamaan vääriä kuvitelmia, joita sulle on tullut. Eikä hänen pitäisi joutua murehtimaan sitä, että jos ei jaksa olla läsnä, niin mitä kummallisia kuvitelmia saat päähäsi. Ymmärrän, että se on todella hankalaa ja usko pois, että ymmärrän kyllä. Mutta se on nyt tosi vahingollista teidän väleille. Ja sun pitäisi oikeasti itsekin yrittää ymmärtää se, että mitä enemmän haaveilet yhteisestä hetkistänne ja luotat niihin, niin sitä enemmän alat etsiä merkkiä, että hän ei pitäisikään susta ja vaikka rakastaisikin jotain toista aivan päättömästi. Ja olisi tosi surullista pilata nyt sitä teidän juttua kuvitelmilla. Ymmärrän ihan oikeasti, että se on vaikeaa ja varmaan kaikki ihmiset taistelee sellaisten juttujen kanssa, mutta se on pakko tiedostaa että pelkää ja yrittää sivuuttaa ne kuvitelmat ja kaikki väärä, mikä niitä tukisi.
Ja kun oikeasti hän voi kokea sun seuran vaan tosi mukavaksi ja viihtyisi sun kanssa, mutta sitten hänestä voi vaan tuntua tosi raskaalta miettiä sitä, että saatko vääriä kuvitelmia nimenomaan negatiiviseen suuntaan. Kun jokainen joutuu hillitsemään omia kuvitelmiaan, niin olisi liian raskasta olla vastuussa toisenkin negatiivisista kuvitelmista. Ja asia on näin nimenomaan siinä tilassa, kun suhteenne ei ole edennyt lähemmäs toisianne. Ja siis en tarkoita nyt mitään oikeita pelkoja ja pahaa mieltä, niistä haluaa oikeasti aina kuulla ja auttaa. Ovat puhumisen arvoisia asioita aina ja toisen tukena haluaa olla, vaikka olisi tehnytkin jotain joskus väärin. Mutta se on vähän liian raskasta, jos kuvitelmia tulee jostain ihan satunnaisista asioista koko ajan.

Ja on siinä sekin, että jos on joskus jo kokenut sellaista, että epäilykset ovat tuhonneet suhteen, niin sitä voi tosi pahasti säikähtää ja tulla sellainen synkkä olo, että se tapahtuu taas. Ja sitten toistaa vaan päässään sitä, että "se tapahtuu taas, se tapahtuu taas" ja sitten jumittuu itsekin siihen, että epäilee jotain pahaa tapahtuvaksi ja saa sen käytöksellään tapahtumaan. Ja kun ei haluaisi enää sellaista ja oli uskonut uuteen tilanteeseen, että tällä kertaa siinä on ihmiset jotka eivät anna sellaisen tapahtua.

Joo joo, ymmärrän sanomattakin tuon, että kenenkään ei koskaan pidä tarvita käyttää mitään fonectaa näihin asioihin. Ymmärrän sen täysin. Mutta sitä vaan, että miksi se puhelinnumero näyttää nyt olevan jokin maailman tärkein asia? Se tuntuu nyt jotenkin samalta, että minä soittaisin jollekin ja vaatisin puhelimessa saada sen faksin numeron ja suuttuisin, jos sitä ei heti jaksettaisi antaa tai se ei tuntuisi toisesta vielä niin tarpeelliselta. Ymmärrän kyllä ihan hyvin, että puhelin on suorempi viestintäkeino ja saatat pitää sitä tärkeänä, mutta jos teillä on jo yhteys tietokoneelta, niin hänestä se saattaa tuntua vähän kummalliselta, että miksi se ei kelpaa. Melkein niin kuin keräisit vaan turhaan sen, jotta voisit itse ajatella, että sulla on hänen puhelinnumeronsa. Mikset voi jutella hänelle jo sen olemassaolevan yhteyden kautta? Ja onko se niin hemmetin hirveää tehdä jotain, mikä ei mene aivan niin kuin romanttisissa komedioissa eikä omien ajatusten mukaan.

Se alkaa nyt tuntua pelkältä leikkimiseltä, että joku puhelinnumero on niin tärkeä, että ilman sitä ei voi tehdä yhtään mitään, vaikka teillä on jo yhteys. Oli se huono tai ei, niin se kuitenkin on se mikä se on ja jos se ei kelpaa, niin eiköhän ole sitten parempi, että pitäydyt niissä naisystävissäsi joidenka puhelinnumero sulla on.

Jos alkaa huomata, että kaikki on pelkkää omilla tunteilla leikkimistä, niin luulenpa että sen jälkeen on turha yrittää tulla enää koskaan toista kertaa leikkimään. Mistä kenenkään pitää tajuta tuollaista, että kaikki on noin kiinni jostain typerästä puhelinnumerosta. Ja mitä sen jälkeen. Eikö teidän välit voi edetä, koska et tiedä hänen sosiaaliturvatunnustaan ja sun pitää saada tietää että hänen kengännumeronsa on 38 ja veriryhmä B ja ajokortti BC ja tietokone PC ja kaikki ohjelmat CS5 paitsi open office 3.2 ja herätyskello soi 07:50 ja bussin numero on 1 ja oven pinkoodi on #2223 ja tavoittaa faksilla numerosta 7738#¤#%747984¤%/&((.
Ei se kuule muillakaan ole aina niin helppoa ollut, että niilläkään olisi puhelinnumeroa ollut. Kai sitä voisi alkaa itsekin ajatella vaan noin. Ja kun sitä puhelinnumeroa ei mistään maagisesti eteeni tupsahda niin sehän kaataa kaiken. En tajua miten se voi olla niin tärkeää, jos teillä on yhteys, vaikka se olisi kuinka tyhmä tietokoneyhteys tahansa ja vaikka et sellaista haluaisi.
Eikö sen numeron voi antaa sitten, kun oikeasti voit sitä tarvitakin. Kun vaikka olette tapaamassa tai jotain sellaista.

Enkä ymmärrä mistä tuo ajatus johtuu, että hän haluaisi mielestäsi vain jutella kanssasi tietokoneella. Et jotenkin nyt oikein ymmärrä sitä, että se on tällä hetkellä se teidän ainut avoinna oleva keskusteluväylä. Ja mitenkä kukaan voi osoittaa haluavansa siitä pois, jos te ette oikeasti keskustele aiheesta. Ja siis ihan suoraan eikä minkään puhelinnumerovihjailujen kautta. Tai ehkä et itse oikeasti haluakaan siitä tilanteesta eteenpäin, vaan olet saanut tarpeeksi huomiota ja olosi on parantunut sen verran, että et tarvitse häntä enää. Mietin vaan...
Itse et ota askelia tietokoneelta pois sen enempää kuin hänkään, niin musta et voi syyttää häntä siitä. Vai tarvitsetko oikeasti sen, että hän sanoo, että tavataan 11.12. klo 14:00 siellä ja siellä ja blaablaablaa. Tuskin siitäkään ilostuisit, kun se puhelinnumerokin jäi vielä puuttumaan.

Tuntuu, että oletat jotenkin, että hänen pitää vaan ilmestyä eteesi tarjottimella. No sitä ei ainakaan tapahdu. Ja voitte ihan vapaasti tavata vaikka huoneessa, missä on pelkkä sänky, mutta ei sielläkään tapahdu mitään, jos et osoita hänelle olevasi kiltti ja ystävällinen. Ja eikö se ole ihan sama, jos muutama hetki lipsahtaa ohitse, kun niitä varmaan on useampia toisen lähellä ollessa. Tai jos se alkaa olla kaikki vaan yhtä hetkeä, niin sitä on ainakin vähän vaikea päästää ohi.
Ja kai sä nyt sen ymmärrät, että ihmisiä voi epäilyttää se, että haluaako ne muuttaa elämäänsä sillä tavalla. Jos vaikka itsestä tuntuu realistisesti ajatellen siltä, että toisen tapaaminen ja aika kahdenkesken johtaisi 80 prosentin varmuudella jossain vaiheessa seksiin hänen kanssaan. Vaikka haluaisi ajatella, että se prosentuaalinen osuus ei olisikaan tuollainen ja niin ei tapahtuisi, niin silti realistisesti ajateltuna se vaikuttaa siltä. Kun ottaa huomioon tunteet ja muut asiat. Ja sitten voi ajatella, että vaikka seksi hänen kanssaan tuntuisi kuinka ihanalta, niin 50 prosentin todennäköisyydellä ahdistaa ja 50 prosentin todennäköisyydellä huomaisi haluavansa enemmän hänen kanssaan. Niin kai se saa hieman mietityttää juuri siksi, että juuri se tapaaminen laittaa asiat liikkeelle. Vaikka ehkä niiden pitää lähteä nyt liikkeelle, jos sen kuuluu vaan mennä niin. Mutta ymmärrät kai sen, että se tietokoneelta poistuminen voi mietityttää juuri siksi, että se tuntuu niin lähellä olevalta se panssarilasin murtuminen ja asioiden lähteminen liikkeelle. Ja toisaalta ehkä ei vaan oikein tiedä miten siitä tietokoneelta pääsee pois. Ehkä haluaisikin jo pois. Ja en tiedä ymmärrätkö kuinka kummalliselta tuntuu, jos on olemassa joku ihminen, jonka suhteen oma itsehillintä on surkeaa. Kun normaalisti siinä ei ole mitään vikaa. Ja varmasti sellaisenkin ihmisen kohdalla haluaisi ajatella, että se ei vedä puoleensa millään omituisella tavalla, vaan itsellä on siihen liittyen aivan yhtä vakaa asenne kuin muihinkin, mutta silti sisällä tietää, että sen ihmisen suhteen on jokin paha vetovoimaongelma, jota ei voi korjata. Niin sitten heiluu siinä välillä, että antaako sille periksi vai yrittääkö vältellä sitä ihmistä viimeiseen saakka. Ja se on ärsyttävää, että sillä välttelyllä ei oikein ole toivoa, jos toisen suunnasta tulee mitään ystävällistä.

Että aivan sama sitten.

Kirjoitit kovaa tekstiä, mutta se on lähes kokonaan faktaa, lukuun ottamatta sitä että olen kyllästynyt häneen ja että en haluaisi eteenpäin tästä tilanteesta koska olen saanut tarpeeksi huomiota ja olen toipunut sen verran etten tarvitsisi häntä enää. Muuten kirjoituksessasi on kyllä pointtia. Tiivistettynä, ajattelutapani on suureksi osaksi virheellinen.

Olen oikeasti pahoillani jos sinulla alkaa mennä hermo juttuihini. Toivon että yrität silti ymmärtää minua, vaikka toimisinkin väärin...

Mitä suurimmaksi osin ajattelen lähes niin, vaikka ei pitäisi, että koska minä haluaisin olla häneen yhteydessä vaikka joka päivä ja joka hetki, niin tunnen pahaa oloa siitä että hän ei halua samaa. Siitä tulee sellainen olo, että "minä en kelpaa hänelle" tai jopa "en kelpaa hänelle edes kaverina" ja se johtuu juuri siitä virheellisestä ajattelutavastani. Mutta toisaalta, en ajattele muista nais- enkä mies puolisista kavereistani lainkaan noin, vaikka en heidän kanssa aina juttelekkaan eivätkä he aina juttele minulle. Mutta hänen kohdallaan asia on toisin, mutta se johtuu siitä että olen umpirakastunut häneen. Ja päinvastoin, en yritä etsiä hänen jutuistaan mitään sellaista että hän ei pitäisi minusta yhtään, vaan yritän koko aika etsiä niistä toivonkipinää. Ja jos en sellaista löydä, niin ahdistuneena alan puhumaan sellaisia että yrittäisin saada hänet sanomaan jotain sellaista että toivoa löytäisin. Ja se on täysin, täysin väärä toimintatapa.

"´Hänen ei pitäisi joutua korjaamaan vääriä kuvitelmia, joita sulle on tullut."

Tuo on täyttä asiaa, mutta olen joskus vain tahtomattani sellainen että alan mielessäni kuvitella joitain asioita valmiiksi, useimmiten ne ovat juuri tälläisiä rakastumiseen liittyviä asioita. Tuntuu pahalta kirjoittaa tällaista, mutta ehkä se johtuu siitä että tiedän olevani hyvin väärässä tämän asian suhteen. Tiedän, mikä olisi oikein, mutta kun en vaan jostain syystä kykene toimimaan aina parhaalla mahdollisella tavalla. Sinä olet aivan oikeassa.

Minä haluan muuttua ja muuttaa ajattelutapaani, mutta pelkään että alkaa olla jo liian myöhäistä. Tarvitsisin ensin jonkinlaisen tuuppauksen eteenpäin, kuten vaikka sellaisen että voisin sydämestäni luottaa siihen että hän haluaa olla vielä ystäväni. Sitten en ehkä olisi näin hirveän ahdistunut ja käyttäytyisin rennommin.

En tiedä hänen aikaisempia kokemuksiaan, että onko ollut sellaista että epäilykset olisivat tuhonneet jonkin hänen suhteensa.

Eihän se puhelinnumero maailman tärkein asia ole, pääasia että meillä on vielä se tietokoneiden välinen yhteys. Jotenkin vaan ajattelen, että kun hän kerta on jo kerran antanut sen minulle, niin miksei hän voisi sitä nytkin antaa, jos kerta on valmis olemaan vielä ystävä kanssani. Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos sitä ihan oikeasti tarvitsisikin yhtäkkiä. Eikä se ole hirveää tehdä jotain joka ei mene omien ajatusten mukaan, kunhan asiat eivät vain mene huonompaan suuntaan tai vaikuta siltä, että menisivät. Ja kai se on ihan normaalia, että haluaisin yhteyteme olevan parempi kuin vain tietokoneella kirjoittelu. Toki tiedostan, että se nyt on mikä on, mutta saahan sitä toivoa.

Tottakai välimme voivat minun puolestani edetä, vaikka en hänestä kaikkea tiedäkään.

Ja ymmärrän senkin, että se on se ainoa viestintäkeino välillämme tällä hetkellä, mutta kuten sanoin, pelkään sitä että sellaiseksi se saakin hänen mielestään jäädä. Enkä tietenkään voi olettaa että hän haluaisi siitäkin pois, mutta pelätä kyllä voin vaikka ei siitä ollakaan puhuttu. Ja yksi kamalimmista skenaarioista mitä vosi tapahtua on se, että hän yhtäkkiä katkaisee yhteyden niin, ettei sano minulle enää mitään vaikka itse sanon hänelle jotain. Tämä nyt on taas tätä että ajattelen liikaa, tiedän että se on ainakin jossain määrin väärin.... siihenkin helpottaisi se, että tietäisin hänen haluavan olla ystäväni.

En oleta, että hänen pitäisi ilmestyä eteeni tarjottimella, vaan toivon vain ihan puhtaasti että jonain kauniina päivänä välimme olisivat täysin kunnossa. Ja mitä läheisempiä olisimme toisillemme, sitä parempi. Parisuhde hänen kanssaan olisi unelmieni täyttymys. Olen pahoillani jos kirjoitukseni ovat antaneet sellaisen kuvan että haluaisin jotain muuta.

Kumpi olisi mielestäsi parempi, se, että antaisin nyt olla muutaman päivän niin että emme puhuisi toisillemme ollenkaan, ja sitten myöhemmin yrittäisin olla mahdollisimman kiltti, ystävällinen ja rauhallinen, ja ehkä ehdottaa sitä tapaamista, vai se, että puhuisin hänelle taas kun hän tulee seuraavan kerran tietokoneelle. Puhuisin taas niitä näitä, ja katsoisin miten hän reagoi.

Toivottavasti jaksat vielä.

Mulla ei missään nimessä ala mennä hermo suhun eikä sun juttuihin, mutta tuo asia tuntui siltä, että oli vaan pakko sanoa vähän kovemmin, kun tuntui ettet oikein kuunnellut, vaan aloit olla jotenkin epävarmuutesi sisällä. Anteeksi, että sanoin hieman kovasti.
Tykkään sun jutuista eikä yhtään haittaa, että joskus on epävarma olo. Mun mielestä on oikeasti tosi kiva, kun kerrot mulle. Mua vaan hetkellisesti vähän ärsytti se, kun tuntui että valut johonkin epävarmuuteen eikä millään mitä sanon näyttäisi olevan merkitystä. Tuli sellainen olo, että piti sanoa kovasti, jotta kuuntelisit. Enkä missään nimessä hermostunut suhun, vaan ehkä niihin asioihin vähän. Eikä ole mitään pelkoa siitä, että olisin millään tavalla enää hermostunut. Ehkä epäilet sitäkin, mutta vannon etten ole. Enkä oikeastikaan olisi sellainen, että olisin ikinä kovin ärsyyntynyt tai jaksaisin edes murjottaa pitkään, niin ei ole mitään hätää siitä :)

Ja siis se ei ollut sun vika, vaan luulen, että mulla itselläkin kärjistyi vähän jotain siinä. Etkä sä toimi väärin, vaan toimit omasta lähtökohdastasi ja tietenkin yritän ja haluan ymmärtää. Ymmärtäminen ja asioista puhuminen tuntuu tärkeältä. Ja oikeasti sun toimintatapoja ei voi sanoa virheelliseksi, koska nytkin olet noin sovitteleva ja sulla ihan varmasti on toimintatapoja jotka on hyviä ja auttaa asioita, tekee niistä kestäviä. Mua nyt huolettaa vähän, se että sulle tulisi olo, että olet tehnyt jotain väärin, kun musta tuntuu enemmänkin nyt siltä, että osaat tehdä oikein, kun pystyit selventämään mulle ajatuksiasi tuolla tavalla ja tuntuu, että osasit tehdä juuri siten, mikä on hyväksi.

Kyllä hänkin varmasti haluaa olla yhteydessä suhun. Ja varmasti useasti. Se vaan voi käytännössä tuntua mahdottomalta, kun pitää käydä vaikka koulussa, kaupassa, tehdä ruokaa, siivota, lenkkeillä, käydä suihkussa ynnä muuta. Ja monelle ihmiselle rutiinit on kuitenkin tärkeitä. Etenkin vaikka sellaisessa tilanteessa, missä on ihastunut ja tunteet vähän pomppii, niin ne rutiinit luo vakautta elämään.
Ja kun voi oikeasti olla, että hänestä tuntuukin siltä, että tyhjentäisi mieluusti elämän kaikesta muusta, jos voisi, jotta voisi ajatella vaan yhtä asiaa kerrallaan ja tuntuisi, että on aikaa eikä olisi muita asioita sotkemassa.
Ehkä teillä on vaan jotenkin eri ajat ne ajat, jolloin on aikaa ja se saa sun olon tuntumaan pahalta. Mä en oikeasti usko, että hänellä olisi niin kauhean erilaiset halut sen yhteyden suhteen. Hän voi ajatella, että ideaalitilanteessa voisi koko ajan viettää aikaa sun kanssa. Mutta tilanne ei nyt vaan ole sellainen.
Mä oikeasti luulen, että tuossa asiassa sulla kulminoituu vähän muitakin tuntemuksia. Siis sellaisia, että susta tuntuu, että et kuulu tarpeeksi hänen elämäänsä ja ette vietä koskaan aikaa yhdessä siten kuin pitäisi. Ja ehkä noiden tunteiden poistamiseen pitäisi keskittyä. Mä oikeasti luulen, että sulle ei tulisi niin paha olo tuollaisesta, jos ne teidän välit nyt etenisi vähän eteenpäin. Vaikka sitten sen puhelinnumeron verran. Auttaisiko se sitä tunnetta, että hän haluaa olla sun kanssa yhteydessä, jos hän vaikka joskus laittaisi sulle tekstiviestin tai jotain sellaista? Jos se edes vähän toisi sulle parempaa oloa, niin teidän pitää kehittää sitä ystävyyttä nyt siihen suuntaan. En oikeasti oikein ole varma kuinka se tapahtuisi, mutta jos haluatte, niin se onnistuu varmasti.

Sitten se komminikointi ei ole pelkkää tietokoneella tapahtuvaa ja on se puhelinnumerokin, jos se tuntuu tärkeältä. Ainakin tiedät, että hän ei sitten pääse katoamaan mihinkään. Paitsi jos hukkaat taas puhelimesi :D

Eikä tuo ole täysin väärin, että puhut asioita saadaksesi hänet sanomaan jotain, jossa on toivoa. Kuitenkin itse ilmaiset aina että pidät hänestä, niin se ei ole varmaankaan ollut kaikkein tuhovoimaisin tapa. Mutta olet oikeassa, että se ei varmaan ole paras mahdollinen tapa. Ehkä voisi vaan sanoa mahdollisimman suorasti mikä harmittaa ja miksi on tullut epävarma olo ja sitten keskustella siitä asiasta. Toisaalta musta tuntuu, että oletkin yrittänyt välillä kertoa ja et ole todellakaan tehnyt mitään väärin. Ehkä siinä on vaan jotenkin se, että voi alkaa tuntua, että omilla sanoilla ei oikein ole merkitystä, kun ne unohdetaan päivässä. Ja oikeasti ymmärrän, että on vaikeaa.

Eikä se nyt oikeasti haittaa, vaikka pitäisikin vakuutella, mutta olisi kiva, että ne muistettaisiinkin. Saatan kyllä itse sortua samaan unohteluun ja ymmärrän täysin, että niitä vakuutteluja olisi hyvä vaan olla ja ehkä se on ratkaisu. Mutta se vaan, että jos tuntuu, että on yrittänyt luoda koko ajan uskoa eikä toinen kuule sitä, niin sitten tuntuu pahalta.

Ja anteeksi kauheasti siitä, että epäilin että olet kyllästynyt häneen ynnä muuta, koska itse sorruin siinä siihen, että en kuunnellut sua, kun olet koko ajan sanonut muuta. Mutta yritän nyt kuunnella enkä heittele tuollaisia tyhmiä epäilyksiä, vaan yritän uskoa mitä sanot :)

Mitkä sun omat toiveet on? Mitä haluaisit, että teidän välillä olisi tai tapahtuisi, jotta voisit luottaa siihen, että hän haluaa olla ystäväsi? Niin kuin vaikka ihan mielikuvituksellisesti ajateltuna ja sitten toisaalta realistisesti ajateltuna. Ehkä toinen ei vain jotenkin ymmärrä mitä voisi tehdä. Tai varmaan sen ymmärtää, että yhteyttä voisi itsekin ottaa, mutta ei välttämättä ole niin hyviä keinoja.

Mua surettaa, että sulla on sellainen olo, että susta tuntuu välillä, että on liian myöhäistä muuttaa ajattelutapaansa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Varmasti se tuntuu vaikealta, mutta ehkä voisit vielä saada hänestäkin apua siihen ja sen tunteen, että hän todella haluaa olla ystäväsi. Eikä sillä oikeasti ole merkitystä, että pystytkö lopulta muuttamaan ajattelutapaasi. Sillä on merkitystä, että haluat yrittää ja kasvaa. Sillä on ihan oikeasti kaikkein suurin merkitys. Ja se kertoo susta ihmisenä positiivisia asioita. Voi vaikka ajatella, että suhde sun kanssa voisi olla hyvä, koska sulla on tuollainen asenne, että haluat muuttaa asioita jos tuntuu huonolta ja haluat kasvaa ja kehittyä. Niin siitä tulee tunne, että suhde sun kanssa voisi olla ihan turvallinen siksi, että jos tulee ongelmia, niin niitä oikeasti yritetään ratkaista ja kasvaa ihmisenä eikä vaan puhuta ja lupailla edes tajuamatta, että joskus pitäisi saada asiat muuttumaan. Vaikka toisaalta kasvamisen halu varmasti kertoo myös siitä, että jokin asia on tärkeä, koska sen eteen haluaa tehdä työtä.


Ja olen samaa mieltä kanssasi, että tuollaiset epävarmuudet, jotka tulevat esiin rakastumiseen liittyen, niin ne hoituvat oikeasti varmasti vasta sitten, kun se rakkauden kohde on turvallisesti vierellä tukemassa. Mutta siihen tilanteeseen pitää vaan pyrkiä ja pitää yrittää kestää sitä omaa ahdistusta ja toivoa, että toinen osaisi edes sen verran auttaa, että susta ei tunnu, että rikkoudut liikaa. Ja ehkä se toinenkin toivoisi, että tilanne olisi joskus sellainen, että voisi koko olemuksellaan näyttää, että välittää ja pelot eivät saisi koskaan yhtään polttoainetta. Ja toisesta voi oikeasti tuntua siltä, että se osaisi olla ja tukea, kun vaan se tilanne olisi selkeä ja voisi olla läsnä.

Se sun ahdistuneisuus voi vaan tuntua hänestä sitä suhteen aloittamista ajatellen vähän huolestuttavalta ja häntä saattaa epäilyttää se, että hän laittaisi itsensä likoon ja sun ahdistus kasvaisikin niin suureksi, että et sitten haluaisikaan. Niin se siinä voi jonkinverran epäilyttää. Tai että oikeasti voi olla niin, että häntä ei epäilytä parisuhde sun kanssa, vaan nimenomaan sinne asti ja turvalliseen olotilaan pääseminen. Tai että hän ei ehkä osaa oikein luottaa, että pääsisitte sinne asti. Niin se ehkä nyt tarvisi niitä tekoja ja panssarilasin murtumista.

En ole oikeasti ymmärtänyt tuota ajatusta niistä teidän väleistä, että sua huolestuttaa että ne tuntuu menneen huonompaan suuntaan kommunikointivälineen kannalta. Nyt vasta ymmärsin sen. Kun se voi oikeasti tuntua hänestä erilaiselta.

Jos vaikka esim. se teidän puhelinkommunikointi ei ole ollut kovin antoisaa, niin hän saattaa kokea, että teidän välit on rakentuneet tietokoneella jutellessa ihan eritavalla ja paremmin, vaikka viestintäväline olisi huonompi. Ja sä taas ajattelet sitä viestintävälinettä ja pelkäät, että menee huonompaan suuntaan. En ollenkaan ollut tajunnut ja nyt tuntuu hyvältä, että ymmärsin.

Voisitteko te nyt ihan oikeasti pohtia kuinka pääsisitten oikeasti-oikeasti asioissa eteenpäin. Jotta sun ei tarvitse pelätä ollenkaan viestintävälineiden huonontumista tai yhteyden katkeamista. Kun vaikka noista asioista olisi ollut puhe, niin ei ole kovin helppoa yhtäkkiä vaan antaa yhteystietojaan eikä tietty aina mahdollistakaan. Niin voisitteko nyt pohtia yhdessä miten asiat onnistuu, jotta hän voi osoittaa sulle haluavansa oikeasti olla sun ystävä.

Ja tässä jutellessa olen kyllä tajunnut ehkä vähän sitä puhelinnumeron tärkeyttäkin, vaikka vähän toisin sanoin edellisessä viestissä. Ymmärrän, että se on sellainen asia, joka on paljon suorempi yhteys toiseen ja sellainen, että toisen saa heti kiinni, jos tarvitsee. Ja se varmasti luo sitä tunnetta, että on selkeämmin osa toisen elämää, vaikka ei sitten tarvisikaan soittaa. Kunhan on se mahdollisuus.

Niiden näiden jutteleminen ei ole koskaan pahaksi. Jos susta tuntuu, että haluat jutella, niin juttele. Se on varmasti hyvä asia. Jos susta taas tuntuu, että haluat levätä hetken, niin tee niin. Sekään ei ole paha asia, jos olet hänelle sitten ystävällinen. Kumpikaan ei ole huono vaihtoehto ja minusta sun on parempi tehdä niin kuin susta parhaimmalta tuntuu, koska sitten sulla on parempi olo ja se ehkä välittyy. Ja siitä tapaamisesta voi varmasti puhua sitten, kun susta itsestä vaan siltä tuntuu.

Älä epäile, että en jaksaisi. Mun mielestä sun kanssa on todella mukava jutella ja osaat antaa mulle paljon ajateltavaa :) Voin myöntää, että joku päivä joskus on ollut vähän tyhjentynytkin olo, kun sä et ole kirjoittanut eikä ole saanut kuulla sun ajatuksia :) Tykkään kovasti kuulla muiden ajatuksia ja toivottavasti itse opin paremmaksi ja osaan ottaa muita sitä kautta paremmin huomioon.

Ja mä haluan vielä selventää, että en sitten turhautunut millään kovin dramaattisella tavalla :) Kun se ei kirjoituksessa ehkä niin välity, että miten. Hieman turhauduin, mutta se on sellaista, että kun toinen vaan ilmaisee ymmärtäneensä mistä se turhautuminen johtuu, niin se purkautuu heti ihan täysin ja on sellainen olo, että haluaa kertoa, että ei ole yhtään vihainen eikä mitään. En nyt osaa selittää, mutta niin kuin eläimetkin tekee, että jos joku vaikka puraisee leikkiessä liian kovaa, niin ne saattavat murahtaa sanoakseen, että älä tee noin ja heti kun toinen ymmärtää, niin se leikki voi taas jatkua ja ne nuolevat toisiaan osoittaakseen, että mitään pahaa mieltä ei ole niiden välillä ja se murahdus oli vaan siitä käytöksestä ilmoittamaan eikä henkilöä kohti suunnattu. En siis aio nyt nuolla sua :D mutta en keksinyt parempaa esimerkkiä kuvaamaan miksi sanoin kovemmin ja että en ole yhtään turhautunut enää.
Onneksi et ole oikeasti läsnä, nuolisin kumminkin vahingossa sun olkapäätä sovintoa kysyäkseni :D Ääh, miten vaikeaa taas yrittää kirjoittamalla ilmaista mitään. Oikeasti mä aina yritän tehdä kaikkeni ollakseni mahdollisimman läheinen, hassu, iloinen ja viihdyttävä, ettei toisella olisi paha mieli siitä, että sanoin vähän kovemmin jostain, minkä se sitten ymmärsi. Kun omassa päässäni se turhautuminen on täysin korjaantunut sillä että se on kuunneltu ja ymmärretty. Niin ei sitten missään nimessä halua, että toiselle jää paha mieli.

Toivon kovasti, että sulle ei tullut liian paha mieli. Voin yrittää heittää vaikka virtuaalisia kärrynpyöriä ja tehdä virtuaalisirkustemppuja, jos mun pitää piristää sua :) Korjaan kyllä, jos jotain negatiivista aiheutin. Mä voin antaa sulle mun puhelinnumeron jos se yhtään lohduttaa :D Tai sitten vaihtoehtoisesti voin kiusata sua loputtomuuteen asti puhelinkadotuksestasi tai jostain muusta yhtä merkittävästä :D Älä jooko murehdi.

Hyväksi olisi nyt olla vaan hiljaa ja antaa pölyn laskeutua... mutta sillä tavalla hän ehkä "unohtaa" minut. Minä olen sitä mieltä, että hän ei kyllä haluaisi olla yhteydessä minuun, varsinkaan useasti. Jos saisit luettavaksesi kaikki kirjoittamamme viestit tietokoneella ja tekstiviestit, niin mahdollisesti tulisit toisiin aatoksiin. Tai sitten olisit edelleen samaa mieltä kuin nyt, en tiedä. Ja kun hän nyt ei vaan ole ihastunut minuun tippaakaan, niin ei hänen tunteetkaan varmaan pompi niin paljoa. Eikä hän varmasti ajattele niinkään, että ideaalitilanteessa viettäisi aikaa kanssani koko ajan. Se olisi sitten eri asia, jos hän olisi ihastunut minuun. Mutta hänellä ei tullut niitä perhosia sinne vatsaan toisin kuin minulla.

Juurikin vaikka niinkin pieni asia kuin tesktiviesti helpottaisi oloani, koska silloin hän on ainakin ajatellut minua ja haluaa olla kanssani yhteydessä. Mutta niin ei tapahdu, ellei hänellä ole jotain erittäin tärkeää asiaa juuri minulle. Uskon vahvasti niin.

"Mitkä sun omat toiveet on? Mitä haluaisit, että teidän välillä olisi tai tapahtuisi, jotta voisit luottaa siihen, että hän haluaa olla ystäväsi? Niin kuin vaikka ihan mielikuvituksellisesti ajateltuna ja sitten toisaalta realistisesti ajateltuna. Ehkä toinen ei vain jotenkin ymmärrä mitä voisi tehdä. Tai varmaan sen ymmärtää, että yhteyttä voisi itsekin ottaa, mutta ei välttämättä ole niin hyviä keinoja."

^mielikuvituksellisesti ajateltuna hän alkaisi itse välillä puhumaan minulle tai ottaisi yhteyttä. Realistisesti yksi toiveeni olisi se, että kun minä alan juttelemaan hänelle, niin hän juttelisi takaisin, vapautuneesti ja iloisesti. Ja antaisi sen puhelinnumeron. Huomaan hänen kielikuvastaan ja sanamuodoistaan, että hän ei juttele samalla tavalla minulle kuin niihin aikoihin kun tapailimme. Silloin hän oli juuri sellainen iloinen ja vapautunut. Nyt hän on jotenkin etäinen.

Minä haluaisin pohtia miten tästä selvittäisiin kaikkia tyydyttävällä tavalla, mutta en yksinkertaisesti uskalla ottaa asiaa puheeksi kun tiedän että hän ahdistuu. En halua karkottaa häntä yhtään enempää kauemmaksi minusta. Haluan olla hänen lähellään. Muistelin tänään kaikki vanhoja tekstareita joita hän lähetti minulle kun tapailimme. Sellaisia, että "olis kiva jos sulla ois aikaa nähdä mua tänään :)" ja tuntuu niin helkkarin pahalta, että en saa sellaisia enää häneltä.

Kiva kuulla, että olen mukavaa juttuseuraa etkä hirveän pahasti raivostunut minulle :) nuo kirjoittamasi kaksi viimeistä kappaletta olivat kyllä kivoja :D sai minut hymyilemään. Etenkin tuo nuolemisjuttu :D Joskus minulle pitääkin sanoa vähän kovemmin. Se on ihan hyvä asia :) En murehdi :)

Mä luulen, että sua ahdistaa vähintään alitajuisesti, mutta ehkä tietoisestikin se, että tunnet itse ahdistuvasi selvittämisajatuksista. Se hetki, kun olisit tavallaan laittanut kaiken peliin ja se lopputulos olisi vielä auki. Ehkä ahdistuisit sen tilanteen aiheuttamista peloista sen verran, että et pystyisikään pysymään sellaisena rauhallisena ja ystävällisenä ja vaikuttamaan tilanteeseen positiivisesti. Et myöskään ehkä pääsisi sitä omaa ahdistusta pakoon samalla tavalla kuin aikaisemmin. Jos sulla on jotain tuollaisia tuntemuksia, niin ei ainakaan kannata ajatella, että olisit ainut ihminen maailmassa, joka kokee niin. Se on varmaan aika normaalia. Toki toisilla se ahdistus nousee vähän pahemmaksi. Mutta uskon, että sellaisetkin ihmiset ovat selvinneet, kun ovat vaan vakaasti päättäneet. Mä en usko, että hän ahdistuisi mitenkään huimasti. Ehkä joskus hieman, mutta olisi varmasti iloinen siitä, että asiat menevät eteenpäin.

Kun realistisesti ajateltuna tuo teidän tilanne ei kestä ikuisuuksia tuollaisena. Voi olla, että se kestäisi johonkin asti ja ehkä ihastuksesikin laimenisi. Mutta olen aika varma, että sitä etäisyyttä tulee teidän väliin joskus siksi, että huomaatte molemmat, että teidän välit ei etene koskaan sen enempää ja alatte suunnata energiaanne enemmän muihin asioihin. Ja ehkä tulee uusia ihmisiäkin ja sitten se on jo aika lopussa se teidän ystävyys, ihan vain siksikin, että se tapa jolla puhutte toisillenne alkaa mennä aina vaan etäisemmäksi. Ja sitten jompi kumpi näkee paremmaksi lopettaa yhteydenpidon. Ja sitten toinen on näennäisesti pois omasta elämästä eikä sitä ajattele enää niin paljon ja kaikki muut asiat pyörii mielessä ja niihin keskittyy.
Niin kannattaa ehkä nyt miettiä sitä, että haluatteko oikeasti selvittää asianne. Huonossakin lopputuloksessa se tulos on varmaan kuitenkin parempi kuin tuollainen etääntyminen. Ainakin on se olo, että tietää yrittäneensä. Niin jos haluatte yrittää asioidenne selvittämistä, niin se on oikeasti parempi tehdä nyt, kun teillä molemmilla on vielä energiaa suunnattuna toisiinne. Mitä enemmän alatte suunnata energiaanne muihin asioihin, niin sen verran enemmän se selvittäminen vaikeutuu. Ja tarkoitan tätä siis lopputuloksen kannalta. Toki selvittää voi aina.
Enkä nyt sitä sano, että pitäisi kiirreellä pakottaa itsestään rohkeutta. Mutta kunhan miettii tuota ja ainakin tiedostaa asioita. Ja tekee sitten tietoisesti omat päätöksensä eikä pelon ohjailemana. Kun se pelko ei ikinä ennenkään ole saanut aikaan sellaista lopputulosta, joka olisi tuntunut tyydyttävältä ja jonka kanssa olisi lopulta ollut mukava elää.

Se vapaus ja iloisuus hänen puheessaan on ollut varmaan juurikin sitä ihastuneisuutta ja ennenkaikkea uskoa teidän väleihin. Se, että hän ei ole nyt sellainen ei välttämättä tarkoita etäistä, vaikka se varmaan tuntuu siltä, koska hän ei ole niin välitön sua kohtaan. Ehkä itsekin juttelet erilailla eikä hänestäkään tunnu samalta, vaan koko ajan pyörii ympärillä epävarmuuden ja ahdistuneisuuden pieni pilvi.
Ja siis ihan varmuuden vuoksikin sanon, että et voi saada pelkästään sitä vapautunutta ja iloista juttelua. Ehkä ymmärrät sen itsekin. Sitä hänen olotilaansa silloin on kuitenkin niin vahvasti varmasti luonnut se usko teidän väleihin ja siihen, että vietätte aikaa yhdessä ja suhteenne vielä etenee. Ja sitten jos se onkin osoittautunut todella pahaksi virhearvioksi ja teidän välit on romahtanut tai kuivuneet kasaan, niin hän ei varmasti enää kovin helposti saa sitä samaa olotilaa, jossa se hänen juttelunsa tuntuisi oikeasti vapautuneelta.
Jos nyt realistisia ollaan, niin uskon, että hänen iloisuutensa siinä juttelussanne saattaisi kyllä lisääntyä vaikka teidän tapaamisesta, mutta se oikea vapautuneisuus tulisi kyllä oikeasti takaisin vasta jossain niinkin pitkällä kuin sellaisessa tilanteessa, että olisitte kaikesta ennen sitä olevasta selvinneet ja voisitte sanoa seurustelevanne. Ehkä tuo on harmillista, mutta ikävä kyllä, luulen että se on niin.

Sun pitää miettiä sitä, että mitkä sun motiivit olla hänen lähellään oikeasti on. Jos haluat vaan saada jotain piristystä siitä, että hän on sua kohtaan iloinen ja vapautunut, niin sen voi sanoa jo etukäteen, että sitä ei vaan tule tapahtumaan. Kukaan ei voi olla kovin vapautunut, jos epäilee sitä. Ja luulen, että hänellä on niin paljon epäilyksiä teidän välejen olotilasta, että hän ei vaan voi olla kovin vapautunut. Korkeintaan joitain yksittäisiä hetkiä voi olla, jos olette toistenne lähellä ja hän unohtaa hetkeksi kaiken muun. Mutta ne ovat sitten vain yksittäisiä hetkiä. Luulen, että noita hetkiä voi hyvinkin olla, mutta se ei olisi jatkuvaa ennen kuin tilanne olisi täysin selkeä. Ei sustakaan varmaan kovin vapautuneelta tunnu, eikä se kuitenkaan ole sitä, että olisit etäinen.

Onko tuo taas sitä, että haluat mun vakuuttelevan, että hän on suhun ihastunut? :) Toivottavasti, koska en halua, että olet noin epätoivoiseksi vaipunut. Mun on oikeasti välillä tosi vaikea saada sun tunteista otetta. Tää voi kuulostaa kummalliselta, kun omasta näkökulmastasi tuntuu varmaan siltä, että kerrot aina niistä, niin miten ei voisi saada otetta. Mutta musta tuntuu siltä. Tuntuu, että sun olo vaihtelee ja aina jos olet ollut toiveikas, niin aika pian sen jälkeen tunnet taas epätoivoa ja välillä hän mielestäsi suhtautuu niin kylmästi suhun, että vaikuttaa melkein siltä, että et haluaisi ottaa hänen tykkäämistään vastaan ja ihan kuin et edes haluaisi, että hän tykkää susta.


Olisin samaa mieltä kuin olen, vaikka lukisin kaikki hänen kirjoituksensa. Mutta sä luultavasti saisit tuon epävarmuuden karistettua jos voisit elää hänen pään sisässään vaikka edes viikon ja katsoa missä mielentilassa hän on sulle viestejä naputellut.
Todennäköisesti hänellä on myös niitä perhosiakin mahassa, vaikka hän ei ihan kauheasti halua niistä sulle kertoa. Vähintään jotain vähän laiskasti lenteleviä, jos ei vielä ihan propellimaisesti hyrrääviä :) Ehkä jotain horrosperhosia, jotka ovat heränneet eikä se sitten ole menossa kuin aktiivisempaan lentelyyn niiden osalta ellei niiden elinkaari ehdi joskus vielä loppua. Ihan täysin turhaan nyt murehdit. Mäkin sanoisin sulle ihan suoraan jos olisin eri mieltä. Hänellä nyt luultavasti on vaan epäilyksiä niistä puhumistamme asioista eli tilanteesta, siitä olisiko teidän välillä fyysistä läheisyyttä ja siitä mitä oikeasti haluat hänestä. Perhosia satavarmasti on. Vaikka hän ei ehkä tunne tarvetta kuuluttaa niistä jatkuvasti, vaan haluaa ottaa oman itsensä kanssa rauhallisesti.
Ja hän on varmasti 100 prosenttisen ihastunut suhun, mutta se ei nyt olekaan se ongelma tässä. Vaan se, että teidän välit voi näyttää siltä, että ne on hankalat ja niillä ei näytä olevan tulevaisuutta, kun ne ei pääse sellaiseen tilaan, josta voisi edetä.

Voisitte yrittää yhdessä rakentaa sellaista tilannetta teille, josta olisi helpompi edetä. Ja vannon, että jos saatte sellaisen mukavan kahdenkeskisen jutteluyhteyden luotua, niin varmasti saat sitten sen hänen puhelinnumeronsa heti ensitöiksi. Ja sitten sun olo saattaa jo vähän helpottaa, jos juttelette puhelinnumeroaiheesta ja kommunikoinnista ja hän tietää, että hän saa vaikka lähettää sulle niitä tekstiviestejä, niin hän sitten varmasti lähettää niitä.

Ja sitten ehkä joskus teillä on sen verran turvallisempi olo toistenne kanssa kun saat häneltä ihan tyhmiä satunnaisia viestejäkin, että teidän on sitten helpompi puhua siitä tapaamisesta. Ajattelen tässä ihan siis suakin, kun sua on nyt näyttänyt aika paljon ahdistavan. Niin ehkä tuollatavalla se eteneminen menisi helpommin ja siinä olisi välissä pieniä askelia, joilla hänkin voisi osoittaa sulle, että haluaa rakentaa yhteyttänne. Koska hänellä on varmaan aika paljon osoitettavaa sen asian suhteen. Mutta se alku on vaan sen verran hankala, että teidän pitää ehkä yhdessä yrittää kaikista tavallisista tavoista poiketen sitä asian rakentamista. Tiedän, että ehkä tuntuu vaikealta ja tyhmältä, mutta molemmat varmasti haluatte sitä, niin teidän pitää vaan yhdessä uskaltaa. Ehkä puhua siitä ensin, jotta olette samoissa ajatuksissa ja sitten vaan tehdä niin.

Enkä uskoo, että hän edes "unohtaa" sua, mutta uskon, että hänellä aina se vapautuneisuus ja iloisuus sua kohtaan kasvaa sun seurassa ja silloin kun olette yhteydessä. Ja sitten se taas hieman laskee, kun ette ole. Unohtamisesta ei siis ole kysymys. Ja se ei siis ole kovin vaarallista, että se vapautuneisuus laskee, koska kyllä se sitten taas nousee sun seurassa. Hetkellistä se kumminkin tässä vaiheessa on eikä sellaista täydellistä vapautumista, mutta sun seura kuitenkin hiljalleen aina nostaa sitä. Tosin ehkä vain sen verran, että hän itse huomaa sen, mutta sinä et. Mutta se sun fyysinen läheisyys varmasti nostaisi sitä sen verran hetkeksi, että huomaisit sen itsekin.

Ja kyllä hän varmaan ideaalitilanteessa viettäisi paljon aikaa kanssasi. Hänestä voisi tuntua jopa vaikealta joutua olemaan susta erossa. Tietysti sen kestäisi, mutta varmaan ikävöisi sua aina paljon. Et pääsisi ikinä irti loputtomasta halailusta ja pussailusta, jos olisitte joutuneet olemaan pitkään erossa. Jos sellainen tilanne siis olisi, että hän olisi aivan lopullisesti päästänyt sut sydämeensä.
Eikä se teidän tapailu koskaan sellaista olisi, että hän ei tietäisi haluaako nähdä sua vai ei, vaan luultavasti se teidän tapaaminen menisi aina tärkeysjärjestyksessä aika korkealle ja vaikka parhaanne mukaan tapaisitte toisianne, niin molemmista tuntuisi varmasti siltä, että on tuskallista kuinka nopeasti yhteiset hetket kuluu ja toivoisitte, että voisitte tavata useammin, koska toisesta erossa oleminen alkaa tuntua raastavalta.

No jos ne tekstarit eivät johtaneet tapaamisiin :D niin ehkä hän vaan kokee hieman pelottavaksi enää edetä samalla keinolla. Vaikka varmasti ymmärtää, että toisesta voi tuntua pahalta se, että hän ei ole enää lähettänyt sulle niitä. Ja hän ehkä haluaisi korjata sen asian jotain muuta kautta, jos se voisi olla mahdollista.

Mulla hyppii taas kirjaimet silmissä ja luin, että kirjoitit, että kaksi viimeistä kappaletta oli rivoja :D Ja että etenkin se nuolemisjuttu :D Ja ajattelin kirjoitin kyllä ihan kiltisti! :) Tuolla tavalla kirjoitettuna "nuolemisjuttu" kuulostaa kyllä hieman...
Ja nyt mua hävettää, jos joku vanha täti lukee vain täältä viimeisen viestin ja sitten kauhistuu siitä, että mitä ihmettä tuo tyttö on oikein ehdotellut ja luvannut tehdä tuolle pojalle :D
Mäkin saataan vielä huomenna unenpöpperössä avata tän ketjun ja tarkistaa, että olen vastannut ja epähuomiossa kauhistua omasta viestistäni, että mitä olen oikein lauantaihumalassa vihjaillut :D No ei, en oikeasti ole humalassa, mutta olen pari kertaa viikolla herännyt aamulla niin sekavana, että en ole tajunnut missä olen. Siis että en ole muistanut heti edes että missä kaupungissa asun. Ja kotona siis heräsin, en heräile muualla eikä ole kokemustakaan vieraissa paikoissa heräilystä.
Voisi siis olla todennäköinen skenaario se kauhistuminen. Tosin se edellyttäisi sitä, että nyt vihjailisin jotain, mutta sitähän en suinkaan tehnyt :)

Vesku.Luin yksi päivä kaikki viestisi. Ei tuosta tule mitään ainakaan noin. Tyttö on kertonut kantansa ja sinun pitää kunnioittaa sitä. Milloin tyttö on viimeksi tehnyt aloitteen keskusteluun, kun olette samaan aikaan koneella ? Jos jäät odottamaan sitä , kuinka kauan siihen menee, tunteja, päiviä, viikko vai kuukausia ? Tyttö on tietoinen tunteistasi ja ahdistuu yhteydenotoistasi, koska näkee läpi että kaiken viestintäsi takana on epävoivoinen yrityksesi saada hänet tyttöystäväksesi.

Sinuna menisin eteenpäin tytön ehdoilla. Odottaisin että hän tekee aloitteen keskusteluun.

Sinun surisin sydänsurut pois ja jatkaisin elämääni.

Juuri niin, yritänkin tässä nyt selvitellä asioita hänen kanssaan. Tällä hetkellä. Ja olet siinä oikeassa, että se hänen iloisuus ja vapautuneisuus ei tule heti, vaan pikkuhiljaa, kunnes asiat olisivat niinkuin ennen että ollaan vaan kavereita.

Sinun ja minun näkökannoissa on vain yksi, merkittävä ero. Se, että sinun mielestäsi hän on minuun ihastunut (ja vieläpä 100-prosenttisesti) ja minun mielestäni asia on päinvastoin. Kantaani tukee 5 minuuttia sitten käymämme keskustelu: aloitin juttelemaan taas niitä näitä, kysyin miten on mennyt töissä yms. Ja sitten kysyin että haluaako hän antaa numeronsa. Hän vastasi: "musta tuntuu ettet oo vieläkää päässy siit sun ihastuksesta yli". Sitten kirjoitin hänelle, että olen päässyt yli (vaikka en oikeasti ole) ja haluan olla hänen kaverinsa. Ja että joskus voi olla ihan oikeaakin asiaa ja silloin olisi hyvä jos minulla olisi se numero. Sitten hiljentyi kokonaan, ja siinä vaiheessa, noin vartin hiljaisuuden jälkeen, kirjoitin ehkä vähän tiukkaankin sävyyn (tässä kohdassa mokasin PAHASTI ja heitin varmaan koko ystävyyden ja kaiken toivon romukoppaan), että miksi hän ei voi uskoa että minulle käy hyvin pelkkä kaveruus, että se on ihan OK minulle. Sitten sanoin, että jos hän tulkitsee pelkän juttelun olevan merkki ihastuksesta, niin selvä, voin hyvin olla juttelemattakin. Siihen hän sanoi, että mistä päättelen hänen olevan koko ajan koneella. Siihen taas vastasin, että en voikkaan päätellä niin, mutta koska ennenkin on käynyt niin että hän vain karkaa keskustelusta, niin en voi olla varma. (Hän on sanonut olevansa huono keskustelemaan tällaisista asioista ja ettei tykkää yhtään keskustella näistä).

Tästä eteenpäin hän oli aivan hiljaa, ei kirjoittanut sanaakaan.

Sitten kirjoitin, että kerta hänkin on sanonut haluavansa olla kaverini ja minä haluan olla hänen, niin miksei me vaan voida olla kavereita. Sanoin että se on ihan p*rseestä että aina kun juttelen hänelle niin hän on vaivaantuneen oloinen vaikka ei ole mitään syytä olla. Sanoin, että ota nyt vaan iisisti, minäkin otan.

Sen jälkeen tuli noin 5 minuutin hiljaisuus, ja hän kirjautui ulos. Sen jälkeen lähetin vielä yhden viestin joka menee hieman kieliasua muuttaen näin "Sun kanssa on tosi nastaa puhuu kun lähet vaa menemään etkä sano mitään. Musta tuntuu että sä pelkäät että tulkitsen jotain väärin, mutta sun kanta on ollut mulle selvä jo monta viikkoo, en mä saa mitään väärää viestiä. Voitko sä nyt oikeesti sanoo jotain, koska mä haluan olla sun kaveri ja vain kaveri!"

Tiedän mokanneeni erittäin pahasti kirjoittaessani hänelle noin. Mutta tunsin olevani pakotettu kirjoittamaan. Haluan oikeasti päästä elämässäni eteenpäin, mutta rakastumiseni ei vain sammu! Haluaisin jutellä hänen kanssaan asiat selviksi, mutta samanlaista halua ei hänen suunnallaan ole.

Kyllä tuosta nyt on ymmärrettävissä se, että hänelle taitaa olla ihan sama ollaanko me kavereita vai ei. Hän ei halua puhua siitä, hän on mielummin hiljaa. Näin ollen pidän mahdottomana sitäkin, että voisimme koskaan edes tavata. Ehkä vuoden, kahden päästä. Mutta siinähän voi olla se, että jos vuoden päästä kirjoitan hänelle moi, niin hän olettaa sen tarkoittavan "rakastan sinua". Prkele että v*tuttaa. Anteeksi purkautumiseni, mutta minun on pakko. EN TIEDÄ MITÄ NÄEN HÄNESSÄ!!!! Hänessä on vain jotain sellaista joka saa pääni pyörälle, sydämeni tykyttämään ja jalat löysiksi. Täydellinen pakkaus, paitsi että hänen kanssaan keskustelu tai sellaisen yrittäminen on yhtä h*lvettiä. Unelmani menivät murskaksi viimeisen tunnin aikana... itkettää. Sinulle vannon, että minä oikeasti haluan hänet enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Vaikka et sitä ehkä välillä uskokaan. Ja kyllä minä haluaisin, että hän tykkäisi minusta. Haluan sitä niin paljon, että järki lähtee.

Ja haluan sanoa, että luin koko kirjoittamasi viestin, ja ymmärin pointtisi, et siis kirjoittanut sitä todellakaan turhaan. Kun tässä viestissä mitä nyt kirjoitan saattaa sinulle tulla sellainen olo, että kirjoitit turhaan koska olen taas näin epävarma ja surkea. Mutta on selvää, että hän ei ole ihastunut minuun, ja se on hyvin surullinen ja valitettava fakta joka minun pitää oikeasti ymmärtää.

Jokainen kirjoittamasi sana on minulle yhtä arvokas kuin kultaharkko. Kiitos niistä.

Marginaalisen pieni osa aivoistani haluaa ajatella, että ehkä tämä on vain jonkinlainen hellyydenkipeys. Koska oikeasti kaipaan hänessä hänen läheisyyttään (mikä on kummallista, sillä sitähän ei tunnetusti ollut, miten voin kaivata sellaista jota ei ole koskaan ollutkaan???), sitä että hän olisi vierelläni ja saisin pitää häntä hyvänä. Mutta tosiaan, se sama osa aivoistani ajattelee, että miltähän minusta tuntuisi, jos sattuisinkin jollain ihmeen kaupalla onnistumaan johonkin toiseen naiseen rakastumisessa ja osoittaisinkin hellyyttä hänelle? Kaipaisinko enää tätä naista samalla tavalla? Sydän ja suuri osa järjestä sanoo, että kaipaisin. En tiedä. En tunne itseäni näköjään juuri lainkaan.

Tuo kappale, jossa kirjoitit että hän viettäisi aikaa kanssani ja hänestä voisi tuntua raastavalta jos olisimme toisistamme erossa pitkään, se taisi mennä kyllä valitettavasti aika lailla huti. Toki asia varmasti olisi noin, jos hän sanojesi mukaan "päästäisi minut sydämeensä lopullisesti". Mutta, niin ei tule enää tapahtumaan....

Tekstarit johti tapaamisiin. Aina kun hän ehdotti tapaamista, suostuin ilomielin ja hän tietää sen. Ei hän lähetä minulle enää koskaan mitään, koska ei halunnut antaa numeroaankaan ja hän ihan satavarmasti olettaisi että tulkitsen tekstarin väärin, koska jos pelkkä keskusteleminenkin on hänen mielestään sellainen väärä signaali.

Ihan kiva noita höpölauseitasi on lukea, ainakin ne vähän piristää muuten niin surullista ja synkkää mieltäni. :)

lellulle: yritän ymmärtää hänen kantaansa parhaani mukaan ja kunnioitan sitä niin hyvin kuin suinkin pystyn. Tyttö ei ole tehnyt aloitetta keskusteluun pitkään aikaan, viimeksi silloin kun tapailimme. Sekin tapahtui tekstiviestillä, hän ei tietokoneella omien sanojensa mukaan aloita juuri koskaan keskustelua. Jos jäisin odottamaan hänen yhteydenottoaan, saisin odottaa loppuikäni eikä sitä silloinkaan tulisi. Ja on tietenkin hyvin todennäköistä, että lävitseni huokuu hänelle vieläkin rakkauteni häntä kohtaan. Mutta mitä muutakaan voin tehdä, kun haluan selvittää asiat hänen kanssaan.

Mutta, jos odottaisin, ja JOS hän ottaisikin joskus minuun yhtyettä, niin mitä sitten sanoisin/tekisin? Riippuen tietenkin ihan siitä mitä hän sanoisi. En tiedä.

Tuntuu että tämä sydänsuru ei suremalla lopu. Vaikka muilla on ollut miljoona kertaa pahempiakin tilanteita (pettäminen, kuolema) yms. mutta silti. Minulla on näköjään hyvin vahvat tunteet, koska esim. silloin kun suutun, suutun kunnolla ja saatan olla hieman pitkävihainenkin. Ja kun rakastun, rakastun kunnolla ja kun murrun, murrun kunnolla.

Voisinpa nousta tästä suosta ja katsoa joku päivä peiliin ja nähdä siellä onnellisen miehen, joka on selättänyt hirveitä ongelmia ja seistä siinä voittajana, maailman ihanin nainen vierelläni.

Sun pitää nyt oikeasti rauhoittua. Yritä muistaa välillä hengittää äläkä ota noin kauheaa stressiä kaikesta. Ei nyt varmastikaan mitään maailmaakaatavaa ole tapahtunut. Et ole sanonut mitään väärin, eikä se nyt enää tuossa vaiheessa niin vakavaa ole, vaikka välillä sulla se rauhallisuus rakoilee. Sä oot nyt saanut itsesi ahdistumaan ihan turhaan sillä, että ajattelet sanoneesi jotain, mitä ei olisi pitänyt. Te nyt kuitenkin tunnette toisianne jo sen verran, että ei ne haittaa. Ei haittaa, että puhuu silloinkin, kun on vähän ahdistunut olo ja ilmaisee asioita siten, kun ei normaalisti ehkä ilmaisi.

Ja ihan oikeasti nyt täytyy rauhoittua ja ottaa muutama askel taaksepäin, muuten tuo ahdistus kasvaa liian suureksi. Musta tuntuu, että tuo ahdistus ja epävarmuus johtuu nyt oikeasti siitä, että teidän suhde oli menossa eteenpäin ja sen läheisyyden aiheuttama ahdistus tuli liian suureksi, koska sulla on epävarmuuksia asiaan liittyen ja se ajatus, että hän pitää susta alkoi tuntua liian helposti menetettävältä. Ja sua ehkä alkoi pelottaa se menettäminen, vaikka sellaista ei oikeasti olisikaan ollut tapahtumassa.
Jos sellainen positiivinen ajatus ja tunne itsessäsi kasvaa, niin siinä pitää olla turvallisuutta, jotta noin suurta ahdistumista ei tapahdu. Pientä ahdistusta voi sietää, mutta selvästikin noin suuri ahdistus on jo sellainen, että nyt pitää ottaa askel taaksepäin. Se luottamus pitää luoda paremmaksi, muuten ei tule mitään. Ei sen tarvitse olla tuollaista eikä kenestäkään varmaan tunnu kivalta, että toista ahdistaa. Jos lukee jotain, mistä huomaa, että toista ahdistaa ja sillä on vihainen olo, niin tulee vaan tosi paha mieli toisen puolesta ja huolestunut olo. Ja sitten ei ehkä aina edes oikein tiedä mitä sanoa, kun välillä tuntuu että ei täysin ymmärrä, vaikka toisaalta taas ymmärtäisikin. Ja ymmärtää kyllä sen, että vihaisuus ja paha olo voi purkautua vähän erikoisesti, eikä se haittaa yhtään. Siitä tulee vaan tosi huolestuneeksi, mutta ei ehkä ihan tiedä mitä sanoa. Etenkin jos ne asiat purkautuu vähänkään epäsuorasti. Sen kyllä ymmärtää, että toisella voi olla jostain asiasta vielä tosi paha mieli, vaikka itsestä tuntuisikin että ei tarvisi olla. Mutta sen ymmärtää kyllä, jos jokin asia on loukannut ja siitä saa olla vieläkin suuttunut ja saa olla pitkänkin vihainen. Kyllä toinen sen ymmärtää, mutta mielellään se pitää kuulla mitä mieltä hän on asioista. Jos esim. väittäisi, että toisella on tunteita jotain ihan merkityksetöntä ihmistä kohtaan, niin se pitää kuulla, kun toinen sanoo että ei ole eikä ole koskaan ollut, mutta siitä asiasta saa tuntea pahaa mieltä ja toinen ihan varmasti ymmärtää sen, mutta se voi käydä sitten vähän ärsyttäväksi, jos se kuuntelu unohtuu täysin. Loukkaantuneisuutta saa tuntea ja on oikeus tuntea.

Mä luulen, että teidän ajatukset on oikeasti lähempänä toisiaan kuin luulet. Vaikka tuon sun jonkun uuden ihmisen kanssa seurustelunkin suhteen. Hän voi ajatella myös sisällään, että ehkä se olisi sulle parempi, jos vaan pystyisit aloittamaan avoimelta pohjalta jonkun todella ihanan naisen kanssa. Tietysti se tuntuisi hänestä varmasti vähän kirpaisevalta. Mutta hänkin voi ajatella sitä, että teidän suhde tuottaa sulle tuskaa ja se kommunikointi on vaan niin vaikeaa. Ja sitä ajatusta ajatellen hän varmaan toivoo, että et etsisi ihmisiä väärästä paikasta ja etsisit sellaisen naisen, joka pitäisi susta hellästi huolta ja yrittäisi saada sun olon hyväksi ja ymmärtäisi ja jolle voisit puhua ja olla vaan lähellä ja olisi sellaista läheisyyttä kuin haluat. Ja hän varmaan ajattelee, että löytäisit sellaisen naisen varmasti ja siksi se ajatus ehkä tuntuu realistisuudessaan vähän surulliselta, mutta on siinä myös toivoa siitä, että suhun ei enää sattuisi. Hänellä on varmasti vähän paha mieli siitä, kuinka vaikeita teidän välit on. Ja vaikka hänellä ei olisikaan mitenkään epävarma olo itsestään, niin häntä myös varmasti hieman mietityttää se teidän välejen vaikeus ja hän ehkä miettii joskus sitä, että pääsisittekö te ikinä yli joistakin teidän välisistä asioista ja sitäkin, että voiko toiselta vaatia loputonta yrittämistä ja olisiko vaan hellempää toivoa sille jotain, missä se ei koe niin suurta ahdistusta. Ehkä se toisen onnellisuus auttaisi itsenkin yli, vaikka sattuisikin vähän. En pidä marttyyrimaisista ajatuksista, mutta tuollaistakin varmasti joskus pohtii, jos kommunikaatio tuntuu vaan vaikealta ja se panssarilasi ei murru ja tuntee sen, että aiheuttaa toiselle pahaa mieltä eikä tunnu, että se oma auttaminen on tarpeeksi. Kun on se panssarilasi eikä pääse lähelle lohduttamaan.

Nyt pitää joka tapauksessa astua askel taaksepäin ja pitää lopettaa se tapaamisen ajattelu, jotta se epävarmuus ei nyt kasva ihan sietämättömäksi. Voitte sitten taas miettiä sitä, kun saatte luottamustanne paremmaksi. Tiedän, että olet kertonut, että sun mielikuvitus on vilkas ja sun on vaikea olla menemättä joskus epävarmaksi. Sen takia pitää nyt poistaa liian suuri epävarmuus ja hän ei nyt tule niin lähelle sua, että sua tai ehkä teitä molempia pelottaa se ajatus toisen päästämisestä lähemmäs sydäntä. Eikä hänkään halua tuollaista, että epävarmuus vaan kasvaa, mitä todemmaksi ajatus tapaamisesta tulee. Sitä tapaamista voi oikeasti miettiä vasta sitten, kun saatte juttelemalla epävarmuutta paremmin pois tai sitten siten, että päätätte kestää sitä ahdistusta siten, että osaatte ja uskallatte pyytää toiselta sen, mitä tarvitsette sen ahdistuksen sietämiseen. Teidän välissä ei tarvitse olla mitään vastakkainasettelua, vaan autatte toisianne.

Tämä voi olla tosi omituinen ajatus, mutta ehkä tuossa tapauksessa sitä ahdistusta voisi nyt oikeasti lieventää se, että et enää ajattele tässä vaiheessa ollenkaan suhdetta hänen kanssaan, vaan ainoastaan sitä läheisyyttä. Sua alkaa kuitenkin ahdistaa, kun mietit suhteeseen liittyviä asioita ja sä tunnet itsesi haavoittuvaisemmaksi niissä ajatuksissa, koska ajattelet, että haluaisit sitä enemmän kuin hän tai että jokin menisi pieleen tai hän muuttaisi mielensä. Sulla on enemmän itseluottamusta, kun mietit vaan sitä fyysistä puolta. Niin väännä ajatuksesi nyt niin, että et halua kuin viettää sen yön hänen kanssaan ja kaikkea muuta voit miettiä sen jälkeen. En tiedä etkö uskalla ajatella niin, koska se voi vaikuttaa aika sikamaiselta, mutta sun tapauksessa se on aika selvää, että et ole sikamainen ja sen halun taustalla on paljon asioita. Suloisia tuntemuksiakin eikä se mun mielestä ole tässä vaiheessa väärin.
Sä ehkä tunnet sen itsekin, että olosi on varmempi siinä ajatuksessa ja silloin sun ei tarvitse miettiä edes mitä haluat, koska tiedät haluavasi sitä läheisyyttä ja se ei ole sen vaikeampaa ajatuksille. Sitten sen läheisyyden seurauksena se panssarilasi voi murtua, mutta se on sen ajan asia. Älä mene asioiden edelle itsesi henkisen hyvinvoinnin takia. Luulen, että hänellä on sama asenne, että hän ei halua ajatella liian pitkälle, jotta kaikki maailman asiat eivät ala huolestuttaa häntä. Hän ehkä kokee, että on parempi kokea asiat ja ajatella tässä tapauksessa niistä vasta sitten. Hän tuskin myöskään ajattelee mitään negatiivista, koska hän ajattelee niin, että on turha muodostaa ajatuksia nyt ilman oikeita kokemuksia susta. Toki jotain (paljon) positiivista voi muodostua, mutta hän luultavasti pitää sitäkin hieman häilyvänä ja haluaa vasta todellisuuden perusteella miettiä asiaa enemmän. Niin ei varmaan ole kauheasti menetettävääkään sulla hänen ajatuksistaan, koska hän haluaa muodostaa mielipiteen vasta koettuaan sun läheisyyttä. Ainoastaan positiivisia mielikuvia olet varmasti luonut ja tehnyt sen, että hän voi suhtautua suhun lähtökohtaisesti positiivisesti, mutta se ei vielä ole kovin paljon, vaan se on vaan mielikuva, josta teidän välinen oikeampi kommunikaatio lähtee.

Herää kyllä tietenkin kysymys, että mistä syystä olet varmempi hänen tuntemastaan seksuaalisesta halusta kuin parisuhdehalusta :) Hänellä on siis ehkä opettelua siinä, että vääränlaisista katseista ei ainakaan jäisi enää kiinni :) Olin kyllä vahvasti siinä uskossa, että lähinnä te miehet aina jäätte kiinni ei-niin-silmiin-suuntautuvista-katseistanne :D Niin kuin varmaan sinäkin olet jäänyt, vaikka aina noin kilttiä esität :) Mieti kuinka yhdellä katseella romautit uskon herramiesmäisyyteesi ja sitten pitää käydä näitä keskusteluja, että mitäköhän tässä oikein haluat :D Toivotonta... :D Eikä ole kivaa, jos pitää aina miettiä vaatevalintoja sillä perusteella, että ei joutuisi kilpailemaan huomiosta ja katsekontaktista itsensä kanssa. Vaikka voihan sitä aina perustella, että epähuomiossa hämmentyy, kun näkee kaksi jotain pyöreää ja luulee, että ne on silmät :D Kokeile ensi kerralla sitä perustelua :) Miehille olisi hyvät sellaiset kun hevosilla on ne läpät, että ne ei nää sivuille, niin teillä voisi olla, että vahingossakaan ette näe alaspäin ja sen vuoksi kuulette vielä mitä teille puhutaan :)
Luulisi, että kammoaisit nimenomaan sitä fyysistä läheisyyttä, kun mitään muutahan informaatiota et tule saamaan, kuin epäsuoria vihjailuita ja leikkimistä ja kauheaa kiusaamista :D

Eikä noissa jutuissa ole kyse epätoivoisuudesta, jos jostakusta pitää ja yrittää luoda parempia välejä ja selvittää asioita hänen kanssaan. Mä en tajua miten siihen edes voisi liittää sanan "epätoivo" koska se ei liity siihen asiaan. Ne on kaksi eri asiaa. Epätoivoiselta toki voi tuntua joskus kaikki.

Mun mielestä sun oman onnen siemen on tuossa, että sä toivot, että näet joskus peilistä onnellisen miehen jolla on nuo asiat elämässä. Se, että sä voit kuvitella sen asian, auttaa sua siinä eteenpäin. Ja sä koko ajan teet asioita, joilla sä pyrit sitä kohti, vaikka ahdistaa. Siksi kaikki on hyvin ja sun elämä kulkee juuri oikeaa rataa. Itsehän sä et voi enempää tehdä kuin asettaa tavoitteen ja kulkea sitä kohti. Sen enempää sun ei tarvikaan tehdä. Ja mä oikeasti uskon, että sitten jos (kun!) olet saavuttanut tuollaisen tilanteen, niin se tuottaa sulle ihan uskomatonta hyvää oloa, kun tiedät selvinneesi kaikesta. Ja omien ajatusrakennelmien muuttaminenkin onnistuu helpommin, koska tiedät olevasi kykenevä vaikeisiin asioihin ja elämäsi on onnellista, niin sulla on paljon enemmän energiaa kuin nyt. Ja ihminen, jonka kanssa kasvu on turvallista.

Mulla on tosi pitkät hermot, mutta mäkin suutun kyllä kunnolla jos suutun. Mutta lepyn sitten tosi nopeasti, koska se suuttumus tulee kyllä ilmaistua, en ikinä panttaa sitä. Tosin sitä kyllä tulee tosi harvoin kunnolla, luulen että sullakin se pitkävihaisuus helpottaa, jos kaiken voi huutaa ihan täysiä päin naamaan ja sieltä tulee vihaisesti jotain takaisin ja kun aikansa riitelee ja sen jälkeen korjaa riidan vahingot ja molemmat yrittää ottaa opiksi ja osoittaa tykkäävänsä, niin ehkä se vihaisuus laimenee myös nopeasti. Niin kuin siis jos se vihaisuuden aihe kuullaan ja otetaan opiksi ja osoitetaan, että rakastetaan sua ja halutaan olla sulle parempia ihan tekojen kautta oikeasti.
Mun vanhemmat riiteli aina kauheasti kun olin pieni, niin en osaa pelätä riitelyä ja mua on joskus ihan kauheasti häirinnyt se, että mulla on jokin tosi epänormaali suhtautumistapa siihen ihmiseen, johon olen vieläkin hieman ihastunut. Kun se suuttuu ja tökkii mua hieman ilkeästi, niin mulla on jopa riitelystä huvittunut olo ja tekisi vaan mieli tökkäistä sitä vähän takaisin ja sitten pussata sitä, kun se on ärtynyt. Enkä tajua itseäni :D No ehkä sillä ei ole väliä. Mua vaan ärsyttää, että on se sitten ihana tai vihainen, niin mun tunteet päätyy lopulta samaan tulokseen :D Hankin henkistä apua heti huomenna :D

Itse sä tulkitset kaiken väärin ja olet hankala. Kuinka suoraan sulle oikein pitää sanoa. Tuskin keskustelukaan on hänestä väärä signaali. Vai etkö ole taas kuunnellut mitä hän sanoo, koska on ollut jotain muuta mielenkiintoisempaa mietittävää :) Vaikeaa! :) Hän voi miettiä signaaleja, mutta jos kertoo tykkäävänsä susta ja kaikkea sellaista, niin tuskin hän sitä keskustelemista minään vääränä signaalina pitää. Toki voi alkaa tuntua, että signaalit on vääriä, jos vastaanotin ei mitenkään reagoi :)

Mulla ei ole nyt olo, että kirjoitin turhaan tai et kuunnellut, ymmärrän, että on huono olla vaan ja sua ahdistaa ja on epävarma olo. Se tässä on tuntunut roikkuvankin ilmassa, niin ei tule yllätyksenä. Äläkä muuten ahdistu mistään aikaan liittyvistä asioista. Teillä on aikaa selvitellä asioita ihan hyvin. Ei mitään hätää siitä. Joskus onnistuin ahdistamaan itseni sillä, että ajattelin vaan, että joku aika koko ajan lähenee, jonka en halunnut lähenevän. Se pelko sitten sai asiat menemään huonosti eikä se itse ajan kuluminen.

Teidän ei nyt ehkä vielä kannata sen enempää pohtia sitä tapaamista, mutta jos niin haluat, niin kyllä hänkin voi varmaan yrittää olla aloitteellisempi siinä, että asioista voisi oikeasti kahdenkesken puhua. Mutta se on sitten huono ja tyhmä keino ensin ja vasta siitä pääsee puhelinnumeroon. Sitten kun susta tuntuu ok:lta, niin kerro se, niin se asia voisi edetä jos haluatte. Ei suuresti, mutta askeleen verran ja sitten taas taakse ja eteen ja taakse ja sitten joskus siihen panssarilasin käsittelyyn asti.

Anna hänelle anteeksi se, että hän on kommunikointivälinevammainen :) Vammaista yritystä olisi, jos otat sen vastaan :) Ei ehkä siis puhelimeen kuolaamista ainakaan ihan vielä, kun hänenhän ei nyt pitänyt kertoa sulle sitä, että näytät hyvältä :D Mutta muuta yhteistä kommunikointivammailua, jos kelpaa. Vaikeaa se moniongelmaisen elämä, kuulemma alentaa naapureiden asunnonkin arvoa, kun ei osaa kommunikoida jonkun kivan pojan kanssa niin kuin normaalit ihmiset :D Mutta itseensä on varmaan tyytyväinen, jos on edennyt pullopostien tekemisestä ja ajatusten lähettämisestä näinkin pitkälle :D Selkeää edistystä :D

Et ole mokannut yhtään mitään. Sä olet aina niin kireä :D On varmaan raskasta olla sä, kun pitää aina murehtia kaikesta mahdollisesta :D Kuinka sä voit koskaan tehdä yhtään mitään, kun tuolla tavalla suhtaudut, löysää vähän pipoa :) Nyt jos sä vielä kertaakaan sivulauseessakaan mainitset, että haluat ihastuksesi ja teidän jutun sammuvan, niin alan lällätellä ja keksin miljoona syytä miksi rakastat häntä ihan hulluna enkä ainakaan auta sua :D Niin parempi vaan nyt hyväksyä tää tilanne. Tuskin se hänellekään sen erilaisempi oikeasti on.

Sä jaksat olla niin positiivinen viestistä toiseen, ihailen sitä koska en itse pysty siihen!

Tänään pyysin häneltä anteeksi eilistä tylyyttäni ja hän ilmesiesti antoi sen anteeksi. Tänään taisi olla hyvä päivä, sillä hän sai keskusteluun ujutettua jo muutaman :D-hymiönkin, mikä on ihmeellistä! Hän ei ole ainakaan kuukauteen sellaista laittanut, on ollut etäinen niinkuin kerroin. Tänään hän vaikutti vähän rennommalta. Kerron seuraavaksi tärkeimmät kohdat keskustelustamme.

Aluksi pyysin anteeksi. Sitten sanoin, että hän silti varmaan ymmärtää että minusta ei ole hirveän kivaa kun hän ei ota mitenkään kantaa tähän asiaan. Siihen hän sanoi, että ei jaksa ottaa missään nyt mihinkään kantaa, koska on töitten ja laskujen (!) takia henkisesti rikki/loppu. Sitten kirjoitin, että minulla ei ole tämän asian suhteen mitään epäselvää, muuta kuin se että haluaako hän oikeasti olla kanssani kaveri. Hän siihen, että "kyllä me voidaan kavereita olla" (tässä vaiheessa kivi vierähti sydämeltäni, mutta sinne jäi kiviä vielä kasapäin). Sitten sanoin että hyvä, olen vain huomannut viime aikoina jutellessamme että hän ei ole ollut ihan oma itsensä, niin se on mietityttänyt. Hän ssanoi, että
"en mä oo tällä hetkellä oma itteni, oon oikeesti tosi loppu nyt, sain yks päivä hirveen itkukohtauksenki ku en jaksanu tehä mitää ja kaikki turhanpäivänen stressas

ja selkäkipu valvottaa"

En tiedä onko tämä kirjesalaisuuden rikkomista mutta olkoon.

Ehkä tuo on selitys hänen käyttäytymiselleen. Häntä uhkaa näköjään burnout tai jotain sentapaista.

Tuon jälkeen juttelin vapautuneemmin, niin myös hän. Keskustelumme oli oikein vapautunutta välillä, siitä tuli hyvä mieli :) hänkin esitti välillä kysymyksiä minun asioistani jne. Sillä tavalla hän ei ole tehnyt tämän episodin jälkeen. Eli näköjään asiat on (ehkä) ihan hyvällä mallilla kun häntä kiinnosti minun asiani eikä vain toisinpäin.

Nyt en tiedä, miten toimia tästä eteenpäin. Juttelenko hänelle joka kerta kun näen hänet onlinessa vai annanko tilaa?

Voi luoja sitä sydämen tykytystä kun odotin hänen vastaustaan anteeksipyyntööni. Poltin neljä tupakkaa putkeen. Oli pakko tehdä jotain.

Liikaa en uskalla kuitenkaan toivoa... olen miettinyt nyt tässä parin tunnin ajan että pitäisiköhän minun pyytää häntä veronpalautusten aikaan sinne shoppailemaan? Kerroin hänelle kuinka aion ostaa palautuksillani uusia vaatteita ja hän jutteli siitäkin ihan normaalisti kanssani :)

"Luulisi, että kammoaisit nimenomaan sitä fyysistä läheisyyttä, kun mitään muutahan informaatiota et tule saamaan, kuin epäsuoria vihjailuita ja leikkimistä ja kauheaa kiusaamista :D "

Ööh? Tuossa taisi olla sijamuotovirhe. "Tule" pitäisi korvata sanalla "tulisit". Miten voit olla noin positiivisen varma siitä että pääsemme tuollaiseen pisteeseen? Kerrothan! :D

Enkä minä ole häntä katseellani mitenkään erityisesti riisunut. Eniten olen varmaan katsonut häntä silmiin ja hänen kauniita kasvojaan.

Minä olen kuunnellut oikein tarkasti kaiken mitä hän on sanonut, muistan jopa lähestulkoon ulkoa hänen lähettämänsä tekstiviestit kännykästäni, joka hävisi. Olen vain sellainen, että ymmärrän ne juuri niin kuin haluan ymmärtää, ja se on yleensä tasan väärin ymmärretty.

On tämä sellaista vuoristorataa... välillä on hyvä olo, välillä paha olo, välillä tosi paha olo ja välillä v***n paha olo. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tuo kuvastaa parhaiten tätä asiaa.

Hän kertoi tykkäävänsä minusta, mutta vain kaverina, ei muuten. Se on eri asia kuin tykkäisi muutenkin. Ja siitäkin on aikaa. Ei hän enää varmaan sanoisi niin, koska saattaisin tulkita sen väärin.

Mutta kun mä juuri aloin taas pohtia tapaamista, _kunhan vain onnistun nyt säilyttämään malttini!_ En saa enää kertaakaan mokata noin, että alan tiuskimaan. Onko se nyt tällä hetkellä oikeasti kaukainen ajatus, että voisimme nähdä toisiamme. Vielä tämän vuoden puolella. Vastaathan ihan rehellisesti mitä ajattelet! En tosin epäile rehellisyyttäsi hetkeäkään.

Ja minä olen valmis antamaan hänelle anteeksi ihan kaikki hänen huonot puolensa. Ihan kaikki. Olkoon kommunikaatiovammainen, hän on silti ihana :)

Tätä en ihan ymmärtänyt: "kun hänenhän ei nyt pitänyt kertoa sulle sitä, että näytät hyvältä"

Tää on tosi hassua, kun ehdotan sulle, että ehkä voisit vähän rauhoittua, niin sitten menet vaihteeksi tuollaiseksi :D Olet aivan mahdoton :D Tai ehkä tuo on sun rauhallisuutta, mistäs minä tiedän :D

Rehellisesti sanottuna minusta se tapaaminen voisi kyllä olla mahdollinen. Tämän vuodenkin puolella siis. Se voisi olla ihan hyväkin asia. Mutta hieman kyllä epäilyttää, että onkohan se liian nopeasti ja olisiko parempi ihan rauhallisesti, jotta mitään epävarmuuksia ei olisi. Tai siis että jos sitä aikoo ajatella, niin se pitää sitten ymmärtää, että niitä epätoivon hetkiä voi tulla, koska se ajatus tapaamisesta tekee asioita konkreettisemmaksi ja siten se ajatus menetyksestäkin voi tuntua konkreettisemmalta ja lisätä pelkoja. Mulla on kyllä hieman sellainen olo, että jos olet vieläkin tuossa mielentilassa, niin et kuuntele yhtään mitä tässä urputan :D Mutta oikeasti se pitää etukäteen ymmärtää, että epävarmuuden hetkiä ehkä tulee ja pitää tietää miten niistä selvitään. Toista voi hieman huolettaa se, että onko joku niistä hetkistä sellainen, että kaikki meneekin solmuun. Että osaako huomata ne ja osaako ne aina selvittää ja selventää.
Tuntuu siis ehkä hieman vaarallisen nopealta, mutta toisaalta ei liikaakaan pidä hidastella. Ja ehkä se sitten kuitenkin on parempi, että etenette siinä asiassa vähän nopeammin, kun ehkä se panssarilasi sitten hieman murtuu ja sen jälkeen niiden epävarmuuksien suhteen voi olla helpompaa. Ei varmaan ainakaan täysin negatiivisia ajatuksia toisen tunteista tule. Ja jos/kun... siis KUN se teidän kommunikaatio muuttuu paremmaksi, niin sä saat sitä tunnetta, että hän oma-alotteisesti pitää suhun yhteyttä, niin ehkä saat varmuutta siitä. Että toisaalta teille voi sellainen ihan aktiivinen asiassa eteneminen ollakin parempi. Koska mitä nopeammin se panssarilasi on murrettu, niin sitä vähemmän aikaa on ahdistua ihan turhista asioista, joita tämä etäinen tilanne aiheuttaa. Vaikka en nyt sentään niin optimisti ole, että ajattelisin, että kaikki ahdistus katoaa sitten. Mutta ainakin sitten voit tiuskia hänelle vaikka puhelimessa, niin ehkä hänenkin on helpompi sitten, kun ei tarvitse arvailla mitä tapahtuu ja oletko loukkaantunut ja voi hoitaa sen asian heti eikä kummankaan tarvitse olla tuntikausia ahdistuneena jostakin. Ja siis ainakin te ehkä osaatte sitten nauttia siitä, kun teidän välit on yhteydenpidon ja kaiken kannalta kunnossa, kun säkin olet joutunut kestämään ihan liikaa hänen kommunikointiongelmaansa :) Ja voin kuvitella, kuinka onnellinen voi olla vaan siitä, että toinen tiuskii suoraan puhelimessa ja voi heti vastata ja sopia asiat :D Tosi pienestä sitä sitten voisikin olla aina iloinen :D

Jos haluat, niin voidaan kyllä jutella säähköpostin välitykselläkin. Mua välillä hieman ärsyttää nää palstat. Siis vaikka niissä hyviäkin puolia on, niin tuntuu, että jos on yhtään taipuvainen ajattelemaan asioita negatiiviseen suuntaan, niin näitä ei pitäisi lukea ollenkaan ja pitäisi vaan pysyä tosi kaukana näistä. Sullakin tuo mielikuvitus tunnetusti on mitä on... :D Positiivisten asioiden ilmaisuun tämä on ihan kiva keino ja tunteiden tutkiskeluun, mutta kaikkea negatiivistakin on niin paljon. En oikein jaksaisi aina käydä täällä, mielummin juttelisin vaan sun kanssa. Mutta ei siis ole pakko, jos et halua. Tai ehkä pakottaisin, jos voisin :D No ei. Mutta ajattelin vaan sanoa. En tosin edes jaksanut tehdä sähköpostiosoitetta, jonka voisi tänne laittaa, mutta kumminkin ajattelin ehdottaa.

Ehkä en nyt selitä tarkemmin mitä ymmärtämättömällä lauseella tarkoitin :) Voit pohtia sitä itseksesi lisää :) Olen kyllä yllättynyt, että muka vasta nyt tuli eteen lause (tai kappale, vai koko viesti? :) mitä et ymmärtänyt. Olen välillä huomannut viestin lähetettyäni kaikki kirjoitusvirheet ja miettinyt vaan, että miten tuosta voi kukaan saada selvää. Mutta onneksi sä luet viestit ihan miten itse haluat, niin sillä ei kai sitten ole niin väliä mitä kirjoitan :D

Kiva tietää, että jos olen kirjoittanut aivan sekavan lauseen, jossa on niin paljon huolimattomuusvirheitä, että sitä ei voi edes ymmärtää, niin sinä saat siitä silti selväksi että vihaan sua :D Ja tähänkin on varmaan pakko vielä täsmentää, että en todellakaan vihaa sua :) Mutta siitä voidaan olla eri mieltä kuinka itsellesi hyödyllinen tuo supertaitosi oikein on :D Ja että aiheuttaako se sivuoireena kanssaihmisille lievää päänsärkyä :D
Mutta siis sitäkö et nyt ymmärtänyt, että mitä "näytät hyvältä" tarkoittaa :D En mäkään nyt ihan kaikkea sulle selitä, vaikka kirjoitusta multa ilmeisesti aina tuleekin vähän liikaa :D

Kyllä sullakin se olo varmaan jossain vaiheessa alkaa pysyä iloisempana ja ahdistus ei valtaa enää niin usein, kun jotenkin tiedostaa sen, mitä itse tarvitsee. Ja sitten vaan yrittää elää sen mukaan. Mä esimerkiksi tiedän, että vaikka näiden palstojen lukeminen ahdistaa mua, jos en välillä ihan tietoisesti ole tekemättä niin. Ja esimerkiksi jos olen väsynyt ja on muuten ihan ok olo, niin tiedän, että en tahallani huononna sitä altistamalla itseäni negatiivisille kuvitelmille, joihin se väsymys saattaa tehdä vähän alttiiksi. Niin sitten vaan vaikka lepää tai tekee jotain muuta, niin olo pysyy hyvänä. Harvat asiat oikeasti pystyy vetämään mieltä maahan, kun pitää huolta omasta olostaan ja tuntee tyytyväisyyttä elämään. Mullakin on ihan kiva olo, vaikka en kolmena viime yönä ole saanut juurikaan kunnollista unta, vaan jostain syystä en vaan ole saanut unenpäästä kiinni millään ja sitten päivisin on tosi väsynyt olo ollut ja sitten miettii aina että milloin unohtaa avaimet sisälle tai jotain muuta yhtä hölmöä :) Ja tänäänkin aamulla, kun olin lähdössä ja tajusin, että unohdin syödä aamupalan, niin koira oksensi :D Enkä sitten enää ehtinyt sitä aamupalaa tehdä, kun piti siivota se oksennus ja juosta bussiin. Se on kaikenlisäksi kauheaa kun se koira on aina niin häpeissään siitä oksentamisestaan, että se alkaa heti siivota ja nuolla sitä, että se yksi oksennus ehtii mennä sen sisälle takaisinkin vielä kolme kertaa ja tulla uudestaan yhtä monta kertaa ylös :D Enkä tajua miksi se heti tekee niin, kun en edes ikinä toru sitä yhtään tai edes sisäisesti suutu, kun hyvähän se on että oksentaa, jos on paha olla. Niin sitten tarvitsee aina rynnätä valtaamaan se oksennus, että se ei nuolisi sitä, vaan antaisi mun siivota, niin se katsoo mua aina tosi kummallisesti. Vaikutan sen silmissä varmaan joltain hullulta, jonka on pakko omia kaikkien oksennukset :) Oksennukset on kyllä seuranneet tänään, kun bussipysäkilläkin joku vähän humalainen tätikin oksensi ja halusi kauheasti jutella siitä ja kävi hakemassa hiekkaa peittääkseen sen, vaikka kaikki muutkin yritti sanoa, että kyllä sade sen siitä huuhtoo, ei se niin vakavaa ole :)

Mutta siis tajuan jotenkin, että se kirosanan verran huono olo on tosi hirveää. Ja sun ei oikeasti pitäisi joutua kokemaan niin pahaa oloa enää. Se kumminkin on varmasti jossain määrin sietokyvyn ylittävää. Ja sen takia se rauhallisuus olisi hyvä. Vaikka en täysin tiedäkään, että estääkö rauhallinen asenne pelkoja tarpeeksi tehokkaasti. Jotenkin tuntuu vähän pahalta se ajatus, että vaikka ahdistuksesta pystyy keskustelemaan, niin se keskustelu ei aina tunnu pääsevän tarpeeksi hyvin sinne ahdistuksen lähteille. Tai ainakin musta itsestäni tuntuu joskus siltä, että ei ymmärrä tarpeeksi hyvin mistä se johtuu ja miten voisi auttaa. Kun auttaa haluaisi aina. Ja kun itsekin oikeasti ymmärtää mitä se on, kun tulee pelkoja ja alkaa ahdistaa ja sitten se vyöryy ihan ihme tilanteeseen. Melkein kuin johonkin paniikkikohtaukseen. Eikä todellakaan halua antaa toisen pahan olon päästä siihen pisteeseen. Niin osaksi se myös aina pelottaa itseä, että tapahtuuko niin, koska siitä kokee vähintään myötätunto kipua, tai jopa ahdistuu itse, jos ei osaa nähdä sen taakse, että se johtuu peloista. Sitä tosin ehkä oppii, että alkaa ymmärtää että se ahdistus ei ole suoranaista torjuntaa, vaan johtuu peloista ja sitten vaan pysyy iloisena, kun yrittää luottaa siihen, että se selviää kyllä miten asiat oikeasti on ja toisen pelotkin hälvenee sitten. Ainakin hetkeksi, kai ne taas joskus tulee takaisin, kun olet ehtinyt unohtaa tämän hetken :D Huomaatko kuinka luottavaisesti suhtaudun oppimiskykyysi :D Uskon kyllä, että tajuat, että on turhaa ahdistua liikaa etkä tietenkään tahallisi ahdistu, mutta tuo on niin voimakas tunne, että musta tuntuu, että noita ahdistushetkiä tulee vielä.

Toki saat niihin itse ehkä jokaisen kerran jälkeen paremmin otetta ja niiden kanssa edistyy koko ajan. Turha niitäkään on liikaa pelätä tai ajatella mokina, kunhan vaan ne aina lopulta selviää. Ainakin aina siihen asti, kunnes toinen kuolee sydänkohtaukseen :D Tai itse kuolet. Oikeasti mua niin huolestutti jo etukäteen, että millainenkohan sun olo on, kun tunnetilasi tuntuvat vaihtelevan ja se ahdistus vaikuttaa välillä suurelta, niin tuo tieto oikein lievittikin sitä, että poltit neljä tupakkaa putkeen. Ja tässä juuri mietin, että millainenkohan verenpaineesikin on ollut, kun olet hermostunut ja ahdistunut. Varmaan ihan hyvä, että en tiedä. Ei hän varmastikaan tuollaista halua, että aiheuttaa sulle keuhkoahtaumataudin ja sydänkohtauksen. Hänen pitää nyt yrittää vähän enemmän kertoa tykkäävänsä susta, ettet ole tuollainen sydänkohtaus- ja keuhkosyöpäaltis koko ajan. Olisikohan paras hommata jo nitroja sitä tapaamistanne varten :D Sydänkohtausta ei saa sitten feikata sen toivossa, että saisi suusta-suuhun-elvytystä :D Toki jos on huolissaan toisen hyvinvoinnista, niin ehkä sitä voi silti ihan vaan varmuuden vuoksi vähän antaa :D Miten musta tuntuu, että teidän tapaaminen lähtisi kuitenkin ihan käsistä :) No ei, ei tietenkään lähtisi :) Ja hän varmaan toivoo, että yrität nyt hillitä sitä tulevaa sydänkohtausta, jotta et kuole ahdistuneena. Sitten joskus tosi vanhana saat luvan kuolla sydänkohtaukseen ja jos se on hänen aiheuttamansa, niin se on sitten sellainen, että kuolet onnellisena. Tuo ahdistussydänkohtaus tästä vielä puuttuisikin. Hän voi tulla sitten katsomaan sua sairaalaan, niin saat seuraavan :D Saisit ehkä sitten ihan virallisesti lääkärin kieltämään hänet elämästäsi. Kun et itse näytä omaa parastasi tajuavan, vaan olet hakeutumassa sydänkohtaustilanteisiin :D Niin, ehkä senkin kannalta parempi, että edistytte nyt tässä asiassa, kun sun sydän on vielä niin nuori, että se juuri ja juuri kestää hänet :) Että ei ehkä kannata jättää asioita vanhuuteen saakka roikkumaan. Eihän hän uskaltaisi silloin enää koskeakaan suhun, kun pelkäisi tappavansa sut hyvinkin tehokkaasti :D
Tosin olen aika varma, että kun nyt puhun tästä sydänkohtauksesta, niin seuraavassa viestissä sulla onkin jo reggaeasenne ja oletkin alkanut vaan chillata ja taas teet eri tavalla kun sanon, koska olet mahdoton :D Luulen, että hän silti vähintään salaisesti kertaa elvytysasiat päässään :D

Enkä mä oikeasti aio sua kiusata, halusin vaan ilmaista, että en hyväksy noita sun luovutusaikeita ja ajattelin, että uhkailu auttaisi ja ärsyttävänä oleminen parantaisi tilannetta :D On mullakin näitä "ei mennyt kuten Strömsössä"-hetkiä :D

Nyt sä olet jo alkanut äidinkielenopettajaksi :D Tosin perustelusi oli ihan ontuva, niin pysyn mielipiteessäni, etkä saa sitä vaihdettua :) Ei siihen mitään virhettä tullut :) Tuo olisi hauskaa, jos nämä olisi oikeita kirjeitä, niin voisit toteuttaa korjailutaipumusta aina alleviivaamalla punakynällä epäselviä kohtia ja kirjoittaa marginaaliin kummallisia lyhenteitä :D Mä voisin joskus lähettää huvikseni sellaisen kirjeen takaisin ja tukehtua nauruun yksinäni, kun kukaan muu tuskin tajuaisi :D

Täytyy muuten vielä sanoa tuosta, että ei todellakaan ole mikään virhe sanoa ahdistuksestaan. Juuri tänään yksi koulukaveri puhui siitä, että sillä on kaukosuhde poikaystäväänsä ja se sen poikaystävä kuulemma puhuu aina jostain säästä, kun se yrittää itse saada aikaseksi keskustelua asioista, mitkä ahdistaa sitä. Ja niiltä ei vaan vaikeista asioista kommunikointi onnistu ollenkaan. Jos se itse kertoo, niin se kuulemma vaan kuunnellaan ja sanotaan joo, joo, jotta sitä ei tarvitse kuunnella enää eikä mikään muutu. Ja se mun kaveri oli tosi stressaantunut tuosta. Niin periaatteessahan se, että sä sanot jotain, jos alkaa ahdistaa liikaa ja yrität ilmaista sitä, niin se on ainakin mun maailmankatsomuksen mukaan tosi hyvä ominaisuus, koska se viittaa siihen, että sun kanssa voisi jutella asioista ja luoda sellaisen hyvän kommunikaatioyhteyden, joka on ainakin mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista.

Juttele vaan hänelle. Mä luulen, että hän kyllä tykkää siitä. Mutta samalla hän varmaan toivoo, että ymmärrät sen, että joskus on kiireisempi päivä ja ei vaan ehdi niin paljon, jotta hänen ei tarvitse murehtia siitä ja teidän ystävyys tuntuu vahvalta, koska se kestää sitä kiireisyyttäkin.
Mä luulen oikeasti, että hänestä tuntuu tosi kivalta kuulla susta, mustakin tuntuu tosi kivalta lukea sun ajatuksia :)

Uskon, että hän kyllä voisi ihan hyvin kertoa tykkäävänsä susta, enkä usko että ne "väärät signaalit" ihan kauheasti kuitenkaan häntä pelottavat, kun varmaan kiinnostusta on, niin tykkääminen kyllä tarkoittaa tykkäämistä. Mutta ehkä se olisi kivempi vaan vaikka kuiskata sun korvaan. Ainakaan sitten et voisi ymmärtää sitä mitenkään väärin :D Niin kuin ilmeisesti varmaan kirjoitetun tykkäämisenilmaisun pystyisit ymmärtämään :) Alkaisit kuitenkin ajatella, että hän on lähettänyt sen väärään osoitteeseen tai jotain muuta yhtä mielikuvituksekasta :) Niin sun tapauksessa hänkin voi jo kokea, että ehkä hän mieluiten ilmaisisi asiat niin, että sulle ei jää tulkintavaraa. Sulle ei saa jättää yhtään tulkintavaraa :D Tai ehkä tuo on joku oma salakavala keinosi, että alat sitten nähdessänne varmasti saada häneltä tykkäämisilmaisuja, joissa ei ole tulkinnanvaraa, hmmm :D Täytyykin pohtia tuota vielä... :D

En sitten kirjoittanut oikeasti neljää viestiä, onnistuin vaan jakamaan tämän tosi huonosti :D

Ehei, tämä on kaukana siitä mitä olen kun olen rauhallinen. Mahdoton kyllä olen toisinaan, sille en voi mitään :D

Kyllä mä yritän kuunnella sun "urputusta" niin hyvin kun vain osaan, mutta luetun ymmärtämisestäni voidaan olla montaa mieltä :D kyllä sun jutuista on oikeasti ollut tosi paljon apua mulle.

En nyt ajatellut alkaa hänelle tiuskimaan pisaraakaan enempää, edes puhelimessa mikäli saan sen numeron joskus eläkkeellä. Mulla ei yksinkertaisesti ole siihen yhtään varaa, tiuskintamittari tuli nyt täyteen! :D

Jotenkin jäi tuo puhelinnumeroasia hämäämään, kun en sitä vieläkään saanut vaikka juttelimme pitkän pätkän ja hän oli ainakin näennäisesti rennompi. En tosin sillä kerralla edes kysynyt sitä, ajattelin että se olisi ollut tosi läpinäkyvää ja tunkeilevaa.

Joo, voidaan me sähköpostillakin jutella. En tosin ole hirveän haka käyttämään sähköpostia (!) :D ei minusta ATK-tukihenkilöä saisi kyllä kirveelläkään. Mutta jos sä koet sen paremmaksi tavaksi jutella niin mikä jottei.

Tuo ymmärtämättömyyteni koski vain sitä yhtä kappaletta, ei koko viestiä :) ja miks ihmeessä sä oletat koko ajan että on ihan sama mitä kirjoitat kun en kuitenkaan ymmärrä tai ymmärrän ne omalla tavallani :D pidät mua ihan olmina :(

Ja mikä toi "vihaan sua" kommentti nyt taas oli?? :D jos mun omat sahanpurut on vettyneet niin ei ne sullakaan ihan täysin kuivia ole :D no ei, tottakai ymmärsin että kyseessä on vitsi :)

Joo, se "hänenhän ei pitänyt kertoa sulle että näytät hyvältä"-kommentti jäi kyllä ihan pimentoon! Ei me olla käsittääkseni missään vaiheessa sellaisesta puhuttukaan :D

Mä en enää tällä palstalla luekaan muuta kuin näitä sun juttujasi, ei viitsi nyt ottaa muiden juttuihin kantaa kun on omiakin setvittäviä vaikka kuinka ja paljon. Ja on toki totta, että kun tietää mitä tarvitsee on helpompi olla, mutta minä tarvitsen ihan liikaa!

Saitkin kirjoitettua puoli kappaletta oksennuksesta :D mutta sitä seuraavassa kappaleessa osuit taas napakymppiin. Saan edelleen sellaisia kohtauksia kuin alkuvaiheessa, että ruoka ei maistu ja tuntuu ettei henki kulje ja sydän lyö miljoonaa, mutta niitä onneksi tulee nykyään paljon harvemmin. Silloin on tosi vaikeaa olla rauhallinen, varsinkin jos hän on keskusteluyhteydessä.

Ja sitten höpisit taas oikein hauskan kappaleen :D ei tässä nyt kukaan ole sydänkohtausta saamassa (ellei hän kerro että on alkanut tapailla toista tai hän odottaa lasta ja hän on menossa naimisiin!) :D kai niitä nitroja pitäisi silti hommata ihan varmuuden vuoksi! Mutta on oikeasti toiveajattelua ja silkkaa haaveilua että tapaamisellamme kävisi lähellekään noin..

Reggaekommenttisi jälkeen kyllä nauratti :D ehkä olen mahdoton mutta minkäs teet! :D en minä tahallani...

Ja oli varmaan vitsi tuo että uskot hänen kertaavan elvytysasioita päässään, minä kun taas uskon että hän ei todellakaan halua ajatella moista...

Nyt kyllä kirjoitat mojovat perustelut sille, miksi uskot että hänestä on kiva kuulla minusta ja miksi hän tykkäisi siitä että juttelen hänelle aina. Kiitos jo etukäteen! :) Paino sanalla mojovat. :D

Yhtä mojovat perustelut haluaisin kuulla siitä, että miksi uskot että hän voisi kertoa tykkäävänsä minusta, kun hän on juuri kertonut ettei tykkää minusta! Siis muuten kuin kaverina. Jos tarkoitit että kaverina, niin sitten ymmärrän. Ja tuota kuiskaamista minä pitäisin sellaisena eleenä, että siitä voisin päätellä jotain muutakin kuin kaveruutta.

Tosi kiva jos säkin joudut jo alkaa tosissaan miettimään, miten sanasi asettelet, kun kerta mulle ei saa jättää tulkinnan varaa :D

Mä haluaisin kyllä nyt kovasti tietää millainen olet kun olet rauhallinen. Tapahtuuko se useastikin vuosikymmenessä? :D Vai odotatko vasta ensimmäistä rauhallisuuden hetkeä? :D Veikkaan jälkimmäistä. Ja onko sulla koskaan ollut sellaista päivää, että olet vahingossa saanut sinisestä tyynyliinasta naamasi vähän sinertäväksi ja olet herännyt täysin rauhallisena ja ollut koko päivän rauhallinen ja kaikki muut ihmiset ovat alkaneet kiljua ja luullet, että olet muuttunut zombieksi? :D Mä ainakin saattaisin hämääntyä :D Ja vaikka itse kuinka vakuuttelisit, että olet ihan normaali, niin jos verenpainemittarikin näyttäisi 120/85 tai jotain hyvää tulosta, niin huomaisit, kuinka muut peruuttaa hitaasti puhelimen luo soittamaan apua :D Kauheaa jos pitää olla huolissaan, että mikä sulla nyt on, kun verenpaine on normaali ja syöt normaalisti :)
Millainen sä sitten mielestäsi olet, kun olet rauhallinen? En kyllä usko ennen kuin näen :D

Juuri tuollatavalla metkuilet, kun olet oikeasti itsepäinen etkä halua kuunnella mitä sanon, niin sulavasti vaan vetoat luetun ymmärtämisongelmiin :) Tuo onkin hyvä tekosyy kaikelle. Voit käyttää sitä sitten hänen kanssaan, kun laitat hänelle känniviestejä keskellä aamuyötä ja hän huolestuu ja käskee tulemaan kotiin, niin voit aina vedota siihen, että onnistuit ymmärtämään sen viestin niin, että sinun pitää vielä jatkaa juopottelua :D Varmasti yhtä kätevä kaikissa epämiellyttävissä tilanteissa. Kun hän vaikka laittaa sulle viestin, että teidän pitää kerrankin mennä käymään hänen äitinsä luona, niin voit aina vedota ymmärtäneesi sen vahingossa niin, että hän kirjoitti jotain Hitleristä ja suojauduit ydintuholta lähikapakkaan :D Ja tuskin hän voisi kovin vihainen olla, jos sulla selvästikin on noin paha luetun ymmärtämisongelma :D

Luin muuten tuon sun viestin aamulla ja purskahti murot suusta, kun nauratti niin paljon :D Ja joo, ehkä en nyt sano enempää siitä, kun muuten kuitenkin tulen vahingossa selittäneeksi kappaleen siitä, miten maito sotki vaatteet ja naaman :) Kun joku kerran huomauttelee :D Mä en edes tajunnut, että kirjoitin niin paljon oksennuksesta, ilmankos nää mun viestit aina venyy. En kyllä välttämättä olisi halunnutkaan tietää :D Olisit voinut pitää mun oksennusjutut omana tietonasi etkä kertoa mulle :D

Tuskinpa raskautta tai naimisiinmenoa on hänen elämässä lähimaillakaan. Ja hieman ehkä varottaisin tuosta, että jos yhtään pelonkaan vuoksi epäilet, että hän on raskaana, niin saattaa tulla jonkinlainen litsari hyvinkin nopeasti ja sitten saat selittää miksi vihjailet, että hän olisi muka lihonnut :D
Luin ensin sen sun kirjoittaman kappaleen niin, että ajattelit, että kunpa kävisi niin onnekkaasti, että kun tapaisitte, niin tarvisit nitroja kun saisit sydänkohtauksen siitä, että hän olisi raskaana ja naimisissa ja ajattelin jo, että mikä hemmetin sekava höyrypää oikein olet :D Mutta sitten tajusin sen, että halusit saada sydänkohtauksen muuten vaan hänen läheisyydestään, niin sehän selvensikin asiaa kauheasti :D

Älä sitten ihmettele, jos tuon sydänkohtausalttiutesi takia hän pitää aina sua kädestä kiinni pitäessään vahingossa kiinni sun ranteesta ja kasvojasi koskettaessa hänen kätensä aina vahingossa eksyvät kaulallesi ja kaulavaltimosi kohdalle :D Ette voi tehdä mitään muuta yhdessä kuin jotain sellaista, mistä hänellä on välitön yhteys pulssiisi :D

No nyt haluankin suuresti tietää, että mitä nämä sun sähköpostiongelmat ovat ennen kuin haluankaan kirjoitella siten :D Siis että minkä luokan ongelmista puhutaan, saatko esimerkiksi lähetettyä vahingossa maailmantuhoamisviestin tai aiheuttaako sähköposti jotain terveysongelmia, pysyyko sun verenpaine aisoissa :D Vai painatko aina väärää näppäintä ja tuntuuko musta kenties siltä, että juttelisin mummoni kanssa :D Jos viimeinen vaihtoehto, niin sitten se ei ole niin kamalaa :) Mutta haluan nyt pelottelusi vuoksi ehdottomasti pitää avoinna vaihtoehdon, että voi palata takaisin tähän, jos en kestä sun sähköpostisekoiluja enää :D Mutta niitten pitää sitten olla sitä luokkaa, että vahingossa laitat mulle aina eteenpäin kaikki maailman roskapostit sen sijaan että poistaisit ne enkä enää löytäisi sun oikeaa viestiä niiden seasta ja kyllästyisin lopulta siihen, että sulla ei ole mitään muuta asiaa kuin että olet vakavasti sairas nigerialainen miljonäärisukulaiseni, joka tarvitsee sata euroa, jotta saa palkattua juristin laittamaan minut omaisuutensa perijäksi testamenttiinsa :D

Sähköpostissa on kivempi se, että ei aina tarvitse jakaa näitä viestejä. Tosin onnistun varmaan saamaan sähköpostin ilmoittamaan mulle, että "sisältö liian pitkä lähetettäväksi", sen jälkeen voin hakea henkistä apua kirjoitusongelmiin :D Tosin viestien pituushan on riippuvainen siitä, että kuinka vähällä selityksellä onnistut ymmärtämään, että kirjoitin että sun kanssa on mukava kirjoitella eikä että vihaan sua koko sydämestäni :D Tällä hetkellä tunnen tarvetta lisätä tähän puoli kappaletta selitystä siitä, että se että vitsailen jatkuvasti sun vihaamisesta ei tarkoita, että mulla olisi salaisia piilovihaamishaluja :D

No selitän sitten mitä "näytät hyvältä" tarkoittaa, herranjestas sentään :D No ei, siis sitä vaan ajattelin, että jos pystyisit hänen eleistään lukemaan sellaista. Siis että huomaisit esimerkiksi hänen katsestaan, että miellytät silmää tai jotakin sellaista :) Et sitten ala vaatia kaikista lauseista selityksiä, toinen voi hämmentyä jos se pakotetaan vääntämään sulle rautalangasta sitä, että tykkää susta ja määrittelemään tarkalleen millä tavalla ja missä vaiheessa katsoi sua niin julkeasti, että ehti huomaamaan miellyttäviä asioita :D Koska sulle ilmiselvästi pitää vääntää etenkin sitä tykkäämistä rautalangasta :D Eikä se varmaan lohduta häntä yhtään, että vastapainona sentään ymmärtäisit sen alta aikayksikön, jos ärsyttäisit häntä. Kun tuskinpa sille ymmärrykselle on käyttöä :)

Tuo pitääkin kirjata heti ylös, että korvaan kuiskaaminen on viesti, jonka ehkä saatat jo ymmärtää :) Tosin siinäkään et selittänyt miten sen ymmärrät ja mun on pakko olettaa sun ollessa kyseessä, että olettaisit sen kuitenkin johonkin kummalliseen suuntaan. Esimerkiksi siten, että hänellä on kauhea tarve vaan päästä tilanteeseen, jossa voi puhaltaa toisen korvaan ikävästi ja hän otti sut kohteekseen, mutta jänistikin sen puhaltamisen suhteen tai rakentaa ansaa, jotta se tuntuu mahdollisimman ärsyttävältä seuraavalla kerralla, kun ehkä kuitenkin odotit ensimmäiselläkin kerralla sellaista etkä tykkäämisen ilmaisua, kun tuollainen epäilijä olet :D

Ja siis kyllähän se kaveruustykkääminen voi muuttua tykkäämiseksi, jos hänestä tuntuu siltä, että olet tehnyt asioita oikein ja ollut hänelle mukava. Luulen, että se on hänellä vaan ollut sitä, että ei ole aikaisemmin ollut tarpeeksi uskoa siihen, että teidän välillä voisi asiat onnistuakin ja että olisi sitä fyysistä läheisyyttä, niin hänestä on saattanut tuntua siltä, että sen panssarilasin ei edes ole mahdollista koskaan hajota, kun te ette ikinä aio lähestyä toisiaan, niin hän on ehkä sitten ajatellut sen asian niin, että hänen on paras ajatella sua vaan kaverina eikä antaa muille tunteille niin paljon sijaa. Mutta sitten jos olet luonut häneen vähän uskoa, että se panssarilasi voisi vielä hajota, niin hänessä on varmaan vapautunut tunteita ja hän uskaltaa niitä jo hieman näyttääkin.

Mä voin antaa perustelut sitten sähköpostilla siitä, että miksi hän haluaisi olla sun lähellä ja miksi se voisi olla teidän kohdalla todennäköistä :D Jos siis nyt kestät sitä sähköpostia ylipäänsä etkä kuole perusteluista :D Kun ei susta tiedä, kun sitä sydänkohtaustakin toivot, että oletko oikeasti hänen läheisyytensä tarpeessa vai vaan itsetuhoinen :D

Mullakin on noita hetkiä, että ei ruoka maistu. Ja se on kumma kuinka siihen ei auta yhtään mikään. Muutamana viime päivänä en ole jaksanut syödä juuri mitään, vaikka olen joka päivä tehnytkin ruokaa, mutta se ei ole maittanut yhtään siltikään, vaikka yleensä sanotaan, että sen pitäisi auttaa, jos tekee ruuan itse. Olen vaan syönyt muroja aamulla ja jaksanut oikeastaan ihan hyvin koko päivän sillä. Tosin juon kyllä aina kauheasti, ehkä siitä sitten saa tarpeeksi energiaa.

Enkä siis oikeasti pelästynyt sun sähköpostiongelmia megalomaanisesti, vaan en nyt vaan vielä jaksanut rekisteröidä mitään sähköpostiosoitetta, kun se rekisteröinti on niin sairaan tylsää :D Ja ajattelin, että tiedustelen ensin näistä sun ongelmista :) Ja lupaan, että seuraavassa viestissä en ole silleen että "Noo... en nyt oikein voi kirjoittaa sitä sähköpostiosoitetta, kun en löydä @-merkkiä näppäimistöstä..." :) Musta tuntuu huojentavalta, että et sitten voi enää huomata, että kirjoitin neljän viestin pituisen viestin ja voin itsekin leikkiä, että se oli ihan lyhyt enkä kirjoittanut sitä puolta kappaletta oksennuksesta :D Mutta ehkä mietin hetken tuota, että mitenkä selitän sulle ne mojovat perustelut :) Niin tietenkin, että sulle ei taaskaan jää tulkinnanvaraa ja kerrankin uskoisit, mitä sanon :)

Eiköhän se puhelinnumeroasia ole sellainen, että hän tietää nyt, että se olisi sulle tärkeä ja hänen pitää osoittaa olevansa edes jotenkin normaali kommunikoimaan :) Niin hän varmasti antaa sen sulle sitten heti, kun teillä on sopiva hetki kahdestaan. Eikä senkään tarvitse mikään maailmaa suurempi asia olla. Ehkä hänkin asennoituu siihen niin, että se on tärkeä juttu, mutta ihan normaalia yhteydenpitoa. Ja varmasti hyvä, että tuollaiset yhteysasiat on selkeästi kunnossa ennen kuin tapaatte. Niin tiedät sitten mihin numeroon olisi kiva ilmoittaa, kun olet saanut sydänkohtauksen siitä, että hänen tapaamisensa lähestyy ja valitettavasti joudutkin viettämään aikasi sairaalassa :) En ole kyllä ihan varma kuinka hyvin tuollaiset syyt menisi läpi :) Olisi sitten vähintäänkin pakko tarkistaa sydänkohtaussyyn todenmukaisuus ja käydä aiheuttamassa toinen :D

Miten niin tarvitset ihan liikaa? En ymmärrä :) Ehkä hetkittäisesti tarvitset vakuutteluja estämään ahdistuskohtauksia, mutta noin muutenhan sun toiveet hänen ja elämän suhteen näyttää olevan ihan normaaleja ja suloisia toiveita.

Ota huomioon, että samassa ymmärtämättömyyskommentissa myös ihmettelin että miten olet kyennyt ymmärtämään sekavaa sepustustani niinkään paljon :) Ja sitäpaitsi sä ihan itse myönsit ilmiselvät ymmärtämisongelmasi :D Minä en oleta mitään, se on hyvä ettei tarvitse kun suhtaudut asioihin tuolla tavalla aa-kerhomaisesti ja olet heti myöntämässä ongelmiasi ja mun ei tarvitse sanoa mitään mistään edes hellästi :D

No aika ikävä kuva sulla on hänestä, jos hän ei mielestäsi edes elvyttäisi sua :D Oot nyt jumittunut liikaa siihen tunteeseen, että tunnetilavaihtelut tuntuu tappavilta, kun et voi tuota elvyttämistä yhdistää häneen :D Täytyy kyllä sanoa, että ehkä et haluaisikaan olla hänen kanssaan missään tekemisissä, jos olisit kuolemassa ja hän vaan toteaisi, että "yök, sehän olisi melkein kuin pussaamista!" :D Mutta siis luulen, että häntä ei kyllä haittaa ajatus sun elvyttämisestä suusta-suuhun tai siitä, että joutuisi tulemaan sun päälle ja painamaan käsillä rintakehääsi. Joo menen rauhoittumaan :D On vähän väsynyt olo nyt ja ehkä mun ei pidä enää miettiä näitä elvytysjuttuja enempää tai lähtee täysin lapasesta :D

Haha, en jaksanut laskea kuinka monessa kappaleessa mainitsit jotain sydänkohtauksesta :D ja rauhallinen olen silloin kun kaikki on hyvin. Kuten vaikka 2 kuukautta sitten. Silloin jaksoin olla iloinen joka päivä, jokainen päivä tuntui elämisen arvoiselta kun ajattelin vain sitä että milloin näen taas hänet ja odotin sitä päivää. Kyllä olen nytkin rauhallinen, koska pulssini on nyt oikeasti normaali, mutta silloin kun hän on tietokoneella niin se nousee sadalla alta sekunnin. Älä huolestu, mun sydän on rautaa, tällä naisella vain sattui olemaan rautasaha.... :(

Ja sitten sä kirjoitat että "käskee tulemaan kotiin" ja "käymään hänen äitinsä luona" ja "aina kädestä pitäessään". Kirjoitat ihan niinkuin pitäisit 100 % varmana että tulemme olemaan parisuhteessa ja asumme yhdessä. Minä en pidä sitä yhtään todennäköisenä, vaikka se olisi parasta mitä minulle voisi tapahtua..

Sä voit kirjoittaa mistä tykkäät, ei pidä turhan vakavaksi heittää kaikkia viestejä :) ihan hauska se oksennuskappalekin oli, ei minua haittaa vaikka kirjoittaisitkin pidemmän viestin :)

En todellakaan halua saada sydänkohtausta hänen läheisyydestään. Enkä itsekään usko sitä että raskaus ja naimisiinmeno olisi juuri nyt hänen mielessään. Juurihan hän tuskaili kuinka on itkenyt laskujen ja liiallisen työmäärän takia. Jota ihmettelen suuresti, miksi ostaa 15 tuhannen euron auto velaksi jos laskut painaa niskaan eikä keskimäärin 70-tuntinen työviikko riitä kattamaan laskuja niin, että elämiseenkin jäisi? Hän on monesti sanonut että tykkää ostella Guessin ja Guccin laukkuja ja kenkiä ja ties mitä, jotka maksaa 200-300 euroa kappaleelta! Lisäksi hän on antanut ymmärtää muutenkin että hänen tyylinsä on kallis. Esimerkiksi hän sanoi pyykinpesukoneensakin maksaneen noin tuhat euroa. En tiedä onko tuo "leijumista" vai pitääkö hänen mielestään oikeasti kaiken olla parasta? Ei siinä, olen itsekin sen verran materialisti että ajattelen, että mitä kalliimpi sen parempi.

Ja siis, ei minulla mitään hirveitä ongelmia sähköpostin kanssa olekaan, tuntuu vain siltä että tämä on selvempi tapa. Mutta voimme mieluusti siirtyä sähköpostiinkin, sillä haluan kuulla ihan kaiken mitä sinulla on sanottavaa.

Kuiskaaminen on mielestäni siksi jotenkin ymmärrettävissä väärin, koska siinä tullaan lähelle ja muutenkin siinä on joitain assosiaatioita johonkin romanttiseen. Sellaista supisupi-meininkiä... Joo, sama asiahan olisi esimerkiksi jos olisi vaikka kaupassa jossa on ruuhkaa ja siinähän liiskaantuu toista vasten, mutta sitä ei voi käsittää mitenkään väärin. Mutta uskon, että ymmärrät, mitä tarkoitan :)

Toivon tosiaan, että se kaveritykkääminen muuttuisi parempaan suuntaan. Olen tässä miettinyt hänen kaikkia sanomisiaan, ja mieleeni juolahti taas se kerta kun olimme olleet baarissa, mutta menimme omiin osoitteisiin yöksi, ja soitin hänelle samana yönä vielä ja kerroin että tykkään hänestä tosi paljon ja kaikkea sellaista. Hän sitten siihen, että "miksi et koskaan näytä sitä?" Jälkeenpäin ajatellenhan tuo tarkoitti juuri sitä, että minun olisi pitänyt vain uskaltautua hänen lähelleen ja helliä häntä ja pussailla ja halailla ja ties mitä. Silloin olin helv*tin tyhmä enkä tehnyt niin. Kai jotenkin ajattelin, että mitä tässä nyt höntyilemään, voi olla että hän tarkoitti jotain muuta. Voisinpa palata ajassa taaksepäin siihen hetkeen kun tapasimme tuota seuraavana päivänä.

Kyllä me nyt siirrytään siihen sähköpostiin, koska kuten edellä mainitsin, en halua missata mitään mitä asiaa sinulla on. :) Ja lisäksi kanssasi on tosi kiva jutella!

"Liikaa tarvitseminen" = hän. Kolme kirjainta. Tarvitsen juuri hänet.

Tuohon viimeiseen kappaleesi voin kommetoida vain, että tottakai jos OIKEASTI olisin kuolemassa niin sehän on kansalaisvelvollisuus yrittää pelastaa toisen henki vaikka sitten elvyttämällä, mutta lainausmerkeissä "suusta suuhun-elvytys" on asia erikseen.

Lähden viikonlopuksi toiseen kaupunkiin, joten palailen asiaan maanantaina. :) Hyvää viikonloppua sinulle!

Voi hyvä mies. Puhut ja elät täällä suhdetta, jota ei ole olemassa. Mikset ottaisi härkää sarvista kiinni ja panostaisi tähän unelmiesi naiseen. Katso totuutta silmiin ja panosta, pistä peliin kaikkesi ja kysy mitä nainen haluaa. Ja jos ei halua sinua, niin yritä kasvaa eroon tunteestasi. Nyt ruokit ja kasvatat jotain, jolla ei ole pohjaa.

Naisilla nyt välillä nuo vaate-kenkä-laukkujutut ovat vaan kaiken järjen tuollapuolen :D Nimimerkillä kokemusta on. Se on jotenkin verrattavissa tosi pahaan keräilyharrastukseen, mutta on samalla arkinen käyttöasia. Ne vaatteet ja kengät ja laukut on vaan tosi vastustamattomia asioita ja on tosi kiva tunne, kun on päällä sellaisia vaatteita joihin on tyytyväinen ja voi käyttää luovuttaan miettiessään uusia tyylejä. Tiedän, että kuulostaa ehkä turhamaiselta, mutta joillekin se vaan tuottaa kauheasti hyvää mieltä. Enkä mäkään itseasiassa siitä shoppailupuolesta niin pidä, vaan se tunne kun on uusia kivoja vaatteita, niin se on tosi kiva :) Enkä mä usko, että moni välttämättä minkään merkin takia ostaa vaatteita, jos oikeasti vaan kiinnostaa tyyli. Silloin se menee ehkä enemmänkin niin, että jos näkee jotain ihan mielettömän ihanaa, jota on pitkän aikaa miettinyt, että sellainen pitäisi löytää, niin sitten se on pakko ostaa, vaikka maksaisikin ihan liikaa ja vaikka olisi jotain kallista merkkiä. Enemmän se sitten menee niin, että jos siinä joku Guccin merkki olisi, niin se olisi pakko jotenkin saada piiloon, että kukaan ei huomaa, että tuli saatua järjettömyyskohtaus :D Etenkään ainutkaan miespuolinen henkilö, säkään et kuulostanut kovin ymmärtäväiseltä :D Mun on aina pakko peitellä isältä noita :D Ainut merkki, minkä se saa nähdä on "Ecco" ja melkein pitää kirjoittaa se johonkin epäkäytännöllisiin korkokenkiinkin, että se ei pidä saarnaa käyttömukavuudesta :D Mutta siis tietenkin kaikki järjettömyysostokset voi perustella aina taloudellisella ajattelulla siten, että tunnetun merkin tuotteessa ei tapahdu täydellistä arvon laskua ja sen saa aina myytyä eteenpäin suht. hyvällä hinnalla, jos haluaa, niin oikeastihan ei ole tuhlannut mitään, vaan vain sijoittanut rahaa inflaatiolta turvaan :D Alan aina selittää näitä inflaatio- ja arvonlaskuhöpötyksiäni, jos joudun tilille jostain kengistä :D No ei, kyllä tuo siinä mielessä pitää paikkaansa, että joskus mun mielestä on kannattavampaa ostaa vaikka joku kalliimpi designtuoli kuin joku muu, koska designtavarat ovat oikeasti ihan hyvä sijoutuskohde ja jos muutenkin arvostaa muotoilua ja sellaista. Ehkä en ihan kalliin pesukoneen ostamista ymmärrä, mutta tajuan, että joillekin se voi sisustuksen kannalta olla tärkeä asia. Ja mullakin on kyllä sillä tavalla, että tykkään kauheasti sisustuksista ja designhuonekaluista ynnä muusta, mutta voin ihan hyvin elää ilmankin. Ei mitkään tavarat kuitenkaan elämän tärkein asia ole eikä niillä voi luoda onnellisuutta eikä ne sen vuoksi merkitse kovinkaan paljon.
Ja siis en usko, että ihmisillä on välttämättä sellaista ajatusta, että kaiken pitää olla parasta, vaan niillä on vaan valikoiva maku. Ja valikoiva maku taas on sellainen, että se voi olla, että jostain kalliista liikkeestä ei kelpaa yhtään mikään, mutta sitten vaihteeksi UFFilta tai kirpputorilta voi löytää monta ihanaa asiaa, koska se maku ei ole kiinni hinnassa, vaan siinä asiassa. Toisaalta sitten voi jopa itse tehdä kauheasti asioita, jotta saa juuri sellaisia kuin haluaa. Mullakin olisi aina menossa kaikkia tuolien verhoilu- ja maalausoperaatioita ja juuri on kesken talvitakin ompelu itselleni ja yritän samalla opetella virkkaamaan pitsiä, joka on selkeästi ihan loputtoman työlästä eikä ole ihmekään, että sitä on ennen tehneet vaan luostarin nunnat, joilla ei sitten juuri muuta tekemistä ole ollutkaan jne.
Autoon rahan laittamista en sitten vaan tajua millään, vaikka kuinka yrittäisin. Tietty pitää olla turvallista, mutta silti. Musta tuntuu, että autot jotenkin vielä edustavatkin sellaista tylsää elämää tai jotain kuitenkin, mikä ei tunnu tärkeältä. En nyt oikein osaa selittää. Siis kyllä tylsä elämäkin voi olla ihan ok, mutta että tarvitsee auton symboloimaan sitä, että on niin kuin kaikki muutkin, on minusta outoa, en osaa selittää :) Tosin ehkä olen vaan nainen enkä ymmärrä, koska unohdin yhdeksi talveksi autoni aurauslumikasaan ja sen jälkeen päätin viedä sen pois silmistä ja nyt se kököttää ihan tarpeettomana autotallissa jossain kaukana enkä ole jaksanut edes miettiä haluanko myydä sen vai en. Jos se olisi designkenkä, niin eipähän arvo laskisi ja saisi kököttää ihan rauhassa :D Tästä tulee kohta sellainen hirveä miksi kenkä on parempi kuin auto -jaaritus. Mun pitäisi kyllä oikeasti tätä autokammoani hieman lievityttää ja opetella vaihteeksi taas ajamaankin autoa, mutta en ole jaksanut, oon vaan viime aikoina mennyt niin paljon bussilla, että on ajaminen on tuntunut tarpeettomalta. En oikeasti ole näin asennevammainen autolla ajamisen suhteen :D

Mutta siis ne vaatejutut voi kyllä vaan joillekin olla se heikko kohta. Varmaan kaikilla on jokin sellainen. Mutta ei se varmaan muihin elämänosa-alueisiin samalla tavalla heijastu ja monessa asiassa voi sitten vastapainoksi olla pieneenkin tyytyväinen. Ja jos on sellainen asenne, että muokkaa omaa elinympäristöään, niin ei sinne silloin tarvitse kummoisia asioita, kun saa vaan toteuttaa siitä mieleistään omalla panoksellaan.
Tavarat nyt kumminkin ovat vain tavaroita ja voi olla, että tosi monessa asiassa vaan kaipaa kovasti niille vastapainoa. Mua ainakin on lapsena lahjottu kaikella materialla niin paljon, että en jaksa ollenkaan sellaista muiden suunnasta. Jotenkin sitä kaipaa niin paljon enemmän vaan toisilta aikaa ja seuraa, huomioimista ja pieniä eleitä. Oon joskus tuntenut muutamia ihmisiä, joilla on ollut asenne, että kaikki on ostettavissa ja sellainen asenne tuntuu musta tosi ällöttävältä, etenkin jos se kohdistuu itseen. Se on jotain ihan superkarkoittavaa.

Tai ehkä voidaan siirtyä siihen sähköpostiin myöhemminkin, kun kyllä tää mustakin tavallaan vähän tuntuu selkeämmältä. Ja voin aina sanoa ne asiat myöhemminkin. Nyt peruuttelin kuitenkin :D Voin kyllä yrittää tehdä sen sähköpostiosoitteen vaikka tässä viikonlopun aikana silti, jos sitten kuitenkin joku kerta siirrytään siihen. Vaikka musta nyt on vähän tuntunutkin siltä, että et halua ja ehkä se ei hyödyttäisikään mitään.

Joo, nyt ymmärränkin täysin miksi halusit mennä hänen kanssaan ostoskeskukseen :) Niin ja kun kerran on ruuhkaa ja hälinää, niin mitä sitä turhaan huutamaan, kun olette jo valmiiksi lähekkäin, niin paras vaan kuiskata asiat ja hymyilevät ihmettelyt siitä, kuinka on ahdasta, jos se ruuhka ei hellitä :) Sehän on siinä tilanteessa ihan luonnollista :)

No en pidä sitä mitenkään varmana, että tulisitte olemaan parisuhteessa tai asuisitte yhdessä. Ajattelin vaan, että kai saan yrittää olla vähän positiivinen ja edes vitsailla vähän tuollaisista asioista. Oikeastihan kaikki tuollainen on todella kaukana. Ahdistiko se sua? En tarkoittanut sitä niin vakavasti otettavaksi. Kunhan vaan yritin suhtautua positiivisesti ja vitsailla jotain. Jos haluaa oikeasti päästä johonkin lopputuloksiin, niin niitä pitää pitää saavutettavissa olevina. Ei kukaan tee mitään sellaisen asian eteen, joka ei tunnu todennäköiseltä. Ei varmaan edes se toinen osapuoli.

Tuo, että ei pidä jotain todennäköisenä voi minusta kieliä myös siitä, että se ahdistaa sua jostain syystä. Ahdistaako sua jotkin ajatukset? Ymmärrän, että monikin asia voi ahdistaa. Mun mielestä niistä pitäisi sanoa, jotta toiselle ei tule sellaista oloa, että se on nimenomaan hän, joka ahdistaa. Jos se onkin vaan jokin häneen liittyvä asia tai jotenkin muuten asioihin liittyvä asia.
Koska itsekin huomaan välillä sellaista, että mua voi ahdistaa jokin asia tai tilanne ja se voi hyvinkin ulos tullessaan kuulostaa siltä, että se ihminen ahdistaisi, vaikka se ei ole niin.

Mutta siis mun mielestä kuulosta aika kyseenalaiselta sanoa noin, että pidät täysin epätodennäköisenä sitä, että olisitte koskaan parisuhteessa, vaikka kuitenkin yrität edetä hänen kanssaan ja vakuutella, että haluat selvittää asianne. Jonkinlainen totuuspohja niissä sanoissakin pitää olla, että hän luottaisi niihin. Tuo ei ihan siltä kuulosta.
Tai siis että sitä vaan, että kun teillä on menneisyyden painolastina jo yksi tuollainen yritys, jossa tavallaan meni teidän molempien aikaa turhaan, niin teidän molempien tarvitsee olla tosi varovaisia tuollaisten viestien kanssa, että tuhlaisittekin vaan uudestaan toistenne aikaa ehkä jättämällä vaan pahaa mieltä jälkeenne. Uskon, että hänessä herää erilaisia kuvitelmia siitä, miksi sanot noin, että se tuntuu epätodennäköiseltä. Hän voi jopa ajatella, että et olekaan oikeasti enää varma pidätkö hänestä ja sitten sen ajatuksen innoittamana ajatella, että ei haluakaan enää yrittää sun kanssa. Hänelle olisi varmasti paljon helpompaa vaan kuulla ihan suoraa, mistä mikäkin kiikastaa ja mistä asioista sitä epävarmuutta oikein on. Ja sama varmasti toisinpäin, että jos hän alkaa vaikuttaa perääntyvältä, niin sulle on varmasti ihan yhtä tärkeää kuulla, että mikä se asia on josta hänellä on epävarma mieliala, jotta tiedät että se ei johdu susta. Ja muistat sen, että hän tykkää vielä susta, mutta on hieman ahdistunut jostakin asiasta.

Noissa tuollaisissa jutuissa itseään joutuu laittamaan kuitenkin niin paljon peliin, jos alkaa toisen kanssa johonkin, että sellainen avoin suhtautuminen asioihin tarvitaan luottamuksen luomiseksi. Siis teidän ei todellakaan tarvitse ajatella, että tulisitte olemaan parisuhteessa, mutta ei minusta myöskään niin, että se olisi täysin epätodennäköistä. Se voi muuten tuntua hänestä siltä, että hän joutuu laittamaan itseään peliin ei minkään takia ja hän ei sitten tee sitä.
Ja jos realistisuudesta olet huolissasi, niin luulen, että hän suhtautuu asioihin realistisesti, mutta ei ehkä ole ihan yhtä murehtivainen ihminen kuin sinä, niin hän voi olla välillä vähän turhankin huolettoman oloinen ja ehkä ahdistut siitä, mutta se on hänen luonteensa. Ei kaikki ihmiset vaan jaksa murjottaa tai musertua aina jokaisesta vaikeasta asiasta niin, että se välittyisi uloskin päin ja loisi kuvaa realistisuudesta.

Ja jos olet tullut toisiin ajatuksiin hänen suhteensa, niin sekin sun pitää vaan myöntää, koska se on kohteliasta.

Musta on tullut sinä, koska heitin tämän viestin nyt heti näin vakavaksi, vaikka juuri sanoit, että ei pidä :D Enskerralla mulla on sitten se reggaeasenne :D On ollut vaan vähän huono päivä, mutta kyllä se tästä taas.
Mä olin vaan niin traumatisoitunut siitä jokapuolelta tulvivasta oksennuksesta, että oli pakko purkaa sulle sydäntä siltä osin :D Mulla on vielä joku ihan kauhea hajuyliherkkyys päällä ja siivoan oksennuksia yleensä suhteellisen paljon kakoen ja välillä on pakko hakea joku saippuapullo nenän viereen, jotta ei tule ylös :D Ja on varmaan pakko mainita, että en todellakaan ole raskaana, jos vahingossakaan luulet sellaisia ihmisiä näkeväsi jokapuolella, kun se sellaisenkin oire on. Mulla on ollut se jo monta vuotta sivuoireena e-pillereistä, jota siis kuukautiskipujen vuoksi olen ylipäätään joskus vuosia sitten alkanut syödä ja on tosi hauskaa, kun on tuollainen ruokaansa ahmiva bulimikkokoira :) niin pääsen aina itsekin tosi lähelle oksentamista :) No niin, onnistuin taas kertomaan omista lähestulkoon-oksentamisistani, e-pillereistä, kuukautiskivuista ja koiran oksennuksesta. Kaikki varmasti aiheita, jotka kiinnostaa sua suunnattomasti :D Ei mulla nyt enempää ehkä tästä oksennusaiheesta ole paitsi että lehmäthän on hauskoja, kun ne aina oksentaa kerran jo syödyn ruuan takaisin suuhunsa ja märehtii sitten sitä. Mun oli pakko lisätä vielä jokin oksennusjuttu ihan vaan siksi, että ärsyynnyt ja ajattelet, että olen ihan kammottava eikä mulla ole asiaa kuin oksennuksesta :D Toivottavasti järkytyit jo niin mun ei tarvitse jatkaa :D Yritän tässä nyt toteuttaa sellaista, että annan mahdollisimman kamalan kuvan itsestäni, niin en voi ainakaan ikinä alittaa sitä :D
"Sä voit kirjoittaa mistä tykkäät" Oletatko tosissasi, että tykkäisin oksennuksesta niin paljon, että en vaan millään voi lakata siitä puhumasta :D

En muuten usko, että se nainen tuntee itseään kovin vaaralliseksi rautasahan kanssa. Olen joskus hämmentynyt asiasta, kun puuhailin jotain ja piti saada jostain syystä ruuvi poikki ja aikani tapeltua soitin äidille joka sanoi, että mulla on rautasaha jossakin työkalulaukussa, jonka se oli joskus antanut. Ja ties kuinka kauan hipelöin niitä työkaluja tajuamatta, että se sellainen ihan kämänen läpyskä oli rautasahan terä. Hänellä on varmaan tosi tuhoamisvoimainen olo sen kanssa :D Voi huitoa sua sillä :D Eikö ole ihan hyvä, jos ei sillä tavalla ole ihan sisäistetty sitä omaa vaarallisuutta :D Voit aina tuudittautua siihen, että kun hän on nainen, niin hänellä kumminkin kestää hetki tajuta mikä on rautasaha. Taas annan olettaa, että olisin ihan käsi kaikessa, mutta en oikeasti ole näin kamala :D Olen onnistunut jo tähän mennessä lahjakkaasti kirjoittamaan tätä viestiä, jonka johdosta et enää haluakaan kuulla niitä sähköpostijuttuja :D

Miksi hänen tarvitsemisensa on liikaa? Ei hän varmaan sen rautasahan kanssa tule samassa paketissa :D Tai siis ymmärrän, että jos tarvitset samaan aikaan vastakkaisia asioita siten, että häntä ei voi lisätä siihen yhtälöön, niin sitten olet vaan sika, jonka kannattaa vähän miettiä halujaan. Loukkaannut nyt kuitenkin, mutta saan sanoa, jos olet mun mielestä sika, et voi pakottaa valehtelemaan mielipiteistäni :D Voin kyllä silti vielä tykätä susta ja sulle kirjoittelusta, mutta olisit mun mielestä kumminkin selkeä sika :D No ei, en oikeasti ole tuomitseva ihminen, mutta hieman kyllä olisin sitä mieltä.

Mä luulen, että tuota tapahtuuko kyllä itsekullekin, että menee ohi niitä tykkäämisilmaisuja tai toiveita etenemisestä. Jotenkin ihmisillä kai vaan on tapa olla huomaamatta kun toiset ilmaisee niitä ja sitten ajatella, että jos itse on pienestikään näyttänyt mitään niin toisen pitäisi tajuta se heti.
Ehkä se ei niin vaarallista kuitenkaan ole. Ja ehkä menneisyyden tarkoitus onkin opettaa juuri tuollaisia asioita, että ei päästäisi sopivia hetkiä lipumaan ohi. Välillä tuntuu, että on mennyt niin paljon aikaa ja kaikki olisi helpompaa jos olisi ajat sitten tehnyt toisin. Ja että aikaa on kulunut niin paljon, että kaikki on vaikeaa. Mun mielestä asioilla on kuitenkin toinenkin puoli. Koska ehkä on myös oppinut jotain tärkeitä asioita. Ja jos joutuu vähän hankalia asioitakin kohtaamaan niin mikään varmaan ei mittaa niin paljon sitä, että haluaako todella olla toisen lähellä. Siinä tilanteessa jos pystyy sitä halua tuntemaan, niin sitten sen tietää aika suureksi ja voi tajuta, että rauhallisessa tilanteessa, jossa kaikki olisi lopulta hyvin, niin tuntuisi varmaan ihan hyvältä olla sen ihmisen kanssa. Ja mä luulen, että ihmisille voi tehdä ihan hyvääkin se, että jos ne joutuu tekemään yhdessä paljon suhteensa eteen. Se tuntuu sitten varmaan siltä, että on ansainnut sen ja ehkä sitä ei pidä itsestäänselvyytenäkään, vaan osaa olla siitä onnellinen. Ja ainakin siinä joutuu todella pohtimaan sitä mitä haluaa.

Oon samaa mieltä tuon ylemmän viestin kanssa. Luulen, että mikään ei ole kovin kestävällä pohjalla jos se eletään vain omissa päissä ja ehkä sellainen alkaa lopulta tuottaa vähän tuskaa. Musta ainakin tuntuu, että olisi vaikea elää jotakin puoliksi ja antaa sen sitten kuitenkin puoliksi vaikuttaa omaan elämään. Silloin se oma eläminen menee jotenkin puolittaiseksi eikä sitä oikein voi vaan elää niin ja sen on pakko joskus loppua sellaisena. En mä usko, että kukaan haluaa puolia jostain.

Älä ahdistu, vaikka mulla oli nyt tällainen marmatuspäivä. Jotenkin vaan oli hieman ahdistunut olo, mutta ehkä se nyt lievittyi, kun sain vähän purettua sitä. Tosin luulen, että tää viesti on ihan sekava. Mulla on nyt vähän paha mieli, että purin ahdistustani suhun, mutta en siitä kenenkään muunkaan kanssa voi keskustella. Mä voin taas tehdä sirkustemppuja, jos tein sun olon tällä marinalla huonoksi. Tai voin vaihtoehtoisesti kertoa lisää oksennuksesta :D Yritäpä laskea kuinka monta kertaa tässä viestissä esiintyi sana "oksennus" :D Mä ehdotan tuota "oksennusta" Suomi24:n kirosanafiltteriin, niin sun ei tarvitse enää nähdä sitä :D Voi kun tuo huomauttaisi aina pieleen menneen yhteenlaskun ja liian pitkän viestin sijasta, että "Viestisi sisältö tarvitsee sensurointia." Voisi olla mulle hyödyllinen. Tai itseasiassahan se on jo tehnytkin niin, etkä osaakaan arvata mitä kaikkea multa on sen vuoksi jäänyt lähettämättä :D Se sähköposti vähän pelottaa sen vuoksi, että siellä ei ole tätä Suomi24sensuuria ja ties mitä tulisin sanoneeksi :D

Hyvää viikonloppua! Mun on pakko ehkä nyt itsekseni kotona juopotella vähän niin lopetan olemasta tällainen takakireä marisija jo heti (okei, melkein heti) alkuunsa :D Hyvää viikonloppua ja anteeksi.

En ole koskaan ymmärtänyt naisten himoa kenkiin ja laukkuihin ja muutenkin shoppailuun, en edes yritä ymmärtää, se on jokin naisten oma juttu. :D Onhan se kiva välillä päivittää vaatekaappia mutta itse tulen toimeen kaksilla kengillä, toiset työssä ja toiset vapaa-ajalla. Enkä ymmärrä todellakaan mitä järkeä hänen oli ostaa toistakymmentä tuhatta maksava auto jos kerta ne laskutkin painaa päälle. Mielessäni on käynyt, joskin hyvin epätodennäköinen vaihtoehto, nimittäin se että hänellä olisi jonkinsortin ongelma rahankäytössä, kun kerta itkikin laskujen takia. Tuota autoa hän maksaa ainakin 3-4 vuotta, mikä sitoo hänet samaan työtahtiin vielä moneksi vuodeksi. En tiedä.

Kyllä me voidaan siirtyä sähköpostiin, ei mitään ongelmaa :) ilmoita vain osoitteesi niin jatketaan sitä kautta :)

Mua ahdistaa mm. se, että mokaisin tämän jutun ehdottamalla lähiaikoina tapaamista. Kun ehkä paras tapa olisi vain odottaa ja jos hän joskus paljon myöhemmin sitten kykenisi minut tapaamaan kun ensin ollaan juteltu tälleen sähköisesti.

En ole hänelle itselleen sanonut että pitäisin jotain epätodennäköisenä. En ole jutellut hänen kanssaan nyt tästä asiasta vähään aikaan, koska hän sanoi että ei halua puhua näistä. Ollaan puhuttu vaan niitä näitä, ja ihan OK menestyksellä. Ehkä on viisainta sitten aikanaan puhua tälläiset asiat selviksi, muttei ihan vielä? Mutta tosiaan, jatketaan sillä sähköpostilla :)

Toisiin ajatuksiin en ole tullut, enkä halua tulla, koska haluan juuri hänet! :) en aio luovuttaa ennen kuin olen tehnyt kaikkeni.

En ahdistu, marmatuspäiviä on kaikilla :)

Tästä tuli nyt tällainen viesti, luin kyllä kaiken mutta alkaa luomet painaa sen verran että pakko mennä nukkumaan :)

Jos nyt saan kirjoitettua taas jonkun neljän viestin vastauksen tuohon sun univiestiin, niin en kestä enää :D

Aloin ajatella, että voihan sen kai niinkin tehdä, että kirjoittaa sähköpostilla silloin kun tuntuu siltä ja sitten voi kirjoittaa tänne silloin kun siltä tuntuu. Tai siis että jos haluaa sanoa jotain sähköpostilla, niin voi olla se sen vuoksi ja voi sitten kumminkin kirjoittaa tänne. Ei kai sen niin lukkoonlyötyä tarvitse olla. En tosin tiedä onko tuo vain sekoittavaa, mutta ihan miten vain. Sanot sitten jos sua ahdistaa se sähköposti :) Ja en tiedä onko parempi vaan ensin vähän totutella kommunikointivälineen vaihtoon ennen kuin järkytän sua niillä mojovilla perusteluilla :D

En ymmärrä miten niin ei voi tajuta kenkiä ja laukkuja :D Oot jotenkin vajaa, kun et ymmärrä :D No ei, mutta on se vaan niin kiva tunne, kun on vaikka samanväriset kengät ja korvikset :) Mutta miehenä et tietenkään voi taas ymmärtää :) En mä kyllä ehkä pahimmasta päästä noiden kenkien ja laukkujen kanssa ole, kyllä mullakin vielä menee mekot sun muut etusijalle. Mutta esimerkiksi käsite "työkenkä" on hieman kummallinen mulle, vaikka olin joskus seisomatyössä sellaisessa paikassa, missä oli liukas kivilattia, jotta pystyi jotain laatikoita työnnellä siinä ja aina jauhoa lattialla. En sentään ihan missään korkokengissä töitä tehnyt :D mutta oppihan pysymään pystyssä niin hyvin, että voin ihan surutta käyttää vaikka mitä kenkiä talvella, vaikka olisi liukastakin. Lapsenakin kyllä tuli juoksenneltua metsissä ties missä kengissä, kun otti vaan jotkut kengät, mitkä ensimmäisenä näki. Mutta täytyy kyllä myöntää, että oli mulla teini-iässä joskus sillä tavalla, että mulla oli varmaan vaan yhdet kengät ja vedin aina lisää ilmastointiteippiä niiden ympärille, kun ne alkoi hajoilla :D
En osaa tuohon autojuttuun sanoa mitään, muuta kuin että olen samaa mieltä, että tuntuu järjettömältä ottaa noin paljon lainaa jotain autoa vastaan, jonka arvo kuitenkin laskee hyvinkin nopeasti. En osaa sanoa tuosta, että miksi ihmiset tekisi noin, kun olen itse saanut oman autoni. Tai ehkä enemmänkin niin, että se on ostettu mulle pakolla kysymättä lupaa, kun ajelin jollain itseni ikäisellä romulla (itseni itseni ikäisenä en siis ole tietenkään romu, mutta se auto sattui olemaan :), joka simahti hyvin räjähdysalttiin oloisesti moottoritielle keskelle ei mitään joskus ja hajosi sitten siihen. Tosin olen varmaan joku hannu hanhi, koska kaksi minuuttia ehkä ehdin miettiä mitä pitäisi tehdä ja hinausauto vaan sattui ajamaan ohi :D Ja ei siis ajanut ohi, vaan pysähtyi tietysti, kun autostakin nousi savua :D Niin kai vaikutin sitten siltä, että olen niin käsi autojen kanssa, että mulle on pakko hommata joku parempi auto, kun itse en välitä ja ostan kuitenkin ensimmäisen romun, minkä näen ja ajelen sillä ja olen sitten aina jumissa jossain, kun se hajoaa. Muhun suhtaudutaan kyllä selkeästi noissa autoasioissa siten, että kaikki on onnellisia, jos osaan tankata :D
Mutta en sitten tiedä tuosta mitä sanoit. Ehkä sä olet nyt vaihteeksi vähän tuollainen ihme nipottaja ja keksit kaikesta ongelman :D Tuskinpa hänellä mitään rahankäyttöongelmaa oikeasti on. Elämässä vaan on erilaisia jaksoja. Kyllä joskus itsekin olen ollut todella tuskastunut laskuista, kun oli vähän huono olo ja makasin vaan kotona ilman mitään tuloja ja elelin säästöilläni. Tai oikeastaan silloin ahdisti jopa se, että ei jaksanut nousta ylös ja edes katsoa postia ja laskuja. Mutta kyllä sekin siitä sitten, kun alkoi ne säästöt loppua, joilla elämiseen olin antanut itselleni luvan, niin sitten hankin töitä. Enkä usko, että kovin moni oikeasti ostaa sellaista, johon ei ole varaa. Kai suurin osa ihmisistä osaa suunnitella asiat ja sitten elää sen mukaan ja tietää itse mihin oikeasti on varaa ja mihin ei ja varmaan moni osaa vähän katsella taloustilannettakin ja miettiä korkoja ynnä muuta, että milloin kannattaa tai ei kannata ottaa lainaa. Vaikka en nyt tiedä voiko lainan ottamista koskaan sanoa kovin kannattavaksi, mutta silti. En oikein osaa noihin autojuttuihin sanoa, kun itse en koskaan ole välittänyt niistä, mutta esimerkiksi äitini tekee niin, että ne vaihtaa miehensä kanssa kerran kahdessa vuodessa auton aina uudempaan, jotta sen auton arvot ei tipahda. Mun mielestä se tuntuu ihan älyttömältä enkä itse suostuisi ikinä vaihtamaan autoa sillä tavalla, kun mullahan kestää herranjumala se kaksi vuotta vasta tottua uuteen autoon :D Mutta jotkut tekee noinkin eikä se kai oikeasti taloudellisestikaan niin typerää ole, miltä se välillä tuntuu.

En ehkä ihan täysin ymmärrä, miksi sua ahdistaa koko ajan niin paljon tuollaiset ajatukset. Kun ei se nyt varmaan teidän välillä sellaista ole, että kaikki olisi yhdestä väärästä sanasta tai ehdotuksesta kiinni. Vai mitä oikein ajattelet? Kun te kumminkin ihan sulavasti juttelette toistenne kanssa, niin luuletko oikeasti, että jos ehdottaisit tapaamista, niin hän alkaisi vaan oksentaa ja suuttuisi, että kehtaat edes kuvitella tuollaista ja vaikka tukehtuisi oksennukseensa ja jättäisi vastaamatta sulle ikuisiksi ajoiksi koska olisi kuollut, oikeasti :D Niin että miten voit edes ajatella ehdottavasi mitään, kun sunhan pitäisi siitä jo tajuta, että hän ei halua olla missään tekemisissä kanssasi, kun hän haluaa jutella sun kanssa niitä näitä, sehän on selkeä merkki siitä, että ei voi sietää ajatusta sun kanssa kommunikoinnista :) En ehkä aina pysy ihan kärryllä järjenjuoksussasi, mutta ei se mitään :D

Ihan turhaan sua huolestuttaa. Kyllä hän varmaan sanoisi sulle, jos ei haluaisi tavata. Siis sanoisi varmaan ilman kysymistäkin selkeästi siitä eikä vaan juttelisi niitä näitä kanssasi. Kyllä sä varmaan sisältäsi pystyt löytämään vähän varmuutta kun yrität, niin ei tarvitse stressata niin paljon. Mustakin on hyvä idea, että tapaatte. Tuntuu, että teille olisi se hyväksi nyt, niin pääsette asioissa eteenpäin. Ja varmasti aikaakin on kulunut ihan tarpeeksi sen ystävyyden luomisen kannalta. Mutta edelleen, asioihin pitää suhtautua rauhallisesti. Eikä ladata siihen ensimmäiseen tapaamiseen liikaa odotuksia. Todennäköisesti teille kumminkin menee hetki tottua taas toistenne seuraan ja se ottaa oman aikansa. En usko, että se mitään mahdottoman vaikeaa on, kun olette jo juttelemalla luoneet ystävyyttä, mutta siihen pitää varautua, että se ottaa aikansa. Eikä muutenkaan varmaan asiat mitään supervauhtia kulje. Jos siis ajattelet asiaa niin, että se tapaaminen olisi suuri muutos, niin ehkä se ei kumminkaan ole, vaan vain muutoksen alku ja asiat etenee sitten omalla painollaan. Ja teistä molemmista varmaan tuntuu ihan hyvältä se tunne, että asiat etenee eikä junnaa paikoillaan, kunhan vaan yritätte sitä rauhallisuutta säilyttää, niin ei lähde mikään ihan käsistä :D Paitsi tietty lentosuukot ynnä muut kyllä yleensä lähtevät käsistä.

Sä oot ihan kummallinen, kun aina ajattelet etukäteen kaikista ja kaikesta pahinta :D Ootko jo ehtinyt miettiä esim. kuinka paha narkkari hän mahtaa olla :D Ehkä hän on vaan peittänyt meikillä sen, että vahvat aineet ovat saaneet hänen hampaansa tipahtamaan ja tietysti jotkut huumevelkojat ovat hänen perässään :D Ovatkin jo itseasiassa katkaisseet häneltä toisen käden, koska hän ei maksanut velkojaan, mutta senkin hän on peittänyt sulta tekokäden avulla :D Ja tietysti se, että hän kehtaa tykätä susta on merkki vähintään 90-luvulla suoritetusta lobotomiasta :D Ja siltikin se tykkääminen vaikuttaa sun mielestä epävarmalta, oikeasti olet mahdoton :D Sanon sen taas, mutta olet oikeasti ihan mahdoton :D Voin keksiä sulle lisää kauniit&rohkeat-salaisuuksia, joita hän ilmiselvästi panttaa sulta :D Tai sitten vaihtoehtoisesti hänen suurin salaisuutensa onkin se, että hän tykkää susta :) Tosin olen vahvasti sitä mieltä, että sen kuuluisi olla teidän yhteinen juttu, mutta joku ei oikein suostu kuunnella :D

Ja siitä tapaamisesta muuten vielä, niin mun mielestä sellainenkin asia voisi olla ihan hyvä, että puhutte siitä piakkoin, mutta laitatte sen päivämäärän vähän kauemmaksi. Sillä tavalla siihen tulee pakosti sitä rauhallisuutta. Kun sehän voi teille molemmille olla aika nopea asia, että heti samalla tulee se ehdotus ja tapaaminen heti perään. Siis sullekin ehkä aika paljon sydämen tykytyksiä aiheuttava asia. Niin ehkä teidän on hyvä ensin sopeutua siihen ajatukseen, että haluatte molemmat tavata toisenne. Olen oikeasti sitä mieltä, että siitä puhumista ei enää tarvitse venyttää, mutta se itse tapaaminen voi olla jotenkin vähän kauempanakin. Ja nimenomaan siis lukkoon lyötynä. Ei todellakaan mitään sellaista, että ajan turvin voisitte sitten livetä siitä :D Varmasti molemmat haluatte toisenne tavata :) Mutta jotenkin siihen pitää sitä rauhallisuutta saada. Et kai säkään nyt halua suinpäin edetä hänen kanssaan kaikkeen, jos hän onkin se kädetön ja hampaaton rahaongelmainen narkkari :D Edetä pitää ja kannattaa, mutta rauhallisesti ja ajatuksella. Sillä tavalla olet mielestäni tehnytkin ja sitä ystävyyttä on luotu tarpeeksi vahvasti jo, että se tapaaminen tuntuu hyvältä.

Kun mun mielestä on oikeasti sekin vaara, että jos se asioiden eteneminen liikaa venyy, niin sitten jumitutte ihan siihen sähköiseen ystävyyteen ja hänkin saattaa alkaa ajatella, että teistä ei kai muuta tulekaan ja laittaa sut siihen lokeroon ajatuksissaan ja sitten se tapaamisen ajattelu varmaan menee vaikeammaksi. Uskoisin, että hänellä on varmaan nyt sopiva avoimuus ja vastaanottavainen olo sulle, koska olet ollut hänelle ystävällinen ja tehnyt työn siinä, että olet saanut rakennettua teille keskustelevan ja vahvan tilan, jossa voitte jutella kaikenlaisista asioista. Ja muutenkin, luulen, että hän viihtyy sun seurassa. Ja varmasti vielä entistä enemmän sen vuoksi, että olet hänelle ystävällinen ja ilmaiset asioita.

Mutta siis tiedät itsekin sen ja luulen, että hänkin tietää, että asioissa pitää edetä varovaisesti ja jos tulee jokin muutos esim. jos hän antaakin joskus puhelinnumeronsa ja keskusteluväline vaihtuu, niin sille muutokselle pitää antaa vähän aikaa, jotta on varma olo kaikesta. Ja on hyvä tiedostaa itsessään kaikki tuntemukset ja tarve mennä joskus rauhallisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei haluaisi edetä, vaan sitä, että haluaa edetä turvallisesti ja varmasti. Ehkä korostatte vielä toisissanne sitä tarvetta varmuuteen, kun säkin olet tuollainen hemmetin tuuliviiri :D Ja ehkä hän sitten löytää itsestään joitain puolia, jotka saisi hänet heittäytymään tunteisiinsa vaikka miten, kun sun seurasta on kyse, ja hän sitten kuitenkin haluaisi edetä vähän hallitummin ja järkevämmin. Häntä saattaa pelottaa se, että siitä katoaisi järki ja toistenne tunteet ruokkisi toistenne tunteita ja eläisitte vaan kaikkea 100prosenttisesti tunteella ja siitä koituva sekavuus ja seurauksetkin saattavat vähän huolestuttaa häntä. Että ehkä hänellä on jokin syvä toive siitä rauhallisuudesta ja siitä, että voisi hillitä itseään välillä, vaikka toisen seura tuntuisi kuinka hyvältä ja asioissa eteneminen voisi tapahtua heti miten vaan, niin ehkä kuitenkin se järki ja rauhallisuus olisi toivottua. Ehkä juuri sen vuoksi, että tunteita on ja tarvitsee turvaa toisesta ja tarvitsee saada laskea niitä hiljalleen irti eikä siten, että niitä pidättelevät asiat vaan repeää liitoksistaan.

Mun mielestä teidän suhteen asiaa tekee vielä huolestuttavaksi se aikaisempi fyysisen läheisyyden puute. Niin voi olla, että teillä molemmilla on sitä patoutuneena ja halu toistenne lähelle on kova. Niin niissä asioissa ainakin toivoisi, että säilyisi edes johonkin asti edes vähän kontrollia itseensä. Ja että asiat menisi järkevästi. Tietysti se kontrolli sitten jossain vaiheessa joka tapauksessa häviää ja saa hävitä. Mutta ihan oikeasti voi pelottaa sellainen, että joskus puoliromanttisesti pussaatte/suutelette ettekä sitten pääsekään siitä enää irti ja asioita tapahtuu tunteiden räiskyessä ja se järki ja rauhallisuus unohtui. Tai ehkä se jotenkin voi pelottaa, että ei osaa ennustaa omia reaktioitaan. Että jos omassa päässä molemmat skenaariot tuntuu yhtä todennäköiselta, niin hieman huolestuttaa, kun varmasti kaikki haluavat säilyttää vähän kontrollia asioihin ja edetä järkevästi ja rauhallisesti.

Marmatuspäivä kuulostaa ihan joltain jokaviikkoiselta pyykkipäivän ja karkkipäivän kadonneelta kaverilta :) Onneksi marmatuspäivät eivät kyllä ehkä ihan jokaviikkoisia ole :)

Jos mä joudun miettimään, että jääkö sulle liikaa tulkinnanvaraa, niin sä näköjään joudut nykyään korostamaan mulle, että luit kyllä kaiken ja kuuntelit mitä sanoin :D Tää on tosi hassua, että näköjään miehen ja naisen välisen keskustelun on pakko mennä ennenpitkään jotenkin tällaiseksi :D Kauheiden ennakko-oletusten kanssa pitää elää, kun sä ajattelet, että kumminkin tarkoitan jotain erilaista kun sanon ja kaikessa on miljoona piilomerkitystä ja jos et ole tarkkana niin huomaat, että mä olen kohta suuttunut siitä, että kysyin jossain rivien välissä olenko lihonnut ja et tajunnut vastata siihen :D ja mä ajattelen, että sä et kuitenkaan kuuntele, vaan räpläät jotain tietokoneen hauskoja nappeja ja luet vähän puoliunessa mitä mä sanon :D

Tosin myönsit sähköpostimummoutesi, niin mistäs sitä tietää, vaikka oikeasti vaan ihmettelisit niitä :D Mun on pakko myöntää, että mun piti eilen polttaa yksi tiedosto levylle ja nolotti ihan käsittämättömästi, kun se oli joku erilainen mac-kone ja en vaan mitenkään löytänyt siitä mitään aukkoa cd-levylle :D Eikä mikään kohta auennut vaikka tein mitä :D Ohjelma vaan huusi, että laita ensin levy sisään :D Ja oli niin vähän aikaa, että en ehtinyt googlettamaankaan, mutta nyt tiedän miltä susta tuntuu sähköpostin kanssa :D No ei, kyllä mä uskon että sä osaat käyttää sitä ihan hyvin :) Tai uskon sitten, kun olet onnistunut lähettämään edes yhden viestin. Odotan sitten sellaista, missä on lauseiden väliin tullut kaikkia vääri¨'ä pilkku0 ja ja lopussa on monta enteriä, koska olet yrittänyt lähettää sitä sillä :D Petyn jos ei ole mitään noista :D

[email protected] on sitten se osoite, jos kelpaa se sähköpostitse jutteleminen :) Mä heitän sut sitten suoraan roskapostiin, jos ainoassakaan viestissä mainitset lottovoiton, peniksen, arvontapalkinnon tai jos sun viesti alkaa xxx :D No ei, oikeasti lukisin ainakin puolet noista :D

Ääh, taas meni näin moneen osaan, vaikka mielestäni kirjoitin ihan lyhyesti :D

Laitoin sulle sähköpostia :) toivottavasti tuli perille!

Huomasin :) Ja sain vastauksen mahtumaan yhteen viestiin! :D Jee :D Tosin hotmail tietenkin luuli, että lähetän sulle roskapostia :D

Ihmiset aina satuttaa toisia ilman mitään syytä

Nice

Korjaa kirjoitteluasi. Et ole mies vaan jokin nysverö. En minäkään haluaisi nyseverö miestä. Tiedätkö mikä oikea mies oikeastaan on? Se on, kuule meidän akkojen tehtvä märistä ja vinkua ei miesten.

tämä sivu ei kyllä auta