Urpilainen, pelasta Elcoteq!
7.10.2011 13:59 Jani Korhonen Jutta Urpilainen, Elcoteq, Konkurssi, Raha 15 kommenttia
Eilen torstaina klo 17:15 tapahtui jotain harvinaista. Suomalainen pörssiyhtiö Elcoteq ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin. Tapaus on merkittävä, sillä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vain viisi muuta suomalaista pörssiyhtiötä on mennyt konkurssiin. Yhtiön pörssitiedotteen mukaan konkurssin syynä on se, että Elcoteq ei pysty maksamaan n. 35 miljoonan euron velkojaan.
Nyt olisi aika valtionvarainministeriön toimia. Valtionvarainministeri Urpilainenhan on jo kehittänyt mallin, miten velkaongelmien kanssa painivat pystytään pelastamaan. Valtionvarainministeriön tarvitsee vain lainata Elcoteqille 50 miljoonaa euroa 30 vuodeksi, joista Elcoteq maksaa 15 miljoonaa "takuuksia". Nämä "takuudet" sijoitetaan AAA-joukkovelkakirjoihin, joista kertyy korkotuottoa. Urpilaista mukaillen: Jos ajatellaan, että se 15 miljoonaa sijoitetaan niin, että korkotuotto olisi esimerkiksi kolme prosenttia, niin 30 vuoden ajanjaksolla tuo todellinen loppusummahan on reilu 36 miljoonaa euroa, joka on se arvioitu lainaosuus Elcoteqille.
Ministeri Urpilainen, toimikaa! Pelastakaa suomalainen tekniikan osaaminen ja työpaikat!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Parempia yhtiöitä ja tuotteita tilalle. Kannattaa kuopata epäonnistujat.