Päteekö sotilasvala enää peruslakimuutoksen jälkeen?

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan perustuslakimuutosta, jonka hyväksyminen aiheuttaa sen, että siirrymme käytännössä liittovaltion jäseneksi. Kun jopa Vasemmistoliitto ja KD myivät sielunsa hallituspaikasta ja pettivät täydellisesti äänestäjänsä, ovat Perussuomalaiset enää ainoana puolueena lakimuutosta vastaan. Joten perustuslakimuutos valitettavasti menee läpi...

Sitten varsinaiseen asiaan. Sotilasvalassa vannotaan seuraavaa:

"Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa."

Mitä tekstissä tarkoittaa valtiojärjestyksen kumoaminen? Mielestäni sillä tarkoitetaan poliittisen järjestelmän instituutioiden vallanjaon selvää muuttamista kuten nyt perustuslakimuutoksen voimaan tullessa tulee tapahtumaan.

EU:sta ollaan nyt tekemässä nopealla aikataululla liittovaltiota, sen takia eduskuntamme vallanneet, federaatiota kannattavat epäisänmaalliset parasiitit haluavat nyt EU-jäsenyytemme kirjattavaksi perustuslakiimme. EU-kirjaus perustuslakiin tarkoittaa mm. sitä, että Suomesta tulee lähitulevaisuudessa NATO-jäsen, koska EU:n suunnitelmien mukaan kaikki jäsenmaat joutuvat liittymään Natoon. Näin kokoomuksen nato-haukkojen märkä uni toteutuu ikään kuin takaportin kautta...


Mutta, mutta suomalaiset varusmiespalvelun suorittaneet eivät ole vannoneet valaa liittovaltiolle tai NATO:lle. Sotilasvala ei todellakaan velvoita suojelemaan esivaltaa, joka on luovuttamassa itsenäisyytemme ulkopuoliselle toimijalle. Sen takia kysyisinkin voiko perustuslakimuutoksen voimaan tulon jälkeen sotilaspassin heittää suoraan roskiin vai pitääkö se palauttaa pääesikuntaan?
20132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos ei päättäjät noudata ministerivalaansa, miksi sotapoika tekisi niin???

Äänestä
  • En minä Varuskunnan paraatikentällä vannonut puolustavani Venäjän tai Kiinan tai Italian laillisia keisareita tai perustuslaillista mafiaa, Suomen alueenkin katsoin silloin päättyvän Karhulan jälkeen, ja joka tapauksessa ennen Afganistanin hurmekenttiä, (lue jos niin näet: huumekenttiä.)

    Ainakin minun valani on kokkonaan nollattu ja korvattu vastuulla kanssaihmisistä.

    Äänestä

  • Ei kyse ole sotilasvalan noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä, vaan siitä, että SOTILASVALA EI OLE JURIDISTISESTI VOIMASSA enää perustuslakimuutoksen jälkeen.

    Sillä kuten avauksessa todetaan - "Varusmiespalvelun suorittaneet eivät ole vannoneet valaa liittovaltiolle tai NATO:lle. Sotilasvala ei todellakaan velvoita suojelemaan esivaltaa, joka on luovuttamassa itsenäisyytemme ulkopuoliselle toimijalle."

    Äänestä

  • EI PÄDE enää! kirjoitti:

    En minä Varuskunnan paraatikentällä vannonut puolustavani Venäjän tai Kiinan tai Italian laillisia keisareita tai perustuslaillista mafiaa, Suomen alueenkin katsoin silloin päättyvän Karhulan jälkeen, ja joka tapauksessa ennen Afganistanin hurmekenttiä, (lue jos niin näet: huumekenttiä.)

    Ainakin minun valani on kokkonaan nollattu ja korvattu vastuulla kanssaihmisistä.

    armeijan tuntolevyä kaulassasi niin kuin Timo T.A. Mikkonen; kun hän on sen kerran kaulaansa laittanut, häneltä ei sitä pois oteta ennen kuolemaa.

    Äänestä

Sotilasvala muuttuu?

Tulee jotenkin mieleen sama tilanne kuin Hitlerin valtaannousussa, joka sekin muuten tapahtui aivan rauhanomaisesti ja huomaamatta vallan kabineteissa.

Vala vannottiinkin yhtäkkiä Hitlerille henkilökohtaisesti, ei Saksalle.

Äänestä

Kuka on niin tyhmä, että vielä henkensä kaupalla menisi koko maanosan superylirikkaitten verottomia ökyetuja puolustelemaa? Rapakuntoon vaan, ja mielenterveyspilleriä naamaan, siinä se. Tyhjän näkyy saavan tässä maassa aivan pyytämättäkin.

Äänestä

Juu, jokivarrenmies poltti passinsa aikoja sitten, 1986, ennenkuin edes EU:iin liityttiin, tuohon poliittisten suojatyöpaikan omaavien rosvojen liittovaltioon, en puolusta näitä ns. "arvoja", enkä tule puolustamaan.....maanpetturuutta 100 %:sti kuulua johonkin liittovaltioon.....

Äänestä

Tein valan aikoinaan Suomelle en tälle pas**kasalle. Turha tulla kyselemään sotimaan mukaan.

Äänestä
  • Kyllä on paha mieli ! Veteraanit taistelivat meille ITSENÄISEN SUOMEN!! ENTÄ NYT PETTURIT jämähallituksessa!!!!!!!!!!!!?????!!!! EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ JO NIIN PRKL:::STI.

    Äänestä

  • suvivirsi** kirjoitti:

    Kyllä on paha mieli ! Veteraanit taistelivat meille ITSENÄISEN SUOMEN!! ENTÄ NYT PETTURIT jämähallituksessa!!!!!!!!!!!!?????!!!! EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ JO NIIN PRKL:::STI.

    hävettää, kiitos kysymästä.

    Äänestä

Pidetään pojat itse vala entisellään!
Se tarkoittaa isänmaamme puolustamista sekä ulkoisia että siäsisiä vihollisia vastaan samassa merkityksessä kuin vala alunperin tehtäessä tarkoitti.

Äänestä
  • Siinä tapauksessa nykyhallitus on viholliseni. Niin minä asian ymmärrän.

    Äänestä

sotilasvalaa ja tule aseisiin punaista vihollista vastaan niin teidät ammutaan perheinenne kuten rikkureille kuuluukin tehdä.

Äänestä
  • Tuossa kohtaa se kivi sotilassaappaassa onkin! Muutama vähän kajahtanut uskoo ja väittää, että olemme valkoinen armeija, jolla on lähetystehtävä punaista vaaraa vastaan! Jos punaisella tarkoitetaan Venäjää, menee pahasti ns. pieleen, mutta ehkä sillä tarkoitetaankin Kiinaa! Sen yksityiskapitalistit ovat paljon suurempia kuin Suomen, ja tekevät parhaillaan kapitalistisia valloituksia Euroopassa ja Afrikassa.

    Äänestä

  • rspskivi saappaassa kirjoitti:

    Tuossa kohtaa se kivi sotilassaappaassa onkin! Muutama vähän kajahtanut uskoo ja väittää, että olemme valkoinen armeija, jolla on lähetystehtävä punaista vaaraa vastaan! Jos punaisella tarkoitetaan Venäjää, menee pahasti ns. pieleen, mutta ehkä sillä tarkoitetaankin Kiinaa! Sen yksityiskapitalistit ovat paljon suurempia kuin Suomen, ja tekevät parhaillaan kapitalistisia valloituksia Euroopassa ja Afrikassa.

    Eihän se Venäjää meinaa, vaan idässä olevaa kuvitteellista vihollista. ;) Emme todellakaan ole valkoinen armeija, vaan valkoiseksi pakotettu armeija.
    Minut alistettiin intissä vielä eri tavalla mitä muiden kohdalla olen kuullut ja tiedän tietäväni syyn olevan se että he sillä pyrkivät laittamaan vastarinnan hiljaiseksi eli psykologista sodankäyntiä.

    No nyt olen masennukset ja itsemurhamiettimiset miettinyt omalta kohdaltani ja olen valmis vielä kuolemaan oikeudenmukaisuuden puolesta.

    Minua seurataan jatkuvasti poliisin taholta joten on aivan sama tiedättekö nimeni ja syntymäaikani.

    Äänestä

Kaverini suusta kuultua: "Jos hallituksen maanpetturit ajavat perustuslakimuutoksen läpi, niin meikä istuu seuraavat kertausharjotukset kaltereiden takana, S*ATANA!!!!!

Äänestä

Miksi vankilaan pitää mennä hakee vaan vapautuksen lekurista.

Äänestä
  • Jos olet intin jo käynyt, niin turha niitä hullunpapereita on enää alkaa hankkimaan. Vähemmällä pääsee kun menee viikoksi linnaan

    Äänestä

asiallinen ja tarvittava juttu.

Tuo suojeluskunta.info ei sitä ole.

Vallankaappaus voi mennä aseettomasti mikäli vain tarpeeksi moni uskaltaa nousta vastaan ja ei se ei tapahdu mellakoimalla, kuten eräät tuolla anarkismi-palstalla ovat esittäneet.

Äänestä

R.I.P. 1917 - 2011

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liput puolitankoon kirjoitti:

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan perustuslakimuutosta, jonka hyväksyminen aiheuttaa sen, että siirrymme käytännössä liittovaltion jäseneksi. Kun jopa Vasemmistoliitto ja KD myivät sielunsa hallituspaikasta ja pettivät täydellisesti äänestäjänsä, ovat Perussuomalaiset enää ainoana puolueena lakimuutosta vastaan. Joten perustuslakimuutos valitettavasti menee läpi...

Sitten varsinaiseen asiaan. Sotilasvalassa vannotaan seuraavaa:

"Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa."

Mitä tekstissä tarkoittaa valtiojärjestyksen kumoaminen? Mielestäni sillä tarkoitetaan poliittisen järjestelmän instituutioiden vallanjaon selvää muuttamista kuten nyt perustuslakimuutoksen voimaan tullessa tulee tapahtumaan.

EU:sta ollaan nyt tekemässä nopealla aikataululla liittovaltiota, sen takia eduskuntamme vallanneet, federaatiota kannattavat epäisänmaalliset parasiitit haluavat nyt EU-jäsenyytemme kirjattavaksi perustuslakiimme. EU-kirjaus perustuslakiin tarkoittaa mm. sitä, että Suomesta tulee lähitulevaisuudessa NATO-jäsen, koska EU:n suunnitelmien mukaan kaikki jäsenmaat joutuvat liittymään Natoon. Näin kokoomuksen nato-haukkojen märkä uni toteutuu ikään kuin takaportin kautta...


Mutta, mutta suomalaiset varusmiespalvelun suorittaneet eivät ole vannoneet valaa liittovaltiolle tai NATO:lle. Sotilasvala ei todellakaan velvoita suojelemaan esivaltaa, joka on luovuttamassa itsenäisyytemme ulkopuoliselle toimijalle. Sen takia kysyisinkin voiko perustuslakimuutoksen voimaan tulon jälkeen sotilaspassin heittää suoraan roskiin vai pitääkö se palauttaa pääesikuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu