Romanikerjäläiset tekevät hirmutiliä!

Romanialaiset lapsikerjäläiset ansaitsevat ”pomoilleen” jopa 100000 puntaa vuodessa. Nuorimmat lapsista ovat neljävuotiaita.
Lapset työskentelevät Lontoon kaduilla järjestelmällisesti johdetuissa tiimeissä maanittelemassa rahaa turisteilta – satoi tai paistoi.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tutkivan journalismin ajankohtaisohjelma Panorama selvitti, että jotkut lapsista keräävät päivässä jopa 500 punnan tilin. Kaikki nämä rahat menevät kunkin tiimin ”kaitsijoille”.

Toimittaja John Sweeney kutsui temppua ”2000-luvun versioksi Oliver Twististä”. Tarinan roisto pakottaa lapsijoukkion nyhtämään rahaa rikkailta lontoolaisilta.

Panorama-ohjelman tekijät seurasivat lapsia – jotka kaikki olivat Romanian romaneja – vuoden ajan dokumenttia varten.

Lasten arki on karua. Dokumentissa “Aliceksi” kutsuttu neljävuotias tyttö käyttää puhelinkoppia vessana ja kaivaa ruokansa McDonaldsien roskiksista.

Ohjelmassa poliisin edustaja kertoo eräästä romanikerjäläisten ryhmästä, johon kuulunutta lasta käytettiin röyhkeästi hyväksi 100000 punnan edestä: Lapsi laitettiin paitsi kerjäämään ja varastamaan, häntä myös käytettiin välikappaleena etuushuijauksessa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/bbcn-tutkivat-journalistit-seurasivat-vuoden-ajan-romanikerjalaiset-tekevat-hirmutilia/art-1288422445752.html

Pitäisköhän itekkin lähteä kerjuulle?
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näkyi noita kerjäläisiä täällä Savossakin, taas kauppaamassa "Kiikareita" S-Marketin parkkipaikalla. Mitähän taas tältä seudulta hävisi niiden matkaan?

Äänestä

Elkää ostako tai antako noille kerjäläisille mitään, niin päästään niistä eroon EI muuten. Ainoastaan, jos päättäjiltä löytyy "Munaa" siihen.

Äänestä

lapsityövoimaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahaa se vain on kirjoitti:

Romanialaiset lapsikerjäläiset ansaitsevat ”pomoilleen” jopa 100000 puntaa vuodessa. Nuorimmat lapsista ovat neljävuotiaita.
Lapset työskentelevät Lontoon kaduilla järjestelmällisesti johdetuissa tiimeissä maanittelemassa rahaa turisteilta – satoi tai paistoi.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tutkivan journalismin ajankohtaisohjelma Panorama selvitti, että jotkut lapsista keräävät päivässä jopa 500 punnan tilin. Kaikki nämä rahat menevät kunkin tiimin ”kaitsijoille”.

Toimittaja John Sweeney kutsui temppua ”2000-luvun versioksi Oliver Twististä”. Tarinan roisto pakottaa lapsijoukkion nyhtämään rahaa rikkailta lontoolaisilta.

Panorama-ohjelman tekijät seurasivat lapsia – jotka kaikki olivat Romanian romaneja – vuoden ajan dokumenttia varten.

Lasten arki on karua. Dokumentissa “Aliceksi” kutsuttu neljävuotias tyttö käyttää puhelinkoppia vessana ja kaivaa ruokansa McDonaldsien roskiksista.

Ohjelmassa poliisin edustaja kertoo eräästä romanikerjäläisten ryhmästä, johon kuulunutta lasta käytettiin röyhkeästi hyväksi 100000 punnan edestä: Lapsi laitettiin paitsi kerjäämään ja varastamaan, häntä myös käytettiin välikappaleena etuushuijauksessa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/bbcn-tutkivat-journalistit-seurasivat-vuoden-ajan-romanikerjalaiset-tekevat-hirmutilia/art-1288422445752.html

Pitäisköhän itekkin lähteä kerjuulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu