Jumalan olemassaoloa on myös ajattelun tietä tahdottu todistaa. Maailman tarkastelusta johtuvat kosmologinen (maailman ilmiöillä täytyy olla viimeisenä perustuksenaan ehdoton, absoluuttinen, alkusyy, jolla ei enää ole syytä) ja teleologinen todistus (maailman tarkoituksenmukaisuus viittaa sen järjelliseen luojaan ja johdattajaan). Ihmisen tarkastelusta johtuvat: ontologinen todistus, jonka laati Anselm Canterburylainen (päättelee täydellisen olennon käsitteestä sen olemisen, koska täydellisyyteen kuuluu myös olemassaolo) ja jota täydensivät Hegel ja Schleiermacher (koska tietämisemme kykenee käsittämään olemisen, johtuu tämä siitä, että on olemassa korkein olento, jossa oleminen ja tietäminen ovat yhtä); historiallinen todistus (jumalauskon yleisyys todistaa, että on jumalallinen olento, joka tuossa uskossa ilmenee, ja johon palvonta kohdistuu); moraalinen todistus, jonka esitti Kant, päättelee siveelliseen tajuntaamme sisältyvästä pyhästä velvoituksesta Jumalan olemassaolon, joka yksin takaa sen, että hyveellisyys tulee palkituksi onnellisuudella.
Tuo ei ollut minun mielipteeni vaan lainaus Yrjö Karilaan kirjasta Pikku jättiläinen (tässä tapauksessa 16. painos, 1952). Tämä on minun mielipiteeni: historiallinen todistus on ainoa jossa on hivenkään ennakko-odotuksetonta järkeä.
Sana on vapaa.
Tuo ei ollut minun mielipteeni vaan lainaus Yrjö Karilaan kirjasta Pikku jättiläinen (tässä tapauksessa 16. painos, 1952). Tämä on minun mielipiteeni: historiallinen todistus on ainoa jossa on hivenkään ennakko-odotuksetonta järkeä.
Sana on vapaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja historiallisessa todistuksessakin on se onttous, että erilaisia käsityksiä jumaluuden olemuksesta on hirvittävän paljon. Siis paljon erilaisia käsityksiä eri kulttuureissa siitä minkälaisia jumala/jumalat ovat ja mitä ne tahtovat: jotkut tahtoo verta, jotkut ruokaa, jotkut kyykistelyä, jotkut musisointia, toisaalta taas toiset jumalat kieltävät nuo täsmälleen samat asiat mitä ankarimmin.
Jumala, joka on näkymätön, sanoo, ettemme tarvitse hänen lisäkseen muita jumalia.
Minusta se tieto vie pidemmälle vapauteen kuin olla uskomatta.
Ei Jumalaa tarvitse palvoa kuin epäjumalia. En tiedä omassa uskossani mitään, joka poikkeaisi normaalista elämästä.
Usko Jumalaan tuo itsessään jo moraalia tarpeeksi ilman komentelujakin. Ja oppiminen tuo asioihin tietoa ja lisävarmuutta.
Kukapa ei haluaisi olla vilpittömästi huoleton. Vain moraalin kautta voimme olla aidosti vapaita.
Enkä moiti tavallaan ateistejakaan, sillä kun tarjolla on väärää opetusta, on luonnollista ettei sitä tarvitsekaan ottaa omakseen.
Vähimmillään on oikein olla kantaaottamaton ateisti joka suhtautuu Jumalaan neutraalisti niinkuin sellaiseen asiaan josta ei tiedä mitään.
Uskon tarkoitus on kasvattaa meitä ihmisinä ja ensisijaisesti ymmärtämään itseämme. Kun olemme sujut itsemme kanssa olemme oppineet jotain myös muista ihmisistä.
Jeesus eli täällä maan päällä oikeasti ihmisen elämän oppimisprosesseineen ja kokemuksen kautta ymmärtämään muita ihmisiä saman kaavan mukaan kuin hän odottaa meidänkin oppivan.
Ei Jeesuksen "seuraaminen" ole mitään mystiikkaa käytännössä.
Eikä sellaista, että me muuttuisimme taikatempulla toisenlaiseksi kuin aiemmin olimme.
Rehellisesti sanoen minä en ole yhtään parempi kuin joku muukaan, enkä usko tai kuvittele saavani enempää kuin joku samoin elänyt saa kun kuolen.
Usko antaa valmiudet, mutta se ei sinällään tee ketään paremmaksi kuin hän olisi ilman uskoa, monasti käy jopa päinvastoin.
Muutama kommentti näihin ns. ”todisteisiin”
”…kosmologinen (maailman ilmiöillä täytyy olla viimeisenä perustuksenaan ehdoton, absoluuttinen, alkusyy, jolla ei enää ole syytä)”
Tähän sisältyy se heikkous, että ”alkusyyn” ei tarvitse olla mikään tietoinen toimija.
”teleologinen todistus (maailman tarkoituksenmukaisuus viittaa sen järjelliseen luojaan ja johdattajaan)”
Tämä taas on näkökulmaharha. Todellisuudessa maailmankaikkeudessa ei ole mitään tarkoituksenmukaisuutta. Se on kaoottinen järjestelmä, joka toimii tiettyjen aineen ja energian ominaisuuksien mukaan.
”… Anselm Canterburylainen (päättelee täydellisen olennon käsitteestä sen olemisen, koska täydellisyyteen kuuluu myös olemassaolo)”
Käsitteen olemassaolo ei tarkoita, että sen tarkoittama olento on. Pelkkää filosofista sanakikkailua. (Miksei täydellisyyteen kuulu olemassaolemattomuus? Oikein täydellinen kykenee myös täydelliseen olemattomuuteen.)
”Hegel ja Schleiermacher (koska tietämisemme kykenee käsittämään olemisen, johtuu tämä siitä, että on olemassa korkein olento, jossa oleminen ja tietäminen ovat yhtä)”
Aika omituinen johtopäätös. Tietoisuuden olemassaolo todistaa jotakin muuta, kuin tietoisuuden olemassaolon? Miten?
” historiallinen todistus (jumalauskon yleisyys todistaa, että on jumalallinen olento, joka tuossa uskossa ilmenee, ja johon palvonta kohdistuu)”
Ei todista muuta, kuin ihmisen taipumuksen uskoa johonkin yliluonnolliseen.
” moraalinen todistus, jonka esitti Kant, päättelee siveelliseen tajuntaamme sisältyvästä pyhästä velvoituksesta Jumalan olemassaolon, joka yksin takaa sen, että hyveellisyys tulee palkituksi onnellisuudella.”
Moraalitajun alkuperä on uskonnoista ja jumalista riippumaton.
Noin meilläkin on ajateltu.
Nuo muut todistukset (paitsi historiallinen, joka ei oikeastaan ole todistus) on tietysti kumottu moneenkin kertaan.
Jos aiheen filosofinen pohdinta tai argumentaatiologiikka kiinnostaa, niin Michael Martinin kirja "Ateismi" saattaa olla paikallaan.
Kumoamisesi into on osoitusta että haluat jotain muuta kuin voit tehdä Jumalan alaisessa maailmassa.
Mutta, kuten kaikki tosiasiat, mikään ei ole taikatemppuilua jossa luulo muuttuisi todeksi.
Jos ihminen haluaa tehdä parhaansa, ei hänellä ole vähintäkään tarvetta kampittaa Jumalaa.
Ei Jumala sinun uskoasi tarvitse. Jos joku jotain tarvitsee niin me ihmiset.
Millä perustelet kantasi että maailma on Jumalan alainen? Sepitätkö jotain a:n "moraalisen oivallisuuden" kaltaista vai tyydytkö kehäpäätelmään?
>>Kumoamisesi into on osoitusta että haluat jotain muuta kuin voit tehdä Jumalan alaisessa maailmassa.>Mutta, kuten kaikki tosiasiat, mikään ei ole taikatemppuilua jossa luulo muuttuisi todeksi.>Jos ihminen haluaa tehdä parhaansa, ei hänellä ole vähintäkään tarvetta kampittaa Jumalaa.>Ei Jumala sinun uskoasi tarvitse. >Jos joku jotain tarvitsee niin me ihmiset.
Ensimmäinen ajatuksellinen reikä on jo ensimmäisessä lauseessa: myös-sana.
1970-luvulla tuli radiosta kuunnelma missä joku keksi että autolla on sielu. sitten kaikkien piti palvoa auton sielua ja laulaa:
Oi, sinä suuri auuuutomotosielu...
Ne, jotka ei uskoneet automotosieluun, poltettiin kerettiläisinä. Harhaoppi sai kuitenkin vähitellen jalansijaa, ehkä marttyyrien ansiosta, ja sitten taas vähän ajan päästä ei saanutkaan enää uskoa että autolla on sielu.
Missä viipyvät aa ja möttöskä ja jaakob ja sami?
Teleologisen ja ontologisen kaltaiset sanat ovat heille liian vaikeita.
Moraalisesta puhumattakaan.
Tosiaan, missä viipyvät a., Möttöskä 1, jaakob ja SamiA?!?
SamiA:n osalta tiedän vastauksen aivan varmasti: tähän mennessä ketjussa ei ole puhuttu sanaakaan meistä homoista. Siksi SamiA tulee aikaisintaan nyt.
Kyllä SamiA omansa tuntee.
Yllä mainittiin automotosielu, jota googlettassani tänne eksyin. Kuunnelma oli tsekkoslovakialaisen kirjoittajan kynästä. Ajan hengen mukaisesti siinä pilkattiin länsimaita. Hauskaa, että joku muukin vanha piaeru muistaa moisen.
Mutta olisiko kenelläkään aavistusta kuunnelman nimestä tai kirjoittajasta?