Kuukausi sitten törmäsin (hyvin karsean näköiseen) saattohoitokodissa vieraaseen vainajaan tahtomattani ja meni tovin aikaa, että selvisin tapahtumasta. Lasten kanssa oli tapana käydä kappelissa ja hiljentymisen jälkeen katsoa lilaan huoneeseen.
Niin tein tuolloinkin ja lapset jäivät olohuoneeseen leikkimään. Nyt vain kappelin takana olevat ovet olivat lukossa, mutta valo pilkotti huoneesta. Kurkistin ovien välistä (lukossa) ja vastassani oli vanhan naisen ruumis (kuulemma odottamassa lääkärin tuloa). En uskonut silmiäni ja katsoin uudesti. Sen jälkeen tajusin, mitä tarkoittaa veren juokseminen suonissa ja millainen voi katse olla, kun näkee ruumiin tai aaveen (tahtomattaan).
Henkilökunta sanoi viikkoa myöhemmin, että kenellekään muulle ei ole käynyt noin ja että tuo oli ensimmäinen kerta, kun joku sinne kurkkii. Luulin huoneen olevan vain ruumiiden pukemista varten päivisin, kun ruumisauto tulee hakemaan. Siellä säilytetttiinkin ruumiita. Olisi edes ovet tiiviit tai ovella lappu: Pääsy kielletty! Mistä omainen voi tietää julkisesta paikasta (kappeli, hiljentymishuone), jotta sen perällä pidetään ruumiita haisemassa. Opin, millainen on kalman haju ja se tarttui sekä vaatteisiin että hiuksiin.
Henkilökunnan tulisi miettiä asia omaisten kannalta. Ovien on oltava tiiviitä tai niissä on oltava lappu: Pääsy kielletty. Entäs jos lapset olisivat tuollakin kertaa ihailleet huoneen liloja pitkiä verhoja ja muuta väritystä ja samalla nähneet tuon syöpään kuolleen karsean näköisen mummelin? Näen vieläkin asiasta painajaisia, kuinka kauan lapset näkisivät? Kuoleman talo on loppujen lopuksi karmea paikka, kun siellä tahtomattaan törmää vieraisiin vainajiin. Moniko omainen tietää, että siellä heidän kuollut omaisensa on näytillä kuin lihat tiskillä ennen kuin lääkäri tulee ja vainaja työnnetään kylmäkaappiin? Aloitan maanantaina uudessa työpaikassa ja vainaja oli pomoni anoppi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
No voi helvetti!!! Mitenkä voi olla yllätys että saattokodissa voi olla vainajia??? Ehkä sun taasen pitäs kunnioittaa ja arvostaa saattokodin henkilökuntaa, jotka tekevät arvokasta ja hyvää työtä. ja tuliko mieleen että sillä lääkärillä olis just voinut olla tekemistä elävien potilaiden kanssa. Ja olikohan pitänyt pysyä siellä kappelin puolella, eikä juoksennella kurkkimassa muualla?
"syöpään kuolleen karsean näköisen mummelin" ja voi taivas sentään!! Osaat kyllä kauniisti puhua juuri edesmenneestä ihmisestä. Miltähän tämän "mummelin" omaisista tuntuisi kuulla tollasta.
Ja kyllä, saattokoti ei ole niitä mukavampia paikkoja, ja iteseppähän olet sinne lapset vienyt, joten sanomattakin selvää että vastaan voi tulla ikäviä asioita, mutta olishan sun pitänyt sitä etukäteen ajatella. Eli vieppä seuraavan kerran lapset vaikka linnanmäelle, niin ei tartte täällä sitä kauhistella.
Suoraan sanoen OKSETAT tekopyhällä asenteellasi!
olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. ei varmasti kellekään tule uutena asiana että saattohoitokodeissa on kuolleita.
"Nyt vain kappelin takana olevat ovet olivat lukossa, mutta valo pilkotti huoneesta. Kurkistin ovien välistä (lukossa) ja vastassani oli vanhan naisen ruumis (kuulemma odottamassa lääkärin tuloa)"
Että sitten uteliaisuuttasi otit ja kurkistit toisenkin kerran.......
Saattokodissa ,jossa vietin kolme vuorokautta avomieheni kanssa ,oli hyvä hoito ja niin rauhallista ,että kaipaan sitä rauhaa ja turvallisuutta edelleenkin.Sytytimme kynttiän käytävällä hänen muistokseen ja vietimme siunaushetken papin kanssa kappelissa.Tällaisia paikkoja pitää olla enemmänkin,jossa huolehditaan myös omaisten tuskasta.Kunpa olisin voinut käydä tapaamisissa toisten saman kohtalon kokeneiden kanssa ,mutta oli huolehdittava samalla vanhasta äidistä ,joka sairasti samaan aikaan ,joten oma suruaikani on vasta nyt,vuosi avomiehen lähdön jälkeen.
VAI NININ
Siis HETKINEN...olen itsekin työskennellyt saattokodissa ja meillä ei kyllä mitään vainajia säilötty odottamaan lääkäriä...lääkäri tuli paikalle aika nopeaankin ja vainaja oli osastolla vain sen aikaa että omaiset pääsivät hyvästelemään, mikäli vainaja oli pidempään piti huolehtia että on viileässä ja tuulettaa huonetta. Vainajalla oli oma saattohoitohuone jonne sai mennä rauhassa hyvästelemään rakkaan omaisen. Ja tosiaan hautaustoimiston väki oli aina välittömästi sitten huolehtimassa jatkosta ja ruumiin kuljettamisesta pois.
"Kurkistin ovien välistä (lukossa) ja vastassani oli vanhan naisen ruumis (kuulemma odottamassa lääkärin tuloa)." Mitäs sinä ylipäätään teet kurkkimassa lukittuihin huoneisiin? Vainajat myös laitetaan, puetaan ja pestään kauniiksi ennen omaisten tuloa...on aika törkeää että olet sinne lukittuun huoneeseen mennyt urkkimaan kun vainajaa ei ole edes lääkäri vielä käynyt toteamassa kuolleeksi. Ehdotan että menet joskus katsomaan laitetun, puetun vainajan ja mietit sitten uudelleen mitä täällä kirjoittelet.