ja jos tarvitaan niin mihin?
pärjääkö ilmankin?
pärjääkö ilmankin?
Tarvitaanko jumalaa?
Make
15912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tähän asti olen ilman pärjännyt, miksen etiäpäinkin....
joillekin ihmisille todennäköisesti järjetön sarja peräkkäisiä toisiinsa liittymättömiä tapahtumia. Jumalan ympärille voi rakentaa elämäntarinan, jossa on alku ja loppu, joka päättyy siihen, että Jumala herättää kuolleista ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Jumalasta saa siis ilmeisen tarkoituksen elämälleen. Jumalasta saa myös yhteisen asian, jonka ympärille sosiaalistutaan, ja jonka ohessa harrastetaan ja tavataan muita samoin uskovia. Elämä selkeytyy ja ihminen saattaa saavuttaa jonkinlaisen harmonian itsensä ja ympäristön kanssa.
Osuit asian ytimeen.
>>joillekin ihmisille todennäköisesti järjetön sarja peräkkäisiä toisiinsa liittymättömiä tapahtumia.>>
Olisiko niin että nimenomaan syy-seuraus -suhteiden hahmottaminen tuottaisi vaikeuksia uskovalle?
Toisaalta: seuraussuhteiden verkosto elämässä on niin moninainen ettei sitä viisainkaan tiedemies tai tehokkainkaan supertietokone ole kykenevä kokonaisuudessaan hahmottamaan. Vanhat elämänkatsomukset ovat koeteltuja ja käytössä hyväksi todettuja instrumentteja, joilla hallita kaaoksellista kausaliteettia.
"Ilman Jumalaa elämä olisi joillekin ihmisille todennäköisesti järjetön sarja peräkkäisiä toisiinsa liittymättömiä tapahtumia."
En kyllä ymmärrä tuota lainkaan. Miten elämä voisi kenenkään ( tervejärkisen, tavallisen )ihmisen mielestä olla järjetön sarja toisiinsa liittymättömiä tapahtumia? Miten syntymä, koulunkäynti ja opiskelu, töihinmeno, perheen perustaminen jne. muodostasivat kenenkään mielestä järjettömän sarjan toisinsa liittymättömiä tapahtumia? Ilman Jumalaa tai Jumalan kanssa voi rakentaa elämäntarinan, jossa on alku ( syntymä ) ja loppu ( kuolema ).
ne uskovat selostaa ihan tosissaan. Mutta kun realiteettien taju on mitä on ja elää yhteisössä, mikä ei tervettä järkeä ruoki, saattaa tosiaan pää pimahtaa pahemman kerran.
paskaa.
En tiedä miksi minun pitäisi Jumalaa kieltää. Monet tuntuvat tarvitsevan sellaista. Tarpeita ja ominaisuuksia voi peilata ja projisoida niin monin eri tavoin.
Monille saattaa olla tarpeen arvioida omia tekemisiään jotenkin "ulkoapäin". Mielenkiintoista onkin, miten vannoutuneet ateistit sen tekevät vai tekevätkö ollenkaan?
Mitä tarkoitat "pärjäämisellä"?
Uskonnot auttavat yhteiskunnan pelisääntöjen ylläpitämisessä ja yleisen moraalin istuttamisessa ihmisten päihin. "Elä tapa" on helpompaa ja nopeampaa perustella sanomalla: "Jumala kieltää sen", kuin kuvailemalla yhteiskunnallista romahdusta, mikä seuraisi, jos kaikki alkaisivat tappaa toisiaan.
En siis sano, että moraali on seurausta uskonnosta. Yritän sanoa, että moraali ja yhteiset pelisäännöt on helpompi perustella ja paukuttaa päähän joillekin yksilöille helvetin tuskilla pelottelemalla. Tai ainakin oli keskiajalla. Miksei nykyäänkin.
Jumalan antamien kymmenen käskyn rikkominen on arveluttavampaa puuhaa kuin Mooseksen antamien kymmenen käskyn rikkominen.
Esimerkkisi oli tosin sikäli karrikoitu että saa uskovan ihmisen tässä suhteessa vaikuttamaan lähinnä idiootilta. ;-)
Miten pitkälle mielestäsi tuon ajatuksen voi viedä? "Älä tapa" on päivänselvä asia. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on jo hieman kompleksisempi ajatus, mutta mielestäni edelleen hyväksyttävissä. Missä kulkisi raja?
Tietenkin fundamentalistinen raamatuntulkinta johtaa auttamatta risiriitaan nyky-yhteiskunnan kanssa. Kuitenkin "rakasta lähimmäistäsi" -ohje voidaan käytännön tasolla tulkita jo moninkin eri tavoin.
Mikäli Raamatun ohjeistus nähdään edustavan "Jumalaa", siis uskonnollisen käsityksen mukaan kaikkea mahdollista hyvää, Raamatun vastainen toiminta johtaa portille "ken tästä käy voi kaiken toivon heittää" - siis sosiaaliseen syrjäytymiseen. Tästä fundamentalistiuskovaiset ovatkin vetäneet sellaisen virhepäätelmän, että ateistit kieltäessään Jumalan olemassaolon kieltäisivät silloin automaattisesti myös Raamatun ohjeistuksen ja edustaisivat silloin "kaikkea pahaa". Näinhän ei tietenkään ole.
Ongelmana on mustavalkoinen ajattelu. Fundamentalistiuskovainen ei näe mitään hyvää ateismissa vaan kokee mustavalkoisesti että kaikki joka ei ole leimallisesti "Jumalasta" on automaattisesti "Saatanasta". Mielestäni fundamentalismi on lähinnä merkki kyvyttömyydestä toimia sosiaalisesti ilman kirjoitettua ohjeistusta.
Siis kuten hunningolle joutuneella teinillä, jolle ei ole kotona asetettu rajoja. Tiukat rajat tiukassa vanhemman valvonnassa iskostuvat ajan myötä teinillekin niin että hänelle on mahdollista toimia yhteiskunnassa täyspäisenä yksilönä. Kuitenkin useimmille meistä sosiaaliset normit ovat iskostuneet kasvatuksen myötä ilman "tarkkislaisten erityisopettajaakin".
Fundamentalisti on tällainen "tarkkislainen" ja elää vakaassa harhaluulossa että kaikki muutkin ihmiset ovat samanlaisia kuin hän itse. Kyse on siis omien ominaisuuksien peilaamisesta muissa ihmisissä, projektiosta. Mustavalkoinen ajattelu on siis jonkinlainen sosiaalinen vamma.
Mielenkiintoinen kysymys mielestäni onkin, miksi ateistisesti ajatteleva henkilö sitten omaksuu mustavalkoisen ajattelun, fundamentalistisen tulkintatavan? Miksi uskonnot halutaan nähdä mustavalkoisesti pelkästään väärinä ja "pahoina" ja uskovaisiin projisoidaan ominaisuuksia jotka edustavat sosiaalisesti kaikkea mahdollista väärää pedofiliasta murhiin, vaikka varsin hyvin tiedetään että kyseiset ilmiöt eivät siitä minnekään katoaisi vaikka kaikki uskonnot jollain mahtikäskyllä lopetettaisiinkin.
Mielestäni ateismin elämänkatsomuksena tulisi edustaa nimenomaan humanismia, inhimillistä ihmistä, vastakohtana ulkoistetulle jumaluudelle. Eikö pyrkimyksenä tulisi yrittää ymmärtää elämänilmiöitä, olla tuomitsematta, olla projisoimatta omia negaatioitaan eri tavoin ajatteleviin IHMISIIN ja heidän elämänkatsomuksiinsa?
Mielestäni, mikäli ateismin halutaan näyttää olevan ihmiselle elämänkatsomuksena jotenkin "terveempi vaihtoehto" kuin uskonnot, se olisi myös osoitettava suhteessa ihmisyyteen. Mielestäni ateisteilta voidaan siis vaatia hieman enemmän. Ei riitä että "minä saan kanssa tönästä ku Lassi tönäs enste". Humanisti pyrkii ymmärtämään miksi Lassi ylipäänsä tönii että voisi mahdollisesti vaikuttaa tönimisen taustalla vaikuttaviin syihin...
monet kymmenestä käskystä ovat sellaisia, että ne sopivat kenen hyvänsä noudatettaviksi. Suurimman osan niistä voi ottaa eettisinä ohjeina. Jos ei itse usko, niin on turha spekuloida sillä, kuinka arveluttavaa puuhaa niiden rikkominen on teistin kannalta. Tärkeintä on kuitenkin se, miten itse toimii eikä se, miten joku muu toimii.
Aika laaja kysymys kaikkinensa, voisitko vähän täsmentää ketä jumalaa tarkoitat.
Mielestäni Jumalaa tarvitaa, että voi elää elämänsä onnellisesti. Kuoleman pelko on niin suuri ja kamala, että jos siitä ei pääse yli ei ole hyvä elää. Jumala antaa turvaa, että elämä jatkuu.
Riippuu henkilöstä pelkääkö kuolemaa.Kun minun isoveljeni kuoli onnettomuudessa ollessani 11 vuotias, en paljoa tajunnut tapahtumasta, mutta yksi asia minussa muuttui:Sen jälkeen en ole pelännyt kuolemaa.Opin vain että se tulee kun tulee, turha sitä on pelätä.Parempi nauttia elämästä niin kauan kun elää.
Ja mitä jumalaan tulee, itse en häneen usko enkä ole häntä koskaan tarvinnut.Mielummin olen puhunut asiasta elävien ihmisten kanssa.En tosin halveksu niitä jotka uskovat, koska he itse tekevät valintansa ja ihan totta on etteivät kaikki pääse kuolemanpelon yli.Mutta näin..
Jotkut näyttävät tarvitsevan jumalaa/jumalia. ei siinä mitään.(Tuolla taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko jumalaa olemassa!)
Ilmankin pärjää. Ja hyvin!