Nuoren miehen raaka surma järkyttää Skotlannissa, uutisoi Guardian internetissä. Paikallinen mies löydettiin tapettuna tien varresta Ayrshiren kunnassa, Cumnockin kaupungissa Skotlannissa varhain lauantaina. 28-vuotias mies oli sidottu teollisuusalueella lampputolppaan ja pahoinpidelty hengiltä. Joidenkin tietojen mukaan hänet oli yritetty myös polttaa.
Poliisi tutkii tapausta murhana. Yksi tutkintalinja on, että mies on saatettu surmata hänen seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi. Poliisi on toistaiseksi vaitonainen, onko homofobia mahdollisesti ollut motiivina järjettömälle verityölle, mutta myöntää tutkivansa sitä vaihtoehtoa.
Tuttava näki miehen elossa lauantaiyönä kello 2.30. Poliisi löysi hänet kuolleena kahta tuntia myöhemmin. Nyt poliisi yrittää selvittää, mitä tuon kahden tunnin aikana on tapahtunut, missä mies on ollut ja keitä hän on mahdollisesti tavannut.
Cumnockin kaupungissa paikallisten hyvin tunteman ja mukavaksi kuvatun hotellityöntekijän surma on otettu järkyttyneenä vastaan. Ihmisten kerrotaan käyvän ahkerasti muun muassa miehen perheen kotona ottamassa osaa omaisten suruun. Uhrille on myös perustettu Facebookiin useita muistosivuja, joista suosituimmalle oli maanantaina iltapäivällä liittynyt jo yli 5 500 ihmistä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Homofobia mahdollisesti raaan surman motiivina Skotlannissa/a1305547878557?ref=is_news_box

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihanaa homopropagandaa.
Alkaako heterovainot? Tai siis nehän on jo alkaneet.
Olipas heterofoobinen uutinen. Miksei heterofobiasta puhuta lainkaan?