Seuraavaksi näpistykset yksityiseen

Niin se yksityistäminen etenee valvonnan ja rankaisemisen osaltakin.
7137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mahtoikohan Paatero olla ihan vakavissaan tämän ehdotuksen kanssa? Tämähän voi olla vain hätähuuto, jonka avulla halutaan estää esitetyt leikkaukset poliisien määrärahoihin. Ehkjä viestin oleellinen sisältö olikin seuraava: Poliisien määrärahoista voidaan säästää vain jos poliisien tehtäviä pystytään siirtämään muille tahoille.

Paateron esitys ei ole kuitenkaan verrattavissa yksityisen pysäköinninvalvonnan nykytoimintaan. Ehdotuksessa ensimmäinen vaihe olisi hoitaa ensin lakimuutokset kuntoon. Pysäköinninvalvonnassahan yritykset ovat vain itse ottaneet oikeudet itselleen. Oikeus olisi rajattu ja edes jotain osaamista vaadittaisiin. Sakkofirmat ovat antaaneet jo paljon näyttöjä totaalisesta ammattitaidottomuudesta. Paateron ehdotuksessa ei ollut mitään kohtaan jossa sakkotulot olisivat menneet yksityiseen kassaan tai yksityinen yritys olisi saanut määritellä sakon mielivaltaisesti. Parkkisakkofirmathan määrittelevät sakkonsa itse ja rahoittavat koko toiminnan sakkotuloilla. Yksityisen pysäköinninvalvonnan nykyiseen toimintaan verrattuna siis oikeastaan aika mitätön juttu tämä esitys.

Kaikesta huolimatta toivon, ettei ehdotusta titeuteta. Oikeastaan toivon että tämä oli vain Paateron tapa tuoda poliisin rahapula näkyville. Tässä kun tulisi sivuvaikutuksena muitakin ikäviä piirteitä kuten velvollisuus todistaa henkilöllisyys vartijalle ja tästä edelleen seuraavat lain tarkennusvaatimukset.

Nyt täytyy vain toivoa, etteivät yksityiset yritykset innostu aloittamaan toimintaa samantien. Kauppakeskusken ovelle lappu sopimusehdoista ja sitten vain sopimuksen mukainen valvontamaksu kouraan ja rahat vartijoiden omaan kassaan. Käräjäoikeus ja Hovioikeus voisivat ehkä pistää hanttiin ihan niinkuin tekivät parkkisakkojenkin kanssa. KKO: puolelta voisi sen sijaan jo löytyä riittävästi rohkeutta toiminnan sallimiseen oikeuskäytännön kautta kun ei laki ole ajan vaatimien käytäntöjen tasalla. Perusteluissa voisi sitten sopivasti viitata tuohon Paateron lausuntoon ja joidenkin muiden maiden lainsäädäntöön. Näissä näpistyssakoissa sopimuskumppanin tunnistaminenkaan ei tuottaisi mitään ongelmia, joten siinä olisi yksi toiminnan este vähemmän.

Äänestä
  • pysäköinninvalvonta on samanlainen hätähuuto siitä että julkiset, tuottamattomat valvontatoiminnot ovat tiensä päässä. Niitä ei ole varaa ylläpitää eivätkä ne kykene palvelemaan asiakkaita. Eikä rahaa niiden kehittämiseen takuulla ole luvassa lisää. Kohta alkaa yksityisvalvojan pamppu mätkyä myös näpistelijän niskaan.

    Äänestä

  • Myös yksityinen kirjoitti:

    pysäköinninvalvonta on samanlainen hätähuuto siitä että julkiset, tuottamattomat valvontatoiminnot ovat tiensä päässä. Niitä ei ole varaa ylläpitää eivätkä ne kykene palvelemaan asiakkaita. Eikä rahaa niiden kehittämiseen takuulla ole luvassa lisää. Kohta alkaa yksityisvalvojan pamppu mätkyä myös näpistelijän niskaan.

    viranomainen kannattaa yksityisen rankaisuoikeuden laajentamista. Kertonee aika selkeästi sen mihin suuntaan asia kehittyy..

    Äänestä

Onhan tässä se olennainen ero, että vartiointiliikkeessä työskenteleviltä vaaditaa sentään koulutusta ja vartijakortin suorittamista. Lisäksi alalla toimijoilta vaaditaa nuhteettomuutta ja muutenkin heidän toimiaan seurataan. Parkkipaavot ovat taas täysin kadulta reväistyjä maallikkoja ilman mitään virallista koulutusta, saati tutkintoa.

Äänestä
  • Luvanvaraisuus on toki merkittävä ero, mutta ei se merkittävin. Parkkipaavot keräävät rahat itselleen jolloin systeemissä on sisäänrakennettu kannustin maksimoida sakkojen määrä. Kannustin itse ongelman ratkaisemiseen puuttuu täysin. Vartiointiliike ei hyötyisi suoraan sakkotuloista, jolloin se voisi edelleen keskittyä hoitamaan ongelmaa eikä rahastamaan.

    Äänestä

Paatero haluaa lisää rahaa poliisille. Siitä on kyse.

Äänestä
  • Näinhän se on, mutta heti näköjään joku on kärkkymässä itselleen rankausuoikeutta, muka trendinä.

    Nykysysteemi on paras. Kansalaiset/yhteisöt ilmoittavat poliisille, poliisi tutkii ja oikeus tuomitsee. Yhden portaan yksityistä "rankaise, tutki,ja tuomitse" systeemiä ei tänne kaivata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valvontaan! kirjoitti:

Niin se yksityistäminen etenee valvonnan ja rankaisemisen osaltakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu