Varoitus koskee nimimerkillä Psykiatri -kirjoittavaan henkilöä. Olen keskustellut hänen antamistaan ohjeista virassa olevien erittäin pätevien psykiatrien/lääkäreiden kanssa ja he ovat sitä mieltä, että neuvoja on jakelemassa täysin edesvastuuton tyyppi.
Jos teillä ei ole parempaa neuvonantajaa kuin hän, niin olen todella pahoillani. Hänen toimintaansa kuvataan lähes rikolliseksi.
Jos teillä ei ole parempaa neuvonantajaa kuin hän, niin olen todella pahoillani. Hänen toimintaansa kuvataan lähes rikolliseksi.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Rauhoitupas nyt ja kerro mahdollisimman tarkkaan mistä on kyse.
Mikä ohjeeni oli väärä ja millä tavalla?
ja tee omat johtopäätöksesi sen peruteella. Kerropa esim. missä sinä teet töitä, kun ehdit täällä koko ajan chattailla. Asiantuntijoita kiinnostaa todella kuka olet.
Ei mielenterveydessä kerrota yksityiskohtia.
Taidat pelleillä.
olen huomannut ettei tuo "psykyiatriksi" itseään nimittävä henkilö minkään alan lääkäri ole.
Mikä lie konitohtori?
melkein liian myöhään, niin asiantuntevanoloisesti hän kirjoittaa. Toivottavasti hän nyt ei masennu näistä kirjoituksista mutta kun asiani on TOTTA!
Käytän tilaisuutta hyväkseni ja mainostan kirjoittamaani juttusarjaa "Välittäjäaineet" Mielenterveysryhmässä. Voitte käydä toteamassa, kuinka ammattitaidoton olen ja samalla lukea mitä tiedetään masennuksen biologisesta taustasta.
Lue kohta masennus kirjoitukseni, sillä en viitsi toistaa sitä tässä.
Älkää suotta menkö masennusryhmään. Kirjoittaja ei ole siellä eikä missään muuallakaan yksilöinyt tätä "rikollisen väärää neuvoani". Ehkä hän vain tykkää tällaisesta kuurupiilosta, mene ja tiedä.
Kuulostaa samalta kun Eräsmies sanoi soittaneensa minusta Lääkäriliittoon, mutta ei sitten muistanut puhuiko miehen vai naisen kanssa. Eli valehteli.
Okei, alapa lukemaan vastauksiasi kohdasta, jossa annat neuvoja nimimerkille vajoanko tyhyjyyteen, koskien lääkkeitä Ixel ja Cipralex.
Neuvosi ovat suoraan jostakin. Tämän asian siis tarkastin eilen kolmelta eri taholta heidän toistensa tietämättä ja kaikkien vastaukset olivat sinua vastaan. Siis niin totaalisesti, että valitettavasti sinun toimintaasi kuvasi eräs psykiatri jopa rikolliseksi skä sanoi sinun olevan täysin edesvastuuton tyyppi !
Eli häivy palstalta, niin saatat pelastaa enemmän henkiä sillä tavalla.
Minä en ole asiantuntija mutta ET OLE SINÄKÄÄN.
Enkä oikeasti pidä tästä mutta pakko sanoa, jottei joku erehtyisi siinä, mitä sanot.
Eli jos kyseessä on ollut mielenterveyspotilas, uskon, että hän on todellakin soittanut, sillä ei silloin välttämättä jaksa muistaa, onko puhunut miehen vai naisen kanssa.
Jos henkilöllisyytesi paljastuisi, kertoisin välittömästi nimesi eteenpäin lääkärille, jonka ohjeet kyseenalaistit.
Mikä neuvo oli muka väärä?
Jos olet kertonut että nettipalstalla joku sanoo olevansa psykiatri ja neuvoo kuinka tulisi käyttää lääkkeitä, jokainen psykiatri tietenkin sanoo että toiminta on edesvastuutonta.
Mutta jos selität mistä tässä oli kyse ja laitat mukaan printit jokaisesta kommentista erikseen, en usko että kukaan pitään toimintaani vääränä.
Luulen että olet puhunut yleisellä tasolla ja ymmärtänyt itsekin ohjeeni väärin.
en vain ole suostunut keskustelemaan "psykiatrin" kanssa yksityiskohdista, enkä kirjannut kellonaikoja tai henkilöiden nimiä muistiin.
Lääkäriliitossa lakiosastolla näitä asioita tunteva naishenkilö ei ollut paikalla joten keskus yhdisti mieshenkilölle, joka piti "psykiatrin" menettelyä erittäin kyseenalaisena mutta totesi että asia ei varsinaisesti kuulu heille, vaan neuvoi ottamaan yhteyttä Stakesiin.
Stakesissa oltiin samaa mieltä ja ohjattiin edelleen Terveydenhuollon Oikeusturvakeskukseen, jossa naishenkilö (ylilääkäri) kertoi tarkkailevansa foorumia annettuani hänelle osoitteen, ja kertoi asian kuuluvan viimekädessä palveluntarjoajan toiminimen kotipaikan lääninhallitukselle ja siellä lääninlääkärille.
Toivottavasti asia tuli selväksi.
Ihmettelen kovasti että tämän tiedon kertominen voi kestää yli viikon. Alkuun et muistanut oliko puhelimessa mies vai nainen. Nämä tiedot voi jokainen tarkistaa aiemmista keskusteluista.
Vai oliko niin että et ollut soittanut silloin kun väitit ja soitit vasta tällä viikolla?
Vitkuttelemalla asiat eivät tule selväksi ja sotkeutuvat entisestään.
eli suomeksi paskanpuhumista.
"Järkevämpi ihminen
Kirjoittanut: Eräsmies, 11.6.2004 klo 19.53
olisi tajunnut jo edellisestä vastauksestani etten aio keskustella kanssasi yhteydenotoistani enempää ja etten ole kirjannut muistiin henkilöitä joiden kanssa olen puhunut."
Miten väännät tuon siihen muotoon etten muista olenko puhunut miehen vai naisen kanssa?
Ymmärrätkö että minulla ei ole velvollisuutta kertoa sinulle tekemisistäni yhtään enempää kuin minua huvittaa ja jos kerron, voin tehdä sen sillä aikataululla kuin minua sattuu miellyttämään?
Sinulle on muodostunut ihmeellinen pakkomielle soittamisistani ja sivuutat täysin itse asian jota kyselin ko. tahoilta.
Tunnen kyllä yhden kuuppapuoskarin joka voisi jankata sinun tyylilläsi mutta hän ei yleensä oleskele Telluksella näin pitkään yhtäjaksoisesti.
..siitä oliko kyseessä mies vai nainen. Pitääkö nämä viestit kaivaa esiin, jotta muistaisit?
Kysehän on siitä olit kyseenalaistanut toimintani ja annoit soitoistasi Lääkäriliittoon ja viranomaisille hyvin summittaisen kuvan. Et sitten muistanutkaan minä päivänä soitit ja puhuitko miehen vai naisen kanssa jne jne. Et kertonut vaikka suoraan epäilin sinun valehdelleen. Ihan omista syistäsi olet antanut epärehellisen vaikutelman.
etten muistanut oliko kyseessä mies vai nainen ja etten muistanut minä päivänä soitin ... kaivapa esille linkit väittämiesi tueksi.
Eikö kalloosi uppoa ettei minulla ole mitään velvollisuutta kertoa sinulle enempää kuin minua sattuu huvittamaan?
Jos tulkitset sen perusteella etten muista tai tiedä tai että olen valehtelija niin sehän lienee sinun ongelmasi.
sähköpostiosoitteita ja jatkakaa tuota hedelmätöntä kinasteluanne sen kautta.
Tämä ei ole enää mikään mielenterveysfoorumi,tämä on nykyisin jotain täysin muuta,valitettavasti.
sinä ainakin olet ja jankuttaja. Uskon Erämiestä
Eli se siitä. Jos hän lopettaisi, niin helpottuisi tämä palsta huomattavasti.
Olin todella hämmästynyt että psykiatri ihmetteli
miksi haluaisin päästä bentsoista eroon. Eikö se ole niin että jokaisen lääkärin pitäisi kannustaa
potilasta tässä asiassa?
Tässä vaiheessako te tajuatte, että siinä on jotain erikoista, että ns. mielenterveyden ammattilainen hengaa päivät pitkät internetin keskustelupalstoilla? Haloo. Oma terapeuttini nauroi lähes kyyneleet silmissä, kun kerroin todistaneeni moista. Todellisilla ammattilaisilla ei olisi intressiä lätkytellä webbiä päivästä toiseen ja kokevat täysin kyseenalaisena, että joku jakaa pseudo-päteviä ohjeita uskottavana tietona internetissä. Järki käteen.
Se, että osaa kirjoittaa ja on esimerkiksi harrastanut alan kirjallisuutta ei kerro yhtään mistään.
Näin ne älykkäät ihmiset manipuloivat pieniä tyhmiä.
jotka hädissään uskovat hänen neuvonsa. Varmaan tai ehkä en tiedä, joku kunnanlääkäri voisi jopa uskoa tuota tekstiä, mitä hän kirjoittelee.
Ja tuo sinun ylläoleva kirjoitus noista bentsoista - jäs Psykiatri ei todellakaan ole kannustanut eroon pääsyssä, niin hän taitaa olla itse pienessä hörhelössä koko ajan.
hänen "neuvonsa" täällä kuulostavat ja näyttävät jostain muusta lähteestä kuin koulutuksen ja kokemuksen perusteella syntyvistä tiedoista ja taidoista tulevilta.
Sääli vain,että epätoivoiset ihmiset saattavat ottaa nämä hänen neuvonsa todesta.
Yksilöikää nyt ihmeessä mitä neuvoa tarkoitatte.
löydät kohdasta, jossa annat neuvoja Ixelin ja Cipralecin käytön suhteen. Sinä puhut vakavasta serotoniinioireyhtymästä ja minähän otin tosissani. Luulin jo, että täältä kannetaan kohta ruumista pihalle. Kyllä sinä sait minut melkein tuolilta tippumaan. Tietänet kai, että siinä on loppuviimeksi kyseessä kuolema. Niin on vakavassa masennuksessakin, jos se hoidetaan väärin. OIKEIN HOIDETTUNA SIITÄ PARANEE K A I K K I.
Mikä ohje oli väärä?
Lue myös kopioimani kohdat Pharmacasta.
soita nyt vaan psykiatrille tai ammattilaiselle. He kertovat, mikä on väärin!!!!
Tulkitsen tämän niin että kyse oli sinun kohdallasi jostain väärinkäsityksestä ja syytöksesi minua kohtaan oli väärä, muttet kehtaa sitä enää näin massiivisen haukkumisen jälkeen myöntää.
Otan tälläiset syytökset vakavasti ja pyrin ne selvittämään, koska kyseessä on myös oman nimimerkkini maine.
Kun nyt saisin edes pienen vinkin missä tämä väärinymmärtäminen on tapahtunut. Tämä yhteisvaikutus on minulle ja kirjallisuuden perusteella täydellisen päivänselvä asia eikä tässä asiassa ole mitään tulkintaeroja tms. Kahta serotonergisesti vaikuttavaa lääkettä ei saa yhdistää ja varsinkin jos tulee oireita (raajojejn särky ja tautinen hikoilu), on tilanne otettava vakavasti. Alla yhteenveto siitä millainen kahden serotonergisesti vaikuttavan lääkkeeen aiheuttama serotoniinisyndrooma voi olla:
-psykiatrisia (agitaatio, sekavuus, hypomania, mahdollisesti kooma)
-motorisia (pakkoliikkeet, vapina, heijasteiden kiihtyneisyys, lihasjäykkyys, liiallinen aktiivisuus)
-vegetatiivisia (hypo- tai hypertensio, sydämen tiheälyöntisyys, vilunväristykset, hypertermia, hikoileminen)
-gastrointestinaalisia (ripuli).
Alkuperäisessä viestissä luki näin:"Lääkkeet Ixel Cipralex yhdessä. Hirvittävä raajojen särky ja tautinen hikoilu."
Seuraavassa näin:"Minusta jotenkin tuntuu, että lääke ei ole oikea mutta minkäs teet, kun kokenut prykiatri määrää."
Esitit psykiatrin sanoneen näin:"Mielestäni hän sanoi, että Ixel ei vaikuttaisi serotoniiniin" mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Kirjoitit myös näin:"Olen vähän (paljon hermoherkkä ja soitin myös psykiatrilleni ja hän sanoi, että sinä olet aivan väärässä etkä tiedä asiasta mitään)." Eihän kukaan voi sanoa tällä perusteella minun ammattitaidostani yhtään mitään.
Kirjoitit sitten näin:"Näillä yhdistelmillä haettiin pientä kohotusta serotoniinipuolelle. Laitoin vastauksesi psykiatrilleni ja toivon, että hän vastaa vielä tänään jollakin tavalla. Varmasti kerron sinulle, mikä vastaus oli. Hän on oikeasti ollut alalla vuosia mutta uskon, että sinäkin olet ollut.
Jos sinulla on yksityisvastaanottoa tms. 100 km säteellä Tampereesta, olisiko mitenkään mahdollista saada sinun yhteystietojasi. Minä en valitettavasti voi tietenkään myös kertoa, kuka olen mutta jotenkin sinä vastailet niin, että tyhmempikin ymmärtää. Ystävällisesti X"
En ole vieläkään saanut vastaustasi kysymykseeni
jossa ihmettelen "psykiatrin" sanontaa miksi sinun pitäisi nämä riippuvuuta aiheuttajat lääkkeet lopettaa.
En mitenkään jaksa kirjoittaa niin pitkästi että kaikki mahdolliset väärinymmärtämiset tulisivat estettyä. Sinun kohdallasi oli kyse vain ja ainoastaan siitä, että halusin tietää mistä syystä riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä nyt juuri haluttiin lopettaa. Sinä ymmärsit minun kyseenlaistaneen koko lopettamisen mikä oli aivan täysin väärin ymmärretty. Sen jälkeen aloit vaatia räksyttämällä selitystä ja täällä kun tuo vastaaminen on vapaaehtoista.
Tuo lopettamisen ajankohtainen syy sattuu olemaan tärkeä silloin kun suunnitellaan lääkkeen lopettamista.
Ja se siitä.
Tällaisia tyyppejähän tulee vastaan tuolla toreilla ja turuilla vähän väliä. Otaksun, että ns. Psykiatri voi olla vaikkapa lääketieteen opinnot kesken jättänyt ja vielä tärkeämpää, hän voi itse olla psyykkisesti sairas. Tähän viittaa hänen halunsa puuttua ongelmaan kuin ongelmaan muka asiantuntijana.
Jättäkää siis hänen neuvonsa noudattamatta, kyse ei ole oikeasta lääkäristä! Hakekaa todellista apua!
Tietysti palstan valvoja voisi puuttua Psykiatrin jatkuvaan neuvontaan...
Miska
Toivottavasti palstan seriffi ottaa yhteyttä ja tarkastaa antamani email-osoitteen perusteella sen että olen psykiatri. Alan vähitellen kyllästyä tällaisiin matalaotsaisiin pohdintoihin.
Ja olen ilmoittanut viesteistäsi Nannalle. Tämä oli pakko tehdä, sillä et ilmeisesti itse näe, että teet vahinkoa, vaikka haluat auttaa.
Sinulla on joku pielessä, en tiedä mitä, mutta ole kiltti, äläkä kirjoita vastauksia esim. lääkeyhdistelmistä, koska ne ovat useimmiten vääriä. Psykiatrian erikoislääkäri puuttui jutusteluusi ja keskustellessani hän aprikoi, kuka sinä voit olla. Tulimme useampaan arvaukeen mutta joka tapauksessa, et ole pätevä.
Hyvää kesäpäivää sinulle.
PS. Pohdinnat eivät ole "matalaotsaisia" vaan aivan asiallisia. Sinä olet edesvastuuton.
Vai että oikein nettikirjoitusten perusteella olette tällaista päätelleet? Uskomatonta.
Jos mainittu psykiatrian erikoislääkäri haluaa selvittää asiaa, voimme keskustella lääkeyhdistelmistä täällä mm esittämieni viitteiden pohjalta. Tuollaista kategorista luonnehdintaa en niele. Seuraan tätä aluetta hyvin tiiviisti ja minut on jopa katsottu päteväksi kouluttamaan muita erikoislääkäreitä.
jaksaa ja tsemppiä sulle!
opiskelen itse lähihoitajaksi ja vaikken nuista lääkkeistä vielä mitään sillai tiiä ni osaan silti fennicasta lukea. koitahan jaksaa puolustaa itteäs.
Jos olisitkin, niin se olisi aivan ihana asia. Minun käyttämälläni psykiatrilla, ja tälle palstalle sinulle kerran vastanneella henkilöllä ei ole aikaa kirjoitella kanssasi. Hän vastasi ainoastaan kerran.
Hänellä sattuu olemaan sen verran töitä, ettei täällä hillu. Missä sinun työsi ovat ja rohkenen epäillä, että sinä opetat yhtään ketään, sorry nyt vaan.
Kerrohan minulle, millä keinolla sinä voit väittää jotain minun pätevyydestäni? Emme liene koskaan tavanneet, et tunne minua, et tiedä ansioitan. Et kykene arvioimaan millään järjellisellä keinolla minun pätevyyttäni.
Sen sijana kerrot että joku toinen psykiatri on näin väittänyt ja arvaillut nimeäni. Jos hän olisi thenyt näin, saisi siitä sapiskaa lääkäriliiton eettiseltä neuvostolta ja siksi en usko hänen näin toimineen. Jos hän olisi varma asiastaan, hän voisi vastata kysymyksiini ja tehdä muutaman vastakysymyksen ja sen perusteella voisimme arvioida pätevyyksiä. Tämä veisi noin 5-10 minuuttia ja siihen hänellä ei muka ole aikaa? Tai sitten hän huomasi jo heti alkuun jäävänsä kakkoseksi tiedoissa?
Pyydän että lopetat minun haukkumisen epäpäteväksi niin kauan että saamme asiaan selvyyttä.
ja niin riitti tällä psykiatrian erikoislääkärillekin. Tiedät hyvin mistä puhun.
Mene nyt oikeasti hakemaan apua jostakin, sinä tarvitset sitä.
Muuten miksi sinä et ikinä vastaile ihmiselle, joilla on joku henkilökohtainen ongelma muuta kuin lääkejutut ? Eikö sinulta löydy empatiaa vaan ainoastaan Pharman ja lehtien tietoa.
Saako palstan seriffi todella vastata siihen, että olet väittänyt olevasi psykiatrian erikoislääkäri ????
Jos näin on, niin kuulisin/lukisin mielellään hänen vahvistuksen asialla ja ihmettelisin taas sen jälkeen, miten se voi olla mahdollista.
En tiedä mistä puhut. Mutta sen tiedän että psykiatrisi on toiminut eettisesti väärin jos hän on sanonut minua epäpäteväksi ja arvuutellut nimeäni sinulle. Luulisi kokeneen psykaitrin tietävän mikä on sallittua ja mikä ei. Tarinasi ovat varsin epäuskottavia ja epäloogisia.
Pyrin vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joihin voi todella vastata netissä. Muut ovat yleensä jo ehtineet antaa tietoa mistä apua saa ja miten toimia. Ja sen enempää näissä tilanteissa ei juuri voi tehdä. Psyykkistä tilaa ei voi arvioida luotettavasti netin välityksellä ja siksi avun tarvitsija on ohjattava oikeaan paikkaan.
palstan seriffiä korkeintaan.
Jos kirjoitukseni ovat olleet epäloogisia sinulle, niin pahoittelen. Olen kirjoitellut kanssasi niin monella nimimerkillä, että et varmaan voi tietää, mikä niistä on minun. Nyt käytän nimimerkkiä Laulujoutsen.
Yhdessä vaiheessa kirjoitit keskustelleesi USEAN psykiatrin ja lääkärin kanssa ja he pitivät toimintaani rikollisena. Nyt myöhemmit olet puhunut vain yhdestä psykiatrista. Valehtelitko aiemmin?
Tai ei edes mieltä, vaan ei tämän nimimerkin takana voi olla psykiatrian erikoislääkäri vaan joku jonkun verran asiaa tunteva. Kuitenkaan ei pysty neuvomaan asiantuntevasti. Toivottavasti häntä ei kukaan ota tosissaan.
Ei ole otettu tosissaan pitkään aikaan. Et vain oo huomannu ja menit lankaan.
Netissä tietenkin kuka tahansa voi väittää olevansa kuka tahansa, mutta uskon Psykiatrin olevan ainakin alan opiskelija. En itse ole terveydenhuoltoalan ihminen, mutta syön SSRI-lääkkeitä ja olen käynyt terapiassa, ja näiden kokemuksieni perusteella sanoisin hänen kirjoitustensa vaikuttavan ihan asiallisilta. On myös kummallista, että kukaan tässä ketjussa ei pysty oikeasti kyseenalaistamaan yhtäkään Psykiatrin antamaa neuvoa.
Olen myös ihmetellyt, mihin "Psykiatrin" vainoaminen liittyy. Mielestäni hän on tuonut asiallisesti esille hyvin perusteltuja (mm. kirjallisuusviitteet) näkemyksiään mm. lääkityksistä.
Lääketieteessä on aina erilaisia näkemyksiä hoitolinjauksista. Ajatellaanpa vaikka kahta lääkäriä, jotka ovat täysin eri mieltä ravitsemusasioista - Antti Heikkilää ja Aila Rissasta...
Ovidiu
Käykää katsomassa kohta keskustelu Cipralex,Ixel, jossa psykiatrian erikoislääkäri vastaa nimimerkille Psykiatri, pvm 18.6.
Tämä hyvin vuosia tuntemani erikoislääkäri on kaikissa piireissä erittäin arvostettu ja tuntee erittäin hyvin lääkkeet.
Näytin hänelle tätä keskustelua, sillä arvelin Psykiatrin olevan väärässä, koska hän väitti, että yhdistelmästä tulisi vakava serotoniinioireyhtymä.
Psykiatrian erikoislääkäri tyrmää Psykiatrin vastauksen ja keskustellessani oman lääkärini kanssa, nimimerkki Psykiatri on todettu epäpäteväksi henkilöksi vastaamaan näissä asioissa.
En tietenkään voi pakottamaan ketään uskomaan, että olen oikeassa mutta ainakin vähin mitä voin tehdä, on varoittaa ko. nimimerkistä, omakohtaisen kokemuksen perusteella.
On joka ainoan asia, ketä uskoo mutta minulle meinasi tapahtua hirveä erehdys, joten on paras kuitenkin tarkastaa, ovatko asiat, niinkuin Psykiatri väittää.
Jo paikallinen apteekkikin pystyi osoittamaan hänen tietonsa vääriksi pienellä selvityksellä.
Hauskaa, sateista kesän jatkoa.
...ei pidä sopivana SSRIn ja SNRIn yhdistämistä juuri "serotoniinimyrskyn" vuoksi. Hän on päihdelääkäri. Pitäisikö minun olla uskomatta häntä?
Korostan edelleen, että lääketieteessä on erilaisia linjanvetoja. Tämä arvostettu "psykiatrian erikoislääkäri" on varmasti omasta mielestään oikeassa ja kenties hän on kyennyt osoittamaankin sen kliinisesti. Kaikki lääkärit eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä.
BTW: päihdelääkäri Reijo Ojutkankaan mielestä alkoholin ainoa hyvä puoli on sen merkitys ihonpuhdistusaineena. Useat muut lääkärit uskovat parin päiväannoksen myönteiseen vaikutukseen mm. sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.
Ortopedi Antti Heikkilän mielestä sokeri ja hiilihydraatit aiheuttavat mm. 2-tyypin diabetesta, kun taas useat ravitsemustieteilijät ja mm. sisätautilääkäri Aila Rissanen pitävät eläinrasvoja syynä elämäntapasairauksien alkulähteenä.
Kantoja on erilaisia. Uskon mieluusti omaan lääkäriini, joka vaikuttaa asiansa osaavalta henkilöltä.
olet näyttänyt hänelle kaiken aihetta koskevan kirjeenvaihdon, kuten itse tein oman lääkärini kanssa.
Tarkastutin tämän lisäksi aineiden yhteensopimattomuuden/vaaran tuosta erittäin vaarallisesta serotoniinipoikeyhtymästä kahdesta muusta tasosta. Toinen näistä henkilöistä on lääketieteen tohtori, joka pitää luentoja ympäri maailmaa, joten en siis todella tiedä.
Ehkä meidän sitten pitää uskoa varmuudella saamaamme omaa tietoa.
Ystävällisesti tervehtien ja hyvää viikonloppua sinulle.
Kirjoitit näin:"Näytin hänelle tätä keskustelua, sillä arvelin Psykiatrin olevan väärässä, koska hän väitti, että yhdistelmästä tulisi vakava serotoniinioireyhtymä."
Tällaista en varmasti ole väittänyt.
SSRI- ja SNRI-lääke saattavat yhdessä aiheuttaa serotoniinisyndrooman. Koska kerroit yhdistelmän tehneen vaikeita ruumiillisia oireita, on tämä vaihtoehto pidettävä mielessä, koska ko syndrooma saattaa johtaa kuolemaan.
Toivottavasti Psykiatri jaksat vastaisuudessakin vastailla ihmisten viesteihin.
Minä kun en itse näistä lääkkeistä tiedä hönkäsen pöläystä, niin hyvä Psykiarti - sorry nyt vaan kamalan paljon.
Jakele sinä neuvojasi niin paljon kuin huvittaa. Jos joku uskoo, niin kamalalta se tuntuu.
Toisaalta en välitä taistella sinunkaan kanssasi, koska se on aivan turhanpäiväistä löpinää. Minä sain sinusta erittäin karmean varoituksen ja jos sen jälkeen sinulla vielä riittää tarmoa jakaa neuvoa hyväuskoisille henkilöille, niin anna mennä. Muutenhan tässä menee sinun mielenterveytesi, ellei se ole jo mennyt.
Meille kuuluu parempaa kuin aikoihin ja siitä en anna yhtään pointsia sinulle.