ei pidä kielilläpuhumista armolahjana, vaan merkkinä Pyhän Hengen kasteen saamisesta.
"* Ja aina, jokaikinen kerta, jos joku saa PH: kasteen hän myös puhuu kielillä, koska se on PH: kasteen ulkoinen merkki, merkki sen aitoudesta, koska sitä ei voi matkia."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1866089#comment-51874886
Raamatussa on kuitenkin kerrottu kielilläpuhumisen olevan yksi armolahjoista, jota ei ole kaikilla Pyhällä Hengellä täyttyneistä.
Mohikaanin mielipide on ollut joskus vallalla joissain seurakunnassa ja sillä on eriarvoistettu uskovia niinkin paljon että jotkut ovat joutuneet näyttelemään kielilläpuhumista helluntaiseurakunnissa.
Mohikaanin väärä oppi ei liene enää käytössä missään helluntaiseurakunnassa.
Helluntailainen nimimerkki Mohikaani_27
46
168
Vastaukset
- Shumway,,
"Virallinen modernin helluntailaisuuden alku alkoi vuonna 1901 Bethelin raamattuopistossa Topekassa Kansasissa kun Charles Parham laittoi kätensä Agnes Ozmanin päälle. Hän (Agnes) alkoi välittömästi puhua kielillä."
"Väitettiin (joskaan sitä ei luotettavasti vahvistettu) että hän puhui Kiinan kieltä kolme päivää, kykenemättömänä puhumaan englantia, ja toisena päivänä hän puhui Böömin kieltä. Pian, useimmat muut tässä koulussa puhuivat ja lauloivat kielillä. Uutistoimittajat kuvailivat ilmiötä sanalla 'siansaksa'... Vuonna 1914 Charles Shumway etsi uutterasti todisteita että nämä varhaiset helluntailaiset kielet olisivat olleet todellisia kieliä. Hän ei onnistunut tuomaan esiin yhtäkään ihmistä joka olisi tukenut hänen teoriaansa..." (7)Ristin Voittokin myöntää Azusa-kadun helluntailaisten kielilläpuhumisen olevan kokonaan eriä kuin nykyisten helluntailaisten.
Ristin Voiton artikkeli kertoo Azusa-kadun helluntailaisten puhuneen vierailla tunnetuilla kielillä ja nykyhelluntailaisten kielilläpuhuminen on kokonaan eriä eli glossaliaa, jossa puhutaan sanoilla jotka ei kuulu mihinkään ihmisten käyttämään kieleen.
http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/uutiset/ksenoglossiaa_ilmenee_edelleen_01062011/
"helluntailiikkeen kantaisiin kuuluva yhdysvaltalaispastori Charles Parham (1873–1929) piti nimenomaan ksenoglossiaa aitona kielilläpuhumisena, eikä hyväksynyt glossolaliaa raamatullisena ilmiönä."- Remontti reiska vaan
Pe.ku kirjoitti:
Ristin Voittokin myöntää Azusa-kadun helluntailaisten kielilläpuhumisen olevan kokonaan eriä kuin nykyisten helluntailaisten.
Ristin Voiton artikkeli kertoo Azusa-kadun helluntailaisten puhuneen vierailla tunnetuilla kielillä ja nykyhelluntailaisten kielilläpuhuminen on kokonaan eriä eli glossaliaa, jossa puhutaan sanoilla jotka ei kuulu mihinkään ihmisten käyttämään kieleen.
http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/uutiset/ksenoglossiaa_ilmenee_edelleen_01062011/
"helluntailiikkeen kantaisiin kuuluva yhdysvaltalaispastori Charles Parham (1873–1929) piti nimenomaan ksenoglossiaa aitona kielilläpuhumisena, eikä hyväksynyt glossolaliaa raamatullisena ilmiönä."Kyllä minäkin puhuin kielillä keskiviikkona vaikken normaalisti muuta osaa kuin Suomea. Mutta keskiviikkona osasin montaa kieltä kun löin vahingossa vasaralla peukalooni. Nyt on kynsi mustana ja peukalo vieläkin vimmatun kipee.
* PE.KU, pe.ku ! Miksi jätit tämän pois, kun aloit taas retostelemaan Mohikaanin kirjoituksia?
* "<
* PH: kaste on Jumalan lahja uudestisyntyneelle, ja se on ihanin ja kaunein ja valtavin lahja mitä ihminen ikänään voi saada. Ja sitä ei oteta koskaan pois, sillä "Jumala ei kutsumistaan ja armolahjojaan kadu".
* Ja ellei saa PH: kastetta, ei voi koskaan myöskään saada muitakaan armolahjoa, KIELILLÄ PUHUMINEN EI OLE PARHAITA ARMOLAHJOJA, mutta se on kaikkein TÄRKEIN, koska se on ENSIMMÄINEN jos se jää LAHJAKSI kun täyttyy PH:llä. Ellei koskaan puhu kielillä, sen kerran kun täyttyy Hengellä, tai jos jää LAHJAKSI, joka yleensä JÄÄ san saajalle lopuksi elämää.
* Ja jos mielii saada muita armolahjoa, ensin on saatava puhua kielillä, siksi sen saaminen on TÄRKEIN ARMOLAHJA>" ?
* SINÄ PE.KU OLET EPÄREHELLINEN, SE ON NYT TODETTU USEAAN KERTAAN, KUN RÄÄVIT MOHIKAANIN KIRJOITUKSIA! Etkö sinä raukkamaisepi enää voisi olla !
* Tässä alkuperäinen, ilman korotusta:
* PH: kaste on Jumalan lahja uudestisyntyneelle, ja se on ihanin ja kaunein ja valtavin lahja mitä ihminen ikänään voi saada. Ja sitä ei oteta koskaan pois, sillä "Jumala ei kutsumistaan ja armolahjojaan kadu".
* Ja ellei saa PH: kastetta, ei voi koskaan myöskään saada muitakaan armolahjoa, kielillä puhuminen ei ole " parhaita" armolahjoa, mutta se on kaikkein tärkein, koska se on ensimmäinen jos se jää lahjaksi kun täyttyy PH:llä. Ellei koskaan puhu kielillä, sen kerran kun täyttyy Hengellä, tai jos jää lahjaksi, joka yleensä jää san saajalle lopuksi elämää.
* Ja jos mielii saada muita armolahjoa, ensin on saatava puhua kielillä, siksi sen saaminen on tärkein armolahja. "<
* Lopeta Pe.ku isottelu luulo ja vääristetyillä tiedoillasi !Ei kielilläpuhuminen ole tärkein lahja, vaan - J u m a l a n - R a k k a u s:
1.Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Jakeissa 4-12 Paavali selitti, millainen Rakkaus on. Kannattaa sinunkin, Mohikaani, lukea Raamatustasi ne jakeet, jos et ole vielä niitä lukenut.
Roomalaiskirje 5
5 "mutta toivo ei saata häpeään; sillä - J u m a l a n - r a k k a u s - on
v u o d a t e t t u - meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."ekivaari kirjoitti:
Ei kielilläpuhuminen ole tärkein lahja, vaan - J u m a l a n - R a k k a u s:
1.Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Jakeissa 4-12 Paavali selitti, millainen Rakkaus on. Kannattaa sinunkin, Mohikaani, lukea Raamatustasi ne jakeet, jos et ole vielä niitä lukenut.
Roomalaiskirje 5
5 "mutta toivo ei saata häpeään; sillä - J u m a l a n - r a k k a u s - on
v u o d a t e t t u - meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."* Ekivaari, nämä armolahjat kuuluu Jumalan rakkauteen omilleen. Olet kaiketi armolahjoa vastaan, koska sinulla ei ole edes mahdollisuutta saada niitä. Kriteerinä on uudestisyntyninen, Jeesuksen veressä ja Pyhän Hengen osallisuudessa, ja nämä molemmat sinä kiellät, ainoastaan jonkinlaisina nimellis henkinä ja verenkin väännät Jumalan tahdoksi, harhassa olet ja pahasti.
* Kielillä puhumisen armolahja on TÄRKEIN armolahjoista, ilman sitä ei saa muitakaan armolahjoja, koska se on merkki siitä, että on Hengellä kastettu, ja ilman Pyhän Hengen kastetta ei voi saada armolahjojakaan. Sinun lähtökohta saada armolahjoja on uudestisyntyminen, ilman sitä et voi saada näitä rikkauksia lainkaan. Pyhä henki tulee ainoastaan Jeesusken verellä pestyyn sydämeen .
* Mutta tarkoitushan sinulla olikin ainoastaan siirtää huomio pois Pe.kun mokasta mollata Mohikaania!Mohikaani_27 kirjoitti:
* Ekivaari, nämä armolahjat kuuluu Jumalan rakkauteen omilleen. Olet kaiketi armolahjoa vastaan, koska sinulla ei ole edes mahdollisuutta saada niitä. Kriteerinä on uudestisyntyninen, Jeesuksen veressä ja Pyhän Hengen osallisuudessa, ja nämä molemmat sinä kiellät, ainoastaan jonkinlaisina nimellis henkinä ja verenkin väännät Jumalan tahdoksi, harhassa olet ja pahasti.
* Kielillä puhumisen armolahja on TÄRKEIN armolahjoista, ilman sitä ei saa muitakaan armolahjoja, koska se on merkki siitä, että on Hengellä kastettu, ja ilman Pyhän Hengen kastetta ei voi saada armolahjojakaan. Sinun lähtökohta saada armolahjoja on uudestisyntyminen, ilman sitä et voi saada näitä rikkauksia lainkaan. Pyhä henki tulee ainoastaan Jeesusken verellä pestyyn sydämeen .
* Mutta tarkoitushan sinulla olikin ainoastaan siirtää huomio pois Pe.kun mokasta mollata Mohikaania!"* Kielillä puhumisen armolahja on TÄRKEIN armolahjoista, ilman sitä ei saa muitakaan armolahjoja, koska se on merkki siitä, että on Hengellä kastettu, ja ilman Pyhän Hengen kastetta ei voi saada armolahjojakaan."
Raamatussa ei sanota tuollaista eikä se kuulu yleiseen helluntailaiseen oppiinkaan.
Raamatun mukaan kielillä puhuminen ei ole tärkein armolahja, eikä kaikki Pyhällä Hengellä täyttyneet puhu kielillä.
Halveeraat vain suurinta osaa helluntailaisista uskovista alentaen heidät ja sen takia otin taas tämän avauksessani esille.
1. Kor. 12:4 Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.
8 Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa,
10 joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.
30 Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?- Otto-boy
Älä sinä välitä Mohikaani ateisti Pe.kun puheista. Ei kannata välittää, minä vaan nauran jumalattomien höpsötyksille, tee sinäkin samoin - eivät he mistään mitään tiedä, kun ei heillä ole edes Pyhää Henkeä! :D :D :D
- tekopyhät juuttaat
ekivaari kirjoitti:
Ei kielilläpuhuminen ole tärkein lahja, vaan - J u m a l a n - R a k k a u s:
1.Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Jakeissa 4-12 Paavali selitti, millainen Rakkaus on. Kannattaa sinunkin, Mohikaani, lukea Raamatustasi ne jakeet, jos et ole vielä niitä lukenut.
Roomalaiskirje 5
5 "mutta toivo ei saata häpeään; sillä - J u m a l a n - r a k k a u s - on
v u o d a t e t t u - meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."Enpä ole sinuakaan ekivaari vielä ikinä näillä sivuilla kovinkaan rakkaudellisena nähnyt, joten saarnaappa vaan itsellesi!!!
Just tämä
"”omaksi rakennukseksi” harjoitettu glossolalia, tunnistamattomien äänteiden ja lauseiden spontaani puhuminen, joka ymmärretään uskovan ja Jumalan väliseksi rukouskieleksi..."
Mielestäni tuon tapainen kielillä puhuminen on siansaksaa, joka varmaan tapahtuu siksi kun ihminen on mennyt 'tilaan'.
Olen kuullut monesti, siihen liittyy myös vahvasti muita tunteiden osituksia:naurua, itkua, huojumista, heilumista, käsien ylös kurottelemista, vaipumista kyykkyyn jne.
En tiedä onko tuon tapaisessa ylistyksessä Pyhä Henki mukana, mutta aika kaaottiselta se vaikuttaa, ja miten se rakentaa ihmistä uskossa muutoin kuin että ihmisen kontrolli on pettänyt.* Jättäisit kuitenkin pilkkaamisen, koska et itse puhu kielillä, etkä ole koskaan saanut Pyhän Hengen kastetta, etkä siksikään ymmärrä hengellisiä, lihallisuutesi vuoksi .
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Jättäisit kuitenkin pilkkaamisen, koska et itse puhu kielillä, etkä ole koskaan saanut Pyhän Hengen kastetta, etkä siksikään ymmärrä hengellisiä, lihallisuutesi vuoksi .
Ei ole pilkkaamista vaan asian toteamista! Luin Ristin Voitosta ja kommentoin lukemaani kokemuksieni pohjalta.
- eenokki 12
pakis__ kirjoitti:
Ei ole pilkkaamista vaan asian toteamista! Luin Ristin Voitosta ja kommentoin lukemaani kokemuksieni pohjalta.
Kuulemani mukaan olen kuullut lahkolaisten puhuvan kieltä jota ei voi suoralta kädeltä sanoa olevan paholaiselta.
Ei saa tuomita vaan jos asia kiusaa se pitää tarkistaa vaikka joku huojuisikin. - Riitta B
Itsekin väitin ennen samaa, kun olin niin kateellinen, kun en ite puhunut kielillä. Luulin aina, että ne kielilläpuhuvat uskovaiset keksivät itse sen "solkottamisen".
Sitten kerran tuli kokoukseen oikein palava saarnaaja ja niin voimakas Jumalan läsnäolo, että minulta alkoi suureksi ihmeekseni tulemaan jotakin aivan tuntematonta kieltä ja sitä "solkotin" sitten riemukseni koko illan.
Senjälkeen en ole enää epäillyt kielillä puhumista, sillä itsekin olen saanut monia erilaisia kieliä puhua sen jälkeen ja olen kokenut tuon kielillä puhumisen yhteydessä Jumalan voimakasta läsnäoloa.
- leahimn(ei kirj.)
Mites Mohis,etkös siekii ole lihallinen?
Lihallinen ärähtää uskottomalle"turpas kii",eikös?
Eikä mikään kielillä puhuminen tee autuaaksi!
Mitä väliä tuollaisen uskomattoman siansaksan
puhumisen merkitys on.
Ei mikään!
Puhuitkos kielillä senkin jälkeen,
kun toiset tuomitset helvettiin?
Arvostelet toisten uskoa ja vain siun omasi on oikea,niinkö??????
Ja valehtelet nähneesi kultapaikkaajan hampi lekurissa itse työssään?- Äläpäs juksaa
leahimn, MISSÄ Mohikaani on "ärähtänyt" turpas kii???
Olet todella ilkeä nainen, kun haukut toista syyttä.
Olet vaan katkera ja kateellinen, kun itse et puhu kieliä, mutta sehän ei ole Mohikaanin vika.
"Eikä mikään kielillä puhuminen tee autuaaksi!"
Kummallista kuinka aina otetaan pilkkana, vaikka kertoo oman mielipiteen eikä kohdista sitä kehenkään henkilöön henkilökohtaisesti.
Mohikaani saa aivan vapaasti uskoa, siihen en puutu, mutta miksi hänellä on tuo katkeruus päällä...sitä en ymmärrä. Uskovalta odottaisi vähän kunnioitusta muitakin kohtaan kuin vain heille, jotka ovat samaa mieltä hänen kanssaan.* Miksi pitäis pilkkajaa kunnioittaa ja mistä hyvästä. Eikö olisi parempi olla puhumatta mitään, koko aiheetsa, ei ainakaan pilkata, sillä nimittämällä kielillä puhumista " siansakaksi", on pilkkaa ja rinaamista pyhistä asioista. Ei se ole mikään mielipide, vaan rienaus !
* Miksi pakis_ alennut tämä juoruakan helmoja silittelemään, olemalla sen hengenheimolaisena ja tukijana ?
* Ei tee, mutta autuas olo, kun on Jeesuksen oma, ja veren suoja sydämellä, nytkin taas täällä rihuvaa Mohikaani vihaa kohdatessa, kaiken hengellisyyden arkivihihollisen leahimnin johdolla, avaa kielillä puhumisen tarpeen, ja se on siunaavaa.!
- leahimn(ei kirj.)
No tuo kertomasi perustuu kyllä henkilön
perusluonteeseen.Muita ei hyväksytä,se on vain minä itse-sektori.
Ja kuinka osaakaan aina hämmästyttää sillä,
kun kertoo seurakunnasta ja kuinka tärkeä se yhteys on,
kuitenkaan yhdessäkään kokouksessa ei itse ole ollut osallisena.
Eikä aiemmat hänen seurakuntansa,eivät ole hyväksyneet Mohikaani oppia!
Hänen mukaansa,seurakunta ei YMMÄRTÄNYT hänen
lähetyskutsuaan.
No en ihmettele ollenkaan,jos saarnaisi pöntöstä käsin ja joka toinen sana
olisi"turpas kii"......- leahimn(ei kirj.)
Eroella oli oma tuoli seurakunnassa,Mohiksella ei puolikastakaan.
Silti hän opettaa,eikä mikään taho ole antanut hälle sitä lupaa. leahimn(ei kirj.) kirjoitti:
Eroella oli oma tuoli seurakunnassa,Mohiksella ei puolikastakaan.
Silti hän opettaa,eikä mikään taho ole antanut hälle sitä lupaa.* Väärin, ja valehtelet, taivas on antanut luvan, ja kun en riko Ylläpidon sääntöä, enkä suomen lakia. En ole saanut sanottavaani ihmisltä, vaan Jumalalta, ja Häneltä, Herralta Jeesukselta olen saatu valtuudet puhua, eikä sitä pikku juoruakka voi tyhjäksi tehdä. Sinulta en ole pyytänyt mitään, sinä pahanhengen lähettiläs.
* Vaikka näin nyt sanoin, niin on sinulla Jumalan suuren rakkauden ansiosta ehkä vielä paluun mahdollisuus, kunhan nöyrryt Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan Jeesuksen edessä ja notkistat polves, sillä notkistat ne kuitenkin, Herran edessä aikanasi.Mohikaani_27 kirjoitti:
* Väärin, ja valehtelet, taivas on antanut luvan, ja kun en riko Ylläpidon sääntöä, enkä suomen lakia. En ole saanut sanottavaani ihmisltä, vaan Jumalalta, ja Häneltä, Herralta Jeesukselta olen saatu valtuudet puhua, eikä sitä pikku juoruakka voi tyhjäksi tehdä. Sinulta en ole pyytänyt mitään, sinä pahanhengen lähettiläs.
* Vaikka näin nyt sanoin, niin on sinulla Jumalan suuren rakkauden ansiosta ehkä vielä paluun mahdollisuus, kunhan nöyrryt Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan Jeesuksen edessä ja notkistat polves, sillä notkistat ne kuitenkin, Herran edessä aikanasi.1. Piet. 3:10 Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Sananl. 13:3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon.Pe.ku kirjoitti:
1. Piet. 3:10 Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Sananl. 13:3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon.* Pe.ku, mikset sitten ota opiksi, vaan panettelet ja vääristät kirjoituksiani ja sanomisiani, olet tekopyhä ja itserakas pöyhkeilijä. Sinun tulisi pyttää minulta anteeksi valeitasi ? Ja huippu kun oot opetat mua Raamatulla, jota et saiaisi käyttää ollenkaan, et pelkää, edes Jumalaa !
- Otto-boy
Pe.ku kirjoitti:
1. Piet. 3:10 Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Sananl. 13:3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon.Mikäs olet Pe.ku - ateisti puhumaan Jumalan Sanaa, se ei ole sinua varten eikä sinun Raamattusi, ennekuin annat itsesi ja syntisi Jeesukselle.
Sitä ennen ei Raamatulla, Jumalalla, Jeesuksella ja sinulla ole mitään yhteyttä. Mohikaani_27 kirjoitti:
* Pe.ku, mikset sitten ota opiksi, vaan panettelet ja vääristät kirjoituksiani ja sanomisiani, olet tekopyhä ja itserakas pöyhkeilijä. Sinun tulisi pyttää minulta anteeksi valeitasi ? Ja huippu kun oot opetat mua Raamatulla, jota et saiaisi käyttää ollenkaan, et pelkää, edes Jumalaa !
Asia on ihan toisin päin ja minä tuon esille epäkohtia fiksusti ja rakentavasti.
Muista mitä Jeesus sanoi:
Matt. 12:34 Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.- saatana syyttää
Pe.ku kirjoitti:
1. Piet. 3:10 Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.
Sananl. 13:3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon.Pe.ku
Mikä olet sinä jumalaton ottamaan Jumalan Sanaa suuhusi???? Otto-boy kirjoitti:
Mikäs olet Pe.ku - ateisti puhumaan Jumalan Sanaa, se ei ole sinua varten eikä sinun Raamattusi, ennekuin annat itsesi ja syntisi Jeesukselle.
Sitä ennen ei Raamatulla, Jumalalla, Jeesuksella ja sinulla ole mitään yhteyttä.Otto boy,jumalan sana kuuluu KAIKILLE!
- hehhehhehhehehehhhee
Mohikaani< taivas on antanut luvan
* Naura vaan, totta on, koska Jeesus on kastanut Pyhällä Hengellä, ja se annetaan siksi, että saa ja voi ja tietää mitä Sanassa sanotaan Pyhän Hengen opetuksen kautta.
- Mohikaani kuule
jätä nämä pilkkaajat uskostaosattomat omaan arvoonsa.
Älä lähde puolustamaan itseäsi, äläkä Jumalaa heidän
edessään. Olet jo useita vuosia palstalla olleena tullut
näkemään, ketkä eivät ole uskossa ja pilkkaavat sinua.
Palstalla on varmasti - minun lisäkseni - heitä, jotka ovat
samaa mieltä kanssasi ja tietävät sinun olevan vilpitön
Jumalan palvelija. Jotkut yrittävät masentaa sinua sillä,
mitä menneisyydessäsi on, koska eivät ymmärrä Jumalan
armoa kohdallasi, mutta he itse lisäävät syntiä syntiensä
päälle, tuomitessaan sinua ja kerran he ovat tuomiolla Jumalan edessä siksi, ettei heille Jumalan armo kelvannut. He kun eivät ymmärrä sitä, vaan luulevat olevansa hyviä ihmisiä itsessään siksi, etteivät omasta mielestään ole tehneet samoja tai yhtä pahoja syntejä, kuin mitä tietävät joidenkin uskovien tehneen ja useimmat katkeruuksissaan
kirjoittavat kaikenlaista, niinkuin ninimim. Leahim..parempi
olisi ollut, kun et olisi vastannut koko aloitukseen.
Jeesuksen sanoin: Älkää heittäkö helmiä sioille.
Siunaavin terveisin: eräs uskova - teapot
>Halveeraat vain suurinta osaa helluntailaisista uskovista alentaen heidät ja sen takia otin taas tämän avauksessani esille.<
Jos tosiasioissa pysytään, niin huoli helluntailaisten halveeraamisesta tuskin oli aloituksesi motiivi, vaan että sait siitä syyn Mohikaanin ja helluntailaisten (ainakin hänen tavallaan ajattelevien helluntailaisten) nälvimiseen?
Asioista on hyvä puhua enkä pidä aloituksesi aihetta lainkaan huonona (jos aihe on kielilläpuhuminen armolahjana ja sen mahdolliset vääristymät esim. seurakunnassa näkyvänä eriarvoisuutena) mutta esittämäsi huoli helluntailaisten halveeraamisesta tuntuu falskilta... - teapot
Puutun joihinkin keskustelussa esitettyihin näkökohtiin, yrittäen tässä muotoilla käsitystäni ko. asiasta, niin kuin olen Raamatun pohjalta ja kokemusten kautta ymmärtänyt.
1. KIELILLÄPUHUMINEN henkilön uskonelämää rakentavana.
Terminologia: "Kielilläpuhuminen", "Puhua kielillä", "Puhua eri kielin". Voi tapahtua "vierain kielin" (kts. kohta 2) tai "uusin kielin, taivaallisin kielin" (kts. kohta 3). Yleensä ns. uusin kielin, koska kyseessä ei tarvitse olla olemassaoleva, tunnetuista sanoista muodostuva kieli.
"Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä", 1.Kor.14:2.
Raamatun mukaan erityisen tärkeä armolahja. Uskovien kokemuksen mukaan merkittävä sisäisessä parantumisessa, Jumalasuhteen vahvistumisessa, auttaa keskittymään Herraan, saamaan Häneltä henkilökohtaista johdatusta jne. Ihminen ei itsekään ymmärrä mitä puhuu, joten Pyhä Henki voi auttaa ja vapauttaa puhumaan niitä todellisia esim. omaa parantumista koskevia tarpeita, joita tietoisen mielen olisi liian vaikea kohdata ja käsitellä (hän voi myös rukoilla erityisten esirukoustarpeiden puolesta, joita Herra ei näe hyväksi hänelle paljastaa).
1.Kor.14:2 lisäksi tärkeitä raamatunkohtia: "kielillä puhuva rakentaa itseään" (14:4 alkuosa), "soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä" (14:5 alkuosa)", minun on rukoiltava hengelläni," (14:15 alkuosa).
Ensimmäisen korittolaiskirjeen armolahjaluettelossa (luku 12) tämä on ainoa henkilokohtaiseen rakentumiseen tarkoitettu lahja, muut armolahjat srk:n rakentumiseen.
Huomattavaa:
Kielilläpuhumista ei voi tapahtua ilman Hengen täyteyden (helluntailaista terminologiaa: henkikaste) kokemusta. Joidenkin mielestä Pyhän Hengen täyteyden kokemus AINA ILMENEE kielilläpuhumisena, niin että jos kielilläpuhumista ei ilmene, henkilön ei voida sanoa täyttyneen Hengellä ja/tai kokeneen henkikastetta.
2. KIELILLÄPUHUMINEN merkkinä uskosta osattomille.
Terminologia: Puhua "eri kielillä", "vierailla kielillä" ja "muilla kielillä". Puhujille vierasta kieltä, jotakin muuta kuin oma äidinkieli, kuitenkin olemassaolevaa, tunnistettavaa kieltä. Tästä esimerkkinä mm. ensimmäinen helluntai, apostolien teot luku 2. (Tarkasti ottaen kyseessä ei ole ensimmäinen helluntai, koska juhla oli perinteinen juutalainen juhla, mutta Pyhän Hengen vuodatuksen kautta juhla sai kristillisen merkityksen, niin että kristikunta tarkoittaa helluntailla Pyhän Hengen vuodattamista seurakuntaan).
3. KIELILLÄPUHUMINEN seurakunnassa (seurakunnallisena tapahtumana, uskoville kohdistettuna, profetaalisen tiedon välittäjänä).
Terminologia: "Profetoida kielillä". Voi tapahtua vierain kielin tai "uusin kielin" koska kielen muoto ja rakenne ei olennainen. Merkittävää puheen HENGELLINEN SISÄLTÖ (profetaalinen viesti).
"Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?" 1.Kor.14:6.
Muita tärkeitä raamatunkohtia: "mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa (14:4 loppuosa), "mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu" (14:5 loppuosa).
Huomattavaa:
Tarvitsee selityksen. Taito "selittää kieliä" eli ilmaista sanoman sisältö kohderyhmän ymmärtämällä kielellä on hengellinen lahja kuten kielilläpuhuminenkin. Ymmärrys kielilläpuhumisen kautta tulevan ilmoituksen selittämiseen voidaan antaa puhujalle itselleen tai jonkun muun kautta.
YHTEENVETONA:
Kohta 1. SALAISUUKSIA HENGESSÄ - OMAKOHTAINEN RAKENTUMINEN.
Tätäkin kielilläpuhumista voi ja käsittääkseni saa harrastaa MYÖS SEURAKUNNAN KOKOONTUMISISSA. Kysymys on kiistanalainen, mutta käytännön kokemusten kautta olen tullut johtopäätökseen että koska kyseessä on yksilön omakohtainen rakentuminen ja keskittyminen Herraan (salaisuuksia hengessä) useat henkilöt VOIVAT PUHUA KIELILLÄ SAMANAIKAISESTI. Tämän tulee tapahtua hiljaisesti ja kokoustoimintaa häiritsemättä - ehkä poikkeuksena rukoustilanne jonka aikana ei ole esim. saarnatilannetta jolloin kovaääninen rukous häiritsisi toimintaa.
Kohta 2. Voi tapahtua seurakunnallisen kokoontumisen yhteydessä tai yksilöllisessä todistustilanteessa. Voi myös tapahtua kohdan 1 mukaisen kielilläpuhumisen yhteydessä ja kohdan 3 mukaisen kielilläpuhumisen yhteydessä.
Kohta 3. Kielilläpuhumisen kautta tuleva profetaalinen ilmoitus seurakunnassa! Tätä koskee ohje 14:27. "Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai eninkään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön". - teapot
Mohiksen kannan ymmärrän ns. vanhakantaisen ja tietyistä opituista käsityksistä kiinnipitävän suunnan edustajana jotka ovat joutuneet kokemaan pilkkaa ja väheksymistä asian johdosta ja haluavat pitää esillä niin Hengen täyteyden kuin kielilläpuhumisen tärkeyttä.
Käsitystä että kaikki Hengellä täyttyneet puhuvat kielillä ei voi yksiselitteisesti osoittaa harhaksikaan, vaikka mielestäni mm. "eiväthän kaikki puhu" antaa toisen käsityksen. Itse olen hänen kanssaan eri mieltä ja olen täysin vakuuttunut että henkilö voi olla Hengellä täyttynyt ja OMISTAA MUITA ARMOLAHJOJA vaikka ei puhuisikaan kielillä.
Karismaattisten henkilahjojen eli armolahjojen lisäksi UT puhuu Hengen hedelmästä, joka on Pyhän Hengen kasvattavaa työtä. Tätä ei tulisi unohtaa. Mohiksen kiivailu ei mielestäni edusta eikä ilmennä hengellistä asennetta, niin kuin tulisi, mutta kaikkihan me olemme vajavaisia ja vanhaa ihmistä ei tulisi nuhdella liian ankarasti (UT:n ohje).
Kielilläpuhumisen sanominen siansaksaksi (rukouskieli eli salaisuuksia hengessä, kielilläpuhuminen ns. uusin kielin) ei välttämättä sisällä pilkallista sävyä vaan kertoo miltä tällainen kieli ulkopuolisen korviin kuulostaa. Anyway, pilkallista sävyä sisältäessäänkin se on henkilökohtainen mielipide, jonka esitämiseen jokaisella on oikeus yleisellä, keskusteluun tarkoitetulla palstalla...- aatami,
eikös se vanha aatami ole kiikutettu upotusveteen? En tosin sitä havaitse mohikaanissa saati muissakaan hellareissa.
Kiitos nm. teapotille selvästä ja rakentavasta tekstistä. Ottamatta sen enempää kantaa Mohikaanin minulle kohdistuvaan toteamukseen, että pilkkasin.
Kerron vain, että kuinka voisinkaan pilkata "kielillä" puhuvaa äitiäni. Ei tulisi mieleenikään. Uskosta osallinen ei voi ymmärtää noita em. armolahjoja kuin ei voi ymmärtää Jumalan olemassa oloakaan, mutta se ei tee meistä vähempi arvoisia ihmisiä uskovien silmissä.
Meillä uskosta osattomilla on myös oikeus kommentoida uskonasioita, vakka emme uskokaan, henkilökohtaisesti vain ihmettelen tuota suurta luottamusta Jumalan olemassaoloon, olenhan sen suuren luottamuksen piirissä kasvanut ja joutunut laittamaan tietyt raja-aidat itselleni, että oma identiteettini saisi rauhassa muotoutua sellaiskeksi kuin itse sen koen.- Tietyt nimimerkit
hallitsevat palstaa jatkuvasti "käymällä käsiksi" henkilöihin
eikä heillä näytä olevan mitään halua keskusteluun, johon
tämä palsta on tarkoitettu - varsinkin Pe.ku, joka muutoin
on lukemassa lakia toisille, mutta omalla kohdallaan ei
noudata palstan sääntöjä.- mitäsanooRaamattu!?!
Eihän sun ole pakko lukea Pekun kirjoituksia!
Miksi luet?
Peku muuten tietää Raamatusta paljon enemmän kuin esim sää!
gynekologin ronkkima.
Voihan gynekologin ronkkima kun mua gynekologin ronkittaa!
Eihän täällä ole sananvapaudesta tietoakaan!
paska paikka tääkin muka vapaan sanan gynekologin ronkkima Jumalan vihollinen! - mitäsanooRaamattu!?!
mitäsanooRaamattu!?! kirjoitti:
Eihän sun ole pakko lukea Pekun kirjoituksia!
Miksi luet?
Peku muuten tietää Raamatusta paljon enemmän kuin esim sää!
gynekologin ronkkima.
Voihan gynekologin ronkkima kun mua gynekologin ronkittaa!
Eihän täällä ole sananvapaudesta tietoakaan!
paska paikka tääkin muka vapaan sanan gynekologin ronkkima Jumalan vihollinen!Voihan vittu!
Onko paskakin jo saatana kirosana?
Katsotaans sitten miten Jeesus ja Paavali kiroili perkules saatanax vittu perkele!
Peku on hyvä tyyppi! - mitäsanooRaamattu!?!
mitäsanooRaamattu!?! kirjoitti:
Voihan vittu!
Onko paskakin jo saatana kirosana?
Katsotaans sitten miten Jeesus ja Paavali kiroili perkules saatanax vittu perkele!
Peku on hyvä tyyppi!Mahoton kiroilija tuo Jesse!
Vai mittä mittä hau aar juu?
Du satans pojke och flicka fattar ju ingenting!
Dra åt helvete ni allihuppa ja håppa perkules!
Matteuksen evankeliumi:
4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
12:26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?
16:23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."
Markuksen evankeliumi:
1:13 Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää, ja saatana kiusasi häntä, ja hän oli petojen seassa; ja enkelit tekivät hänelle palvelusta.
3:23 Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
3:26 Ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä, vaan hänen loppunsa on tullut.
4:15 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan.
8:33 Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria sanoen: "Mene pois minun edestäni, saatana, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."
Luukkaan evankeliumi:
10:18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
11:18 Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
13:16 Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"
22:3 Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista.
22:31 Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja;
Johanneksen evankeliumi:
13:27 Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian."
Apostolien teot:
5:3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Roomalaiskirje:
16:20 Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.
1.Korinttolaiskirje:
5:5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
7:5 Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
2.Korinttolaiskirje:
2:11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
1.Tessalonikalaiskirje:
2:18 Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.
2.Tessalonikalaiskirje:
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä - samajätkäperkele
mitäsanooRaamattu!?! kirjoitti:
Mahoton kiroilija tuo Jesse!

2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä1.Timoteuksen kirje:
1:20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
5:15 Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.
Ilmestyskirja:
2:9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
2:13 Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu.
2:24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
3:9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
Matteuksen evankeliumi:
4:1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
4:5 Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
4:8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
4:11 Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.
13:39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Luukkaan evankeliumi:
4:2 ja perkele kiusasi häntä neljäkymmentä päivää. Eikä hän syönyt mitään niinä päivinä, mutta kun ne olivat päättyneet, tuli hänen nälkä.
4:3 Niin perkele sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin sano tälle kivelle, että se muuttuu leiväksi."
4:5 Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat
4:13 Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi.
8:12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. - vieläkinsamavittuper
samajätkäperkele kirjoitti:
1.Timoteuksen kirje:

8:12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.Johanneksen evankeliumi:
6:70 Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele."
8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
13:2 Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen,
Apostolien teot:
10:38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
13:10 ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?
Efesolaiskirje:
4:27 älkääkä antako perkeleelle sijaa.
6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
1.Timoteuksen kirje:
3:6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
2.Timoteuksen kirje:
2:26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.
Hebrealaiskirje:
2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
1.Pietarin kirje:
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
1.Johanneksen kirje:
3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
3:10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
Jaakobin kirje:
4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Juudaan kirje:
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
Ilmestyskirja:
2:10 Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
12:12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
PS:Ryyppy päällä perkules!
Viestin sisältö on liian pitkä!
Haista!
Viestin sisältö on liian pitkä!
Vieläkin saatana voihan vittu! - mitäsannooAkuAnkka?
vieläkinsamavittuper kirjoitti:

Vieläkin saatana voihan vittu!vittu että olikin tollanen kiroilija toi Jesse perkele!
akuankka sannoo että kuuntele mohikaani-inkkaria!
ei syntynyt jesse maariasta ei!
ei ollu jesse huoranpentu ei!
eikä jooseppi huoran aisankannattaja! - voihanvittu
mitäsannooAkuAnkka? kirjoitti:
vittu että olikin tollanen kiroilija toi Jesse perkele!
akuankka sannoo että kuuntele mohikaani-inkkaria!
ei syntynyt jesse maariasta ei!
ei ollu jesse huoranpentu ei!
eikä jooseppi huoran aisankannattaja!jesse:saatana perkele vittu
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52791- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä322622Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,8614Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594