Gaddafin testamentti. Allahin, laupiaan ja armeliaan nimeen.
Tein kaikkeni, jotta kansalaisillani olisi koti, sairaanhoito ja koulutus. Jos kansalaiset olivat nälkäisiä, järjestin ruokaa. Tein kaikkeni 40 vuotta, ehkä kauemminkin. Jopa Benghazin erämaasta tein viljelysmaata. Uhmasin cowboy-poika Reaganin hyökkäyksiä. Murhatessaan orvon ottotyttäreni hän oli yrittämässä saada minut hengiltä, vaan vain viattoman lapsen sai hän murhattua.
Autoin afrikkalaisia siskoja ja veljiä rahalla, jonka sijoitin Afrikan unioniin. Tein kaiken voitavani, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mitä todellinen demokratia on – sellainen, missä kansalaisten omat käräjät hoitavat maan hallinnon. Se vain ei riittänyt koskaan kaikille, niin minulle kerrottiin. Ei edes sellaisille, joilla oli kymmenen huoneen asunto, uudet puvut ja uudet huonekalut, mikään ei tuntunut riittävän. Niin itsekkäitä olivat jotkut, että kertoivat amerikkalaisille, että Libyassa tarvitaan "demokratiaa" ja "vapautta". Nämä tietämättömät eivät ymmärtäneet, että kyseessä olisi kurkunkatkaisujärjestelmä, jossa mahtavin kukistaa muut.
Sanat demokratia ja vapaus huumasivat jotkut niin, etteivät he tajunneet, mitä ne Amerikassa tarkoittivat: ei ilmaista terveydenhoitoa, ei ilmaisia lääkkeitä eikä asuntoja, ei ilmaista koulutusta ja ravintoa. Tai ilmaista ravintoa kyllä oli, kerjäämällä ja menemällä leipäjonoon.
Mikään, mitä tein, ei tuntunut riittävän joillekin. Toiset taas tiesivät, että olin Gamal Abdel Nasserin perillinen, ainoan todellisen arabi- ja muslimijohtajan sitten Salah'a'Deenin, joka vaati Suezin kanavan kansansa haltuun siten kuin minä vaadin Libyan oman kansani haltuun. Hänen jalanjälkiään yritin seurata, jotta saisin pidettyä siirtomaavallan ja sen varkaat poissa.
Nyt maahan on hyökännyt maailman mahtavin sotilasvoima. Afrikkalainen pikkuveljeni Obama tahtoo minut hengiltä, riistää maamme vapauden, viedä meiltä ilmaisen asumisen, ilmaiset lääkkeet, ilmaisen koulutuksen sekä ruoan ja korvata kaiken amerikkalaisella varaskulttuurilla, jota sanotaan "kapitalismiksi".
Kaikki "kolmannessa maailmassa" asuvat tietävät, mitä se merkitsee. Se merkitsee suuryritysten ympäriinsä levittäytynyttä korporaatiovaltaa, josta kansalaiset saavat kärsiä. Sikäli kuin se minusta riippuu, vaihtoehtoja ei ole, minun on pakko puolustaa kantaani. Jos Allah tahtoo, olen kuoleva omalla tielläni, sillä tiellä, jolla Libyaan saatiin toimivat maatilat, ruokaa ja terveydenhoitoa. Pystyimme jopa auttamaan afrikkalais- ja arabiveljiämme pääsemään samalle tielle kuin Libyan jamahirija.
En tahdo kuolla, mutta jos niin pakko, jotta tämä maa säästyisi yhdessä niiden tuhansien kanssa, jotka ovat lapsiani, olkoon niin.
Olkoon tämä testamentti ääneni maailmalle, joka kertoo, miten nousin NATO:n ristiretkiä vastaan, julmuuksia vastaan, petosta vastaan, lännen kolonialistisia pyrkimyksiä vastaan, ja miten seisoin afrikkalais- ja arabiveljieni rinnalla valaisten heille tietä. Sillä välin kun muut rakensivat linnoja, itse asuin tavallisessa talossa ja teltassa. En ikinä unohtanut nuoruuttani Sirtessä, en koskaan tuhlannut kansallisomaisuutta typeryyksiin. Ja kuten Sala'a'Deen, joka hänkään ei kahminut itselleen omaisuuksia Jerusalemista, en minäkään ottanut juuri mitään.
Lännessä jotkut sanovat minua "hulluksi" tai "mielipuoleksi". He kyllä tietävät totuuden, mutta jatkavat silti valehteluaan. He tietävät, että Libya on riippumaton ja vapaa kolonialismista. Se oli ja on minun tieni ja näkemykseni. Minulle on selvää, että taistelen viimeiseen hengenvetoon pitääkseni maan vapaana. Auttakoon kaikkivaltias meitä pysymään totuudessa ja vapaina.
Muammar Gaddafi, 17.4.2011
Tein kaikkeni, jotta kansalaisillani olisi koti, sairaanhoito ja koulutus. Jos kansalaiset olivat nälkäisiä, järjestin ruokaa. Tein kaikkeni 40 vuotta, ehkä kauemminkin. Jopa Benghazin erämaasta tein viljelysmaata. Uhmasin cowboy-poika Reaganin hyökkäyksiä. Murhatessaan orvon ottotyttäreni hän oli yrittämässä saada minut hengiltä, vaan vain viattoman lapsen sai hän murhattua.
Autoin afrikkalaisia siskoja ja veljiä rahalla, jonka sijoitin Afrikan unioniin. Tein kaiken voitavani, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mitä todellinen demokratia on – sellainen, missä kansalaisten omat käräjät hoitavat maan hallinnon. Se vain ei riittänyt koskaan kaikille, niin minulle kerrottiin. Ei edes sellaisille, joilla oli kymmenen huoneen asunto, uudet puvut ja uudet huonekalut, mikään ei tuntunut riittävän. Niin itsekkäitä olivat jotkut, että kertoivat amerikkalaisille, että Libyassa tarvitaan "demokratiaa" ja "vapautta". Nämä tietämättömät eivät ymmärtäneet, että kyseessä olisi kurkunkatkaisujärjestelmä, jossa mahtavin kukistaa muut.
Sanat demokratia ja vapaus huumasivat jotkut niin, etteivät he tajunneet, mitä ne Amerikassa tarkoittivat: ei ilmaista terveydenhoitoa, ei ilmaisia lääkkeitä eikä asuntoja, ei ilmaista koulutusta ja ravintoa. Tai ilmaista ravintoa kyllä oli, kerjäämällä ja menemällä leipäjonoon.
Mikään, mitä tein, ei tuntunut riittävän joillekin. Toiset taas tiesivät, että olin Gamal Abdel Nasserin perillinen, ainoan todellisen arabi- ja muslimijohtajan sitten Salah'a'Deenin, joka vaati Suezin kanavan kansansa haltuun siten kuin minä vaadin Libyan oman kansani haltuun. Hänen jalanjälkiään yritin seurata, jotta saisin pidettyä siirtomaavallan ja sen varkaat poissa.
Nyt maahan on hyökännyt maailman mahtavin sotilasvoima. Afrikkalainen pikkuveljeni Obama tahtoo minut hengiltä, riistää maamme vapauden, viedä meiltä ilmaisen asumisen, ilmaiset lääkkeet, ilmaisen koulutuksen sekä ruoan ja korvata kaiken amerikkalaisella varaskulttuurilla, jota sanotaan "kapitalismiksi".
Kaikki "kolmannessa maailmassa" asuvat tietävät, mitä se merkitsee. Se merkitsee suuryritysten ympäriinsä levittäytynyttä korporaatiovaltaa, josta kansalaiset saavat kärsiä. Sikäli kuin se minusta riippuu, vaihtoehtoja ei ole, minun on pakko puolustaa kantaani. Jos Allah tahtoo, olen kuoleva omalla tielläni, sillä tiellä, jolla Libyaan saatiin toimivat maatilat, ruokaa ja terveydenhoitoa. Pystyimme jopa auttamaan afrikkalais- ja arabiveljiämme pääsemään samalle tielle kuin Libyan jamahirija.
En tahdo kuolla, mutta jos niin pakko, jotta tämä maa säästyisi yhdessä niiden tuhansien kanssa, jotka ovat lapsiani, olkoon niin.
Olkoon tämä testamentti ääneni maailmalle, joka kertoo, miten nousin NATO:n ristiretkiä vastaan, julmuuksia vastaan, petosta vastaan, lännen kolonialistisia pyrkimyksiä vastaan, ja miten seisoin afrikkalais- ja arabiveljieni rinnalla valaisten heille tietä. Sillä välin kun muut rakensivat linnoja, itse asuin tavallisessa talossa ja teltassa. En ikinä unohtanut nuoruuttani Sirtessä, en koskaan tuhlannut kansallisomaisuutta typeryyksiin. Ja kuten Sala'a'Deen, joka hänkään ei kahminut itselleen omaisuuksia Jerusalemista, en minäkään ottanut juuri mitään.
Lännessä jotkut sanovat minua "hulluksi" tai "mielipuoleksi". He kyllä tietävät totuuden, mutta jatkavat silti valehteluaan. He tietävät, että Libya on riippumaton ja vapaa kolonialismista. Se oli ja on minun tieni ja näkemykseni. Minulle on selvää, että taistelen viimeiseen hengenvetoon pitääkseni maan vapaana. Auttakoon kaikkivaltias meitä pysymään totuudessa ja vapaina.
Muammar Gaddafi, 17.4.2011
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.